Suomi 100

8 vuotta Suuresta Onnettomuudesta

Oloni on kovin kahtia jakautunut tänään...
Santerin pikkuveli Niklas täytti eilen 7 vuotta. Niklas aloitti esikoulun syksyllä ja sai uusia ystäviä joten tietenkin häntä alkoi kiinnostamaan mahdollisuus synttärijuhlista. Perjantaina ei tietenkään voitu juhlia järjestää joten ne oli siirrettävä tälle päivälle. Muistan niin kovin vahvasti mitä tapahtui 8 vuotta sitten ja pelkäsin eilisestä lähtien että joutuisin poistumaan juhlista kesken kaiken.

Onneksi Niklaksen esikoulukaverit iloitsivat aidosti juhlista ja sain kuin sainkin pidettyä itseni "lähes normaalina" koko päivän ajan. On hurjan ristiriitaista juhlia yhtä lasta samaan aikaan kun ikävöi toista lastaan niin paljon ettei ikävälle ole edes sanoja.

Tiedän että Santeri olisi sanonut juhlien siirrosta tälle, hänen Suuren Onnettomuutensa päivälle, jotain tyyliin "tottakai voitte juhlia, ei mua haittaa yhtään Mä tiedän ettette ole mua unohtaneet ja tietenkin Niklaksen kuuluu saada juhlat".  Häntä ei todellakaan ole unohdettu, pikkuveljensä ja -siskonsa tietävät hänestä hyvin paljon ja puhumme Santerista paljon.
Jostain ihmeen syystä eteen tulee aina ajoittain asioita jotka oikeastaan "pakottavat" meidät puhumaan Santerista kunnolla ja syvällisesti.

Tänä vuonna kesälomareissullamme satuimme piipahtamaan aivan vahingossa Ruotsissa huoltoasemalle jonka yhteydessä olevalla leirintämökkialueella yövyin Santerin kanssa yhdellä reissullamme. Jännä juttu että se huoltoasema oli aivan samannäköinen kuin silloin useita vuosia sitten mutta en tunnistanut sitä moottoritieltä ennenkuin olimme pihassa.

Näytin Niklakselle ja Lotalle sen mökin jossa olin isoveljensä kanssa yöpynyt, kävimme rannassa jossa Santeri hieman kahlaili. Lomareissullamme tänä vuonna oli liian kylmä sää päästää Santerin sisaruksia kahlailemaan samaan rantaan joten tyydyimme vain ihmettelemään rannan tuntumassa uiskentelevia sorsia. Minä toki näin muistojen silmilläni Santerin siellä vedessä. Niklas ja Lotta suhtautuvat näihin "äidin silmien vuotamiseen" hyvin tyynesti, heille se on osa äitiä ja he tietävät että ikäväni on liian suuri salattavaksi.

Kiitän ystäviäni jotka ovat lähettäneet minulle jaksamis-tervehdyksiä tämän viikon aikana, on jotenkin kamalan lohdullista tietää että muutkin kuin meidän perheemme muistavat tapahtuneen.

Santerin äiti

22.4.2017, huomenna olisi Santerin synttärit...

Huomenna Santerilla olisi 23 vuotis-synttärit.
Krookukset ja helmililjat kukkivat jo, niinkuin aina ovat tehneet Santerin syntymäpäivänä. Niitä ei kevään aikaisuus tai myöhäisyys haittaa, ne nousevat aina juhlimaan esikoisemme syntymäpäivää. Viime  yönä satoi lunta peittämään kukkaset mutta tiedän etteivät ne vähästä säikähdä, huomenna ja pari viikkoa eteenpäinkin kukkia on taas nähtävillä.

Katselimme taannoin Niklaksen ja Lotan, Santerin pikkuveljen ja pikkusiskon, kanssa Dinojuna-lastenohjelmaa telkkarista. Siinä äiti dino lauloi lapsilleen tuutulaulua ja koska se oli niin herttainen laulu, nappasin sen tänne. Hieman toki lyhentelin koska eihän täällä voi kovin pitkää videota julkaista.

Tuo musiikki sopii tähän kohtaan siksikin että Santeri yllätti minut näin jälkikäteen...
aikoinaan alakoululaisena, äitienpäivänä, Santeri antoi minulle tämän sievän kartongista koulussa askartelemansa somisteen.

Muistan selvästi Santerin sanoneen "sä voit avata tän" ja muistan kuinka sanoin että en todellakaan ala avaamaan, en osaa laittaa sitä näin sievästi kasaan. Laitoin tuon somisteen toimiston seinälle ja siellä se oli vuosikausia. Se oli siellä vaikka toimisto vaihtoikin toiseen huoneeseen ja tuosta huoneesta tuli vierashuone. Otin somisteen pois seinältä vasta pari vuotta sitten ja laitoin talteen,Santerin piirustusten joukkoon komeroon.

Nyt kun muutama päivä sitten siivosin komeroa ja tuo somiste osui käteeni aloin ensimmäistä kertaa koskaan ihmettelemään miksi tuo taiteltu kartonkikuori tuntuu käteen niin paksulta, paksummalta kuin mitä kertongista taitettu kuori voi oikeastaan tuntuakkaan. Avasin sen....
ja sitten selvisi miksi se olisikin pitänyt avata aikoja sitten. Sisällä oli silkkiliina, suolatekniikalla Santerin värjäämä.

Kuva ei tee liinalle oikeutta, se on luonnossa huomattavan paljon kauniimpi.
Voi rakas lapseni, kunpa olisit sanonut että kartonkikuoren sisällähän se äitienpäivä-yllätys on...minä luulin että se kuori oli se äitienpäivätervehdys ! Iloitsin aidosti kyllä siitä kuorestakin, minusta se oli nätti ja tiesinhän että se oli rakkaudella taiteltu.
Niklas ja Lotta ovat ihastelleet liinaa, hämmästelevät "mitenkä voi näin nättiä edes tehdä" ja minä tunnen saaneeni muistutuksen siitä että Santeri arvosti minua äitinään...onnekseni tiedän että hän tiesi myös kuinka paljon isänsä ja minä arvostimme häntä lapsenamme ja kuinka paljon häntä rakastimme silloin ja nyt, aina ja ikuisesti...