2007

2007:
Tammikuussa Santeri piipahti Pekan, isänsä, kanssa Helsingissä Lentokentällä. Tai oikeammin rahtiterminaalissa sillä pari Tanskassa jalostuslainassa ollutta koiruutta palasi kotiin. Normaalistihan emme salli koirien lentämistä yksin ja ruumassa mutta koska nämä ovat kaikki aikuisia koiria ja matka on niin vähän aikaa vievä, tuumasimme että otetaan riski ja päästetään koirat tulemaan ilman saattajaa.

Kun saapuivat tuohon kotipihaan yöllä ja menin auttamaan koiria bokseineen autosta ulos, Santeri pysähtyi ja kysyi hämmentyneenä " mikä tuo kamala pauke on, se tulee noista bokseista". Niin tulikin, koirat heiluttivat vimmatusti häntiään kun kuulivat minun ääneni ja niiden hännät paukkuivat boksien reunoihin.
Santeri virnisti "ne taitaa tuntea sut eikä niillä selvästikkään oo ikäviä muistoja meilläolostaan kun ovat noin iloisia".

Helmikuussa Timo-eno toi taas vanhempiemme koirat meille hoitoon. Santeri ei ole kovin ihastunut noihin koiriin tätä nykyä sillä häntä inhottaa kun niistä lähtee niin kamalasti karvaa koko ajan. Kiusasinkin häntä tästä "on se vaan kamalaa kun lapsi joka on syntynyt ja kasvanut kennelissä joutuu olemaan joskus samoissa tiloissa koirien kanssa, hyi kamala".

Santeri totesi nokkelana "itte oot sanonu että on olemassa koiria ja sitten on näitä Cotoneita. Cotoneita vastaan mulla ei oo mitään ku ne ei oo koiria mutta mää en tykkää kun koirista lähtee karvoja ja ne kuolaa ja haisee. Tai siis ei nuo koirat haise eikä kuolaa mutta koirat yleensä on sellasia. Cotonit on hyviä ku ne ei oo koiria".

Helmikuussa sain tosi kummallisen paperin maanmittauslaitokselta...olivat kehitelleet tuolle reilut kaksi vuotta sitten ostamalleni maa-alueelle rasitetien. Tuota tietä ei ollut kirjattu rasitteeksi kun maata ostin joten tietenkin laitoin pyynnön yksityistietoimitusta varten jotta saadaan se tie poistettua tuosta rasittamasta alueita. Santeri ei käsittänyt tätä juttua ollenkaan enkä kyllä minäkään, tuntuuhan se oudolta että ilman mitään ennakkovaroituksia tulee jälkeenpäin rasitteita.

Huhtikuussa sain ensimmäiset Kiinasta maahantuomani akvaariosomisteet kotiin ja yhdessä Santerin kanssa sitten laittelimme niitä järjestykseen tuonne yläkerran yhteen huoneeseen. Santeri on tätä nykyä kovin avulias ja olen erittäin tyytyväinen tästä sillä monikin asia täällä kotosalla on helpompi tehdä kun on kaksi tekijää.  Sitäpaitsi Santerilla on yllättävän paljon voimaa ja niinpä hänestä on todella paljon apua kun päätän vaikkapa siirtää huonekaluja.

3.5. Joutsassa oli vanhempainilta tulevien seiskaluokkalaisten vanhemmille. Minä en ennättänyt lähtemään sinne mutta Santerin isä kävi paikalla kuuntelmassa mitä asiaa opettajilla oli tulevien yläkoululaisten vanhemmille.

8.5. Täällä meillä oli sitten tänään maanmittauslaitoksen toimesta yksityistietoimitus. Se jätettiin silleen ja viisauksissaan päättivät että tuo tie joka halkaisee maat nyt ihan tosi pahasti ei aiheuta minun yritykselleni mitään haittaa. Ohoh, tätä en purematta niele. Santeri ei käsitä asiaa ollenkaan ja minun on kovin vaikea selittää tätä hänelle koska minustakaan tämä ei ole oikeudenmukaista. Naapurithan eivät ole missään vaiheessa edes hoitaneet tuota tietä joka nyt on meillä rasitteena eikä sille aikoinaan perustettu tiekuntakaan ole toiminut mitenkään koko tänä aikana jonka olemme tässä asuneet.

Lohdutin Santeria että maailma on epäreilu paikka, meidän on vaan yritettävä kestää sitä tosiasiaa että emme ole naapureiden mielestä sellaisia ihmisiä joilla olisi oikeus oman maan vapaaseen käyttöön. Naapureilla on jotain meitä vastaan ja jostain syystä eivät halua suoraan puhua vaan kieroilevat selän takana. Santeri, jolle avoimuus, rehellisyys ja totuudenmukaisuus on äärettömän tärkeää, tuhisee ja puhisee tätä tilannetta vastaan ja minun täytyy vaan yrittää hoitaa asiaa vähän vaivihkaa ettei hän suotta jatkuvasti harmistu lisää.

28.5. Koululla oli kevätjuhla. Santeri oli mukana näytelmässä joka pohjautui Aleksis Kiven 7 veljestä-tarinoihin. Tämä oli kohtaus siitä kun veljekset jäivät sonnilauman saartamiksi kivelle kököttämään. Santeri näytteli aivan mahdottoman hienosti ja olin aivan tohkeissani roolisuorituksestaan.

Olin aivan hämilläni kun opettaja jakoi stipendejä ja lausui "Luonnontieteiden stipendin saa Santeri Kangas". Mitä ? Meidän Santeri ? Santeri meni ja pokkasi stipendin ja siirtyi seisomaan toisten stipendiaattien kanssa samaan rivistöön.

Tässä vaiheessa aloin valmistautumaan ottaakseni "ohjat käsiini"...mehän olimme Santerin kanssa kahdestaan kirjoittaneet runon johtajaopettajalle esitettäväksi ja tarkoitus oli että Santeri pitäisi huolen että runo esitetään tässä juhlassa. Olin ihan varma että tuo yllättäen eteentullut stipendin saaminen hämäisi Santeria niin paljon ettei hän muistaisi koko runoa. Olin kuitenkin väärässä: kun opettaja kertoi että oppilaat voivat siirtyä omiin luokkiinsa opettajiensa kanssa niin Santeri lausui kuuluvalla äänellä , aivan kuten olimme kotona sopineet:
Saanko pyytää opettajaamme Jouni Lahtea ja muuta yleisöä malttamaan vielä hieman ennen kesälaitumille kirmaamista. Tässä vaiheessa toiset Santerin luokkalaiset nousivat paikoiltaan ja siirtyivät salin etuosaan rivistöön seisomaan ja aloittivat vuorottain edeten tämän runon lausunnan (olivat harjoitelleet yhden opettajan avustuksella pari viikkoa, tästä opettajan toiminnasta olen kovin kiitollinen sillä hän auttoi esitystä onnistumaan täydellisesti)
Meidän opemme on ollut Jouni Lahti,
on opetuksessaan ollut mahtava tahti.
Jouni koskaan ketään halua ei nolata,
vaan jokaista osaa hän oppimaan tsempata.

Jouni opetti meille kaikenlaista,
hän kertoi juttuja myös vieraista maista
ja näytti omalla mallillaan,
kuinka jokainen on tärkeä tavallaan.
 
Yksi osaa matikan mutkat suoriksi laskea
ja toinen taas vauhdilla kirjan lukea,
joku kielillä puhuu kuin ruuneberi
toinen taas laulaa kuin satakieli.

Kaikki me saimme itseemme uskoa,
ei Jouni antanut kenenkään luopua
tai toiveita oppimisesta kaivoon heittää
vaan hän neuvoi ja opetti lempeästi meitä.

Jouni huolehti meistä ihan kuin isä konsanaan,
häneen pystyimme aina kaikessa luottamaan.

Nyt joudumme Jounille haikeina hyvästit jättämään,
silti varmasti tulemme häntä useinkin kiittämään
kun elämänasenteensa, neuvonsa opetti hän meille
ja valoi meihin uskon pärjätä lähtiessämme elämän teille

Vaik´lähdemme nyt emme teitä vinkeittä jätä,
kuulkaas nuoremmat siis ohjetta tätä:
koulussa tässä on tosi hyvä henki,
kukaan ei ole toisen renki
voitte aina opeilta neuvoja kysyä
ellette halua tyhminä pysyä.
Opettaja pyyhki silmäkulmiaan ja naurahti "tais mennä jotain silmään" ja koko yleisö puhkesi nauruun ja taputuksiin. Luokkahuoneeseen siirryttyämme oppilaat antoivat Jounille tuon runon liimattuna kartongille ja siinä oli valokuviakin vuosien varrelta. Jouni sai myös lentopallon lahjaksi oppilailtaan ja koko porukka oli kovin aurinkoista kun meille tuli niin hyvä mieli nähdessämme arvostetun opettajan olevan iloinen saamastaan huomiosta.

Koulu loppui varsinaisesti vasta 2.6. jolloin annettiin todistukset. Tänä vuonna emme lähteneetkään Särkänniemeen sillä päätimme lähteä suureen maailmaan huvittelemaan, vähän niinkuin ekstrana sille että nyt loppui alakoulu ja edessä on yläkoulu.

15.6. Lähdimme kahdestaan Jyväskylään, nousimme siellä junaan ja matkasimme ensin kohti Tamperetta. Tampereelta samaan junaan nousi ystävämme Jaana tyttärensä kanssa, Jasmine on Santeria pari vuotta nuorempi ja tämä oli hänelle ensimmäinen ulkomaan reissu. Niin, Tukholmaanhan me olimme menossa.
Tänä samana iltana tuon toimimattoman tiekunnan hereille virittely-kokous pidettiin kunnantalolla ja minä olin palkannut asianajajan menemään sinne puolestani. En taatusti siirrä tärkeää reissua lapseni kanssa jonkun typerän kokouksen takia, en nyt enkä koskaan.

Vaikka Turun rautatieasemalta onkin jonkinverran matkaa satamaan, päätimme kävellä sen matkan. Tai minä olisin toki ottanut taksin mutta säästösyistä taksi jätettiin ottamatta ja kävelimme sitten kun aikaakin kerran oli ihan riittämiin.

Silja Europa lähti Turun satamasta illalla 21.15 aikaan kohti Tukholmaa. Santeri ja minä kävimme syömässä seisovassa pöydässä ja kylläpä Santeriin taas upposikin ruokaa ! En käsitä mihin lokoseen Santeri saa tungettua niin paljon evästä, hän ei lihokkaan ollenkaan vaikka syö paljon enemmän kuin minä. Minä saan koko ajan vahtia läskimäärääni ja tuo heppu se vaan nauttii hyvästä ruoasta ja herkuista eikä se näy missään. Epäreilua mutta minkäs teet.

16.6. Aamulla varhain, kello 7.00 oli laivamme Tukholmassa. Siljan terminaali on tavallaan väärällä puolella kaupunkia ja koska olen aikaisemmin käyttänyt toisen laivayhtiön laivoja Tukholmaan päästäkseni minulla ei ollut mitään ennakkosuunnitelmaa kuinka pääsemme helpoiten hotellille. Nappasimme sitten taksin ja taksihan veikin meidät edullisesti hotellimme eteen. Hotelli oli tavattoman sievä ja siisti ja vaikka olimme paikalle aivan liian aikaisin saadaksemme huoneet käyttömme, saimme jättää matkatavaramme sinne säilytykseen.

Kävelimme kaupungilla, shoppailimme torilla ja piipahdimme parissa tavaratalossakin. Santeri, joka ei ole ollenkaan ihastunut shoppailuun, suhtautui hurjan hienosti tähän "akkojen juttuun" eikä valittanut yhtään vaikka olikin varmasti hieman pitkästynyt.

Tuon viikonlopun aikana vierailimme Skanssenin eläintarhassa jossa ei nykyään onneksi ole juurikaan nisäkkäitä näytillä vaan lähinnä liskoja, kaloja ja lintuja. Kävimme tietenkin huvipuisto Gröna Lundissa, Akvaariossa ja yhdessä pienessä puukirkossakin kun se sattui olemaan kävelymatkan varrella.

Tuossa allaolevassa kuvassa on sitten laite nimeltään Fritt Fall.Siitä kerrotaan mm. näin: tornin korkeus 100 m, tornin paino 150 tonnia (johon tietoon Santeri kommentoi "todista se!"), tornissa on 5000 pulttia ja ruuvia ("kuka muka laski?", virnisteli Santeri...)

Suoraan sanottuna ja yhtään liioittelematta kamala härveli ! Ja silti menimme siihen uudestaan...ja uudestaan...kunnes se alkoi tympimään. Ihan totta, jopa tuollaiseen voi tottua !
Kuvassa vasemmalta oikealle ; "Jassu" (ystäväperheen tytär), Seija (Santerin äiti), Santeri ja sitten täysin meille vieras heppu. Jännä sattuma muuten tuo vieraan hepun paidan teksti...

Söimme reissullamme hyvin ja maistelimme paikallisia herkkuja, Santeri nautti suunnattomasti saadessaan kokeilla mitä minä olen aikoinani Ruotsissa kesän viettäessäni syönyt. Hänellä on niin samanlainen maku kuin minullakin, siis ruokien suhteen, että tiedän jo etukäteen että jos minä pidän jostain ruoasta niin hänkin siitä pitää.

Matkasimme sunnuntaina yölaivalla takaisin Suomeen ja palasimme sitten linja-autolla Tampereelle josta nousin Santerin kanssa junaan päästäksemme Jyväskylään. Istuessamme kahdestaan junassa kotimatkan loppuhetkiä muistelimme kokemaamme ja olimme erittäin tyytyväisiä viikonloppuumme, noin niinkuin kokonaisuutena.

Heinäkuussa meillä oli parin päivän ajan pennunostaja Norjasta. Maria tuli tyttärensä kanssa tänne meille ja sai kuin saikin pennun mukaansa. Santerista oli aika hauska huomata kuinka Maria oli alussa kovin jännittynyt ja Santeri sanoikin sitten jälkeenpäin "kai ne pelkäs että sä lähetät ne kotiinsa ilman pentua kun eihän niille oltu varmaks luvattu koko koiraa. Ne ei varmaan tienneet että sä olit hahmottanu ne jo etukäteen ja tiesit että jos eivät oo kamalia niin saavat sen pennun"

"Teräsnaiset"-foorumille kirjoitin :20 Hei 2007 06:20 am. Meillä oli puhetta lastemme kiinnostuksen kohteista koska ne ovat joskus aika suuressa osassa aspergerlasten arkea:
Santeri oli nuorempana kovin innostunut lego-jutuista ja onneksemme niitä varten oli mahdollisuus "pyhittää" yksi huone legoille jottei aina tarvinnut purkaa hyvin alkanutta juttua jos piti muualle lähteä.
Eihän lasta olisi saanut irti legoosta ollenkaan jos hänellä ei olisi ollut tietoa että ne odottavat tasan siinä tilassa johon ne on jätetty.
Nyt sitten parin vuoden ajan tuo tietokone on ottanut yhteyden poikaan ja sen kimpussa poika olisi ilmeisesti aina ellei olisi tehty kirjallisia sääntöjä tietokoneen käytöstä.

Legohuone tyhjennettiin alkukesästä ja legot laitettiin laatikoihin. Tämän Santeri teki itse isänsä avustuksella eikä ollenkaan kiukutellut tai harmitellut huoneen siirtymistä muuhun käyttöön. Oli varmaan tullut aika pakata legot pois.
Aku Ankka tietty tulee kotiin, Roope-setä tuli aikoinaan tilattua eikä sitä tietenkään voi katkaista, kuten ei myöskään Sarjisekstraa.

Sitten nuo Tekniikan Maailman, Tuulilasi ja Tieteen Kuvalehti ovat sellaisia joita poika lukee antaumuksella. Aiemmin "rasitti" minua kyselemällä niissä olleista jutuista mutta onneksi uskoi lopulta että äitinsä ei ymmärrä tekniikasta mitään eikä ole edes kiinnostunut.

Santeria ei piirtely kiinnosta eikä muukaan "turhanpäiväinen näpertely" kuten hän itse askartelua nimittää. Minua tuo harmittaa, sillä tykkäisin kovasti paljon just turhanpäiväisestä näpertelystä enkä saa nyt lapsestani siihen hommaan itselleni seuraa.

Mopoaan rassaa kyllä ja saa siitä pikkujutut korjattuakin ja olen ajatellut että onhan sekin hienomotoriikan harjoitusta vaikkakin minusta askartelu olisi jotenkin kivempaa kun sen tuloksia voi katsella, mopon rassauksen onnistumisen ainoastaan kuulee kun moottorin ääni paranee tai silleesti.

Niin siis mopoilu on kova juttu. Kun ei ole tuota ikää riittävästi niin sitten pentuseni huristelee tuolla hevosten koulutuskentällä aivan tohkeissaan.
Ja minä kuuntelen sydän sykkyrällä säikkyen aina kun mopon ääni hetkeksi vaimenee. Joo, olen kanaemo mutta sille ei voi mitään.
 
Hevosten kanssa puuhastelu on myös kiinnostavaa ja ilmeisesti tärkeääkin, sillä jos joskus tulee sellainen "napit vastakkain"-tilanne niin uhkaus kieltää iltatalliin tulo kesyttää pojan aina parempaan käytökseen.

Santeri ratsastaa satunnaisesti tuolla vuonohevosellaan, se on sitä motoriikan harjoitusta se. Samalla siinä poika oppii seuraamaan ympäristöäänkin, tarkkailemaan montaa asiaa yhtäaikaa.
Tulipa pitkä selostus. Lyhyesti kiinnostuksen kohteet ovat tietokone, tekniikka, hevoset, kissa. Vähitellen kiinnostus myös akvaarioihin on herännyt mutta omaa nimikkoallastaan hän ei halua, kysyin just yhtenä päivänä asiasta.
Ja jos tietokoneelle ei enää saa sinä päivänä mennä niin sitten tuo pleikkari ralliohjelmineen on kiinnostava.

28.7. Kävimme elokuvissa katsomassa Harry Potter-pätkän. Jossain vaiheessa Santeri kuiskasi minulle että "onko nää tehosteet oikeesti näin hyvät, ihan ku täällä ropisis vesi". Minä tuumin että "niin muuten onkin, aika mahtavaa". Leffan loputtua selvisi että eihän kyseessä ollutkaan mikään tehoste vaan elkuvateatteriin satoi sisälle !

Ihan totta, penkkien vierustalla siinä rappusten kohdalla tuli vettä niskaan oikein kunnolla. Ketään muuta ei asia näyttänyt hetkauttavan sen kummemmin, loikkivat vaan sadekohdan ohi penkkien väleistä mutta enhän minä voinut jättää asiaa silleen vaan käännähdin sisääntulo-ovelle ja kun se kerran oli auki, menin siitä kautta kertomaan havainnosta työntekijälle. Hän kiitteli kovasti ja oli kovin ilahtunut että "vaivauduin auttamaan". Voi hyvänen aika, eikös jokaisen pitäisi välittää asioista sen verran että käy sanomassa jos huomaa jotain olevan oudosti.

Ulkona satoi aikatavalla ja haettuamme auton Harjun kupeesta huomasimme että kadulla oli paikoitellen vettä niin että jopa urhea Doris joutui "kahlaamaan" veden läpi.

Illalla selvisi että siellä alempana kaupungissa oli ollut ihan kunnon tulvat kaduilla kun sadevesiviemärit eivät olleet pystyneet kuljettamaan äkkiä tullutta suurta vesimäärää mihinkään. Aika paljon sitä vettä sitten varmaankin oli satanut elokuvan aikana, me autuaan tietämättöminä moisesta ilmiöstä olimme vaan nauttineet leffasta. Harmi ettemme tienneet, olisihan sitä tulvaa pitänyt päästä omin silmin ihmettelemään kun kerrankin olimme niin lähellä jotain tälläistä erikoista asiaa.

Olin kirjoittanut Teräsnaiset-foorumille myös näin: 02 Elo 2007 09:42 pm
Pakko kertoa tähän rakoseen: veljeni on melkoisen hyvä vapaasukelluksessa (ihan siis kilpailee tässä omituisessa lajissa), on harrastanut laitesukellusta, laskuvarjohyppyjä ja pelaa uppopalloa. Ei siis mikään perinteinen sohvaperuna.
Veljeni on useasti todennut, että koululiikunnan tarkoitus on tappaa kaikki liikkumisen halu heiltä joilla ei ole liikunnanopettajan omien harrastusten vaatimia erikoistaitoja jotta sitten he, joilla näitä taitoja on, pääsisivät varmasti loistamaan kun toiset olisivat jo tunnin alussa ihan velttoja edes yrittämään.
 
Veljeni vihasi koululiikuntaa ihan aina. Alaluokilta se viha lähti ja pysyi mukana koko koulun ajan. Samaan aikaan veljeni kyllä kävi vapaa-aikoinaan uimahallissa, koulun kanssa inhosi niitäkin reissuja.

Käsittämättömän usein veljeni jumppavarusteet "unohtuivat" kotiin. Hyvä oli sitten syyttää vääriä kenkiä siitä ettei voinut juosta jotain cooperin testiä tai loikkia koripallon perässä. Veljeni oppi siis lintsaamaan ja hänen perusluonteensa tuntien kaikenlainen lusmuilu on todella vakava merkki tilanteen epämiellyttävyydestä.

Meidän Santerimme oli alaluokan liikunnanopettajansa mielestä ehdottomasti koulun paras hiihtäjä ilman sauvoja mentäessä. Sauvojen kanssa sitten onkin hiukkasen retkeilijä (tätä ei ole opettaja sanonut mutta niin se vaan on ja Santeri on hyväksynyt asian ihan täysin)
 
Yläluokille ei taida olla pakko raahata niitä pahuksen suksia ollenkaan kun on sen verran monen kulkuneuvon varassa koko kouluun meno, mutta sitten ne luistimet...no pysyyhän tuo pystyssä suurimman osan tunnista vaikkei olekkaan mikään jääkiekkoilija.

Nykyään Santeri osaa jo juosta kuten toisetkin, vielä pari vuotta sitten juoksutyylinsä oli kovin omalaatuinen. Hassua sinällään että vaikka pituutta tuli ja kintut venyivät entisestään niin samalla koipien hallinta kuitenkin parantui.
 
Santerin 4-6 luokkien opettajat keksivät että Santerilla voi olla mukautettu liikuntanumero. Eihän tuo poikaseni tulisi hahmotushäiriönsä takia edes kykenemään yläluokkien telinevoimisteluun ja olen kovin tyytyväinen että tämä alaluokilla tehty "mukautettu liikunta" tulee siirtymään nyt myös yläluokille.

Mukautetun liikunnan mukaisesti tärkeintä ei ole se kuinka hyvin suoriutuu vaan se että yrittää omien taitojensa mukaisesti parhaansa. Huomion arvoista on tässä se, että alaluokan johtajaopettaja on itse intohimoinen urheilija. Silti hän osasi kannustaa yrittämisestä, ei pelkästä upeasta suorituksesta.
Uskoisin että ainakin jos lapsella on diagnoosi niin opettajien kanssa voisi sopia tästä mukautetusta liikunnasta ja se kirjataa sitten siihen hojks:iin (meniköhän tuo nimi nyt oikein, kyllä te tiedätte mitä tarkoitan)
03 Elo 2007 06:58 am    Vastasin toisen Teräsnaiset-palstalaisen kirjoitukseen näin:
Niinpä ! Kunpa tämä maailma joskus muuttuisi järkevämmäksi eikä kaikkia yritettäisi aina tunkea vakioarvoihin.
Annettaisiin jokaisen olla oma itsensä omine heikkouksineen ja vahvuuksineen, ei takerruttaisi siihen missä joku on keskivertoa heikompi ja siitä aina "mäkätettäisi" vaan annettaisiin mahdollisuus vahvistaa niitä vahvuuksia.

Jokaisella kuitenkin on olemassa jokin vahvuus, jokin missä on keskivertoa parempi. Harmi että ne seikat jäävät niin usein huomiotta ja vain noihin heikkouksiin takerrutaan ja annetaan niiden pilata yleinen olotila.
Jos pelkää koko aamun iltapäivällä olevaa telinejumppaa tai jotain niin eihän sitä pysty aamullakaan tekemään hyvää työtä vaikka olisi niiden omien vahvuusalueiden aika.

Minä järkytyin kovasti kuullessani että yläluokilla on niitä hirveitä telineitä edelleen. Itse pentusena pelkäsin aina kaikkia riipuntoja ja muita vaikka kiipeilinkin puissa. On se kuitenkin eri asia pudota pehmeään maahan ystävien seurassa ollessa kuin koko luokan nähden jumppasalin lattialle.
Santerin alakoulun johtajaopettaja on yksi niistä harvinaisuuksista opettajien joukossa jotka osaavat kaivaa jokaisesta lapsesta esille sen missä lapsi on hyvä. Hän piti huolen että kaikki muutkin lapset huomasivat kun joku teki jotain vallan erinomaisesti. Näin lasten itsetunto kasvoi niin että kuhina kuului. Opettaja ei koskaan takertunut kenenkään heikkouksiin ja jopa tuo palloa aiemmin pelännyt Santerimme oppi tykkäämään lentopallosta.

Minua hieman jännittää laittaa Santeri nyt yläkouluun, täysin vieraiden opettajien käsiin. Kuitenkin luotan kovasti siihen, että tarpeen tullen tuo alakoulun johtajaopettaja tulee avukseni ja siirtää osaamistaan ja tuntemustaan lapsestani yläkoulun puolelle.Koulut ovat kyllä 30 kilometrin päässä toisistaan mutta onneksi puhelin on keksitty.

Koko tämä liikuntataitojen arvostus tavallisessa koulussa on mielestäni vähintäänkin "sairasta". Just nuo "hyppy, loikka, pallo"-jutut ovat ihan omiaan aiheuttamaan vastustusta koko liikkumista kohtaan.
 
Tunnustan yrittäneeni katkaista suksiani joka ainoa talvi. Eivät vaan mokomat menneet poikki vaikka mitä tein.
Eikä innostanut yhtään liikunnanopettajan vaahtoaminen että "tuolla ruumiinrakenteella ei kukaan voi olla aina viimeinen hiihdossa jos vaan yrittää tosissaan, oletko sinä laiska ?.Jalkoja on pitkästi, kroppa solakka ja kädet vahvat, et voi olla noin huono hiihtäjä"
 
No olen laiska ja huono hiihtäjä, sen lisäksi että olen mukavuudenhaluinen ja inhosin jo lapsena janon tunnetta ja sehän tulee jos verenmaku suussa hiihtää jossain umpipusikossa.
Ei muutakuin puolustamaan lasten oikeutta edes mukautettuun liikuntaan, siihen ei tarvita kuin lääkärin lausunto että lapsi tarvitsee mukautuksen ja pakkohan koulun on se sitten hyväksyä.

10.8. Debbie ja Matt tulivat Englannista hakemaan heille kasvamassa olevaa Lellu-koiraa. Vein heidät Tikkakoskelle 12.8. Santerin kanssa ja kun sitten itkin päästäessäni kasvattini lähtemään Santeri lohdutti minua autossa "äiti hei, sä saat sentäs valita kenelle meidän pennut menee, sun ei tartte antaa niitä ihmisille joihin sä et luota".  Tuo on totta ja minusta tuntui todella kivalta kun Santeri lohdutti minua ihan aidosti.

Kävimme Santerin kanssa Jyväskylässä katsomassa elokuvan, The Simpsons ja sitten palasimme kotiin.

13.8. Koulu alkoi, ensimmäinen päivä yläkoulussa. Minua vähän jännitti päivän aikana kun olin ihan varma että jouduttuaan noin suureen kouluun Santeri voisi olla kovinkin eksyksissä. Pelkäsin vähän myös sitä että onkohan luokka mahdollisesti hajoitettu jotenkin eikä Santerilla olisi omalla luokallaan valmiiksi tuttuja oppilaita ollenkaan.

Onneksi luokka oli pidetty kasassa, olisihan se ollut aika kamala temppu jos porukka olisi jaettu monelle eri luokalle kun koulurakennus ja opettajatkin ovat vieraita näin alussa.

Teräsnaiset-foorumille kirjoitin: 14 Elo 2007 06:17 am
Tämä meidän Santerimme onnistuu jämähtämään tietokoneelle vaikka viikoksi yhteen putkeen ellemme irrottele häntä aina välillä. Pelaa siellä sitten RuneScape:a, tälläistä virtuaalimaailmapeliä.
Jos peli kulkee hyvin, pentunen on tyytyväinen. Jos pelissä menee jotain mönkään niin arvaatte varmaan kuinka "vähemmän herttainen" poika meillä sitten on loppupäivän....

Nyt kun koulu taas alkoi, Santeri naputteli itse säännöt paperille ja ne sitten allekirjoitettiin. Kirjallinen sopimus on meillä huomattu parhaaksi, lapsi kun on pienestä saakka seurannut minun sopimusjuttujani ja todennut itsekkin että kirjattu asia on virallisempi ja pitävämpi kuin suullinen sopimus.

Teimme sopimuksen, että koulupäivinä koneelle ei mennä. Perjantaina sitten läksyjen teon jälkeen saa olla koneella mutta vasta alkaen kello 17.00 ja saunan jälkeen ei enää koneelle ole asiaa (sauna on tilanteesta riippuen joko 20.30 tai sitten vasta 21.30...)
 
Viikonloppuina saa pelata lähes vapaasti, syömään on tultava kuitenkin ilman "joo-joo-ihan kohta..." murahtelua. Paitsi että jos on vieraita, hevosten heinien hakua, ratsastus tai jotain muuta sellaista niin silloin ei sitten mennä eikä vonguta sinne koneelle ollenkaan vaan minä tai isänsä sanoo koska koneelle voi mennä. Sunnuntaina kello 19.00 jälkeen koneella ei saa olla eikä enää kello 17.00 jälkeen jos maanantaina on koe.

Pleikkaria ei tarvitse rajoittaa, siellä on jotain autopelejä eikä Santeri viitsi jumittua niihin tuntia pidemmäksi aikaa kerrallaan kuitenkaan.
 
Viime vuonna meillä oli sopimus että tietokoneelle saa mennä kun läksyt on tehty. Tämä oli sitten käytännössä sitä että läksyt tehtiin hujauttamalla, seuraavana aamuna pälähti mieleen jokin mikä piti sitten pikaisesti tehdä kun sitä ei oltu edellisenä päivänä tehtykään ja sellaista vähän vähemmän kivaa..

Nyt nuo koulupäivät kyytien takia venyvät muutenkin niin pitkiksi ettei tietokoneen tarjoaa virtuaalimaailma olisikaan mahdollinen. Kun pelin jälkeen pitää olla muutakin ettei sitten ole ihan täpinöissään nukkumaan mennessään.
 
Tunnustan olevani vähän huolissani koulupäivien pituudesta. Kyyti lähtee 7.50 ja kotona poikanen on vasta 15.45. Se on aika pitkästi seitsemännellä luokalla olijalle. Vaan katsotaan kuinka homma etenee, ei tässä auta muukaan.

17.8. Ystävämme Åge Tanskasta tuli poikansa Victorin kanssa meillä käymään. Koska saapuivat perjantaina kävin yksin Tikkakoskella hakemassa heidät meille.

18.8. Aamulla varhain, vähän jälkeen seitsemän,  pakkauduimme autooni ja ajoimme Teboilille. Sieltä nousimme linja-autoon jolla matkustimme Helsinkiin. Menimme (siis Åge, Victor, Santeri ja minä) Linnanmäelle huvittelemaan koko päiväksi. Onhan se jotenkin aika noloa että emme ole aikaisemmin käyneet maamme pääkaupungissa olevassa huvipuistossa ollenkaan.

Meillä oli hurjan hauska päivä vaikka Santeri ei käsittänyt ollenkaan miksei Victor syö juuri mitään eikä halua maistaa mitään entuudestaan tuntematonta. Santerihan ei ymmärrä ihmisiä jotka eivät ole valmiita testaamaan uusia makuja ja minun on vaikea selittää miksi kaikki eivät ole kuten hän.

Pääpä piipahti tervehtimässä meitä Linnanmäellä, emme olekkaan taas aikoihin tavanneet.
Nyt kun Santeri puhuu niin sujuvasti englantia eikä edes ujostele puhua, oli tosi helppoa olla Ågen ja Victorin kanssa reissussa. Minun aivoni eivät väsy turhaan kun minun ei tarvitse vaihtaa kieltä välillä vaan saan puhua ja ajatella koko ajan englanniksi. Santeri mietti tätä asiaa kun otin sen puheeksi ja totesi että hänkin ajattelee englanniksi silloin kun puhuu englantia ja hän hämmästeli kun kerroin että jotkut ihmiset kuulemma miettivät ensin suomeksi ja sitten kääntävät ajatuksensa englanniksi. Santeri totesi että sehän on ihan hullun hommaa ja meneehän siinä aikaakin hukkaan. Niinpä, mutta kun kaikki eivät ole kielellisesti lahjakkaita niin jotenkinhan heidän on asiat hoidettava.

20.8. Åge ja Victor lähtivät aikaisin aamulla Santerin isin kyydissä Tikkakoskelle, isillähän on työpäivä ja hän sitten ajoi kentältä töihin. Santerilla on tietenkin koulupäivä.

30.8. Koulussa oli "Tullaan tutuiksi"-päivä. Santeri kertoi, kun päivästä kyselin että "ihan tyhmä päivä, ei siellä ketään oppinut tuntemaan eikä ole välikskään oppia kaikkia tuntemaan".

Joskus syksyllä otettiin koulussa luokkakuva ja se typerä koko koulun yhteiskuva josta ei saa mitään tolkkua kun se kuvaaja on varmaan jollain katolla tai jossain ja porukka tuijottaa ylöspäin. Siis kaikki koulun oppilaat on tungettu samaan kuvaan ja onhan ihme jos siitä kuvasta ketään tunnistaa. Tässä kuitenkin luokkakuvasta irrotettuna Santerin oma nassu:

Tälläinen kuva löytyi tuolta arkistojen kätköstä (lue:vanhalta tietokoneelta). Kuvaajasta ei ole mitään tietoa joten lupaa kuvan julkaisuun ei ole kysytty. Santerin hyvä ystävä tuumi kuitenkin että katsotaan mitä tapahtuu kun kuva julkistetaan.Kuva on otettu koulussa 8.9. Tuossa on niin hyvin näkyvillä tuo Santerin "puolipirullinen virnistys" että pakkohan kuva oli julkistaa.

Samaisesta kätköstä löysin toisenkin kuvan, sekin on koulussa otettu eikä kuvaajasta ole tietoa. Ihan sievä "aasinhattuhan" Santerilla tässä kuvassa on joskin veikkaan että se oli jotain ihan muuta tarkoitusta varten kuin päähineeksi tarkoitettu. Kuva on otettu 21.9.

Olen kirjoittanut paljon viestejä Teräsnaiset-foorumille ja koska ne kertovat paljon Santerista laitan niitä tähän vielä lisää. Olen poistanut muutamia pieniä juttuja alkuperäisistä kirjoituksistani koska niillä ei ole Santerin kanssa juurikaan tekemistä vaan ovat muita mietintöjäni.

02 Lok 2007 03:43 pm
Tajusin just että olenkin tainnut unohtaa kertoa teille, rakkaat "sisaret" että muutama viikko sitten yhtenä maanantaina minulle soitti Santerin rehtori. Meidän pentunen oli sitten joutunut tappeluun ja molemmat osapuolet olivat siellä rehtorin kansliassa.

Siis tilannehan on sellainen, että näiden luokalle tuli kolme (vai tulikohan heitä neljä...) oppilasta toisesta koulusta. Näitä eivät tunne entuudestaan. Luokalle tuli myös kolme poikaa jotka Santeri tuntee entuudestaan kun olivat siellä koulussa josta Santeri jäi aikoinaan vuodeksi kotiopetukseen.

No yksi näistä entuudestaan tuntemattomista pojista on sitten sellainen pahuksen ilveilijä ja pelleilijä joka ei tee mitään vakavissaan vaan on aina vöyhöttämässä ja väkyttää opettajillekkin vastaan.
Tuolloin maanantaina liikuntatunnilla Santerin, "narri"-pojan ja parin muun pojan piti hypätä keskenään pituutta, mitä lie toiset olleet sillä aikaa tekemässä.
 
Tämä narri-poika oli sitten pitänyt käsiään taskuissaan ja tehnyt näin ollen tasan velttoja suorituksia. Santeria oli alkanut moinen ärsyttämään ja Santeri oli sitten sanonut että jos et hyppää kunnolla niin saat selkääsi.

Narri oli tehnyt vielä entisiäkin surkeamman suorituksen ja silloin meidän pentu oli mennyt ottamaan olkapäistä kiinni. Tästä narri oli hikeentynyt ja oli lyönyt Santeria päin naamaa kolmesti sillä seurauksella että pentuseni kakkulat vääntyivät.

Opettaja kun soitti niin minä totesin "vai että silleesti sitten". Olen nimittäin jossain määrin jo odottanut että koska meidän pentu hermostuu siihen velttoretkuun ihan oikeasti. Puhelin opettajan kanssa ihan järkeviä ja pyysin saada Santerinkin puhelimeen. Hänelle sanoin vaan että "kai sä tiedät ettei tästä tule sulle kotona vaikeuksia, jutellaan vaan sitten kun tulet kotiin". Kakarani totesi tietävänsä asian.

Sitten hetken päästä soitti tuon narrin äiti, aivan paniikissa ja järkyttyneenä. Hän kysyi mitä voisimme tehdä ettei tilannetta pääsisi uudestaan tapahtumaan ja mikä tässä nyt mahtoi olla se laukaiseva tekijä. Sanoin hänelle että ikäväkseni minun on kerrottava että Santeri on puhunut poikansa pelleilevän koko ajan ja äiti totesi että näin se onkin. Poika ei ota mitään vakavissaan, virnuilee kotonakin saamilleen ohjeille, on veltto ja laiska.

Eniten tätä äitiä huolestutti se, että josko vaikka noihin Santerin kakkuloihin (joita sitten Santeri ja koulunkäyntiavustaja käyttivät optikolla) tuli jotain. Hän sanoi olevansa valmis korvaamaan ihan kaiken jos vaan pyydän. Voi toista, eihän vanhempien kuulu korvata mitään mikä menee koulussa rikki, koulun vakuutushan tuollaiset korvaa. Ja vaikkei korvaisikaan niin tärkeintähän on että vanhemmilla säilyy keskenään keskusteluyhteys ja voimme siten kasvattaa pentusiamme edes jossain määrin kollektiivisesti.

No kun pentuseni tuli kotiin niin keskustelimme asiasta, minä allekirjoitin opettajan tekemän paperin ja homma oli sillä selvä. Kysyin Santerilta että olivatko kaverinsa olleet huolissaan kuinka paljon Santeri saa rangaistusta. Kuulemma olivat vain todenneet "onneks sulla on hyvät vanhemmat, ne tajuaa mikä oli homman nimi eikä varmaan edes huuda sulle". No pahus, eipä tullut huudettua.

Rehtori oli ottanut paikalle, siis huoneeseensa, myös silminnäkijän kertomaan näkemyksensä. Tämän pojan lausunto oli yhtenevä Santerin lausunnon kanssa. Narri oli väittänyt että Santeri olisi kuristanut häntä.
Moinen väite oli Santerin mielestä pöyristyttävä, hän sanoi minulle "jos mä olisin vähänkään kuristanut niin siitä kulmasta kuristettuna "narri" olis nyt vähintäänkin sairaalassa kun taatusti olis menny kurkkutorvi lyttyyn"

Näinpä, onneksi on tullut neuvottua mistä kohti ihminen rikkoutuu ettei lapsi vahingossa särje ketään.
Pentuseni lupasi jatkossa olla vähän vähemmän kärkkäänä tuon narrin tyhmäilyihin.

Minähän en siis hyväksy sitä että Santeri edes koski siihen poikaan. Kuten olen aina Santerille sanonut niin väkivaltaan turvautuminen on merkki heikkoudesta. Toisaalta kuitenkin ymmärrän tapahtuneen, sillä koska Santeri itse ei ole liikunnassa hyvä mutta yrittää parhaansa niin onhan se pahuksen raivostuttavaa jos toinen ihan tahallaan vaan pelleilee eikä edes yritä. Vallankin kun tämä poika pelleilee koko ajan jotain, on siis täysi narri.

Säälittää kovasti tuon pojan äiti, hän oli nääs singonnut koululle tavattoman "pyhää vihaa" puhkuvana. Ilmeisesti on saanut jo niin usein palautetta poikansa tempuista että alkaa vähitellen mittansa olemaan täynnä. Äiti-parka.

Mutta samaan syssyyn kerron toisenkin jutun..odottakaas hetki kun lähetän tämän ensin...
************************
02 Lok 2007 04:08 pm
Viime viikolla Santeri kertoi isälleen saunassa koko viikon häntä vaivanneen asian ja isänsä sitten kertoi minulle...onneksi Santeri itse otti asian puheeksi kanssani torstaina ettei asia jäänyt häntä pitkäksi aikaa piinaamaan.

Maanantaina kun oli suunnistusta liikunnassa niin Santeri oli tavannut kaksi rinnakkaisluokan poikaa tupakalla viinipullon kera. Siis haloo hei, pentuset ovat 13 vuotiaita !

Meidän poikamme, jonka itsetunto on aivan oikeasti hurjissa lukemissa (kiitos edelliskoulun johtajaopettajalle) oli sanonut pojille kertovansa näkemästään rehtorille. Pojat olivat uhkailleet ja Santeri oli sanonut että "ei haukku haavaa tee mutta rike on aina rike". Ja oli sitten marssinut rehtorin kansliaan kertomaan asiasta.

Tästähän sitä sitten riemu syntyi, kolmas poika oli kipittänyt vapaaehtoisesti tunnustamaan syyllistyneensä samaan kun kaksi muuta joutui rehtorin puhutteluun.

Perjantaina kolme yhdeksäsluokkalaista poikaa oli vasiten etsinyt Santerin käsiinsä ja olivat kehuneet tekoaan rohkeaksi vedoksi ja olivat sanoneet että ovat täysin sitten käytettävissä jos noista kahdesta "rikollisen alusta" on vaivaa.

Santeri ei vaan millään käsittänyt miksi ne isommat pojat tekivät asiasta niin suuren numeron. Hän oli aivan ihmeissään että "mitä ne nyt selvästä asiasta tuollaista kiittelyä aloittivat".

Arvatkaas miksei Santeri kertonut tapahtuneesta heti minulle ? Hän oli ollut huolissaan että jos vaikka huolestun hänen teostaan ja oli arvellut isälleen että "äiti voi pahottaa mielensä kun mä taas puutuin asiaan joka ei mua koskettanut mutta kun en mä vaan voinut sitä sivustakaan katsoa kun se oli väärin tehty".

Voi meidän pientä...ihan kuin ei olisi koskaan nähnyt minun puuttuvan asioihin jotka eivät minulle suoraan kuulukkaan...
Ongelmia ei ole tullut niiden kärähtäneiden poikien puolelta eikä Santeri, onneksi, edes pelkää heitä. Sanoi minulle että pojat ovat niin paljon häntä pienempiä ja heikompia että jos eivät takaapäin hyökkää niin eivät saa mitään aikaiseksi. Taas kerran minä äitinä sain muistutella puolustautumisen säännöistä. Vaikutti menevän perille opastukseni, toivottavasti vaikutelma on oikea.

Keskustelimme alkoholin palamisesta ihmiskropassa ja kerroin kuinka olen itse viettänyt yhden yön nuoruudessani naapurin tyttöä talutellen kun hänellä vähän viini lipsahti huiviin. "Humalahakuinen juominen on ihan hullun hommaa", totesi lapsoseni ja siitä sain sitten hyvän aasinsillan viinan kiroista kertomiseen ja viisaaseen alkoholin käyttöön opastamiseen.

Minähän olen melkein absolutisti, juon vain shampanjaa ja sitäkin kovin harvoin. Viimeksi olen ottanut shampanjaa lasillisen 1.1.2000, joten ei ole tullut tuota viisaan juomisen mallia kovin usein näytettyä.

Pekka saattaa ottaa saunan jälkeen oluen, ei kyllä edes jokaisella saunakerralla.
Santeri lupasi minulle että sitten kun hänen tekee mielensä maistaa alkoholia niin hän kertoo siitä minulle jotta olen sitten vieressä vahtimassa. Paitsi että; "eihän alaikäiselle saa luovuttaa viinaa ollenkaan, mä en vois kuvitellakkaan kokeilevani alaikäisenä kun sähän sitten olisit tehnyt laittoman teon jos mulle antaisit viinaa". Voi toista, pysykööt hän aina näin lainkuuliaisena !

Tupakkaa Santeri ei halua maistaa ollenkaan vaikka onkin nähnyt minut "korsi suussa" kesälomien aikana. Se ei vaan yksinkertaisesti ole hänen mielestään niin erikoinen juttu että siihen kannattaisi sortua.
***************************************************************
03 Lok 2007 08:21 pm
Meidän Santerin paras luonteenpiirre on aina ollut yltiöpäinen rehellisyys johon kuuluu lainkirjaimen pikkutarkka noudattaminen ikäänkuin osa-alueena tuohon rehellisyyteen.

Voi kun samalla tavalla ottaisi opettajien ja vanhempien antamat neuvot ja toimintaohjeetkin omakseen...niissä on ihan selvä auktoriteetti-vaje aina joskus.
Niin että se kuuliaisuus on hieman hakusassa kuitenkin vaikka muuten tätä oikeamielisyyttä onkin enemmän kuin tarpeeksi.
*************************************************
04 Lok 2007 06:08 am
Vähän vähemmän tutuille palautetta antaessaan Santeri osaa laittaa suodattimen päälle mutta tutut saattavat saada sitten noita totuus- töräyksiä.
Riippuu ihan Santerin omasta mielentilasta; jos on kovin tyytyväinen oloonsa niin osaa pukea palautteen sievään ja rakentavaan pakettiin mutta jos häntä kovasti harmittaa jokin niin lähipiiri saa kovettaa itsensä ettei salansäilä osu ja uppoa kovin syvälle.

Olen yrittänyt ohjeistaa että koulussa ei pidä sanoa ihan heti sitä mitä mieleen juolahtaa, olen käyttänyt tätä "ajattele mitä sanot ettet sano mitä ajattelet"-ohjetta. Ilmeisesti se jossain määrin toimii koska kavereita on...tai sitten vanhempansa ovat osanneet kertoa lapsilleen miksi Santeri on joskus totuuden torvi ilman suodatinta.

Olin suorastaan ylpeä Santerin suorasukaisuus-suodattimesta kun meillä kävi ulkomaaneläjiä...Debbie raahaa Santerille aina hirveät määrät postimerkkejä kun muutama vuosi sitten ne kiinnostivat Santeria. Eivät ole enää aikoihin kiinnostaneet ja olen asiasta vihjaillut Debbielle kun turha niitä merkkejä on tänne saakka toimitella.
 
No taas Debs sitten kaivoi kassistaan kirjekuoren täynnä postimerkkejä ja poikaseni hymyili ja kiitti kauniisti, tutki jopa merkkejä kiinnostuneen oloisena. Jälkeenpäin sanoi sitten minulle että "en kehdannut sanoa että mitä sä näitä vielä tuot, Debs oli nähnyt vaivaa niiden pakkaamisessakin".

Totuuden torveus on toisaalta hyvä asia, toisaalta tässä himmeässä maailmassa se helposti leimaa ihmisen itsekeskeiseksi. Hirveä sumpliminen tässä sivullisten kanssa kommunikoinnissa ! Enkä tarkoita teitä, rakkaat kanssasisaret, vaan noita ulkomaailman ihmisiä.

Olen yrittänyt neuvoa Santeria muistamaan että jos ei ole mitään hyvää sanottavaa niin sitten kannattaa pitää suu kiinni kokonaan. Vielä kun itse muistaisin tuon niin hyvin menisi...
**********************************************************************************
Vastasin toisen Teräsnaiset-foorumilaisen kirjoitukseen, vaihdoin tähän etunimensä kohdalle merkin @ jotta henkilöllisyytensä pysyy salassa 04 Lok 2007 08:54 am
Tiedätkö, @ , olen aina ollut huolissani siitä mahdollisuudesta että Santeri joutuu juonittelijoiden uhriksi. Itse hän ei taatusti osaisi juonitella ilkeilymielessä ja siksipä pelottaakin (siis minua, äitiä) ettei hän tunnista lieroa sellaiseen törmätessään. Sitä äitinä jotenkin tahtoisi säästää lastaan kaikenlaiselta turhalta mielipahalta. Harmi ettei siihen mitenkään pysty vaikka kuinka märehtii ja murehtii.

Silloin kun Santeri oli nuorempi ja kävi sitä Koskikaran koulua jossa yksi poika terrorisoi kaikkia vuorotellen ja jolle Santeri oli paras mahdollinen uhri, niin kerran koulusta tullessaan Santeri kertoi tavattoman järkyttyneenä kuinka tämä terroristin alku oli tullut Santerin viereen, laittanut käden olkapäiden ympäri ja sanonut "me ollaankin nyt Santerin kanssa kavereita, kattokaa mun kaveria" ja saman tien vetäissyt jalallaan Santerilta jalat alta niin että Santeri oli sitten maassa rähmällään ja poika jatkoi "kattokaa kun mun EI TODELLAKAAN kaveri makaa maassa".

Tuo oli minusta niin hirveää ettei pahempaa voi ollakkaan. Santeri koki sen aivan kamalana, hän kun ei yksinkertaisesti kyennyt aavistamaan että toinen puhuu ja elehtii täysin päinvastoin kuin mitä tarkoittaa.

Minun, joka en osaa valehdella kropallani sen paremmin kuin puheillanikaan, oli tavattoman hankala yrittää kertoa miksi osa ihmisistä kykenee olemaan ilkeitä näyttämättä tuhmuuttaan. Yritin keksiä mistä pienistä vinkeistä voisi saada tuollaisen juonittelijan selville mutta vaikea on selvittää asiaa jota ei itse hallitse ollenkaan.
 
Tai no nyt vähän valehtelin: osaan olla olevinani oikeasti vihainen olematta oikeasti yhtään kiukkuinen. Eläinten kanssa on joskus pakko ottaa näyttelijänlahjat käyttöön jottei tilanne karkaa käsistä. Mutta eihän se ole oikeasti valehtelua, sehän on tarvittavan roolin käyttöön ottoa. Niinhän ?

Minullahan on tälläinen valehtelemisen pelko ja olen aina pönttörehellinen. Niinpä olin aivan "kauhuissani" toissapäivänä kun tapahtui näin:
koulussa vaihtui tänään kurssi ja uusi lukujärjestys annettiin tiistaina.
Santeri pyysi minua ottamaan siitä kaksi kopiota, jotta saadaan yksi kappale minulle, yksi varalle ja yksi sitten kontaktilla päälystettynä Santerille reppuun.

Otin kopiot, kontaktoin sen yhden kappaleen ja annoin hänelle. Santeri kysyi "otitko sä ne kopiot ?" johon minä "itte olit samassa huoneessa, näithän sä että otin". Sitten Santeri "näytä mulle ne kaks muuta, en usko että kopsasit kun en huomannu".
Herttinen sentäs, tästähän seurasi äidillä silmien pyöristyminen ! Oma pentuni rohkenee epäillä minun valehtelevan !! Vedin syvään henkeä ja aloitin "kerropa minulle koska olen ..." enkä sen pidemmälle päässyt kun Santeri jatkoi "no et olekkaan koskaan valehdellut mulle mutta entäs jos nyt sitten valehtelet ekaa kertaa ja sitten kun tää lukkari menee pilalle niin sanot mulle että olisit pitäny parempaa huolta, se on nyt sitten ihan voi-voi vaan!"

Jeskamondeera kuinka tästä sitten keskustelimme pitkään ja hartaasti, minä yritin onkia selville onko joku valehdellut koulussa vai mitä on tapahtunut. Ilmeisesti jollekulle oli sattunut jotain ikävää kotona, sen tarkempaa tietoa en saanut ongittua mutta onginta jatkuu ja selvitän vielä mitä on tapahtunut kenelle.

Sitä sanotaan kyllä että rehellisyys maan perii mutta pahustako sitä millään maalla mitään tekee jos sielu on verihaavoilla ymmärtämättömien ja juonittelevien ihmisten takia....
**************************************************************
LähetäLähetetty: 04 Lok 2007 10:07 am
Voi että, onkohan jossain sovittu ennalta että tietynlaiset naisihmiset laitetaan assilasten äideiksi...koko ajan kaikkialta tätä omaa palstaamme saan huomata jokaisessa teissä piirteitä jotka löydän itsestäni.

Herää kysymys: olenko yksi teistä vaiko osa teitä jokaista...(tämä oli sitten vitsi, mutta pieni totuushan tässä kyllä piilee)
Nytkin tuo @:n totemus
Halu uskoa ihmisistä hyvää on aika syvään juurrutettu minuun ja se saa kolauksia aika ajoin vieläkin. Siinä varmaan syy eristätyä sosialisesti ja jäädä pois turhista kontakteista kun ei enää jaksa. Mutta toivoisi että lapsille muodostuisi järkevämpi tietotaito näihin sosiaalisiin tilanteisiin kuin minulla ja sitä tässä yrtetään tukea kovasti. Aika näyttää miten onnistuin vai onko ehdottomuus ja totaalisuus kovin jäykkää persoonassa ja jatkuu hamaan vanhuuteen lapsilllakin.
Just näin. Minulla on hirveä vimma olla uskomatta pahaa ja sitten aina saan nokilleni niin että raikaa. Enkä vaan opi, en sitten millään. Tyhmänä luotan aina vaan siihen että jos joku viestii ystävällisyyttä niin se on sitten oikeasti näin.

Toisaalta olen tavattoman herkkä tuntosarvieni kanssa ja ne joskus käännyttävät minut pois näennäisesti ystävällismielisen ihmisen läheisyydestä JOS vain kuuntelen tuntosarvieni kehotuksia. Jos en kuuntele niin itsepä olen itseni sitten ikävään lopputilanteeseen saattanut kun paljastuu ettei se ns. ystävällismielinen ihminen ollutkaan muuta kuin juonittelija.

Santeria kutkutti ajatus että nyt kun tuli tämä yläluokille siirtyminen ja tuo pikku-hirviö tuolta Koskikaran koulusta oli ainoa joka siirtyi Toivakkaan yläasteelle (toiset tulivat Joutsaan, samalle luokalle kuin Santeri kera oman luokkansa)niin eipä ole poika-raasulla siellä pätemisen mahdollisuuksia kun ei ole koti koulun vieressä turvaa antamassa.

Niin, en minä nyt vielä ihan yöuniani menettänyt tuon Santerin "äiti voi vaikka valehdella"-jutun takia. Se vaan tuntui aika villiltä ajatuksenakin jo, melkein kuin minua olisi syytetty varkaaksi.
Minäpä olen oppinut pesemään käteni mahdollisten unohtelujen johdosta jo aikaa sitten. Kun lupaan jotain Santerille niin sanon aina "muistuta mua sitten silloin ja silloin tästä kun en halua tuottaa pettymystä enkä tasan muista kaikkea aina". Joo, ikävää vierittää osa vastuusta lapselle mutta pakkohan hänen on oppia tietämään että äitinsä on harvapäinen hössö. Heh, ihan kuin ei olisi jo huomannut äitinsä töhötystä ihan itsestäänkin.

Samaten jos olemme suunnittelmassa johonkin menoa niin muistan ihan aina sanoa "paitsi että jos joku eläin tai iskä tulee kipeäks tai jompikumpi meistä teloo itsensä tai jotain sellaista niin sitten ei tietenkään lähdetä".

Viimeksi tätä litaniaa hokiessani (kuin jotain mantraa konsanaan...) Santeri sanoi "entäs jos vaikka linja-autosta puhkeaa rengas, sitäpä et ottanutkaan hätävaroitus-listaas mukaan". Tuntuukohan minusta vaan siltä vai piruileeko tuo pentuseni minun ylihuolehtivaisuudelleni...
 
Santerillahan on tavattoman hyvä tilannekomiikka-taju ja joskus hän onnistuu töräyttämään tosi osuvia lausahduksia. Jännää muuten että tilannekomiikka kukkii muttei pentuseni sitten kuitenkaan erota ulkopuolisen pikku piruilua oikeasta riidan haastamisesta. Selevä, tämä on sekava selittää.
Menen siis takaisin töihin.
***************************************************************************
LähetäLähetetty: 05 Lok 2007 06:27 am
Jottei jäisi vääriä ajatelmia niin tuo "kattokaa mun kaveria"-juttuhan on jo ns.menneen talven lumia. Tapahtui kun Santeri oli ensimmäisellä luokalla.
Vaan eipä lopu harmitus kun sitä muistan.
Nyt Santeri on siis jo seiskaluokalla.

Vaihtoi kolmannelta luokalta kotiopetusvuoden kautta toiseen kouluun pois tuon pikkupirun koulusta. Neljännestä luokasta aina kuudennen kevääseen Santeri oli sitten tuossa koulussa jossa johtajaopettajalla on käsittämätön ote lapsiin. Kaikki suunnilleen palvovat häntä ja hän osaa antaa jokaiselle lapselle itsetuntoa kuin annostelisi sitä jostain purkista.

Sitten kun tälläisen itsetunto-kohotuksen saaneet pennut siirtyvät yläkouluun ja eri paikkaan niin suurin osa heistä jatkaa opettajansa antamilla eväillä; vääryyteen puututaan heti, yritetään parhaansa (ja vaaditaan sitä toisiltakin...) ja ollaan koulussa oppimassa.

Ei ihme jos porukka ahdistuu parin lusmuilijan ollessa luokkatilassa kun ovat itse oivaltaneet oikeat tekniikat koulun käyntiin.

Saas nähdä kuinka monta kertaa vielä yläluokkien aikana Santeri päätyy rehtorin puhutteluun tuon yhden narri-pelle-pojan kanssa. Veikkaan että muutaman kerran, sillä vaikka Santeri onkin tietoinen ettei hänen kuulu puuttua asioihin jotka eivät hänelle kuulu niin ei hän kuitenkaan pysty olemaan suutahtamatta jos toinen jatkuvasti pelleilee luokassa häiriten opetusta.

Tämän narri-pelle- pojan äiti on onneksi sitä mieltä että hänen poikansa pitäisi saada muuttamaan tapansa, ei ole siis ollenkaan samalla linjalla kuin sen eppuluokan kurmuuttaja-kakaran äiti jonka mielestä koulun tehtävä on pitää huoli kouluaikana tapahtuvista asioista eikä niistä kotona enää kannata puhua.
*******************************************************
05 Lok 2007 11:42 am
Minullahan on pahana tapana järjestää aina asiat niin että oma perhe ja vastaavassa tilanteessa olevat hyötyy varmasti.
Näin ollen olen (melkein oikeasti, silleesti leikisti-oikeesti) miettinyt pääni puhki kuinka esittäisin noille kloonausta harjoittaville yrityksille yhteistyötä: minä voin hommata eräiden ihmisten rakennusaineksia jos he sitten suorittavat kloonauksen, kyllä minä huolehdin noiden kloonattujen jatkosijoittelusta maailmaan...

Nimittäin kun juttuhan menee niin että tuo Kurkiauran koulun johtajaopettaja on mennyt aikoinaan naimisiin sellaisen naisen kanssa, josta myöskin tuli opettaja. Ja yllätys yllätys; tämä pieni ja hentosen oloinen nainen on aivan tolkuttoman nokkela opettajana, saa pidettyä kuria huutamatta, on oikeudenmukainen ja tuntosarvet viritettynä jatkuvasti huomaamaan ongelmat ennenkuin niitä edes on tullutkaan.

Eli näitä kahta pitäisi ehdottomasti kloonata, jakeleisin sitten tarvittaviin kouluhin opettajiksi ja jopa vain olisi kaikilla hyvä olla. Meillä vanhemmilla ainakin varmasti kun ei tarvitseisi pelätä sydän sykkyrällä että koska "jumppaava Einstein" tai "Nörtti-Juntti" tajuaa heitä loukattavan ja toimii sitten jotenkin ikävästi.

Hierojani kertoi että nyt kun hän on ollut uuden uransa opiskelun takia tuossa koulussa avustajan tehtävissä niin yllätyksekseen on opettajanhuoneessa huomannut että johtajaopettajan tyyli on tarttunut niin vahvasti kaikkiin toisiinkin opettajiin että kaikki ovat tasan fiksua väkeä. Oppilaista ei kukaan opettaja koskaan sano mitään ikävästi vaan puhuessaan oppilaista ovat kovin kunnioittavaisia ja halukkaita keksimään keinoja niiden työteliäämpien oppilaiden opastukseen.

Aikas hauskaa tuollainen, vallankin kun olen Santerin ensimmäisen koulun käytävällä kerran väärään aikaan olleena kuullut opettajanhuoneesta käytävälle saakka opettajan meuhkaavan toiselle oppilaasta ihan tämän oppilaan nimen mainiten.

Vaikka minulla onkin kovasti ikävä Santerin entisen koulun johtajaopettajaa olen tavallaan hirveän tyytyväinen että koskaan sain tuollaisen opettajan poikani opastajaksi. Kaikki eivät koskaan saa tälläistä kultakimpaletta lapsensa opettajaksi.

Ja koska tuo Santerin entinen opettaja on niin tavattoman kokonaisvaltaisesti työssään niin tiedän ihan tasan että tarvittaessa hän antaa vinkkejä Santerin nykykoulun opettajillekkin. Ei ole näitä "minäpäs tiedän mutten kerro toisille"-ihmisiä.

Niin, osasihan Santeri tuon englannin pistokokeen tuloksesta kertomisen kiertää mutta en keksi kuinka saisin hänet toimimaan samoin oikeiden kokeiden suhteen.

Tuo poikaseni kun on niin pahuksen rehellinen että jopa kiertoilmauksenkin käyttö aiheuttaa kotona "synninpäästö"-tarpeen eli minulle on heti kerrottava mitä sanoi, kenelle sanoi, kuka sitten sanoi jotain. Se on tämä valehtelemisen pelko ja väärinkäsitysten kammo aika ikävä ongelma.

Kuitenkin toiset esittelevät kokeitaan ja jos Santeri sitten ei omaansa esitä ja joku kysyy numeroa eikä hän sitä sano niin sitten jos toinen arvelee "sulla tais mennä huonosti" niin sekäänhän ei ole hyvä Santerille. Toinen on luullut väärin johtuen siitä ettei hän kertonut totuutta ja Santerille tuollainen on ihan sama kuin olisi valehdellut.

Ja jos hän taas sanoo saaneensa hyvän numeron niin toinen voi pamauttaa "pinko!" jonka Santeri taas ajattelee olevan porukasta poikkeavuuden nimitys.
Onpas tuo nyt taas kerran kummallisesti selitettynä, oivaltaako kukaan mitä yritän vikistä tässä...ja jos ymmärtää niin antakee vinkki kuinka saisin pentuseni edelleen haluamaan hyviä numeroita vaikka silläkin uhalla että opettaja luulee hänen olevan nörtti.

Olen yrittänyt selittää ettei ole ollenkaan paha asia vaikka opettaja huomaisikin hänen osaavan jotain, mutta Santeria huolestuttaa se että entäs jos sitten tuleekin kohta jota hän ei osaa ja sitten opettaja ei usko ettei hän oikeasti osaa kun on aiemminkin osannut. Onkohan tuo pentuseni vähän verran assi vai mitä arvelette ? En usko että monikaan miettii tuollaisia...
_________________
LähetäLähetetty: 05 Lok 2007 04:10 pm
No näin tämä sitten menee tämä elämä...
Just kun olemme kaikki kilpaa hehkuttaneet kuinka meidän Santeri on hyvä tyyppi ja vaikka jos mitä niin eiköpä vain ole äiti täällä ihan surkeana.

Santerin kaverin äiti soitti ja kertoi että tämä järkeväksi ja asialliseksi kuvittelemani kakarani on muksinut käsivarteen kaveriaan, nimitellyt tätä homoksi ja ollut muutenkin ikävä viime aikoina.
Haloo, onko pentuni vaihtunut jossain aikavyöhykkeellä...meillä on erittäin hyvä tuttavapariskunta jotka nyt vaan sattuvat olemaan homoja, joten tasan poikani tietää mitä on suustaan päästellyt kun on kaveriaan noin nimitellyt.

Muksiminen on kuulemma johtunut siitä että joku toinen on yllyttänyt. Missä vaiheessa olen jättänyt sanomatta että jos joku yllyttää niin sehän ei tarkoita sitä että pitäisi yllyttäjää uskoa ? Olisiko se tuhannesseitsemässadasviides kerta pitänyt sanoa keskiviikkona kun edeltävän kerran sanoin asiasta maanantaina.

Minua hävettää enemmän kuin laki sallii kun mietin koko ajan mitä toiset lapset ovat kotonaan puhuneet Santerin käytöksestä. Väkisinkin ajattelen että toisten lasten vanhemmat arvelevat Santerin olevan täysin hulttiovanhempien jälkeläinen, kasvaneen vailla opastusta ja ohjeistusta.
Hyi hitto,miksi rakkain ihminen maailmassa on se joka satuttaa eniten. Mitä pahaa olen tehnyt ansaitakseni tälläisen kohtelun, minun maineenihan tässä meni eikä suinkaan Santerin joka on alaikäinen, lapsi vielä.

Pojat puhuivat puhelimessa keskenäänkin ja sopivat että ovat maanantaina taas kavereita. Santeri yrittää urputtaa minulle että hänellä on selitys kaikkeen mutta nyt on kyllä tilanne se että minä en kykene kuuntelemaan mitään selityksiä. Minun mielestäni ei ole olemassa yhtäkään selitystä joka pyyhkisi torvelointinsa pois tai tekisi niistä jotenkin hyväksyttäviä.
Tietokonekielto napsahti jo päälle.

Mietin jo ihan vakavissani että laitetaanko vuokralainen kerrostalokämpästä pihalle ja muuttaako Santeri isänsä kanssa kaupunkiin. Minuun sattuu niin syvälle sieluun että viikonloppu ei taatusti riitä korjaamaan oloani.

Kiitos että olette olemassa, ellen olisi tätä kirjoittanut olisin varmaan huutanut naama punaisena Santerille. Tiedän ettei huuto mitään auta, joten upeaa että sain verukkeen olla karjumatta.
******************************************************************
Lähetetty: 05 Lok 2007 08:26 pm
Tarinaan seuraa jatkoa: lopulta sitten kun Santeri aikansa vinkui mahdollisuutta kertoa kaikki tapahtumiin johtavat seikat niin sanoin kuuntelevani.

Selvisi, että koulussa liikkuu huhu että yksi miesopettajista olisi pedofiili. No minähän heti meuhkaamaan että tuollaisiin juttuihin ei pidä uskoa ja että johan tuollaisesta puhuminenkin on kunnianloukkausta lähentelevä.
 
Santerin kaveri, tämä jonka äiti siis soitti, oli uhonnut välitunnilla että hänen tekisi mielensä raiskata se opettaja ja siihen Santeri oli tokaissut "oot sitten homo".
Voi peijjoonin pentu, mikset sanonut tuosta mitään puhuessasi sen kaverisi kanssa kun me molemmat äidit olimme omissa kodeissamme kuuloetäisyydellä...
 
Laitoin Santerin soittamaan kaverinsa äidille ja kertomaan mistä tuo homottelu sai alkunsa ja että se on tapahtunut vain tänään ja yhden kerran.
Puhuin sitten äidin kanssa puhelimessa, Santeri meni isänsä kanssa jo pois ja sitten Pekka, tämä mieheni tuli kertomaan lisätietoja muksimisesta.
 
No tämä muksiminenkin sitten taas oli sitä että toinen heppu kehotti Santeria muksimaan tätä poikaa siksi kun poika toteaa raivostuessaan "fu**king asshole" ja se kuulostaa tämän kehottajan mielestä hauskalta.
Eli tuo kehottaja on keksinyt laittaa Santerin vinguttamaan kivasti ääntelevää poikaa.
Minulle Santeri ei kehdannut sanoa tuon kaverinsa sanomista ääneen kun ei kiroa minulle edes englanniksi, laittoi siis isänsä välittämään tietoa.

Kun kerroin Santerin kaverin äidille tämän poikansa lausahtelu-tavan niin hän oli vähintäänkin järkyttynyt. Pojan kotona kukaan ei taatusti viljele tuollaista sanastoa ja nyt äiti sitten sanoi miettivänsä että meneeköhän toisten lasten kotiin ajatus että heillä puhutaan tuohon tyyliin kotona.

Santerin kaverin äiti kertoi kuulleensa myös että yhdellä miesopettajalla on omituinen suhtautuminen eräisiin tyttöihin ja että "kuuleman mukaan mesettää joidenkin tyttöoppilaiden kanssa". Ihan sama, huhu on huhu ja minä en hyväksy sellaisen levittelyä ollenkaan kun kerran ei ole koskaan mitään syytteitä nostettu tai muuta.

Vaan siltikin olen hajalla. Miksi poikaseni ei kerro kaikkea asiaan liittyvää heti kun asiasta puhutaan, miksi minun täytyy kaivaa virkkuukoukulla tietoa esille saadakseni selville kaikki tapahtumiin liittyvät seikat.
Edellenkään en hyväksy että edes tuollaisessa tilanteessa kenellekkään sanotaan homo, en vaikka Santeri kuinka väitti että "sehän tuli aiheesta jos kerran puhuu miestä haluavansa raiskata"
No joo...mutta silti...

Helpotti kyllä kovasti kun sain kirjoittaa tänne. Luin kyynelten valuessa silmistäni tuon ensimmäisen tekstini Santerille ääneen ennen lähettämistä ja sen kuultuaanhan hän sitten kertoikin tuosta opettajasta ja muista asioista lisää. Shokki-hoitoa nääs kun huomasi miltä minusta oikeasti tuntui.
Huh mikä perjantai, lisää tälläisiä ...no ei todellakaan yhtäkään enää !
****************************************************************************************
Koulusta tulee "vähän väliä" lappusia että Santeri kiusaa yhtä luokalla olevaa tyttöä. Santeri vakuuttaa ettei taatusti kiusaa kun ei halua mennä lähellekkään koko ihmistä. Lohtuna tässä on se, että toistenkin poikien kotiin kulkeutuu koko ajan näitä lappusia joissa väitetään heidän poikansa kiusaavan sitä tyttöä. Onpa yksi poika jopa tytön mielestä seurannutkin häntä kotimatkalla ! Niin muuten onkin, asuvat samalla suunnalla ja päästäkseen kotiinsa on sen pojan pakko kävellä tuon tytön jäljessä jos tyttö on ennättänyt nousemaan linja-autosta pois ennen poikaa.

Toisten poikien vanhempien kanssa olen keskustellut asioista ja kaikki kokevat tämän tilanteen kovin ikävänä, ei ole hauskaa saada lappusia kotiin asiasta jonka paikkansapitävyyttä ei kukaan voi todistaa.
LähetäLähetetty: 24 Lok 2007 09:55 am
Sorry arvon naiset etten kiittänyt kauniista ja kannustavista sanoistanne.
Kiitän siis nyt.
Maanantaina sain sitten taas puhelun koululta. Ensin ajattelin että kysynkö suoraan "no mitä nyt taas" kun soittaja esitteli itsensä Santerin liikunnanopettajaksi. En sitten kuitenkaan kysynyt vaan totesin "no hei".

Ettekä ikinä arvaa...hän soitti kysyäkseen että onko tarpeen että Santerilla on edelleen mukautettu liikunta. Hän sanoi "olen nyt yhden jakson seuraillut ja tullut siihen tulokseen että Santeri on ryhmässään selvästi keskitason yläpuolella taidollisesti ja asenteensa on mahtava eikä varusteissakaan ole ollut mitään huomauttamista. Niin että onko tämä oikeasti totta koko HOJKS ?"

Vaude että tuntui kivalta ! Totesin olevani ihan tyytyväinen että opettajan mielestä Santeri ei ole niin surkea liikunnassa mutta koska kohta tulee eteen ne telinevoimistelut ja muut jotka ovat varmasti hahmotushäiriöiselle hankalia niin haluaisin sen mukautuksen jatkuvan.

Opettaja kysäisi että voisiko tehdä niin että hän mukauttaa liikuntanumeron antamista niiltä osin kuin se näyttää tarpeelliselta ja tarvittaessa vaikka antaa Santerille vähän eri tehtäviä kuin toisille, "toki niin etteivät toiset huomaa".
 
Voi opettaja-pieni...ihan sama se on Santerille huomaavatko toiset, kaikkihan tietävät että hänellä on mukautettu liikuntanumeron arvostelu ja tuo pahuksen hahmotushäiriö eikä Santeria rassaa pätkääkään tämä asia että toisetkin tietävät.

Sanoin opettajalle että on meillä kyllä noita hahmotusjuttuja harjoiteltukin ja opettaja sanoi että huomaa selvästi että töitä on tehty kotonakin. Ei ole kuulemma sivullisen helppoa huomata mitään hahmotushäiriöitä ainakaan pallopeleissä. JESSS! mietti meidän Seija ja hymyili kuin hangon keksi.

Oli kiva kun sain kiitellä opettajaa vaivannäöstään ja eilen posti jo toikin kotiin opettajan tekemän suunnitelman. Aivan mielettömän hienosti laadittu ja todella luottamusta herättävä paperi ! Mahtavaa että saan laittaa nimeni tuon alle ja palauttaa sen opettajalle.

Tämän liikunnanopettajan jutun kun nyt sitten muistaisin kun Santeri tulee tänään koulusta kotiin taas pyhää vihaa tihkuen...heillä on tänään äidinkieltä ja Santeri ei voi sietää sitä opettajaa kun opettaja ei opeta lainkaan vaan jää jankkaamaan jotain turhanaikaista asiaa vaikka koko tunniksi.

Olisipa olemassa sellainen juttu että hyvät tuntemukset ja fiilikset tuon koulun suhteen voisi laittaa purkkiin ja sitten kun tulee takapakkia tai äidinkielen tunnin jälkipuinti-tilanne niin voisi ottaa sen hyvän mielen purkin esille ja ihastella niitä sinne kertyneitä hyviä juttuja. Tulisi ikäänkuin oikea mittasuhde sille ikävyydellekkin sitten.
*************************************************
LähetäLähetetty: 25 Lok 2007 07:17 am
Olin kyllä melkoisen yllättynyt kun entuudestaan tuntematon liikunnanopettaja osoittautui ihan fiksuksi tyypiksi. Minulla kun on liikunnanopettajia kohtaan hiukkasen verran ennakkoluuloinen asenne.

Vaan se harmittaa edelleen että äidinkielenopettaja on ihan...kuinka tämän nyt nätisti sanoisi...himmeä. Eilen Santeri kertoi että oli kuullut ysiluokkalaisilta että opettaja antaa ainekirjoituksesta numerot sen perusteella kuinka paljon se aihe kiinnostaa häntä.

Yksi poika oli jopa näyttänyt ainekirjoituksensa jossa oli ollut yksi pilkkuvirhe ja muuten teksti, Santerin mielestä "sujuvaa ja nokkelaa". Numerona oli 5+ kun loppuun opettaja oli kirjoittanut "aihe ei ollut kiinnostava".
Herttinen sentäs !

Nyt sitten jännityksellä odotan kuinka Santeri saa pidettyä itsensä kurissa kun ensi viikolla on hänen vuoronsa kertoa lukemansa kirjan diagrammi.
Siis oikein totta, nyt piti lukea kirja ja tehdä siitä aina parinkymmenen sivun välein merkintä onko kirja ollut siinä vaiheessa kiinnostava, onko latistunut jne. Ei minun kouluaikanani vaan opetettu lukemaan kirjoja noin vaan ihan toisella tavalla.

Nyt Santeria huolestuttaa että josko vaikka se opettaja ei tykkääkkään suomalaisen naiskirjailijan elämänasenteesta siinä pienessä referaatissa jonka saa pitää diagramminsa tueksi ja sitä kautta opettaja saisi sitten syyn antaa huonon numeron...kirja on Chrisse Fagarstömin "Ratsutallin elämää",muistaakseni tuo on sen nimi.

Kirja valittiin sillä perusteella että tyttö joka kirjoitti aineen hevosista sai paremman numeron kuin Santeri omasta aineestaan vaikka tytön äidin kertoman mukaan "yksikään välimerkki ei ollut kohdallaan ja isot kirjaimet puuttuivat kokonaan, kielioppikin oli aika pahasti nyrjähtäneenä".
Opettaja oli kirjoittanut loppuun "erittäin kiinnostava aihe, hyvä!"

Tämä opettajahan on nyt oikeasti eläkeikäinen mutta kun hän ei vaan suostu jäämään eläkkeelle. Istuu mieluummin luokassa puhumassa tunnin yksinään siitä onko "kerätään" sana verbi vaiko substantiivi. Tämä on, kuulkaa totta ! En tainnutkaan muistaa teille kertoa että tuo opettaja oli oikeasti kuluttanut kokonaisen tunnin tutkien vanhoja sanakirjoja. Oli yrittänyt löytää lapsille tietoa siitä että "kerätään" ei ole tokikaan verbi, passiivimuoto kantasanasta "kerätä" kuten Santeri oli väittänyt olevan.

Minä sitten tietty soitin kotimaisten kielten tutkimuslaitokselle tarkistaakseni kuka oli oikeassa ja toki Santeri oli oikeassa. Muu luokka oli kyllä ollut samaa mieltä, ainoastaan opettaja oli eriävällä kannalla, joten toistaiseksi lapset ovat viisaita eikä opettaja ole vielä saanut heitä muutettua tolvanoiksi.

Seuraavalla tunnilla opettaja oli sitten todennut että "kyllä se "kerätään"-sana on passiivimuotoinen verbi kantasanasta kerätä kuten joku arvelikin sen olevan".
Santeri kertoi minulle että oli joutunut puristamaan käsiään tiukasti nyrkkiin että pystyi olemaan huomauttamatta ettei kukaan arvellut mitään vaan tiesi asian. Sanoi vielä että jos ei olisi ollut pelkoa että koko tunti menee taas jankkaamiseksi niin olisikin sanonut asiasta mutta halusi välttää jo tunnin menetyksen.
 
Olen nyt neuvotellut tuosta opettajasta parin Santerin luokkakaverin vanhempien kanssa ja ilmeisesti, ellei tyylinsä parane, lapset marssivat jonain kauniina päivänä joukolla rehtorin luokse vaatimaan opetusta myös äidinkielessä.
 
Mutta miettiessäni äidinkielen opettajan tylsyyttä täytyy aina välillä muistaa liikunnanopettajan fiksuutta.Tietynlainen "kauhun tasapaino" pitää ilmeisesti aina olla, jostain syystä koskaan ei kaikki voi mennä hienosti.
(Miksei voi, kysyy tämä äiti lapsellisesti ja ihmettelee maailman kummallisuutta ihan täysillä....


****************************
6.11. Santerilla oli TyöElämäänTutustumis-päivä ja hän teki tämän jutun täällä kotona, minun työpaikallani. Olen näistä TET-jutuista vähän hämilläni sillä silloin kun minä olin nuori ei tälläisiä ollut ja silti me kaikki osasimme hakeutua opiskelemaan sitä alaa jota luulimme haluavamme tehdä sitten aikuisina ammatiksemme. Osa meistä vaihtoi opiskelupaikkaa tai siirtyi suoraan töihin mutta kuitenkin selvisimme.

Näitä TET-päiväläisiä on ollut minulla ennenkin ja, jos ihan suoraan sanotaan, heistä yksikään ei taatusti ole koskaan edes kuvitellut tekevänsä tätä  minun työtäni ammatikseen. Mutta johonkin on mentävä leikkimään että mukamas olisi tutkimassa mikä ala on oma ala.
Ihan turhaa ajanhaaskausta, olisivat koulussa oppimassa vaikka kuinka työhaastattelussa tulee toimia.

Santeri nyt kuitenkin oli minulla tämän päivän ja teimme akvaariosomisteiden inventaarion, Santeri siivosi koirahuoneen valvonnassani ja tarhatkin olivat hänen siivottavinaan. Toki käsittelimme koiruuksia ja teimme muutakin sellaista kevyttä jota teen täällä päivittäin.

Lähetetty: 15 Nov 2007 07:26 am
Auttakaa nyt minua kestämään...
Santerihan on aina pärjännyt koulussa hyvin, suorastaan loistavasti. Nyt sitten on ollut muutamat kokeet ja PARAS numero on ollut 7 ! Ihan totta, ei siis mitään niitä numeroita joihin olen tottunut.

Ongelma ei ole siinä etteikö Santeri osaisi asioita vaan siinä ettei suostu kirjoittamaan kaikkea asiasta tietämäänsä vaan heittää vain ihan vähän jotain siihen paperille eikä tietenkään saa sitten täysiä pisteitä.
 
Kuinka saisin hänet taas tajuamaan että kaikki mitä asiasta tietää on viisainta kirjoittaa ylös,aivan kuten viime ja toissavuonnakin ? Tämä sama "opettaja tietää nämä jo"-juttu oli aikoinaan vallalla mutta sitten sain Santerin uskomaan että asioista pitää kirjoittaa koepaperiin aivan kuin se paperi olisi menossa sellaisen luettavaksi joka ei asiasta ole koskaan kuullutkaan ja jolle on opetettava se asia.

On jotenkin turhauttavaa kuulustella ennen koetta suusanallisesti kun vastaukset tulevat ihan hyvin (katsoo ilmettäni ja osaa jo päätellä että onko kertonut riittävästi vai onko lisättävä vielä jotain) ja sitten koepaperissa on niin minimaalisesti vastausta kuin vain suinkin mahdollista.
Englannin sanakokeet ja pistokkaat sentäs ovat olleet tutulla kympin linjalla mutta eihän kukaan yläluokkia voi kahlata osaten vain englantia !
 
Eilen meni ihan tykkänään äiti-rooli rikki kun sain kuulla että historian kokeesta tuli kutonen ! Pahus että pitikin alentua mäkättämään ja jopa uhkailemaankin jos ei ala kohta kokeista tulemaan kunnon numeroita  .Tiedän ettei äiti saa käyttäytyä kuten minä eilen käyttäydyin mutta kun olen oikeasti ihan ensisijaisesti ihminen. Tempperamenttinen sellainen vielä...

Tottahan on, että esim.biologian kokeesta olisi tullut säädyllinen numero jos tämä hahmotushäiriöinen lapsoseni olisi voinut jättää sen ensimmäisen sivun vastaamatta kokonaan; siinä oli piirrettyjä kaloja, lintuja ja kasveja ja niille piti antaa nimet.

Höh, ensinnäkin piirrokset olivat aika huonoja, kiisken ja ahvenen eroa en meinannut minäkään saada selville ja toisekseen Santeri ei ole koskaan pystynyt mustavalkoisesta piirroksesta saamaan tolkkua.
Olen sanonut sen sata-tuhatta kertaa että voin vallan hyvin ilmoittaa opettajille etteivät laita hänelle noita kuvia vaan antavat katsoa värikuvista, valokuvista ja vastata siten. Mutta kun ei, ei tämä pentunen halua "erityiskohtelua".

Mutta vaikka kuinka päin syyttelen mustavalkoisia piirroskuvia niin eipä pahemmin paranna numeroita.
Kertokaa kuinka saisin itseni oivaltamaan etten voi ottaa tälläistä stressiä kannettavakseni ja kertokaa kuinka saan Santerin taas uskomaan pitkän vastauksen voimaan. Pienet on pyyntöni...miten niin eivät muka ole...?
****************************************************
Että minua harmittaa kun täällä ei ole olemassa mitään "oikeaa" koulua. Siis sellaista johon pääsisi sisälle vain ne oppilaat joilla on halua opiskella eikä ollenkaan olisi tälläistä "oppivelvollisuuden suoritus"-juttua.

Okei, olen siis vailla yksityiskoulua vaikkei Santeri olekkaan mikään tuleva Nobelin voittaja. Olisi vain niin ihana päästää lapsi kouluun jossa kaikki muutkin olisivat kiinnostuneita opiskelusta. Ehkä sitten Santerikin uskaltaisi tehdä parhaansa, nyt on jo nähtävillä vähän tätä laumasieluisuutta jonka mukaan huonot numerot ovat suositeltavampia kuin hyvät numerot.
 
Englannin pistokkaissa uskalsi tehdä parhaansa kun kuuli ettei niitä numeroita sanota ääneen. Sai sitten kympin ja häpeillen kertoi eilen että oli miettinyt koko loppupäivän mitä vastaisi jos joku numeroaan kysyisi. Oli sitten tuumannut sanoa "en taida pyytää uusintamahdollisuutta, ihan hyvä numero tuli".

Voi kun keksisin keinon saada Santerin uskomaan ettei ole ollenkaan paha asia vaikka koulussa menestyisikin. Minusta on jotenkin tyhmää kuitata kokeita joita katsottavaksi saadessani kuulen "en viitsinyt kirjoittaa kaikkea kun sitten opettaja olis voinut luulla että olen joku nörtti ja laskin valmiiks että näillä vastauksilla pisteet riittää varmaan kasiin joka on ihan keskiverto ja johon voi olla tyytyväinen"

Siis oikeasti tuntuu tuolta, miksi, oi miksi, kakarani haluaa pitää kynttilänsä piilossa....ja kuinka hänelle saisi jakeluun että osaaminen ei ole pahasta ollenkaan....
Kun hulluahan tässä on se, että Santeri tahtoisi oppia paljon mutta ei sitten kuitenkaan paljastaa osaamistaan kenellekkään, ei edes opettajalle. Minulle paljastaa todellisen itsensä ja se harmittaa minua sitten vielä vähän lisää kun tiedän että tietoa olisi jos vain saataisi se julkisuuteenkin.
***************************************************************
Koska koulussa on koko ajan jotain kähinää sen yhden "kaikki kiusaa minua tai ainakin meinaa kiusata"-tytön takia niin otin yhteyttä kouluterveydenhoitajaan josko hän voisi vaikka jotenkin vaikuttaa siihen että tuo tyttö siirrettäisiin toiselle luokalle. Eihän se ole kivaa hänellekkään jos häntä oikeasti koko ajan ahdistaa olla tuolla luokalla.

Terveydenhoitaja, joka tuntee Santerin ja jolla on Santeriin hyvä yhteistyösuhde, järjesti sitten niin että näiden luokka käy ensimmäisenä luokkana koululääkärin vastaanotolla jotta siellä voidaan "kaivella" esille tätä kiusaamisasiaa kunnolla ja sitten terveydenhoitaja ottaa opettajat pieneen palaveriin asian tiimoilta jotta tuon tytön siirto toiselle luokalle saataisiin järjestymään pikimmiten.

Tyttöhän on vähän väliä koulusta poissa ja Santeri sanoo tytön ottavan "ommaa lommaa". Vaikka minä en todellakaan hyväksy että tyttö-raasu syyttelee toisia oppilaita omasta pahasta olostaan niin haluaisin että hänelle tarjottaisiin mahdollisuus päästä sellaiseen luokkaan jossa hän voisi kokea olevansa paremmin omiensa joukossa. Toivottavasti tämä siirto toiselle luokalle saadaan järjestymään pikaisesti, terveydenhoitaja ainakin oli sitä mieltä että siirto olisi kaikille hyväksi koska aiheuttaahan tälläinen syyttely myös syytettyinä oleville ahdistusta.
17 Jou 2007 09:34 pm Teräsnaiset-foorumilla oli puhetta koulun ja kodin yhteydenpidosta ja kirjoitin sinne näin:
Silloin kun Santeri aikoinaan aloitti esikoulun ja alaluokat niin reissuvihko oli olemassa ja ajattelin sen olevan hyväkin juttu. Vaan kun opettaja käytti sitä hieman ikävästi:siellä saattoi olla juttuja jotka olivat tapahtuneet joskus ikuisuus sitten, tyyliin "olen jo kolme kertaa kuukauden aikana huomauttanut että kengät ovat väärissä jaloissa mutta Santeri ei vaan usko, viimeksi viime viikon maanantaina näin ulkona kengät väärissä jaloissa". Just, helppohan se on sitten kotona korjata tilannetta kun tieto ei kulje heti vaan viiveellä.

Sitten oli koulun vaihto, 4,5 ja 6 luokka sujui ihan ilman reissuvihkoa ja lippu-lappusia. Jos joskus jotain oli (kuten varmasti olikin) niin asiat käytiin koulussa läpi ja homma oli sillä selvä. Suuremmissa tapahtumissa opettajat ottivat sitten tietenkin kotiin yhteyttä mutta ei näissä kavereiden kesken sattuneissa nujakoinneissa tai vaatteiden pesussa käynneissä tai muissa. (opettajahan pesi koulun koneella välitunnilla likaantuneita vaatteita jos oppilaalla oli mukana vaihtovaatteet kuivauksen keston ajaksi)

Nyt yläkoulussa ollaan niin kovasti olevinaan "kiusauksen nolla-toleranssi"-linjalla että jokaisesta pienestäkin asiasta tulee heti lappusta kotiin.
Santerin koulukaverit tuntuvat pelkäävän lappusia ihan tosissaan eikä ole ihmekkään kun niitä on tullut suunnilleen jokaiselle ja lappusessa lukee asia aina vain opettajan näkökulmasta.
 
Kaikkien vanhemmathan eivät ole tottuneet onkimaan totuutta asioiden kulusta lapsiltaan vaan saattavat ottaa opettajan lappusen heti tosissaan. Meillä on vähitellen alettu oppimaan siihen että ensin pitää rauhallisesti selvitellä asioita ja sitten vasta, jos tarvetta on, toimia.

Yhden tytön kiusaamisesta on nyt koko luokan pojille tullut lappusia ja vaikka kuinka samassa linja-autossa kulkevilta kyselee niin kukaan ei ole nähnyt tälläistä kiusaamista tapahtuneeksi.
Tytön isälle on muutaman pojan vanhemmat soittaneet mutta sieltä tulee vain kertomusta siitä kuinka isällä on ollut vaikea nuoruus...ei koskaan mitään selvennystä siihen mitä tyttö on kokenut kiusaamiseksi.

Toki se tyttö otti kiusaamisena senkin kun Santeri meni kysymään "onko kiva kun susta tuli luotto-oppilas ?" Eli siis sellainen jonka pitäisi toimia oppilaiden ja opettajien välittäjänä, äänestys taisi vaan olla jotenkin väärin ymmärretty kun tämä tyttö ei nauti toisten oppilaiden luottamusta.
 
Olen yrittänyt takoa Santerin päähän että vaikka kuinka olisi jotain sanottavaa tälle tytölle niin pidättäytyisi sitten ainakin puhumasta mitään ellei paikalla ole varmasti laumaa kavereita kuulemassa, ikäänkuin todistamassa siis.

Olisihan toki ihanaa jos voisi muuttua näkymättömäksi ja mennä sinne kouluun katsomaan tapahtumia ja siten saisi sitten oltua tulkkina opettajille. Vaan kun se ei ole mahdollista niin pakko olla välittämättä jokaisesta paperista joka koulusta tulee.
 
Tunnen itseni jotenkin tyhmäksi kun en käsitä tätä vimmattua paperi-intoa. Pekka, tuo mieheni, olikin jo sanonut luokanvalvojalle että jos meidän kouluaikanamme olisi jokaisesta tuuppasusta lappua kirjoitettu niin johan niiden kirjoitukseen olisi pitänyt yksi ihminen palkata.
Juu-uu, tämä vuosi oli sellainen testivuosi ettei paremmasta väliä ! Nyt tiedän mitä kestän ja tiedän senkin että vaikka välillä olisin uupunut niin oikeasti en ole valmis luopumaan elämäntavastani ja eläimistämme.

Olen samalla oppinut paljon itsestäni, joten kyllä se vaan on totta että se mikä ei tapa niin se vahvistaa. Täytyy vaan yrittää muistaa tämä sitten kun seuraavan kerran joku potkii henkisesti päähän.
********************************************************
Koulusta tuli vähän väliä jotain huomatuslappusta ja suurin osa noista huomatuksista oli kyllä täysin tarpeettomia ja niissä oli nähtävillä selvää ylireagointia. En ole koskaan väittänyt etteikö Santeri olisi joskus ajattelematon ja turhan kärkevä sanomaan mielipiteitään mutta en käsitä kuinka opettajat viitsivät kuluttaa aikaansa ja voimavarojaan noiden huomatuslappusten kirjoittamiseen.

Jos kaksi keskenään samankokoista poikaa nujuaa kahdestaan eikä kumpikaan satuta itseään eikä edes kerro opettajalle niin onko siitä pakko laittaa molempien koteihin lappusta ? Eikö voitaisi vaan keskustella poikien kanssa ja varmistaa ettei kyseessä ollut pahoinpitely tai toisen oikea kiusaaminen ?

Onko opettajan pakko laittaa lappunen kotiin jos oppilas  kokeilunhalussaan vääntää jotain nippeliä käsityötunnilla ja saa asetyleeniliekin suurenemaan ja opettajan ojentaessa asiasta oppilas lopettaa "pahan teon?" Eikös asia ole silloin jo käsitelty, miksi siitä on erikseen kerrottava vanhemmillekkin ?

Onko opettajan pakko laittaa lappunen kotiin jos ensin kieltää oppilasta koskaan koskemasta mustepulloon, (oppilaan kaadettua vahingossa mustepullon pöydälle) ja seuraavalla tunnilla mustepulloon koskemattomuus onkin jo niskurointia ?

Tuntuisi paljon helpommalta jos opettajat hoitaisivat ongelmat heti koulussa ja vasta jos puhe ei auta ja niskurointi samassa asiassa jatkuu, ottaisivat yhteyttä kotiin.
Ymmärtäisin tämän "heti iso vaihde päälle reagoinnissa"-jutun jos asuisimme jossain suurkaupungissa ja koulussa olisi oikeasti hankalia oppilaita mutta täällä maalla tälläinen pikkuasioista vikiseminen tuntuu aivan naurettavalta ja tämähän vie opettajilta aikaakin ihan mahdottomasti.

Marraskuussa jo kirjoitin koululle pari sivua mainintoja tilanteista joissa joku opettajista on kiusannut Santeria. On minullakin oikeus vinkua asioista kun kerran opettajatkin katsovat aiheelliseksi viestittää jokaisesta pienestäkin asiasta mikä koulussa tapahtuu. En tietenkään saanut mitään vastinetta kirjeeseeni, osasin kyllä varautuakkin siihen ettei opettajien väärään käytökseen kukaan reagoi mitenkään.