Joulu 2015 on tulossa

Joulu on sitten taas kerran tulossa. Nyt meillä on edessä jo seitsemäs joulu ilman Santeria …

Maa on lumeton, keli on aivan samanlainen kuin sinä syyskuun päivänä kun minusta tuli vuoden ajaksi lapseton. Tai ei oikeastaan lapseton, kyllähän äiti on äiti vaikkei lapsensa olekkaan fyysisesti läsnä. Mutta niin tai näin, keli on tyhmästi aivan kuin olisi syyskuu vaikka kohta onkin jo Joulu.

Santerin pikkuveli ja pikkusisko ovat saaneet tänä vuonna kotitontuiltamme joka päivä kortin arvoituksen kera. Arvoituksesta kerätään ohjeiden mukaan kirjaimet talteen ja sitten Jouluaattona saamme lukea valmiin viestin. Nämä samat kotitontut, Hilivili ja Hipsis, tekivät vastaavanlaisia juttuja Santerinkin lapsuusaikana. Onneksi perinteitä voi samaan aikaan sekä pitää yllä että hieman muutella jotta myös pikkusisarukset saavat osakseen Joulun odotuksen jännitystä. 

Leipoessani Lotan, Santerin pikkusiskon, kolmivuotis-synttäreille herkkuja odotin koko ajan kuulevani ulko-oven käyvän ja tutun hihkaisun ”haa, mäpäs arvaan jo tuoksusta mitä olet leiponut tänään ! Onko maistiaisia, saanko kaapia kulhon ?” Mutta ei, ei kuulunut oven käyntiä eikä riemukasta huudahdusta. Tunsin että jokin tärkeä osanen leivontatapahtumasta puuttui ja niinhän se tuleekin aina jatkossakin puuttumaan.

Lotta ja Niklas osallistuivat leipomisurakkaani omalla tavallaan, he istuivat tuoleillaan seuraamassa eri työvaiheita ja kysellen leipomiseen liittyviä kysymyksiä. He toivottelivat jokaiselle uuniin menevälle kakulle ”tule tule hyvä kakku, älä tule paha kakku”. Niklas totesi siskolleen jossain vaiheessa että ”eihän äiti osaakkaan pahaa kakkua leipoa mutta uunitonttujen takia on parempi lorutella”. Lotta myötäili Niklasta, sanoi "eikä mikään näin hyväntuoksuinen voi maistua pahalta, mun nenää naurattaa näin ihana tuoksu".

Tulihan niistä leivonnaisista ihan syöntikelpoisia, testattiin niitä Lotan synttäripäivänä ja nyt tiedän että pakastimeen päätyneet ovat Joulun maissa käymään tuleville ystävillekkin tarjoilukelpoisia.

Vaikka Niklas ja Lotta ovatkin täyttämässä päiviäni ja rakastan heitä aivan tolkuttomasti en osaa edelleenkään olla miettimättä minkälaista meillä olisi jos sitä Suurta Onnettomuutta ei olisi koskaan tapahtunut.

Huomaan vähän väliä miettiväni elämän epäreiluutta ja tunnen katkeruutta kohtaloa kohtaan.

Miksi ihmeessä Santerin sai olla niin vähän aikaa elämässämme mukana, miksen koskaan saanut tavata hänen tulevaa puolisoaan, miksi minulta vietiin esikoiseni aivan varottamatta ja äkillisesti...

Olisiko ollut liikaa vaadittu jos olisin saanut pitää esikoiseni ? Ehkä olisi, ehkä meillä Santerin kanssa oli yksikertaisesti liian hyvä elämä, ehkä Kohtalon piti antaa minulle jokin opetus.

En vaan ole vielä oivaltanut mikä opetus tässä piilee...sitä oivallusta odotellessa toivotan Sinulle hyvää ja rentouttavaa Joulua, onnellista vuotta 2016 !

Seija

23.9.2015

Siitä on nyt kuusi vuotta...edelleen olen ajoittain aivan varma että hetkenä minä hyvänsä Santeri ilmestyy paikalle virnistäen ja naurahtaen että "sä oot äiti ihan höntti".

Katsoin tänään Santerin pikkuveljen ja pikkusiskon kanssa sen pätkän "Toistaiseksi Tuntemattomasta syystä" ja jälleen kerran aloin miettimään että jos olisin soittanut Santerille koulunpäivänsä loputtua niin se puhelu olisi muuttanut päivän aikataulua juuri sopivasti...tai jos linja-auton matkustaja olisi hieman hidastellut kyytiin nousuaan...tai jos...
Olisi todellakin tarvittu vain pienen pieni hetki muutosta iltapäivän aikataulussa suuntaan tai toiseen eikä sitä onnettomuutta olisi koskaan tapahtunut. Kamalaa kuinka pienestä ajasta voikin olla kiinni kokonainen ihmiselämä !

Ikävä on suuri ja pohjaton, ei aika ole helpottanut sitä yhtään. On ihmeellistä ettei minusta näe päällepäin kuinka pahasti olen rikki ja hajalla, sivulliset satunnaiset vastaantulijat eivät osaa edes aavistaa millainen olisin jos kaikki olisi kuten pitäisi olla.
Yksi ystäväni totesi osuvasti "rikkinäinen ihminen esittää epätoivoisesti ehjää toisten ehjien ihmisten joukossa". Näin se on, olen vain olevinani ehjä. Vedän tavallaan Oscarin arvoista näyttelijäsuoritusta päivästä toiseen.

Tarkoituksenani oli laittaa yhdestä musiikkikappaleesta pari kohtaa videolle ja tänne mutta nyt en kyllä kykene tekemään yhtään mitään...teen sen sitten joskus tai sitten en, katsotaan nyt saanko määrättyä itseni nielemään itkuni jonain päivänä lähitulevaisuudessa...

Seija-äiti

Toukokuun loppu 2015

Santerin rakas kissa, Luru (virallisesti Piupaws Lord Chatham) on nyt maalliset kehräyksensä kehrännyt...sen vointi ja elämänlaatu heikkeni niin nopeasti että meidän oli pakko pyytää eläinlääkäri auttamaan se pois.

 Ikävästi tämä lopetuspäivä sattui olemaan koulujen loppumispäivä...minulle koulujen loppumisviikonloppu on jo muutenkin kovin raskas...lähdinhän aina silloin Santerin kanssa kahdestaan jonnekkin, yleensä Tampereelle, koko viikonlopuksi. 

Kun Luru oli jo laitettu laatikossa hautakuoppaan tajusi Pekka, Santerin isä, että Luru ennätti elää 15 päivää pidemmän elämän kuin sen Oma Rakas Ihminen. Santerihan oli 15 vuotta ja 5 kuukautta vanha kun se onnettomuus vei hänet meiltä, Luru oli 15 vuotta, 5 kuukautta ja 15 päivää vanha kun se saateltiin pois.

Niklas ja Lotta laittoivat Lurun laatikkoon sille mukaan kissanruokaa, orvokkikimpun ja kolme lelua. Alustaksi Luru sai oman tyynynsä ja peitokseen teddykankaan.Hautapaikka on Santerin muistoruusujen vieressä, ainoassa paikassa joka meidän tontillamme oli tähän asiaan sopivan tuntuinen.

Luru toi Pekalle ja minulle paljon lohtua Santerin jätettyä meidät itseään kaipaamaan, Luru puski meitä kuten se aina tapasi puskea Santeria, se kehräsi meille ja "keskusteli" kanssamme. Kun Santerin pikkuveli, Niklas, syntyi, Luru alkoi seurustelemaan tämän Oman Rakkaan Ihmisensä pikkuveljen kanssa samalla tavalla jolla se seurusteli aikoinaan Santerin kanssa.

Ja kun Niklas kasvoi isommaksi niin Luru piti huolen että Niklas sai osakseen paljon puskemista ja kehräystä.

Kun Santerin pikkusisko, Lotta, syntyi, niin Luru toimi hänen kanssaan aivan kuin olisi ajatellut "jonkunhan näistä pienistä on pidettävä huolta, se on kai kissan tehtävä". Luru nimittäin päivysti Lotan vieressä, mielellään kiinni Lotan kyljessä,aina  kun Lotta oli hetken aikaa muualla kuin sylissä.

Minun on aivan pakko "hieman" muunnella Hermione Gingold:in koirasta kirjoittamaa runoa voidakseni lyhyesti kertoa Lurusta:
 "Kissaksi nimittäminen tuntuu epäoikeutetulta,
olkoonkin että myönnän sen olleen kissa ulkoisilta ominaisuuksiltaan koska sillä oli neljä jalkaa, häntä ja se maukui ja kehräsi.
Mutta meille, sen omalle perheelle, se oli paljon enemmän kuin kissa...
se oli täydellinen herrasmies joka rakasti meitä vilpittömästi ja pyyteettömästi ja joka oli  rehellisyydessään jotain mihin ihmisistä parhaimmatkaan eivät koskaan tule yltämään."

Seija, Santerin äiti

Santeri täyttäisi  23.4.2015 jo 21 vuotta. 

Minkä takia ei ole tapana viettää syntymäpäiviä kun synttärisankaria ei itseään enää ole joukossamme...

Ihan hyvin voisi kutsua poismenneen ystäviä paikalle puhumaan hänestä, kertomaan muistoja yhteisistä hetkistä ja siten varmistamaan ettei hänen muistonsa todellakaan pääse koskaan unohtumaan. 

Meillä kotona toki puhutaan Santerista ja hänen tempauksistaan aika usein mutta siltikin osa hänen kokemuksistaan jää meille, Santerin perheelle, ikuisesti tietämättömiksi koska he joiden kanssa Santeri niitä kokemuksia hankki eivät käy meillä muistelemassa Santeria. 

Onko todellakin niin että joukosta poismennyttä ei voi juhlia, miksei voisi ? Antoihan hän meille jotka hänet tunsimme niin paljon muistoja että olisi mielestäni oikeus ja kohtuus että niitä muistoja vaalittaisiin ihan porukalla. Vaikka sitten kyyneleet silmissä, itkuhan ei ole heikkouden merkki vaan joskus ihan vaan kaipauksen ulostulokeino.

 

 

Yritin saada tästä "Terveiset sinne taivaaseen" (Ilpo Kaikkonen) biisistä irti sen parhaat sanomat vaikken itse oikeasti uskokkaan mihinkään tapaamiseen sitten kun minun elinpäiväni tulevat käytetyiksi loppuun. Ei vaan löydy nyt sellaistakaan biisiä joka kertoisi täysin mietteitäni joten "paremman puutteessa" tämä kipale kelpaa tähän päivään.

HALI,

Santerin äiti