Santeri oli muutaman kerran, isänsä sylissä toki, seuraamassa vesikoiramme Viuhkan harjoituksia Palokkajärven rantamilla. Santeri ei ole lainkaan vaikea vauva, hän on aina hurjan joustava kun olemme jossain missä on tarpeeksi katsottavaa ja seurattavaa. Ei mitään kätinöitä tai vinkumisia kunhan vaan ollaan porukalla liikkeellä.
Kun Santeri oli himpun verran yli 14 kuukautta vanha vietimme Viuhka-vesikoiran harrastuksen parissa yhden viikonlopun poissa kotoa.
Vesipelastuskoirille järjestetään viikonloppuleirejä ja niinpä mekin sitten pakkasimme tavarat autoon ja suunnistimme vesipelastusleirille kun kerran saimme Kirsin kotiin koiravahdiksikin.
Leirin pitopaikka oli kiva mutta siellä oli ihan mahdottomasti hyttysiä, tietenkin tämä oli jokseenkin odotettavissa kun kerran oltiin niemessä ja järvi oli siten ihan jokapuolella. Santerille oli hommattu ns. luonnollisia öttiäiskarkotteita ja sivelin vaatteisiinsa tuota karkotetta vähän väliä. Eivätkä hyttyset jyrsineet murua. Viuhakka oli ötökkäkarkote laitettuna piikin muodossa ja niinpä sekin välttyi paikassa olevilta puutiaisilta ja muilta ikäviltä otuksilta.
Santeri suhtautui entuudestaan tuntemattomaan paikkaan todella rennosti eikä häntä haitannut yhtään vaikka toiset koirat välillä louskuttivatkin. Näin se on helppoa kun on kennelissä kasvanut, ei paljoa hetkauta vaikka jossain koira haukkuisikin.
Tuolla reissulla iski kyllä yksi paniikin poikanen kun Santerille ilmaantui omituista ihottamaryhelmää poskiin. Olin jo hetken aikaa ihan kauhuissani, iskikö koira-allergia näin salakavalasti vai mikä ihme tuli. Onneksi selvisi että se mehu jota Santeri joi leirin ruokailuissa sisälsi sitruunaa ja sitruunastahan moni pieni ihminen saa oireita.
Kotosalla nuo ryhelmät hävisivät parissa päivässä. Hyvä tietää ettei ole mitään syytä tarjota tälle lapselle sitrushedelmiä ihan pikaisesti, turha tuollaista ikävää ryhelmöintiä on hommata kun kerran ilmankin pärjää.
18.7. Isi täytti 34 vuotta. Tätä ei kyllä sen kummemmin juhlittu, meillä on muutenkin käynyt niin hurjan paljon ihmisiä noiden koira-asioiden johdosta että arki-illat yritämme olla niin rauhassa kuin mahdollista. Mutta eihän se rauhallinen koti-iltailu läheskään aina onnistu, on vesipelastusharjoituksia ja muita ammattiini liittyviä tapahtumia.
22.7. Isin työkaverista tuli tyttövauvan isä tänään kello 14.00. Tyttönen oli syntyessään 3910 grammaa painava ja pituutta hänellä oli 53 senttiä.
Elokuun alussa meillä aloitetiin tuvan ja takkahuoneen lattioiden hionta ja uudelleen pinnoitus. Lakkausta se taitaa virallisesti olla. Koska meillä ei ole hommaan vaadittavia taitoja eikä aikaakaan riittämiin niin palkkasimme firman tekemään työt puolestamme.
Koska emme halua vaarantaa Santerin (emmekä itsemmekään) terveyttä niin muutimme evakkoon. Omaan pihaan teltta pystyyn ja sinne yöksi, koirahuoneen ulko-oven kautta kuljemme sisälle vessaan ja koirahuoneessa on myös nyt väliaikainen keittiömme. Eihän siellä ole kuin jääkaappi ja mikroaaltouuni mutta niillä pärjää pari päivää ihan hyvin.
3.8. Santeri on ollut koko päivän tavattoman levoton, hän ei saa nukuttua ollenkaan eikä pysty kunnolla imemäänkään. Minkäänlainen ruoka ei maita, ei ota edes suuhunsa. Kuumetta ei tunnu olevan eikä hän koskettele korviaankaan. Eihän tälläistä pysty seuraamaan sivusta, illalla lääkäriin.
Lääkäri, ihan siis terveyskeskuslääkäri, tutki ja tuumaili ja tuli siihen tulokseen että Santeri on ihan kunnossa. Ei ottanut lääkäri ollenkaan uskoakseen ettei meidän poikamme ole oikeasti niin kärttyinen. Ei uskonut lääkäri myöskään siihen että lapsi ei pysty syömään eikä juomaan. Eikun kotiin vaan.
4.8. Iltapäivällä uudestaan lääkäriin, emme suostu uskomaan että kaikki on hyvin kun kerran Santeri ei ole ihan oma itsensä eikä saa nukuttua kuin pieniä pätkiä ja herätessään kieltäytyy syömästä ja juomasta. Tutkittuaan Santerin tämä lääkäri päätti että Santerilla on korvatulehdus koska hieman korvat punoittavat. Niinpä joo, tämänikäisellä lapsella korvatulehdus vaikkei hän yhtään koskettele korviaan..ei ollut lääkäri varmaan kuullut että itkuisuus aiheuttaa korvakäytäviin punoitusta.... No, otin ne lääkkeet kuitenkin vaikken ole varma annanko antibioottia ihan näin huteran diagnoosin perusteella. Vaadin saada lähetteen lastentautien poliklinikalle, varmuuden vuoksi.
Annoin päivällä vähän sitä antibioottia mutta illalla veimme Santerin lasten poliklinikalle Keskussairaalaan. Siellä täti-lääkäri tutki, poisti korvatulehdusdiagnoosin ja totesi että kurkku on jotenkin ärtynyt. Pruuttasin lääkäritädin valvonnassa ruiskulla jotain kurkkua helpottavaa litkua Santerin suuhun ja samantien Santeri osoitti vesihanaa ja sanoi "että, että, anna". No eikun vettä mukiin ja Santeri joi kaksi mukillista vettä ihan kuin ei olisi saanut mitään juodakseen päiväkausiin.
Sitten Santeri katsoi lääkäritätiä suoraan silmiin, hymyili ja sanoi "khiito" Lääkärille tuli tippa linssiin ja hän sanoi että "oli muuten sitten ensimmäinen potilas joka kiittää sairaalan vedestä".
Kotiin päästyämme Santerilla oli hurja nälkä, aloin jo epäilemään että hän syö itsensä ihan ähkyksi mutta olin samaan aikaan kovin kiitollinen että ruoka maistui taas entiseen tapaan.
7.8. No nyt sitten selvisi mikä oli tuo omituinen kärttyisyysjakso ja huonon syömisen aiheuttanut ongelma ! Santerille nousi pientä näppyä pitkin kroppaansa tänään ja tämähän onkin sitten vauvarokko. Eipä tullut lääkäreille mieleenkään että tätähän koko tilanne voisi enteillä. Hyvä homma ettei mitään sen vakavampaa, Santeria itseään ei nuo näpyt tunnu mitenkään haittaavan tai kutittavan, minä sitten vaan silittelen ihoaan viileillä pyyhkeillä ettei näppyjä alakkaan kutittamaan.
Koska en kirjoittanut enää mitään varsinaista päiväkirjaa, katselen vanhoja kalentereita ja poimin niistä tapahtumia esille. Näyttää siltä että meillä on ollut tuo kesä 1995 kaikenkaikkiaan kovin työpitoinen ja hurjan paljon meillä on käynyt ystäviäkin.
Miten ihmeessä olemme saaneet kaiken tuon mahtumaan päiviimme ja vielä nauttineet vauva-ajasta Santerin kanssa. Ihmeellinen on ihmisen ajankäyttökyky, jälkeenpäin tutkien suorastaan käsittämätön.
Toisaalta eihän entuudestaan, jo vuosien ajan tunnettujen, ystävien käynnit edes väsytä tai muutenkaan aiheuta mitään muutoksia omaan elämäämme. Tai no aiheuttaa vähän, ystävien käynnit piristävät aika tavalla kun saamme kehua Santeria, hänen nokkeluuttaan ja kehitystään. Ystävämme ovat niin hyvin kasvatettuja etteivät edes yritä vaientaa meitä vaan hymyilevät rennosti kuullessaan kuinka Santeri on meidän mielestämme maailman paras lapsi.
Mira ja äitinsä Anne ovat kalenterin mukaan käyneet meillä leikkimässä kerran, pari viikossa. Lapsoset ovat tulleet hyvin toimeen keskenään vaikka heillä onkin ikäeroa muutaman kuukauden verran. Onneksi tuli hommattua tuo hiekkalaatikko tuohon pihaan, lapset ovat kovin tyytyväisiä saadessaan mättää hiekkaa sankoihin. Onhan tuossa pihassa myös kahluuallas ja se on käytössä aina kun on vähänkin lämpimämpi päivä. Lapset rakastavat vedessä oloa, Mira hieman harmistuu kun Santeri läppää vedenpintaa kädellään niin että vesi roiskuu Miran kasvoille. Silloin Mira aina kääntyy katsomaan meitä äitejä sen näköisenä että hänen tekisi mielensä sanoa "voi noita poikia, katsokaa nyt kuinka Santeri roiskii".
6.9. Piipahdimme katsomassa miltä näyttää isin työkaverin tyttövauva. Ihan sievä lapsonen, Santeria ei kiinnostanut vauva ollenkaan. Ilmeisesti Santeri ajatteli että koska kerran olimme vauvan kotona niin hänen on kunnioitettava vauvan omaa rauhaa. Tai sitten Santeria hämäsi se että tämä neiti olikin niin tavattoman vähäpuheinen, Miran kanssa kun Santeri juttelee niitä näitä ja pitkät tovit jutteleekin. Eihän Annen ja Askon tytär vielä edes yritä puhua, nukkui vaan melkein koko sen ajan mitä heillä olimme.
11.10. Santerilla oli lääkärineuvola. Hyvin on poika kasvanut ja kehityksensä on kovin ikätasoista. Niin meidänkin mielestämme. Paitsi että Santeri kyllä puhuu kotosalla paljon enemmän kuin mitä viitsi lääkärille paljastaa...mitäpä sitä kaikkea kaikille kertomaan.
12.10. Noora kävi vanhempineen, siis Annen ja isin työkaverina olevan Askon kanssa. Nyt Santeria jo kiinnosti tämä nuori neiti enemmän kuin viimeksi. Olisi kiva tietää johtuiko tämä kiinnostumisen lisääntyminen siitä että nyt oltiin omassa kodissa vaiko siitä että Noora on jo kuukauden vanhempi kuin mitä oli viimeksi kun Santeri tapasi hänet.
Marraskuussa Suvi, Sutvula, kävi muutaman kerran auttamassa minua kun halusin opettaa Atte-vesikoirallemme vetokoiran taitoja. Suunnitelmana on että jonain päivänä voin luottaa että Atte kävelee pulkan edessä suoraan ja pystyy vetämään Santeria kyydissään. Nyt Atte vielä kovin herkästi yrittää pyörähtää katsomaan mitä sen takana tapahtuu ja sehän ei ole pulkassa istujalle kovinkaan tukevaa kyytiä jos vetokoira pyörii itsensä ympäri.
10.12. kävimme Kirsin ja Iljan luona kopioimassa videokasetteja jotta voimme taas kiusata lähipiiriä lähettämällä jouluvideon. Tiedämme ettei ketään oikeasti kiinnosta pätkän vertaa katsoa mitä olemme vuoden aikana puuhastelleet mutta meille tämä vuosi on ollut niin antoisa että jaamme kokemuksemme läheistemme kanssa, halusivat he sitä tai eivät ; )
Joulu oli ja meni. Kävimme taas vasta joulupäivänä pikaisesti tervehtimässä Santerin isovanhempia. Jouluaattona olimme ihan omalla perheellä kotosalla.
Meillä ei ollut vieläkään kuusta sisällä, talo on sen verran pieni ettei kannata ottaa puuta sisälle tilaa viemään.
Sitäpaitsi joulukuusi voi aiheuttaa jonkinlaista allergiaoiretta eikä olisi kiva saada Santeria sairaaksi puun takia. Tilanne olisi ihan toinen jos kuusi voisi olla jossain muualla kuin niissä tiloissa joissa nukumme tai muuten oleskelemme paljon. Mummin ja papan luona, samoin kuin mummon ja papankin luona, oli kuuset ja niitä sitten ihasteltiin jouluna.
TAMMIKUU 1996
Vuosi vaihtui taas kovin rauhallisesti. Oikein tarkkaan kun yöllä kuunteli niin jossain kaukana muutama raketti poksahti. Ihanaa kun täällä Nyrölässä ei olla vallan villeinä noiden rakettien paukuttamisessa, saa nukkua yön rauhassa eikä Santeriakaan pelota. Olen miettinyt että mahtaa se olla hurjaa jos asuu pienen ihmislapsen kanssa kaupungissa ja sitten sattuu vaikka niin että lapsi on tavallista herkempi vieraille äänille. Saattaa olla aika ikävä yö tuo uudenvuoden yö...lähteeköhän moni pienen lapsen äiti ja isä uudenvuoden yöksi pois kotoaan siksi että haluavat turvata lapselleen rauhaisan olon ? Me ainakin lähtisimme sillä eihän pienelle lapselle voi selittää että ei tässä mitään hätää ole vaikka rytiseekin ihan kamalasti. No selittää voi mutta on sitten ihan toinen asia ymmärtääkö lapsi selitystä niin hyvin että osaa olla rennosti rytkeessä ja paukkeessa.
Alkuvuosi meni aikalailla koiramaisesti, tietenkin. 10.2. piipahdin Saksassa, vein sinne yhden koirulin ja toin toisen tullessani. Olin kotoa pois vain yhden yön ja sekin yö meni Santeria ikävöidessä.
16.2. Santeri alkoi kutsumaan itseään nimellä Tante. Kelpo nimi, eihän tuota oikeaa nimeään voisi tämän ikäisen vielä olettaakkaan osaavan lausua. Me kyllä puhuttelemme häntä edelleen Santeriksi, ihan siksi että hän tunnistaa jo oman nimensä eikä ole mitään syytä sekottaa pienen ihmisen mieltä vaihtamalla nimeä.
19.2. Piipahdimme mummin ja papan luona. Ensimmäistä kertaa koskaan Santeri alkoi itse ehdottelemaan että lähtisimme käymään mummin ja papan luona joten olihan meidän toki lähdettävä kun ei ollut mitään hyvää syytä olla lähtemättäkään.
3.4. Naapurin Suvi täytti 11 vuotta. Jännä juttu muuten että en ole koskaan edes ajatellut Suvin olevan näin nuori. Johtuukohan se siitä että olen tuntenut hänet ihan vuodesta vauvasta saakka joten olen tottunut pitämään häntä "ihmisenä" enkä lapsena. Vai johtuuko se siitä että Suvi on tavattoman järkevä ihminen, hänen kanssaan voi puhua ihan normaalisti eikä tarvitse ajatella että puhuu lapselle. Santeri tykkää Suvista kovin paljon ja tämähän tietenkin on minusta aivan ihanaa. Onhan se kiva että pidämme samoista ihmisistä.
9.4. Santerilla oli oikea hammaslääkäri tänään. Ihan vaan tarkistus. Santeri oli tavattoman reipas koko ajan ja antoi lääkärin kurkkia hampaansa ihan kunnolla.
Olimme ylpeitä käytöksestään ja hän itse loisti onnea kun sai paljon kehuja.
23.4. Santeri täytti jo kaksi vuotta ! Mahdottoman äkkiä tämä aika on mennyt, tuntuu että vasta eilenhän meillä oli pieni avuton vauva ja nyt meillä onkin jo poika joka tietää mitä tahtoo, mistä sen saa ja kuinka sen voi saavuttaa. Santerilla on ihan selvästi voimakas omatahto ja se on kyllä ihan hyväkin. Olisi hurjan omituista jos meidän, kahden jästipäisen ihmisen, poika olisi kovin toisten vietävissä. Hyvä että osaa itse ilmaista mistä tykkää ja mistä ei.
Olemme etsineet nyt ihan tosissamme ja vakavissamme isompaa taloa. Sellainen vanha kansakoulu tai vastaava olisi ihanteellinen mutta sellaisen löytyminen järkevän matkan päästä Jyväskylästä ei tunnu olevan ihan helppo homma.
Hankasalmelta löytyi yksi kiinteistö joka ensin vaikutti ihan sopivalta. Naapurikin kävi juttusilla ja oli kovin mukavan tuntuinen ihminen. Tarkemmin kun taloa tutkittiin tultiin siihen tulokseen että se ei ehkä olekkaan meille sopiva. Siinä oli ollut melkoinen vesivahinko tai parikin ja lisäksi lämmityskattila oli viittä vaille tiensä päässä. Eikä talon kaikkia tiloja oltu pidetty edes peruslämmössä koska vuokralainen oli yllättäen joutunut huomaamaan ettei talon omistaja huolehtinutkaan sopimuksen mukaisesti talon lämmityskustannuksista.
Toukokuussa kävimme katsomassa Saarijärvellä myynnissä olevaa koulua mutta sinne emme saaneet mennä jokatilaan sisälle. Kukaan ei ollut muistanut kertoa vuokralaisille että koulua ollaan tulossa katsomaan joten eihän toisten koteihin nyt noin vaan voi tunkea sisälle. Kamalan vaikea oli sovitella sitä koko näyttöäkin ja sittenkin tuli vielä uusia ehtoja kaupalle. Olisi pitänyt antaa paikalliselle tikkaseuralle käyttöoikeus yhteen huoneista. Haa, moniko haluaa että omaan kotiinsa, varsinkin kennelin tiloihin, tulee vieraita ihmisiä pyörimään miten sattuu ? Tuskin kovinkaan moni on halukas päästämään omistamaansa taloon vieraita ihmisiä keskenään harrastelemaan.
Kävimme Hankasalmella katsomassa paria tavallistakin taloa. Toiseen pääsimme sisällekkin toteamaan ettei sen pohjaratkaisusta ole meille kodiksi. Sen talon pihassa piti olla sellainen rakennus josta olisi saanut kenneltilat mutta siinä pihassa oli vain puoliksi purettu hötiskö josta ei saisi mitään aikaiseksi vaan joka pitäisi purkaa ja sellaiseen meillä ei ole aikaa.
Toiseen myynnissä olleeseen taloon emme päässeet sisälle koska kukaan ei tullutkaan avaimen kanssa vaikka niin oli sovittu. Miten ihmeessä ihmiset viitsivät olla hoitamatta näitä näyttöjä, ei kai voida olettaa että ostaja ottaa monta kertaa yhteyttä ja ikäänkuin anelee päästä katsomaan myynnissä olevaa kiinteistöä.
27.5. Santeri oli ensimmäistä ja melkoisen todennäköisesti myös viimeistä kertaa kirkossa. Serkkujensa isä haudattiin Hankasalmelle. Santeri nukkui melkein koko sen ajan mitä olimme kirkossa ja olimme tyytyväisiä siihen. Hieman nimittäin jännitti etukäteen että joudummeko poistumaan paikalta koska ei ole kivaa jos kirkossa lapset puhuvat tai muuten eläköivät. Ei ainakaan kun ollaan saattamassa läheistä ihmistä viimeistä kertaa.
Muistotilaisuudessa Santeri käyttäytyi hurjan nätisti, ei melskannut eikä vyöhöttänyt.
6.6. kävimme Judinsalossa katsomassa myynnissä olevaa koulua. Kiva rakennus, vuokralainen toisessa asunnossa oli kiltti ja salli meidän kurkistaa kotiinsa.
Tuosta talosta saattaisi saadakkin toimivan kennel / koti- ratkaisun. Hieman vaan häiritsee että tällekkin kunta on asettanut rajoitteen: pitäisi luvata että yhdessä luokkahuoneessa nyt oleva käsityökerho tai jokin sellainen saisi vastaisuudessakin kokoontua talossa. Minä en käsitä näitä tälläisiä ehtoja ollenkaan. Teimme kuitenkin tarjouksen, siihen oli merkitty että emme suostu kiinteistön käytön rajoituksiin. Sittenhän sen näkee kuinka tarjouksemme otetaan vastaan.
17.6. Luhangan kunnanhallitus päätti että myy koulun toiselle ostajaehdokkaalle. Tämä toinen oli tarjonnut 13 000 markkaa enemmän kuin me ja sallisi tilojen osittaisen käytön kyläläisille. Selvä, jatketaan talon etsintää sitten. Onhan noita olemassa, kun vaan sattuisi se oikea kohdalle ennenkuin Nyrölän kotimme käy ahtaaksi. Santeri ei onneksi tunnu olevan moksiskaan vaikka tilaa ei olekkaan paljoa. Hän juoksee sitten enemmän ulkona kun sisällä ei mahdu juoksemaan.
Olen löytänyt Keski-Suomesta uuden kunnan. Tai eihän kunta ole uusi, minä vaan en ole aikaisemmin käsittänyt että se on oma kuntansa. Soitin Leivonmäelle kunnanjohtajalle kysyäkseni onko kunnalla myynnissä mitään sellaista kiinteistöä josta voisi tulla meidän kotimme. Kunnalla ei ole mitään myynnissä mutta kunnan alueella on Valtion omistama koulurakennusa. Kunnanjohtaja antoi minulle yhteystiedot ja niinpä saimme sovittua että ensi viikolla menemme katsomaan Kivisuon Kansakoulua. Jännää, näinkö Santeri muuttaa meidän kanssamme isänsä suvun kotiseudulle.
Vahtikoira tulevaan isoa taloamme varten meille muutti jo kesällä. Ystävämme ilmoitti että hänelläpä olisi meille juuri passeli pentu...kaukasianpaimenkoira. Just, kaukkarihan se pitää jokaisella olla...mietimme asiaa pari päivää ja niin sitten päätimme että jos meillä kerran on tähänkin saakka pärjätty hurttien kanssa niin eiköhän sitä aina yhden kaukkarinkin kanssa pärjätä.
Kaukkarimme Manu osoittautui vallan ihanaksi "seurakoiraksi" ja sen mielestä Santeri on maailman tärkein ihminen. Viisas koira, meidänkin mielestämme Santeri on maailman tärkein ihminen ! Tuossa kuvassa Manu on tulossa Santerin ja isin kanssa lenkiltä. Iso koiruus pentuiässä ei oikein mahdu syliin jos sitä alkaa väsyttämään joten se lainasi Santerin rattaita. Samahan se on kuka niissä istuu.
Santeri "puolusti" aina Manu "ihan liian pieni, ei jakka kävellä, laitettiin kyytiin". Juu, liian pieni on, painaakin vaan paljon enemmän kuin Santeri....
24.6. Hiukkasenko on muuten iso se koulu siellä Kivisuolla ! Neliöitä siinä on kuulemma jotakuinkin 700. Saunakin on niin iso että sinne mahtuu kerralla parikymmentä ihmistä, suihkuja on kyllä pesuhuoneessa "vain" kolme. Santeri suhtautui talon katseluun rauhallisesti, johan hänellä alkaa olla kokemusta näistä kiinteistöjen tutkimisista.
Valtion edustaja oli tullut paikalle ihan Helsingistä saakka vaikka Jyväskylässä on sen ihmisen työpiste jonka kanssa tämän talon näytöstä sovinkin.Tämä paikalla ollut edustaja selitti kamalasti kuinka tähän kiinteistöön on laitettu sitä ja tätä ja tuota ja kuinka pelkästään ne uudistukset ovat maksaneet 50 tuhatta markkaa. Tuumasimme hänelle että emme mekään aio myydä meidän nykyistä taloamme siten että selitämme kuinka paljon mikäkin on maksanut, kyllä talo myydään kokonaispakettina ilman mitään erotteluja.
Lähtöhinnaksi talolle tämä Valtion edustaja heitti sen verran suolaisen summan että Doris automme singahti pihasta ja kurvasi suoraa päätä kunnantoimistolle. Menin sinne sisälle, esittelin itseni kunnanjohtajalle ja totesin että eipä meistä tule sitten Leivonmäkisiä kun Valtio laittoi niin kovan hinnan sille koululle.
No Huttusen Juhani, kunnanjohtaja siis, tuumasi että entäpäs jos tehdäänkin niin että kunta ostaa kiinteistön valtiolta ja myy sen sitten samantien meille. Näin saadaan hinta pysymään kurissa, talolle asukkaat ja kuntaan lisää väkeä. "Vau, mikä ettei" sanoin minä enkä meinannut edes uskoa että jossain kunnassa kunnanjohtaja ihan oikeasti haluaa auttaa uusia ihmisiä pääsemään kuntalaisiksi.
28.6. Luhangasta soittivat. Tarjosivat sitä Judinsalon koulua sittenkin meille koska se voittanut tarjous osoittautuikin sellaiseksi ettei sillä tarjoajalla ollutkaan rahoitus kunnossa. Tuntui kivalta sanoa että meille on jo tainnut löytyä oma koti ja ihan ilman mitään käyttörajoituksia.
8.7. kävimme uudestaan katsomassa tuota Kivisuon koulua, pappa ja mummi olivat mukana. Nyt onkin sitten pitkä odottelu edessä koska kunnanjohtaja on jäämässä lomalle ja vasta lomalta palattuaan voi esittää asian kunnanhallitukselle.
Kesä menikin oikeastaan jotenkin odottelutunnelmissa. Santeri kehittyi entistä varmemmaksi liikkujaksi ja kaukasianpaimekoiran pentumme Manun kanssa Santeri ja isi tekivät pitkiäkin metsälenkkejä. Naapurin "Sutvula" eli Suvi oli aina yhtä tervetullutta puuhasteluseuraa. Suvin "syytä" tai "ansiota" taitaa olla Santerin ihastus lippalakkeihin...
26.8. Laitoin "ykköset" päälle ja ajelin kohti Leivonmäkeä. Siellä oli tänään kunnanhallituksen kokous ja minähän tietenkin halusin että hallituksen jäsenet näkevät minkälaisia koiria meillä on (vesikoiraedustajana mukanani oli Uri ja coton edustajana Elma) ja että minäkin olen ihan suhteellisen normaali ihminen.
Otin koirat autosta ulos luokseni pyörimään siihen auton viereen parkkipaikalle joten kokoukseen saapujat näkivät meidät heti tullessaan. Kun kokousta oli kulunut vain parikymmentä minuuttia, tuli Juhani pyytämään minua sisälle. Menin sitten kokoustilaan ja sain siellä tehdä pienimuotoisen esitelmän yrityksestäni, perheestäni, tilojen tarpeellisuudesta ja kaikesta sellaisesta minkä arvelin vaikuttavan positiivisesti kunnanhallituksen mielipiteeseen. Kotiin ajaessani oloni oli kovin sekava; toisaalta tuo talo olisi juuri sitä mitä olemme etsineet mutta toisaalta sitten taas Nyrölässä on ihanat naapurit.
Kun elokuun lopussa poimimme viinimarjoja sekä oman perheen että ystävien kanssa niin koko ajan höpisin tuosta talosta. Jännitin ihan hirveästi kuinka siinä lopulta käy,mahtaako kunnanvaltuusto olla samalla linjalla kuin mitä kunnanhallitus oli, saisimmeko talon vai jatkuisiko etsintä. Santeri oli onneksi oma aurinkoinen itsensä ja häntä ei tuntunut pätkän vertaa vaivaavan se että minä puoliksi leijuin kuvitelmieni siivittämänä.
Santeri on niin ihanan seesteinen ja hänellä on niin tavattoman mahtavia ilmeitä kun hän tuolla ulkosalla kävelee marjapensaalta toiselle.
Santerilla on joskus tosi ihania toteamuksia ja tapansa kertoa havainnoistaan saavat äidin sydämen läikähtämään rakkaudesta. Yhtenä päivänä Santeri oli isänsä kanssa ulkoilemassa ja minä päätin silläaikaa siivota talon. Onhan meillä toki siivottu vähän väliä mutta nyt tuumasin yllättää perheeni siivoamalla ilman etukäteisilmoitusta moisesta tempusta.
Kun tulivat kotiin ja olivat ottaneet ulkovaatteet eteisessä pois, Santeri naksahti kyykkyyn kynnykselle, silitti lattiaa kädellään ja sanoi "aaii ku tiittiä". Voi ihanuus, vaikkei s-kirjain tullutkaan oikeaoppisesti niin tokihan tuon ymmärsi jokainen ! Minua vaan nauratti että lapsihan oli kuin olisi elämänsä ensimmäisen kerran nähnyt siistin kodin...totta on että meillä on tavarat aina hujan hajan mutta ei meillä sentäs likaista ole koskaan ollut.
Viuhka-vesikoirasta tuli tänään valio !
Olen päättänyt lopettaa imetyksen.
Ajattelin nimittäin että jos saamme sen koulun niin pelkästään siinä ja siihen tottumisessa on Santerilla niin paljon tottumista että samaan hässäkään ei voida kyllä järjestää mitään rintamaidosta luopumisia. Maitoa ei kuitenkaan enää tule paljoakaan joten sen ravintoarvo on ihan minimaallinen ja tämäkin vähä maito loppuu varmasti melko pian Kivisuolle muuttomme jälkeen ja sitten olisi hankala selittää Santerille miksei saakkaan enää rinnasta mitään.
Esitin asian Santerille niin että narrasin vähän...kysyin häneltä syyskuun 6. päivä, marjapensaissa rymytessämme että "muistatko kun viime syksynä kun pensaisiin tuli marjat ni äidillä maito väheni tisuista kun tisut ajatteli että sä saat marjoista tarpeeks vitamiinejä eikä maitoa tarvita?"
Santeri, kiltti kun on, nyökkäsi ja sanoi "muittan". Sitten jatkoin "nyt kun sä olet jo noin reipas ja osaat ihan itte ottaa marjojakin suuhus ni voitasko me tehdä niin että et enää ottais tisumaitoa muuta ku ihan vaan vähän ja harvoin". Santeri vastasi "joo, kyllä käy".
Ja niinpä sitten kun hän meni sinä päivänä pienille päiväunilleen rinta suussa se olikin sitten siinä se rinnasta vierotus. Ihan mahdotonta kuinka helpolla pääsee tälläisessäkin asiassa. Odottaa vaan imetyksen lopettamista niin pitkään että lapsi on jo neuvotteluiässä ja sitten vain neuvotellaan asia selväksi ja se on siinä. Hieman on outo olo, maitoa on pakko vähän lypsää käsin hukkaan kun rinnat ovat edelleen aika meijerit.
Ikävä tuli imetystä jo samantien mutta parempi näin kuin että sitten JOS pääsemme Kivisuolle niin imetys loppuisi sitten maidon vähenemisen takia aiheuttaen Santerille turhaa huolta.
Santeri sanoi minulle kun lähti yöunille "mää tiiti akattan tua vaikken otakkaa maitoo enää".
Niin rakastan minäkin sinua ja onneksi voimme olla lähekkäin vaikkei rintani olekkaan suussasi jatkossa.
Ehkä on kuitenkin, en minä ala tästä asiasta kamalan tiukasti pitämään kiinni; jos lapseni tuntee tarvitsevansa minua vaikka vaan lohdukkeena niin tottakai hän saa ottaa rintani suuhunsa edelleen. Kun ei tee sitä vieraissa paikoissa eikä omin luvin.
27.7. sain ihmeellisen puhelun...Keskisuomalainen lehden toimittaja soitti ja kysyi että miltäpäs nyt tuntuu kun saatte ostaa sen Kivisuon kansakoulun ?
Olin aivan puulla päähän lyöty; miten niin saamme ostaa, kokoushan on vasta maanantaina ja nyt on
perjantai ? No kokous oli ollut sinä päivänä ja lehti-ihminen oli ollut paikalla ja halusi nyt sitten haastattelun lehteen. Minä tietenkin olin onnellinen ja kerroin kyllä ymmärtäväni niitä kyläläisiä joita tämä kauppa huolestutti, en itsekkään olisi avosylin toivottamassa tervetulleeksi naapurikseni jotakuta itselleni tuntematonta kennelistä.
Minun oli pakko soittaa Juhanille kotiin ja hän vain nauroi kun pyytelin anteeksi häiriötä vapaa-ajallaan. Hän vahvisti että kyllä homma on nyt melkein selvä, enää on odotettava 30 päivää valitusajan umpeutumista ja sitten pääsemme muuttamaan omaan kotiimme Kivisuolle.
Viikonloppu meillä meni ihan hösseliksi kun teimme suunnitelmia tilojen käytön suhteen, mietimme koira-aitauksien pystytystä ja sijaintia ja vaikka jos mitä.
Santeri oli kovin paljon suunnitelmissa mukana, hän kasasi legoja lattialla ja höpisi "mun oma koti on tässä".
28.10. tuo "pieni" kaukkarinpentu ryntäsi suoraan päin vasenta jalkaani ja kipu oli aika mojova. Yritin ontua päivän ajan mutta illemmalla kipu oli niin mahdoton että pakko oli mennä näyttämään koipea lääkärille. No siinähän on sitten telaluun murtuma tuossa jalassa. Tattis ja kiitos, kuinkas nyt mahtaa käydä muutto-operaation kun ei tuolla koivella pysty kunnolla kävelemään tasaisellakaan maalla saati sitten ryntäilemään niitä rappuja uudessa kodissamme.
Marraskuun alku hujahti jotenkin ohi kun oli noita uuteen taloon liittyviä asioita hoidettavana niin paljon. Kauppakirjat tein 6.11. ja samalla tietenkin suoritin maksun kiinteistöstä. Timo, Santerin eno siis, oli kiltti ja kävi aloittelemassa isin kanssa koira-aitausten tekoa sinne uuteen kotiin. 9.11. Mummi meni siivoamaan uutta kotiamme, isi, Timo, pappa ja Make ja Tumppi tekivät koira-aitaukset kokonaan valmiiksi jotta heti kun talo on siivottu niin pääsemme muuttamaan. Tiina, Santeri ja minä haahuilimme Nyrölän kodissa kun ei meistä oikein ole siivoamaankaan siellä Kivisuolla mummin jo ollessa paikalla.
10.11. Pappa ja isi olivat taas laittamassa niitä koira-aitauksia kuntoon, mummi oli siivoamassa. Santeri ja minä viihdytimme toisiamme Nyrölässä. En viitsi edes yrittää pakata mitään koska en halua huolestuttaa Santeria tavaroiden äkillisellä katoamisella. Ennättäähän noita rojuja sitten myöhemminkin kasaamaan koska eihän tätäkään taloa vielä laiteta myyntiin. Täältä noita tavaroita voi hakea ihan rauhassa.
Päätimme tiistai-iltana, 12.11. että miksi ihmeessä emme voisi muuttaa jo seuraavaksi yöksi uuteen kotiimme koska isilläkin oli kerran vapaaviikko. Käytettyämme koirat viimeisellä pisulla hipsimme autoon ja lähdimme kohti Kivisuota. Mammakoirat pentuineen otimme mukaan, kukin mamma kera oman pentueensa matkusti suuressa boksissa. Kivisuolla sitten laitoimme kaksi patjaa lattialle ja siinä nukuimme yömme. Mammakoirat saivat kukin käyttöönsä oman huoneen yläkerrasta.
Aamulla isi lähti tosi hurjan aikaisin Nyrölään hakemaan aikuisia koiria kotiin. Santeri heräsi tavattoman hyväntuulisena viereltäni patjalta eikä ollut yhtään ihmeissään vaikka koti olikin erilainen kuin edellispäivänä. Hän on niin nokkela poika että ymmärtää puhetta ja käsittää että tämä talo on nyt meidän kotimme ja Nyrölän talo on kohta tyhjä ja sitten se myydään jollekulle toiselle kodiksi.
Kun isi toi koirat kotiin niin loppupäivän vietimme ihan vaan taloa tutkien. Santeri tykkää hirveästi siitä että täällä on paljon rappusia, Nyrölässähän ei ollut kuin kuistilta maahan menevät ulkorappuset. Santeri ei osaa vielä kävellä rappusissa vuorotahtia vaan menee jalka toisen viereen-tekniikalla. Paitsi että kun tulee kiire niin sitten hän menee "nelinjaloin" eli käyttää käsiään edessään ja sitten onnistuu vuorotahti jaloillakin. Täytyy olla valmiina pelastamaan hänet jos vaikka jalka tai käsi lipeää, minua niin pelottaa että satuttaa itsensä rappusissa.
15.11. meille tuli ensimmäinen yövieras. Ja jotta totuus ei unohtuisi niin hän olikin sitten Tanskasta ja koiranpennun hakureissulla. Onneksi isin kaveri, Markku K. oli ennättänyt tuomaan huonekalut kuorma-autollaan jo eilen joten talo ei ollut ihan tyhjä Elisabethin tullessa. Vaikka oli se jotenkin hassua että kaikki Nyrölässä olleet huonekalumme mahtuivat yhteen kuorma-autoon eikä sitten täällä kodissamme niillä saatu täytettyä edes tuota asunnoksi kaavailtua osaa talosta. Nooh, jos vanhat merkit pitävät paikkansa niin äkkiäkös me tämän talon täytämme jollain rojulla.
17.11. isi vei Elisabethin ja Satu-koiran lentokentälle. Santeri ja minä tutustuimme talomme ulkoalueisiin ja voi kuinka paljon täällä onkaan tutkittavaa ! Oma pieni metsikkö jossa kasvaa kaikkea kivaa varpua ja sammalta. Santeri on aivan innoissaan "onko täällä maa-marjojaki" hän totesi kun näki kylmettyneitä mustikoita. Eipä ole tullut esiteltyäkään hänelle vielä muita marjoja kuin viinimarjat ja vadelmat, on jäänyt tuo maa-marjojen esittely vähän vähemmälle.
21.11. Lopultakin ympäristötarkastaja tuli katsomaan toimintasuunnitelmiani ja tiloja. Hän oli niin hauska kun katsottuaan kaikki paikat ja kuunneltuaan selostukseni suunnitelmistani hän kysyi "minkäs takia mä tänne muuten olen oikeasti tullut ?" Eihän hän tietenkään ollut vielä saanut tietoa että myös koirankasvattajien on tehtävä toiminnastaan ilmoitus lääninhallitukselle ja uusia tiloja käyttöönotettaessa on aina ensin suoritettava tarkastus.
Kiva mies, Santerikaan ei ujostellut häntä ollenkaan.
22.11. Tiina ja Markku tulivat meille saunomaan. Päätimme sitten että lähdenkin heidän mukaansa Nyrölään ja siivoilen siellä yöllä. Ehkä hieman omituinen ajankohta moiselle mutta samahan se on koska sitä hommia tekee. Näin kun toimii niin ei tarvitse olla niin pitkää aikaa päivällä erossa Santerista vaan saan olla näkemässä kuinka hän oivaltaa asioita Kivisuolla.
23.11. Siivoilin yön Nyrölässä ja aamulla Kirsi ja Ilja hakivat minut sieltä mukaansa ja tulivat meille kylään. Santeri oli aikatavalla "äidin poikaa" koska oli ollut yön isänsä kanssa kahdestaan ja aamullakin oli jo ennättänyt kyselemään "mittä äit o, mittä o?"
24.11. Anne, Pekka ja Mira tulivat käymään. Koska meiltä jäi sinne Nyrölään muutama suurehko viherkasvi, lähdin Annen kanssa kahdestaan hakemaan niitä kotiin ennennkuin paleltuvat siellä tyhjässä koirahuoneessa. Onhan siellä Nyrölässä toki lämmöt päällä mutta entäs jos jostain syystä lämmitys ei toimikkaan, ikävä olisi kun monta vuotta vaalimani kasvit paleltuisivat.
Illalla kun olimme taas oman perheen kanssa niin Santeri oli hurjan helliväinen. Hän halaili meitä vuorotellen ja ryhmähalejakin tuli suoritettua melkoisen monta sen illan aikana.
30.11. Mummi ja Santerin Timo-eno kävivät meillä. Meinasi mennä aikataulut rusetille kun meillä kävi myös perhe joka haluaa meiltä pennun. Onneksi tässä talossa on mahdollista samaan aikaan sekä opastaa asiakkaita että oman perheen elää omaa elämäänsä.
1.12. Anne, Asko ja Noora kävivät meillä. Nyt meillä on tuossa asunnon ensimmäisessä huoneessa tuollainen talossa jo valmiina ollut pitkä pöytä ja siinä sitten on tavallaan niinkuin arkiolohuone. Televisio ja videothan on makuuhuoneessa jotta voin katsoa jotain elokuvaa olematta erossa nukkuvasta Santerista.
Tuossa arkiolohuoneessa hörpimme kahvit ja lapset nauttivat jogurttia. Tämä tälläinen hillojogurtti on aika hyvä keksintö muuten mutta kun se hillo-kolo jää tyhjäksi niin sitä meinaa jokainen tuntemani pieni ihminen sitten repiä irti kun jogurtti on syöty. Eihän se muuten haittaisi mutta kun yleensä se jogurtti ei ole kuitenkaan ihan kaikki pois siitä purkista niin sitten sitä valuu pitkin ja poikin kun purkkia käännellään käsissä. Santeri on kyllä jo oppinut että sen hillo-kohdan voi kääntää irti niinkin että pitää toisella kädellä siitä jogurttiosasta kiinni mutta silti sitä jogurttia hyppää purkista lattiallekkin.
5.12.Helmi-täti tuli meille käymään ensimmäistä kertaa tänne uuteen kotiimme! Hän on sitten niin tavattoman hauska ihminen, sellainen aito ja rehellinen. Olen aina sanonut että jos Helmi sanoo jostain asiasta että "tuo on nätti" niin se sitten varmasti myös on nätti. Helmi kun ei koskaan kehu aiheetta eikä ikinä mielistele ketään.
Santeri tykkää Helmi-tädistä ihan mahdottomasti vaikkeivat olekkaan kovin montaa kertaa toisiaan tavanneet. Ehkä se on juuri se aitous mikä Helmistä tekee Santerinkin mielestä niin mukavan ihmisen. Helpompaahan se on olla aidon ihmisen kanssa tekemisissä kuin sellaisen jonka jokaista elettä ja ilmettä joutuu miettimään ja tutkimaan onko se ihminen oikeasti sitä mieltä mitä sanoo olevansa.
Tämä talo on aivan ihana, täällä on tilaa jokaiselle toiminnolle erikseen ja riittävästi. Jotta totuus ei unohtuisi täällä on tämän loppuvuoden aikana käynyt melkoisen paljon pentujen ostaja-ehdokkaita ja lisäksi kunnanjohtajamme Juhani kera Hytösen Pekan kävi 20.12. tuomassa kunnan tervehdyksen uusille kuntalaisille.
Hytösen Pekka kyseli samalla varovasti voisinko ajatella ottavani hänen tyttärensä ystävineen meille vähän auttelemaan kun tytöt niin tykkäisivät koirista. Tottakai, ihanaa että täältäkin löytyy auttavaisia nuoria ihmisiä joita koiruusasiat kiinnostavat!
20.12. Tiina tuli yökylään ja kun Santeri ja Pekka menivät lauantai-aamuna tarkistamaan Nyrölän talon hyvinvointia niin he veivät Tiinan kotiin samalla reissulla. Tiina sai meiltä mukaansa joulukuusen, ihana kun voimme antaa kuusia kaupungissa asuville ystävillemme.
22.12. Isin sisko, Tarja, piipahti pikaisesti. Kävi hänkin noutamassa oman joulukuusensa meiltä vaikka hänelläkin kasvaa niitä siellä. Tuumasi vaan että kun pojat eivät kuitenkaan kaada niin hänpä ottaa meiltä.
24.12. Mummi, pappa ja Timo-eno olivat meillä koko jouluaatto-päivän. Näin joulun kuuluukin mennä, ollaan yhdessä, syödään, kahvitellaan, nautitaan olosta ja sitten vasta joskus tulee lahjojen vuoro.
Santeri on kyllä tosi hauska poika, hän ei kertaakaan kysellyt lahjojen perään eikä sittenkään kun niitä jaettiin hän ollut mitään lahjaansa kohtaan ylenkatseinen. Hän oli jokaisesta, pehmeästäkin, paketista yhtä ilahtunut eikä alkanut repiä papereita pakettien päältä ennenkuin jokainen oli saanut kaikki lahjansa kasaan. Voi kuinka olisikaan ihanaa jos saisimme kasvatettua häntä niin ettei hän koskaan olisi mammonan perään vaan nauttisi vähemmästäkin.
Nyt meillä oli joulukuusikin, tuolla yläkerrassa ja siellähän tämä lahjojen jakokin suoritettiin vaikka ruokailu tapahtuikin asunnossa arkiolohuoneessa. Noin suuressa tilassa tuo kuusi on kaunis ja Santeri on ihastellut sitä monta kertaa.
27.12. Suvi-Sutvula Nyrölästä tuli meille yökylään ! Ihanaa saada hänet meille, Santeri on kovin onnellinen kun rakas ystävänsä on meillä. Hän on esitellyt kaikki paikat Suville jo moneen kertaan ja minusta on niin ihana nähdä kuinka hän luottaa Suviin kaikissa tilanteissa, myös vaikeissa rappusissa Suvi saa auttaa.
Jatkossa kirjoitan vuoden kerrallaan, toki Santerin syntymäpäivät ovat tärkeitä kohokohtia mutta yhden kalenterivuoden kirjoittaminen on helpompaa kuin mennä synttäristä synttäriin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti