keskiviikko 24. joulukuuta 2014

25.12.2014

Oikeasti...nyt on 25.12. vaikka tuossa päiväyksessä lukeekin eilisen päivämäärä.

Se on sitten taas Joulu.
Leivoin joululeivonnaiset tänä vuonna jo hyvissä ajoin, pakastinhan on olemassa ja tuoreena pakastetut leivonnaiset ovat "kuin vastaleivottuja" kun ne otetaan esille sitten kun on aika herkutella.

Ennätin jo hetken ajan luulemaan jo että hyvinhän minä tästä joulusta selviän mutta sitten se iski; kamala ikävä ja hurja paniikinomainen tyhjyyden tunne.
Ei auttanut edes Santerin pikkusiskon, Lotan, syntymäpäivät 19.12. vaan oli ihan pakko perua muutaman ystävän tapaamiset kun tuntui etten mitenkään voisi olla heidän arvoisensa tavatessamme. En halua että meille tärkeät ihmiset kokevat seurani ahdistavaksi joten parempi oli siirtää tapaamisia toiseen ajankohtaan. Meille tärkeät ihmiset ovat onnekseni niin ihania ja ymmärtäväisiä etteivät mitenkään painostaneet minua pitämään kiinni etukäteen sovituista tapaamisista vaan antoivat minulle "armoa". Perutut tapaamiset on nyt sovittu uusiin ajankohtiin ja niitä tapaamisia odotan aivan malttamattomana, pääsenhän sitten halaamaan ystäviämme ja kiittämään ihan nenätysten aidosta ystävyydestä.

Santerin pikkuveljen ja pikkusiskon jouluinnostus kuitenkin tarttui sen verran kivasti että jo jouluaaton aattona minusta tuntui kuin olisin herännyt uudestaan. Tokihan mietin vähän väliä miltä Santerin ilme näyttäisi kun hän astuisi keittiöön maistelemaan jouluherkkuja tai laittaisi kanssani "viime hetken" joulukoristeita paikoilleen mutta sain muistoni ja kuvitelmani pysymään taka-alalla ilman että olisin antanut niiden nousta pintaan viemään voimiani.

Ilokseni pystyin keskittymään Santerin pikkusisarten kanssa puuhasteluun ja olotilani kohentui huomattavasti tämän johdosta. Tapani mukaan olinkin jo ennättänyt huolestumaan että pilaisin lasten joulun. Onneksi tämä pelko oli aiheeton sitten kuitenkin.

Ilmeisesti meillä on tehty jotain oikein näiden Santerin pikkusisarustenkin kanssa, näin tuumimme Pekan kanssa illalla lasten nukahdettua. Meitä on aina kauhistuttanut lapset, jotka arvostavat vain "toivelahjojensa" saamista. Ne sellaiset telkkarissa nähdyt kauheat kakarat, jotka heittävät pehmoiset pakettinsa kaaressa kauemmas tai huutavat hinaajan lailla jos lahjojen joukoissa ei olekkaan juuri sitä oikean väristä ja merkkistä "hilavitkutinta" ,ovat olleet meille järkytystä aiheuttavia.

Vaikka Santeri olikin aina vilpittömän iloinen kaikesta saamisistaan niin emme vieläkään tiedä mikä neuvomme tai opetuksemme hänestä sellaisen teki. Niinpä olemme muutaman kerran kahdestaan esittäneetkin toiveen "kunpa saisimme nämä kaksi pientä "kasvatettua" samanlaisiksi, kiitollisiksi ihmisiksi kuin mitä isoveljensä oli. "

Joulusaunaa varten oli molemmille uudet pyyhkeet (tietenkin salaa jo pestyt, eihän pesemätöntä pyyhettä voi ottaa käyttöön kun siinä voi olla vaikka mitä homeenestoaineita) ja löytäessään pyyhkeet pukuhuoneesta molemmat olivat kovin riemuissaan tästä yllätyksestä. Niklas kyseli saunassa moneen kertaan että "kuinka sä äiti ehditkin löytämään meille niin ihanat pyyhkeet, mistä kaupasta sä ne oot tilannut, koska ne on tilattu, maksoiko ne paljon". Tuntui mukavalta saada kehuja ja kiitosta vaikka kyseessä oli vain uudet pyyhkeet eikä mikään maailmaa järisyttävä vekotin.

Ruokailimme salissa ja lapset olivat erittäin asiallisesti vaikka tiesivät että ruokailun jälkeen saavat avata muutaman paketin.  Niklas kiitteli salin koristelua ja hämmästeli "koska sä äiti tämän kaiken ennätit tekemään, kamalasti oot nähny vaivaa mutta on tää kyllä nättiä". Ihanaa kun pienellä ihmisellä ei ole vielä ajantaju hallinnassa, aikuinen olisi osannut heti havaita että salin juhlakuntoon saattamiseen ei ole voinut kulua kuin korkeintaan tunti. Sain siis arvostusta tekemiselleni enemmän kuin mitä oikeasti olisin ansainnutkaan ; )

Ystäviltä ja kunniatädeiltä tulleet joulupaketit olivat paperikääreissä ja lapset saivat avata ne. Me emme itse paketoi mitään, näin sovittiin aikoinaan Santerin kanssa. Mutta onhan se kiva että ystävät ja muut "omaan perheeseen valitut ihmiset" ovat vielä sen verran vanhanaikaisia että piilottavat lasten lahjoja paperikääreisiin. Onhan se kiva saada vähän rapistella paperia ja lisätä jännitystä paketin sisällön suhteen. Ei siis haittaa yhtään vaikka näistä lahjoista tuleekin hieman roskaa, onhan se määrä kuitenkin rajallinen kun omat hankinnat ovat vailla koristepaperia.

Molemmat Santerin pikkusisarukset olivat hurjan ilahtuneita niin värityskirjoista kuin satukirjoistaankin, saadut tarrat olivat ihastuttavia molempien mielestä.

Suklaakarkitkaan eivät jääneet vaille ihastusta, olivathan ne jouluisia ja ihan juuri heille hankittuja eivätkä mitään "karkkia on kaapissa"-juttuja.

Mummin kutomat villatakit saivat osakseen ihastelua, ei mitään pehmopakettien aliarvostusta näillä(kään) pienillä. Santerihan ei, kuten jo äsken kirjoitin,  koskaan sysännyt pehmoista pakettia syrjään vaan osasi riemuita ihan jokaisesta, ajatuksella tehdystä tai hankitusta lahjasta jonka sai. Nämä pikkusisaruksensa ovat selvästi samaa maata, mikään saatu lahja ei ole vähäpätöinen. Tälläisestä käytöksestä äiti ja isä ovat syystäkin ylpeitä.

Toto, vahtikoiran alku, jyrsi uutta puruluutaan antaumuksella muutaman tunnin ajan kun me rakentelimme uusilla legoilla. Ihan kuin sekin olisi osannut arvostaa lahjaansa; puruluita on olemassa vaikka kuinka monta ja niitä on jokaisessa huoneessa aina saatavilla. Silti tämä juuri saatu oli ehdottomasti paras ; )

Luru, tuo Santerin kissa, otti kohteliaasti vastaan herkkunappuloita mutta kissamaiseen tapaansa se ei tietenkään ollut mitenkään "haltioitunut" uudesta asiasta. Sen sijaan se käpertyi Lotan säkkituoliin nauttimaan itseään ympäröivästä lämmöstä ja kävi aina välillä hakemassa rapsutuksia voidakseen kehrätä. Vaikka Luru onkin kova kehräämään se harvemmin kehrää ellei joku kosketa sitä ja niinpä sen on "tankattava" kehräys-syytä aina ajoittain.

Jouluaatto sujui siis hienosti ja koska päivässä on vain rajallinen määrä tunteja niin päätimme aloittaa meidän perheessämme uuden systeemin joulun ajaksi. Jouluaattona käydään saunassa (no tietenkin !) ja sitten vaan laitellaan niitä "viimetipan" juttuja ojennukseen. Me kun vietämme jouluaaton ja joulupäivän ihan vaan oman perheen parissa niin meillä on mahdollisuus jakaa tapahtumia kahdelle päivälle eikä tarvitse yrittää hoitaa kaikkea juuri jouluaattona.

Lapsille annetaan jouluaattona saunan jälkeen vain pari lahjaa jotta ennätämme puuhastelemaan niiden parissa varmasti rauhassa ennen nukkumaan menoa. Varsinainen lahjojen jako tapahtuukin sitten joulupäivänä aamulla. Näin turvataan rennot yöunet jouluaaton ja joulupäivän välillä; kun ei pienten tarvitse miettiä saatujen lahjojen kanssa touhuamista niin nukkuvat paremmin. Eihän pieni ihminen mitenkään malta nukkua jos on käyttöönottoa odottavia leluja eikä muutamassa tunnissa jouluaattoiltana saunan ja ruokailun jälkeen mitenkään voi paneutua kaikkiin leluihin kunnolla.

Jo nytkin Niklas mietti koska voi aloittaa uuden värityskirjansa värityksen, pohti ihan tosissaan että pitäisikö värittää entinen kirja ensin kokonaan ja sitten vasta aloittaa uusi. Oli ilahtunut kun kerroin että vallan hyvin voi värittää uuttakin jo seuraavan kerran kun väritellään, ei niitä tarvitse valmiiksi tehdä ennen uuden aloittamista. On ilmeisesti tullut sanottua vähän liian usein "ensin tehdään yksi asia valmiiksi ja sitten vasta siirrytään seuraavaan" ...

Tänä vuonna lapsia odotti nukkumaan mennessä vielä yksi yllätys: molemmille oli uudet pussilakanat, tyynyliinat ja meille kaikille uudet tyynyt. Niklas intoili uudesta pussilakanastaan moneen otteeseen ja kehui Lotan prinsessa-pussilakanaa. Niklas arveli että uuden salama-auto pussilakanan kanssa tulee kivoja unia ja uusi tyynyliina tuoksuukin niin hyvältä. (no jaa...ihan oli samoilla pesuaineella ja huuhteluaineella pesukoneessa pesty kuin muutkin vaatteemme....) Lotta taputteli uutta tyynyään ja tuumasi "näin on, aina, hyvä on näin aina". Ota tuosta sitten selvää, ehkä tuo oli kehu ja kiitos uudesta tyynystä tai sitä peittävästä tyynyliinasta ; )

Saas nähdä mitä pienet sanovat kun kohta heräävät ja menemme katsomaan onko Saunatonttu syönyt puuron. Siellä taitaa olla jotain pientä kiitoksena muistamisesta, niin Saunatonttu aina Santeriakin kiitteli joulupuurostaan.

Toivottavasti Sinun joulusi on tuonut sinulle hyvää mieltä ja olet saanut nauttia siitä rakkaittesi seurassa.
Niitä "viime tipan" jouluvalmisteluja...kissan koristelua ; )