Krookukset ja helmililjat kukkivat jo, niinkuin aina ovat tehneet Santerin syntymäpäivänä. Niitä ei kevään aikaisuus tai myöhäisyys haittaa, ne nousevat aina juhlimaan esikoisemme syntymäpäivää. Viime yönä satoi lunta peittämään kukkaset mutta tiedän etteivät ne vähästä säikähdä, huomenna ja pari viikkoa eteenpäinkin kukkia on taas nähtävillä.
Katselimme taannoin Niklaksen ja Lotan, Santerin pikkuveljen ja pikkusiskon, kanssa Dinojuna-lastenohjelmaa telkkarista. Siinä äiti dino lauloi lapsilleen tuutulaulua ja koska se oli niin herttainen laulu, nappasin sen tänne. Hieman toki lyhentelin koska eihän täällä voi kovin pitkää videota julkaista.
Tuo musiikki sopii tähän kohtaan siksikin että Santeri yllätti minut näin jälkikäteen...
aikoinaan alakoululaisena, äitienpäivänä, Santeri antoi minulle tämän sievän kartongista koulussa askartelemansa somisteen.
Nyt kun muutama päivä sitten siivosin komeroa ja tuo somiste osui käteeni aloin ensimmäistä kertaa koskaan ihmettelemään miksi tuo taiteltu kartonkikuori tuntuu käteen niin paksulta, paksummalta kuin mitä kertongista taitettu kuori voi oikeastaan tuntuakkaan. Avasin sen....
ja sitten selvisi miksi se olisikin pitänyt avata aikoja sitten. Sisällä oli silkkiliina, suolatekniikalla Santerin värjäämä.
Voi rakas lapseni, kunpa olisit sanonut että kartonkikuoren sisällähän se äitienpäivä-yllätys on...minä luulin että se kuori oli se äitienpäivätervehdys ! Iloitsin aidosti kyllä siitä kuorestakin, minusta se oli nätti ja tiesinhän että se oli rakkaudella taiteltu.
Niklas ja Lotta ovat ihastelleet liinaa, hämmästelevät "mitenkä voi näin nättiä edes tehdä" ja minä tunnen saaneeni muistutuksen siitä että Santeri arvosti minua äitinään...onnekseni tiedän että hän tiesi myös kuinka paljon isänsä ja minä arvostimme häntä lapsenamme ja kuinka paljon häntä rakastimme silloin ja nyt, aina ja ikuisesti...
