Olen koko päivän taistellut itseni kanssa siitä mitä kirjoittaisin tänne huomenna...vai kirjoittaisinko mitään...
Ystäväni Tuula laittoi minulle tämän viestin ja päätin että tämä saa riittää huomisen kirjoitukseksi.
Huomenna, 23.9.2016, tulee kuluneeksi 7 vuotta siitä kun viimeisen kerran sain halata Santeria aamulla.Ikävä on suuri ja silmät vuotavat kyyneleitä aivan kuin sinä samana iltana kun sain kuulla että esikoisemme on jättänyt meidät tänne kaipaamaan itseään...

Kiitos Tuula kun oman kaipuusi keskellä jaksoit ja muistit lohduttaa minua tuolla viestillä.