***********
Käsittämätöntä että siitä Suuresta Onnettomuudesta on tänään kulunut jo viisi vuotta. Tuntuu että vasta ihan äskenhän naureskelimme yhdessä ja suunnittelimme tulevaa.
Jos silloin viisi vuotta sitten olisi ollut tälläinen sää kuin mitä on tänään niin Santeri ei olisi lähtenyt mopolla kouluun...voi kunpa silloin olisi satanut räntää niinkuin tänään sataa...
Minun mieleni laukkaa edelleen, vallankin nukahtamishetkellä ja herätessäni, aivan villinä ja hallitsemattomana. Kovin usein herätessäni olen varma että olen nähnyt pahaa unta ja kaikki on hyvin, sitten sekunnin sadasosan kuluttua tajuan että oikeasti elämämme on aivan sekaisin, nyt ja aina.
Olemme hankkimassa uutta koiraa Ranskasta ja yhtenä aamuna, juuri ennen heräämistäni, keksin että "kun Santeri tulee ensi viikolla kotiin" niin juttelenkin Santerin kanssa kummanko kahdesta tarjolla olevasta pennusta otamme. Samantien tajusin että eihän Santeri enää tule kotiin, enhän minä enää voi kysyä hänen mielipidettään edes koirahankinnassa.
Santeri pikkuveli, Niklas, täytti eilen neljä vuotta. Niklas on kysellyt hyvinkin paljon mitä veljensä olisi missäkin tilanteessa tehnyt ja minusta on ollut jotenkin lohduttavaa että olen saanut kertoa Santerin jutusteluista ja tekemisistä Niklakselle. Samallahan varmistan että Santerin muisto elää vielä minunkin jälkeeni, joskin toisen käden tietona. Perinnetietona kuitenkin, niinhän monet muutkin tärkeät asiat ovat säilyneet hengissä.
Niklas on kovin ylpeä siitä että saa nyt rakennella Santerin legoilla, niillä ihan pienillä tavallisilla legoilla joita Santerilla oli melkoinen määrä. Kun pikkusisko Lotta ihastelee Niklaksen rakennelmia niin Niklas muistaa aina sanoa "nää on meidän isoveljen vanhoja, mä saan jo tehdä näillä ja säkin saat sitten kun oot isompi."
Niklas sai synttärilahjakseen legoja ja oli aivan haltioissaan lahjoistaan. Jos hän jatkossa on yhtä ihastunut legoilla rakenteluun kuin mitä Santeri oli niin usean tulevan vuoden synttärilahjat onkin sitten helposti hankittavissa; ostetaan lisää legoja ja lapsi on iloinen lahjastaan !
Legoja on kyllä jo melkoisesti, Santerillahan oli kokonainen huone varattu legoja varten. Niklaksenkin käyttöön on nyt annettu yksi huone legorakenteluja varten, ei tarvitse koskaan purkaa ja siivota legoja pois vaan voi jatkaa seuraavalla kerralla siitä mihin edellisen kerran leikki jäi.
Santerin pikkusisko, Lotta, ei taida ihan vielä ymmärtää kuka Santeri oikein oli mutta selvästi käsittää että Santerin valokuva on jotenkin harvinaisen arvokas esine talossamme. Lotta silittää etusormellaan isoveljensä poskea valokuvassa hyvin, hyvin hellästi päivittäin ja siliteltyään kuvaa hän on aina käsittämättömän seesteisen oloinen....aivan kuin saisi jotain vastakaikua kuvalta.
Santerin kissa, Luru, on edelleen vähän hukassa ajoittain. Ei fyysisesti, sehän on sisäkissa, mutta henkisesti se on ajoittain hämillään. Olen huomannut monta kertaa kuinka se terästäytyy kuullessaan mopon ajavan kotimme ohi. Se selvästi muistaa mopon äänen tarkoittaneen että sen rakastama ihminen on tulossa kotiin...ja aina kun mopon ääni kaikkoaa kauemmas Luru hakeutuu lähemmäs Santerin sisaruksia, kuin hakeakseen lohdutusta.
Minä en ole kissa mutta siltikin vaivun päivittäin ajatuksiini, en voi estää itseäni ajattelemasta millaista elämä olisi ilman sitä Suurta Onnettomuutta. Tähän videoon valitsemani kappaleen sanat ovat edelleen täyttä totta...
