2009
7.1. On se vaan hyvä kun on nämä kännykät ja näissä
tekstiviestimahdollisuus. Tänä vuonna ja varsinkin kesällä kun Santeri
ajeli paljon mopolla, käytimme tekstailua aika paljon kaikenlaiseen
kommunikointiin.
Tänä aamuna sain Santerilta tekstiviestin "Mä sitä vaan että bussi
myöhäs Oskukaan ei oo viel bussis". Tämä tuli 08.29. kännykkääni, bussin
olisi pitänyt olla meidän kohdallamme jo 08.15. Kipitin sitten tuonne
postilaatikolle ilmoittamaan Santerille että pitää tämän päivän vapaata,
eihän sinne kouluun ennää mitenkään ennätä ensimmäiselle tunnille
kuitenkaan kun kerran Osku joka asuu 10 minuutin päässä meiltä reitin
alkupuolella ei ole vielä tähän aikaan bussissa. Santeri ilmoitti
muutamille keskustasta kyytiin tuleville kavereilleen ettei tätä bussia
kannata kauaa odottaa ja osa heistä meni sitten koteihinsa
värjöttelemästä.
Tammikuussa kävi ensimmäisen kerran uusi kunnaneläinlääkäri tekemässä
vuositarkastuksen ja kun Santeri tuli koulusta kotiin ja kuuli
tarkastuksen olleen hän kysyi ensimmäisenä : "eihän eläinlääkäri vaan
sanonut että Luru on liian läski, mä olen vähentänyt sen ruokintaa ja
yrittänyt leikittää sitä enemmän mutta kun se ei vaan laihdu".
Lohdutin häntä että eihän eläinlääkäri tokikaan Lurua läskiksi
moittinut, totesi vaan että tyytyväisen näköinen katti jolla on kaikki
asiat hyvin. Kerroin että koska tämä eläinlääkäri on hevosharrastaja
niin enemmän minua jännitti että sanoisi hevosia lihaviksi mutta nekään
eivät olleet kuulemma vuodenaikaan ja rotuunsa nähden liian tankkeja.
Englannin koe oli kuun lopussa ja ihan kivastihan se taas meni. Voi
kunpa saisin Santerin keskittymään kunnolla muihinkin aineisiin kuin
vain englantiin...paitsi ettei hän siihenkään kyllä keskity, lukee
useimmiten ihan väärän kappaleen sanat sanakoetta varten ja unohtaa
tehdä läksyt. Onneksi englanti on hänelle niitä juttuja jotka tavallaan
itsestään loksahtavat paikoilleen ja tieto kertyy huomaamatta mukaansa.
Santeri ei sitten halua mennä prometheus-leirille. Ei vaikka kuinka
olen selittänyt viime syksystä saakka miten kivaa siellä voisi olla ja
kuinka mielelläni ottaisin sen riipuksen jonka leirille osallistuja voi
ostaa, omakseni. Santeri naureskeli että "jos sä sen korun haluat niin
sun on varmaan sitten mentävä itte sinne leirille". Esitin hänelle että
tuolla leirillä annettaan elämänopetusta ja opastetaan erilaisten
asioiden käsittelyssä. Santeri sanoi "kaiken mitä mun tarttee elämästä
oppia mä olen voinut kotoa oppia ja saan teiltä aina lisää opetusta. Mä
en tartte mitään leirejä oppiakseni elämää".
Yritin vedota jopa hänen materiaalistiseenkin puoleensa sanomalla
että sitten voitaisiin järjestää kunnon pippalot ja hän saisi varmasti
paljon kaikkea kivaa lahjoina. Santeri sanoi "ihan turhaa vaivannäköä ja
rahanmenoa sellaiset juhlat. Eikä kukaan osais tuoda oikeanlaisia
moponosia enkä mä rahaa kehtais pyytää kuitenkaan. Sitäpaitsi mulla on
jo ihan kaikkea mitä mä tarviin ja loput te ostatte kuitenkin".
No niinpä mutta silti olisi ollut kiva saada järjestää
aikuistumisriitti-juhlat....kurillani taidan järjestää hänelle
mahtibileet sitten kun täyttää 16, kutsun häneltä salaa meille porukkaa
ja telkeän koko jengin johonkin huoneeseen keskenään bilettämään. Siitäs
saa sitten.
1.2.
Santeri ja isänsä Pekka kävivät elokuvissa katsomassa Black Out-leffan johon
olin voittanut liput. Oli kuulemma hyvä leffa mutta koska elättelemme
toiveita että minäkin ennättäisin sen katsomaan niin edes Santeri ei
paljastanut minulle juonta kokonaisuudessaan vaan kyseli hieman
ympäripyöreästi niistä lääketieteellisistä jutuista jotka leffassa
olivat alkaneet häntä mietityttämään, esim. voidaanko magneettikuvausta
suorittaa jos on rautanaula päässä...tutkimme asiaa yhdessä sitten
netistä jotta tuli selvyys asiasta.
Kaikkihan on aina selvitettävä, Santeri haluaa tietää koko totuuden
asioista eikä tyydy pieneen tiedonjyväseen mistään mikä yhtään häntä
kiinnostaa.
Matematiikan koe meni jotenkuten, läpi kuitenkin ja se riittää.
Santerin mielestä siis, minun mielestäni ei riitä koska tiedän että
Santeri pystyy parempaankin suoritukseen kuin nippa-nappa kokeen
läpimenoon.
15.2. Santerin haltijakummeista toinen, Kustu, kävi
astuttamassa Alicia-koiraansa meidän Hopilla. Santeri kävi vähän aikaa
juttelemassa vaikka olikin kovasti tietokoneensa kimpussa koko päivän,
tietenkin koska oli sunnuntai ja luvallinen konepäivä kun alkuviikosta
ei ole kokeitakaan tiedossa. Kustun lähtiessä pois Santeri kävi
toivottamassa hyvää kotimatkaa ja halasi lähtijäiseksi.
Olen höpissyt koko alkuvuoden että haluan lähteä tänäkin kesänä
Lontooseen koska viime vuonna oli niin kivaa. Santeri on sitä mieltä
että vaikka olikin kivaa niin hän ei tänä kesänä ennätä lähtemään
kanssani viikoksi reissuun, on niin paljon muuta tekemistä kun tulee se
mopokorttikin ja kaikki. Olen yrittänyt saada häntä taipumaan että
viettäisi nyt edes yhden viikon kanssani Lontoossa mutta hän on kovin
vakuuttunut että minulle tekisi hyvää lähteä Lontooseen jonkun toisen
kanssa tänä vuonna, sitten ensi vuonna hänellä on taas aikaa minun
kanssani reissaamiseenkin.
No en tokikaan voi pakottaa tämän ikäistä matkustamaan kanssani enkä
ala painostamaankaan mitenkään. Ymmärrän toki että mopokortin saaminen
on niin suuri juttu että eihän sitä voi olla viikkoa erossa kavereista
ja mopoiluista sitten kesällä. Pyydän Anitaa Tanskasta seurakseni, minun
on pakko päästä Lontooseen tai johonkin muuhun maahan kuitenkin jotta
jaksan taas pitkän talven odotellen vuoden 2010 matkaa Santerin kanssa.
Emme ehkä mene Lontooseen, voi olla että vien hänet Saksassa käymään tai
sitten raahaan mukanani jonnekkin muualle. Tai sitten menemme kuitenkin
Englantiin...saas nähdä nyt mitä keksin. Varmaa on että jonnekkin
houkuttelen poikaseni kanssani, hänen seurassaan on niin helppoa
matkustaa.
Santeri tokaisi yhtenä iltapäivänä koulun jälkeen "älä äiti nyt
loukkaannu mutta musta tuntuu että mä olen agnostikko. Ei mulla ole
mitään sun buddhalaisuuttas tai tuota senkaltaista juttuas vastaan
mutta mä en ihan täysin voi uskoa siihen sielunvaellukseen kun ei voida
tietää onko se mahdollista."
Totesin että en tokikaan loukkaannu hänen suhtautumisestaan asiaan,
eihän todellakaan kukaan voi varmuudella tietää mitä tapahtuu sen
jälkeen kun elämänlanka täällä katkeaa. Muistutin kuitenkin että on
oltava reilu ja hyväksyttävä kaikkien toisten uskomukset, juuri siksi
että koska kukaan ei voi tietää kuka on oikeassa niin ei kannata
pahottaa toisella tavalla uskovan mieltä tälläisessä asiassa.
Santeri virnisteli että "tuo on taas sitä sun buddhalaisuuttas,
siihenhän kuuluu ettei ketään tuomita väärin uskovana vaan annetaan
jokaiselle mahdollisuus olla sitä mieltä mitä on ilman syyllistämistä".
Sitten kävimme pitkän ja hartaan keskustelun aiheesta fanaattinen uskominen johonkin mitä ei voida tieteellisesti todistaa.
Jestas että minä sitten nautin näistä keskusteluistamme, tunnen saavani
kunnon vastuksen ilman että väittelymme asioista olisi mitenkään toista
loukkaavaa. Asioista pitää voida olla erimieltä myös oman äidin kanssa,
en ole ollenkaan minkään "jees-jees-kasvatuksen" kannalla vaan
nimenomaan oman mielipiteen esilletuominen rakentavassa mielessä on
tärkeä osa nuoren kehitystä aikuiseksi. Minun mielestäni siis, kaikki
opettajathan eivät tokikaan ole samaa mieltä tästä kanssani ja sen
sitten huomaan aina ajoittain saadessani koulusta mitä ihmeellisempiä
viestejä. Onneksi Santeri kertoo minulle aina oman näkemyksensä
tapahtuneista ja tiedän että vaikka hän tekisi mitä niin varmaa on että
minulle hän ei valehtele.
19.3. Kirjoitin liikunnanopettajalle viestin koska hän laittoi
lappua että Santeri on ollut lähes aina kävelemässä kun on ollut
liikuntatunti. Tiesimme toki että Santeri on kävellyt paljon mutta emme
tokikaan tienneet ettei hän ole kertonut opettajalle miksi
kävelee...suurin osa noista kävelyistä on johtunut siitä että
flunssaisena tai vähänkään tukkoisena en halua Santerin urheilevan vaan
olen kehottanut että kävelee sen tunnin ajan. Mistä minä olisin voinut
ymmärtää että Santeri on mennyt itse kävelemään kertomatta asiasta
opettajalle mitään ? Voi yhden tähden, nyt olemme keskustelleet asiasta
ja uskoisin jatkon sujuvan taas ihan hyvin.
20.3. Luokanvalvoja se taas "säätää" kuten Santeri temppunsa
ilmaisee. On se nyt kumma että se nainen kokee tarpeelliseksi puuttua
asioihin... Mitä ihmettä, miksei voi kysyä asioista suoraan Santerilta
vaan pitää hänen selkänsä takana olla hämmentämässä juttuja ?
Tässä käymämme sähköposti, minun kirjoitukseni on tässä
vinona,
opettajan osuus taas sitten
tummennettuna vinona. Olen ottanut pois
sähköpostissa mainitun opettajan nimen, korvasin sen XX-kirjaimilla.
Silmälääkäreidenkin nimet poistin ja laitoin tilalle nimikirjaimet.
Hei, toivottavasti asetukset sallivat sinun nähdä vastaukseni, käytin
vastausvärinä tätä sinistä ja jätin nuo kirjoituksesi näkyville.
Luokanvalvojana välitän liikunnanopettaja XX:n viestin Santerin liikuntatunneilta.
XX:n mielestä Santeri ei ole enää ollenkaan niin motivoitunut liikkumaan
kuin aiemmin syyskaudella, mitä hän ihmettelee Riittääkö energia?
Tämä asia on liikunnanopettajan kanssa jo otettu käsittelyyn, ihme ettei XX ole kertonut ottaneensa suoraan meihin yhteyttä.
Myös minä olen pohtinut vastaavaa omilla kuvataiteen
tunneillani - tuntuu, että Santeri ei pysty keskittymään tehtäviinsä,
vaikka olen antanut selkeät toimintaohjeet ja ryhmäkoko on
huomattavasti viimevuotista pienempi. Usein hän vain vaeltelee luokassa
tekemättä mitään. Tehtyjä töitä on nyt todella vähän. Syyskaudella hän
yllätti taidoillaan piirtämällä puhelimesta tosi hienon kuvan.
Santeri on itse kertonut minulle että hän inhoaa kuvaamataidon
tunteja enkä valitettavasti voi pakottaa häntä piirtämään jos hän kokee
sen jostain syystä epämiellyttäväksi. En myöskään ala kuulustelemaan
mikä tunneista tekee hänelle niin vastenmielisiä kun hän itse ei ole
valmis sanomaan mikä harmittaa.
Ehkä se vahingossa viime vuonna kaatunut mustepullo ja sen johdosta
aiheutuneet ikävyydet ovat edelleen mielessä, Santeri kun ei helposti
unohda kärsimäänsä vääryyttä tai ikävää kohtelua.
Tietenkin minua , joka vien häntä vuosittain taidenäyttelyihin ja
nautin kuvataiteesta kovin paljon, ihmetyttää tämä voimakas
kuvaamataidon tuntien inhoaminen, mutta niin kauan kuin saan hänet
innostumaan taiteesta katsojan roolissa olen suhteellisen tyytyväinen.
En voi pakottaa häntä innostumaan taiteen tekemisestä itse.
Englannin kielen opettaja kertoi Santerin talvella maininneen,
että ei näe hyvin. Olikohan tämä talven kaamoksesta johtuvaa, vai
olisiko syytä tarkistuttaa hänen näkökykyänsä? Kun nuoret alkavat kasvaa
usein aika vauhdikkaasti murrosiässä, pituuskasvu kasvattaa yleisesti
energiantarvetta ja voi vaikuttaa myös näkökykyyn.
Santeri käy kerran vuodessa yksityisellä silmälääkärillä, viimeksi 21.10.2008 silmälääkäri K.K. suoritti näön tarkastuksen.
Aikaisempina vuosina O.P on ollut Santerin silmälääkärinä mutta koska
hänelle ei saa myöhäiselle iltapäivälle aikoja, siirtyi Santeri K.K:n
hoiviin.
Santeri käy myös yksityisellä hammaslääkärillä vuosittain ja
tarvittaessa tietenkin myös yleislääkärillä tai missä kunkin tilanteen
vaatiessa onkin sitten tarpeen käydä. Olisikohan tuota silmälääkäriasiaa
voinut kysyä vaikkapa Santerilta itseltään ensin...?
Teidän vanhempienkin kannattaisi keskustella Santerin kanssa
siitä, syökö hän riittävän hyvin ja monipuolisesti myös koulussa
jaksaakseen pitkät koulupäivät.
Kouluruokailusta sen laadun tai riittävyydenkään osalta emme tiedä
mitään emmekä voi tietää saako Santeri kouluruokailusta itselleen
riittävästi energiaa yms. Emme katso olevamme siinä asemassa että
alkaisimme jotenkin "urkkimaan" Santerilta kouluruokailun riittävyyttä
kaikilta osa-alueiltaan sillä kyseessähän on mielipiteeseen perustuva
arvio jota emme voi varmistaa tai todentaa suuntaan tai toiseen.
Sen tiedämme että kotiruokailu on varmasti monipuolista ja
Santerin riittävästä energiansaannista huolehditaan. Aamupala ei ole
kovin kummoinen koska Santerilla ei ole aamuisin ruokahalua eikä ketään
voi pakottaa syömään vasten tahtoaan rikkomatta ihmisoikeuttaan.
Motivaation puute taas johtuu niin monista sellaisista seikoista
joihin me vanhemmat emme voi vaikuttaa että niille emme voi mitään.
Meidän vallassamme ei ole esim. toisia oppilaita jatkuvasti monin
eritavoin kiusaavan oppilaan siirto toiselle luokalle tai oppilaita
tyhmiksi nimittelevän opettajan käytöksen korjaaminen. Voimme ainoastaan
kehottaa Santeria "kestämään päivä kuin mies", voimme myös jatkossakin
pönkittää hänen koulussa päivittäin romutettua itsetuntoaan täällä
kotona jotta hän ei heittäisi koko koulua ihan "lekkeriksi".
Harmittaahan meitä vanhempia tietenkin että aiemmin koulunkäyntiin
erittäin motivoitunut ja hyvä oppilas on menettänyt täysin halunsa
opiskella kunnolla ja näinollen jatko-opiskelumahdollisuutensakkin ovat
jo vaarantuneet. No, tämä on vain elämää, kaikkeen ei voi vaikuttaa eikä
kaikesta voi tehdä mieleistään.
Toki annoin Santerin lukea tämän viestin ennen sen
lähettämistä, minun mielestäni hänen kuuluu tietää mitä hänen asioistaan
puhutaan kenenkin kanssa.
4.4. Santeri kävi isänsä kanssa kaupungissa. Kävivät ottamassa
passikuvan Santerin tulevaa mopokorttia varten. Santeri ei tietenkään
ollut kovinkaan innostunut lähtemään kaupungille mutta tuo passikuvan
välttämättömyys sai hänet lähtemään. Toki oli koko matkan tarkistanut
että "eihän olla kauaa, eihän käydä monessa paikassa". Mikä ihmeen hinku
tällä kakaralla on olla kotona, toiset ikäisensä olisivat mielissään
kun saisivat vanhemmistaan toisen mukaansa kaupungille jotta voisivat
ostaa uusia vaatteita tai muuta tärkeäksi kokemaansa...
Toisaalta on toki kiva että Santeri viihtyy kotona eikä notku
kännipäissään kylillä viikonloppuisin mutta toisaalta on jotenkin hassua
että hän on niin kotisidonnainen.
18.4. Oli ihan mahdottoman tuulinen päivä, asunnon kuistin
väliaikaisporttikin oli levähtänyt auki väärään suuntaan ja niinpä
sitten kävi niin tyhmästi että Ana-koiramme kera poikansa Mikin otti
ritolat. Olivat hypänneet asunnon päädyn kuistilta alas ja koska siellä
ei ole aitausta, olivat lähteneet kahdestaan seikkailemaan. Minä
nappasin Santerin avukseni kun lähdin autolla ajelemaan ja etsimään
hurttia, Santeri tarkkaili tienvierustaa löytääkseen koirien jälkiä
jotta tietäisimme missäpäin ne saattaisivat olla. Ei löydetty kumpaakaan
eikä edes jälkiäkään, tuo hanki kun kantaa noin pieniä koiria niin
hyvin ettei tassuistaan jää näkyviä jälkiä ollenkaan.
Santeria huolestutti että jos vaikka menevät jäälle ja joutuvat
sulaan kohtaan. Minun ei auttanut muu kuin sanoa että pakko on vaan
luottaa etteivät mene jäälle tai törmää ilvekseen tai jää auton alle.
Santeri sanoi olevansa ihan varma että Ana ymmärtää vaarat kyllä mutta
Mikki on sen verran nuori että se voi joutua vaaraan. Toisaalta taas
sitten jos ovat kahdestaan niin Ana pitää pojastaan Mikistä huolta.
Olin ihan samaa mieltä ja minua huvitti vähän että hyvinpäs Santeri
on kuunnellut puheitani koiriemme luonteista kun osaa noin hyvin
miettiä mitä ne tekisivät ja kuinka pärjäisivät. Santerihan ei osallistu
koirien päivittäiseen hoitoon, on paikalla auttamassa kun niitä
rokotetaan ja leikkii pentujen kanssa tietenkin mutta muuten ei ole
kiinnostunut koiriemme asioista. Tai siis niin olen luullut, ilmeisesti
hän kuitenkin on aika kiinnostunut mutta ei osoita sitä kovin vahvasti.
Illalla nukkumaan mennessä Santeri oli huolissaan koiruuksien
pärjäämisestä metsässä ja hän oli kovin helpottunut kun kerroin että
tälläisellä säällä niillä ei ole luonnon puolesta mitään hätää, ne
tarkenevat hienosti ja koska ovat lyhyessä turkissakin niin eivät jää
edes mihinkään pusikkoon kiinni.
19.4. Santerin isän veli soitti ja kertoi nähneensä toisen
meidän karkulaisistamme tuossa vähän matkan päässä. Hyppäsin autoon
Santerin isän kanssa ja niinpä sitten löysimmekin Mikki-koiruuden
taapertamasta kotia kohti ihan tuossa lähellä. Se hämmentyi kun yksi
tolloista naapureistamme ajoi meidän ohitsemme ja pysäytti autonsa
alkaen houkuttelemaan Mikkiä luokseen. Eihän Mikki taatusti anna
vieraalle kiinni, ei ainakaan ihmiselle jonka ääni on niin pelottavan
kova. Huusin sille naapurille että antaa sen koiran olla rauhassa ja kun
naapuri sitten lähti paikalta pois, sain helposti Mikin pysähtymään ja
otin sen syliini. Se oli täysin ehjä ja kunnossa, edes päkiänsä eivät
olleet kuluneet tai rikkoutuneet vaikka olikin juoksennellut kokonaisen
vuorokauden.
Isäänsä Anaa ei löytynyt mistään ja kotona Santeri sitten lohdutti minua
"kun tää kakarampi löyty niin taatusti sen isä tulee kohta itse kotiin,
Ana pärjää varmasti tuolla eikä se jää autojenkaan alle".
Ja oikeassahan Santeri oli, illalla kun koirat olivat viimeisella
ulkoilukerralla pihalla niin Ana tuli pihaan ja pyrki välitarhaan
sisälle ! Voi kuinka Santeri olikaan riemuissaan kun Anakin oli
kunnossa. Myhäili vaan "mä tiesin että Ana tulee itte kotiin, eihän se
oikeasti ollut edes karkuteillä vaan se lähti kattelee maisemia".
20.4. Santerilla oli ensimmäinen TET-päivä isänsä työpaikalla, koko
viikkohan siellä meneekin. Tunsin itseni todella ylpeäksi kuunnellessani
päivän tapahtumista illalla, Santeri keskusteli työasioista isänsä
kanssa niin tavattoman rakentavasti että käsitin oikeastaan ihan
ensimmäisen kerran kunnolla että poikamme on oikeastaan jo aikuinen
vaikka ikää onkin vasta vähän vaille 15 vuotta.
Mietin siinä näiden kahden juttuja kuunnellessani että olisikohan
mitenkään mahdollista saada Santeria innostumaan isänsä ammatista ja
hakeutumaan sen alan koulutukseen. Kokemusta maalaamisesta ja erilaisten
pintojen käsittelystä hänellä on jo ja asiat jotka liittyvät
maalaamiseen yleensäkkin tuntuvat jäävän hänen mieleensä todella hyvin.
Täytyy ensi keväänä, heti vuoden vaihteessa, alkaa puhumaan tästä
uramahdollisuudesta oikein kunnolla. Olisi aika helppoa nimittäin kun
voisi mennä suoraan töihin isänsä työpaikkaan eikä tarvitseisi etsiä
ammattia vastaavaa työtä kovinkaan kaukaa.
23.4. Santeri täyttää tänään 15 vuotta !
Koska tuo TET-paikkansa on ihan katsastuskonttorin vieressä, hän sai
luvan käydä tekemässä kirjalliset kokeet mopokorttia varten aamulla.
Olin kovin hämmentynyt kun Santeri soitti 9.04 ja kertoi että "kortti
tuli, virheitä nolla". Kokeen piti alkaa nimittäin tasan kello 9.00
joten neljä minuuttiako riitti moisen tekoon ?? No huh, tosi hienoa toki
mutta käsittämätöntä että noin lyhyessä ajassa noinkin vaativan jutun
tekeminen onnistui ja ensimmäisellä yrityksellä vielä. En ole tavannut
Santeria lukemasta kokeeseen, tämänkin asian hallinta taitaa olla niitä
jotka hän on kyennyt omaksumaan ilman minkäänlaista vaivannäköä.
Illalla kun tulivat kotiin lähti, yllättäen, mopo liikkeelle
samantien ja käytti Santeria kylillä. Hiukan minulle tuli haikea olo kun
lapseni ei enää tarvitse minua tai isäänsä kuskikseen käydäkseen
vaikkapa kaupalla ostamassa energiajuomaa. Mutta samaan aikaan olin
ylpeä, minun poikaseni osaa hoitaa asioita ihan itse ilman minun apuani.
Lehdessä oli onnitteluteksti ja kuvassa tuo Derbi Senda, Santerin
ihan ikioma uutukaisena hänelle ostettu mopo. Santeri oli kovin iloinen
tuosta onnittelusta ja vallankin siitä että ihan kuvan kera tuli moponsa
mainittua.
26.4. Sirutin Santerin kanssa pentuja, kolmelle pentueelle tuli
sirut. On se vaan kumma että alammepa tekemään mitä vaan niin aina
ensimmäisenä Santeri kysyy "meneekö tässä kauan?" Ja jos olemme
tekemässä jotain koirien kanssa niin jo ensimmäisen koiran kohdalla
Santeri tarkistaa "montako vielä, meneekö kauan?" Mihin ihmeeseen
hänellä voi olla aina niin kova kiire....valmiissa maailmassa.
27.4. Santeri meni mopolla kouluun. Otti reilusti aikaa ettei
vaan tule sitten kiire eikä sen takia onnettomuusriski kasva. Tunnustan
että minua pelotti aikatavalla koska onhan tuossa koulumatkalla
nelostien ylityskin ja koulun pihassakin on paljon asioita jotka on
kyettävä huomioimaan kun sinne mopolla menee. Kaikki sujui kuitenkin
hienosti ja Santeri oli todella iloinen kun moponsa toimi hienosti.
7.5. Santeri ei halunnut "tuhlata aikaa" lähtemällä kanssani
kirjastoon poistettavien kirjojen myyntiin. Hänellä oli paljon muuta
tekemistä ja hän sanoi että "kyllä sä osaat ittekkin kattoo mitä kirjoja
mä voisin lukea, ei mulla kuitenkaan ole aikaa edes lukea tänä vuonna
joten ei haittaa vaikket mulle toiskaan mitään."
Näin Santerin siruserkun äitinsä kanssa siellä kirjastolla ja heitä
vähän hämmästytti kun kerroin ettei Santeri halua lähteä kanssani tänä
vuonna Lontooseen vaikka viime kesänä meillä olikin tosi kiva reissu.
Santerin siruserkun äiti oli sitä mieltä että lähes kaikki muut tuon
ikäiset olisivat mielissään kun pääsisivät Lontooseen viikoksi. Olen
samaa mieltä mutta kyllähän minä muistan kuinka ihanaa oli aikoinaan kun
oli mahdollisuus ihan itse päättää menemisistään ja tulemisistaan ja
aikansa käytöstä.
Pakkohan minun on antaa Santerille mahdollisuus päättää aikansa
käytöstä. Paitsi että en antanut hänen edes kuvitella mitään
kesätyöpaikan kyselemistä, olen sitä mieltä että kotona hän oppii ihan
hyvin tekemään töitä eikä taskurahan tarvis ole hänellä se töihin
pakottava seikka. Hän saa rahaa käyttöönsä sen mitä oikeasti tarvitsee
ja suuremmista hankinnoista voidaan sitten aina neuvotella. Minun oli
luvattava Santerille että hänen ei tarvitse tehdä jokaisesta sentistä
selvitystä ja että hän todellakin saa ihan itse päättää pienten
ostostensa suorittamisesta ja että me kyllä hoidamme suurempien
hankintojen rahoituksen.
Santeri tyytyi tähän vaikka vähän yrittikin urputtaa että "kaikki
toisetkin menee kesätöihin, ei ole sama asia tehdä kotona hommia ja
saada jotain pikkurahaa sitten muuten vaan". No ei ole sama ei sen
myönnän kyllä, minä en vaan näe mitään syytä siihen että tuon ikäinen
tuhlaisi vapaa-aikansa ja kesälomansa töissä kun ei kerran ole
taloudellisesti pakko niin tehdä.
Lupasin Santerille että sitten kun on ammattikoulussa niin sitten saa
etsiä itselleen kesätöitä, silloinhan sitä rahaa menee kuitenkin
enemmän kun on auto johon on ostettava jotain koko ajan.
12.5. "Oon 10 min myöhäs". Selvä homma, tämä tekstiviesti tuli kännykkääni tasan sekunnilleen siihen aikaan kun Santerin olisi pitänyt kaartaa kotipihaan.
15.5. "Kestää jonki verra ku ny vast pääsin" (kello 15.08, koulun pitäisi loppua vähän ennen kolmea)
19.5. "Tuun nyt kotia kohti, kesti vähän aikaa" (kello 15.17, jäi
rassaamaan kaverin mopoa koulun pihalle koulun loputtua. Hyvä kuitenkin
että ilmoitti olevansa vasta lähdössä kotia kohti. Laitoin viestin:
"Ok, aja varovasti".
22.5. kello 13.11. jolloin oli päättänyt jäädä jonkun
kaverinsa kanssa lorvimaan kylille tuli viesti " Tuun vähä myöhemmi, nyt
loppu akkuki". Aika nokkelaa lähteä liikkeelle niin että kännykän akku
vetelee viimeisiään. Ei voi äiti ottaa yhteyttä ja komentaa heti suoraan
kotiin kun akku ei toimi. Nero kakara !
25.5. Sain Santerilta tekstiviestin "Enkkukoe 6 1/2..." ja vastasin Santerille: "Täh?! No huh huh, en jaksa olla vihanenkaan tosta."
ja heti tuon laitettuani kännykkääni tuli uusi viesti:
"...vai olikoha se 9 1/2"
johon kirjoitin "Senkin Renttu-ryötti ! !
saaden vastaukseksi : "Hahahaha"
Laitoin sitten vielä viestin "Oot kyllä kamala kakara, ihan oot ku äit...eiku isäs, äitis on kiltti".
Tiesin hänen virnistelevän moiselle viestille ihan kunnolla ja halusin
tokikin hänen tietävän että tiedän kuinka tämä asia häntä huvittaa.
Ettäs kehtasikin äitiään kiusata, mokoma hirvitys-kakara.
27.5."Lähen tänää ajelee koulun jälkee, ok? "(viesti laitettu minulle ennen koulun loppumista, kello14.19)
"Ok, tuu eka käymään kotona,jookos ?"
"Ku pitäs tehä hirvee lenkki jos sitä kautta meen =/"
"No älä sit tu. Mihinkäs meet ja koska tuut?"
"Jkl. Joskus klo 18, vähä aikasemmi"
"Mut ku tuo keli on kauhee ja sähän kuolet nälkään ja näännyt janoon..no aja varovasti ainakin !"
"Ju"
Sitten laitoin isälleen viestin "Santeri mopoilee koululta
kaupunkiin, annoin luvan". Ajattelin nimittäin että jos vaikka isänsä
sattuu näkemään Santerin jossain tuolla matkan varrella niin ei sitten
suotta säikähdä poikasensa olopaikkaa vaan on tietoinen että poika on
luvallisesti ajanut kaupunkiin.
Kesä sujui hirmuisen nopeasti ja hienosti. Santeri oli aina iltaisin
ajelemassa mopollaan ja mopoilevia ystäviään kävi aina välillä
meilläkin. Tunsin olevani onnistunut äitinä ja kasvattajana kun poikani
oli saanut niin paljon reilun tuntuisia ystäviä.
Jami, Santerin mopoileva ystävä, antoi julkaisuluvan ottamalleen
kuvalle jossa Santeri on paloasemalla pesemässä mopoaan. Moponhan piti
olla aina puhdas, ihme ettei se kulunut puhki siitä jatkuvasta
pesemisestä ! Kiitos Jami kuvan käyttöluvasta !
Koska Santerin isälle oli keväällä ostettu moottoripyörä, sai Santeri
isänsä aika usein ajeluseurakseen isänsä tultua töistä kotiin. Oli kiva
ettei Santeri kertaakaan torjunut isäänsä sanomalla että ei kehtaa
isänsä kanssa tai että ajelee kavereiden kanssa mieluummin. Isänsä
nautti suunnattomasti noista ajeluista joita teki oman poikansa kanssa.
He löysivät yllättävän paljon kivoja reittejä ihan tästä lähistöltä ja
minulle sitten aina näytettiin kartasta missä olivat ajelleet.
16.6.-17.6. Santeri ja isänsä lähtivät kahdestaan
kesäreissulle. Ihan pieni reissu vaan mutta kun se tehtiin mopolla ja
moottoripyörällä niin olihan se hieno reissu. Kävivät Mikkelissä, minä
tietenkin olin järjestänyt heille mökkimajoituksen. Olin niin onnellinen
kun "meidän pojat" tulivat ehjinä kotiin eivätkä olleet edes väsyneitä
reissustaan. Santeria nauratti kun tunnustin hänelle etten tasankaan
olisi itse viitsinyt millään mopolla lähteä tuollaista reissua
heittämään, Santerin mielestä matka oli helppo.
27.6. Koska Santeri oli kavereidensa kanssa jossain ajelemassa ja
pihatie oli hevosten takia suljettu ja kulku vain tuolta takatien
kautta, laitoin Santerille viestin : "Taluta hevostallinkin ohi ettei
Disco hätäänny, ok ?". En nimittäin luota siihen että Santeri muistaa
että hevoset ovat jo tallissa hänen tullessaan kotiin ja ettei olisi
kivaa jos Disco huolestuisi tallin vieressä pärisevää mopoa. Tietä
käytettäessähän on mopo talutettava koska meillä ei ole siihen
käyttöoikeutta vaikka se kulkeekin meidän maillamme. Sain heti
vastauksen viestiini:
"Ok, tuun silti vasta klo 22.30" (no eikai ollut tarkoituskaan että
tulisi kotiin ennenkuin oli alkujaan puhe tulla...voi yhden tähden...)
Teräsnaisten palstalle olin kirjoittanut :
Lähetetty: 30 Kes 2009 08:43 am
Jiihaa, lopultakin löysin kadonneen käyttäjätunnukseni ja pääsen taas peliin mukaan !
Niin siis tässähän kävi niin että hommasin uuden läppärin ja tuon vanhan
mukana meni sitten salasanat sun muut käyttäjätunnukset. Toki ne on
kaikki kirjoitettuna samaan paikkaan mutta kun sitä vihkosta ei sitten
vaan löytynyt tuolta eikä täältä.
Olen aina välillä yrittänyt päästä tänne mukaan mutta eihän tuo onnistu
jos tarjoaa aina vääriä tunnuksia. Ei auttanut vaikka kuinka selitin
että ihan oikeasti minut tulee tänne päästää....
No pääasia on että olen täällä taas, ikävä on ollut teitä, arvon naiset !
Meille kuuluu ihan kivaa, sain taas kerran vakuutusyhtiön
ymmärtämään että heidän kuuluu maksaa polveni nivelkierukan operointi
yksityispuolella ja polvi korjattiin viime torstaina.
Ihan hyvin paranee, tuo pahuksen Bakerin kysta ei vaan vielä ole alkanut
tasaantumaan ja jatkossa joutunen mussuttamaan jotain lääkettä ettei
tule kulumia kun nyt on sitten ulommainen kierukka vasemmasta
takajalasta kokonaan poissa.
Santerille kuuluu vallan hyvää, pääsi peräti luokaltaan ilman
ehtoja vaikka olin ihan varma että ainakin ruotsista tulee ehdot. Hän
kun ei ole ollenkaan suostunut käsittämään että ruotsiakin pitäisi
oppia, englantihan menee kuin vettä vaan ilman opiskeluakin ja siitä
tuli todistukseen nytkin numeroksi 9.
Sai nostettua kolmea numeroa ylöspäin joka sinällään olisi hieno
saavutus ellei tiedossani olisi että ne numerothan eivät olisi koskaan
edes pudonneet jos koulukirjat aukeaisivat edes kerran ennen koetta.
Uhkasi kyllä että nostaa jatkossa ainakin yhtä numeroa per jakso,
sanoi ettei se ole edes ongelma kun ottaa asian hoitaakseen. Minähän
tämän toki tiesinkin, olen tyytyväinen että lapsoseni itsekkin oivalsi
että hänenkin on hieman tehtävä jotain koulunsa eteen.
Mopokortin hän kävi saamassa ihan ensimmäisellä yrityksellä, aikaa
siihen kokeeseen meni melkein 4 minuuttia eikä yhtään virhettä. Nyt
sitten päristelee pitkin ja poikin mopollaan ja rassaa siinä sivussa
kavereiden mopoja kuntoon kun "kaikki eivät vaan osaa", Santerin sanoja
lainatakseni.
Isänsä osti keväällä itselleen moottoripyörän, sellaisen 650 kuutioisen
(kai se noin menee, minen näistä tiedä...) ja yhdessä ovat käyneet
ajelemassa, olivat yhden parin päivän reissunkin kahdestaan liikkeellä
noilla päryttimillään.
Minä pääsen pakenemaan arkea Lontooseen viikoksi puolentoista
viikon kuluttua, tälläkertaa ilman Santeria kun hän ilmoitti jo keväällä
ettei ennätä tänä vuonna lähtemään kanssani ulkomaille kun on tuo
mopo...
Menen sitten tanskalaisen ystävättäreni kanssa ja reissusta tulee
varmasti aika shoppailupainotteinen (jota se ei olisi voinut olla
Santerin kanssa, hän kun inhoaa shoppailua melkoisen paljon)
Ai joo, tässä heti koulujen loputtua tuli sitten
Lääninhallitukselta kirje. Minähän tein sen "kantelun" koulun tempusta
viime keväänä kun jättivät poikaseni heitteille jälki-istunnon
päätyttyä.
Lääninhallitus tuumasi että koulu on menetellyt väärin ja
rikkonut joitain asetuksia ja lakeja, en muista nyt ulkoa että mitä ne
olivat. Ei saa siis edelleenkään jättää kuljetusoppilasta ilman
kotikyytiä, hiukkasenko olen tyytyväinen tähän päätökseen sillä tuossa
koulussa tuota tehdään koko ajan ja nyt on sitten mustaa valkoisella
että niin ei saa tehdä.
Tämä päätös on toisten lasten vanhemmille tärkeä päätös ja
koulu todennäköisesti pysyy nyt paremmin sääntöjen noudattamislinjalla
kun tietävät että asioita ei vaieta pois vaan niistä joku voikin nostaa
äläkän.
Hups heijaa, nyt on taas mentävä. Toivon totisesti että ennätän
tämän päivän aikana kurkistamaan mitä teille toisille kuuluu...johan
tässä on ennättänyt tapahtumaan varmaan jos vaikka mitä ! Toivottavasti
saan lukea että kaikilla sujuu kivasti.
Koska palattuani Teräsnaiset- foorumille minulla oli heille paljon kerrottavaa niin kirjoitin myös:
******************************************************
LähetäLähetetty: 30 Kes 2009 05:35 pm
Jaiks, naaman nuolentaa, jaiks ! Ei vais, kiva että saan palata.
Minulla on ihan täysin "henkinen" veto poissa, just valitin
miehelleni tässä yhtenä päivänä että poden kaukokaipuuta tietämättä edes
mitä mukamas kaipaan. Ehkä tuo tulossa oleva Lontoon reissu antaa vähän
taas potkua olotilaan, yleensä nuo reissut aina piristävät pitkäksi
aikaa.
Juttelin just Anitabett:in kanssa puhelimessa ja hänen
innostuksensa tulevasta reissusta sai minut taas säihkymään, olen sen
verran himmeä että toisen innostus saa minut aina hurjan iloiseksi ja
koen jotenkin saavani osan siitä innostuksesta itsellenikin.
No tietty tässä tapauksessa tuo on ihan tottakin sillä onhan se
mahtavaa päästä Lontooseen toisen aikuisikään tulleen naisihmisen
kanssa, vallankin kun olemme tunteneet toisemme jo vuosia, tiedämme
toisemme väsyneinä, nälkäisinä jne. vireystiloissa joten mikään ei voi
yllättää.
Nyt kipitän (tai ehkä vaan kävelen kun tuo polvi hieman
hidastaa...) suihkuttamaan hevosia haalealla vedellä. Ne nauttivat
tälläisestä ekstrapalvelusta niin paljon että minulle tulee hyvä mieli
pelkästään niiden olemusten katselusta.
Ihan ovat irti ja saavat vapaasti joko jäädä suihkun alle tai
mennä pois, eivät kyllä toistaiseksi ole itse lähteneet mihinkään vaan
minä joudun aina olemaan "ikävä" ja lopettamaan suihkuttelut. Ei
meidänkään porakaivo sentäs ihan pohjaton ole.
*********************************************************************************
LähetäLähetetty: 30 Kes 2009 06:17 pm
Minulla ei tiettävästi ole mitään entistä tai nykyistäkään diagnoosia
jota voisin yrittää esittäessäni tarvisevani siivouspalveluja. Eikös
laiskamato ole ihan hyvä..tai se että hormoonit ovat sellaisessa
vaiheessa etteivät salli siivousta. Niihin minä aina vetoan kun yritän
vastustella siivousta tässä talossa.
Hulluinta on että oikeasti nautin suunnattomasti siitä kun koti on
siisti, tykkään jopa siivota kunhan vaan saan aloitettua. Se
aloittaminen on kyllä käsittämättömän vaikeaa joka viikko vaikka se
onkin ihan rutiini-juttu.
Kyllä nuo ns. julkiset tilat tästä koti-talosta saan siivottua
kerran päivässä, samaten koirien huoneet ja tietty pentutilat mutta
sitten esim. toimisto on ihan mahdottoman vaikea paikka siivottavaksi.
Ei auta vaikka kuinka lupaan itselleni että en sotke viikkoon ettei ole
sitten sellaista kaaosta taas ensi viikolla edessä, sotken kuitenkin.
Välillä aina mäkisen Santerille että miksei hän voi olla yksi
niistä aspergereista jotka rakastavat siisteyttä ja tavaroiden
paikoillaan oloa, saisi siistiä vaikka minun jälkiäni jotta voisi
toteuttaa itseään. Poika vaan virnistelee että "itse oot mut pienestä
asti totuttanu boheemiin elämään, ei voi mitään".
Oletko koskaan kokeillut hiilihydraattien vähentämistä
ruokavaliossa ? Minulle tulee aina hurjasti lisää puhtia kun vähennän
niitä, en ole mikään karppaaja varsinaisesti mutta esim. reissussa
ollessani vältän tarkoituksellisesti ranskalaisia perunoita, leipää ja
pullaa jotta pysyn virkeänä. Ainakin jos joudun itse ajamaan tai muuten
keskittymään johonkin juttuun.
Nykyään en enää ujostele pyytää ruoka-annosta ilman pottuja, syön
siis pelkän lihan ja kasvikset jotka annokseen kuuluvat ja turha niitä
pottuja on siihen lautaselleni sitten edes kasata siellä keittiössä.
Minulla kun on sekin ongelma että olen oppinut siihen että lautanen
syödään tyhjäksi ja sitten kun en niitä hiilareita halua syödä niin koen
huonoa omaatuntoa. Parempi ettei niitä edes ladata esille.
Ja siitä syömisestä puheenollen, mies kävi ilmoittamassa että
ruoka on valmis. Eikun syömään taas vaikken ole edes päässyt omaan
kesäpainooni vaan olen edelleen talvipainossani. Toivottavasti en sitten
syksyllä saa tähän lisää sitä kolmea kiloa, en halua uutta talvipainoa
vaan tämä on ihan passeli.
***************************************************
Lähetetty: 30 Kes 2009 08:56 am
Lomilla ja lomilla...eihän sellaista olekkaan kuin loma. Tai siis ei
meillä ainakaan. Mies oli kyllä olevinaan lomalla kaksi viikkoa mutta
teki täällä kotosalla sen verran paljon hommia että taisi päästä töihin
lepäämään kun tänään sinne palasi.
Mies tuurasi minua kun podin tuota takajalkaani ennen sen operaatiota ja
sen jälkeenkin, siinä sivussa toki aloitimme talon ulkomaalauksen ja
tämän vuoden osuus on nyt tehty. Tämä talo kun on sen verran kookas että
tämä maalataan kolmena kesänä kun ei iljetty teetättää vieraalla. Sen
verran oli hirveät hinnat ettei kahvikassasta olisi jäänyt enää mitään
joten tuumasimme hoitaa homman omin nokin ja hitaasti.
Sää on mitä ihanin ja ehdotankin että otamme jäätelöä kahvin
kanssa, nautitaan tästä mitä nyt on ja unohdetaan hetkeksi kaikki
harmistukset jotka ovat joskus mieltämme pahottaneet. Mitkä
harmistukset...nyt en muista mitään sellaisia.... Onpas hyvää tämä
MustikkaPiirakka-jäätelö, tämä vie muistin mennessään
************
Lähetetty: 01 Hei 2009 10:53 am
Olen tutkinut noita karppaussivuja minäkin mutta koska tarkoitukseni ei
ole heittäytyä fanaattiseksi minkään ruokavalion tai muun elämäni
rajoituksen suhteen niin olen ihan itse soveltanut ohjeita ja ihan kuin
vahingossa saanut vuorokauden hiilarimäärät melkoisen pieneksi, en
kylläkään mihinkään alakarppaukseen edes pyri kun se ketoosivaihe hieman
mietityttää.
Eli ensin jätetetään, tässä minun mallissani siis, pois ne oikeasti turhat vaikkakin ehkä herkulliset pullat sun muut viinerit.
Sitten mietitään onko sitä leipää mahdollista ottaa sellaisessa muodossa
jossa olisi vähiten hiilareita (kaupassa pussien kylkiä tutkimalla se
selviää, niissä on aika hurjiakin eroja) ja tietty pastat sun muut
makaroonit jätetään kokonaan pois ja heti alussa.
Jos on ihan pakko syödä perunaa tai riisiä niin niistäkin
kannattaa valita se vaihtoehto jossa on vähemmän hiilareita kuin siinä
toisessa. Minen edes muista kuinkapäin nuo menevät kun en syö kumpaakaan
itse.
Kasviksia kitusiin, aitoa kunnon lihaa ja kalaa eikä sitä
voitakaan unohdeta. Ollaan siis niin mahdottoman epämuodikkaita kuin
olla ja osataan tuossa syönnissä kun nykyäänhän pitäisi kaiken olla
pitkälle jalostettua ja sillä-tällä-tuolla kevennettyä.
On muuten oikeasti aika jännää kuinka verensokerin tasapaino vaikuttaa
olotilaan ja vieläpä piristävästi ! Ai joo, sokeria ei sitten syödä
mielellään juurikaan ollenkaan, sehän on pelkkää hiilihydraattia
täynnänsä.
Minä kyllä mussutan ihan hyvällä omallatunnolla jotain hyvistä välillä
kun mieleni jotain tekee enkä viitsi miettiä jokaisen suupalan
hiilarimäärää, mitä ihmeen itua olisi olla kävelevä laskukone ja jättää
sitten elämä nauttimatta kokonaan ?
Mistähän noihin asperger-opuksiin on keksitty tuo
"järjestelmällisyys ja siisteystavoitteellisuus" kun ei se vaan taida
olla ollenkaan niin suuren assijoukon juttu mitä annetaan ymmärtää....
Toisaalta väitetäänhän niissä oppaissa että aspergerit inhoavat
kosketusta ja ahdistuvat väkijoukossa ja vaikka jos mitä muutakin
sellaista joka meidän assipoikaa ei todellakaan "vaivaa".
Toki lapsoseni huolehtii siitä että moponsa on aina puhdas ja siisti,
omat vaatteensa ovat puhtaat ja siistit mutta huoneensa saakin sitten
omasta mielestään olla jotain ihan muuta...joka viikko saan kuulla ettei
"liika siivous altistaa allergioille, usko jo!" eikä auta yhtään että
selitän ettei se todellakaan ole liiallista siisteyttä että kerran
viikossa huoneesta pyyhitään pölyt ja lattiat kunnolla.
1.7. Nyt jo on Santerin mopolla 5000 kilometrin määräaikaishuolto
! Kamalan paljon tuo pentunen onkin ennättänyt sillä ajamaan, tuosta
määrästä ei montaa kilometriä ole niitä jotka on ajettu ennen
kortti-ikää omalla tontilla vaan ihan on tienpäällä hankittuja
kilometrejä. Santeri oli kuin pistoksissa mopon ollessa huollossa, ajeli
sitten tuolla "projektillaan" joka sekin on tietenkin rekisterissä.
3.7. Santeri kävi itse Joutsassa hammaslääkärin tarkastuksessa, oli
suorastaan innoissaan kun pääsi nyt ihan ensimmäistä kertaa hoitamaan
omia asioitaan ilman kuskia. Laittoi sitten tekstiviestin: " 1 reika
hampais, aika 1.9.klo 9.30". Jahas, täytyypä tutkia lukujärjestystä onko
tuo sitten kuitenkaan sopiva aika hammaslääkärissä käyntiin. Minä kun
en halua että Santeri on poissa oikeasti tärkeiltä tunneilta vaan voi
vallan hyvin mennä hammaslääkäriin jonkin vähemmän "järkevän tunnin"
aikana.
12.7. lähdin Lontooseen ja tapasin siellä lentokentällä sitten
Anitan. Hänen kanssaan kiertelimme Lontoota ristiin ja rastiin ja
selostin innoissani Anitalle mitä kaikkea teimme missäkin Santerin
kanssa viime vuonna Lontoossa ollessamme. Totuuden nimissä on sanottava
että Santerin kanssa oli helpompi kävellä Lontossa kuin mitä oli Anitan
kanssa, Santerilla kun on pitkät kintut ja nopeatempoinen kävelytapa
joten minun ei tarvinnut hidastella vauhdissa yhtään. Anita liikkuu
paljon hitaammin ja minä koen sellaisen hitaan kävelyn jotenkin
hankalaksi kun minun koipeni on luotu viemään minua nopeasti eteenpäin.
18.7. Aamuyöllä tulin kotiin, Kaarina ja Jykä toivat minut
Helsingistä. He olivat ystävällisesti tuoneet illalla Mara-pennun
Anitalle hotelliin ja pääsin sitten heidän kyydissään kotiin. Santeri ei
tietenkään ollut nukkumassa kun palasin vaan odotteli minua saapuvaksi.
Mutta edes nyt hän ei kysellyt tuomisten perään, oli vain riemuissaan
kun kerroin hänelle kuinka kovasti ikävöinkään häntä tuolla reissulla
muistaessani kuinka tavattoman kivaa meillä kahdella oli viime kesänä
samanlaisella reissullamme.
Toki Santeri otti tuliaiset iloisena vastaan
mutta hän nyt on aina ollut iloinen ja tyytyväinen kaikkeen mitä
hänelle tuon reissuiltani. Se on kuitenkin varmaa että ensi vuonna
vaikka lahjon hänet että pääsen kanssaan Lontooseen, haluan käydä myös
Stonehengessä. Nyt sinne en päässyt koska Anita ei ollut halukas
tuhlaamaan rahaa matkaan, ei vaikka se paikka häntä kovasti kiehtookin.
Teräsnaiset foorumille kirjoittamaani: Lähetetty: 26 Hei 2009 11:25 am
Nooh, Lontoo on edelleenkin suosikkipaikkani vaikka reissuseura osoittautuikin hiukkasen toiveitteni vastaiseksi.
Oman pojan kanssa viime vuonna Lontoossa oli niin paljon helpompaa
reissata kuin tänä vuonna tämän aikuisen naisen kanssa, lapsoseni
sentäs on varustettu eteenpäinpyrkimyksellä kuten minäkin, ei hänen
kanssaan tarvinnut istua jokatoiselle penkille lepuuttamaan jalkoja
kuten tämän minua vuotta nuoremman ihmisen kanssa oli tehtävä.
Jouduin tinkimään aika monesta asiasta tällä reissulla (kun en viitsinyt
alkaa mellakoimaan omien toivedeni puolesta) mutta mitäs sen sitten on
väliä, sainhan jutustella monen kivan ihmisen kanssa.
Ilmeisesti pääni päällä keikkuu jokin kyltti joka sanoo "valmiina
small-talkkiin" tai jotain, sen verran moni tuli höpisemään.
Matkaseurani hämmästeli tätä kovin, häntä kun ei kuulemma koskaan tule
missään kukaan vieras puhuttelemaan ja minä vedin puoleeni ihan
normaaleja ihmisiä aivan automaattisesti. No, noin minulle käy kyllä
kotimaassakin, en edes muista koska olisin voinut istua aloillani jotain
menopeliä odottamassa ilman että kukaan ei olisi heittäytynyt
juttuseuraksi.
Ensi vuonna taas Lontooseen, ilmeisesti yhden entisen oppilaani
kanssa. Hän kyllä on omien puheidensa mukaan täysin tulkin varassa mutta
eipä se haittaa, minä olen melkoisen nopea "tulkki".
Lontoo on oikeasti paikka jossa saa tuntea tietynlaista vapautta,
minä ainakin koen sen käsittämättömällä tavalla omaksi paikakseni vaikka
olenkin maalaisakka. Omituista mutta totta, ei edes matkaseuran valitus
ja vinkuminen saanut minua harmistumaan, Lontoo itsellään kun on aina
vaan oma ihanainen paikkansa.
Harmistuttaa jo etukäteen että joudun menemään päiväksi Pariisiin
ensi kuussa. Yhtään ei kiinnosta mutta pakko on mennä. Pariisi kun ei
ole ollenkaan suosikkipaikkani, johtuu varmaan osittain siitä etten puhu
ranskaa kuin juuri pakolliset "en puhu ranskaa" (joka kirvottaa toisen
osapuolen puhumaan ranskaa aivan vimmattuna....) ja "kiitos" sekä
"näkemiin".
Onneksi tuon Pariisin keikan jälkeen ei tarvinne mennä sinne taas
muutamaan vuoteen, ei edes päiväksi. Saan alkaa unelmoimaan ensi kesän
Lontoon reissusta ja se kantanee minut taas talven yli.
Tämänkaltaisia tekstiviestejä tuli laiteltua pitkin
kesää....Santerilla kun oli tapana ilmoitella aina jos arveli olevansa
kauemminkin kotoa poissa.
5.8. "Ok, drive safely"
12.8. Tajusin yllättäen aamulla että koulussa taitaa olla
tänään se alkukirkko. Koska olen yhden kerran saanut mielenkiintoisen
puhelun koululta niin laitoin Santerille tekstarin:
"Et karkaa kirkkoon vaan menet sinne minne teidär uskomattomat käsketään, et siis tule kotiinkaan ennen kuin on lupa".
Tuo mielenkiintoinen puhelu koski nimittäin nimenomaan yhtä näistä
kirkkotapahtumista. Santerille ei oltu etukäteen annettu tietoa mitä
uskomattomat tekevät toisten ollessa kirkossa ja niinpä hän päätti itse
mennä luokkakavereidensa kanssa kirkkoon. Koululta tuli soitto "Santeri
vaan karkas kirkkoon, en saanut pysäytettyä häntä kun hän vaan meni".
Jahas, vai on poikaseni mennyt ihan itse päättämään elämästään ja
kirkkoon menostaan. Hirvitys sentäs, onko tässä nyt tehty jotain
oikeasti kamalaa ja vaarallista...voi yhden tähden, eikö tuon ikäinen
osaa ihan itse päättää meneekö kirkkoon vaiko ei vai onko Joutsassa
jokin kirkkoon kuulumattomien kirkkokielto ? (Santerin sanoin
"kamalistus sentäs")
Samatenhan viime syksynä kun koululla oli jokin oppilaiden ja
opettajien välinen palloilukilpailu niin Santeri ja pari muuta
luokkatoveriaan olivat poistuneet katsomosta. Tästä nousi hurja haloo ja
minähän tietenkin mielistelin koulua vähän ollen olevinani hämmentynyt
että kakarat eivät pysyneet katsomossa mutta tosiasiassa ymmärsin nuoria
vallan hyvin. Minusta on suorastaan typerää pakottaa porukka
tuijottamaan kun toiset kisaavat keskenään, minä en käsitä kuinka
tuollainen katsomossa oleminen on niin tärkeä osa koulutyötä että jonkun
opettajan on oikein vahdittava ketkä siellä ovat ja ketkä eivät.
Tunnustin Santerille poistuneeni itsekkin vastaavista jutuista omin
luvin, minun mielestäni hänen ei tarvitse kuvitellakkaan että olisin
ollut jotenkin pyhimysmäinen oppilas koska en kerran ole ollut. Olenhan
kertonut Santerille myös niistä virheistäni joita olen katunut, sitä
kauttahan hän voi oppia välttämään joitain typeryyksiä kun tietää
etukäteen mistä tulee ikävä olo.
13.8. Santeri lähti koulun jälkeen tankkaamaan mopoaan
Teboilille. Isänsä tuli töistä ja sanoi että lähteekin hevosautolla
hakemaan mopoa ja poikaa Teboililta kun "mopossa on jotain häikkää".
Noooh, olivat aika kauan sillä reissulla ja kun olin katsomassa
televisiota niin Santeri tuli telkkarihuoneen ovelle ja aloitti "älä nyt
sitten heti ala huutamaan mutta poliisit vei mopon kilvet". En alkanut
huutamaan vaan kysyin, itsekkin rauhallisuuttani hämmästellen mitä on
tapahtunut. Selvisi että se minun ostamani tehoputki olikin sitten
oikeasti sellainen viritysputki joka teki moposta liian nopeasti
liikkuvan. Jahas, vai että sellaisen poikaseni oli laittanut minut
tilaamaan ja maksamaan...
Eipä siinä mitään, Santeri kertoi tapahtuneesta itse ja suoraan minulle
eikä silloin voi olla vihainen kun toinen tunnustaa tyhmäilynsä. Isänsä
oli kehottanut olemaan kertomatta koska olin lähdössä ylihuomenna
aamuyöstä Ranskaan hakemaan pentua ja Santeri oli sanonut isälleen "jos
mä jätän kertomatta heti niin sitten äiti taatusti on tosi vihainen, mun
pitää sanoa nyt heti mitä on tapahtunut". Aivan oikein, totta on että
jos tälläistä tietoa olisi minulta salattu parin päivän ajan niin olisin
ollut todella vihainen saadessani tietää asiasta.
Kehuin Santeria tästä reippaudestaan ja hän oli kovin tyytyväinen
suhtautumiseeni, ihmetteli kyllä vielä aamusella minua linja-autolle
viedessäänkin kuinka rennosti suhtauduin rikkeeseensä.
En tietenkään kertonut että ennätin ajattelemaan jo vaikka mitä kamalaa
tapahtuneeksi kun viipyi siellä Teboililla niin kauan isänsä
kanssa...olin jo kuvitellut että Santeri on ajanut jonkun auton kylkeen
tai satuttanut jotakuta jalankulkijaa tai jotain sellaista ja viipyminen
olisi johtunut poliisin tekemästä tutkimuksesta tai sellaisesta.
14.8. Yritin jahdata kiinni jotakuta joka osaisi kertoa missä
Santerin poliisikuulustelu sen viritetyn mopon johdosta pidetään ja
koska. Ei vaan ole tietoa missä tämä tulee tapahtumaan,
poliisiraportissa sanotaan että itse pitää sopia aika kuulustelulle
Joutsassa mutta koska Joutsassa ei ole enää lupapalvelua niin on vähän
epätietoisuutta missä asia nyt hoidetaan. Sovimme Joutsan poliisin
kanssa että tarkistaa asian ja ottaa minuun sitten loppuviikosta
yhteyttä.
19.8.Hampaastani lohkesi yllättäen palanen kun söin Santerille
Ranskasta tuomiani minitobleroneja. Auts, onneksi sain oman
hammaslääkärini kiinni ja hän lupasi aloittaa hampaan hoidon heti
huomenna. Onneksi en sentään syönyt kakaralleni kiikuttamiani
tuliaiskarkkeja omin luvin vaan hänen luvallaan otin, olisi ollut aika
noloa jäädä kiinni luvattomasta karkkinäpistyksestä.
20.8.Soitin Joutsan poliisille koska mitään ei ole kuulunut.
Ei ollut vieläkään tietoa missä ne paperit ovat tai missä se kuulustelu
pidetään. Kävin hammaslääkärissä iltapäivällä ja palasin kotiin niin
että Santeri oli jo tullut koulusta. Tokihan hän pärjää yksinkin ja
tiesi missä olen mutta silti minulla oli ikävä olo kun olin jättänyt
hänet tulemaan tyhjään kotiin. Sellaista ei ole meillä usein tapahtunut
eikä tule tapahtumaankaan, minun mielestäni kotona töitä tekevän
vanhemman kuuluu olla kotona lapsen tullessa koulusta.
22.8. Santeri kävi isänsä ja ystävämme Jykän kanssa Muuramessa
katsomassa yhtä Seat-autoa ja niinhän siinä kävi että se auto muutti
meille. Jykä ajoi sen tänne kotiin, Santeri ja isänsä tulivat
"Reginalla" (Renault Laguna, isin auto) tänne. Santeri virnisteli auton
pienille maalivirheille ja tuumasi että "eikös automaalarin auton
pidäkkin näyttää vähän tältä..." Nooh, pääasia on että tuo kulkuneuvo on
diesel-käyttöinen ja toimiva kaikinpuolin, Reginassa oli kaikenlaista
pikkuvikaa niin paljon että sen katsastuttaminen olisi ollut aika hölmöä
kun olisi pitänyt laittaa hurjasti rahaa kiinni korjaukseen.
24.8. Ostin Huuto.net:in kautta ihanat puutarhakalusteet,
sellaiset rautaiset. Kävin hakemassa ne illalla kotiin Hollolasta ja
Santerin kanssa tutkimme niitä. Hän sanoi että niistä on aika helppo
hioa vanha maali pois ja laittaa uusi päälle. Hän tekee tämän homman
tässä lähiaikoina. Kiva, saamme sitten tuollaiset harmaat
puutarhakalusteet ja nehän sointuvat hienosti talon uuteen väriin.
26.8. Santerilla oli turhan tukkoinen nenä aamusella joten en
päästänyt häntä ollenkaan kouluun vaan pidin kotona ja otin mukaani
sitten kun lähdin hammaslääkärille. Olin jo eilen tiistaina sopinut
Jyväskylän poliisin kanssa että Santeri voi mennä sinne kuulusteluun
keskiviikkona eli tänään. Sieltä ei kyllä löydy papereita eikä korttia
mutta poliisi sanoi että jos kortti on nyt kadonnut jonnekkin niin uuden
kortin saa maksutta koska virhe on heidän eikä meidän.
Santeri oli kuin tulisilla hiilillä kun odotti minua siellä
hammaslääkärin odotushuoneessa mutta sitten kun olimme
poliisilaitoksella hän käyttäytyi kovin rauhallisesti ja oli kohtelias
avaten minulle ovetkin. Poliisi oli erittäin ystävällinen ja
ymmärtäväinen ja kertoi miksi mopojen viritys on ihan oikeasti
vaarallista. Sanoi kyllä että tuo Santerin mopohan on sellainen että
samalla rungolla on olemassa myös kevytmoottoripyöriä joten varmaan sen
jarrut riittäisivätkin pysähtymiseen kovemmasta vauhdista mutta säännöt
on säännöt.
Puhuimme kuinka sen ensi kevään kevytmoottoripyöräkortin kanssa
mahtaakaan käydä ja poliisi oli sitä mieltä että koska tämä oli
yksittäinen rike eikä kyseessä ollut edes poliisin pakeneminen niin
kyllä sen kevarikortin hommaamisen voi aloittaa jo keväällä, vallankin
jos viitsin kirjoittaa vapaamuotoisen hakemuksen jossa perustelen kuinka
tärkeää olisi saada kevään ja kesän aikana harjoitusta tulevaa syksyä
varten. Tarkoitushan on että Santeri kulkisi syksyllä itse
ammattikouluun kevarillaan ja sitten talven tullessa mietittäisiin
uudestaan mikä on järkevin keino koulun käynnissä.
Ja sitten poliisi tuumasi että "tähän paperiin nyt tuli tällei hassusti
nää päivämäärät mutta tietenkin tää ajokielto on alkanut silloin 13.8.
joten tuosta kun lasketaan kuukaus eteenpäin niin ajokielto loppuu
sitten 13.9. mutta koska se on sunnuntai niin sitten 14.9. saat korttis
takaisin."
Lähdimme poliisilaitokselta hyvillä mielin ja päästyämme ulos
rakennuksesta Santeri sanoi: "siis käsitinkö mä nyt oikein, saanko mä
muka sen kortin jo syyskuussa takaisin, anna mää katon niitä papereita".
Minähän annoin paperit käteensä ja hän hymyili kuin aurinko konsanaan.
Tuumasi sitten että: " varmaankin se että sä olit mukana vaikutti tähän
jotenkin, mä en oo koskaan kuullu että kukaan ois selvinny yhden
kuukauden ajokiellolla". Saattaa olla että äidistä oli hyötyä, en käy
väittämään vastaankaan.
Olimme niin tavattoman ilosia tästä lyhyestä ajokiellosta että emme
malttaneet edes pysähtyä huoltoasemalle ruokailemaan vaan ajoimme
suoraan kotiin kertomaan Santerin isälle riemu-uutiset. Keskustelimme
matkalla aiheesta kalliit mopon renkaat ja sanoin ihan suoraan
Santerille että paljon mieluummin olisin ostanut vaikka useammatkin
hyvät uudet renkaat kuin maksanut niitä typeryydestä aiheutuneita
sakkoja ja mopon uudelleenkatsastusta ja AKE:lta tulossa olevaa
lisämaksuakin.
Mutta samaan hengenvetoon sanoin myös että tärkeintä kaikessa on aina
kuitenkin se ettei hänelle ole sattunut mitään ikävää vaan on edelleen
ehjä ja kunnossa. Sanoin että ilman muuta ostan ne kalliit renkaat jos
hän kerran välttämättä haluaa talvella ajaa, turvallisuus on kuitenkin
kaikkein tärkeintä eikä silloin pihistellä missään renkaiden hinnoissa.
Kävin ystävämme Kaarinan kanssa tukussa Lahdessa ja takaisin
tullessamme piipahdin huoltoasemalla Heinolassa. Onnistuin unohtamaan
kännykkäni sinne ja huomasin tapahtuneen vasta Kaarinan pihassa. Onneksi
huoltoasemalla vastasivat puhelimeen kun siihen soitettiin ja niin
saatiin varmuus että kännykkäni on todellakin siellä eikä jollain
levikkeellä maahan laskettuna tms. Santeri lähti isänsä kanssa hurjan
mielellään noutamaan kännykkääni, pääsi samalla kunnon koeajolle tuon
uuden automme kyydissä. Tai eihän se auto mikään uusi ole, tietenkään,
mutta meille vielä tuntematon kuitenkin.
Sain kuulla illemmalla muutamia "kuittailuja" unohduksestani mutta
mitäpä väliä sillä, olin iloinen kun näillä kahdella kännykän noutajalla
oli ollut kahdestaan tosi kiva reissu jonka aikana olivat puhelleet
kaikenlaisia tulevaisuuden suunnitelmia läpi ihan rauhassa. Autossa
istumisen paras puoli onkin siinä että koska mitään muutakaan ei voi
tehdä niin saa keskittyä kunnolla keskustelemaan ja selvittämään omia
ajatuksiaan.
SYYSKUU
4.9. Santeri oli luokkansa kanssa Jyväskylässä Puu- ja
energiamessuilla. Onneksi Opo on nokkela nainen ja saimme sovittua niin
että Santeri voikin jäädä linja-autosta jo Leivonmäen Teboililla eikä
tarvitse istua ensin koululle ja sieltä sitten tulla taas kotia kohti.
Menin autolla vastaan ja toin pentuseni kotiin.
Tällä viikolla sain yhdeltä noista "kivoista naapureista" taas sen
sortin puhelun etten oikein tiedä itkisinkö vai nauraisinko...tilannehan
on siis se, että vaikka tuo hiekkatie meneekin meidän maittemme läpi
meillä ei ole siihen käyttöoikeutta koska en suostu maksamaan mitään
hoitokulujakaan tiestä jota me sen kummemmin kuin oikeasti toisetkaan,
emme tarvitse. Nyt tämä yksi naapuri sitten soitti ja ilmoitti että "jos
se sun poikas jatkaa sitä paskaringin ajamista hirvimajalla niin saat
kyllä alkaa maksamaan tien käytöstä, minä en oo nähny poikaas siellä
mutta ovat vaan puhuneet että ajaa siellä ja oli meinannu ajaa
jalankulkijanki päälle".
Joopa joo, mikä ihme on että kukaan ei voi
vahingossakaan ottaa suoraan yhteyttä vaan pitää aina puuhastella salaa
selän takana. Tiedän ihan varmaksi että Santeri ei ole kertaakaan käynyt
koko hirvimajalla mopollaan ja olen itsekkin kuullut sieltä mopon ääntä
kun oma pentuseni on ollut silmieni alla kotipihassa.
Kysyin asiasta sitten Santerilta kun hän tuli koulusta ja esitin
kysymykseni näin: "miltä se tie tuolla hirvimajalla näyttää?" ja Santeri
vastasi "mistä mä tietäisin, eihän siellä saa käydä enkä mä oo
ollutkaan siellä, mitä sä multa tollasia kyselet ?"
Kerroin sitten mitä
tämä yksi ihana naapuri oli väittänyt ja Santeri sanoi että kesällä
kerran ajoi mopollaan tuota hiekkatietä kotoa risteykseen päin ja siinä
tiellä oli joku kävellyt mutta hän oli kiertänyt penkan kautta sen
ihmisen kun se ihminen ei ollut yhtään väistänyt sivulle vaan oli
kävellyt keskellä tietä. Ei ollut lähelläkään mikään päälleajo joten
olipa taas tilannetta väritetty ja kunnolla sittenkin.
Tiedän että Santeri ei osaa valehdella enkä taatusti ala soittamaan
tuolle naapurille joka uhkaili käyttömaksuilla että on joo Santeri yhden
kerran ajanut mopolla tietä pitkin. Hitto jos tuo tie nyt on siitä
yhdestä kerrasta per kesä menossa rikki niin hyvin menee.
Missään ei
sitäpaitsi sanota ettäkö satunnaisesta käytöstä pitäisi maksaa jotain,
vallankin kun tie kulkee omalla maalla. Olkoot, en viitsi edes miettiä
moista asiaa, jos naapureilla ei ole muuta tekemistä kuin syyllistää
poikaani asioista joita hän ei ole tehnyt niin se on sitten "voi-voi".
7.9. Sain tekstarin: "Myöhästyin ekalta tunnilta kun oli joku
lukiolaisten kuulustelu ni ovet suljettiin etuajassa. Ettet ihmettele
jos opeettaja soittaa."
Juu, Santeri kirjoitti ihan tarkoituksella tuon opettaja-sanan noin.
Hänellä on tapana venyttää ja vanuttaa joitain sanoja ja opeettaja on
yksi näistä venytyssanoista.
Saa venyttää ihan rauhassa koska tiedän että oikeasti hän hallitsee
sanat ja niiden oikeat muodot. Eriasia olisi jos hänellä olisi jotain
lukihäiriötä tai muuta sellaista, silloin en sallisi sanojen vääntelyä
yhtään.
Kotiin tultuaan Santeri sitten kertoi että oli unohtanut kokonaan että
ovet suljetaankin aikaisemmin ja hän oli ollut juttelemassa entisen
opettajansa pojan kanssa aamulla. Sitten kun oli pyrkinyt kouluun niin
olikin huomannut oven olevan lukossa ja samalla oli muistanut että
niinhän sen pitikin tänään olla.
Vaikken tokikaan hyväksy tälläistä harvapäisyyttä niin kiittelin siitä
että kertoi tapahtuneesta itse minulle ja ennenkuin opettajat ottivat
yhteyttä. Minä en viitsi olla vihainen virheistä jotka tunnustetaan heti
ja itse ilman painostusta, virheitä tekee jokainen meistä mutta
virheensä pitää aina voida tunnustaa. Sitten asiat on hoidettu kun on
kanttia sanoa että typeröityä tuli.
9.9. Eläinlääkärimme Maria tuli ottamaan DNA-näytteitä
pennuista ja suoritti samalla kolmen keskenkasvuisen koiramme
rokotukset. Santeri oli auttamassa ja hyvä että olikin sillä muuten
Maria olisi joutunut odottamaan kun olisin välillä juossut hakemaan
seuraavaa koiraa käsittelyynsä. Santeri on todella hyvä näissä
avustusasioissa, hän pitää pentuja aina niin hyvin käsissään etteivät
pennut edes rimpuile kun tuntevat olevansa turvallisissa käsissä.
11.9. "Allu ja Jami tulee tänää meille jossaki vaihees,
käykö?" Tottakai käy, ainahan ystävät ovat tervetulleita. Laitoin
tekstarin: "tervetuloa" ja virnenaaman perään.
14.9. Lähdimme Santerin kanssa aamulla kahdestaan Joutsaan jotta hän
pääsi hakemaan mopokorttinsa samantien ja sai sitten mopon jo illalla
liikenteeseen.
kirjoitin Santerille kun hän oli tallissa moponsa luona heti koulusta
tultuaan"Onhan sulla mopon paperit mukana ? Jos ei oo ni tuu hätäseen
hakemaan".
Sain vastauksen "on mukana, tietenkin". No niin arvelinkin mutta
olisihan se ollut tosi ikävää jos olisi lähtenyt kylille ilman papereita
ja sitten olisi joutunut poliisin pysäyttämäksi ja paperit olisivatkin
olleet kotona. Parempi kun ei nyt tee mitään typerää edes vahingossa
ettei vaan tule ongelmia sen kevarikortin saamisen kanssa.
15.9. Sain tekstarin: "Englannin sanakoe 10-"
Kommentoin heti "Ihanaa ! Hyvä pentu !"
Minä tietty kotosalla sitten illemmalla kysyin että mistäs se miinus
tuli ja Santeri vaan virnisteli että "emmä muista, oliskohan ollu
käsialasta..."
Muisteli sitten että taisi kirjoittaa yhden sanan väärässä muodossa.
Nooh, sellaista sattuu eikä sille voi mitään. Ei kaikkea voi aina
muistaa ja tuollainen on niin pieni virhe että eihän se käytännön
elämässa vaikuttaisi pärjäämiseen ihmisten kanssa mitenkään.
16.9. Santeri ei ennättänyt kotiin siihen aikaan kuin normaalisti
joten sain tekstiviestin kello 15.27 (normaalisti olisi kotona 15.40):"
Viel 10 km"
On todella kiva että Santeri pitää huolen siitä että ilmoittaa minulle
hyvissä ajoin jos meinaa myöhästyä. Olen aina niin huolissani kun hän on
pois kotoa, aina on sellainen pelko että jotain sattuu kun tuolla on
tuota liikennettä aikapaljon ja lisäksi tällä seudulla on jatkuvasti
rattijuoppoja liikenteessä.
17.9. Santeri halusi jäädä jonkun kaverinsa luokse suoraan koulun jälkeen ja sain tekstarin kello 14.58: "Jään Joutsaa"
ja sitten kun kello oli 17.29 hän viestitti minulle "Lähen tulee"
18.9. "Tulos ny (klo 21.06)
ja vastasin "Ok!" Oli mopomiittinki nimittäin ja tietenkin halusin
tietää koska pentuseni on tulossa kotiin. En osaa ruveta nukkumaan
ennenkuin tiedän että hän on tullut kotiin turvallisesti ja jos on
kovinkin myöhään liikkeellä niin huoleni kasvaa koko ajan ja sitten
saatan joutua puremaan kieltäni etten huomauta myöhäisestä
kotiintulostaan, oikeastihan en ole kiukkuinen että tulee myöhään mutta
siitä olen närkästynyt jos olen joutunut pelkäämään puolestaan
tietämättä missä hän on ja koska on kotona.
21.9. Kello 15.24. sain tekstarin: "Tuun vähä myöhemmi". Nooh,
pääasia on että tulee kun ennättää. Mahtava juttu että hän on
sisäistänyt näin hienosti tämän tiedotuksen tärkeyden. On kiva tietää
että kaikki on hyvin vaikkei hän olekkaan totuttuun aikaan kotona.
Laitoin viestin : "Älä soita kun nukun mutta älä kovin kauaa lorvi matkalla".
Jostain ihmeen syystä sekä Santeri että isänsä onnistuvat aina
soittamaan minulle juuri kun olen ryhtymässä varttitunnin päiväunilleni.
Ihan sama mihin aikaan alan unta ottamaan, soittavat taatusti sillä
sekunnilla kun vaivun uneen...
Illalla Santeri pyysi isänsä lähtemään kanssaan hiekkamontuille
ajelemaan. Isänsä tuli tähän sisälle ja sanoi minulle että "yhtään en
oikeasti jaksais lähteä mutta lähden kuitenkin kun ei Santeri enää kauaa
pyydä mua mukaansa enkä halua olla ikävä ja jättää lähtemättä kun
toinen niin nätisti pyys": Minä kannustin isäänsä, sanoin että ihan tosi
hienoa että viitsii lähteä kun se on taivahan tosi ettei tuo meidänkään
pentumme enää jatkuvasti halua olla vanhustensa kanssa tekemisissä.
Täytyy käyttää jokainen yhdessäolon mahdollisuus hyväksi.
22.9. Leikkasin Santerin hiukset ja niistä tuli todella
hienot. Olimme molemmat tyytyväisiä lopputulokseen, tämä oli ensimmäinen
kerta koskaan kun sain molemmat puolet onnistumaan täydellisesti.
Santeri nauroi että "hyvä että edes nyt opit vaikken mä aikaisemminkaa
mitää vikaa huomannu. Hyvä ettet sanonukkaa ni olin vaan aina ennenki
tyytyväinen".
Santeri ja isänsä kävivät kahdestaan saunassa kun minä olin tullut
sieltä ensin pois. Olivat jutelleet vakavista aiheista, mm.
liikenneonnettomuuksista ja siitä kuinka kamalaa on kun niin monen
nuoren ihmisen elämä päättyy aivan liian äkkiä ja varottamatta kun
onnettomuus osuu kohdalle.
23.9. Päivä jonka jokainen hetki ja tapahtuma on syöpynyt
muistini jokaiseen sopukkaan niin että tuntuu kuin eläisin sitä päivää
edelleen voimatta mitenkään vaikuttaa sen päivän etenemiseen....
tässä suoraan sen päivän tapahtumat.Tämä blogi oli vasta
mietintävaiheessa silloin ja johonkinhan ne tapahtumat oli pakko saada
kirjoittaa joten olivat ensin kotisivujeni yhteydessä:
Menenpäs nyt "peppu edellä puuhun" ja kerron tässä kuinka 23.9.2009 meillä täällä sujui...
Pahoittelen että tarina on hieman "himmeä", tämä oli aluksi vieraskirjassa ja siirsin sen nyt
sitten tänne että se on tavallaan kokonaisuutena olemassa.
Nousin ylös kuudelta ja kipaisin talliin viemään Humulle ja Discolle aamuheinät.
Sitten singahdin viemään koirat ulos, ensin pojat asunnosta ja sitten mammakoirat omista
yläkerran huoneistaan.
Sitten alakerrasta koirahuoneesta porukat pihalle ja aamusiivous.
Norsukaloille ruoka sulamaan ja pikaisesti tietokoneelle tarkistamaan yön aikana
saapuneita sähköposteja.
7.00 soitin Santerille asuntoon että nousee ylös, Santerihan ei oman puhelimensa
toistuviin herätyksiin herää kunnolla, ottaa niitä torkkuja vaikka kuinka monta peräkkäin.
7.30 Santeri tuli toimistoon, oli mussuttanut aamupalan jo matkalla tänne.
Nappasi tietokoneensa päälle ja meni pesemään hampaitaan koska tuo vanha
koneen-räähkä käynnistyy niin tolkuttoman hitaasti.
Kipaisin ottamaan koirat sisälle jotta sitten 7.40 olin taas takaisin toimistossa.
Päätin lähteä siivoamaan koirien tarhat joten halasin Santeria hänen naureskellessaan
jotain tietokoneensa ääressä, muistutin että saattaa olla että kotiin tullessaan isänsä
ei olekkaan vielä kotona mutta että iskä tulee aika pian.
Minullahan oli meno Jyväskylään hammaslääkäriin joten minä en olisi kotona iltapäivällä.
Kysyin kuinka on ajatellut sen TET-paikan kysymisen hoitaa ja Santeri sanoi ettei kysykkään sieltä
Jyväskylästä Kuvalta mitään vaan on tuumannut kysyä toista paikkaa Joutsasta.
Asia jäi silleen, totesin vain että "aha, no selvä juttu sitten".
Halatessani sanoin "hei-hei, aja varovasti,älä kiusaa opettajia, opi jotain, pidä hauskaa".
Olin koiratarhassa kun Santeri sitten kello 7.55 harppoi pitkillä kintuillaan ja kypärä päässään
hakemaan mopoaan.
Sanoin vielä, ihan niinkuin aina hänen lähtiessään
"muista ajaa varovasti, varo niitä jotka eivät aja varoen" ja hän naurahti "no tottakai".
Tunsin käsittämätöntä ylpeyttä katsoessani nuoren miehen olemusta; niin pitkä ja solakka,
itsevarmuutta uhkuva.
Joskin ihan tulitikku kun oli se kypärä päässä...tästä usein naureskelimmekin että
"tikku se lähtee taas..."
Jatkoin tarhojen siivousta kuunnellen loittonevaa mopoa ja mietin mitä kivaa
ostaisin kaupungista tuliaisiksi.
Vaan eihän Santeri odottaisi mitään, on vaan niin kiva tuoda jotain.
Kirjoitin valmiiksi viestin , siinä jossain vaiheessa päivää eläinten hoitojen välissä:
"Heips, syö jotain, tee läksyt. Tulen sitten illemmalla."
ja allekirjoitukseksi piirsin "örkki-äidin" kuten aina.
Samaan lappuun laitoin Pekalle toimintaohjeet:
"Päästä hevoset ulos, anna niille heinät. Vie koirat ulos."
Otin hevoset talliin 14.40 jotta pääsin lähtemään hyvissä ajoin Jyväskylään.
Hammaslääkäriaikani oli kyllä vasta 16.00, mutta koska neljän ruuhkassa parkkipaikan
etsintä ei ole helppo homma Doriksen kokoisen auton kanssa liikkuessa, päätin lähteä ajoissa.
Ajellessani kohti Jyväskylää mietin että soittaisinko Santerille ja muistuttaisin
että jos menee asuntoon niin menee sitten hissuksiin etteivät koirat luule pääsevänsä
ulos mutta päättelin että eipä Santeri sinne asuntoon menisi varmaan kuitenkaan
ennen isänsä kotiintuloa.
Pekka tuli minua vastaan Vaajakosken tietämillä ja minua huvitti jo etukäteen
Santerin ilme kun illalla kertoisin että on se vaan hyvä kun isin auto on
niin kamalan värinen, sen tunnistaa jo kaukaa joten on helppo tervehtiä.
Olin hammaslääkärillä vähän vaille 16.00 ja puhelimme siinä sitten että varaan
Santerin yhden hampaan pienen reiän paikkaaukseen ajan heti kun saan selville
uuden lukujärjestyksensä.
Ei kannata uhrata tärkeitä tunteja hammaslääkäri-reisssun jos voi uhrata
vaikkapa vapaatunnin.(uskonnosta vapautetulla on vapaatunti, ei siis mitään
elämänkatsomusopetusta tms. tuossa koulussa)
Piipahdin Tiimariin, löysin sieltä pari kivaa koria joihin voisin pyytää Santeria
keräämään kaikki talossa olevat kännyköiden ja muiden laturit ja piuhat.
Sielläkin sain vähän puhua Santerista kun tuli puheeksi hammaslääkäri
ja se kuinka tämä meidän oma hammaslääkärimme silloin vuosia sitten paikkasi
Santerin maitohampaan kun julkispuolella sitä ei suostuttu paikkaamaan.
Ajattuani parikymmentä kilometriä nelostietä etelään näin jo kaukaa
ambulanssin tulevan kohti Jyväskylää, pillit ja vilkut päällä.
Se ajoi niin hirveän lujaa että vaikka tie oli suora ja ambulanssi omalla
kaistallaan, ohjasin vaistomaisesti Dorista enemmän oikealle, kuin
varmistaakseni että ambulanssi pääsee sujuvasti etenemään.
Ajattelin että "voi ei, johonkuhun on sattunut tosi pahasti kun
ambulanssi ajaa noin tavattoman lujaa ".
Ambulanssin perässä tuli kaksi poliisiautoa ja ne laittoivat minut
miettimään että onkohan jossain ollut onnettomuus, tietääköhän Santeri
mitä on tapahtunut kun pääsen kotiin juttelemaan kanssaan.
Toivoin mielessäni ettei vaan olisi kukaan tuttu tai tuttavan läheinen
joutunut onnettomuuteen.
Olin 8 minuutin päässä kotoa kun Pekka soitti ja kysyi "missä oot" .
Kerroin sijaintini johon Pekka vastasi "no otetaan sitten yhdessä koirat sisälle kun tulet".
Pekka tuli minua eteisessä vastaan ja puhui "älä nyt ihan hätäänny mutta poliisit kävi.
Santeri on joutunu kolariin, poliisit toi repun ja kännykän."
Minähän aloin parkumaan, "eikä, voi ei, sattuko pahasti, missä Santeri nyt on,
terveyskeskuksessako, mä lähden sinne".
Pekka rauhotteli että Santeri on keskussairaalassa.
Päätimme että minä jään vahtimaan Pekan latauksessa olevaa kännykkää siltä
varalta että siihen soitetaan,Pekka meni ottamaan koirat sisälle.
Soitin omalla kännykälläni Keskussairaalaan ja kyselin poikani vointia.
Minulle sanottiin että "tilanne on nyt tuolla huoneessa sen
verran päällä että täältä otetaan sitten yhteyttä kun ehditään".
Ajattelin että joku toinen on nyt hoidossa ja Santeri on jo siirretty leikkuriin.
Olin ihan varma että vasemmassa jalassaan on murtuma
ja oikea kätensä on loukkaantunut. Ennätin jo näkemään mielessäni poikaseni
sairaalavuoteessa kinttu ja tassu paketissa ja mietiskelin valmiiksi
kuinka lohdutan häntä, vakuutan ettei haittaa vaikka mopo meni pirstaleiksi
ja kuinka lupaan olla luonaan ettei hänen tarvitse yksin siellä olla.
Mietin että hyvä kun Pekalla on vielä yksi viikko kesälomaa jäljellä,
saa ottaa sen nyt ja jäädä kotiin hoitamaan elikoita
jotta minä voin olla sairaalassa Santerin luona.
Virnistelin mielessäni että toivottavasti osastolla on edes muutama henkilö
tuttuja, entisiä työkavereita, jotta sallivat minun majailla nurkissa.
Kun koirat olivat sisällä menimme ottamaan hevoset talliin ja juuri kun olimme
vaihtamassa kenkiä, Pekan puhelin soi.
Lääkäri soitti ja kun kuulin Pekan toistavan "kuoli" niin silloin iski paniikki.
Siis ei voi olla totta, ei meidän Santeri voi olla kuollut, ei voi, ei mitenkään voi!
En kuullut puhelusta yhtään mitään mutta sen tajusin kun Pekka lopetti
puhelun ja kysyi että kummalla autolla mennään.
Minä kysyin että tilaisinko kuitenkin taksin johon Pekka totesi että hän haluaa itse ajaa.
Laittaessani pihatien puomia kiinni soitin Kaarinalle ja kerroin etten teekkään
sitä pentualustatilausta (kuten oli ollut puhe) koska meidän Santeri on kuollut...
seuraavaksi soitin Timolle Ruotsiin ja kysyin ensimmäisenä
että eihän hän vaan ole autossa tai muussa vaarallisessa paikassa.
Onneksi oli ihan turvallisesti paikoillaan joten sain kerrottua hänelle tapahtuneesta.
Sitten soitin joko Hilkalle tai Päiville tai Aliisalle, en enää muista kenelle heistä.
Saatoin soittaa jollekulle muullekkin siinä ajon aikana, en vaan muista muuta kuin
sen että olin aivan epäuskoinen tapahtuneesta ja olin ihan varma että jostain
kumman syystä joku toinen oli ajanut Santerin mopoa ja jostain kumman
syystä Santerin reppu vaan oli siellä paikalla ja jokin sekaannus oli tapahtunut.
Kun olimme Keskussairaalan pihassa niin Pekan puhelin soi ja poliisi soitti kertoakseen
onnettomuuden "lopputuloksesta".
Pekka sanoi että olemme jo sairaalalla, kiitti soitosta kuitenkin.
Menimme sairaalaan sisälle ja hetken odottelun jälkeen hoitaja ja
ilmeisesti opiskelija tulivat paikalle.
Yritin heti selostaa että jos vaan on jotain mahdollisesti käyttökelpoista niin
ilman muuta sitten vaan elinluovutukseen koska se oli Santerin tahto.
Hoitaja sanoi että ei voida ottaa mitään koska sydän ei ole itse
pumpannut verta lainkaan ja elinten toimintakyky ei näinollen olisi ollut mahdollista.
Hoitaja alkoi varottelemaan Santerin suussa olevasta putkesta ja sellaisesta ja minähän
tietty tyrmäsin puheensa heti kertomalla että olen ollut talossa töissä ja että olen
oikeasti vastaanotto-osastosihteeri joten eipä hirveästi pelota letkut ja putket.
Meidät vietiin huoneeseen jossa lavetilla makasi pitkä, hoikka nuori mies ja surukseni
minun oli todettava että se oli todellakin meidän Santerin kuori joka siinä makasi.
Silittelin poskeaan, hämmästelin ääneen että solisluunsa kohta oli vielä haalea vaikka
kasvonsa olivat jo kylmät.
Sanoin ääneen "kato nyt kulta, sä sait mut itkemään niin että meikit leviää,
kenenkään toisen takia en antais meikkien valua mutta sun takias ne saa mennä
ihan miten vaan".
Kysyin hoitajalta oliko Santeri ollut kivulias ja hän kertoi totuudenmukaisesti
ettei ollut itse ollut paikalla mutta koska pään vamma oli niin raju ja sydänkään
ei itse toiminut niin hänen mielestään on varmaa ettei Santeri ollut koko aikana tajuissaan.
Tämä helpotti meitä, huolemme siitä että rakkaimpamme olisi ollut kivuissaan
ja kauhuissaan oli ollut jo suuri koko sen ajan minkä onnettomuudesta olimme tienneet.
Hoitaja kertoi että poliisi haluaa oikeuslääketieteellisen ruumiinavauksen kuten näissä
liikenneonnettomuuksissa yleensäkkin. Me sanoimme että eipä tuo meitä tietenkään haittaa,
eihän Santerista ollut enää kuin kuoret paikalla.
Sain käteeni pienen ohuen vihkosen jossa luki "Vainajan omaisille"
ja siinä oli sitten ns. toimintaohjeita.
Kotiin päästyämme hoidimme hevoset poikkeuksellisesti talliin emmekä päästäneet
niitä enää ulos sen illan aikana.
Huolestutti että josko ne vaikka kokisivat meidät uhkaaviksi kun olimme ihan
erilaisia kuin normaalisti ja laumaeläimelle johtajan heikko tila on
vaarallisen elämän merkki.
Santerin puhelimeen oli tullut muutama tekstiviesti joissa kysyttiin
"ethän se vaan ollut sinä, missä olet,
oletko kunnossa, et kai se vaan ollu sie"
Otin yhteyttä noihin viestittäjiin ja kerroin että valitettavasti se oli juuri
meidän Santeri joka menehtyi.
Sitten hoidimme koirat, kalat, linnut ja kissan ja kävimme vielä uudestaan tallissa.
Tarkoitus oli tietenkin mennä nukkumaan mutta eihän sinä yönä mitään unta tullut,
itkua vaan tuli solkenaan ja olo oli niin tavattoman rikkonainen.
Opiskelin internetistä kaikkea mahdollista tuhkauksesta perunkirjoitukseen,
oli olevinaan pakko tehdä jotain hyödyllistä ennen aamua.
Minä kun olin jo päättänyt että haluan koululle tapaamaan Santerin
luokkakavereita heti torstaina ja koulukirjatkin piti palauttaa koska niitä
kerran koulussa kierrätetään.
Tuosta torstaista ja siitä eteenpäin tapahtuneista asioista kirjoitan sitten myöhemmin
jossakin lisää... johan tästä muutenkin tuli kirja. (eli jatkoa seuraa...joskus...)
HALI
Seija(joka kirjoitti) ja Pekka
***************************************************
Lähetetty: 23 Syy 2009 10:39 pm
No niin...nyt on sitten yhden Teräsnaisen ura ohi eikä tämä tunnu yhtään hyvältä.
Rakas, ihana aspergerpoikamme, 15 vuotta ja tasan viisi kuukautta
ikää, ajoi tänään linja-auton kanssa kolarin ja koska poikamme oli
liikkeellä mopolla niin eipä tuossa paljoa ollut
selviytymismahdollisuuksia.
Emme käsitä kuinka niin tarkka kuski voi ajaa kolmion takaa linja-auton etuosaan.
Ei mitenkään mene ymmärrykseemme tämä.
Olisin niin kovin mielelläni ollut monta monituista vuotta vielä
silottamassa lapseni kivistä polkua, ohjaamassa häntä yli omituisilta
tuntuvien tilanteiden... Myös jakamassa hänen onnistumisen hetkiään niin
koulussa kuin vapaa-aikanakin, kuulemassa kuinka kaverinsa kehuvat
hänen teknisiä taitojaan ihan vilpittömästi ja reilusti...tarjoamassa
hänelle ja ystävilleen mehua ja munkkeja vierashuoneessa samalla kuullen
kuinka upeasti poikaseni oli jonkun toisen mopon saanut korjattua....
Tekisin ihan mitä vaan jos kohta heräisin ja tämä olisikin vain
yhtä painajaista ja saisin olla taas vihjailemassa "pitäsköhän sun mennä
jo nukkumaan kun huomenna on koulupäivä"...
Mistä ihmeestä sitä löytää uuden syyn miettiä tulevaisuutta;
tänään juuri aamusella kouluun mopolla lähtiessään poika kertoi että hän
onkin tuumannut kysyä tuosta lähikylältä toista tämän lukuvuoden
TET-paikkaa, toinen paikka olisi isänsä työpaikan vieressä oleva
autokorjaamo. Hänen lähdettyään mopollaan, tietenkin halausten jälkeen,
aloin miettimään ensi kesää ja kevarikortin hankintaa, tulipa siinä
mieleen ammattikoulun alkaminenkin ensi syksynä.
Isänsä pohti itkunsa seasta ihan tätä samaa: kenen tulevaisuutta
nyt suunnitellaan yhdessä, kenelle nyt etsitään kevääksi hyvää
kevytmoottoripyörää ja sitten parin vuoden kuluttua autoa.
Tulen poistamaan itseni tältä foorumilta ensi viikolla, nyt tänään en yksinkertaisesti jaksa.
Tiedä sitten jaksanko koskaan enää oikeasti ja aidosti yhtään
mitään...nuo elikot on toki hoidettava vaikka mikä olisi mutta pystyykö
sitä enää koskaan nauttimaan mistään...
en osaa edes lopettaa kirjoittamista, tuntuu että jos lopetan niin annan
jotenkin periksi...pakko on kuitenkin lopettaa, eihän kukaan jaksa
lukea vollottavan akan jorinoita...
Antakaa anteeksi tämä täysin tolkuton kirjoitukseni, minä en jaksa
edes lukea mitä sormeni ovat näpytelleet. Nyt ne eivät tanssi kuten
aikaisemmin, nyt ne vaan näpyttävät...
***************************************
Teräsnaisten foorumilta ottamani kirjoitus, korvasin kirjoituskumppanin nimen @-merkillä suojellakseni hänen henkilöllisyyttään:
Lähetetty: 28 Syy 2009 12:01 pm
Tiedätkö @, ei tälläiselle asialle olekkaan sanoja ja se kamala "otan
osaa" on hirveä, eihän kukaan voi ottaa osaa toisen surusta. Jos
voisikin niin eihän tässä olisi mitään ongelmaa, tarpeeksi monta osan
ottoa ja se on sitten jaettu ja vähentynyt se suru. Mikään sana, ei
yksikään lause, voi olla se suuri lohduttaja.
Kiitos että osasit jättää sen fraasin pois, toki tiedän ettei
tällä foorumilla kukaan sanokkaan mitään toista loukkaavaa mutta tuntuu
jotenkin hyvältä kun rehellisesti jätit sanomatta sitten mitään.
Ainoastaan ne hyvät muistot joita meillä on kantavat meitä tässä
tilanteessa. Onneksi meillä on hurjasti hauskoja muistoja, kaikki
asiathan meidän perheessämme olivat jotenkin nivoutuneet Santeriin ja
hänen tulevaisuuteensa. Pelleilimme paljon, leikimme sanoilla,
suunnittelimme asioita ja kaikki ihan avoimesti ja toistemme
mielipiteitä kunnioittaen.
Otimme myös välillä yhteen niin että talo pullisteli liitoksissaan
mutta sitten aina sovimme ja neuvottelimme löytäen hyvän ratkaisun.
Tulimme juuri kotiin, kävimme pukemassa Santerille automaalareiden
kertakäyttöisen suojahaalarin, omat alushousut ja sukat tietenkin myös.
Kainaloonsa laitoimme kukkakimpun jossa oli yksi kukkanen jokaisesta
meille tulleesta ystävien lähettämistä kimpuista. Oma kukkasemme oli
kurttulehtiruusun oksa; siinä oli kaksi jo hieman elähtänyttä kukkaa ja
yksi nuppu, ihan kuin meidän perheen "kolmiyhteys" konsanaan.
Veljeni tuli Ruotsista viikonloppuna Suomeen ja toimi kuskinamme ja oli
mukanamme pukemassa Santeria. Olimme mukana viemässä rakkaintamme
krematorion kappeliin, tuhkaus on huomenna tai keskiviikkona ja sitten
perjantaina haemme uurnan.
Lauantaina on muistelutilaisuus, paikalle on tulossa noita
Santerin eri yhteyksistä tutuiksi tulleita ihmisiä, toiveenamme on että
he kertoisivat omia muistojaan ja kokemuksiaan Santerista. Näin saisimme
edes hetkeksi kaikki muistot samaan tilaan ja voisimme jakaa ne,
oppisimme tuntemaan Santerin vielä paremmin kuin ennen. Eihän kukaan
hänet tuntenut ollut vierellään jokaista sekuntia joten muistojen
jakaminen antaisi meille paljon.
Käsitin tässä yhtenä päivänä kamalan asian: tälle mitä minä nyt olen ei ole olemassa sanaa.
Siis ajattele nyt: puolisoista toinen kuolee ja jäljelle jää sitten
leski. Lapselta kuolee vanhemmat ja hänestä tulee orpo. Mutta mikä on
äiti jolta kuolee lapsi ? Ei ole sanaa, tietenkään, myöskään isälle joka
menettää lapsensa kuoleman kautta.
Täytyy varmaan soittaa kielitoimistoon, eihän se voi olla niin
ettei tälläiselle asialle ole olemassa sanaa. Englanniksi ei ainakaan
ole, eikä tanskaksi.
'*********************************************************************
Lähetetty: 14 Lok 2009 08:17 am
Kiitos, rakkaat naiset...
minusta ei taida olla kenellekkään kyllä mitään iloa, peilistäkin minua
toljottaa joku kamalan vanha ja raihnainen ihminen eikä ollenkaan se
Seija joka siellä aikaisemmin oli.
Tein Santerille muistosivun tuonne kennelini kotisivujen
yhteyteen. Kirjahan siitä meinasi tulla, minulla on ihan pakkomielteenä
kertoa kaikki kaikille jo muutenkin ja vallankin jostakusta näin
tärkeästä ihmisestä kuin Santeri meille ON ei voi muutamalla sanalla
ohimennen mainita.
Pitäisi lisätä tuonne sivulle vielä pari juttua, saas nähdä koska
silmäni sallivat minun lukea koko tekstiä. Kamalaa tämä vollotus, eihän
tästä tule loppua ollenkaan vaikka kuinka päätän että nyt en sitten
varmasti itke...
silmilläni on ihan oma tahtonsa, ne valuttavat kyyneleitä ihan koko ajan vaikken edes mielestäni ajatteleisi Santeria.
Joo, ihan selvästi minut pitäisi laittaa pyöreään huoneeseen etsimään nurkkia ...saanko valita huoneen värin itse ?
Saatte tekin sinne kirjoittaa, vaikka noista minun teille kertomistani
jutuista. Olettehan te jakaneet tietoa pojastamme vaikkette häntä tai
edes minua ole livenä koskaan tavanneet.
HALI !
*****************************************************************************************************
25.10.2009
Kävin äsken napsimassa talteen omia kirjoituksiani ja jahka tästä
tolkkuunnun niin tulostan ne paperille ettei tarvitse pelätä jos kone
sippaa.
Huomasin siellä 5.10.2007 kirjoitukseni, siinä oli mm. koulussa
liikkuneesta huhusta että yksi opettajista olisi pedofiili. Tajusin
samalla etten sitten koskaan tullut kertoneeksi teille että se huhu oli
oikeasti totta !
21.8.2009 Santeri antoi minulle tämän linkin:
http://www.ksml.fi/uutiset/keski-suomi/opettajalle-ehdotonta-vankeutta-lapsiseksist%C3%A4/475804
Arvatkaa vaan olinko nolona kun olin mennyt pitämään niin hirveän
palopuheen aiheesta "huhut ja niiden levittäminen"...toisaalta taas jos
juttu ei olisi ollut totta niin sittenhän se palopuheeni olisi ollut
oikeasti aiheellinen.
Sitten olisi kysymys...vaikken nyt ehkä kovinkaan tehokkaasti
jaksa, kykene enkä edes osaa olla seurassanne kuten assin äidin tulisi
olla niin mitäpä olette eukot mieltä että notkuisin täällä vielä jonkin
aikaa...ihan siis vaan notkuisin, olisin olemassa ?
Kun tilanne on nyt sellainen että yksi ihan aikuisten oikeasti
luotettava ja ystävällinen äiti, jonka tunnen ihan henkilökohtaisesti,
kertoi että heidän poikansa on assiustutkimuksissa.
Ajattelin sitten että jos pojalla on asperger niin se äiti jos
joku olisi tämän foorumin tarpeessa. Hän on niin kiltti ettei kestäisi
sitä "yhtä palstaa" rikkoutumatta ja tukea tarvitsee varmasti vaikka saa
sitä toki minultakin suoraan jos haluaa.
Niin että jos minun annetaan olla täällä notkumassa niin voisin sitten
tulla tänne kyselemään uudestaan saako tuo äiti liittyä arvostetulle ja
salaiselle foorumillemme, jos lähden pois niin enhän minä saa teihin
sitten enää yhteyttä.
Käsittiköhän tätä nyt kukaan...voi että olen entistäkin tohelompi tätä nykyä.
Olen niin tyhjä, niin tavattoman tyhjä ettei tämä olotila ole mitenkään
edes kuvattavissa toisille. En käsittänyt että ihmiseen voi sattua näin
paljon kun oma lapsi kuolee, en todellakaan ymmärtänyt että silloin
menee näin rikki...
Vieraskirjaan laitoin joulun alla tälläisen runonpätkän:
Runosuoneni ei ihan vielä kunnolla toimi mutta laitan silti "raaka-version" tänne.
Tässä siis runoni tänään 23.12.2009:
Mietin äsken että jos tämä onnettomuutesi olisikin ollut vain kamalan pahaa unta....
tulisit kohta koulusta ja hihkaiseisit "moi, onpas tullut paljon lunta".
Sitten nuuhkisit ilmaa ja kysyisit virnistäen,
"sä oot taas leiponut, saankos maistiaisen?"
Menisimme yhdessä keittiöön ja samalla kun ahmisit kakkua ja toscatorttua
kertoisit minulle kuinka kaverisi arvelivat viettävänsä perheensä kanssa tätä joulua.
Kun toteaisin että "sain sitten loputkin koiristamme lyhyeen turkkiin leikattua"
sinä kysyisit hymyillen "saihan Turre sitten varmasti kunnolla nukuttua?" kun
muistaisit niin hyvin että Turre aina nukahtaa
kun sen turkkia rauhassa hoidetaan.
Sitten sanoisit "jaa-aa. se on taas mun ulos tästä mentävä"
ja kun kysyisin että "onko se mopo muka taas pestävä?"
niin lausuisit "lumen tuloa ei voi estää
mutta aivan liian kauan kestää
jos odottaa kevääseen saakka sen sulamista,
harjoitettava on talvella lumen linkoamista."
Muistuttaisin sinua varomaan vähän lingolla touhutessasi,
hepat kun eivät välttämättä pidä lumen päälleen pöllyämisestä.
Toisit lunta kengissäsi sisään niin kamalasti
että sormin lattialta niitä kerätessäsi
sanoisit "voi kun joku keksis lämpöistä lunta,
tämä palelluttaa sormia loppuu kohta hermo multa".
Kun olisin taas keittiössä leipomassa herkkuja lisää hihkuisit sinne: "Äiti, menitkö jo alas vai katositko minne ?
Onko joulujuustot Juustolasta ihan varmasti tilattu,
tuoko Kikka ne käydessään vai onko noutoaika sovittu ?"
Nauraisin sinulle, "mokomakin herkkusuu,
sinä ja sun juustos, tilattu on juu".
Kysyisit pestäänkö Luru-katti tänään vai vasta huomenna,
onhan silläkin oikeus olla puhtoinen jouluna.
Hämärän tullen tekisimme monta lumilyhtyä ja laittaisimme kynttilöitä ulos palamaan,
olisi isin kiva tulla töistä tänään kun valaistu pihatie sanoisi "tervetuloa kotiin vaan,"
Tänä jouluna ei talossa tuoksu leivonnaiset eikä muutkaan herkut,
ei saaneet korttia ystävät eikä edes serkut.
Voi kunpa onnettomuus olisi ollutkin ihan vaan pahaa unta ja heräisin kohta
muistaen että isäsi onkin käytävä vielä kaupassa, huominen joulupöytä kaipaa vielä suolalohta.....
|
|
|
|
23. joulukuuta 2009 13:40:38 |
|
: |
Tuo
runo muotoitui mielessäni tänään istuessani rappusissa leikkaamassa
koiria lyhyeen turkkiin ja miettiessäni samalla kuinka mahdottoman
ikävältä tuntuukaan kuulla radiosta joululauluja, jouluvinkkejä ja
toisten ihmisten valitusta joulustressistä.
Myönnän että minulla on aina ollut pieni joulustressi koska olen
halunnut leipoa ennemmän kuin paljon erilaisia herkkuja, olen halunnut
koristella talon, olen halunnut että kaikki on täydellistä. Olen
oikeastaan jopa nauttinut joulustressistä ja siitä että kaikki
suunnitelmat ovat toteutuneet.
Nyt ei ole mitään suunnitelmien toteutumisen odotusta koska ei ole mitään joulumieltäkään...
Tänä vuonna olisin ostanut perheen yhteiseksi joululahjaksi
videokameran, sellaisen jolla Santeri olisi voinut kuvata kunnon pätkiä
eikä vaan noita lyhyitä kännykkänauhotteita. Luultavasti Santerin
tekemät nauhoitukset olisivat olleet mopojuttuja ; ).
Olisimme Santerin kanssa yhdessä miettineet jo lokakuussa uuden
tietokoneen mallia, sellainen olisi pitänyt ostaa Santerille viimeistään
jouluksi kuitenkin kun tuo koneensa oli jo aika rämä.
Olisi ollut niin ihanaa saada taas kerran nauttia yhdessäolosta,
herkutella kunnolla ja vähän pelleilläkkin, ehkä tämäkin vuonna Santeri
olisi mennyt isänsä kanssa ystäväperheen luokse "Joulupukki ja
tonttu"-hahmoina jakamaan lahjat ystävien lapsenlapsille.
Mutta ei, meillä ei ole joulua ollenkaan, on vain pidennetty
viikonloppuvapaa jonka aikana teemme Santerin huoneeseen lattian vaihdon
(kissa muutti jo pari viikkoa sitten toiseen huoneeseen, Santerin
huonekalut siirtyivät sinne) ja yritämme ehkä saada tehtyä jotain
muutakin järkevää itkemisen ohella.
Toivotan vieraskirjassa kävijöille rauhallista joulua läheisten parissa
Seija |