2001

2001
Tammikuussa ei tapahtunut juurikaan mitään normaalista poikkeavaa. Eskari jatkui 8.1. eikä sieltä tullut alkuvuoden aikana kovinkaan montaa "valitusviestiä" opettajalta. Ehkä homma alkaa nyt toimimaan kun opettaja on tietoinen ettei Santeri ole kaikkia aikuisia kohtaan "auktoriteetti-vastainen".
Ehkä opettaja on nyt lukenut ammatti-ihmisten Santerista tekemät havainnot ja ehkä hän nyt keksii keinot saavuttaa Santerin luottamus. Ilman sen luottamuksen saavutusta ei voida olettaa että Santeri myöskään arvostaa opettajaa.

Heti kahtena ensimmäisenä helmikuun päivänä esikoulussa oli hiihtoa. Taksissa on vaikea kuskata suksia joten Santeri piti sitten vapaapäivät. Hiihteli kotosalla, teki itse umpihankeen ladun jota kiersi vallan tyytyväisenä.

9.2. Harrin ja Päivin tyttövauva syntyi ! Viimeksi tapasimme heidät kun kävimme Kirsin ja Iljan tyttären kastetilaisuudessa, silloin Päivi oli vasta masukas.
Santeri oli esikoulun kanssa Jyväskylässä Liikunnalla, opiskelijat tekevät jotain juttuja näiden pienten kanssa. Hieman pelotti päästää Santeria sinne, lupasivat kyllä että valvojia on paljon ja että Santerista pidetään huolta. Eikä mitään ollutkaan sattunut, olen varmaan vähän ylihuolehtiva äiti tai jotenkin muuten vain tarkka lapseni hyvinvoinnista.

10.2. Kävimme Kikan kanssa teatterissa. Esitys oli "Ruhtinaan peili" ja Santeri tykkäsi kovasti reissusta. Häntä vaan vähän häiritsi joidenkin toisten lasten huono käytös ja epäasiallinen pukeutuminen....Santeri kun halusi että teatterireissulle pukeudutaan vähän paremmin kuin vaikkapa kouluun ja hänestä oli kummallista että osa lapsista oli puettu ihan vaan kotivaatteisiinsa. Ihana otus tämä meidän poika, minähän en ole koskaan kertonut että teatteri olisi jotenkin arvokas juttu tai mitään sellaista, hän on ihan itse oivaltanut jostain että teatteri-reissu on aina jotain muuta kuin elokuvat.

17.2. Eskarissa oli hiihtokilpailut. Ihan oikeasti hei, miksi ihmeessä on näitä kilpailuja ? Yritin kovasti ehdottaa että sinne voisi vaan mennä hiihtelemään mutta eihän se tokikaan sovi. Kilpailut on kilpailut, ei sinne voi mitään harrastehiihtoa järjestää. No ei sitten, Santeri pysyi kotona. Minä en suostu siihen että poikanen, joka kyllä osaa hiihtää sen verran että tykkää siitä itsekkin, joutuu nolatuksi koska ei osaa hiihtää niin lujaa että pärjäisi missään kisoissa. Tärkeintä on, minun mielestäni, että liikkuminen tuntuu kivalta ja että lapsi tekee sitä  mielellään. En pidä siitä että liikunnan ilo tapetaan tarpeettomalla kilpailuttamisella.

18.2. Onneksi tänään oli taas oman  perheen uimahallipäivä ja saimme hyvää mieltä ihan roppakaupalla. Minäkin jopa unohdin tuosta eilen järjestetystä hiihtokilpailusta saamani pahan mielen.

26.2. - 2.3. Santerilla oli talvilomaviikko eskarista. Koska tämä lomaviikko tähän aikaan pidettynä oli minun lapsuudessani nimeltään hiihtolomaviikko niin Santerihan on sitten hiihdellyt pitkin omia maita joka päivä. Olen puuhastellut hänen kanssaan kaikenlaista ja miettinyt jo edellisiltana mitä kivaa tekisimme seuraavana päivänä.

Niinpä keskiviikkona olin hieman hämilläni  kun Santeri kysyi "äiti hei, voisitko sä mitenkään ajatella että antasit mulle omaa aikaa, pärjäisitkö yksin edes vähän että mä saisin tehdä omia juttujani rauhassa"
Ohoh, minä olen miettinyt kuinka tarjoaisin lapselleni laatuaikaa ja hän haluaakin omaa aikaa...no hyvä että otti puheeksi, tottakai annan hänen tehdä omia juttujaan. Hiukkasen vaan noloa että olen ollut itsekäs ja ottanut lapseni arvokasta aikaa. No ei vaines, ihan kiva että osasi kertoa tuntemuksistaan ja toiveistaan, eihän maailmassa pärjää jos ei kerro mitä itse haluaisi.

Kevät sujui melko kivasti vaikka eskarista tulikin harva se päivä jonkinlaista valitusta reissuvihkossa. Yritin keskustella Santerin kanssa vihkoon kirjoitetuista asioista mutta aika usein hän oli ihan ihmeissään mistä opettaja oli edes kirjoittanut, ei muistanut koko tapahtumia tai luuli että ne oli jo opettajan kanssa sovittu. En oikein tiedä kuinka saisin Santerin ottamaan opettajaan parempaa kontaktia, tuntuu kovin kummalliselta että muille aikuisille Santeri on kovinkin ystävällinen ja uskoo annettuja ohjeita ja sitten tämän opettajan mielestä Santeri on aivan mahdoton käsiteltävä.

22.4. mummi, pappa ja Timo-eno olivat synttäreitä juhlimassa. Tokihan synttärit on vasta huomenna mutta maanantai on eskarin takia huono päivä synttärikemuille.

23.4. Santeri täytti 7 vuotta, lehdessä oli tietenkin onnitteluviesti.


25.4. Suvi ja vanhempansa tulivat illalla käymään ja viettämään synttäreiden jälkijuhlia. Oli kiva taas tavata entisiä naapureita, näiden nykyisten kanssa kun ei olla tekemisissä ollenkaan. Eikä ole väliksikään olla tekemisissä kanssaan, olemme aivan erilaatuisia ihmisiä joten pelkkä naapureina olo saa riittää. Ystäviä meillä on sopivasti muutenkin, onhan meillä entisen kotikylämme naapuritkin ystävinä muiden ystävimme lisäksi.


28.4. Päivi perheineen piipahti. Aika hauskaa että ystäville sopii että synttäreitä vietetään sopivana ajankohtana eikä ole välttämätöntä juhlia juuri sinä oikeana syntymäpäivänä. Näin kun tehdään niin kaikki pääsevät paremmin käymään eikä täällä ole kaikki ystävät samaan aikaan vaan jokainen saa olla ihan kokonaan meidän vieraamme.

29.4. Kikka ja Kiiwi kävivät tänään. Eri aikoina kylläkin mutta molemmat saivat nauttia sekä synttäritarjoiluista että Santerin seurasta. Hän on niin tavattoman helppo lapsi ja nauttii kovasti ystävien vierailuista.

30.4. Kävimme katsomassa miltä Arin, tämän tuttavamme, hevosmetsurin, hevonen näyttää. Santeri totesi hevosen nähtyään "kamalan iso, tuo jaksaa varmaan hyvin vetää kuormia". Ja tottahan se on, Hilsu on aivan hurjan suuri hevonen. Santeri oli ihmeissään kuinka kamalan suuria mäkiä siellä Arin kotiseudulla on. Totta muuten onkin että on aika hurjaa kuinka niinkin lähellä meitä on niin tavattoman erilainen maasto kuin mitä meillä täällä on.

2.5. Kävimme teatterissa katsomassa "Lumikki ja seitsemän kääpiötä". Esitys oli mahtava ja Santeri nautti siitä täysin siemauksin. Nyt paikalla olleilla lapsillakin oli, Santerin mittapuun mukaan, kunnon vaatteet. Yllättävän hienosti katsomossa olleet lapset olivat, kiva että tämä teatterireissu meni kaikin puolin mallikkaasti eikä Santerinkaan tarvinnut kokea myötähäpeää toisten lasten tekemisistä. Santerihan osaa käyttäytyä tälläisissä tilaisuuksissa vallan hienosti, ihan kuin olisi saanut jonkinlaisen koulutuksen tai ohjauksen tälläsiä tilanteita varten.

9.5. Santeri aloitti yksityisratsastustunnit. Ei hän vielä itse pääse edes issikan selkään mutta onneksi meitä auttajia on paikalla. Tiina opasti Santeria pollen käsittelyssä mutta silti meinasi mennä vallan haaveiluksi se ratsastus. Santeri tykkää katsella maisemia eikä millään tahtoisi "komennella hevosta".


12.5. Tänään olisi ollut koulun kanssa teatteri-retki...tosi kiva että kertoivat asiasta hyvissä ajoin ! Mehän juuri viime viikolla kävimme katsomassa tuon samaisen Lumikki ja 7 kääpiötä esityksen. Santeri ei siis mennyt teatteriin toisten eskarilaisten kanssa. Ihan varmasti ovat tienneet jo esityksen alusta saakka että sinne on liput hommattu, miksei tätä voitu kertoa meille vanhemmille samantien jotta olisimme osanneet olla menemättä omalla ajalla teatteriin vaan lapsi olisi voinut osallistua retkelle toisten kanssa ?

16.5. Toinen ohjattu ratsastustunti sujui hienosti, Santeri sai hevosen noudattamaan istunnalla antamiaan suunnan vaihtoja ja sehän oli hienosti tehty. Tätä oppimaansa asiaa hän sitten selitti kotona isälleen joka kuunteli hartaasti ja osasi esittää täydentäviä kysymyksiäkin sopivasti saaden Santerin innostumaan asian selostuksesta oikein kunnolla.

18.5. Sirkus Finlandia oli Palokassa ja sinnehän oli taas mentävä ! Esitys oli jälleen upea ja täysin eri ohjelma kuin viime vuonna. Kiva että viitsivät uudistaa ohjelmistoaan, meitä kanta-asiakkaita kun on varmaan aika paljon ja olisi hassua katsoa kerta toisensa jälkeen peräkkäisinä vuosina samoja esityksiä.
Taas ostimme ne sellaiset valokimput ja kotimatkalla Santeri pelleili omalla valokimpullaan, nauroimme että ufot tulevat kohta katsomaan mikä ihmeen valoleikki meidän autossamme oikein on.

20.5. Kävin hakemassa Suvin meille, piipahdimme ostamaan myös lepotuolit tulevan kesän ulkona löhöilyhetkiä varten.
Koska kerran sain Suvin avukseni, pesimme maanantaina koirat, tiistaina haimme puruja ja siivosimme taloa oikein urakalla.
Keskiviikkona ei ollut eskaria mutta Santerilla oli ratsastustunti. Illalla sitten Suvin äiti Kirsti kävi hakemassa tyttärensä kotiin.
Torstainakaan ei ollut eskaria koska oli helatorstai.

Hassua laittaa sitten perjantaipäiväksi lapsi eskariin, pitkä viikonloppu olisi ollut jotenkin nokkelampi kuin tälläinen viikko että maanantaina ja tiistaina on eskaria, keskiviikkona ja torstaina ei ole ja sitten taas perjantaina on. Eikö tuota keskiviikon ylimääräistä vapaata olisi voinut mitenkään siirtää tähän perjantaille, silloin olisi ollut ensin kolmena peräkkäisenä päivänä eskaria ja sitten olisi ollut kaksi peräkkäistä vapaata ennen viikonloppua ? Mietin kovasti että kuinka tavalliset perheet, siis sellaiset jossa molemmat vanhemmat ovat kodin ulkopuolella töissä, pystyvät järjestämään lapsilleen hoitajan näin omituisina arkivapaina ?

 
30.5. Ei ollut eskaria joten kävimme hakemassa puruja 20 säkkiä. Ja auto teki temput, se ei lähtenytkään käyntiin siitä sahan konttorin pihasta ! Puhelinkin kiukutteli kun yritin soittaa Santerin isälle saadakseni toimintaohjeita, minähän en ymmärrä autoista mitään, siis tekniikasta. Onneksi sahalta löytyi kiltti työntekijä joka auttoi auton käyntiin. Yritin kovasti vakuutella Santerille että ei ole mitään hätää ja kotiin pääsemme varmasti vaikka itse olin kovinkin epäileväinen ja pelkäsin koko ajan että auto sammuu jossain kohdassa kotimatkaa eikä sitten enää käynnisty. Ei onneksi sammunut ja pääsimme kotiin ihan kunnialla.
Illalla oli sitten Santerilla ratsastustunti ja hän nautti nyt täysin siemauksin hevoseen saamastaan kontaktista. Tiina osaa kehua ja kannustaa oikein, Santeri yrittää ihan tosissaan tehdä kuten Tiina neuvoo ja taas kerran ihmettelen miksei opettaja saa Santeria yrittämään parastaan.

1.6. Eskaria ei ollut päivällä mutta illalla oli sitten kevätjuhla Joutsniemessä. Hassua vaan että asiasta tuli pelkkä ilmoitus tyyliin "esikoulun lopettajaiset pidetään Joutsniemessä kello 18.00 alkaen". Ei mitään kutsua vanhemmille, sisaruksille, ystäville tai muillekkaan. Otin kouluun yhteyttä ja kysyin saako sinne tulla myös vanhemmat ja vastaus oli että "no tottakai, tietenkin kun onhan ne päättäjäiset". Aivan, miksei siinä tiedotteessa voinut sitten lukea jotain tervetuliaistoivotusta tai sellaista.

Lapset olivat harjoitelleet inkkariesityksen mutta meidän Santeripa ei sitten muistanut inkkarinimeään. Mitä väliä, ei kai ihan kaikkea voi muistaakkaan.
Onneksi nyt alkoi kesäloma ja saamme olla rauhassa koululta tulevilta viesteiltä !

9.6. Päivi perheineen kävi meillä ja menimme tietenkin kärryajelulle Lenton toimiessa veturina. Kivaa oli ! Santeria nauratti kun Päivi ihmetteli Lenton outoja tapoja...Lentohan haluaa maistaa myös lapsille juomaksi varattua Coca Colaa vaikka se sitten rullaakin ylähuulensa ihan törölle kun hiilihapot kuplivat sen suussa. Santeri nauroi että "Lentohan ei tiedä ettei hevoset oikeasti tykkää limsasta ja siks se haluaa  sitä aina".

13.6. Santerilla oli neuvolalääkäri ja hän sai polio-rokotteenkin. Todella hienosti osasi olla eikä rokotuskaan tuntunut niin pahalta mitä Santeri etukäteen arveli sen tuntuvan. Kehuin häntä kovasti sillä vaikka itkeminen onkin ihan sallittua jos sattuu niin onhan se lääkärille kivempaa jos jokainen lapsi ei kilju ja reuhu rokotettaessa. Tästä sitten tulikin kotimatkan puheenaihe: miksei lapsille kerrota siitä pistämisestä tarpeeksi etukäteen, eikö lapset luota vanhempiinsa jne. Käsittämättömiä ovat poikaseni kyselyt, onneksi osaan vastata aika hyvin niihin ja saamme keskusteltua asiat selviksi.

22.6. Juhannusta juhlistettiin käymällä lupiinein koristelluilla heinäkärryillä lenkillä. Pääpä ja Ari olivat mukanamme ja vaikka heinäkärryt ovatkin hieman hankalat matkustajien kantilta ajateltuna niin tokihan kyytiin otetut heinäpaalit antoivat vanhan ajan Juhannusfiilistä.

28.6. Kikka tuli meille eläinvahdiksi ja lähdimme kesälomareissulle koko perheen voimin. Menimme ensin Särkänniemeen ja pidimme hauskaa koko päivän. Siellä on sitten todella hyviä ruokia, nam !
Menimme yöksi varaamaamme mökkiin ja seuraavanakin päivänä olimme Särkänniemessä.

Meidän oli tarkoitus yöpyä mökissä kaksi yötä mutta perjantai-iltana päätimmekin lähteä seikkailulle ja ajelimme yötä myöten lähemmäs mummin ja papan kesäpaikkaa. Laitoimme teltan pystyyn ja vaikka siitä vierestä menikin tie, nukuimme kovin levollisesti. Aamulla sitten menimme herättämään mummin ja papan, eiväthän he tienneet että olimme olleet yötä vain siinä järven toisella puolella. Vietimme päivän Vainolla ja ajelimme illalla kotiin.

1.7. Kikka palautettiin kotiinsa. Hyvin hän oli eläimet hoitanut, Lentokaan ei ollut millänsäkkään vaikka olikin ollut näin monta päivää ilman oman perheen seuraa. Mutta totuuden nimissä on sanottava että emme taida jatkossa uskaltaa enää lähteä koko perheen kanssa reissuun...vaikka Kikka pärjäsikin hienosti niin minulla oli koko reissun ajan hurja huoli että jotain sattuisi täällä kotona.

Olisi ihan kamalaa jos eläinten hoitajaksi hommattu henkilö vaikkapa satuttaisi itsensä hevosen kanssa tai kaatuisi rappusissa koirien sinkoillessa sinne ja tänne. Parempi varmaan kun siirrymme vuorottelemaan lomien pidossa, nyt kun Santeri on näin iso ja kykenevä huolehtimaan omista tarpeistaan niin on parempi että hän tekee kesälomareissut minun kanssa ja käy sitten isänsä kanssa talvisin jossain rentoutumassa.

7.7. Oli Siilinjärven koiranäyttely. Meidän Rekku oli rotunsa paras. Vaikka reissu menikin kivasti niin kyllä nyt on niin että lopetan tämän näyttelyissä ramppaamisen.

Vie ihan hirveästi aikaa ja voimia pitää koirat näyttelyturkissa, sitten varjella niiden johonkin näyttelyyn ilmoitettujen ja sitä varten pestyjen koirien karvoja, ajaa jonnekkin iiron käkkärään, olla päivä näyttelypaikalla katsomassa kuinka osa näytteilleasettajista kohtelee koiriaan rumasti, ajaa takaisin kotiin ja pitää sitten näyttelyyn osallistuneet koirat kolmisen viikkoa erossa kotona olleista koirista. Ei hyvänen aika, ei tämä ole kivaa kun oman perheen ja ystävienkin kanssa tahtoisi viettää aikaa !

Kyllä se on parempi että keskityn vaan tähän kasvatuspuoleen, olenhan jo joutunut jokatapauksessa ihan itse huomaamaan jalostuskoiriemme puutteet ja vahvat puolet, ei niitä kukaan tuomari sen paremmin pysty huomioimaan.

5.8. Santeri ja isänsä olivat kotona ihan täpinöissään kun aamuyöllä tulin kotiin, minä nimittäin käväisin viikonloppuna Ruotsissa hakemassa meille uuden vahtikoiran. Tämä on valkoinen saksanpaimenkoira.

Santeri oli kovin järkyttynyt nähdessään Jalon yöllä ensimmäistä kertaa enkä yhtään ihmettele kauhistustaan: koira on laiha ja hurjan ressukan oloinen muutenkin. Lohduttelin Santeria että hyvä ruokinta ja riittävä liikunta tekee tälle koiralle ihmeitä ja Santeri sanoi "mää uskon kyllä mutta miksei sen entinen omistaja ollu sitten hoitanu sitä kunnolla, kuinka se kehtas myyä tässä kunnossa tän koiran, sää et olis taatusti kehannu antaa kellekkään näin nälkiintynyttä koiraa vai olisitko muka?"
No en olisi en, tunnustan että olen hämmentynyt minäkin miksei koiran minulle myynyt ollut laittanut sitä parempaan kuntoon kun kuitenkin tiesi jo reilun kuukauden ajan että ostan koiran häneltä.

14.8.Tänään alkoi sitten ihan oikea koulu ! Tunsin suurta haikeutta ottaessani valokuvaa ensimmäistä virallista koulupäivää aloittavasta pojastani. Kuinka ihmeessä aika on karannut näin nopeasti...nyt jo koululainen, minun pieneni !

23.8. Kikka lainattiin meille huolehtimaan Santerin aamuista ja iltapäivistä sillä minä lähdin Teksasiin viemään kolme pentua sikäläisille kasvattajille.

Iltaisin tietenkin Santerin isä huolehti pojastaan ja yhdessä Kikan kanssa hoitivat eläimet ja pärjäsivät hienosti. Minä olin koko reissuni ajan ikävissäni siellä suuressa maailmassa, onneksi soittivat aina välillä kertoakseen kuulumisiaan.

Santeri soitti kerran kysyäkseen onko ne punaiset marjat siinä yhdessä puussa syöntimarjoja. Minä en yhtään käsittänyt mistä puusta hän puhui, tälläinen puu oli kuulemma löytynyt Lenton aitauksesta eikä se ollut todellakaan pihlaja. Kehotin Santeria olemaan syömättä, varmuuden vuoksi ja lupasin tarkistaa sen puun sitten kun tulen kotiin.

1.9. Koulussa olisi ollut yleisurheilukisat mutta Santeri sai luvan olla poissa koska minä tulin aamuyöllä Tikkakoskelle ja tokihan Santeri ja isänsä tulivat minua sieltä hakemaan.

On tämä meidän poika vaan jännä...vaikka hän tasan varmasti osasi aavistaa että minulla olisi jotain tuliaisiakin niin ei kertaakaan koko automatkalla kysynyt mitä olen tuonut hänelle, kertoili vaan koulusta ja kyseli minkälaista siellä Teksasissa oli. Jaloa, tätä hieman jo enemmän koiran näköistä hurttaamme, hän kehui kovasti. Sanoi että siitä on tulossa hyvä koira kunhan se oppii olemaan jollottamatta ihmisten perään.

Kotona sitten annoin, vaikka olikin jo yö, Teksasista tuomani muoviset dinosaurukset Santerille. Hän oli kovin iloinen niistä ja koska tässä käsimatkatavarana tulleessa laukussani oli hänelle myös kasvattajakolleegan ostama karvapeitteinen oikean hevosen mallinen pienoishevonen niin Santeri oli todella otettu tuomisista.

Aamulla loput matkatavarani saapuivat, nehän eivät olleet ennättäneet samaan jatkolentoon kanssani vaan ne tuotiin tänne kotiin ihan erikseen.
Yhdessä purimme suuren matka-arkkuni ja löytyihän sieltä kaikenlaista pientä maisteltavaa, jenkkilän tuomisia.

7.9. Timo-eno toimi kuskina ja haki Tikkakosken lentokentältä meille tanskalaiskolleegani Ågen sekä tämän tyttären Idan. Tulivat meille viikonlopuksi koska olivat tulossa noutamaan pentua. Santeri pärjäsi, kielimuurista huolimatta, Idan kanssa oikein hyvin joskin oli vähän hämillään Idan osoittamasta huomiosta.

Kun lauantaina Ida oli menossa päiväunille ja alkoi vetämään Santeria mukaansa selittäen että menisivät yhdessä päiväunille niin Santeri oli ihan shokissa; ensinnäkään hän ei todellakaan nuku päiväunia enää ja sitäpaitsi tytön kanssa samaan sänkyyn nukkumaan...juu ei !!                                                         

Nauroimme Ågen kanssa, sitten kun Ida oli päiväunilla ja Santeri leikkimässä omassa huoneessaan, että katsotaanpas kuinka tilanne on toinen sitten reilun 10  vuoden kuluttua, arvelimme että silloin ei tarvitseisi Idan kahta kertaa kysyä tulisiko Santeri viereensä köllimään...

12.9. Santeri oli koulun kanssa puolukkaretkellä. Oli tainnut mennä enemmän haaveiluksi kuin puolukoiden keräämiseksi. Santeria ei hirveästi kiinnosta kyykkiä keräämässä jotain puolukoita ellei niistä sitten samantien tehdä vispipuuroa. Kerää kyllä minun kanssani puolukoita kun teen ne heti sitten syötäväksi herkuksi mutta tuollainen varalta kerääminen ei ole hänelle ihan innostusta herättävä juttu. Ymmärrän häntä kyllä, muistan niin hyvin kuinka itse inhosin puolukoiden ja muiden maan tasalla kasvavien marjojen keräämistä kun olin lapsi.

15.9. Kävimme elokuvissa katsomassa Shrek-leffan. Minä näin tämän lentokoneessa ja se oli niin hauska että halusin jakaa kokemukseni Santerin kanssa. Hänkin piti siitä ja innoissaan selitti sitten kuinka kiva on että meillä on sama maku. Kerroin hänelle että joskus nuorena tyttönä ollessani kun halusin nähdä animaatio elokuvia niin kävin aina kysymässä naapurin pikkupojan vanhemmilta josko tahtoisivat että vien poikansa elokuviin. Hehän olivat moisesta kovin iloisia ja niinpä minä sitten sain hyvän syyn mennä katsomaan sellaisia elokuvia joita en olisi yksin kehdannut mennä enää katsomaan. Joskus nuorena on olevinaan niin noloa tykätä lasten elokuvista.

Santeri kysyi sitten että "olenko mä nyt joku tekosyy sulle mennä piirrettyjä kattomaan ?" ja sain todeta että aikuisena sitä taas kehtaa tunnustaa tykkäävänsä piirretyistä, olisin kehdannut mennä yksinkin tuota katsomaan mutta kivempaahan se on oman pojan kanssa jakaa elokuvakokemus kuin mitä olisi jos yksinään menisi jotain katsomaan.

Nyt kun ei ole koirankasvattajakursseja enkä enää yritäkkään rampata näyttelyissä ja olen onnistunut pitämään päätöksen että infotilaisuudet järjestetään pentuja haluaville aina siten että paikalla on useampia perheitä kerrallaan niin meillä on ollut todella kivoja viikonloppuja perheen ja ystävien seurassa.

Mietin vaan että mikä ihme siinä oli että näin kauan kesti ennenkuin osasin organisoida ajankäytön paremmin...ihmettelin tätä Santerille ja hän totesi että "eikös oo kuitenkin hyvä että ees nyt on aikaa kunnolla?" Minulle tuli heti paha omatunto, kokeeko lapseni että hän on ollut jotenkin huonolla hoidolla tai jotenkin heitteillä kun äitinsä on tehnyt niin paljon töitä. Kysyin tästä häneltä ja hän sanoi "emmää oo yhtään kärsiny, emmää mikään sika ole. Eikun oikeesti, ei mua oo haitannu yhtään ku onha mulla aina ollu kaikki hyvin".
Toivottavasti hän todella on kokenut noin, olisi kamalaa jos hän sitten aikuisena kertoisi kuinka häntä lapsena ollessaan harmitti että äiti teki paljon töitä eikä ennätetty olemaan oman perheen kesken juuri koskaan.

Koululta tulee tasaisesti ikäviä viestejä. Koskaan ei tule mitään kannustavaa tai positiivista, noita reissuvihkon juttuja lukiessani mietin välillä että onko sitä äiti oikeasti näin sokea ettei huomaa lapsensa hankaluutta ollenkaan. Opettajaa harmittaa kun "Santeri tuhlaa tunneista aikaa kyselemällä koko ajan lisää". Ai jaa, minä otan tästä kyllä täysin syyt niskoilleni. Minä olen nimittäin aina sanonut että jos jokin asia jää mietityttämään niin kannattaa kysyä lisäselvitystä samantien että asia selviää kokonaisuudessaan.

Opettajan mielestä on kuitenkin ihan väärin toisia lapsia kohtaan että Santeri vaatii lisätietoa. Taaskaan en käsitä mitään, minä olen luullut että kouluun mennään nimenomaan oppimaan asioista. Täytyy yrittää saada Santeri ymmärtämään ettei koulussa saa kysyä mitään ettei vaan vie aikaa.

Lokakuussa oli vanhempainilta koululla mutta me emme menneet sinne. Minä en yksinkertaisesti näe mitään järkeä mennä vanhempainiltaan kun opettajan kanssa olemme niin erilaisella linjalla lapsemme opetuksen suhteen. Pahotan mieleni päivittäin jo muutenkin lukiessani ihan vähäpätöisistä asioista tehtyjä "vali-vali-"viestejä.

24.11. Santeri ja isänsä veivät minut Teboilille. Nousin entuudestaan minulle tuntemattoman Piian kyytiin ja yhdessä huristelimme Killerjärvelle. Siellä oli Suomen Työhevosseuran kokous. Kokouksen jälkeen Piia vei minut kotiin ja oli yötä meillä.
Santerin mielestä Piia on tosi hauska ihminen ja koska Piia tietää paljon hevosista, Santeri jutteli hänen kanssaan mielellään.

28.11. Koulussa oli neuvola. Tästä olisi ollut kyllä kiva tietää etukäteenkin jotain mutta eihän täälläpäin ole tapana pitää huolta siitä että vanhemmat tietäisivät mitä heidän lapsilleen kouluaikana tehdään. Ehkä tämä tietokatkos johtui siitä että koulun johtajaopettaja on jäämässä eläkkeelle ja uusi johtajaopettaja on vasta tullut kouluun oppimaan koulun tapoja.

Ehkä tämä "vallanvaihto" on sotkenut koulun meiningit niin että kukaan ei tullut ajatelleeksi että vanhemmat tahtoisivat tietää koska lapsensa on tarkastettavana.

Santeri oli koulusta pois koko joulukuun ensimmäisen viikon. En halua että hän menee pienessä flunssassa kouluun koska en luota siihen että opettaja pitäisi huolen ettei hän juokse tai muuten rasita itseään puolikuntoisena ollessaan. En halua että pieni flunssa aiheuttaa jonkin ikävän jälkitaudin.

Itsenäisyyspäivänä Santeri taas muisti ihan itse haluta kynttilää palamaan. Laitettuaan itsenäisyyspäivän kynttilän palamaan hän kyseli taas niitä samoja asioita isopapastaan Niilosta jota hän ei koskaan ennättänyt tapaamaan. Mielellänihän minä siirrän omia lapsuusmuistojani hänelle, on vaan jotenkin niin hassua ajatella että Santeria ihan oikeasti kiinnostaa Niilo-papan ja Saima-mummunkin elämä vaikkei hän heitä koskaan tulekkaan tapaamaan koska elivät ennen häntä.

Askartelimme joulukortteja ja minä kirjoitin kasvattien perheille joulukirjeen. Noita kirjeitä alkaa olemaan niin hurja määrä postitettavana että kohta on varmaan keksittävä jokin toinen keino viestittää ihmisille mitä vuoden aikana on tapahtunut. Onneksi meillä on kopiokone jotta kirjeet saadaan kopsattua edullisesti mutta pelkkiin postimaksuihin kuluu hirveästi rahaa.

14.12. Santerilla oli sekä perheneuvolan tädin tapaaminen että silmälääkäri. Perheneuvolan täti ei vieläkään ymmärrä miksi Santeri ja opettajansa eivät pärjää yhdessä enkä tätä käsitä minäkään. Tämän jälkeen meidän ei tarvitse käydä haastateltavana, täytyy vaan yrittää selvittää välit opettajan kanssa niin että poikasemme pärjää koulussa joutumatta jatkuvasti opettajan moitteiden kohteeksi.

Olen jo pitkään ollut sitä mieltä Santeri hän saattaisi tarvita silmälasit mutta koska on aina onnistunut selvittämään sen näkötesti-jutun neuvolassa niin en ole aikaisemmin saanut itsestäni irti että tilaisin silmälääkärille ajan.

Tänään se sitten oli. Silmälääkäriksi olin valinnut Railin siskontyttären kun ajattelin että tälläinen melkein tuttu on helpompi kohdata kuin täysin ventovieras. Santeri antoi minun laittaa tipat silmiinsä ilman mitään venkoiluja ja olin kovin ylpeä hänestä. Kaikki lapset eivät kuulemma anna laittaa tippoja vaan heitä on pidettävä jopa kiinni jotta saadaan ne tipat silmiin. Santerille määrättiin todellakin silmälasit, onneksi olimme käyneet jo ennen silmälääkärille menoa valitsemassa mieleiset sangat läheisestä silmälasikaupasta joten veimme sinne vain lääkärin antaman reseptin ja saamme lasit kotiin parissa viikossa.

Tällä viikolla olen saanut myös leivottua suurimman osan joululeivonnaisista ja ninpä saamme nyt ihan rauhassa odotella joulukoristelun alkamista.

20.12. Santeri vei kouluun luokkatovereilleen joulukortit, huomenna olisi kirkko mutta Santeri ei halua mennä sinne. Saa siis yhden ylimääräisen vapaapäivän johtuen tästä kirkkoasiasta.

24.12. Joulua meillä oli viettämässä, yllätys-yllätys, mummi, pappa ja Timo-eno. Lahjoja tuli taas ihan liikaa, onneksi kaikki kuitenkin tarpeellista ja hyödyllistäkin. Olisi aika hassua jos paketeissa olisi vaan pelkkää krääsää, jotain mikä sitten jäisi iäksi keräämään pölyä ja joka olisi ostettu vain siksi että tulisi paljon paketteja.

27.12. - 29.12. Santeri ja isänsä olivat nyt sitten ihan kahdestaan talvireissulla, Olin varannut heille kylpyläloman Kuopion Rauhalahteen. Minulla oli täällä kotona ihan kamala ikävä heitä koko ajan mutta onneksi välillä aina soittivat ja kun kuulin Santerin kertovan kokemuksistaan minulle niin tavattoman riemuissaan niin ikäväni helpotti vähän. Onhan oman lapsen riemu ja nautinta sentäs paljon arvokkaampaa kuin aikuisen häntä kohtaan kokema ikävä. Olen niin onnellinen että kaksi elämäni miestä saavat viettää aikaa kahdestaan ja olla aivan täysin irti arjen rutiineista. Ne rutiinit ovat toki tärkeä osa perusturvallisuutta lapsella mutta niitäkin, samoin kuin omaa kotia, arvostaa enemmän jos välillä saa olla ihan ilman mitään aikatauluja.

Vuotta vaihdettiin ihan rennosti kotosalla oleillen, nakkeja syötiin ja katseltiin jotain hauskaa elokuvaa jonka olin joskus aikoja sitten ostanut. Santeri ja isi kävivät  kyllä katsomassa onko kirkolla raketteja näkyvillä, minun oli jäätävä kotiin hoivaamaan tuota Jaloa. Se pelkää aivan hurjasti kaikkea outoa pauketta ja minähän en voi jättää noin käyttäytyvää eläintä ilman turvaa. Santeri säälii Jaloa, onhan se kieltämättä vähän ikävää että vahtikoira pelkää pauketta.