1998

1998
TAMMIKUU
2. - 4.1. meillä oli kotosalla koirien hoitajina Kirsi ja Ilja, toki heillä oli omat koiransa mukanaan. Me kävimme Kuopiossa, Kylpylähotelli Rauhalahti-nimisessä paikassa. Oli ihanaa saada seurata kuinka pieni maalaispoikamme nautti kylpylän antimista ja kuinka ihanan levollisena hän sitten kylpyläpäivän jälkeen nukkui. Voi tuota rentoa, viattoman ja luottavaisen ihmislapsen unta, sitä voi aikuinen ihminen katsoa vaikka koko päivän ja samalla miettiä miksei itse osaa enää nukkua niin kokonaisvaltaisesti.

8.1. Anne S. ja perheensä kävivät noutamassa heiltä taannoin "lainaamani" koiransa takaisin kotiinsa. Anne on niin hassu, hän tasan tarkkaan tietää Santerin nimen mutta jostain syystä ei vaan koskaan meinaa sitä muistaa. Tänäänkin hän sanoi monta monituista kertaa "Valtteri" ja sitten korjasi että "eikä kun tietenkin Santeri". Annehan on tämä samainen ihana ihminen joka oli silloin vastasyntyneitten teho-osastolla kun Santeri oli siellä glukoositipassa. Ja silloin jo Santerilla oli nimi olemassa joten ei ole kyllä kyse siitä etteikö Annelle olisi Santerin nimeä hyvissä ajoin kerrottu. Anne vaan jostain syystä on saanut päähänsä että meillä on Valtteri ja sitä ajatusta taitaa olla vaikea pyyhkiä mielestä pois. Itseasiassa, jos Santerille tulisi veli niin veli olisikin varmasti Valtteri. Tai Verneri, jotain tälläistä kuitenkin.

Tuumasimme tammikuussa että Santerille on hommattava oma koira. Sellainen, jota hän pystyy itse esittämään näyttelyissä eli pitäisi olla lyhytturkkinen ettei tarvitse karvojen ojennuksesta huolehtia. Päädyimme ranskanbulldoggiin. Löysinkin Ruotsista kivan tuntuisen kasvattajan ja olen käynyt hänen kanssaan neuvotteluja tuon "Kokki"-pennun suhteen. Santeri on ollut kovin tohkeissaan asiasta, häntä kun harmittaa että meillä nyt olevat koirat ovat niin kovin innokkaita lähtemään aina liikkeelle kun kuka tahansa meistä  vähänkin liikahtaa. Santeri haluaisi koiran joka pysyisi "ees vähän aikaa paikallaan ku sitä rapsuttaa".

12.1. Sain kirjeen Ruotsista. Se kasvattaja ei haluakkaan myydä sitä pentuaan kun arvelee ettei sitä tuotaisi riittävästi esille näyttelyissä jos se tulisi meille. Ikävää, nyt minun on sitten kerrottava tämä uutinen Santerille joka jo oli ennättänyt tykästymään tuon pennun kuviin.

13.1. Santeri kävi isin kanssa hakemassa mummin ja papan koirat meille hoitoon. Matkalla olivat sitten puhuneet, mies-miehelle- tyyliin, aiheesta Kokki-pentu ja sen meille tulemattomuus. Santeri oli kuulemma tullut siihen tulokseen että "äiti löytää jonkun kivemman ja paremman pennun, ehkä tuossa pennussa olis ollut jotain vikaa ja siks se ei tullu meille".

Jahas, vai on poikasemme noin luottavainen äitiinsä ja kohtaloon...pakkohan minun on sitten löytää jostain ranskanpullan pentu. En halua ostaa sitä Suomesta sillä haluan että emme vahingossakaan joudu keskelle mitään kasvattajien keskinäisistä erimielisyyksistä johtuvaa kaunan pitoa.

22.1. Mummi kävi hakemassa koiransa kotiinsa ja oli meillä tietenkin muutaman tunnin ajan. Kiiwi oli meillä myös sillä isi oli reissussa.

23.1. Tänään ei ollut hoitopäivää koska isi oli edelleen poissa kotoa ja täällä on ihan hurjasti tekemistä ilman  mitään edes-takaisin ajelujakin. Kiiwi osaa pitää Santerin kanssa hauskaa niin että minä voin keskittyä hurttalauman hoitoon.

24.1. Koska tänään tuli asiakas niin Kikkakin tuli avukseni. Kiiwi vei sitten illalla Kikan kotiin takaisin ja yöllä isi palasi luoksemme. Santeri ei meinannut malttaa lähteä illalla nukkumaan kun odotti isiä kotiin. Ei hän tokikaan kiukutellut, kunhan vaan yritti venyttää ja vanuttaa nukkumaanmenoaan. Oli jano, sitten pisuhätä, sitten piti pestä uudestaan hampaat ja peittokin oli väärinpäin ja tyynyä oli laitettava paremmin...ihana lapsi, osaa kaikki temput olematta hankala.

28.1.Isi kävi Santerin kanssa mummin ja papan luona koska Vieno, minun isoisäni avovaimo, oli siellä myöskin. Vieno oli kovasti ihmetellyt Santerin reippautta ja sitä kuinka paljon Santeri puhuu erilaisista asioista eikä yhtään vierasta häntäkään vaikkei usein tapaa. Salaisuushan piilee siinä että Vieno ei turhia lässyttele vaan kohtelee jokaista ihmistä ihmisenä miettimättä toisen ikää tai koulutusta.

30.1. Neitokakadupariskuntamme, Kulti ja Kukuti, ensimmäisen pesinnän ensimmäinen muna kuoriutui sillä aikaa kun Santeri oli hoidossa. Se poikanen on kyllä suoraansanottuna aika ruma mutta Santeri sanoi että "ihan nätti tuosta tulee kun aikaa kuluu". Onneksi tiedän hänen olevan oikeassa, tuollainen nahkainen pallopäinen lintu ei todellakaan olisi mitenkään viehättävä jos se pysyisi aikuisenakin tuon näköisenä.

HELMIKUU
6.2. Hoitopäivä sujui hienosti, hoitotäti vaan oli kummastellut isille sitä että Santeri on niin kovin huolehtivainen pienempien pukeutumisesta ja hyvinvoinnista yleensäkkin. Olemme kovin ilahtuneita tälläisestä palautteesta, kertoohan se siitä ettei ainokaisena kasvavan lapsen tarvitse automaattisesti olla itsekeskeinen.

10.2. Hilkka tuli auttamaan minua veroilmoituksen kanssa. Yöhönhän se meni mutta niin vaan saatiin jokainen penni täsmäämään. Santeri lähti yöunille ihan ilman ongelmia vaikka olinkin etukäteen ajatellut ettei hän haluaisi poistua paikalta kun kerran Hilkka on meillä. Ilmeisesti Santeri käsittää jo että joskus on ihan pakko äidinkin tehdä töitä eikä voikkaan keskittyä olemaan hänen kanssaan.

14.2. Päivi Y. kävi olemassa meillä muutaman tunnin. Hän kun asuu Saksassa niin vierailunsa meille ovat sitten aina vähän pidempiä kuin näiden lähempänä asuvien ystäviemme vierailut. Santeri tykkäsi kuulemma leikkiä legoilla Päivin kanssa vaikka välillä joutuikin neuvomaan Päiviä kuinka legoista saadaan rakennettua entistäkin hienompia juttuja.

Minullahan oli tänä viikonloppuna Koirankasvattaja-kurssilaisia joten lauantaina emme ennättäneet olemaan koko perheen kanssa ystäväämme viihdyttämässä ja niinpä nuo lego-jututkin ovat Santerin isin minulle kertomaa.

19.2. Ina-mamman pentujen lisäruokinta aloitettiin ja Santeri hämmästeli taas kerran pentujen ruokailutapoja. Tai oikeammin niiden tapojen puuttumista. Hän ei käsitä miksi pennut työntävät etutassunsakkin ruoka-astiaan, hänen mielestään pentujen pitäisi keskittyä paremmin ja olla sotkematta ruokaa. Olen kertonut hänelle että vauvatkin sotkevat ruokaillessaan ja sitten kun hän kysyi sotkiko hän  niin jouduin toteamaan että "sä olitkin se poikkeus joka vahvistaa säännön, sä et kyllä pahemmin sotkenut edes vauvana". Tämä tieto sai Santerin hymyilemään tyytyväisenä, ihan kuin olisi jotenkin tärkeää olla erilainen kuin toiset ovat olleet.

Olemme miettineet että pitäisiköhän noita kahden tunnin hoitopäiviä pidentää vaikkapa niin että Santeri olisi hoidossa neljä tuntia viikossa, samana päivänä kaikki tunnit tietenkin. Tämä pikainen hoidossa piipahdus kun tuntuu hänestäkin niin kovin lyhyeltä ajalta ja minä en saa kotona tehtyä juurikaan mitään noin lyhyessä ajassa.

24.2. Isillä oli viimeinen päivä Ok Autossa tänään. Sitten, pienen loman jälkeen, hän ja Asko ovatkin kahdestaan omassa firmassaan. Santeri ei ihan käsitä tätä oman firman juttua, häntä huolestutti kovasti tieto siitä että isi vaihtaa työpaikkaa.

Kyseli, raasu, että riittääkö varmasti töitä ja onhan kuitenkin aina sitten palkka tulossa ettei vaan tule hätää. Eihän meillä ole koskaan edes puhuttu raha-asioista tai laskujen  maksamisesta hänen kuultensa, eihän tälläiset asiat ole niitä joilla lapsia pitäisi rasittaa. Silti hän vaan miettii tälläisiäkin, hyvä että otti puheeksi jotta saimme lohduttaa häntä ja vakuuttaa ettei hän joudu mitenkään kärsimään tästä työasioiden muuttumisesta.

25.2. Suvi tuli meille loppuviikoksi. Kiva, saa Santeri taas leikkiä turvallisen ystävämme kanssa silläaikaa kun minä leikkaan koiria lyhyempään turkkiin. On aina niin ikävä tehdä noita pakollisia ja paikalleen sitovia työjuttuja jos Santeri on ilman seuraa, tuntuu pahalta jos joudun sanomaan että "nyt en pääse, odota hetki". Minusta kun äidin pitäisi olla aina valmiina jos lapsensa pyytää apua tai neuvoja.

28.2. Kävimme kaupungissa ostamassa meille kaksi hurjan rumaa mutta sympaattista oskaria. Tai toinen niistä sai nimekseen Oskari, sen vaimo on Onerva mutta lajiltaan ne ovat oskareita eli yhden sortin ahven kaloja. Veimme samalla Suvin kaupunkiin josta äitinsä sitten kävi hakemassa hänet kotiin.

MAALISKUU
1.3. Krisse ja Tarppa kävivät meillä ja jälleen kerran Santeri hurmasi ystävämme hienolla käytöksellään. Tavaton kuinka olemmekaan ylpeitä lapsemme käytöksestä ! Ihan ilman mitään varsinaista kasvatusta hänestä on kehkeytynyt hurmaava seurustelija.

2.3. Isillä oli ensimmäinen varsinainen työpäivä hänen ja Askon omassa firmassa. Santeria jännitti koko päivän ajan mitä isi siellä mahtaa tehdä ja sitten kun isi tuli kotiin niin kysymystulva oli aika mahtava. Kaikkien autojen merkit, värit, vuosiluvut ja muut oli saatava selville.

6.3. Kukutin ja Kultin poikasista kaksi, Kääkkä ja Kamu, tuli pois pesästä. Ne ovat nyt viisi viikkoa vanhoja jos kuoriutumisesta lasketaan. Eivät ne vieläkään ole kyllä kovin kauniita mutta Santerin mielestä ne ovat hauskoja. Hän juttelee niille joskin aika kaukaa eikä mene ihan häkin viereen ettei poikasten vanhemmat suotta huolestu. Olen kertonut Santerille että eivät nuo vanhemmat välitä kun tietävät jo ettei Santeri tee linnuille pahaa mutta Santeri on itse katsonut viisaammaksi olla menemättä ihan häkin viereen. Ihan kiva että ottaa huomioon tälläisenkin asian.

Kiittelin Santeria ettei kiusaa lintuja ja, tyhmä kun olen, kerroin hänelle myös kuinka ikävää on jos joku tahallaan kiusaa eläimiä. Kerroin hänelle myös että olen itse nähnyt kuinka jotkut lapset jopa kolisuttavat lintujen häkkejä kun ovat lähellä lintuja, jossain eläinkaupassa siis.

Santeri oli ihan oikeasti tosi järkyttynyt ja hän kysyi minulta "miksei ne tiedä ettei eläintä saa kiusata, eikö niille ole kukaan sanonut?" Yritin sitten selvittää että kaikki lapset eivät ole pienestä saakka olleet eläinten kanssa ja he eivät voi tietää kuinka eläinten luona on oltava. Santeri tivasi minulta kuitenkin monta kertaa päivän aikana ennen hoitoon menoaan että miksei niiden lasten vanhemmat ole neuvoneet lapsia. Tunsin olevani ihan hukassa, kuinka voi kertoa alle 4 vuotiaalle että kaikki aikuisetkaan eivät ajattele miltä eläimestä jokin asia voi tuntua....

7.- 8.3. Koirankasvattajakoulutus-viikonloppu. Sunnuntaina oli Kansainvälinen Naistenpäivä ja minä sain sitten Santerin ojentamana kukkiakin. Santeri oli olevinaan kovinkin tietävä naistenpäivän ajatuksesta vaikka veikkaan ettei isänsä ole osannut paljoakaan hänelle maailman naisten tilanteesta kertoa.

10.3. Kiiwin ja Iljan  koirat tulivat meille pidemmäksi aikaa hoitoon, ne ovat täällä nyt reilut kolme viikkoa yhteen putkeen. Sopii hyvin, Santeri auttaa minua mielellään kun käymme noiden kanssa kävelyllä. Santerista vaan on vähän hassua että koirat tekevät kaikki tarpeensa kerralla, hän ei ole ihan kovin tottunut taluttamaan narttukoiria vaan ne vähäiset taluttelut hän on tehnyt uroskoirien kanssa ja niitähän on koko ajan pyydettävä olemaan pissaamatta jokaiseen ruohonkorteen.

14.3. Kikka tuli koiravahdiksi ja me kävimme mummin ja papan luona illemmalla.

21. - 22.3. Meillä oli kasvattien perheitä aika monta koska järjestin turkkiviikonlopun. Ensin lauantaina opastin teoriassa turkin laittoa, sitten jokainen pesi koiransa ja ne föönattiin kunnolla. Santeria huvitti tämä puuha, hänestä oli hassua kun yhdessä huoneessa oli "ihan ku kampaamossa asiakkaita mutta vaan pöydällä" kun ihmiset hikihatussa laittelivat koiriaan kuntoon.

Sunnuntaina oli sitten terveystarkastus, Tuomas-ystävämme kävi katsomassa koiruuksien silmiä ja polvia ja tarkistipa hän sitten samalla Santerinkin polvet kun Santeri on aina välillä sanonut että polvessa on outo tunne. Nyt sai sitten, joskin ihan suullisen, lausunnon että polvet on kunnossa ainakin eläinlääkärin tutkimustulosten perusteella.

Tuomas tutki Saita-kanankin, se kun on omituisen veltto jalkojensa kanssa. Tuomas oli sitä mieltä että sille ei voi tehdä juurikaan mitään ja niin kauan kuin toiset kanat antavat sen olla rauhassa se saa olla niiden joukossa jossa se tuntee olevansa turvassa.

27.3. Saita-kanamme kuoli. Santeri silitteli sen höyheniä ja tarkisti että se on varmasti kuollut ennenkuin hautasi sen isänsä kanssa. Santeri lauloi Saitalle vähän ja laittoi itse kauranjyviä Saitan pieneen pahviseen hautauslaatikkoon.

Olen löytänyt meille Ruotsista ranskanbuldoggi-pennun. Kasvattaja on suomenkielinen joten hänen kanssaan on helppo neuvotella asioista ja olen varma että ymmärrän antamansa ohjeetkin paremmin kuin mitä olisin ymmärtänyt jos olisin hakenut meille pennun ruotsinkieliseltä kasvattajalta.

HUHTIKUU
2.4. Entisen eläinlääkärimme ajokki tuli hoitoon. Nyt Santeri ei halua olla senkään vertaa koiran kanssa tekemisissä mitä aikaisemmin sillä nyt tämä koira on suuri kooltaan ja edelleen käytökseltään kovin kohelo. Eihän se pahaa tarkoita kun se ryntää päin ihmistä mutta ikävältähän tuollainen tuntuu kun ei ole tottunut olemaan koirien tuupittavana.

3.4. Suvi täytti tänään 13 vuotta. Oli saanut lähettämämme synttärikortinkin.

4.-5.4. Koirankasvattajakurssi vei taas koko viikonlopun ja Santeri vietti aikaa isänsä kanssa. Tokihan Santeri piipahti luokkahuoneessa katsomassa mitä me kurssilla teimme ja mistä puhuimme, hän ei malttaisi millään olla käyttämättä "suuren yleisön läsnäoloa" hyväkseen mutta uskoo kyllä kun nätisti ilmoitan hänelle että olen töissä ja että hänen ei kannata olla viemässä tätien kallista oppimisaikaa. Tuntuu vaan ikävältä olla komentamassa häntä pois kun hän ihan vilpittömästi haluaisi kertoa ihmisille omia kokemuksiaan koirien hoidosta.

10.4. - 13.4. Pääsiäinen sattui sopivaan ajankohtaan. Minä lähdin käymään Tukholmassa, koiranäyttelyssä SuKoKa ry:n järjestämällä reissulla ja samalla hain meille sen ranskanpullan pennun. Menin Tikkakoskelta lentokoneella Helsinkiin ja sieltä kentältä pääsin kaimani Seijan avulla laivalle. Seijahan lähti mukaan ja reissu sujui hienosti vaikka minä tietenkin unohdinkin kännykän laturin hotelliin ja jouduin sitten pyytämään ranskanpullamme kasvattajan ystävää käyttämään itseäni hotellilla laturia hakemassa.

Ostin laivalta Santerille tuliaisiksi vähän karkkia mutta kun hän tuli isänsä kanssa minua ja pentua vastaan Tikkakosken lentokentälle niin ei hän niitä tuliaisia edes kysellyt vaan kyseli reissusta ja siitä kuinka koira oli käyttäytynyt. Kotona sitten hän opetteli olemaan uuden pennun kanssa siten ettei se villi pentu ihan vallan teloisi häntä. Santeri tykkää Akusta kyllä mutta kokee pennun villeyden hieman ikävänä asiana. Onneksi pentu osaa kävellä taluttimessa joten ulkona nuo kaksi saavat hakea yhteisymmärrystä rauhassa, sisällä pentu on vielä turhan raisu.

14.4. Jaana ja Petri toivat meille urospennun samalla kun hakivat Tiitin kotiinsa.
Santeri tykkää kovasti paljon Jaanasta ja Petristä, vallankin Petrin kanssa hän keskustelee mielellään.

15.4. Sanna kävi hakemassa Blondi-koiran. Sanna on yksi Santerin lempi-ihmisistä, johtuu varmaan siitä että Sanna ei yhtään ujostele näyttää Santerille kuinka paljon hän pitää Santerin seurasta.

17.4. Tänään Santeri oli sitten pidemmän ajan hoidossa. Vein hänet sinne jo 11.30 ja hän tuli kotiin isänsä kyydissä vähän yli kello 16.00 Oli kuulemma ollut kiva päivä ja Santeri kertoi että "tänään ehin tekee paljon ku ei ollu heti kiire kotiin". Kiva että tämä pidennetty hoitojakso on hänenkin mieleensä !

20.4. Santerilla oli neuvolakäynti. Minä en kyllä ollenkaan käsitä tämän alueen neuvolatoimintaa koska huomasin taas kerran että täti tuolla neuvolassa ei ole ollenkaan niin keskittynyt Santeriin kuin mitä neuvolassa pitäisi olla. Ei juurikaan juttele Santerin kanssa vaan kyselee asioista minulta ja vaikuttaa niitäkin kuunnellessaan jotenkin hajamieliseltä. Eihän täälläpäin ole paljoa noita lapsia, luulisi kiinnostavan jokaisen yksilöllisyys enemmän.

21.4. Isi vei neitokakadu-poikasista yhden töihin mukanaan, Kiiwi kävi hakemassa sen sitten sieltä omaksi linnukseen. Santeria huolestutti että jos se lintu vaikka tulee pipiksi jos se joutuu olemaan maalaamon käryissä mutta me lupasimme hänelle ettei lintu ole siellä maalaamon puolella eikä joudu olemaan kauaa laatikossa muutenkaan. Kun Kiiwi sitten illalla soitti ja kertoi linnun kuulumisia Santeri oli tyytyväinen että kaikki oli sujunut hienosti ja lintu voi hyvin.

23.4. Tänään Santeri täyttää 4 vuotta ! Koska nyt on torstai niin synttäreitä ei varsinaisesti juhlita tänään, lehdessä tietenkin on onnitteluilmoitus. Viikonloppuna sitten käy muutamia ystäviä ihan pikaisesti vaan.


4.5. Tuolla omalla polkukäyttöisellä traktorilla on sitten kiva siirrellä tavaroita pihassa paikasta A paikkaan B:

8.5. Toinen pitkä hoitopäivä, hoito oli 12.00 - 16.00. Eikä ollut mitään ongelmia, hoitotäti tuntuu tykkäävän Santerista paljon ja Santeri luottaa häneen.

9.5. Kiiwin koirat tulivat meille koska Kiiwi menee auttamaan yhtä beagle-kasvattajaa vähäksi aikaa eikä voi pitää koiraan siellä mukanaan.
Hyvinhän nuo koirat meillä voivat olla, en katso tarpeelliseksi ottaa ventovieraita hoitokoiria kovin montaa kerrallaan muutenkaan ja tuo rotikkauros Bruno on jo niin tuttu hoidokki että sehän on meillä kuin kotonaan. Se tykkää Santerista hyvin paljon joten kävelylenkeillä on helppo käydä senkin kanssa.

10.5. Aloitin pitkän tauon jälkeen taas ratsastusharrastukseni uudestaan. Täällä aika lähellä on islanninhevosmaastotalli ja tänään minulla oli ensimmäinen ratsastuskerta.
Sain käyttööni heposen jonka kutsumanimi on Leista. Kiva polle muuten mutta aika laiska liikkumaan. Ihan hyvä ehkä aloittaa rauhallisemmalla yksilöllä, nytkin on jo jalat kipeinä. Onneksi meillä on tuo kylpyamme tuolla yläkerran kylppärissä, sinne oli ihana mennä pulikoimaan ratsastuksen jälkeen.
Sitten tietenkin Santerikin tahtoi isoon ammeeseen kylpyyn ja pääsikin isänsä vahtiessa vieressä.

Viikot sujuvat hienosti vaikkakin nämä päivittäiset rutiinit tuntuvat välillä hieman ahdistavilta. Meillähän ei voi tehdä juuri mitään kovin spontaanisti, aina on suunniteltava aikataulut eläinten aikataulujen mukaan. En tahtoisi yhtään olla enempää kuin pakon vaatimat hetket erossa Santerista, meillä on kahdestaan niin paljon juteltavaa ja tekemistä. Mutta koska pakko on ottaa asiakkaita vastaan jotta noita pentuja saa myytyä niin joudun aika usein iltaisin olemaan erossa Santerista.

Hän ei tunnu tästä olevan huolissaan, onhan isänsä täällä silloin ja heillä on kovin kivaa yhdessä. Koen vaan välillä jääväni jotain vaille kun menen tekemään töitä vaikka normaalissa perheessä iltaisin vietetäänkin yhteistä aikaa. Toisaalta saanhan olla päivisin Santerin kanssa, joskin silloinkin on aina välillä hoidettava koiria.

Santerikin haki ensikontaktiaan hevosteluun istumalla pieniä hetkiä issikan selässä kun minä kävin ratsastamassa. Isi hoiti tietenkin Santeria silläaikaa kun olin kauempana, en tokikaan jättänyt lapsostani yksin odottelemaan.
16.5.

Veneillessäkin on hyvä olla eväät mukana. Santerin mielestä kaurakeksit, ovat ne sitten kaupasta tai äidin leipomia, ovat ehdottomasti parhaita pikaherkkuja. Tuolla laivalta ostetulla "eväspakilla" on siis käyttöä ja siihen kuuluva muovinen juomapullo on kyllä ehdoton retkivarustus.

22.5. Santerin hoitopaikka teki retken Hilarius Hiiren luokse. Koska minä en pääse täältä mihinkään arkisin niin Kiiwi meni tuonne juttuun Santerin seuraksi. Santeri ei ollut kovin innoissaan tuosta paikasta, ehkä se jättikokoinen omituisesti puhuva hiiri-hahmo oli niin pelottava ettei Santeri oivaltanut jutun hauskuutta.

23.5. Nunnu jouduttiin keisarinleikkaamaan paikallisen kunnaneläinlääkärin sijaisen toimesta. Leikkaus sujui hienosti ja illalla sitten Kiiwi ja minä lähdimme kohti Joensuuta. Meillä oli varattuna hotelli yöksi sillä kyseessä oli tietenkin koiranäyttelymatka.

24.5. Tulimme aika myöhään illalla kotiin mutta Santeri oli hereillä ja kyseli meiltä olivatko koirat olleet nätisti, oliko hotelli kiva. Hän on jännä lapsi, enemmän kuin mikään muu noissa näyttelyreissuissani häntä kiinnostaa tietää kuinka koirat ovat käyttäytyneet ja onko niillä ollut kivaa.

31.5. Jouni tuli illalla käymään kun kerran oli täälläpäin muutenkin. Santeri touhuaa jo kuin isompikin ihminen kun joku hyvä ystävämme tulee käymään ja Jouni oli kovin otettu saadessaan keskustella Santerin kanssa.

KESÄKUU
1.6. Jokin ihme juttu nosti Santerille vähän kuumetta ja hän valittaa kurkkuaankin. Kävi sitten lääkärillä eikä hänestä löytynut mitään varsinaista vikaa. Lepoa vaan ja juotavaa. Miten ihmeessä tuota lepoa annostellaan kun eihän Santeri koskaan osaa makoilla tai olla touhuamatta....toivottavasti tämä omituinen lämpöily nyt menee pikaisesti ohi, kamala katsoa kun lapsi on sairas eikä ole mitään tietoa miksi hän on sairas.

2.6. Omituinen lämpöily lähti pois yhtä nopeasti kuin tulikin. Santeri on täysin terve eikä ole edes väsynyt. Hyvä näin !

5.6. Koska meitä arveluttaa tuon Ruusa-sian onnellisuus meillä täällä, laitoimme jo jokin aika sitten ystävien välityksellä uuden kodin etsintäoperaation pystyyn. Tänään, kun Santeri tuli isänsä kyydissä hoidosta kotiin, pakkasimme Ruusan suureen koiran kuljetusboksiin ja lähdimme viemään sitä paikkaan jossa sen uusi koti on.

Tai näin me kuvittelimme...sen perheen äiti oli kertonut minulle puhelimessa heidän tiloistaan, ajatuksistaan ja muusta sellaisesta ja mehän kuvittelimme että paikka on juuri tuolle sialle sopiva. Päästyämme sen paikan pihalle halusin ensimmäisenä tietenkin tarkistaa ne tilat joissa Ruusa olisi silloin kun se olisi yksin.

Talon alakerrassa oli ihan kiva varastohuone mutta siellä oli kaikenlaista tavaraa pitkin lattioita, ei ollenkaan tyhjä huone eikä missään tapauksessa siinä kunnossa että sinne voisi sikaa sijoittaa. Perhe ei ollut tehnyt minkäänlaista aitausta ulkoiluja varten vaikka olin etukäteen sanonut ettei sikaa voi päästää heti täysin vapaaksi koska se voi hyvinkin karata ellei tunne ihmisiään kunnolla.
No eipä jäänyt sika sinne, me piipahdimme Tuulimäessä Suvia ja vanhempiaan tervehtimässä ja pesin siellä pihassa Ruusan sotkeman boksinkin.

Kotimatkalla sitten Pekka-isi ja Santeri piipahtivat ruokakaupassa, minä istuin autossa sian kanssa. Olisi ollut aika kamalaa jos se olisi jätetty autoon yksin ja sitten se olisi vaikka kiljunut siellä...olisi voinut hieman ehkä huolestuttaa ihmisiä jos kennelin tekstillä varustetusta autosta olisi kuulunut sian kirkumista.

Santeri höpisi monta päivää tuosta reissustamme, hän oli järkyttynyt kuinka huonosti se perhe oli varustautunut sian tuloon. Hän hämmästeli moneen kertaan että mikseivät olleet tehneet mitään valmiiksi vaikka heille oli kerrottu kaikki Ruusan tavatkin. Oli hieman hankalaa yrittää selittää että perhe ei vaan ollut ilmeisesti miettinyt ihan tarkkaan minkälainen eläin sika on kun itse olin Santerin kanssa samaa mieltä eli "täytyis vähän miettiä etukäteen ja tehä jotain ettei jää ilman sikaa".

HEINÄKUU
3.7. Santeri oli viikonlopun isänsä luona.Me aikuiset kun tuumasimme että pieni erossa asuminen voisi tehdä meille hyvää koska meistä tuntuu että olemme jotenkin kuin kämppäkaverit emmekä puolisot. Santerille asia esitettiin ihan niinkuin se on; isi ja äiti asuvat nyt vähän aikaa erossa toisistaan mutta molemmat rakastavat omaa kulta Santeria ihan hirveästi.
Kun Santeri tuli kotiin ja söimme yhdessä, kaikki kolme, vastapaistamiani lettuja, hän kertoili innoissaan isin kodista. Hän ei ollut yhtään huolestuneen oloinen vaikka tilanne onkin hieman erilainen kuin mihin hän on tottunut.

6.7. Santerin isi tuli tänne meille hoitamaan koiria puolestani, Santeri ja minä käytimme Aku-ranskanpullan eläinlääkärillä koska sen poskeen ilmestyi omituinen patti ja se piti tyhjentää. Tämä oli ihan vaan sylkirauhasen tukkeuma mutta olihan se hoidettava ettei koiralle tule siitä kipuja.
Haettuamme Akun pois eläinlääkäriltä ajelimme mummin ja papan kesäpaikkaan vähäksi aikaa rentoutumaan.

10.7. Santeri ei ollut hoidossa vaikka onkin perjantai. Isänsä haki hänet täältä luokseen viikonloppua viettämään ja  minä pesin viikonlopun ajan koiria.
Taas sunnuntaina 12.7. meillä oli lettukestit ja Santeri selosti viikonlopun tapahtumia ihan tohkeissaan.
Jännä ettei hän yhtään itke isänsä perään kun isänsä lähtee sunnuntaina pois, ei hän kyllä kuulemma kysele minunkaan perääni kun on siellä isänsä asunnolla.
Santeri kahden tuontihurttamme kanssa. Tässä kuvassa molemmat hurtat olivat jo vanhoja eläkeläisiä, olin hakenut ne meille Saksasta jo vuosia ennen Santerin syntymää.

Tuon toisen kanssa Santeri jakoi Nyrölässä asuessamme kaiken; koiruus kyllä oli vähän hämmentyneen näköinen kun Santeri otti siltä kerran porkkanan ja meni koiran boksiin porkkana suussa. Pelastin koiran pyytämällä Santerin ulos boksista, annoin koiralle sen porkkanan takaisin ja sitten Santeri sai oman porkkanan jyrsittäväkseen.  Silloin nauroimmekin että normaalisti koirat ottavat lapsen kädestä lapsen ruokaa mutta meilläpä tämäkin tehdään tasan toisinpäin...koirat joutuvat luopumaan herkuistaan jos lapsi haluaa ne ottaa.

18.7. Lähdimme yhdessä kesälomareissulle vaikka isi asuukin eri osoitteessa. Eihän meillä ole mitään oikeaa riitaa, kunhan me aikuiset vaan haemme "sitä jotain" kadonnutta yhteyttä toisiimme. Matka sujui hienosti, olimme ihan oikeaan aikaan Vaasassa josta teimme päiväristeilyn. Sää oli kaunis,Santeri oli kovin innoissaan laivalla olosta, vallankin seisova pöytä ruokailtaessa oli ehdoton suosikki.

Santeri maisteli kaikenlaista ruokaa ja, poikkeuksena toisiin ikäisiinsä, ei nirpistellyt millekkään mitä olimme yhteisesti päättäneet lautaselleen ottaa.
Ostimme laivalta hauskanvärisen radion joka oli täynnä karkkia. Karkit ulos, patterit sisälle ja sitten Santeri sai kävellä oma radio kädessään pitkin laivaa meidän kanssamme. Hytti oli Santerin mielestä tosi kiva joskin hän ihmetteli sen pienuutta mutta tuumasi sitten että koska siellä ei tarvitse nukkua niin mahtuuhan siellä sentäs vaatteita vaihtamaan.

Illalla palattuamme Vaasaan menimme Tropiclandiaan loiskuttelemaan vettä. Yllättävän vähän siellä oli porukkaa, ihan kuin ulkona ollut sateinen sää olisi karsinut altaalle haluavia vähemmäksi. Hassua, eihän altaassa ollessa ole mitään väliä minkälainen sää on ulkona. Tropiclandiassa oli hurjan hyviä pizzoja ja meidän pieni vesipetomme söi kokoonsa nähden aivan hurjat määrät. Nauroimmekin sitä että on se vaan hyvä kun ruokaa on saatavilla ettei lapsi näänny nälkään.

19.7. Sateisesta säästä huolimatta olimme päivän Vasalandiassa koska se kerran kuului ostamamme paketin hintaan. Kerrankin oli niin tyhjä huvipuisto ettei mihinkään laitteeseen ollut yhtään jonoa. Ja eihän se kesäinen vesisade mitään haittaa, tärkeintähän on että aurinko paistaa sydämissä ja meillä kyllä paistoi.
Nämä tapahtumien jälkeiset yhteiset muistelut ovat aina niin ihania, tulee sellainen tunne että olipas onnistunut reissu kun siitä sai niin paljon muistoja mieliin.

Vietimme "kotimatkallamme" päivän myös Saarijärvellä. Ei ollut kovinkaan kummoinen paikka, aikuisen silmin, se ns. vesieläinpuisto mutta Santerilla oli siellä paljon ihmeteltävää ja hän nautti sielläkin olosta vaikka pelkäsikin onkimaansa lohta aivan hurjasti. Raasu-pieni säikähti laiturille vetämänsä lohen temuamista niin että ennätin jo hetken pelätä hänen sinkoavan sinne lohialtaaseen pakoon sitä lohta. Onneksi sain sen lohen taltutettua ja sitten kun se oli savustettu ja söimme sitä ei Santeria pelottanut enää yhtään.


Oli tosi kiva saada olla välillä täysin erossa työasioista, meillä kotona kun ne työt ovat ihan koko ajan läsnä vaikka kuinka olisi olevinaan vapaalla. Santeri on tavattoman helppo reissuissa, hän syö mukisematta kaikenlaista ruokaa eikä koskaan natise turhia.

Hän on niin tavattoman kiitollinen kaikesta, voisi ihan kuvitella että häntä olisi joskus pidetty kurjuudessa. Ihan totta, kuinka kummassa lapsi joka on aina saanut kaiken tarvitsemansa tai haluamansa (jos se on yhdessä katsottu "tarpeelliseksi") voi olla niin vähästä niin kiitollinen ? Pelkästään jokin mehupurkki saa hänet hymyilemään aurinkoisesti ja sanomaan sievästi "kiitos, olitpa kiltti kun ostit".

Meillä aikuisilla on niin paljon oppimista näistä kiitollisuusasioista että hävettää suorastaan kuinka sitä joskus osaakin olla tyytymätön vaikka ei olekkaan mitään oikeasti vialla. Aina vaan on oltava enemmän ja enemmän, aina paremmin ja paremmin.

9.8. piipahdimme Särkänniemessä.

13.8. Eihän meidän porukka osaa olla erossa toisistaan vaikka joskus tuntuukin että olemme, me aikuiset siis, keskenämme törmäyslinjalla. Santerin isi muutti takaisin kotiin, kävivät yhdessä hakemassa tavaroita siitä vuokra-asunnosta ja siivosivatkin siellä. Santeri oli sitten ovella sanonut huoneille "hei, hei,kiitos kun piditte isistä huolta".

18.8. Minulle tuli työllistämistukivaroin palkattu työntekijä. Hieman on hakusassaan työinto tällä ihmisellä, ehkä tämä tästä paranee kunhan opimme tuntemaan toisemme paremmin ja hän pääsee talon tapoihin kiinni.

26.8. Santeri on menettänyt uskonsa tämän työntekijän kykyihin. Hän joutuu vähän väliä käymään sanomassa tytölle, minun pyynnöstäni toki, että "sunhan pitäis olla jo alakerrassa" tai koputtelemaan oveensa että "oletko sä nukahtanut kun sua ei näy". En usko että tämä ihminen tulee olemaan meillä kauaa, en minä jaksa lohdutella lastani joka on huolissaan vieraan aikuisen ihmisen vetelyydestä. On kovin rankkaa yrittää nätisti puolustella laiskaa ihmistä kun itsekkin ajattelen että vetelällä käytöksellä ja huonolla työmoraalilla varustettu ihminen ei sovellu tälle alalle.

SYYSKUU
10.9. Tänään jouduin ilmoittamaan tälle tyttöselle, joka minulla on ollut ns. töissä että valitettavasti tämä ei tule toimimaan ja että on parempi kun teen paperit työvoimatoimistoa varten ja hän ei enää tule meille. Santeri oli hurjan helpottunut kun kuuli tästä, hän sanoi että "aattelinkin ettei meillä voi olla noin laiska ihminen töissä".

Niinpä, hän on tottunut siihen että ihan ilman palkkaa meillä auttelemassa käyvät nuoret naiset ovat kovinkin rivakoita työntekijöitä joten eihän hän voi tietenkään ymmärtää miksei joku, joka saa ihan palkkaakin täällä olostaan, tee mitään ellei koko ajan olla komentamassa.

17.9. Santeri ja minä otimme influenssarokotukset. Yhtään ei sattunut, ei kumpaankaan. Santeri oli hyvinkin rento rokotettaessa ja kun sitten kehuin häntä tästä niin hän sanoi että "mää oon nähny ettei koiriinkaan satu". Hauskaa että mallista voi oppia myös luottamusta ikävien asioiden suhteen !

24.9. Santerin piti mennä tänään yksityishammaslääkärille yhden hampaan paikkausta varten mutta jouduin perumaan sen koska Santerilla on vähän flunssaa. Onkohan tämä tuon rokotuksen syytä vai ihan vaan muuten mukaan tarttunut flunssa ? Mitään lääkitystä Santeri ei halua, ei vaikka kuinka yritän vakuuttaa että yskäkin pysyisi paremmin kurissa jos ottaisi vähän edes yskänlääkettä. Onneksi hän ei kuitenkaan ole niin kipeä etteikö ruoka maistuisi.

7.10. Santeri oli ensimmäistä kertaa yksityishammaslääkärillä. Tämä nainen osaa käsitellä lapsia ja sai tosi hyvin paikattua yhden hampaan jota kunnallisen puolen hammaslääkäri ei suostunut ollenkaan edes paikkaamaan. Kunnallinen väitti ettei tämän ikäisen lapsen hampaita saa paikattua eikä tuosta maitohampaan reiästä ole mitään väliä kun se ei kuulemma voi tuottaa kipua. Miten niin ei voi tuottaa kipua, siksihän me menimme sitä hammasta näyttämään alun alkaen kun Santeri sanoi että suussa tuntuu pahalta...no niin tai näin, nyt on hammas kunnossa ja kaikki hyvin.

Olen käynyt koko kesän ajan suunnilleen kerran viikossa ratsastamassa ja pari kertaa Santerikin on saanut jo istua kanssani issikan selässä. On hän kokeillut yksinkin selässä istumista ja hän tykkää siitä kovasti. Ehkä jossain vaiheessa vien hänet sitten ratsastamaan ihan "oikeasti", hänen mielestään se että talutan hevosta on leikisti ratsastusta eikä oikeasti ratsastusta.

Olen selittänyt että on parempi harjoitella rauhallisesti ensin sitä istuntaa ja hevoseen vaikuttamista istunnalla ja vasta sitten alkaa keskittymään hevosen ohjaamiseen ohjilla. Tämä lapsonen vaan tahtoisi oppia kaiken heti ja samantien, hän ei ole ihastunut siihen että asioissa edetään hitaasti.

Koirankasvattajakurssikin jatkui taas 3.10. lähtien, suunnilleen joka kolmas viikonloppu opastan ihmisiä tulemaan alan rautaisiksi ammattilaisiksi. Tämä vaatii tietenkin Santerilta ymmärtäisyyttä, hän ei voi olla ihan koko aikaa luonani vaan viettää noita kurssiviikonloppuja sitten töitä tehden isänsä kanssa. Meillä kun ei työt ole koskaan tehty, aina on hoidettava koirat olipa kurssia tai ei.

23.10. Suvi tuli meille, ensi viikolla on koulusta syysloma. Santeri oli taas kerran kovin mielissään kun Sutvula saapui, Santeri ei yhtään ujostele Suvia vaikka olisi pidempikin aika kulunut edellisestä tapaamisestaan.

25.10. Kävin Suvin ja parin muun ystäväni kanssa pitkällä vaellusratsastuksella. Meillä oli ihan hurjan hauskaa ja sitten kun olimme taas kotona, saimme kertoa Santerille jokaisen hevosen jokaisesta tekemisisestä. Santeri tuntee ne hevoset nimeltä ja niinpä on tosi kiva käydä näitä ratsastusreissuja läpi uudestaan hänelle niistä kertoen.

26.10. Kikka tuli meille kun täällä on taas niin paljon kaikenlaista tekemistä että apuvoimat ovat tarpeen. Santeri on aivan onnesta jengoilla, kaksi ihanaa nuorta naista täällä meillä puuhastelemassa hänenkin kanssaan. Voiko pienellä pojalla enää parempi tuuri käydä kuin saada nauttia näiden ihanien neitojen seurasta !

27.10. Mummi tuli ja poimi Santerin, Suvin ja minut kyytiinsä. Menimme yhdessä Peurunkaan uimaan ja pitämään hauskaa. Santeri nautti aivan suunnattomasti uimahallista eikä ollut yhtään kauhuissaan vaikka se vastavirta olikin melkoisen kovalla teholla. Santeri luotti siihen että hänestä pidetään kyllä huolta, minua jännitti koko ajan että jos vaikka tuleekin jokin ikävä kokemus, vaikka vettä kasvoille liian yllättäen tai jotain sellaista. Ei onneksi tullut mitään ikävyyksiä.

Kun lueskelen tämän vuoden kalenteria ja katson sen merkintöjä, koen suurta häpeää...meillä on ollut ihan tavattoman paljon tapahtumia vuoden aikana. Sellaisina viikonloppuina joina ei ole ollut Koirankasvattaja kurssia niin olen käynyt ratsastamassa, meillä on ollut paljon pentueita ja niistä johtuen sitten myös asiakastapaamisia.

Koska kirjoitan tätä vasta vuonna 2009, kun Santeria ei enää joukossamme ole, ahdistun kamalasti siitä että olen tuhlannut noinkin paljon aikaa omien juttujeni hoitoon.
Mieheni Pekka, Santerin isä siis,  yritti lohduttaa minua sanomalla että eihän Santeria sentäs koskaan jätetty heitteille tai huomiotta, hänellä oli aina turvallinen olo ja mahdollisuus noudattaa omaa aikatauluaan. Kyllä minä tiedän etten ollut tuolloinkaan huono äiti mutta näin jälkeenpäin tuntuu siltä että olisin voinut ehkä olla vieläkin parempi äiti...vaan sitten toisaalta taas jos olisin vähentänyt kurssitusta tai teettänyt vähemmän pentuja niin olisimme joutuneet tinkimään joistain arkipäivän pikku "ylellisyyksistä" joita jokainen joskus tarvitsee jaksaakseen paremmin.

29.11. Illalla, kello 17.00 alkaen, oli Joulun avajaiset kirkolla. Haimme Kikan mukaamme ja menimme kynttilöiden kanssa mukaan kulkueeseen joka mutkitteli pitkin kylää. Sitten koko porukalle oli glögi-tarjoilut pankin pihassa ja sinne tuli myös Joulupukki juttelemaan lasten kanssa. Ihan oli mikrofonit ja kaikki jotta koko väki sai kuulla mitä asioita lapsilla oli pukille. Minua jännitti aikatavalla, en ollut tiennyt tästä Joulupukin tapaamismahdollisuudesta etukäteen enkä näinollen ollut valmistanut Santeria asiaan mitenkään. Tuupin hänet kuitenkin kohti Joulupukkia koska ajattelin että ellei hän pääsisi ollenkaan Joulupukin juttusille niin häntä voisi harmittaa.

Sydän pamppaillen kuuntelin kun kuulin Joulupukin kysyvän "kukas sinä olet ?" Santeri vastasi kirkkaalla äänellään, sanoi koko nimensä sukunimeä myöten. Joulupukki kysyi että "mitäs asiaa sinulla on minulle?" Meidän pieni, jolla ilmiselvästi on hiukkasen hukassa nämä jouluun liittyvien asioiden merkitykset, totesi "onneksi olkoon syntymäpäiväsi johdosta".

Pukki ei onneksi paljoa hämmentynyt vaan kiitteli ja kysyi sitten "onko sinulla jotain pyydettävää minulta?" Santeri totesi, kauniilla kirkkaalla äänellään "saanko halata Joulupukkia?" Tämä kyllä hämmensi Joulupukin lisäksi koko kuulijakunnan, kaikki ennen Santeria Joulupukin luona käyneet lapset olivat kyselleet lahjojen perään ja meidän kulta se vaan halusi halata eikä pyytänyt mitään leluja !

Olimme niin järjettömän liikuttuneita että hyvä etten alkanut hihkumaan "meidän poika, tiedättehän, Santeri on meidän poika". Kikka seisoi vieressäni tippa linssissä ja kuiskasi "ei voi olla totta että joku lapsi on noin ihana". Olin niin hirveän ylpeä lapsestani, pojalla ikää neljä vuotta 7 kuukautta ja kuusi päivää  ja hän osaa ottaa tilanteen haltuunsa noin upeasti !

12.12. Tuomas, joka on ystävämme ja sen lisäksi myös eläinlääkäri,  kävi tarkistamassa omat koiramme ja hehkutin hänellekkin tuota marraskuista Joulupukin tapaamista. Tuomas virnisteli mielihyväänsä, hänhän tietää että Santeri on synnynnäisesti kykenevä hämmentämään ihmisiä tekemättä sitä kuitenkaan mitenkään ikävällä tavalla.

Joulua vietettiin jo totuttuun tapaan mummin, papan ja Timon kanssa. Santeri on kyllä ihana myös lahjojen suhteen. Hän ei tänäkään vuonna ylenkatsonut mitään saamaansa pakettia eikä alkanut edes avaamaan omia pakettejaan ennenkuin kaikki olivat saaneet omat lahjansa. Sitten kun hän aukoi paketteja niin hän edelleen tänäkin vuonna hihkaisi jokaisen kohdalla, "voi kiitos, tosi kiva" vaikka kyseessä olisi ollut vaan uudet sukat.

En olisi koskaan voinut kuvitellakkaan että ainoana lapsena ikänsä kasvanut, lähes kaiken aina saanut, lapsi voisi edes osoittaa näin suurta ja aitoa kiitollisuutta kaikkea saamaansa kohtaan. Vähemmästäkin äiti ylpistyy, tuleehan sitä miettineeksi että onpas meillä osattukin hienosti opastaa lasta elämänarvojen suhteen.