23.4.2014, Santerin syntymäpäivä
Tänä aamuna Santeri olisi täyttänyt 20 vuotta. Olisi siis jo ihan oikeasti aikuinen mies, silti isänsä ja minun "pieni poika" .
Nyt on jo viides vuosi kun Santeri ei ole täällä luonamme viettämässä syntymäpäiväänsä...muistamme sen viimeisen syntymäpäivänsä niin tavattoman kirkkaana että tuntuu kuin se olisi ollut ihan vasta eilen. Voi sitä ylpeyttä ja riemua jota Santeri "hehkui" kun hän sai syntymäpäivänään mopokortin ajoluvan ! Olimme mekin melkoisen tyytyväisiä poikasemme saavutukseen, olihan se askel kohti aikuisuutta, vapautta ja omaa päätäntä mahdollisuutta omista menemisistä ja tulemisista.
Tämä kevät on ollut jotenkin hurjan rankka surun suhteen...tajusimme asiaa miettiessämme että tämä rankkuus johtuu varmasti siitä että on ollut jo pitkään huhtikuu, sehän alkoi oikeastaan jo tammikuussa tänä vuonna. Kelit ja sää ovat olleet niin tavattoman huhtikuiset ja huhtikuussa Santerin syntymäpäivä on yksi niistä vuoteen mahtuvista neljästä vaikeammista ylipäästävistä päivistä isälleen ja minulle. Kolme muuta meille erittäin hankalaa päivää ovat koulujen loppumispäivä, Onnettomuuspäivä ja Joulu...
Krookukset, jotka ovat aina aloittaneet kukintansa pihassamme päivä tai korkeintaan kaksi päivää ennen Santerin syntymäpäivää aloittivat kukintansa tänä vuonna jo huhtikuun ensimmäisenä päivänä.
Jolleivat Santerin pikkuveli ja pikkusisko olisi olleet mukanani ulkona tätä näkemässä olisin riipinyt ne kukat maasta, ne olivat aivan väärään aikaan liikkeellä ja satuttivat minua pelkästään olemalla kauniita. Nyt ne kukkaset kuitenkin saavat kukkia rauhassa eikähän se ole niiden vika että ne luulivat huhtikuun olevan jo pitkällä aloittaessaan kukintansa etuajassa.
Niklas ja Lotta ihastelevat krookuksia päivittäin enkä minä voi näyttää heille että oikeasti ne kukat ovat nyt minulle ikävää nähtävää, ne muistuttavat siitä ettei ole enää Santeria jonka syntymäpäivää ne aikaisemmin viestittivät. Pakko on vaan yrittää riemuita Santerin sisarusten kanssa kevään ihmeestä vaikka rakas oma kevään ihmeemme onkin poissa...
Nyt on jo viides vuosi kun Santeri ei ole täällä luonamme viettämässä syntymäpäiväänsä...muistamme sen viimeisen syntymäpäivänsä niin tavattoman kirkkaana että tuntuu kuin se olisi ollut ihan vasta eilen. Voi sitä ylpeyttä ja riemua jota Santeri "hehkui" kun hän sai syntymäpäivänään mopokortin ajoluvan ! Olimme mekin melkoisen tyytyväisiä poikasemme saavutukseen, olihan se askel kohti aikuisuutta, vapautta ja omaa päätäntä mahdollisuutta omista menemisistä ja tulemisista.
Tämä kevät on ollut jotenkin hurjan rankka surun suhteen...tajusimme asiaa miettiessämme että tämä rankkuus johtuu varmasti siitä että on ollut jo pitkään huhtikuu, sehän alkoi oikeastaan jo tammikuussa tänä vuonna. Kelit ja sää ovat olleet niin tavattoman huhtikuiset ja huhtikuussa Santerin syntymäpäivä on yksi niistä vuoteen mahtuvista neljästä vaikeammista ylipäästävistä päivistä isälleen ja minulle. Kolme muuta meille erittäin hankalaa päivää ovat koulujen loppumispäivä, Onnettomuuspäivä ja Joulu...
Krookukset, jotka ovat aina aloittaneet kukintansa pihassamme päivä tai korkeintaan kaksi päivää ennen Santerin syntymäpäivää aloittivat kukintansa tänä vuonna jo huhtikuun ensimmäisenä päivänä.
Jolleivat Santerin pikkuveli ja pikkusisko olisi olleet mukanani ulkona tätä näkemässä olisin riipinyt ne kukat maasta, ne olivat aivan väärään aikaan liikkeellä ja satuttivat minua pelkästään olemalla kauniita. Nyt ne kukkaset kuitenkin saavat kukkia rauhassa eikähän se ole niiden vika että ne luulivat huhtikuun olevan jo pitkällä aloittaessaan kukintansa etuajassa.
Niklas ja Lotta ihastelevat krookuksia päivittäin enkä minä voi näyttää heille että oikeasti ne kukat ovat nyt minulle ikävää nähtävää, ne muistuttavat siitä ettei ole enää Santeria jonka syntymäpäivää ne aikaisemmin viestittivät. Pakko on vaan yrittää riemuita Santerin sisarusten kanssa kevään ihmeestä vaikka rakas oma kevään ihmeemme onkin poissa...
Hyvää kevään alkua,
Seija, Santerin äiti
