Oloni on kovin kahtia jakautunut tänään...
Santerin pikkuveli Niklas täytti eilen 7 vuotta. Niklas aloitti esikoulun syksyllä ja sai uusia ystäviä joten tietenkin häntä alkoi kiinnostamaan mahdollisuus synttärijuhlista. Perjantaina ei tietenkään voitu juhlia järjestää joten ne oli siirrettävä tälle päivälle. Muistan niin kovin vahvasti mitä tapahtui 8 vuotta sitten ja pelkäsin eilisestä lähtien että joutuisin poistumaan juhlista kesken kaiken.
Onneksi Niklaksen esikoulukaverit iloitsivat aidosti juhlista ja sain kuin sainkin pidettyä itseni "lähes normaalina" koko päivän ajan. On hurjan ristiriitaista juhlia yhtä lasta samaan aikaan kun ikävöi toista lastaan niin paljon ettei ikävälle ole edes sanoja.
Tiedän että Santeri olisi sanonut juhlien siirrosta tälle, hänen Suuren Onnettomuutensa päivälle, jotain tyyliin "tottakai voitte juhlia, ei mua haittaa yhtään Mä tiedän ettette ole mua unohtaneet ja tietenkin Niklaksen kuuluu saada juhlat". Häntä ei todellakaan ole unohdettu, pikkuveljensä ja -siskonsa tietävät hänestä hyvin paljon ja puhumme Santerista paljon.
Jostain ihmeen syystä eteen tulee aina ajoittain asioita jotka oikeastaan "pakottavat" meidät puhumaan Santerista kunnolla ja syvällisesti.
Tänä vuonna kesälomareissullamme satuimme piipahtamaan aivan vahingossa Ruotsissa huoltoasemalle jonka yhteydessä olevalla leirintämökkialueella yövyin Santerin kanssa yhdellä reissullamme. Jännä juttu että se huoltoasema oli aivan samannäköinen kuin silloin
useita vuosia sitten mutta en tunnistanut sitä moottoritieltä ennenkuin
olimme pihassa.
Näytin Niklakselle ja Lotalle sen mökin jossa olin isoveljensä kanssa yöpynyt, kävimme rannassa jossa Santeri hieman kahlaili. Lomareissullamme tänä vuonna oli liian kylmä sää päästää Santerin sisaruksia kahlailemaan samaan rantaan joten tyydyimme vain ihmettelemään rannan tuntumassa uiskentelevia sorsia. Minä toki näin muistojen silmilläni Santerin siellä vedessä. Niklas ja Lotta suhtautuvat näihin "äidin silmien vuotamiseen" hyvin tyynesti, heille se on osa äitiä ja he tietävät että ikäväni on liian suuri salattavaksi.
Kiitän ystäviäni jotka ovat lähettäneet minulle jaksamis-tervehdyksiä tämän viikon aikana, on jotenkin kamalan lohdullista tietää että muutkin kuin meidän perheemme muistavat tapahtuneen.
Santerin äiti
