Itsenäisyyspäivä ja Joulu lähellä (2012)

Kirjoitan tätä "Jouluviestiä" jo hyvissä ajoin ennen Joulua sillä en voi etukäteen tietää pysynkö tätä lähempänä Joulua edes kirjoittamaan...on nimittäin hyvä nähdä edes jotain kun naputtelee viestiä; jos kyyneleet vuotavat
solkenaan meinaa näkökyky heikentyä huomattavissa määrin.

Meillähän oli tapana rakentaa oikein kunnon herkkujoulu, herkkupöytä erilaisine pikkunaposteltavineen oli valmiina jo hyvissä ajoin. Santerilla kun ei noita ongelmia kilojen kanssa ollut niin hänellä oli lupa mässyttää hyviksiä ihan koska vaan ja kyllähän se herkkupöytä aika paljon vaatikin täydennystä ennen Jouluaattoiltaa. Tein tätä täydennystä kyllä mielelläni, sillä turhan joulukrääsän ostoon ja hankintaan verrattuna herkkusuun herkutteluhalumahdollisuudesta huolehtiminen oli kivaa.

Meillä ei silloin "kun kaikki oli vielä hyvin" ostettu yhtäkään joululahjaa kenellekkään siksi että "jotain on pakko ostaa" vaan tavaroita, tuotteita ja muita juttuja hankittiin pitkin vuotta kun kohdalle sattui jotain sellaista mistä arvelimme lahjan saajan oikeasti pitävän tai mitä tiesimme hänen tarvitsevan.

Tänä vuonnakin olen saanut itseni kiinni usempaan otteeseen hoksaamasta "hei, tästä Santeri taatusti tykkäisi" kun olen nähnyt jotain kivaa jossain.
Ja samantien olen tajunnut etten voikkaan enää ilahduttaa poikastani sillä hankinnalla...sitten tulee itku ja
suunnaton ikävä.
Juu, valuttelen edelleen kyyneleitäni myös ihmisten ilmoilla enkä enää viitsi edes miettiä mitä sivullinen minun käytöksestäni ajattelee. Alussa nuo kyynelkohtaukseni harmittivat mutta olen päättänyt että koska ne kerran ovat osa minua niin antaapi kyynelten valua ihan rauhassa silloin kun niitä haluttaa valua.

Onneksi Niklas, Santerin pikkuveli, on vielä pieni eikä täällä maalla asuvana joudu törmäämään jouluhysteriaan.
Hän ei tiedä yhtään mitään siitä kuinka tavallisissa perheissä odotetaan Joulua, hän ei osaa haluta mitään tavaroita lahjaksi eikä hän siten pakota isäänsä ja minua esittämään että onpas kiva kun tulee Joulu.
Saamme olla ihan normaalisti.

Niklakselle on tuolla kyllä pari ylimääräistä lelua odottamassa, lähinnä siksi että jos meille tulee ystäviä käymään (joille on toki varattuna pienet lahjat) niin voimme samalla antaa Niklakselle jotain uutta ja kivaa. Mutta mitään lahjoja ei ole paketoitu.
Santeri aikoinaan ehdotti että säästäisimme luontoa ja jättäisimme pakettien paperoinnit kokonaan.
Isänsä ja minun mielestä tämä oli vallan hieno idea; miksi ihmeessä pitäisi jokin toiselle annettava esine kietoa paperiin kun voihan sen antaa ihan siltäänkin. Onhan pelkässä tiedossa, että jotain kivaa on saamassa,
ihan varmasti riittävästi odotuksen jännitystä.

Tätä kirjoittaessani Itsenäisyyspäivä on lähellä.
Itsenäisyyspäivä oli Santerille hurjan tärkeä, ei vähiten siksi, että isoisoisänsä oli aikoinaan ollut
mukana pitämässä huolta siitä että maamme sai itsenäisyyden. Puhuimme aina itsepäisyyspäivästä sillä itsepäisyyttä oli rintamalla taatusti tarvittu.
Santeri sytytti aina Itsenäisyyspäivänä kynttilän, ei pelkästään kansallisen juhlapäivän kunniaksi vaan myös isoisoisänsä muistolle.

Nyt kun Santeri ei ole luonamme kynttilää sytyttämässä laitamme Itsenäisyyspäivänä ulos, Santerin lyhtyyn,  sinivalkoisen kynttilän palamaan.
Santerin veli Niklas viettää Itsenäisyyspäivänä nimipäiväänsä, aivan kuten vietti isoisoisäkin (Niilo) joten jatkumo vanhoihin asioihin on olemassa.

Tuntuu hyvältä tietää, että sitten kun Niklas alkaa kyselemään asioista, voimme kertoa hänelle kauniita muistoja jotka liittyvän hänen nimipäiväänsä ennen hänen syntymäänsä.
Niklas pääsee kertomusten avulla lähemmäs niitä meille rakkaita ihmisiä jotka eivät ole enää joukossamme ja isänsä kanssa koemme tälläisen tiedonsiirron mahdollisuuden kunniatehtävänämme.

Meidän Joulumme ei vielä tänäkään vuonna ole sellainen mihin vuosien varrella totuimme, mutta se, että me vietämme Joulua matalalla profiililla ei todellakaan tarkoita ettemmekö haluaisi toisten nauttivan Joulusta !

Toivotan siis koko meidän perheen puolesta sinulle HYVÄÄ JOULUA ihan täydestä sydämestäni.
-Seija

telkkariohjelma, per...na...

Voi että ottaa taas päähän...se telkkariohjelma Toistaiseksi tuntemattomasta syystä tulee uusintana. Tällä viikolla näyttävät sitten Santerin onnettomuutta oikein urakalla, vaikka kuinka monta kertaa.

Eihän siinä muuten mitään olisi vaikka se näytettäisiin joka päivä mutta kun siinä on niin tyhmästi niitä editointeja että jutun ydin on kateissa pahemman kerran.

En minä esimerkiksi sanonut että Santerin takia olen vain itkenyt vaikka se ohjelmassa siltä näyttääkin. Minä kun jatkoin lausetta "Kenenkään toisen kanssa en ole myöskään nauranut niin paljon kuin nauroin Santerin kanssa, kenenkään toisen seurasta en ole nauttinut yhtäpaljoa. Santeri kasvatti minua ihmisenä, hän opetti minulle asioita enemmän kuin toiset ihmiset ovat yhteensä voineet minulle opettaa".

No, olisi pitänyt tietää että täytyy saada nähdä kun nauhoitusta editoidaan valmiiksi ohjelmaksi. Haluanhan minä aina lukea etukäteen jokaikisen lehtijutunkin jossa olen osallisena. Ehkä tämä on sitten vain näitä juttuja joista voi todeta että jälkiviisaus on parasta joskin tarpeetonta.

Tänään olemme olleet 3 vuotta ilman Santerin seuraa....

Tämä biisi on tavallaan ihan aiheen vierestä mutta toisaalta sitten ei kuitenkaan...
me Santerin vanhemmat uskomme jonkinlaatuiseen reinkarnaatioon joten ehkä sitten kuitenkin Santerin siivet saavatkin kantaa häntä...

Ehkä jonain päivänä osaan (=jaksan edes yrittää....) tehdä jonkinlaisen "oman videon" jonka taustalla tämä
kappale soisi. Nyt ei voimat riitä.

On muuten aika outoa kuinka ajantaju voi mennä rusetille; kolme vuotta tuntuu samaan aikaan sekä hirveän pitkältä ajalta että kuitenkin kuin vasta tapahtuneelta. Ja sitten, yhdellä tasolla, tuntuu ettei koko onnettomuutta ole edes tapahtunut, että se olisi vain järkyttävän pahaa unta...

ESIPUHE

Tämä blogi on perheen ulkopuolisille varmasti vähän sekavaa luettavaa mutta eipä paljon muuta voi vaatia kun kirjoittajana on rakkaan esikoispoikansa onnettomuudessa menettänyt äiti.

Olen yrittänyt korjata tätä esipuhe-sivua jo monta kertaa ja useita tunteja kerrallaan mutta aina vaan teksti on joissain kohdissa oudosti. Ei voi mitään, minä en pysty parempaan ainakaan toistaiseksi koska en käsitä mikä tätä sivua vaivaa...(toki tiedän että vika on minun taidoissani mutta syytän silti sivua ; ) )
Varsinkin sivun lopussa on järkyttävän pitkä tyhjä tila..Tämä sivu loppuu virallisesti halaus-kehotukseen ; )

****************************************
Jokaiselle vanhemmalle oma lapsi on maailman tärkein ihminen. Meidän Erikoisen Tärkeä Ihmisemme joutui jättämään meidät kaipaamaan itseään aivan liian äkillisesti ja liian nuorena. Santeri menehtyi liikenneonnettomuudessa ollessaan ajamassa mopollaan koulusta kotiin.

Tämä on Santerin itsensä ottama kuva, hän sai uuden kännykän nimipäivälahjaksi ja tokihan sen kuvausominaisuuksiakin piti testata (koulussa, tietenkin tunnilla).Kuva on ilmeisesti viimeinen joka Santerista on otettu. 
Päivä ennen onnettomuutta äiti-Seija leikkasi Santerin hiukset, koulussa piti olla seuraavalla viikolla valokuvaaja paikalla. Eipä sitten saatu sitä kuvaa koskaan ja kerrankin kun hiukset näyttivät oikeasti upeilta...

Äiti-Seija kuunteli tätä odottelumusiikkina kun soitti vakuutusyhtiöön...ihan kamalaa että siellä soitetaan tälläistä kun äiti yrittää ilmoittaa että poikaa ei enää ole ja että moponkaan vakuutusta ei sitten enää tarvita... Tässä esipuheessa kerron aivan "lyhyesti" (pintaa raapaisten kuten tavataan sanoa) minkälainen ihminen Santeri oli.  *****************************   
 Meillä oli tapana että isä-Pekka ja Santeri ottivat talvella lomaa ja menivät kahdestaan johonkin kylpylään. Äiti-Seija taas oli kesälomareissu-seurana.

Näin toimien meidän ei tarvinnut jättää eläimiä perheen ulkopuolisten hoidettavaksi ja vastuulle ja Santeri pääsi lomailemaan kummankin vanhempansa kanssa ihan kahdestaan, nauttimaan täysin siemauksin jakamattomasta huomiosta.

  

Santerille ostettiin talvella 2003 terapiaratsuksi shetlanninponi ja sen kanssa puuhastelu antoi kivoja
hetkiä ja onnistumisen tuntemuksia. Toki meillä oli jo tuolloin myös suomenhevonen mutta alussa 
se oli osaamattomuudestaan ja nuoresta iästään johtuen turhan kookas pienelle ratsastajalle

Kolmannen luokan syksyllä otimme Santerin kotiopetukseen ja koska tentit sujuivat erinomaisesti eikä kotiopetus ollut edes rankkaa, teimme reissun 
Ranskaan, EuroDisney-huvipuistoon.
Reissu tehtiin maaliskuussa ja jäljellä oli enää "simppeli englanti",  "tosi helppo matematiikka" ja "yhtä tyhjän kanssa musiikki".
Koska tiesimme että noista tenteistä Santeri selviää vaikka lukemattakin niin virallisesti reissumme oli kouluvuoden päätösjuhlareissu. 





Kaikki reissussa eteen tuotu ruoka "upposi" mutta yhteisestä päätöksestä  jätimme kuitenkin mustekalanrenkaat ja juustolautasen "herkut" rauhaan vaikka olimmekin  
ne itse lautasillemme ottaneet.(mustekalanrenkaat olivat kuin kumia ja juustot taas...no joo...sanotaanko nätisti vaikka että tuoksunsa ei oikein innostanut maistamaan...) 
Tästä ruoan haaskauksesta äiti sitten kuuli ajoittain myöhemmin, se jäi häiritsemään Santeria koska :"ruokaa ei saa haaskata niin kauan kuin maailmassa on oikeasti nälkäisiä ihmisiä".
   
Samana kesänä äiti-Seija käväisi Santerin kanssa myös Tanskassa. 
Tämä oli toinen Tanskan retkemme ja tämän teimme Doris-automme kanssa.  
Virallisesti se oli jalostuskoirien lainaanvienti-reissu mutta mepä yhdistimme huvin ja hyödyn ja nautimme yhteisestä seikkailustamme.

  

Kurtturuusun tuoksu oli yksi Santerin lempituoksuista.  

Paluumatkallamme Tanskasta löysimme ihanan levähdysalueen joka oli täynnä kurtturuusuja ! 

Keväällä 2010 Santerin ystävä, Ulla, auttoi meitä istuttamaan pihaamme 15 kurttulehtiruusua
Santerin muistoksi. 

   

Santerin äidinäidinisä, Niilo-pappa, menehtyi sairauskohtaukseen vain muutama kuukausi ennen Santerin syntymää. Itsenäisyyspäivän kynttilä oli meille monellakin tavalla hyvin tärkeä asia .

 
 





 
 
 
 



 

  Nuorempana Santeri tuunasi polkupyöriä ja niitä sekä 
niiden osia oli joskus melkoisen paljon. Ja kaikkialla...
Santeri ei itse edes tiennyt haluavansa mopoa ennenkuin  
Timo-enonsa toi itselleen tarpeettomaksi käyneen moponsa meille.
Tuo ilonpäivä oli 3.3.2006. 
(arvaas vaan oliko meillä tuon jälkeen sitten mopojen osia siellä ja täällä...)  

 Omalla maalla saa onneksi mopoilla jo ennen kortin hommaamistakin !







Siirryttyään Kurkiauran kouluun 4. - 6. luokille Santerin itsetunto kohosi huimasti,kiitos erinomaisten opettajien ja ihanien uusien luokkatovereiden ! 
 Päästyään opinahjoon jossa häntä arvostettiin Santeri osoitti olevansa äärettömän tehokas oppija.  
Edellyttäen, tietenkin ; ) , että opittava aihe oli kiinnostava ja että sitä opetti opettaja joka oli ansainnut 

Santerin luottamuksen ja arvostuksen. 
Santeri yllätti itsensäkkin saaden 6.luokalla stipendin luonnontieteistä. (yllä kuva 6.luokan päättäjäispäivästä)   
Yläkoulussa tuli sitten eteen jonkinverran ongelmia, lähinnä joidenkin opettajien kanssa.
Santeri ei voinut sietää eikä hyväksyä epäoikeudenmukaista kohtelua keneltäkään vaan asettui aina puolustamaan
ystäviään ja näiden oikeuksia.


Santeri oli aivan kuten kiinalainen horoskooppinsakkin sanoo: 
"Koira on oikeudenmukainen ja rehellinen, hän taistelee vääryyttä vastaan.
Hän ei kaipaa valokeilaan vaan asettaa muiden hyvinvoinnin etusijalle.
Koiran ystävä voi tuntea itsensä etuoikeutetuksi, sillä hänen vaikeasti saavutettava ystävyytensä on ikuista. 
Koira puolustaa omiaan, hän on luotettava lohduttaja ja hänelle voi huoletta purkaa sydäntään."

Me Santerin vanhemmat emme koskaan kuulleet Santerin kiroilevan. Hän ei edes suutuspäissään kironnut meidän kuultemme vaikkeivat 
voimasanat olekkaan meillä kiellettyjä.
Koulussa ja kavereiden kanssa niitä kirosanoja kyllä lenteli ; ) (kyllä äiti tietää...) 

Hassua oli että jos (tai siis...KUN !) Santeri oli ottanut koulussa jonkun opettajan kanssa yhteen, 
hän oli aina valmis kertomaan tapahtumista
kotona ennen opettajan yhteydenottoa.
Santeri tiesi että vaikka hän olisikin toiminut koulussa vastoin odotuksia 
häntä ei tuomittaisi kotona jos hän itse kertoisi tekemisistään.
Santeri kertoi aina myös suoraan jos oli vahingossa rikkonut jotain, koskaan hän ei yrittänyt peitellä tapahtuneita vahinkoja.
Nytkin hän sanoisi meille "Älä itke, se oli vahinko, anna anteeks" (ja sitten hän halaisi itkevää äitiä/isää...)

Tottakai meillä täällä kotosalla otettiin välillä yhteen ja kunnolla otettiinkin !(verbaalisesti, tietenkin !) Eihän edes ystävyyden edellytys ole samaa mieltä oleminen, miksipä sitten 
ei oman perheen parissa voisi olla erimielisyyksiä vaikka toisiamme rakastetaankin.
Tapanamme oli selvittää erimielisyydet ja keskustella asiat selviksi mahdollisimman pikaisesti; nukkumaanmeno riidan jälkeen ei tuntunut luontavalta, emme antaneet auringon laskea
erimielisyyksiemme ylle.

2007 kesällä vietimme pidennetyn viikonlopun Tukholmassa,ihan vaan huvittelureissulla, ystäväperheen äidin ja tyttären kanssa.
Tuolla reissulla äiti-Seija sai taas kerran olla ylpeä shoppailua inhoavan poikasensa herrasmiesmäisestä käytöksestä.
Ei yhtäkään valituksen sanaa koko shoppailu-päivänä vaikka kaupoissa kiertely olikin Santerin mielestä oikeasti tosi tylsää. 
Jälkeenpäin, kun huvipuistopäivän jälkeen kehuin kaunista käytöstään shoppailun aikana
Santeri tuumi: "mä aattelin että ainahan jokaisen on vähän joustettava eikä yhden armoilla voi koko reissua tehdä". 

Kesällä 2008 äiti-Seija "raahasi" poikasensa Lontooseen, omaan lempikaupunkiinsa ja siellä oli tosi kivaa !
Maistelimme makuja, juttelimme ihmisten kanssa ja nautimme toistemme seurasta.
Äiti  seurasi ylpeänä vieraiden ihmisten hämmentyneitä katseita kun Santeri  
avasi automaattisesti ovet äidilleen, kuten kunnon herrasmiehet tekevätkin.
Toki muutama "pakollinen" nähtävyyskin käytiin  katsomassa ja vahingossa 
löysimme sellaisenkin paikan jota ei ollut  missään opaskirjoissa mainittu. Suosittelut paikan puolesta, kukin  astukoon sisään omalla vastuullaan jos sattuu Lontoossa pyörähtämään.
Paikka ei ole heikkohermoisten paikka, ei todellakaan !
 



 Santeri taisi olla asuinseutumme parhaiten "tunnustettu" asperger-henkilö.
Hänen  assiuttaan ei koskaan salattu vaan päinvastoin siitä kerrottiin  kaikille jotka olivat hänen kanssaan tekemisissä. 
Asiasta  kerrottiin ihmisille avoimesti ihan vain siksi ettei toisten tarvinnut  hämmästellä Santerin tapaa lähestyä asioita ja ikätasoonsa 
nähden  poikkauksellisen suorasukaista asioihin tarttumista. 
Santerin  assius oli kovin lievää, ei hän ollut mikään tapojensa orja tai  pikkutarkka nyhrääjä kuten monet tuntuvat kuvittelevan kaikkien 
assien  olevan.

Nuoruusiässä Santerin erityisyys ilmeni oikeastaan vain äärettömän vahvana oikeudentajuna, rehellisyytenä ja hurjan hyvänä muistina. 

Lapsuusajan hahmotusongelmatkin katosivat itsetunnon kohottua eikä Santeri kokenut assiuttaan vikana vaan hän koki sen vahvuudekseen 
opittuaan hyödyntämään erityispiirteensä tarjoamia mahdollisuuksia. 
Taisipa hän olla hieman ylpeäkin tästä erityisyydestään, kuuluuhan samaan porukkaan useita arvostettuja suurmiehiäkin. 
 


 
 




 Keväällä 2009 Santeri oli TET-jaksolla isänsä työpaikalla ja sai piipahtaa syntymäpäivänään 23.4. aamulla katsastuskonttorilla 
tekemässä mopokortin kirjalliset.
Vajaassa viidessä minuutissa kirjalliset oli tehty, virheitä nolla ja korttihakemus lähti eteenpäin poliisin lupapalveluun. 

Derbi Senda ostettiin suoraan kaupasta jo edellisenä syksynä mutta tämä kuva on otettu virallisena "mopoikäpäivänä" 23.4.2009. 
 Mopokortin saatuaan Santeri nautti uudenlaisesta vapaudestaan ja huristeli usein ystäviensä luokse, 
joko rassaamaan mopoja tai muuten vaan notkumaan kavereiden seurassa. 
Muutama noista "mopohepuista" kävi meilläkin pikavisiiteillä  ja me "vanhukset" tunsimme olevamme etuoikeutettuja kun pojallamme 
oli niin kohteliaita ja hyväkäytöksisiä ystäviä.

Kesällä 2009 Santeri piipahti Pekka-isän kanssa parin päivän reissulla Mikkelissä, isukki ajoi omalla moottoripyörällään ja Santeri mopollaan.
Tuosta reissusta ei ole kuvia mutta hauskaa kuulemma oli !
Santerin kanssa oli aina kiva reissata, Santerilla oli kova elämänjano ja hän halusi kokea "kaiken tässä ja nyt".

Syksyllä 2009 Santeri laittoi moponsa myyntiin.
Tarkoituksenaan oli hommata tilalle vanhahko Toyota Corolla, rassailla sitä pari vuotta ja sitten ajokortin saatuaan ottaa se käyttöönsä.

Ikävä kyllä kukaan ei ennättänyt mopoa ostamaan vaan tuo oma rakas ajokkinsa oli Santerin alla hänen ajaessaan linja-auton etuosaan traagisilla seurauksilla.

Eipä äiti-Seija tiennyt Santerin hiuksia tiistaina leikatessaan että se olisi viimeinen kerta kun trimmikone touhuaisi niissä hiuksissa..
eipä tiennyt isä-Pekka tiistai-illan saunareissulla että se olisi viimeinen yhteinen saunareissunsa...
eikä äiti aavistanut keskiviikkoaamuna 23.9. että se"hei-hei, aja varovasti, älä kiusaa opettajia"-halaus 
jäisi ihan viimeiseksi halaukseksi....

Ikävämme on niin suuri, niin syvä että tuntuu kuin olisimme ihan onttoja sisältä.
Olemme kuitenkin tämän järjettömän suuren, mittaamattoman kokoisen
kaipuummekin keskellä onnellisia ja ylpeitäkin siitä että meillä oli ilo ja kunnia saada olla Santerin vanhempina ja elämänpolkunsa silottajina.

Muistelemme jatkuvasti hänen kanssaan kokemiamme ihania hetkiä.Niitä oli paljon, voi niin paljon !
Santerilla oli mahtava huumorintaju ja ihanan laaja sanavarasto.Me leikittelimme usein sanoilla, pelleilimme niiden merkityksilläja nautimme nokkeluudestamme.

Vaikka tämä sivu on jo nyt aika pitkä on minun, äidin, kerrottava vielä vähän jotta Santerin persoona tulee paremmin tunnetuksi.

Hän ei ollut koskaan, siis ei koskaan, tivaamassa tuliaisia kun jompikumpi meistä vanhemmistaan oli jossain käynyt ja hän oli ollut kotosalla toisen meistä kanssa.
Santeri oli aina vilpittömän ilahtunut kun sai jotain tuliaisia ja sehän tietenkin kasvatti meissä antamisen iloa ja -halua.
Oli riemastuttavaa nähdä kuinka ihan pienikin tuomisemme sai hänet hymyilemään ja kiittämään aidosti. 
Varsinkin minulla, äidillä, oli suorastaan ihan intohimona raahata ulkomailta(ja ihan lähikaupastakin)  uusia makuja kotiin jotta Santeri sai tutustua sellaisiin juttuihin 
joita ei ollut aiemmin maistanut. 

Me leikittelimme usein sanoilla, pelleilimme niiden merkityksillä
ja nautimme nokkeluudestamme.

"Katiska", siis tuo Cornish Rex-rotuinen Piupaws Lord Chatham
(Luru vaan näin tuttujen kesken) on nyt ihan hukassa ja hämillään
kun sen oma maailman tärkein ihminen ei ole enää läsnä.
Luru on meille tavallaan lohduttajana sillä se ansaitsee
hyvän elämän vaikkei Santeri enää olekkaan ottamassa
sitä kainaloonsa nukkumaan mennessään.
Tältä Santeri näytti pikkupoikana kun mörkökissansa Luru vahti hänen untaan. 


 
Tätä  nykyä Luru  toimii Santerin pikkuveljen Niklaksen ja pikkusisko Lotan, huvittajana. 
Hassu vanha katti kehrää jo siitä että Niklas hieman silittää sitä tai Lotta rapsuttaa sitä korvan takaa.
Santerin muistajaisissa (lauantaina 3.10.2009) oli paikalla 60 ihmistä, lisäksi edellispäivänä meillä piipahti päivämäärissä sekaisin mennyt ystävämme.

Sunnuntaina meillä kävi kaksi Santerin ystävää jotka  olivat olleet estyneitä saapumaan varsinaiseen muistelutapahtumaan.

Yksi ystäväpariskunta, joka oli tuntenut Santerin ihan vauvasta saakka, piipahti meillä "yksityisessä muisteluhetkessä" jo 27.9. 
Meille tuli mahdoton määrä kauniita adresseja, kortteja ja sähköpostiviestejä, pieniä muistoesineitä.
vastaanotetuilla kukkalähetyksillä olisimme voineet perustaa pienen kukkakaupan.

Santerin ystävät olivat "omin pikku kätösin" kasanneet suurelle kartongille Santerista juttuja ja kuvia ja saimme sen muistajaisissa.
Se on ihana, aito ja rehellinen ja olemme siitä kovin iloisia.

Viikko Santerin onnettomuuden jälkeen kävimme keräämässä onnettomuuspaikalle tuodut kynttilät, niitä oli tasan 50.
Toimme kotiin yhden lyhdyn ja poltimme siinä kynttilää reilun vuoden ajan, ihan jokaisena iltana. 
Tuossa pihatiemme päässä se kynttilälyhty loisti ihan kuin majakkana rakkaallemme.
 
Nykyään Santerin muistoruusujen luona on valo palamassa öiseen aikaan ja kesäisin ruusujen vieressä virtaa äidin tekemä pieni vesiputous. 
Santeri piti solisevan veden äänestä, nyt lempituoksunsa lähellä on myös yksi lempiäänistään...

Onnettomuuspaikalla oli myös Santerin ystävien jättämiä viestejä.
Kirjoitin ne tuonne vieraskirjaan vaikka ne menettävätkin osan aitoudestaan siihen siirrettyinä. 
Viestit olivat käsinkirjoitettuja ja siksi ne ovat erityisen arvokkaita. 

Olisi todella kiva jos vieraskirjaan ja tänne blogiin noihin kommentti-kohtiin saataisiin kasattua paljon muistoja Santerista, ihan kaikkien nähtäville.
Kirjoita ihmeessä jos sinulla on muisto jonka haluat jakaa kanssamme.
Muista että ei ole olemassakaan "mitätöntä" muistoa, ihan kaikki
muistot ovat tärkeitä ja arvokkaita.

IMO olis hienoo ; ) jos kirjoittaisit, kuten Santeri sanoisi....
 kirjoita
 lue
Käy katsomassa mitä "ohjeita"
annetaan kirjoita-puolella, ehkä kynnyksesi kirjoittaa
omia ajatuksiasi madaltuu ja saamme sinunkin viestisi
luettavaksemme.

Emme vastaa vieraskirjaan tehtyihin merkintöihin
kirjoittajalle suoraan mutta sehän ei
todellakaan tarkoita ettemmekö olisi
jokaisesta viestistä kiitollisia.
Pyrimme kirjoittamaan vieraskirjan
viesteihin vastaukset pikimmiten.
Käy siis sivulla uudestaan päivän, parin kuluttua.

Pidätämme oikeuden poistaa epäasialliset tai
Santerin mielipiteitä vahvasti loukkaavat kirjoitukset.
(esim. vahvasti uskonnolliset viestit ovat ei-toivottuja
koska Santeri oli agnostikko ja me hänen
vanhempansa olemme muuten vain "uskomattomia" ; ) )

Nuorisolle tiedoksi: siihen ei tarvitse laittaa omaa nimeä,
saapi käyttää lempinimeä tai mitä vaan
kunhan se on sellainen etteivät "sivulliset vanhukset"
hermostu ; ) You know...

Sähköpostiin ei kannata laittaa mitään viestejä,
niitä ei siirretä tänne eikä niihin edes vastata ja
siten ne jäävät unholaan.

Muista halata aina läheisesi kun eroatte,
koskaan ei voi tietää mikä halaus on se viimeinen.
Tosimies se vasta halaakin ja kunnolla sittenkin !
 

Santerista olisi tänään tullut täysi-ikäinen

Santerille 18 vuotissyntymäpäivänä, 23.4.2012

Olin henkisesti asennoitunut jo vuosia sitten että viimeistään viime joulukuussa olisit ilmoittanut mihin autokouluun haluat mennä.
Olisimme yhdessä miettineet vaihtoehtoja kauan ennen ilmoittautumistasi mihinkään autokouluun, olisit kuunnellut isäsi ja minun mielipiteitä tyynen rauhallisesti mutta loppujen lopuksi olisit kuitenkin onnistunut saamaan oman tahtosi läpi, olisit mennyt juuri siihen autokouluun johon olisit alunperinkin halunnut mennä ja olisit nyt loppusuoralla ajokortin hankinnassa.

Koko autokouluajan olisin kuullut juttujasi tunneista, niin teoria kuin ajotunneistakin.
Olisimme vertailleet autokoulukokemuksiamme, olisit varmasti pyytänyt minua kertomaan uudestaan ja
uudestaan niistä hassuista jutuista joita minulle sattui autokouluaikanani.
Nehän kiinnostivat sinua aina ennenkin.

Nyt sitten muistuttaisin sinua siitä lupauksestasi jonka annoit minulle 13 vuotiaana ja sinä sanoisit hymyillen että "toki-toki pidän lupaukseni jos sä pidät omas"

Nämä lupaukset annettiin kun olimme kahdestaan Tampereella, koulun kesäloma oli juuri alkanut ja ainahan me menimme kesäloman alkuajuhlistamaan Tampereelle.
Harmittelin siinä hotellin parkkipaikalla autoa pakatessamme hotelliyön jäljiltä että kohta et enää viitsisikään lähteä äidin kanssa Särkänniemeen ja hotelliviikonloppua viettämään.
Sinä virnistit ja totesit että tottakai lähtisit aina kanssani kouluvuoden loppumista juhlistamaan.
Sanoin sinulle että olisihan se tosi kiva jos sitten vielä 18 vuotiaanakin kehtaisit äitisi kanssa reissata mutta varmastikkaan et kyllä kehtaisi enää lähteä kanssani mihinkään kun sinulla olisi ajokortti ja kavereita joiden kanssa ajella.

Katsoit minua suoraan silmiin ja sanoit "Tottakai mä kehtaan sun kanssas liikkua aina, sähän olet mun äiti.
Miksen muka kehtais liikkua sun kanssas ? Mä lupaan että vielä ainakin sinä keväänä kun oon saanu ajokortin ni lähden sun kanssas kahdestaan tänne. Varmaan senki jälkeen mutta ainaki vielä sillo.
Mutta annatkos mun ajaa Doriksella ilman että koko ajan neuvot, vaikka mulla onkin silloin
oma auto niin kai me silti tultais Doriksella kun on sillä aina ennenkin tänne tultu".

Lupasin sinulle että jos Doris vaan on vielä käyttökunnossa niin taatusti saat ajaa sillä enkä varmasti puutu ajamiseen, minähän luottaisin autoni sinulle jo vaikka nyt jos ei tarvitseisi laista välittää.

Sinä sanoit siihen hassutellen että "mitäs me laista kun ei lakikaan meistä".

Olin niin onnellinen ja halasin sinua, vettä satoi ihan hiljaa tihkuttamalla ja meidän molempien silmälasit olivat märät kun lopulta tajusimme mennä autoon sateelta suojaan.
Minun lasini olivat märät linssien sisäpuoleltakin sillä ilon kyyneleet karkasivat luomieni alta autossa istuessamme kun katsoin sinua ja tajusin kuinka rakas oletkaan minulle.
Sinä hymyilit minulle istuessasi siinä apukuskin paikalla ja aloit taas kerran miettimään minkälaiset automaattipyyhkijät silmälaseihin voisi asentaa. Sanoit, kun vilkaisit minua,  että "sulle varmaan pitäis olla sisä- ja ulkopuolella ne pyyhkijät kun sä aina saat itkettyä lasis märiks, sun kyyneleet jotenkin sinkoaa päin linssejä".

Voi Santeri...itken täällä taas silmälasini märiksi eivätkä nämä kyyneleet ole mitään kivoja ilon kyyneleitä...nämä ovat näitä kamalia kaipuun aikaansaannoksia.
Näitä kyyneleitä tulee niin paljon ja niin helposti että jos todellakin voisi kyyneleitä pullottaa ja myydä ne Baden-Badeniin kuten Chisun laulussa niin minähän olisin jo upporikas.

Minulla on sinua aivan hirveä ikävä ihan jokaisena päivänä mutta näin vuosipäivinä ikäväni saa aivan järjettömän suuret mittasuhteet.
Tuntuu kuin se hirveä syyskuinen keskiviikko olisi tapahtunut vasta tänään, kaikki se kaipuu ja
suru tulee kerta toisensa jälkeen aivan yhtä voimakkaana kuin silloin kun kuulimme isäsi kanssa ettet enää tulisikaan kotiin.

Voi kunpa olisit saanut juhlia tänään 18 vuotispäivääsi...kunpa isäsi ja minä olisimme saaneet nähdä sinut virallisesti aikuisen ikäisenä.
Olisit varmasti ihana nuori aikuinen, sinulla olisi paljon suunnitelmia tulevaisuutta ajatellen ja me isäsi kanssa olisimme tukenasi valinnoissasi...nyt me vain mietimme kuinka ihanasti asiat voisivatkaan olla jos sitä typerää onnettomuutta ei olisi koskaan tapahtunut....


Hyvää syntymäpäivää rakas esikoispoikani,
Äiti
Sakari Kuosmasen biisissä on paljon "osui ja upposi" sanoitusta... kuuntele se ajatuksen kanssa, rakas lukija

Lennähtelevät lausahdukset ; )

Lennähtelevät lausahdukset ; )

Tam 6. 2010 

Santeri oli erittäin nokkela sanailija ja käytti paljon kaikenlaisia lennähtäviä lausahduksia. Osa niistä tarttui mukaan kavereiden puheista, osa oli sitten Santerin itsensä kehittelemiä.
Keräilen niitä tänne, kerro jos jokin lausahdus on unohtunut niin lisään sekin listaan mukaan.
Osa noista on sellaisia “sisäpiirin juttuja” että ne eivät aukea asiasta mitään tietämättömille ja koska niiden selittäminen on lähestulkoon mahdotonta niin pyydän anteeksi jos et tiedä mitä tai mihin juttuun lausahdus kuuluu.
HUOM ! “ETSINTÄKUULUTUS” ; JOS SINULLA ON JOKIN KÄNNYKÄLLÄ TAI KAMERALLA VIDEOITU NAUHOTE JOSSA KUULUU SANTERIN SELOSTUSTA (KIROSANATKIN HYVÄKSYTÄÄN) NIIN LAITA IHMEESSÄ SE TULEMAAN MINULLE. JOS SAAN SAMALLA LUVAN KUVAAJALTA NIIN YRITÄN EDITOIDA SANTERIN PUHETTA TÄNNE JONNEKKIN, IHMISTEN KUVAT VOIN KADOTTAA ÄÄNITTEESTÄ NIIN ETTEI KETÄÄN TUNNISTETA ! Laita tämä wanted-pyyntö eteenpäin jotta saisin mahdollisimman paljon materiaalia. Kiitos !
“Oleolemoleolenhan minä”

“Varmasti” (tähän liittyy jännä äänenpaino, sellainen joka vihjaa skeptisyyttä olevan mukana roppakaupalla)

“Vaahingossa” (tässä pitäisi olla mukana ihana virnistys, se Santerin virnistys….)

“Varmana en pölliny”.(juu, ei ole kukaan koskaan epäillytkään Santerin mitään pöllineen, tämä on niitä sisäpiirin juttuja tämä ; )  )

“Minä olen paras myymälävaras” (sisäpiirin juttu)

“Haa haa”

“Eläimet ei syö pöydältä”

“Hyyyyiiii, lukiolaisia”

“Itse, itse, minä itse” (kotona viljelty lausahdus )

“Joo joo, ihan kohta” (ja käytännössä tämä tietenkin tarkoitti että joskus sitten mutta ei ainakaan ihan lähituntien aikana ellei erikseen käydä muistuttamassa ja muistutuksesta taas sitten seurasi …)

“elä aina huuvva” (vaikkei edes huudettu tai ääntäkään korotettu)

“ootko tosissas ?” (kotona virnistellen lausuttu, yleensä liittyi johonkin suunnitelmaan jonka suorittamiseen piti varautua hyvissä ajoin)

“Kamalistus !”

“Rasisti!” Jokainen joka syrji ketä tahansa mistä tahansa syystä oli automaattisesti rasisti. Santeri toki tiesi sanan ensimmäisen merkityksen mutta tottahan on että rasismi voi olla muustakin kuin ihonväristä johtuvaa syrjintää tai eriarvoiseen asemaan laittamista.

“Liika” kun pitäisi olla liian. Tämä taas juontaa juurensa yläkouluun yhden opettajan tunneille…opettajalla oli tapana sanoa esim. “täällä on liika kova meteli” ja tämä kieliopillinen virhe oli niin mehukas että tästähän oli otettava kaikki irti ja sanaa oli alettava käyttää ihan jatkuvasti, koko luokan voimin tietenkin.

“äryym” (sisäpiirin juttuja ; ) )

“hmmhmmm, olen ovela poika” (kotona ainakin tähän sitten vielä tuli lisäyksenä “ja ylpeä siitä”, tätä “ja ylpeä siitä” Santeri käytti muissakin yhteyksissä, kuten esim. “olen laiska ja ylpeä siitä” )

“Ihan sama” (kotosalla liittyen aina johonkin kieltoon, esim. jos oli turhanpäiväistä temuamista jostain asiasta niin meillä naksahti tietokonekielto päälle. Siitä toki varotettiin etukäteen sanomalla että seuraavaksi sitten on tietsikkakielto edessä jos ei ala tyyli muuttumaan. Jos Santeria kovasti harmitti meidän puuttumisensa huonoon käytökseensä niin sitten saimme kuulla että tietokonekielto on “ihan sama” vaikka taatusti ei sitä ollutkaan)

“Mitä väliä?” (kovin usein kotosalla kuultu, liittyi yleensä äidin motkotuksiin “et sä voi saada kunnon numeroita kokeista jos et lue yhtään…”)

“Ei oo todellista” (kun jotain meni mönkään syystä tai toisesta, esim. kun tietokone takkuili tai mopoa rassatessa jokin ruuvi,pultti,mutteri ei totellut)

“Kamalistuksen myyrähäkki”. Tätä ei kotosalla ihan tuossa muodossa kuultu, enemmän oli koulussa käytössä. Käyttö samoissa tilanteissa joissa minä sanoisin “kauhistuksen kanahäkki” .

“Eijjj”. Ei-sanasta tuli painokkaampi kun sen perään laittettiin parit j-kirjaimet.

“Ei tod.” Ihan totta, Santeri lyhensi “todellakaan” sanan kotona ihan puheessa. Jos kysyttiin vaikkapa :” opitko koulussa jotain tänään?” niin vastaus oli (yläkouluaikana) hyvin helposti “no en tod. oppinut”.

2011, kolmas jouluton Joulu

23.12.2011, Jouluaatonaatto
Taas on edessä yksi tyhmääkin tyhmempi pidennetty viikonloppu,
kaikilla muilla on ollut joulun tekemisessä kiire ja hoppu.

Meitä joulu ei vieläkään yhtään kiinnosta;
ethän ole täällä luonamme hihkumassa innosta
kuusen koristelun tai leipomisten takia.
On olomme ihan kamalan vaikea
kun kaikkialla toitotetaan perheen yhteistä juhlaa
ja meitä ei kiinnosta edes jouluherkku-suklaa.

Pieni veljesi ei onneksi vielä ymmärrä jäävänsä jotain vaille
vaikkei joulumieltä tullut tänäkään vuonna näille maille.
Vihaan pitkiä viikonloppuja, inhoan ihan tavallistakin vapaapäivää
koska en saa enää kanssasi jutella ilman kiireen häivää.
Voi kun voisin paeta jonnekkin pois,
jonnekkin missä ei mitään jouluja ois !

Tai jos voisin esittää yhden toiveen, yhden ainoan toiveen…
tahtoisin sinut takaisin tänne luoksemme puuhailemaan,
veljesi kasvua seuraamaan ja hänelle asioita neuvomaan.

Näyttäisit veljellesi kuinka koiranpentuja käsitellään
ja kuinka niitä turvallisesti kannetaan
kun ne omille ihmisilleen mukaan annetaan.

Sain kasvattini emännältä oheisen kuvan
ja siihen tietenkin julkaisuluvan.
Nyt vain siitä voin veljellesi näyttää
kuinka pitää kättä oikein käyttää
kun sinä et ole mallia antamassa
ja veljeäsi kennelhommiin opastamassa.

Kukaan ei toivettani varmaankaan voi täyttää…
siksi haluan taas tälläkin viestillä kaikille näyttää
että vaikket olekkaan enää luonamme,
olet aina mielessämme ja elät vahvasti muistoissamme.

Kiitos Kin-Sei Temima:n emännälle (Pirkko Ekholm) tästä 7.7.2007 ottamastaan kuvasta.

23.9.2011, kaksi vuotta kaipuuta...

Kun olit pieni vauva niin minä odotin kovasti että kasvaisit nopeasti jotta pääsisin keskustelemaan kanssasi, neuvomaan sinulle asioita niin että voisit kysellä lisätietoja jos asia herättäisi mielessäsi kysymyksiä.
Odottamiseni palkittiin, jo kovin nuorena kyselit paljon, pohdit ääneen "entä jos"-kysymyksiä, kyseenalaistit ja rohkenit olla erimieltä.
Olin onnellinen.

Kun isompana teit kävelyretkiä, venereissuja ja muita seikkailuja isäsi kanssa, minä odotin sinua kotiin kuullakseni mitä olit nähnyt, haistanut ja maistanut. Halusin tietää miltä sinusta tuntui, kuinka kokemuksesi olivat vaikuttaneet sinuun. Odottamiseni palkittiin, olit aina täynnä uutta asiaa ja kerroit mielelläsi minulle tuntemuksistasi.
Olin onnellinen.

Kun menit kouluun odotin sinua kotiin voidakseni touhuta kanssasi, kuulla mitä olet oppinut ja mitä haluat
tietää lisää. Odottamiseni palkittiin joka arkipäivä, kun tulit koulusta kotiin olit aina valmis viettämään aikaa
kanssani, olit täynnä kysymyksiä ja intoa oppia jotain lisää.
Olin onnellinen.

Kun olin itse poissa luotasi odotin että tapaan sinut pian ja saan kertoa sinulle mitä minä olen kokenut,
kysellä mitä sinulle on tapahtunut sillä aikaa kun olemme olleet erossa. Odottamiseni palkittiin, sinä et koskaan kysynyt ensimmäisenä tuliaisten perään vaan kyselit kokemuksistani, havainnoistani ja tunteistani.
Olin onnellinen.

Kun vietit aikaa ystäviesi seurassa odotin sinua kotiin.                                         
Kun kuulin moposi äänen lähestyvän tunsin sisälläni suuren onnen läikähdyksen: minun pieni poikani on jo niin iso että hän tulee ja menee itsenäisesti,hänellä on itsensä kaltaisia reiluja ystäviä mutta silti hän tulee aina luokseni takaisin.
Olin onnellinen...kunnes sitten yhtenä keskiviikkona et enää tullutkaan kotiin vaan jäin odottamaan sinua...

Tätä odottamistani ei tulla enää palkitsemaan ja olenkin siis tavallaan jatkuvassa odotuksen tilassa.
Sisälläni on koko ajan se sama tyhjä olo joka siellä oli aina kun olin sinusta erossa ja joka täyttyi ja muuttui onnen tunteeksi kun tapasin sinut taas.

On todella ikävää odottaa kun tietää ettei se lopu koskaan....
Hei-hei:t kun on heitetty niin ilman muuta seuraavaksi pitää saada taas tavata ja sitähän jäädäänkin odottamaan jo hyvästien hetkellä.
Hyvästeihin liittyy seuraavan tapaamisen odotus...

Eilen pieni veljesi täytti vuoden. Koko hänen olemassaoloaikansa olen pystynyt kuvittelemaan sinun ilmeesi ja sanomisesi kun olisit nähnyt
veljesi kehityksen. Kuulen korvissani kuinka ihmettelisit hänen juttujaan ja kuinka mielissäsi olisit kun kertoisin mitä sinä itse teit samassa iässä.
Katsoisimme yhdessä valokuvia ja hämmästeleisit sitä että veljesi on aivan samannäköinen kuin sinä olit tässä vaiheessa.

Odotan nyt veljesi kehitystä voidakseni keskustella kanssaan...                       
aloitin siis alusta koko onnenhetkien odotukseni ja samaan aikaan sisälläni on tuo
tyhjä kohta jota ei voi täyttää kukaan eikä mikään.
Kaipaan sinua ihan kamalasti, ei ole olemassa sellaista sanaa joka kertoisi kaipuuni syvyyden.

Rakkaudella Äiti

23.4.2011 (Santeri täyttäisi tänään 17 vuotta)

Santerille 23.4.2011, kun hän täyttäisi 17 vuotta,
onnettomuudestaan on kulunut päivälleen 19 kuukautta:
Jokaikinen päivä tapahtuu jotain sellaista mistä tahtoisin sinulle kertoa,
kanssasi oli niin helppo jutella ja asioita yhdessä pohtia.
Jokaisena päivänä mietin millaista meillä olisikaan
jos sitä onnettomuutta ei olisi tapahtunut ollenkaan.

Asuisit varmasti viikot kaupungissa opiskelujen helpottamiseksi,
soittaisin sinulle päivittäin ihan vain välittämiseni näyttääkseni.
Tulisit kotiin viikonloppuisin ja jotain autonrämää sitten rassaisit
varmaankin vain ruoka-aikoina sinut näkisin kun vain silloin auton rauhaan jättäisit.

Mäkättäisin sinulle tietenkin pikkuasioista
kuten  vaatteiden pyykkikoppaan laittamattomuudesta;
ne lojuisivat pitkin lattioita laukkusi siihen purettuasi
ja jonnekkin muualle singottuasi.

Sinä vain virnistäisit  ja kohta löytäisin vaatteesi kopasta kyllä,
lajittelemattomina ja sen tuhannen mykkyrällä .
Odottaisin silti noita viikonloppuja ja muita vapaita
jotta saisin sinut edes hetkeksi syliini sulkea ja kunnolla halata.

Vaikka tiedän ja ymmärrän hyvin ettei tapahtunutta voi mitenkään korjata,
se ei estä minua jokapäivä sitä toivomasta eikä kaipuutani julkistamasta.
Pikkuveljesi syntymäpäivä oli toistaiseksi ainoa päivä kun en ikävääni itkenyt,
toki kaipasin sinua silloinkin erittäin paljon mutta olin olevinani sivistynyt
ja sivullisia suojellakseni pidättäydyin parkumasta,
itkua sinä päivänä ulos päästämästä.

Opin tuosta sen ettei itkua todellakaan kannata pantata
vaan sen on annettava toisista huolimatta  vuolaana virrata.
Vuorokauden ajan pantatut kyyneleet polttivat ikävästi iholla
nämä vapaasti vuodatetut ovat laimeita valuessaan poskilla.

Edelleen pysyn iltaisin poissa toimistosta
sillä minuun sattuu ihan liian kovasti
etten löydä sinua sieltä tietokoneesi näppistä naputtamasta.
Vieläkin välillä tuntuu että ihan kohta jostain viereeni pöllähdät
ja jotain vinkeää ja hauskaa minulle lausahdat.

Kaipaan sinua niin valtavasti että jos kaipuuni voisin sanoiksi pukea
kukaan sivullinen ei edes uskaltaisi niitä sanoja lukea
kun lukiessaan tuntisivat itse ikäväni syvyyden
ja tämän olemassaolon muotoni, eräänlaisen tyhjyyden
joka jatkuvasti sisälläni möyryää ja oloani ahdistaa
tekee kaikesta jotenkin niin harmaata.
Ikävöin sinua vallan kamalasti ja
rakastan sinua ihan oikeasti
loppuelämäni viimeiseen hetkeen asti...
-Äiti-

vuosi surua ja kaipuuta (23.9.2010)

Sanovat että ensimmäinen vuosi rakkaan poismenosta on se raskain aika; miksei olomme siis yhtään helpota vaikka vuosi on nyt "kasassa"?!

Edelleen tuntuu siltä että hetkenä minä hyvänsä huomaamme kaiken tämän olleen vain julmaa, pahaa unta ja että Santeri on sittenkin kunnossa, tulee kotiin ihan kohta...


Hän on aina läsnä vaikkei olekkaan luonamme. On niin hirveän väärin ettemme voi enää jakaa kokemuksiamme asioista Santerin kanssa, tuntuu että koko ajan tulee  jotain mistä pitäisi voida kertoa hänelle.

Vaikka tämä kappale onkin loppuosaltaan hieman "väärin sanoitettu" niin kuullessamme tämän koemme sen olevan "meidän kappaleemme".

23.4.2010 (Santeri olisi täyttänyt 16 vuotta)

Runosuoneni ei vieläkään syki kunnolla mutta silti sormeni tahtoivat juosta näppiksellä laittamassa vähän mietteitäni tästä päivästä toistenkin tietoon.

Ikävä on aivan kamala, ei se ole tässä ajansaatossa mihinkään muuttunut. Kyyneleet ovat edelleenkin suuria ja putoilevat silmistäni ilman että pystyn niiden tipahtelua mitenkään kontrolloimaan. En kyllä viitsi edes yrittää; jos äiti ei saa itkea ikäväänsä lapsensa menetyksen takia niin johan on kummallinen maailma !

Olin suunnitellut että vuokraisin Pyryn talon täksi illaksi ja hommaisin sinne sitten herkut valmiiksi. Dj:n olisin palkannut myös. Olin ihan varma viime keväänä että onnistuisin saamaan juuri tuon talon juhlapaikaksi ja olin jo kehitellyt mielessäni kuinka tämä ilta sujuisi: heti kun Santeri tulisi koulusta "komentaisin" hänet saunaan sillä verukkeella että illalla menisimme auttamaan Helmi-tätiä.

Santerihan olisi ollut valmis auttamaan hänelle niin rakasta ja tärkeää ihmistä ihan ilman vastaanpyristelyä joten saunominenkin väärään aikaan olisi ollut ihan helppo juttu. Sitten olisin yllättäen matkalla Helmi-tädin luokse kurvannutkin Pyryn talon pihaan ja siellä olisi sitten ollut valmiina odottamassa "lauma" ystäviä.

Minä olisin jättänyt porukan keskenään määräyksellä "pitäkää hauskaa, soittakaa jos joku tuntematon yrittää tulla rellestämään niin minä tulen ja pelastan tilanteen". Olisin voinut ihan huoleti jättää nuorison bilettämään, minä kun luotin täysin Santeriin ja ystäviinsä. Illalla sitten (tai oikeastaan ehkä aamuyöstä....) olisin palannut hakemaan Santeria kotiin ja huomispäivän olisin viettänyt siivoten bileiden jälkiä, joita todennäköisesti ei juurikaan olisi ollut...

Koska Santeri olisi ollut kovin otettu moisesta tempauksesta niin tiedän että hän olisi vähän "mäkissyt", muodon vuoksi, siitä että hänen takiaan näin niin paljon vaivaa. Olisin nauttinut aivan suunnattomasti hänen ilmeestään ja tilanteesta yleensäkkin, minä kun sain itselleni aina niin paljon siitä että Santeri oli onnellinen.
23.4.2010
Tänään lehdessä piti olla 16 vuotissynttärionnittelut sinulle...
15 vuoden ajan lehti-ilmoituksen teko oli kunnia-asia minulle
kun se pienikin ilmoitus sai sinut aina niin onnelliseksi
ja teki harmaankin päivän kovin aurinkoiseksi.

Et halunnut koskaan suurta porukkaa meille virallisesti kutsua
vaan luotit että ystävät osaavat itsekkin meille saapua
vallankin kun lehdessä siitä mainittiin
ja porukka tervetulleeksi toivotettiin.

Suunnittelin viime keväänä että ihan salaa järjestän
oikeat bileet kun täytät 16 vuotta, tilan vuokraan
ja dj:n palkkaan.

Olisin kutsunut sinulta salaa sinne porukkaa paljon
ja raahannut sinut paikalle verukkeella jollain,
sitten olisin itse kaikonnut paikalta ja vasta illalla
olisi ollut loppu niillä 16 vuotis-juhlilla.

Noin olisin huoleti voinut tehdä kun tiedän että
sinulla ja ystävilläsi olisi ollut hauskaa humalatta
enkä olisi oikeasti yhtään edes epäillyt
että kukaan olisi viinaksia juhliisi raahannut.

Sinun ystäväsi osaisivat pitää kanssasi hauskaa selvinkin päin
ja siihen luottaisivat vanhempansakkin, niin sen näin.
Niin kovin mielelläni olisin sinulle perustellut
miksi juhlasi eivät edes liian  kalliiksi tulleet
kun paikka oli edullinen
ja dj.kin paikallinen

Sitten olisin lopuksi sanonut
kun  olisit leikisti kiukkuinen ollut:
"tiedät että rakastamme sinua nyt ja aina,
haluamme että muistat sen tulevina vuosina
kun emme jaksa bileitä järjestää,
kerran sitä vaan 16 täytetään ! "

äitienpäivä 2010

Äitienpäivä
Ensimmäinen äitienpäiväni ilman korttia sinulta,
ilman lämmintä halausta lapselta omalta.

Monena vuonna sain Lumihiutale-kukkasen
ja olin siitä aina niin iloinen.
Se kukki koko kesän tuossa kuistilla niin kauniina
ja toi monta kertaa saamispäivän tapahtumat mieleeni.

Niin monena vuonna sinä ja minä menimme kahdestaan
äitienpäivälounasta kylille nauttimaan
ja sinä olit aina niin tarkkana
että sait lounaan minulle tarjota.

Illalla söimme sitten isäsi hommaamaa kakkua,
kaupasta ostettua mutta, mikä tärkeintä,  maukasta.

Kertasin äitienpäivänä ensimmäisen äitienpäiväni tuntoja,
sinä tykkäsit kun sait kuulla vauva-aikasi tietoja.

Nautin niin paljon äitienpäivästä
että en tiedä kuinka selviän nyt tästä...
en halua kuulla radiosta tai mistään
yhtäkään laulua jossa äitiä onnitellaan...
haluaisin nukkua koko päivän
ja siten lieventää tuskaani vähän...

En saa enää koskaan  juhlavasti lounasta kanssasi syödä
eikä Lumihiutale-kukkakaan tähän taloon reittiä löydä.
Olen kuitenkin ihan ikuisesti äitisi sinun
ja sinä aina rakas poikani minun.

Santerin herkkuruoat ja muut herkut

Santeri oli siitä "helppo ja hauska" että hän oli kaikkiruokainen. Hän oli aina valmis maistamaan uusia ruokia ja herkkuja. En voinut siis tehdä mitään "inhokki"-listaa tämän herkkulistan rinnalle ja periaatteessa herkkulistalle voisi laittaa kylmästi vaan "ihan kaikki". Mutta koska jotkut herkut olivat hieman vielä ylitse toisten niin laitan tänne niitä, eivät  ole missään järjestyksessä koska eihän kukaan jokapäivä samaa ruokaa tai herkkua syö vaikka kuinka siitä pitäisi.

Nyt kun Santeri ei ole enää seurassamme nauttimassa herkuista niin eipä niitä meille tule enää hommattua kun itkuksi menee jo kun noita näkee kaupassa....itken tätä kirjoittaessanikin sillä minusta tuntuu niin hirveän pahalta kun en enää koskaan voi tuoda kaupasta tai reissuilta Santerille mitään tuttuja herkkujaan, uusista makuelämyksistä puhumattakaan....

Mäkiahon Juustolan leipäjuusto.Santeri oli tarkkana että aina kun meillä oli ulkomailta asiakkaita tai ystäviä käymässä niin leipäjuustoa oli oltava. Leipäjuustoa oli oltava tietenkin jouluna ja vähän väliä muutenkin. Kikka toi tätä Santerin herkkua tarjottavaksi Santerin muistajaisiinkin, kiitos tästä erittäin kauniista teosta koko Mäkiahon Juustolan porukalle.
Natustella ja Punastella juustot samasta paikasta pääsivät Santerin suosikkilistalle ihan ensimmäisestä maistamiskerrasta lähtien.

Ryynimakkara. Vallankin pieni prinssiryynänen oli herkkua. Paketti hujahti kerralla helpostikkin.


Marmaran pizzat ja kebabrullat. Tapoihin kuului että jos isänsä tai minä tai me yhdessä olimme Joutsassa niin sieltä tuotiin sitten tullessa Marmaran ruokia. Yleensä otettiin kaksi perhepizzaa ja kolme kebabrullaa, Santeri loppasi aina suoraan puolet rullastaan ja puolet pizzastaan ja sitten seuraavan nälän yllättäessä loput. Käsittämätön määrä ruokaa mahtui niin solakkaan heppuun...
Aina kun Santeri käväisi isänsä kanssa hakemassa hevosille turvepaalia Joutsasta niin pysähtyminen Marmaraan oli ohjelmassa. Olisi ollut ihme jos kerrankin olisivat tulleet kotiin ilman Marmaran tuomisia !

Tobelerone-suklaa, valkoinen. Aina kun kävin jollain reissulla ulkomailla niin viimeistään kentältä ostin Santerille ison Tobleronen kotiintuomisiksi. Eikä koskaan tarvinnut pelätä että se olisi ennättänyt pilaantumaan...

Mini-donitsit. Ne sellaisessa pahvirasiassa myytävät olivat Santerin mielestä herkullisempia kuin normaalikokoiset donitsit.

Arnold´s:in munkit, täytemunkit tietenkin. Näitä ostin kaupunkireissuilla aina montaa erilaista, yhden laatuaan ja sitten kotosalla ne jaettiin niin että jokainen sai maistaa jokaista laatua. Kun sitten mussuttelujen jälkeen kyselin mikä oli paras niin vastaus oli aina sama "ne oli kaikki hyviä ja niin erilaisia ettei niistä voi sanoa yhtä parasta, sun on tuotava seuraavallakin kerralla taas montaa lajia".

Pienet korvapuustit. Pågen:in korvapuustit oli helppo ottaa mukaan kun Santeri meni katsomaan telkkaria kissansa kanssa. Tyhjä pussi palasi sitten roskikseen, tuskin riitti koskaan kahdelle kerralle vaan kertaistumalla se tyhjeni.
jatkan listaa kun taas kykenen....kerro sinäkin jos muistat jotain mistä Santeri kovin tykkäsi !

muistajaisista

Tämä taitaa olla aikajanallisesti ihan oudossa kohdassa mutta olkoon nyt tässä...
Tarkoitukseni oli skannata kaikkien meille lähetettyjen addressien ja korttien kirjoitukset ja laittaa ne tänne mutta en pysty sittenkään sitä tekemään...itken aivan liikaa kun koskenkin niihin...
Laitoin tänne  muistajaisissa luettuja kirjotuksia ja pari niistä viesteistä jotka löysimme Santerin onnettomuuspaikalta pari päivää onnettomuuden jälkeen.


************************************************************

2009

2009
7.1. On se vaan hyvä kun on nämä kännykät ja näissä tekstiviestimahdollisuus. Tänä vuonna ja varsinkin kesällä kun Santeri ajeli paljon mopolla, käytimme tekstailua aika paljon kaikenlaiseen kommunikointiin.

Tänä aamuna sain Santerilta tekstiviestin "Mä sitä vaan että bussi myöhäs Oskukaan ei oo viel bussis". Tämä tuli 08.29. kännykkääni, bussin olisi pitänyt olla meidän kohdallamme jo 08.15. Kipitin sitten tuonne postilaatikolle ilmoittamaan Santerille että pitää tämän päivän vapaata, eihän sinne kouluun ennää mitenkään ennätä ensimmäiselle tunnille kuitenkaan kun kerran Osku joka asuu 10 minuutin päässä meiltä reitin alkupuolella ei ole vielä tähän aikaan bussissa. Santeri ilmoitti muutamille keskustasta kyytiin tuleville kavereilleen ettei tätä bussia kannata kauaa odottaa ja osa heistä meni sitten koteihinsa värjöttelemästä.

Tammikuussa kävi ensimmäisen kerran uusi kunnaneläinlääkäri tekemässä vuositarkastuksen ja kun Santeri tuli koulusta kotiin ja kuuli tarkastuksen olleen hän kysyi ensimmäisenä : "eihän eläinlääkäri vaan sanonut että Luru on liian läski, mä olen vähentänyt sen ruokintaa ja yrittänyt leikittää sitä enemmän mutta kun se ei vaan laihdu".
Lohdutin häntä että eihän eläinlääkäri tokikaan Lurua läskiksi moittinut, totesi vaan että tyytyväisen näköinen katti jolla on kaikki asiat hyvin. Kerroin että koska tämä eläinlääkäri on hevosharrastaja niin enemmän minua jännitti että sanoisi hevosia lihaviksi mutta nekään eivät olleet kuulemma vuodenaikaan ja rotuunsa nähden liian tankkeja.

Englannin koe oli kuun lopussa ja ihan kivastihan se taas meni. Voi kunpa saisin Santerin keskittymään kunnolla muihinkin aineisiin kuin vain englantiin...paitsi ettei hän siihenkään kyllä keskity, lukee useimmiten ihan väärän kappaleen sanat sanakoetta varten ja unohtaa tehdä läksyt. Onneksi englanti on hänelle niitä juttuja jotka tavallaan itsestään loksahtavat paikoilleen ja tieto kertyy huomaamatta mukaansa.

Santeri ei sitten halua mennä prometheus-leirille. Ei vaikka kuinka olen selittänyt viime syksystä saakka miten kivaa siellä voisi olla ja kuinka mielelläni ottaisin sen riipuksen jonka leirille osallistuja voi ostaa, omakseni. Santeri naureskeli että "jos sä sen korun haluat niin sun on varmaan sitten mentävä itte sinne leirille". Esitin hänelle että tuolla leirillä annettaan elämänopetusta ja opastetaan erilaisten asioiden käsittelyssä. Santeri sanoi "kaiken mitä mun tarttee elämästä oppia mä olen voinut kotoa oppia ja saan teiltä aina lisää opetusta. Mä en tartte mitään leirejä oppiakseni elämää".

Yritin vedota jopa hänen materiaalistiseenkin puoleensa sanomalla että sitten voitaisiin järjestää kunnon pippalot ja hän saisi varmasti paljon kaikkea kivaa lahjoina. Santeri sanoi "ihan turhaa vaivannäköä ja rahanmenoa sellaiset juhlat. Eikä kukaan osais tuoda oikeanlaisia moponosia enkä mä rahaa kehtais pyytää kuitenkaan. Sitäpaitsi mulla on jo ihan kaikkea mitä mä tarviin ja loput te ostatte kuitenkin".
No niinpä mutta silti olisi ollut kiva saada järjestää aikuistumisriitti-juhlat....kurillani taidan järjestää hänelle mahtibileet sitten kun täyttää 16, kutsun häneltä salaa meille porukkaa ja telkeän koko jengin johonkin huoneeseen keskenään bilettämään. Siitäs saa sitten.

1.2.
Santeri ja isänsä Pekka kävivät elokuvissa katsomassa Black Out-leffan johon olin voittanut liput. Oli kuulemma hyvä leffa mutta koska elättelemme toiveita että minäkin ennättäisin sen katsomaan niin edes Santeri ei paljastanut minulle juonta kokonaisuudessaan vaan kyseli hieman ympäripyöreästi niistä lääketieteellisistä jutuista jotka leffassa olivat alkaneet häntä mietityttämään, esim. voidaanko magneettikuvausta suorittaa jos on rautanaula päässä...tutkimme asiaa yhdessä sitten netistä jotta tuli selvyys asiasta.
Kaikkihan on aina selvitettävä, Santeri haluaa tietää koko totuuden asioista eikä tyydy pieneen tiedonjyväseen mistään mikä yhtään häntä kiinnostaa.

Matematiikan koe meni  jotenkuten, läpi kuitenkin ja se riittää. Santerin mielestä siis, minun mielestäni ei riitä koska tiedän että Santeri pystyy parempaankin suoritukseen kuin nippa-nappa kokeen läpimenoon.

15.2. Santerin haltijakummeista toinen, Kustu, kävi astuttamassa Alicia-koiraansa meidän Hopilla. Santeri kävi vähän aikaa juttelemassa vaikka olikin kovasti tietokoneensa kimpussa koko päivän, tietenkin koska oli sunnuntai ja luvallinen konepäivä kun alkuviikosta ei ole kokeitakaan tiedossa. Kustun lähtiessä pois Santeri kävi toivottamassa hyvää kotimatkaa ja halasi lähtijäiseksi.

Olen höpissyt koko alkuvuoden että haluan lähteä tänäkin kesänä Lontooseen koska viime vuonna oli niin kivaa. Santeri on sitä mieltä että vaikka olikin kivaa niin hän ei tänä kesänä ennätä lähtemään kanssani viikoksi reissuun, on niin paljon muuta tekemistä kun tulee se mopokorttikin ja kaikki. Olen yrittänyt saada häntä taipumaan että viettäisi nyt edes yhden viikon kanssani Lontoossa mutta hän on kovin vakuuttunut että minulle tekisi hyvää lähteä Lontooseen jonkun toisen kanssa tänä vuonna, sitten ensi vuonna hänellä on taas aikaa minun kanssani reissaamiseenkin.

No en tokikaan voi pakottaa tämän ikäistä matkustamaan kanssani enkä ala painostamaankaan mitenkään. Ymmärrän toki että mopokortin saaminen on niin suuri juttu että eihän sitä voi olla viikkoa erossa kavereista ja mopoiluista sitten kesällä. Pyydän Anitaa Tanskasta seurakseni, minun on pakko päästä Lontooseen tai johonkin muuhun maahan kuitenkin jotta jaksan taas pitkän talven odotellen vuoden 2010 matkaa Santerin kanssa. Emme ehkä mene Lontooseen, voi olla että vien hänet Saksassa käymään tai sitten raahaan mukanani jonnekkin muualle. Tai sitten menemme kuitenkin Englantiin...saas nähdä nyt mitä keksin. Varmaa on että jonnekkin houkuttelen poikaseni kanssani, hänen seurassaan on niin helppoa matkustaa.

Santeri tokaisi yhtenä iltapäivänä koulun jälkeen "älä äiti nyt loukkaannu mutta musta tuntuu että mä olen agnostikko. Ei mulla ole mitään sun buddhalaisuuttas tai tuota senkaltaista juttuas vastaan  mutta mä en ihan täysin voi uskoa siihen sielunvaellukseen kun ei voida tietää onko se mahdollista."
Totesin että en tokikaan loukkaannu hänen suhtautumisestaan asiaan, eihän todellakaan kukaan voi varmuudella tietää mitä tapahtuu sen jälkeen kun elämänlanka täällä katkeaa. Muistutin kuitenkin että on oltava reilu ja hyväksyttävä kaikkien toisten uskomukset, juuri siksi että koska kukaan ei voi tietää kuka on oikeassa niin ei kannata pahottaa toisella tavalla uskovan mieltä tälläisessä asiassa.
Santeri virnisteli että "tuo on taas sitä sun buddhalaisuuttas, siihenhän kuuluu ettei ketään tuomita väärin uskovana vaan annetaan jokaiselle mahdollisuus olla sitä mieltä mitä on ilman syyllistämistä".
Sitten kävimme pitkän ja hartaan keskustelun aiheesta fanaattinen uskominen johonkin mitä ei voida tieteellisesti todistaa.

Jestas että minä sitten nautin näistä keskusteluistamme, tunnen saavani kunnon vastuksen ilman että väittelymme asioista olisi mitenkään toista loukkaavaa. Asioista pitää voida olla erimieltä myös oman äidin kanssa, en ole ollenkaan minkään "jees-jees-kasvatuksen" kannalla vaan nimenomaan oman mielipiteen esilletuominen rakentavassa mielessä on tärkeä osa nuoren kehitystä aikuiseksi. Minun mielestäni siis, kaikki opettajathan eivät tokikaan ole samaa mieltä tästä kanssani ja sen sitten huomaan aina ajoittain saadessani koulusta mitä ihmeellisempiä viestejä. Onneksi Santeri kertoo minulle aina oman näkemyksensä tapahtuneista ja tiedän että vaikka hän tekisi mitä niin varmaa on että minulle hän ei valehtele.

19.3. Kirjoitin liikunnanopettajalle viestin koska hän laittoi lappua että Santeri on ollut lähes aina kävelemässä kun on ollut liikuntatunti. Tiesimme toki että Santeri on kävellyt paljon mutta emme tokikaan tienneet ettei hän ole kertonut opettajalle miksi kävelee...suurin osa noista kävelyistä on johtunut siitä että flunssaisena tai vähänkään tukkoisena en halua Santerin urheilevan vaan olen kehottanut että kävelee sen tunnin ajan. Mistä minä olisin voinut ymmärtää että Santeri on mennyt itse kävelemään kertomatta asiasta opettajalle mitään ? Voi yhden tähden, nyt olemme keskustelleet asiasta ja uskoisin jatkon sujuvan taas ihan hyvin.

20.3. Luokanvalvoja se taas "säätää" kuten Santeri temppunsa ilmaisee. On se nyt kumma että se nainen kokee tarpeelliseksi puuttua asioihin... Mitä ihmettä, miksei voi kysyä asioista suoraan Santerilta vaan pitää hänen selkänsä takana olla hämmentämässä juttuja ?
Tässä käymämme sähköposti, minun kirjoitukseni on tässä vinona, opettajan osuus taas sitten tummennettuna vinona. Olen ottanut pois sähköpostissa mainitun opettajan nimen, korvasin sen XX-kirjaimilla. Silmälääkäreidenkin nimet poistin ja laitoin tilalle nimikirjaimet.
Hei, toivottavasti asetukset sallivat sinun nähdä vastaukseni, käytin vastausvärinä tätä sinistä ja jätin nuo kirjoituksesi näkyville.
Luokanvalvojana välitän liikunnanopettaja XX:n viestin Santerin liikuntatunneilta.
XX:n mielestä Santeri ei ole enää ollenkaan niin motivoitunut liikkumaan kuin aiemmin syyskaudella, mitä hän ihmettelee Riittääkö energia?
Tämä asia on liikunnanopettajan kanssa jo otettu käsittelyyn, ihme ettei XX ole kertonut ottaneensa suoraan meihin yhteyttä.
Myös minä olen pohtinut vastaavaa omilla kuvataiteen tunneillani - tuntuu, että Santeri ei pysty keskittymään tehtäviinsä, vaikka  olen antanut selkeät toimintaohjeet ja ryhmäkoko on huomattavasti viimevuotista pienempi. Usein hän vain vaeltelee luokassa tekemättä mitään. Tehtyjä töitä on nyt todella vähän. Syyskaudella  hän yllätti taidoillaan piirtämällä puhelimesta tosi hienon kuvan.
Santeri on itse kertonut minulle että hän inhoaa kuvaamataidon tunteja enkä valitettavasti voi pakottaa häntä piirtämään jos hän kokee sen jostain syystä epämiellyttäväksi. En myöskään ala kuulustelemaan mikä tunneista tekee hänelle niin vastenmielisiä kun hän itse ei ole valmis sanomaan mikä harmittaa.
Ehkä se vahingossa viime vuonna kaatunut mustepullo ja sen johdosta aiheutuneet ikävyydet ovat edelleen mielessä, Santeri kun ei helposti unohda kärsimäänsä vääryyttä tai ikävää kohtelua.
Tietenkin minua , joka vien häntä vuosittain taidenäyttelyihin ja nautin kuvataiteesta kovin paljon, ihmetyttää tämä voimakas kuvaamataidon tuntien inhoaminen, mutta niin kauan kuin saan hänet innostumaan taiteesta katsojan roolissa olen suhteellisen tyytyväinen. En voi pakottaa häntä innostumaan taiteen tekemisestä itse.
Englannin kielen opettaja kertoi Santerin talvella maininneen, että ei näe hyvin. Olikohan tämä talven kaamoksesta johtuvaa, vai olisiko syytä tarkistuttaa hänen näkökykyänsä? Kun nuoret alkavat kasvaa usein aika vauhdikkaasti murrosiässä, pituuskasvu kasvattaa yleisesti energiantarvetta ja voi vaikuttaa myös näkökykyyn.
Santeri käy kerran vuodessa yksityisellä silmälääkärillä, viimeksi 21.10.2008 silmälääkäri K.K. suoritti näön tarkastuksen.
Aikaisempina vuosina O.P on ollut Santerin silmälääkärinä mutta koska hänelle ei saa myöhäiselle iltapäivälle aikoja, siirtyi Santeri K.K:n hoiviin.
Santeri käy myös yksityisellä hammaslääkärillä vuosittain ja tarvittaessa tietenkin myös yleislääkärillä tai missä kunkin tilanteen vaatiessa onkin sitten tarpeen käydä. Olisikohan tuota silmälääkäriasiaa voinut kysyä vaikkapa Santerilta itseltään ensin...?
Teidän vanhempienkin kannattaisi keskustella Santerin kanssa siitä, syökö hän riittävän hyvin ja monipuolisesti myös koulussa jaksaakseen pitkät koulupäivät.
Kouluruokailusta sen laadun tai riittävyydenkään osalta emme tiedä mitään emmekä voi tietää saako Santeri kouluruokailusta itselleen riittävästi energiaa yms. Emme katso olevamme siinä asemassa että alkaisimme jotenkin "urkkimaan" Santerilta kouluruokailun riittävyyttä kaikilta osa-alueiltaan sillä kyseessähän on mielipiteeseen perustuva arvio jota emme voi varmistaa tai todentaa suuntaan tai toiseen.
Sen tiedämme että kotiruokailu on varmasti monipuolista ja Santerin riittävästä energiansaannista huolehditaan. Aamupala ei ole kovin kummoinen koska Santerilla ei ole aamuisin ruokahalua eikä ketään voi pakottaa syömään vasten tahtoaan rikkomatta ihmisoikeuttaan.
Motivaation puute taas johtuu niin monista sellaisista seikoista joihin me vanhemmat emme voi vaikuttaa että niille emme voi mitään. Meidän vallassamme ei ole esim. toisia oppilaita jatkuvasti monin eritavoin kiusaavan oppilaan siirto toiselle luokalle tai oppilaita tyhmiksi nimittelevän opettajan käytöksen korjaaminen. Voimme ainoastaan kehottaa Santeria "kestämään päivä kuin mies",  voimme myös jatkossakin pönkittää hänen koulussa päivittäin romutettua itsetuntoaan täällä kotona jotta hän ei heittäisi koko koulua ihan "lekkeriksi".
Harmittaahan meitä vanhempia tietenkin että aiemmin koulunkäyntiin erittäin motivoitunut ja hyvä oppilas on menettänyt täysin halunsa opiskella kunnolla ja näinollen jatko-opiskelumahdollisuutensakkin ovat jo vaarantuneet. No, tämä on vain elämää, kaikkeen ei voi vaikuttaa eikä kaikesta voi tehdä mieleistään.
Toki annoin Santerin lukea tämän viestin ennen sen lähettämistä, minun mielestäni hänen kuuluu tietää mitä hänen asioistaan puhutaan kenenkin kanssa.

4.4. Santeri kävi isänsä kanssa kaupungissa. Kävivät ottamassa passikuvan Santerin tulevaa mopokorttia varten. Santeri ei tietenkään ollut kovinkaan innostunut lähtemään kaupungille mutta tuo passikuvan välttämättömyys sai hänet lähtemään. Toki oli koko matkan tarkistanut että "eihän olla kauaa, eihän käydä monessa paikassa". Mikä ihmeen hinku tällä kakaralla on olla kotona, toiset ikäisensä olisivat mielissään kun saisivat vanhemmistaan toisen mukaansa kaupungille jotta voisivat ostaa uusia vaatteita tai muuta tärkeäksi kokemaansa...
Toisaalta on toki kiva että Santeri viihtyy kotona eikä notku kännipäissään kylillä viikonloppuisin mutta toisaalta on jotenkin hassua että hän on niin kotisidonnainen.

18.4. Oli ihan mahdottoman tuulinen päivä, asunnon kuistin väliaikaisporttikin oli levähtänyt auki väärään suuntaan ja niinpä sitten kävi niin tyhmästi että Ana-koiramme kera poikansa Mikin otti ritolat. Olivat hypänneet asunnon päädyn kuistilta alas ja koska siellä ei ole aitausta, olivat lähteneet kahdestaan seikkailemaan. Minä nappasin Santerin avukseni kun lähdin autolla ajelemaan ja etsimään hurttia, Santeri tarkkaili tienvierustaa löytääkseen koirien jälkiä jotta tietäisimme missäpäin ne saattaisivat olla. Ei löydetty kumpaakaan eikä edes jälkiäkään, tuo hanki kun kantaa noin pieniä koiria niin hyvin ettei tassuistaan jää näkyviä jälkiä ollenkaan.

Santeria huolestutti että jos vaikka menevät jäälle ja joutuvat sulaan kohtaan. Minun ei auttanut muu kuin sanoa että pakko on vaan luottaa etteivät mene jäälle tai törmää ilvekseen tai jää auton alle. Santeri sanoi olevansa ihan varma että Ana ymmärtää vaarat kyllä mutta Mikki on sen verran nuori että se voi joutua vaaraan. Toisaalta taas sitten jos ovat kahdestaan niin Ana pitää pojastaan Mikistä huolta.

Olin ihan samaa mieltä ja minua huvitti vähän että hyvinpäs Santeri on kuunnellut puheitani  koiriemme luonteista kun osaa noin hyvin miettiä mitä ne tekisivät ja kuinka pärjäisivät. Santerihan ei osallistu koirien päivittäiseen hoitoon, on paikalla auttamassa kun niitä rokotetaan ja leikkii pentujen kanssa tietenkin mutta muuten ei ole kiinnostunut koiriemme asioista. Tai siis niin olen luullut, ilmeisesti hän kuitenkin on aika kiinnostunut mutta ei osoita sitä kovin vahvasti.

Illalla nukkumaan mennessä Santeri oli huolissaan koiruuksien pärjäämisestä metsässä ja hän oli kovin helpottunut kun kerroin että tälläisellä säällä niillä ei ole luonnon puolesta mitään hätää, ne tarkenevat hienosti ja koska ovat lyhyessä turkissakin niin eivät jää edes mihinkään pusikkoon kiinni.

19.4. Santerin isän veli soitti ja kertoi nähneensä toisen meidän karkulaisistamme tuossa vähän matkan päässä. Hyppäsin autoon Santerin isän kanssa ja niinpä sitten löysimmekin Mikki-koiruuden taapertamasta kotia kohti ihan tuossa lähellä. Se hämmentyi kun yksi tolloista naapureistamme ajoi meidän ohitsemme ja pysäytti autonsa alkaen houkuttelemaan Mikkiä luokseen. Eihän Mikki taatusti anna vieraalle kiinni, ei ainakaan ihmiselle jonka ääni on niin pelottavan kova. Huusin sille naapurille että antaa sen koiran olla rauhassa ja kun naapuri sitten lähti paikalta pois, sain helposti Mikin pysähtymään ja otin sen syliini. Se oli täysin ehjä ja kunnossa, edes päkiänsä eivät olleet kuluneet tai rikkoutuneet vaikka olikin juoksennellut kokonaisen vuorokauden.

Isäänsä Anaa ei löytynyt mistään ja kotona Santeri sitten lohdutti minua "kun tää kakarampi löyty niin taatusti sen isä tulee kohta itse kotiin, Ana pärjää varmasti tuolla eikä se jää autojenkaan alle".
Ja oikeassahan Santeri oli, illalla kun koirat olivat viimeisella ulkoilukerralla pihalla niin Ana tuli pihaan ja pyrki välitarhaan sisälle ! Voi kuinka Santeri olikaan riemuissaan kun Anakin oli kunnossa. Myhäili vaan "mä tiesin että Ana tulee itte kotiin, eihän se oikeasti ollut edes karkuteillä vaan se lähti kattelee maisemia".

20.4. Santerilla oli ensimmäinen TET-päivä isänsä työpaikalla, koko viikkohan siellä meneekin. Tunsin itseni todella ylpeäksi kuunnellessani päivän tapahtumista illalla, Santeri keskusteli työasioista isänsä kanssa niin tavattoman rakentavasti että käsitin oikeastaan ihan ensimmäisen kerran kunnolla että poikamme on oikeastaan jo aikuinen vaikka ikää onkin vasta vähän vaille 15 vuotta.

Mietin siinä näiden kahden juttuja kuunnellessani että olisikohan mitenkään mahdollista saada Santeria innostumaan isänsä ammatista ja hakeutumaan sen alan koulutukseen. Kokemusta maalaamisesta ja erilaisten pintojen käsittelystä hänellä on jo ja asiat jotka liittyvät maalaamiseen yleensäkkin tuntuvat jäävän hänen mieleensä todella hyvin.

Täytyy ensi keväänä, heti vuoden vaihteessa, alkaa puhumaan tästä uramahdollisuudesta oikein kunnolla. Olisi aika helppoa nimittäin kun voisi mennä suoraan töihin isänsä työpaikkaan eikä tarvitseisi etsiä ammattia vastaavaa työtä kovinkaan kaukaa.

23.4. Santeri täyttää tänään 15 vuotta !

Koska tuo TET-paikkansa on ihan katsastuskonttorin vieressä, hän sai luvan käydä tekemässä kirjalliset kokeet mopokorttia varten aamulla.
Olin kovin hämmentynyt kun Santeri soitti 9.04 ja kertoi että "kortti tuli, virheitä nolla". Kokeen piti alkaa nimittäin tasan kello 9.00 joten neljä minuuttiako riitti moisen tekoon ?? No huh, tosi hienoa toki mutta käsittämätöntä että noin lyhyessä ajassa noinkin vaativan jutun tekeminen onnistui ja ensimmäisellä yrityksellä vielä. En ole tavannut Santeria lukemasta kokeeseen, tämänkin asian hallinta taitaa olla niitä jotka hän on kyennyt omaksumaan ilman  minkäänlaista vaivannäköä.

Illalla kun tulivat kotiin lähti, yllättäen, mopo liikkeelle samantien ja käytti Santeria kylillä. Hiukan minulle tuli haikea olo kun lapseni ei enää tarvitse minua tai isäänsä kuskikseen käydäkseen vaikkapa kaupalla ostamassa energiajuomaa. Mutta samaan aikaan olin ylpeä, minun poikaseni osaa hoitaa asioita ihan itse ilman minun apuani.

Lehdessä oli onnitteluteksti ja kuvassa tuo Derbi Senda, Santerin ihan ikioma uutukaisena hänelle ostettu mopo. Santeri oli kovin iloinen tuosta onnittelusta ja vallankin siitä että ihan kuvan kera tuli moponsa mainittua.

26.4. Sirutin Santerin kanssa pentuja, kolmelle pentueelle tuli sirut. On se vaan kumma että alammepa tekemään mitä vaan niin aina ensimmäisenä Santeri kysyy "meneekö tässä kauan?"  Ja jos olemme tekemässä jotain koirien kanssa niin jo ensimmäisen koiran kohdalla Santeri tarkistaa "montako vielä, meneekö kauan?" Mihin ihmeeseen hänellä voi olla aina niin kova kiire....valmiissa maailmassa.

27.4. Santeri meni mopolla kouluun. Otti reilusti aikaa ettei vaan tule sitten kiire eikä sen takia onnettomuusriski kasva. Tunnustan että minua pelotti aikatavalla koska onhan tuossa koulumatkalla nelostien ylityskin ja koulun pihassakin on paljon asioita jotka on kyettävä huomioimaan kun sinne mopolla menee. Kaikki sujui kuitenkin hienosti ja Santeri oli todella iloinen kun moponsa toimi hienosti.

7.5. Santeri ei halunnut "tuhlata aikaa" lähtemällä kanssani kirjastoon poistettavien kirjojen myyntiin. Hänellä oli paljon muuta tekemistä ja hän sanoi että "kyllä sä osaat ittekkin kattoo mitä kirjoja mä voisin lukea, ei mulla kuitenkaan ole aikaa edes lukea tänä vuonna joten ei haittaa vaikket mulle toiskaan mitään."

Näin Santerin siruserkun äitinsä kanssa siellä kirjastolla ja heitä vähän hämmästytti kun kerroin ettei Santeri halua lähteä kanssani tänä vuonna Lontooseen vaikka viime kesänä meillä olikin tosi kiva reissu. Santerin siruserkun äiti oli sitä mieltä että lähes kaikki muut tuon ikäiset olisivat mielissään kun pääsisivät Lontooseen viikoksi. Olen samaa mieltä mutta kyllähän minä muistan kuinka ihanaa oli aikoinaan kun oli mahdollisuus ihan itse päättää menemisistään ja tulemisistaan ja aikansa käytöstä.

Pakkohan minun on antaa Santerille mahdollisuus päättää aikansa käytöstä. Paitsi että en antanut hänen edes kuvitella mitään kesätyöpaikan kyselemistä, olen sitä mieltä että kotona hän oppii ihan hyvin tekemään töitä eikä taskurahan tarvis ole hänellä se töihin pakottava seikka. Hän saa rahaa käyttöönsä sen mitä oikeasti tarvitsee ja suuremmista hankinnoista voidaan sitten aina neuvotella. Minun oli luvattava Santerille että hänen ei tarvitse tehdä jokaisesta sentistä selvitystä ja että hän todellakin saa ihan itse päättää pienten ostostensa suorittamisesta ja että me kyllä hoidamme suurempien hankintojen rahoituksen.
Santeri tyytyi tähän vaikka vähän yrittikin urputtaa että "kaikki toisetkin menee kesätöihin, ei ole sama asia tehdä kotona hommia ja saada jotain pikkurahaa sitten muuten vaan". No ei ole sama ei sen myönnän kyllä, minä en vaan näe mitään syytä siihen että tuon ikäinen tuhlaisi vapaa-aikansa ja kesälomansa töissä kun ei kerran ole taloudellisesti pakko niin tehdä.
Lupasin Santerille että sitten kun on ammattikoulussa niin sitten saa etsiä itselleen kesätöitä, silloinhan sitä rahaa menee kuitenkin enemmän kun on auto johon on ostettava jotain koko ajan.

12.5. "Oon 10 min myöhäs". Selvä homma, tämä tekstiviesti tuli kännykkääni tasan sekunnilleen siihen aikaan kun Santerin olisi pitänyt kaartaa kotipihaan.

15.5. "Kestää jonki verra ku ny vast pääsin" (kello 15.08, koulun pitäisi loppua vähän ennen kolmea)

19.5. "Tuun nyt kotia kohti, kesti vähän aikaa" (kello 15.17, jäi rassaamaan kaverin mopoa koulun pihalle koulun loputtua. Hyvä kuitenkin että ilmoitti olevansa vasta lähdössä kotia kohti. Laitoin viestin:
"Ok, aja varovasti".

22.5. kello 13.11. jolloin oli päättänyt jäädä jonkun kaverinsa kanssa lorvimaan kylille tuli viesti " Tuun vähä myöhemmi, nyt loppu akkuki". Aika nokkelaa lähteä liikkeelle niin että kännykän akku vetelee viimeisiään. Ei voi äiti ottaa yhteyttä ja komentaa heti suoraan kotiin kun akku ei toimi. Nero kakara !

25.5. Sain Santerilta tekstiviestin "Enkkukoe 6 1/2..." ja vastasin Santerille: "Täh?! No huh huh, en jaksa olla vihanenkaan tosta."
ja heti tuon laitettuani kännykkääni tuli uusi viesti:
"...vai olikoha se 9 1/2"
johon kirjoitin "Senkin Renttu-ryötti ! !
saaden vastaukseksi : "Hahahaha"
Laitoin sitten vielä viestin "Oot kyllä kamala kakara, ihan oot ku äit...eiku isäs, äitis on kiltti".
Tiesin hänen virnistelevän moiselle viestille ihan kunnolla ja halusin tokikin hänen tietävän että tiedän kuinka tämä asia häntä huvittaa.
Ettäs kehtasikin äitiään kiusata, mokoma hirvitys-kakara.

27.5."Lähen tänää ajelee koulun jälkee, ok? "(viesti laitettu minulle ennen koulun loppumista, kello14.19)
"Ok, tuu eka käymään kotona,jookos ?"
"Ku pitäs tehä hirvee lenkki jos sitä kautta meen =/"
"No älä sit tu. Mihinkäs meet ja koska tuut?"
"Jkl. Joskus klo 18, vähä aikasemmi"
"Mut ku tuo keli on kauhee ja sähän kuolet nälkään ja näännyt janoon..no aja varovasti ainakin !"
"Ju"
Sitten laitoin isälleen viestin "Santeri mopoilee koululta kaupunkiin, annoin luvan". Ajattelin nimittäin että jos vaikka isänsä sattuu näkemään Santerin jossain tuolla matkan varrella niin ei sitten suotta säikähdä poikasensa olopaikkaa vaan on tietoinen että poika on luvallisesti ajanut kaupunkiin.

Kesä sujui hirmuisen nopeasti ja hienosti. Santeri oli aina iltaisin ajelemassa mopollaan ja mopoilevia ystäviään kävi aina välillä meilläkin. Tunsin olevani onnistunut äitinä ja kasvattajana kun poikani oli saanut niin paljon reilun tuntuisia ystäviä.

Jami, Santerin mopoileva ystävä, antoi julkaisuluvan ottamalleen kuvalle jossa Santeri on paloasemalla pesemässä mopoaan. Moponhan piti olla aina puhdas, ihme ettei se kulunut puhki siitä jatkuvasta pesemisestä ! Kiitos Jami kuvan käyttöluvasta !

Koska Santerin isälle oli keväällä ostettu moottoripyörä, sai Santeri isänsä aika usein ajeluseurakseen isänsä tultua töistä kotiin. Oli kiva ettei Santeri kertaakaan torjunut isäänsä sanomalla että ei kehtaa isänsä kanssa tai että ajelee kavereiden kanssa mieluummin. Isänsä nautti suunnattomasti noista ajeluista joita teki oman poikansa kanssa. He löysivät yllättävän paljon kivoja reittejä ihan tästä lähistöltä ja minulle sitten aina näytettiin kartasta missä olivat ajelleet.

16.6.-17.6. Santeri ja isänsä lähtivät kahdestaan kesäreissulle. Ihan pieni reissu vaan mutta kun se tehtiin mopolla ja moottoripyörällä niin olihan se hieno reissu. Kävivät Mikkelissä, minä tietenkin olin järjestänyt heille mökkimajoituksen. Olin niin onnellinen kun "meidän pojat" tulivat ehjinä kotiin eivätkä olleet edes väsyneitä reissustaan. Santeria nauratti kun tunnustin hänelle etten tasankaan olisi itse viitsinyt millään mopolla lähteä tuollaista reissua heittämään, Santerin mielestä matka oli helppo.

27.6. Koska Santeri oli kavereidensa kanssa jossain ajelemassa ja pihatie oli hevosten takia suljettu ja kulku vain tuolta takatien kautta, laitoin Santerille viestin : "Taluta hevostallinkin ohi ettei Disco hätäänny, ok ?". En nimittäin luota siihen että Santeri muistaa että hevoset ovat jo tallissa hänen tullessaan kotiin ja ettei olisi kivaa jos Disco huolestuisi tallin vieressä pärisevää mopoa. Tietä käytettäessähän on mopo talutettava koska meillä ei ole siihen käyttöoikeutta vaikka se kulkeekin meidän maillamme. Sain heti vastauksen viestiini:
"Ok, tuun silti vasta klo 22.30" (no eikai ollut tarkoituskaan että tulisi kotiin ennenkuin oli alkujaan puhe tulla...voi yhden tähden...)
Teräsnaisten palstalle olin kirjoittanut :
Lähetetty: 30 Kes 2009 08:43 am
Jiihaa, lopultakin löysin kadonneen käyttäjätunnukseni ja pääsen taas peliin mukaan !
Niin siis tässähän kävi niin että hommasin uuden läppärin ja tuon vanhan mukana meni sitten salasanat sun muut käyttäjätunnukset. Toki ne on kaikki kirjoitettuna samaan paikkaan mutta kun sitä vihkosta ei sitten vaan löytynyt tuolta eikä täältä.
 
Olen aina välillä yrittänyt päästä tänne mukaan mutta eihän tuo onnistu jos tarjoaa aina vääriä tunnuksia. Ei auttanut vaikka kuinka selitin että ihan oikeasti minut tulee tänne päästää....
No pääasia on että olen täällä taas, ikävä on ollut teitä, arvon naiset !

Meille kuuluu ihan kivaa, sain taas kerran vakuutusyhtiön ymmärtämään että heidän kuuluu maksaa polveni nivelkierukan operointi yksityispuolella ja polvi korjattiin viime torstaina.
Ihan hyvin paranee, tuo pahuksen Bakerin kysta ei vaan vielä ole alkanut tasaantumaan ja jatkossa joutunen mussuttamaan jotain lääkettä ettei tule kulumia kun nyt on sitten ulommainen kierukka vasemmasta takajalasta kokonaan poissa.

Santerille kuuluu vallan hyvää, pääsi peräti luokaltaan ilman ehtoja vaikka olin ihan varma että ainakin ruotsista tulee ehdot. Hän kun ei ole ollenkaan suostunut käsittämään että ruotsiakin pitäisi oppia, englantihan menee kuin vettä vaan ilman opiskeluakin ja siitä tuli todistukseen nytkin numeroksi 9.
 
Sai nostettua kolmea numeroa ylöspäin joka sinällään olisi hieno saavutus ellei tiedossani olisi että ne numerothan eivät olisi koskaan edes pudonneet jos koulukirjat aukeaisivat edes kerran ennen koetta.

Uhkasi kyllä että nostaa jatkossa ainakin yhtä numeroa per jakso, sanoi ettei se ole edes ongelma kun ottaa asian hoitaakseen. Minähän tämän toki tiesinkin, olen tyytyväinen että lapsoseni itsekkin oivalsi että hänenkin on hieman tehtävä jotain koulunsa eteen.

Mopokortin hän kävi saamassa ihan ensimmäisellä yrityksellä, aikaa siihen kokeeseen meni melkein 4 minuuttia eikä yhtään virhettä. Nyt sitten päristelee pitkin ja poikin mopollaan ja rassaa siinä sivussa kavereiden mopoja kuntoon kun "kaikki eivät vaan osaa", Santerin sanoja lainatakseni.
 
Isänsä osti keväällä itselleen moottoripyörän, sellaisen 650 kuutioisen (kai se noin menee, minen näistä tiedä...) ja yhdessä ovat käyneet ajelemassa, olivat yhden parin päivän reissunkin kahdestaan liikkeellä noilla päryttimillään.

Minä pääsen pakenemaan arkea Lontooseen viikoksi puolentoista viikon kuluttua, tälläkertaa ilman Santeria kun hän ilmoitti jo keväällä ettei ennätä tänä vuonna lähtemään kanssani ulkomaille kun on tuo mopo...
 
Menen sitten tanskalaisen ystävättäreni kanssa ja reissusta tulee varmasti aika shoppailupainotteinen (jota se ei olisi voinut olla Santerin kanssa, hän kun inhoaa shoppailua melkoisen paljon)

Ai joo, tässä heti koulujen loputtua tuli sitten Lääninhallitukselta kirje. Minähän tein sen "kantelun" koulun tempusta viime keväänä kun jättivät poikaseni heitteille jälki-istunnon päätyttyä.
Lääninhallitus tuumasi että koulu on menetellyt väärin ja rikkonut joitain asetuksia ja lakeja, en muista nyt ulkoa että mitä ne olivat. Ei saa siis edelleenkään jättää kuljetusoppilasta ilman kotikyytiä, hiukkasenko olen tyytyväinen tähän päätökseen sillä tuossa koulussa tuota tehdään koko ajan ja nyt on sitten mustaa valkoisella että niin ei saa tehdä.
Tämä päätös on toisten lasten vanhemmille tärkeä päätös ja koulu todennäköisesti pysyy nyt paremmin sääntöjen noudattamislinjalla kun tietävät että asioita ei vaieta pois vaan niistä joku voikin nostaa äläkän.
Hups heijaa, nyt on taas mentävä. Toivon totisesti että ennätän tämän päivän aikana kurkistamaan mitä teille toisille kuuluu...johan tässä on ennättänyt tapahtumaan varmaan jos vaikka mitä ! Toivottavasti saan lukea että kaikilla sujuu kivasti.
Koska palattuani Teräsnaiset- foorumille minulla oli heille paljon kerrottavaa niin kirjoitin myös:
******************************************************
LähetäLähetetty: 30 Kes 2009 05:35 pm
Jaiks, naaman nuolentaa, jaiks ! Ei vais, kiva että saan palata.
Minulla on ihan täysin "henkinen" veto poissa, just valitin miehelleni tässä yhtenä päivänä että poden kaukokaipuuta tietämättä edes mitä mukamas kaipaan. Ehkä tuo tulossa oleva Lontoon reissu antaa vähän taas potkua olotilaan, yleensä nuo reissut aina piristävät pitkäksi aikaa.
Juttelin just Anitabett:in kanssa puhelimessa ja hänen innostuksensa tulevasta reissusta sai minut taas säihkymään, olen sen verran himmeä että toisen innostus saa minut aina hurjan iloiseksi ja koen jotenkin saavani osan siitä innostuksesta itsellenikin.

No tietty tässä tapauksessa tuo on ihan tottakin sillä onhan se mahtavaa päästä Lontooseen toisen aikuisikään tulleen naisihmisen kanssa, vallankin kun olemme tunteneet toisemme jo vuosia, tiedämme toisemme väsyneinä, nälkäisinä jne. vireystiloissa joten mikään ei voi yllättää.

Nyt kipitän (tai ehkä vaan kävelen kun tuo polvi hieman hidastaa...) suihkuttamaan hevosia haalealla vedellä. Ne nauttivat tälläisestä ekstrapalvelusta niin paljon että minulle tulee hyvä mieli pelkästään niiden olemusten katselusta.

Ihan ovat irti ja saavat vapaasti joko jäädä suihkun alle tai mennä pois, eivät kyllä toistaiseksi ole itse lähteneet mihinkään vaan minä joudun aina olemaan "ikävä" ja lopettamaan suihkuttelut. Ei meidänkään porakaivo sentäs ihan pohjaton ole.
*********************************************************************************
LähetäLähetetty: 30 Kes 2009 06:17 pm
Minulla ei tiettävästi ole mitään entistä tai nykyistäkään diagnoosia jota voisin yrittää esittäessäni tarvisevani siivouspalveluja. Eikös laiskamato ole ihan hyvä..tai se että hormoonit ovat sellaisessa vaiheessa etteivät salli siivousta. Niihin minä aina vetoan kun yritän vastustella siivousta tässä talossa.

Hulluinta on että oikeasti nautin suunnattomasti siitä kun koti on siisti, tykkään jopa siivota kunhan vaan saan aloitettua. Se aloittaminen on kyllä käsittämättömän vaikeaa joka viikko vaikka se onkin ihan rutiini-juttu.

Kyllä nuo ns. julkiset tilat tästä koti-talosta saan siivottua kerran päivässä, samaten koirien huoneet ja tietty pentutilat mutta sitten esim. toimisto on ihan mahdottoman vaikea paikka siivottavaksi. Ei auta vaikka kuinka lupaan itselleni että en sotke viikkoon ettei ole sitten sellaista kaaosta taas ensi viikolla edessä, sotken kuitenkin.

Välillä aina mäkisen Santerille että miksei hän voi olla yksi niistä aspergereista jotka rakastavat siisteyttä ja tavaroiden paikoillaan oloa, saisi siistiä vaikka minun jälkiäni jotta voisi toteuttaa itseään. Poika vaan virnistelee että "itse oot mut pienestä asti totuttanu boheemiin elämään, ei voi mitään".

Oletko koskaan kokeillut hiilihydraattien vähentämistä ruokavaliossa ? Minulle tulee aina hurjasti lisää puhtia kun vähennän niitä, en ole mikään karppaaja varsinaisesti mutta esim. reissussa ollessani vältän tarkoituksellisesti ranskalaisia perunoita, leipää ja pullaa jotta pysyn virkeänä. Ainakin jos joudun itse ajamaan tai muuten keskittymään johonkin juttuun.

Nykyään en enää ujostele pyytää ruoka-annosta ilman pottuja, syön siis pelkän lihan ja kasvikset jotka annokseen kuuluvat ja turha niitä pottuja on siihen lautaselleni sitten edes kasata siellä keittiössä. Minulla kun on sekin ongelma että olen oppinut siihen että lautanen syödään tyhjäksi ja sitten kun en niitä hiilareita halua syödä niin koen huonoa omaatuntoa. Parempi ettei niitä edes ladata esille.

Ja siitä syömisestä puheenollen, mies kävi ilmoittamassa että ruoka on valmis. Eikun syömään taas vaikken ole edes päässyt omaan kesäpainooni vaan olen edelleen talvipainossani. Toivottavasti en sitten syksyllä saa tähän lisää sitä kolmea kiloa, en halua uutta talvipainoa vaan tämä on ihan passeli.
***************************************************
Lähetetty: 30 Kes 2009 08:56 am
Lomilla ja lomilla...eihän sellaista olekkaan kuin loma. Tai siis ei meillä ainakaan. Mies oli kyllä olevinaan lomalla kaksi viikkoa mutta teki täällä kotosalla sen verran paljon hommia että taisi päästä töihin lepäämään kun tänään sinne palasi.
 
Mies tuurasi minua kun podin tuota takajalkaani ennen sen operaatiota ja sen jälkeenkin, siinä sivussa toki aloitimme talon ulkomaalauksen ja tämän vuoden osuus on nyt tehty. Tämä talo kun on sen verran kookas että tämä maalataan kolmena kesänä kun ei iljetty teetättää vieraalla. Sen verran oli hirveät hinnat ettei kahvikassasta olisi jäänyt enää mitään joten tuumasimme hoitaa homman omin nokin ja hitaasti.

Sää on mitä ihanin ja ehdotankin että otamme jäätelöä kahvin kanssa, nautitaan tästä mitä nyt on ja unohdetaan hetkeksi kaikki harmistukset jotka ovat joskus mieltämme pahottaneet. Mitkä harmistukset...nyt en muista mitään sellaisia.... Onpas hyvää tämä MustikkaPiirakka-jäätelö, tämä  vie muistin mennessään
************
Lähetetty: 01 Hei 2009 10:53 am
Olen tutkinut noita karppaussivuja minäkin mutta koska tarkoitukseni ei ole heittäytyä fanaattiseksi minkään ruokavalion tai muun elämäni rajoituksen suhteen niin olen ihan itse soveltanut ohjeita ja ihan kuin vahingossa saanut vuorokauden hiilarimäärät melkoisen pieneksi, en kylläkään mihinkään alakarppaukseen edes pyri kun se ketoosivaihe hieman mietityttää.
Eli ensin jätetetään, tässä minun mallissani siis, pois ne oikeasti turhat vaikkakin ehkä herkulliset pullat sun muut viinerit.
 
Sitten mietitään onko sitä leipää mahdollista ottaa sellaisessa muodossa jossa olisi vähiten hiilareita (kaupassa pussien kylkiä tutkimalla se selviää, niissä on aika hurjiakin eroja) ja tietty pastat sun muut makaroonit jätetään kokonaan pois ja heti alussa.

Jos on ihan pakko syödä perunaa tai riisiä niin niistäkin kannattaa valita se vaihtoehto jossa on vähemmän hiilareita kuin siinä toisessa. Minen edes muista kuinkapäin nuo menevät kun en syö kumpaakaan itse.

Kasviksia kitusiin, aitoa kunnon lihaa ja kalaa eikä sitä voitakaan unohdeta. Ollaan siis niin mahdottoman epämuodikkaita kuin olla ja osataan tuossa syönnissä kun nykyäänhän pitäisi kaiken olla pitkälle jalostettua ja sillä-tällä-tuolla kevennettyä.
 
On muuten oikeasti aika jännää kuinka verensokerin tasapaino vaikuttaa olotilaan ja vieläpä piristävästi ! Ai joo, sokeria ei sitten syödä mielellään juurikaan ollenkaan, sehän on pelkkää hiilihydraattia täynnänsä.
 
Minä kyllä mussutan ihan hyvällä omallatunnolla jotain hyvistä välillä kun mieleni jotain tekee enkä viitsi miettiä jokaisen suupalan hiilarimäärää, mitä ihmeen itua olisi olla kävelevä laskukone ja jättää sitten elämä nauttimatta kokonaan ?

Mistähän noihin asperger-opuksiin on keksitty tuo "järjestelmällisyys ja siisteystavoitteellisuus" kun ei se vaan taida olla ollenkaan niin suuren assijoukon juttu mitä annetaan ymmärtää....
Toisaalta väitetäänhän niissä oppaissa että aspergerit inhoavat kosketusta ja ahdistuvat väkijoukossa ja vaikka jos mitä muutakin sellaista joka meidän assipoikaa ei todellakaan "vaivaa".
 
Toki lapsoseni huolehtii siitä että moponsa on aina puhdas ja siisti, omat vaatteensa ovat puhtaat ja siistit mutta huoneensa saakin sitten omasta mielestään olla jotain ihan muuta...joka viikko saan kuulla ettei "liika siivous altistaa allergioille, usko jo!" eikä auta yhtään että selitän ettei se todellakaan ole liiallista siisteyttä että kerran viikossa huoneesta pyyhitään pölyt ja lattiat kunnolla.


1.7. Nyt jo on Santerin mopolla 5000 kilometrin määräaikaishuolto ! Kamalan paljon tuo pentunen onkin ennättänyt sillä ajamaan, tuosta määrästä ei montaa kilometriä ole niitä jotka on ajettu ennen kortti-ikää omalla tontilla vaan ihan on tienpäällä hankittuja kilometrejä. Santeri oli kuin pistoksissa mopon ollessa huollossa, ajeli sitten tuolla "projektillaan" joka sekin on tietenkin rekisterissä.

3.7. Santeri kävi itse Joutsassa hammaslääkärin tarkastuksessa, oli suorastaan innoissaan kun pääsi nyt ihan ensimmäistä kertaa hoitamaan omia asioitaan ilman kuskia. Laittoi sitten tekstiviestin: " 1 reika hampais, aika 1.9.klo 9.30". Jahas, täytyypä tutkia lukujärjestystä onko tuo sitten kuitenkaan sopiva aika hammaslääkärissä käyntiin. Minä kun en halua että Santeri on poissa oikeasti tärkeiltä tunneilta vaan voi vallan hyvin mennä hammaslääkäriin jonkin vähemmän "järkevän tunnin" aikana.

12.7. lähdin Lontooseen ja tapasin siellä lentokentällä sitten Anitan. Hänen kanssaan kiertelimme Lontoota ristiin ja rastiin ja selostin innoissani Anitalle mitä kaikkea teimme missäkin Santerin kanssa viime vuonna Lontoossa ollessamme. Totuuden nimissä on sanottava että Santerin kanssa oli helpompi kävellä Lontossa kuin mitä oli Anitan kanssa, Santerilla kun on pitkät kintut ja nopeatempoinen kävelytapa joten minun ei tarvinnut hidastella vauhdissa yhtään. Anita liikkuu paljon hitaammin ja minä koen sellaisen hitaan kävelyn jotenkin hankalaksi kun minun koipeni on luotu viemään  minua nopeasti eteenpäin.

18.7. Aamuyöllä tulin kotiin, Kaarina ja Jykä toivat minut Helsingistä. He olivat ystävällisesti tuoneet illalla Mara-pennun Anitalle hotelliin ja pääsin sitten heidän kyydissään kotiin. Santeri ei tietenkään ollut nukkumassa kun palasin vaan odotteli minua saapuvaksi. Mutta edes nyt hän ei kysellyt tuomisten perään, oli vain riemuissaan kun kerroin hänelle kuinka kovasti ikävöinkään häntä tuolla reissulla muistaessani kuinka tavattoman kivaa meillä kahdella oli viime kesänä samanlaisella reissullamme.

Toki Santeri otti tuliaiset iloisena vastaan mutta hän nyt on aina ollut iloinen ja tyytyväinen kaikkeen mitä hänelle tuon reissuiltani. Se on kuitenkin varmaa että ensi vuonna vaikka lahjon hänet että pääsen kanssaan Lontooseen, haluan käydä myös Stonehengessä. Nyt sinne en päässyt koska Anita ei ollut halukas tuhlaamaan rahaa matkaan, ei vaikka se paikka häntä kovasti kiehtookin.

Teräsnaiset foorumille kirjoittamaani: Lähetetty: 26 Hei 2009 11:25 am
Nooh, Lontoo on edelleenkin suosikkipaikkani  vaikka reissuseura osoittautuikin hiukkasen toiveitteni vastaiseksi.

Oman pojan kanssa viime vuonna Lontoossa oli niin paljon helpompaa reissata kuin tänä vuonna tämän aikuisen naisen kanssa, lapsoseni sentäs on varustettu eteenpäinpyrkimyksellä kuten minäkin, ei hänen kanssaan tarvinnut istua jokatoiselle penkille lepuuttamaan jalkoja kuten tämän minua vuotta nuoremman ihmisen kanssa oli tehtävä.
 
Jouduin tinkimään aika monesta asiasta tällä reissulla (kun en viitsinyt alkaa mellakoimaan omien toivedeni puolesta) mutta mitäs sen sitten on väliä, sainhan jutustella monen kivan ihmisen kanssa.
 
Ilmeisesti pääni päällä keikkuu jokin kyltti joka sanoo "valmiina small-talkkiin" tai jotain, sen verran moni tuli höpisemään. Matkaseurani hämmästeli tätä kovin, häntä kun ei kuulemma koskaan tule missään kukaan vieras puhuttelemaan ja minä vedin puoleeni ihan normaaleja ihmisiä aivan automaattisesti. No, noin minulle käy kyllä kotimaassakin, en edes muista koska olisin voinut istua aloillani jotain menopeliä odottamassa ilman että kukaan ei olisi heittäytynyt juttuseuraksi.

Ensi vuonna taas Lontooseen, ilmeisesti yhden entisen oppilaani kanssa. Hän kyllä on omien puheidensa mukaan täysin tulkin varassa mutta eipä se haittaa, minä olen melkoisen nopea "tulkki".
Lontoo on oikeasti paikka jossa saa tuntea tietynlaista vapautta, minä ainakin koen sen käsittämättömällä tavalla omaksi paikakseni vaikka olenkin maalaisakka. Omituista mutta totta, ei edes matkaseuran valitus ja vinkuminen saanut minua harmistumaan, Lontoo itsellään kun on aina vaan oma ihanainen paikkansa.

Harmistuttaa jo etukäteen että joudun menemään päiväksi Pariisiin ensi kuussa. Yhtään ei kiinnosta mutta pakko on mennä. Pariisi kun ei ole ollenkaan suosikkipaikkani, johtuu varmaan osittain siitä etten puhu ranskaa kuin juuri pakolliset "en puhu ranskaa" (joka kirvottaa toisen osapuolen puhumaan ranskaa aivan vimmattuna....) ja "kiitos" sekä "näkemiin".
 
Onneksi tuon Pariisin keikan jälkeen ei tarvinne mennä sinne taas muutamaan vuoteen, ei edes päiväksi. Saan alkaa unelmoimaan ensi kesän Lontoon reissusta  ja se kantanee minut taas talven yli.

Tämänkaltaisia tekstiviestejä tuli laiteltua pitkin kesää....Santerilla kun oli tapana ilmoitella aina jos arveli olevansa kauemminkin kotoa poissa.
5.8. "Ok, drive safely"

12.8. Tajusin yllättäen aamulla että koulussa taitaa olla tänään se alkukirkko. Koska olen yhden kerran saanut mielenkiintoisen puhelun koululta niin laitoin Santerille tekstarin:
"Et karkaa kirkkoon vaan menet sinne minne teidär uskomattomat käsketään, et siis tule kotiinkaan ennen kuin on lupa".

Tuo mielenkiintoinen puhelu koski nimittäin nimenomaan yhtä näistä kirkkotapahtumista. Santerille ei oltu etukäteen annettu tietoa mitä uskomattomat tekevät toisten ollessa kirkossa ja niinpä hän päätti itse mennä luokkakavereidensa kanssa kirkkoon. Koululta tuli soitto "Santeri vaan karkas kirkkoon, en saanut pysäytettyä häntä kun hän vaan meni". Jahas, vai on poikaseni mennyt ihan itse päättämään elämästään ja kirkkoon menostaan. Hirvitys sentäs, onko tässä nyt tehty jotain oikeasti kamalaa ja vaarallista...voi yhden tähden, eikö tuon ikäinen osaa ihan itse päättää meneekö kirkkoon vaiko ei vai onko Joutsassa jokin kirkkoon kuulumattomien kirkkokielto ? (Santerin sanoin "kamalistus sentäs")

Samatenhan viime syksynä kun koululla oli jokin oppilaiden ja opettajien välinen palloilukilpailu niin Santeri ja pari muuta luokkatoveriaan olivat poistuneet katsomosta. Tästä nousi hurja haloo ja minähän tietenkin mielistelin koulua vähän ollen olevinani hämmentynyt että kakarat eivät pysyneet katsomossa mutta tosiasiassa ymmärsin nuoria vallan hyvin. Minusta on suorastaan typerää pakottaa porukka tuijottamaan kun toiset kisaavat keskenään, minä en käsitä kuinka tuollainen katsomossa oleminen on niin tärkeä osa koulutyötä että jonkun opettajan on oikein vahdittava ketkä siellä ovat ja ketkä eivät.

Tunnustin Santerille poistuneeni itsekkin vastaavista jutuista omin luvin, minun mielestäni hänen ei tarvitse kuvitellakkaan että olisin ollut jotenkin pyhimysmäinen oppilas koska en kerran ole ollut. Olenhan kertonut Santerille myös niistä virheistäni joita olen katunut, sitä kauttahan hän voi oppia välttämään joitain typeryyksiä kun tietää etukäteen mistä tulee ikävä olo.

13.8. Santeri lähti koulun jälkeen tankkaamaan mopoaan Teboilille. Isänsä tuli töistä ja sanoi että lähteekin hevosautolla hakemaan mopoa ja poikaa Teboililta kun "mopossa on jotain häikkää". Noooh, olivat aika kauan sillä reissulla ja kun olin katsomassa televisiota niin Santeri tuli telkkarihuoneen ovelle ja aloitti "älä nyt sitten heti ala huutamaan mutta poliisit vei mopon kilvet". En alkanut huutamaan vaan kysyin, itsekkin rauhallisuuttani hämmästellen mitä on tapahtunut. Selvisi että se minun ostamani tehoputki olikin sitten oikeasti sellainen viritysputki joka teki moposta liian nopeasti liikkuvan. Jahas, vai että sellaisen poikaseni oli laittanut minut tilaamaan ja maksamaan...

Eipä siinä mitään, Santeri kertoi tapahtuneesta itse ja suoraan minulle eikä silloin voi olla vihainen kun toinen tunnustaa tyhmäilynsä. Isänsä oli kehottanut olemaan kertomatta koska olin lähdössä ylihuomenna aamuyöstä Ranskaan hakemaan pentua ja Santeri oli sanonut isälleen "jos mä jätän kertomatta heti niin sitten äiti taatusti on tosi vihainen, mun pitää sanoa nyt heti mitä on tapahtunut". Aivan oikein, totta on että jos tälläistä tietoa olisi minulta salattu parin päivän ajan niin olisin ollut todella vihainen saadessani tietää asiasta.

Kehuin Santeria tästä reippaudestaan ja hän oli kovin tyytyväinen suhtautumiseeni, ihmetteli kyllä vielä aamusella minua linja-autolle viedessäänkin kuinka rennosti suhtauduin rikkeeseensä.
En tietenkään kertonut että ennätin ajattelemaan jo vaikka mitä kamalaa tapahtuneeksi kun viipyi siellä Teboililla niin kauan isänsä kanssa...olin jo kuvitellut että Santeri on ajanut jonkun auton kylkeen tai satuttanut jotakuta jalankulkijaa tai jotain sellaista ja viipyminen olisi johtunut poliisin tekemästä tutkimuksesta tai sellaisesta.

14.8. Yritin jahdata kiinni jotakuta joka osaisi kertoa missä Santerin poliisikuulustelu sen viritetyn mopon johdosta pidetään ja koska. Ei vaan ole tietoa missä tämä tulee tapahtumaan, poliisiraportissa sanotaan että itse pitää sopia aika kuulustelulle Joutsassa mutta koska Joutsassa ei ole enää lupapalvelua niin on vähän epätietoisuutta missä asia nyt hoidetaan. Sovimme Joutsan poliisin kanssa että tarkistaa asian ja ottaa minuun sitten loppuviikosta yhteyttä.

19.8.Hampaastani lohkesi yllättäen palanen kun söin Santerille Ranskasta tuomiani minitobleroneja. Auts, onneksi sain oman hammaslääkärini kiinni ja hän lupasi aloittaa hampaan hoidon heti huomenna. Onneksi en sentään syönyt kakaralleni kiikuttamiani tuliaiskarkkeja omin luvin vaan hänen luvallaan otin, olisi ollut aika noloa jäädä kiinni luvattomasta karkkinäpistyksestä.

20.8.Soitin Joutsan poliisille koska mitään ei ole kuulunut. Ei ollut vieläkään tietoa missä ne paperit ovat tai missä se kuulustelu pidetään. Kävin hammaslääkärissä iltapäivällä ja palasin kotiin niin että Santeri oli jo tullut koulusta. Tokihan hän pärjää yksinkin ja tiesi missä olen mutta silti minulla oli ikävä olo kun olin jättänyt hänet tulemaan tyhjään kotiin. Sellaista ei ole meillä usein tapahtunut eikä tule tapahtumaankaan, minun mielestäni kotona töitä tekevän vanhemman kuuluu olla kotona lapsen tullessa koulusta.

22.8. Santeri kävi isänsä ja ystävämme Jykän kanssa Muuramessa katsomassa yhtä Seat-autoa ja niinhän siinä kävi että se auto muutti meille. Jykä ajoi sen tänne kotiin, Santeri ja isänsä tulivat "Reginalla" (Renault Laguna, isin auto) tänne.  Santeri virnisteli auton pienille maalivirheille ja tuumasi että "eikös automaalarin auton pidäkkin näyttää vähän tältä..." Nooh, pääasia on että tuo kulkuneuvo on diesel-käyttöinen ja toimiva kaikinpuolin, Reginassa oli kaikenlaista pikkuvikaa niin paljon että sen katsastuttaminen olisi ollut aika hölmöä kun olisi pitänyt laittaa hurjasti rahaa kiinni korjaukseen.

24.8. Ostin Huuto.net:in kautta ihanat puutarhakalusteet, sellaiset rautaiset. Kävin hakemassa ne illalla kotiin Hollolasta ja Santerin kanssa tutkimme niitä. Hän sanoi että niistä on aika helppo hioa vanha maali pois ja laittaa uusi päälle. Hän tekee tämän homman tässä lähiaikoina. Kiva, saamme sitten tuollaiset harmaat puutarhakalusteet ja nehän sointuvat hienosti talon uuteen väriin.

26.8. Santerilla oli turhan tukkoinen nenä aamusella joten en päästänyt häntä ollenkaan kouluun vaan pidin kotona ja otin mukaani sitten kun lähdin hammaslääkärille. Olin jo eilen tiistaina sopinut Jyväskylän poliisin kanssa että Santeri voi mennä sinne kuulusteluun keskiviikkona eli tänään. Sieltä ei kyllä löydy papereita eikä korttia mutta poliisi sanoi että jos kortti on nyt kadonnut jonnekkin niin uuden kortin saa maksutta koska virhe on heidän eikä meidän.

Santeri oli kuin tulisilla hiilillä kun odotti minua siellä hammaslääkärin odotushuoneessa mutta sitten kun olimme poliisilaitoksella hän käyttäytyi kovin rauhallisesti ja oli kohtelias avaten minulle ovetkin. Poliisi oli erittäin ystävällinen ja ymmärtäväinen ja kertoi miksi mopojen viritys on ihan oikeasti vaarallista. Sanoi kyllä että tuo Santerin mopohan on sellainen että samalla rungolla on olemassa myös kevytmoottoripyöriä joten varmaan sen jarrut riittäisivätkin pysähtymiseen kovemmasta vauhdista mutta säännöt on säännöt.

Puhuimme kuinka sen ensi kevään kevytmoottoripyöräkortin kanssa mahtaakaan käydä ja poliisi oli sitä mieltä että koska tämä oli yksittäinen rike eikä kyseessä ollut edes poliisin pakeneminen niin kyllä sen kevarikortin hommaamisen voi aloittaa jo keväällä, vallankin jos viitsin kirjoittaa vapaamuotoisen hakemuksen jossa perustelen kuinka tärkeää olisi saada kevään ja kesän aikana harjoitusta tulevaa syksyä varten. Tarkoitushan on että Santeri kulkisi syksyllä itse ammattikouluun kevarillaan ja sitten talven tullessa mietittäisiin uudestaan mikä on järkevin keino koulun käynnissä.

Ja sitten poliisi tuumasi että "tähän paperiin nyt tuli tällei hassusti nää päivämäärät mutta tietenkin tää ajokielto on alkanut silloin 13.8. joten tuosta kun lasketaan kuukaus eteenpäin niin ajokielto loppuu sitten 13.9. mutta koska se on sunnuntai niin sitten 14.9. saat korttis takaisin."

Lähdimme poliisilaitokselta hyvillä mielin ja päästyämme ulos rakennuksesta Santeri sanoi: "siis käsitinkö mä nyt oikein, saanko mä muka sen kortin jo syyskuussa takaisin, anna mää katon niitä papereita". Minähän annoin paperit käteensä ja hän hymyili kuin aurinko konsanaan. Tuumasi sitten että: " varmaankin se että sä olit mukana vaikutti tähän jotenkin, mä en oo koskaan kuullu että kukaan ois selvinny yhden kuukauden ajokiellolla". Saattaa olla että äidistä oli hyötyä, en käy väittämään vastaankaan.

Olimme niin tavattoman ilosia tästä lyhyestä ajokiellosta että emme malttaneet edes pysähtyä huoltoasemalle ruokailemaan vaan ajoimme suoraan kotiin kertomaan Santerin isälle riemu-uutiset. Keskustelimme matkalla aiheesta kalliit mopon renkaat ja sanoin ihan suoraan Santerille että paljon mieluummin olisin ostanut vaikka useammatkin hyvät uudet renkaat kuin maksanut niitä typeryydestä aiheutuneita sakkoja ja mopon uudelleenkatsastusta ja AKE:lta tulossa olevaa lisämaksuakin.

Mutta samaan hengenvetoon sanoin myös että tärkeintä kaikessa on aina kuitenkin se ettei hänelle ole sattunut mitään ikävää vaan on edelleen ehjä ja kunnossa. Sanoin että ilman muuta ostan ne kalliit renkaat jos hän kerran välttämättä haluaa talvella ajaa, turvallisuus on kuitenkin kaikkein tärkeintä eikä silloin pihistellä missään renkaiden hinnoissa.

Kävin ystävämme Kaarinan kanssa tukussa Lahdessa ja takaisin tullessamme piipahdin huoltoasemalla Heinolassa. Onnistuin unohtamaan kännykkäni sinne ja huomasin tapahtuneen vasta Kaarinan pihassa. Onneksi huoltoasemalla vastasivat puhelimeen kun siihen soitettiin ja niin saatiin varmuus että kännykkäni on todellakin siellä eikä jollain levikkeellä maahan laskettuna tms. Santeri lähti isänsä kanssa hurjan mielellään noutamaan kännykkääni, pääsi samalla kunnon koeajolle tuon uuden automme kyydissä. Tai eihän se auto mikään uusi ole, tietenkään, mutta meille vielä tuntematon kuitenkin.

Sain kuulla illemmalla muutamia "kuittailuja" unohduksestani mutta mitäpä väliä sillä, olin iloinen kun näillä kahdella kännykän noutajalla oli ollut kahdestaan tosi kiva reissu jonka aikana olivat puhelleet kaikenlaisia tulevaisuuden suunnitelmia läpi ihan rauhassa. Autossa istumisen paras puoli onkin siinä että koska mitään muutakaan ei voi tehdä niin saa keskittyä kunnolla keskustelemaan ja selvittämään omia ajatuksiaan.

SYYSKUU
4.9. Santeri oli luokkansa kanssa Jyväskylässä Puu- ja energiamessuilla. Onneksi Opo on nokkela nainen ja saimme sovittua niin että Santeri voikin jäädä linja-autosta jo Leivonmäen Teboililla eikä tarvitse istua ensin koululle ja sieltä sitten tulla taas kotia kohti. Menin autolla vastaan ja toin pentuseni kotiin.

Tällä viikolla sain yhdeltä noista "kivoista naapureista" taas sen sortin puhelun etten oikein tiedä itkisinkö vai nauraisinko...tilannehan on siis se, että vaikka tuo hiekkatie meneekin meidän maittemme läpi meillä ei ole siihen käyttöoikeutta koska en suostu maksamaan mitään hoitokulujakaan tiestä jota me sen kummemmin kuin oikeasti toisetkaan, emme tarvitse. Nyt tämä yksi naapuri sitten soitti ja ilmoitti että "jos se sun poikas jatkaa sitä paskaringin ajamista hirvimajalla niin saat kyllä alkaa maksamaan tien käytöstä, minä en oo nähny poikaas siellä mutta ovat vaan puhuneet että ajaa siellä ja oli meinannu ajaa jalankulkijanki päälle".

Joopa joo, mikä ihme on että kukaan ei voi vahingossakaan ottaa suoraan yhteyttä vaan pitää aina puuhastella salaa selän takana. Tiedän ihan varmaksi että Santeri ei ole kertaakaan käynyt koko hirvimajalla mopollaan ja olen itsekkin kuullut sieltä mopon ääntä kun oma pentuseni on ollut silmieni alla kotipihassa.

Kysyin asiasta sitten Santerilta kun hän tuli koulusta ja esitin kysymykseni näin: "miltä se tie tuolla hirvimajalla näyttää?" ja Santeri vastasi "mistä mä tietäisin, eihän siellä saa käydä enkä mä oo ollutkaan siellä, mitä sä multa tollasia kyselet ?"

Kerroin sitten mitä tämä yksi ihana naapuri oli väittänyt ja Santeri sanoi että kesällä kerran ajoi mopollaan tuota hiekkatietä kotoa risteykseen päin ja siinä tiellä oli joku kävellyt mutta hän oli kiertänyt penkan kautta sen ihmisen kun se ihminen ei ollut yhtään väistänyt sivulle vaan oli kävellyt keskellä tietä. Ei ollut lähelläkään mikään päälleajo joten olipa taas tilannetta väritetty ja kunnolla sittenkin.

Tiedän että Santeri ei osaa valehdella enkä taatusti ala soittamaan tuolle naapurille joka uhkaili käyttömaksuilla että on joo Santeri yhden kerran ajanut mopolla tietä pitkin. Hitto jos tuo tie nyt on siitä yhdestä kerrasta per kesä menossa rikki niin hyvin menee.

Missään ei sitäpaitsi sanota ettäkö satunnaisesta käytöstä pitäisi maksaa jotain, vallankin kun tie kulkee omalla maalla. Olkoot, en viitsi edes miettiä moista asiaa, jos naapureilla ei ole muuta tekemistä kuin syyllistää poikaani asioista joita hän ei ole tehnyt niin se on sitten "voi-voi".

7.9. Sain tekstarin: "Myöhästyin ekalta tunnilta kun oli joku lukiolaisten kuulustelu ni ovet suljettiin etuajassa. Ettet ihmettele jos opeettaja soittaa."
Juu, Santeri kirjoitti ihan tarkoituksella tuon opettaja-sanan noin. Hänellä on tapana venyttää ja vanuttaa joitain sanoja ja opeettaja on yksi näistä venytyssanoista.

Saa venyttää ihan rauhassa koska tiedän että oikeasti hän hallitsee sanat ja niiden oikeat muodot. Eriasia olisi jos hänellä olisi jotain lukihäiriötä tai muuta sellaista, silloin en sallisi sanojen vääntelyä yhtään.
Kotiin tultuaan Santeri sitten kertoi että oli unohtanut kokonaan että ovet suljetaankin aikaisemmin ja hän oli ollut juttelemassa entisen opettajansa pojan kanssa aamulla. Sitten kun oli pyrkinyt kouluun niin olikin huomannut oven olevan lukossa ja samalla oli muistanut että niinhän sen pitikin tänään olla.

Vaikken tokikaan hyväksy tälläistä harvapäisyyttä niin kiittelin siitä että kertoi tapahtuneesta itse minulle ja ennenkuin opettajat ottivat yhteyttä. Minä en viitsi olla vihainen virheistä jotka tunnustetaan heti ja itse ilman painostusta, virheitä tekee jokainen meistä mutta virheensä pitää aina voida tunnustaa. Sitten asiat on hoidettu kun on kanttia sanoa että typeröityä tuli.

9.9. Eläinlääkärimme Maria tuli ottamaan DNA-näytteitä pennuista ja suoritti samalla kolmen keskenkasvuisen koiramme rokotukset. Santeri oli auttamassa ja hyvä että olikin sillä muuten Maria olisi joutunut odottamaan kun olisin välillä juossut hakemaan seuraavaa koiraa käsittelyynsä. Santeri on todella hyvä näissä avustusasioissa, hän pitää pentuja aina niin hyvin käsissään etteivät pennut edes rimpuile kun tuntevat olevansa turvallisissa käsissä.

11.9. "Allu ja Jami tulee tänää meille jossaki vaihees, käykö?" Tottakai käy, ainahan ystävät ovat tervetulleita. Laitoin tekstarin: "tervetuloa" ja virnenaaman perään.

14.9. Lähdimme Santerin kanssa aamulla kahdestaan Joutsaan jotta hän pääsi hakemaan mopokorttinsa samantien ja sai sitten mopon jo illalla liikenteeseen.
kirjoitin Santerille kun hän oli tallissa moponsa luona heti koulusta tultuaan"Onhan sulla mopon paperit mukana ? Jos ei oo ni tuu hätäseen hakemaan".
Sain vastauksen "on mukana, tietenkin". No niin arvelinkin mutta olisihan se ollut tosi ikävää jos olisi lähtenyt kylille ilman papereita ja sitten olisi joutunut poliisin pysäyttämäksi ja paperit olisivatkin olleet kotona. Parempi kun ei nyt tee mitään typerää edes vahingossa ettei vaan tule ongelmia sen kevarikortin saamisen kanssa.
15.9. Sain tekstarin: "Englannin sanakoe 10-"
Kommentoin heti "Ihanaa ! Hyvä pentu !"
Minä tietty kotosalla sitten illemmalla kysyin että mistäs se miinus tuli ja Santeri vaan virnisteli että "emmä muista, oliskohan ollu käsialasta..."
Muisteli sitten että taisi kirjoittaa yhden sanan väärässä muodossa. Nooh, sellaista sattuu eikä sille voi mitään. Ei kaikkea voi aina muistaa ja tuollainen on niin pieni virhe että eihän se käytännön elämässa vaikuttaisi pärjäämiseen ihmisten kanssa mitenkään.

16.9. Santeri ei ennättänyt kotiin siihen aikaan kuin normaalisti joten sain tekstiviestin kello 15.27 (normaalisti olisi kotona 15.40):" Viel 10 km"
On todella kiva että Santeri pitää huolen siitä että ilmoittaa minulle hyvissä ajoin jos meinaa myöhästyä. Olen aina niin huolissani kun hän on pois kotoa, aina on sellainen pelko että jotain sattuu kun tuolla on tuota liikennettä aikapaljon ja lisäksi tällä seudulla on jatkuvasti rattijuoppoja liikenteessä.
17.9. Santeri halusi jäädä jonkun kaverinsa luokse suoraan koulun jälkeen ja sain tekstarin kello 14.58: "Jään Joutsaa"
ja sitten kun kello oli 17.29  hän viestitti minulle "Lähen tulee"
18.9. "Tulos ny (klo 21.06)
ja vastasin "Ok!" Oli mopomiittinki nimittäin ja tietenkin halusin tietää koska pentuseni on tulossa kotiin. En osaa ruveta nukkumaan ennenkuin tiedän että hän on tullut kotiin turvallisesti ja jos on kovinkin myöhään liikkeellä niin huoleni kasvaa koko ajan ja sitten saatan joutua puremaan kieltäni etten huomauta myöhäisestä kotiintulostaan, oikeastihan en ole kiukkuinen että tulee myöhään mutta siitä olen närkästynyt jos olen joutunut pelkäämään puolestaan tietämättä missä hän on ja koska on kotona.
21.9. Kello 15.24. sain tekstarin: "Tuun vähä myöhemmi". Nooh, pääasia on että tulee kun ennättää. Mahtava juttu että hän on sisäistänyt näin hienosti tämän tiedotuksen tärkeyden. On kiva tietää että kaikki on hyvin vaikkei hän olekkaan totuttuun aikaan kotona.
Laitoin viestin : "Älä soita kun nukun mutta älä kovin kauaa lorvi matkalla".

Jostain ihmeen syystä sekä Santeri että isänsä onnistuvat aina soittamaan minulle juuri kun olen ryhtymässä varttitunnin päiväunilleni. Ihan sama mihin aikaan alan unta ottamaan, soittavat taatusti sillä sekunnilla kun vaivun uneen...

Illalla Santeri pyysi isänsä lähtemään kanssaan hiekkamontuille ajelemaan. Isänsä tuli tähän sisälle ja sanoi minulle että "yhtään en oikeasti jaksais lähteä mutta lähden kuitenkin kun ei Santeri enää kauaa pyydä mua mukaansa enkä halua olla ikävä ja jättää lähtemättä kun toinen niin nätisti pyys": Minä kannustin isäänsä, sanoin että ihan tosi hienoa että viitsii lähteä kun se on taivahan tosi ettei tuo meidänkään pentumme enää jatkuvasti halua olla vanhustensa kanssa tekemisissä. Täytyy käyttää jokainen yhdessäolon mahdollisuus hyväksi.

22.9. Leikkasin Santerin hiukset ja niistä tuli todella hienot. Olimme molemmat tyytyväisiä lopputulokseen, tämä oli ensimmäinen kerta koskaan kun sain molemmat puolet onnistumaan täydellisesti. Santeri nauroi että "hyvä että edes nyt opit vaikken mä aikaisemminkaa mitää vikaa huomannu. Hyvä ettet sanonukkaa ni olin vaan aina ennenki tyytyväinen".

Santeri ja isänsä kävivät kahdestaan saunassa kun minä olin tullut sieltä ensin pois. Olivat jutelleet vakavista aiheista, mm. liikenneonnettomuuksista ja siitä kuinka kamalaa on kun niin monen nuoren ihmisen elämä päättyy aivan liian äkkiä ja varottamatta kun onnettomuus osuu kohdalle.

23.9. Päivä jonka jokainen hetki ja tapahtuma on syöpynyt muistini jokaiseen sopukkaan niin että tuntuu kuin eläisin sitä päivää edelleen voimatta mitenkään vaikuttaa sen päivän etenemiseen....
tässä suoraan sen päivän tapahtumat.Tämä blogi oli vasta mietintävaiheessa silloin ja johonkinhan ne tapahtumat oli pakko saada kirjoittaa joten olivat ensin kotisivujeni yhteydessä:

Menenpäs nyt "peppu edellä puuhun" ja kerron tässä kuinka 23.9.2009 meillä täällä sujui...
Pahoittelen että tarina on hieman "himmeä", tämä oli aluksi vieraskirjassa ja siirsin sen nyt
sitten tänne että se on tavallaan kokonaisuutena olemassa.

Nousin ylös kuudelta ja kipaisin talliin viemään Humulle ja Discolle aamuheinät.
Sitten singahdin viemään koirat ulos, ensin pojat asunnosta ja sitten mammakoirat omista
yläkerran huoneistaan.
Sitten alakerrasta koirahuoneesta porukat pihalle ja aamusiivous.
Norsukaloille ruoka sulamaan ja pikaisesti tietokoneelle tarkistamaan yön aikana
saapuneita sähköposteja.
7.00 soitin Santerille asuntoon että nousee ylös, Santerihan ei oman puhelimensa
toistuviin herätyksiin herää kunnolla, ottaa niitä torkkuja vaikka kuinka monta peräkkäin.
7.30 Santeri tuli toimistoon, oli mussuttanut aamupalan jo matkalla tänne.
Nappasi tietokoneensa päälle ja meni pesemään hampaitaan koska tuo vanha
koneen-räähkä käynnistyy niin tolkuttoman hitaasti.
Kipaisin ottamaan koirat sisälle jotta sitten 7.40 olin taas takaisin toimistossa.

Päätin lähteä siivoamaan koirien tarhat joten halasin Santeria hänen naureskellessaan
jotain tietokoneensa ääressä, muistutin että saattaa olla että kotiin tullessaan isänsä
ei olekkaan vielä kotona mutta että iskä tulee aika pian.
Minullahan oli meno Jyväskylään hammaslääkäriin joten minä en olisi kotona iltapäivällä.
Kysyin kuinka on ajatellut sen TET-paikan kysymisen hoitaa ja Santeri sanoi ettei kysykkään sieltä
Jyväskylästä Kuvalta mitään vaan on tuumannut kysyä toista paikkaa Joutsasta.
Asia jäi silleen, totesin vain että "aha, no selvä juttu sitten".
Halatessani sanoin "hei-hei, aja varovasti,älä kiusaa opettajia, opi jotain, pidä hauskaa".

Olin koiratarhassa kun Santeri sitten kello 7.55 harppoi pitkillä kintuillaan ja kypärä päässään
hakemaan mopoaan.
Sanoin vielä, ihan niinkuin aina hänen lähtiessään
"muista ajaa varovasti, varo niitä jotka eivät aja varoen" ja hän naurahti "no tottakai".
Tunsin käsittämätöntä ylpeyttä katsoessani nuoren miehen olemusta; niin pitkä ja solakka,
itsevarmuutta uhkuva.
Joskin ihan tulitikku kun oli se kypärä päässä...tästä usein naureskelimmekin että
"tikku se lähtee taas..."
Jatkoin tarhojen siivousta kuunnellen loittonevaa mopoa ja mietin mitä kivaa
ostaisin kaupungista tuliaisiksi.
Vaan eihän Santeri odottaisi mitään, on vaan niin kiva tuoda jotain.

 Kirjoitin valmiiksi viestin , siinä jossain vaiheessa päivää eläinten hoitojen välissä:
"Heips, syö jotain, tee läksyt. Tulen sitten illemmalla."
ja allekirjoitukseksi piirsin "örkki-äidin" kuten aina.
Samaan lappuun laitoin Pekalle toimintaohjeet:
"Päästä hevoset ulos, anna niille heinät. Vie koirat ulos."

Otin hevoset talliin 14.40 jotta pääsin lähtemään hyvissä ajoin Jyväskylään.
Hammaslääkäriaikani oli kyllä vasta 16.00, mutta koska neljän ruuhkassa parkkipaikan
etsintä ei ole helppo homma Doriksen kokoisen auton kanssa liikkuessa, päätin lähteä ajoissa.
Ajellessani kohti Jyväskylää mietin että soittaisinko Santerille ja muistuttaisin
että jos menee asuntoon niin menee sitten hissuksiin etteivät koirat luule pääsevänsä
ulos mutta päättelin että eipä Santeri sinne asuntoon menisi varmaan kuitenkaan
ennen isänsä kotiintuloa.

Pekka tuli minua vastaan Vaajakosken tietämillä ja minua huvitti jo etukäteen
Santerin ilme kun illalla kertoisin että on se vaan hyvä kun isin auto on
niin kamalan värinen, sen tunnistaa jo kaukaa joten on helppo tervehtiä.

Olin hammaslääkärillä vähän vaille 16.00 ja puhelimme siinä sitten että varaan
Santerin yhden hampaan pienen reiän paikkaaukseen ajan heti kun saan selville
uuden lukujärjestyksensä.
Ei kannata uhrata tärkeitä tunteja hammaslääkäri-reisssun jos voi uhrata
vaikkapa vapaatunnin.(uskonnosta vapautetulla on vapaatunti, ei siis mitään
elämänkatsomusopetusta tms. tuossa koulussa)

Piipahdin Tiimariin, löysin sieltä pari kivaa koria joihin voisin pyytää Santeria
keräämään kaikki talossa olevat kännyköiden ja muiden laturit ja piuhat.
Sielläkin sain vähän puhua Santerista kun tuli puheeksi hammaslääkäri
ja se kuinka tämä meidän oma hammaslääkärimme silloin vuosia sitten paikkasi
Santerin maitohampaan kun julkispuolella sitä ei suostuttu paikkaamaan.

Ajattuani parikymmentä kilometriä nelostietä etelään näin jo kaukaa
ambulanssin tulevan kohti Jyväskylää, pillit ja vilkut päällä.
Se ajoi niin hirveän lujaa että vaikka tie oli suora ja ambulanssi omalla
kaistallaan, ohjasin vaistomaisesti Dorista enemmän oikealle, kuin
varmistaakseni että ambulanssi pääsee sujuvasti etenemään.
Ajattelin että "voi ei, johonkuhun on sattunut tosi pahasti kun
ambulanssi ajaa noin tavattoman lujaa ".
Ambulanssin perässä tuli kaksi poliisiautoa ja ne laittoivat minut
miettimään että onkohan jossain ollut onnettomuus, tietääköhän Santeri
mitä on tapahtunut kun pääsen kotiin juttelemaan kanssaan.
Toivoin mielessäni ettei vaan olisi kukaan tuttu tai tuttavan läheinen
joutunut onnettomuuteen.

Olin 8 minuutin päässä kotoa kun Pekka soitti ja kysyi "missä oot" .
Kerroin sijaintini johon Pekka vastasi "no otetaan sitten yhdessä koirat sisälle kun tulet".

Pekka tuli minua eteisessä vastaan ja puhui "älä nyt ihan hätäänny mutta poliisit kävi.
Santeri on joutunu kolariin, poliisit toi repun ja kännykän."
Minähän aloin parkumaan, "eikä, voi ei, sattuko pahasti, missä Santeri nyt on,
terveyskeskuksessako, mä lähden sinne".
Pekka rauhotteli että Santeri on keskussairaalassa.
Päätimme että minä jään vahtimaan Pekan latauksessa olevaa kännykkää siltä
varalta että siihen soitetaan,Pekka meni ottamaan koirat sisälle.

Soitin omalla kännykälläni Keskussairaalaan ja kyselin poikani vointia.
Minulle sanottiin että "tilanne on nyt tuolla huoneessa sen
verran päällä että täältä otetaan sitten yhteyttä kun ehditään".
Ajattelin että joku toinen on nyt hoidossa ja Santeri on jo siirretty leikkuriin.
Olin ihan varma että vasemmassa jalassaan on murtuma
ja oikea kätensä on loukkaantunut. Ennätin jo näkemään mielessäni poikaseni
sairaalavuoteessa kinttu ja tassu paketissa ja mietiskelin valmiiksi
kuinka lohdutan häntä, vakuutan ettei haittaa vaikka mopo meni pirstaleiksi
ja kuinka lupaan olla luonaan ettei hänen tarvitse yksin siellä olla.
 
Mietin että hyvä kun Pekalla on vielä yksi viikko kesälomaa jäljellä,
saa ottaa sen nyt ja jäädä kotiin hoitamaan elikoita
jotta minä voin olla sairaalassa Santerin luona.
Virnistelin mielessäni että toivottavasti osastolla on edes muutama henkilö
tuttuja, entisiä työkavereita, jotta sallivat minun majailla nurkissa.

Kun koirat olivat sisällä menimme ottamaan hevoset talliin ja juuri kun olimme
vaihtamassa kenkiä, Pekan puhelin soi.
Lääkäri soitti ja kun kuulin Pekan toistavan "kuoli" niin silloin iski paniikki.
Siis ei voi olla totta, ei meidän Santeri voi olla kuollut, ei voi, ei mitenkään voi!
En kuullut puhelusta yhtään mitään mutta sen tajusin kun Pekka lopetti
puhelun ja kysyi että kummalla autolla mennään.
Minä kysyin että tilaisinko kuitenkin taksin johon Pekka totesi että hän haluaa itse ajaa.

Laittaessani pihatien puomia kiinni soitin Kaarinalle ja kerroin etten teekkään
sitä pentualustatilausta (kuten oli ollut puhe) koska meidän Santeri on kuollut...
seuraavaksi soitin Timolle Ruotsiin ja kysyin ensimmäisenä
että eihän hän vaan ole autossa tai muussa vaarallisessa paikassa.
Onneksi oli ihan turvallisesti paikoillaan joten sain kerrottua hänelle tapahtuneesta.
Sitten soitin joko Hilkalle tai Päiville tai Aliisalle, en enää muista kenelle heistä.
 
Saatoin soittaa jollekulle muullekkin siinä ajon aikana, en vaan muista muuta kuin
sen että olin aivan epäuskoinen tapahtuneesta ja olin ihan varma että jostain
kumman syystä joku toinen oli ajanut Santerin mopoa ja jostain kumman
syystä Santerin reppu vaan oli siellä paikalla ja jokin sekaannus oli tapahtunut.

Kun olimme Keskussairaalan pihassa niin Pekan puhelin soi ja poliisi soitti kertoakseen
onnettomuuden "lopputuloksesta".
Pekka sanoi että olemme jo sairaalalla, kiitti soitosta kuitenkin.
Menimme sairaalaan sisälle ja hetken odottelun jälkeen hoitaja ja
ilmeisesti opiskelija tulivat paikalle.
Yritin heti selostaa että jos vaan on jotain mahdollisesti käyttökelpoista niin
ilman muuta sitten vaan elinluovutukseen koska se oli Santerin tahto.
Hoitaja sanoi että ei voida ottaa mitään koska sydän ei ole itse
pumpannut verta lainkaan ja elinten toimintakyky ei näinollen olisi ollut mahdollista.
Hoitaja alkoi varottelemaan Santerin suussa olevasta putkesta ja sellaisesta ja minähän
tietty tyrmäsin puheensa heti kertomalla että olen ollut talossa töissä ja että olen
oikeasti vastaanotto-osastosihteeri joten eipä hirveästi pelota letkut ja putket.

Meidät vietiin huoneeseen jossa lavetilla makasi pitkä, hoikka nuori mies ja surukseni
minun oli todettava että se oli todellakin meidän Santerin kuori joka siinä makasi.
Silittelin poskeaan, hämmästelin ääneen että solisluunsa kohta oli vielä haalea vaikka
kasvonsa olivat jo kylmät.
Sanoin ääneen "kato nyt kulta, sä sait mut itkemään niin että meikit leviää,
kenenkään toisen takia en antais meikkien valua mutta sun takias ne saa mennä
ihan miten vaan".

Kysyin hoitajalta oliko Santeri ollut kivulias ja hän kertoi totuudenmukaisesti
ettei ollut itse ollut paikalla mutta koska pään vamma oli niin raju ja sydänkään
ei itse toiminut niin hänen mielestään on varmaa ettei Santeri ollut koko aikana tajuissaan.
Tämä helpotti meitä, huolemme siitä että rakkaimpamme olisi ollut kivuissaan
ja kauhuissaan oli ollut jo suuri koko sen ajan minkä onnettomuudesta olimme tienneet.

Hoitaja kertoi että poliisi haluaa oikeuslääketieteellisen ruumiinavauksen kuten näissä
liikenneonnettomuuksissa yleensäkkin. Me sanoimme että eipä tuo meitä tietenkään haittaa,
eihän Santerista ollut enää kuin kuoret paikalla.
Sain käteeni pienen ohuen vihkosen jossa luki "Vainajan omaisille"
ja siinä oli sitten ns. toimintaohjeita.

Kotiin päästyämme hoidimme hevoset poikkeuksellisesti talliin emmekä päästäneet
niitä enää ulos sen illan aikana.
Huolestutti että josko ne vaikka kokisivat meidät uhkaaviksi kun olimme ihan
erilaisia kuin normaalisti ja laumaeläimelle johtajan heikko tila on
vaarallisen elämän merkki.

Santerin puhelimeen oli tullut muutama tekstiviesti joissa kysyttiin
"ethän se vaan ollut sinä, missä olet,
oletko kunnossa, et kai se vaan ollu sie"
Otin yhteyttä noihin viestittäjiin ja kerroin että valitettavasti se oli juuri
meidän Santeri joka menehtyi.

Sitten hoidimme koirat, kalat, linnut ja kissan ja kävimme vielä uudestaan tallissa.
Tarkoitus oli tietenkin mennä nukkumaan mutta eihän sinä yönä mitään unta tullut,
itkua vaan tuli solkenaan ja olo oli niin tavattoman rikkonainen.
Opiskelin internetistä kaikkea mahdollista tuhkauksesta perunkirjoitukseen,
oli olevinaan pakko tehdä jotain hyödyllistä ennen aamua.
Minä kun olin jo päättänyt että haluan koululle tapaamaan Santerin
luokkakavereita heti torstaina ja koulukirjatkin piti palauttaa koska niitä
kerran koulussa kierrätetään.

Tuosta torstaista ja siitä eteenpäin tapahtuneista asioista kirjoitan sitten myöhemmin
jossakin lisää... johan tästä muutenkin tuli kirja. (eli jatkoa seuraa...joskus...)

HALI
Seija(joka kirjoitti) ja Pekka

***************************************************
Lähetetty: 23 Syy 2009 10:39 pm
No niin...nyt on sitten yhden Teräsnaisen ura ohi  eikä tämä tunnu yhtään hyvältä.
Rakas, ihana aspergerpoikamme, 15 vuotta ja tasan viisi kuukautta ikää, ajoi tänään linja-auton kanssa kolarin ja koska poikamme oli liikkeellä mopolla niin eipä tuossa paljoa ollut selviytymismahdollisuuksia.
Emme käsitä kuinka niin tarkka kuski voi ajaa kolmion takaa linja-auton etuosaan.
Ei mitenkään mene ymmärrykseemme tämä.

Olisin niin kovin mielelläni ollut monta monituista vuotta vielä silottamassa lapseni kivistä polkua, ohjaamassa häntä yli omituisilta tuntuvien tilanteiden... Myös jakamassa hänen onnistumisen hetkiään niin koulussa kuin vapaa-aikanakin, kuulemassa kuinka kaverinsa kehuvat hänen teknisiä taitojaan ihan vilpittömästi ja reilusti...tarjoamassa hänelle ja ystävilleen mehua ja munkkeja vierashuoneessa samalla kuullen kuinka upeasti poikaseni oli jonkun toisen mopon saanut korjattua....

Tekisin ihan mitä vaan jos kohta heräisin ja tämä olisikin vain yhtä painajaista ja saisin olla taas vihjailemassa "pitäsköhän sun mennä jo nukkumaan kun huomenna on koulupäivä"...
Mistä ihmeestä sitä löytää uuden syyn miettiä tulevaisuutta; tänään juuri aamusella kouluun mopolla lähtiessään poika kertoi että hän onkin tuumannut kysyä tuosta lähikylältä toista tämän lukuvuoden TET-paikkaa, toinen paikka olisi isänsä työpaikan vieressä oleva autokorjaamo. Hänen lähdettyään mopollaan, tietenkin halausten jälkeen, aloin miettimään ensi kesää ja kevarikortin hankintaa, tulipa siinä mieleen ammattikoulun alkaminenkin ensi syksynä.

Isänsä pohti itkunsa seasta ihan tätä samaa: kenen tulevaisuutta nyt suunnitellaan yhdessä, kenelle nyt etsitään kevääksi hyvää kevytmoottoripyörää ja sitten parin vuoden kuluttua autoa.
Tulen poistamaan itseni tältä foorumilta ensi viikolla, nyt tänään en yksinkertaisesti jaksa.

Tiedä sitten jaksanko koskaan enää oikeasti ja aidosti yhtään mitään...nuo elikot on toki hoidettava vaikka mikä olisi mutta pystyykö sitä enää koskaan nauttimaan mistään...
en osaa edes lopettaa kirjoittamista, tuntuu että jos lopetan niin annan jotenkin periksi...pakko on kuitenkin lopettaa, eihän kukaan jaksa lukea vollottavan akan jorinoita...
Antakaa anteeksi tämä täysin tolkuton kirjoitukseni, minä en jaksa edes lukea mitä sormeni ovat näpytelleet. Nyt ne eivät tanssi kuten aikaisemmin, nyt ne vaan näpyttävät...
***************************************
Teräsnaisten foorumilta ottamani kirjoitus, korvasin kirjoituskumppanin nimen @-merkillä suojellakseni hänen henkilöllisyyttään:
Lähetetty: 28 Syy 2009 12:01 pm
Tiedätkö @, ei tälläiselle asialle olekkaan sanoja ja se kamala "otan osaa" on hirveä, eihän kukaan voi ottaa osaa toisen surusta. Jos voisikin niin eihän tässä olisi mitään ongelmaa, tarpeeksi monta osan ottoa ja se on sitten jaettu ja vähentynyt se suru. Mikään sana, ei yksikään lause, voi olla se suuri lohduttaja.
Kiitos että osasit jättää sen fraasin pois, toki tiedän ettei tällä foorumilla kukaan sanokkaan mitään toista loukkaavaa mutta tuntuu jotenkin hyvältä kun rehellisesti jätit sanomatta sitten mitään.
Ainoastaan ne hyvät muistot joita meillä on kantavat meitä tässä tilanteessa. Onneksi meillä on hurjasti hauskoja muistoja, kaikki asiathan meidän perheessämme olivat jotenkin nivoutuneet Santeriin ja hänen tulevaisuuteensa. Pelleilimme paljon, leikimme sanoilla, suunnittelimme asioita ja kaikki ihan avoimesti ja toistemme mielipiteitä kunnioittaen.
Otimme myös välillä yhteen niin että talo pullisteli liitoksissaan mutta sitten aina sovimme ja neuvottelimme löytäen hyvän ratkaisun.

Tulimme juuri kotiin, kävimme pukemassa Santerille automaalareiden kertakäyttöisen suojahaalarin, omat alushousut ja sukat tietenkin myös.
Kainaloonsa laitoimme kukkakimpun jossa oli yksi kukkanen jokaisesta meille tulleesta ystävien lähettämistä kimpuista. Oma kukkasemme oli kurttulehtiruusun oksa; siinä oli kaksi jo hieman elähtänyttä kukkaa ja yksi nuppu, ihan kuin meidän perheen "kolmiyhteys" konsanaan.
Veljeni tuli Ruotsista viikonloppuna Suomeen ja toimi kuskinamme ja oli mukanamme pukemassa Santeria. Olimme mukana viemässä rakkaintamme krematorion kappeliin, tuhkaus on huomenna tai keskiviikkona ja sitten perjantaina haemme uurnan.
Lauantaina on muistelutilaisuus, paikalle on tulossa noita Santerin eri yhteyksistä tutuiksi tulleita ihmisiä, toiveenamme on että he kertoisivat omia muistojaan ja kokemuksiaan Santerista. Näin saisimme edes hetkeksi kaikki muistot samaan tilaan ja voisimme jakaa ne, oppisimme tuntemaan Santerin vielä paremmin kuin ennen. Eihän kukaan hänet tuntenut ollut vierellään jokaista sekuntia joten muistojen jakaminen antaisi meille paljon.
Käsitin tässä yhtenä päivänä kamalan asian: tälle mitä minä nyt olen ei ole olemassa sanaa.
Siis ajattele nyt: puolisoista toinen kuolee ja jäljelle jää sitten leski. Lapselta kuolee vanhemmat ja hänestä tulee orpo. Mutta mikä on äiti jolta kuolee lapsi ? Ei ole sanaa, tietenkään, myöskään isälle joka menettää lapsensa kuoleman kautta.
Täytyy varmaan soittaa kielitoimistoon, eihän se voi olla niin ettei tälläiselle asialle ole olemassa sanaa. Englanniksi ei ainakaan ole, eikä tanskaksi.
'*********************************************************************
Lähetetty: 14 Lok 2009 08:17 am
Kiitos, rakkaat naiset...
minusta ei taida olla kenellekkään kyllä mitään iloa, peilistäkin minua toljottaa joku kamalan vanha ja raihnainen ihminen eikä ollenkaan se Seija joka siellä aikaisemmin oli.
Tein Santerille muistosivun tuonne kennelini kotisivujen yhteyteen. Kirjahan siitä meinasi tulla, minulla on ihan pakkomielteenä kertoa kaikki kaikille jo muutenkin ja vallankin jostakusta näin tärkeästä ihmisestä kuin Santeri meille ON ei voi muutamalla sanalla ohimennen mainita.
Pitäisi lisätä tuonne sivulle vielä pari juttua, saas nähdä koska silmäni sallivat minun lukea koko tekstiä. Kamalaa tämä vollotus, eihän tästä tule loppua ollenkaan vaikka kuinka päätän että nyt en sitten varmasti itke...
silmilläni on ihan oma tahtonsa, ne valuttavat kyyneleitä ihan koko ajan vaikken edes mielestäni ajatteleisi Santeria.
Joo, ihan selvästi minut pitäisi laittaa pyöreään huoneeseen etsimään nurkkia  ...saanko valita huoneen värin itse ?
Saatte tekin sinne kirjoittaa, vaikka noista minun teille kertomistani jutuista. Olettehan te jakaneet tietoa pojastamme vaikkette häntä tai edes minua ole livenä koskaan tavanneet.
HALI !
*****************************************************************************************************
25.10.2009
Kävin äsken napsimassa talteen omia kirjoituksiani ja jahka tästä tolkkuunnun niin tulostan ne paperille ettei tarvitse pelätä jos kone sippaa.
Huomasin siellä 5.10.2007 kirjoitukseni, siinä oli mm. koulussa liikkuneesta huhusta että yksi opettajista olisi pedofiili. Tajusin samalla etten sitten koskaan tullut kertoneeksi teille että se huhu oli oikeasti totta !
21.8.2009 Santeri antoi minulle tämän linkin:
http://www.ksml.fi/uutiset/keski-suomi/opettajalle-ehdotonta-vankeutta-lapsiseksist%C3%A4/475804
Arvatkaa vaan olinko nolona kun olin mennyt pitämään niin hirveän palopuheen aiheesta "huhut ja niiden levittäminen"...toisaalta taas jos juttu ei olisi ollut totta niin sittenhän se palopuheeni olisi ollut oikeasti aiheellinen.
Sitten olisi kysymys...vaikken nyt ehkä kovinkaan tehokkaasti jaksa, kykene enkä edes osaa olla seurassanne kuten assin äidin tulisi olla niin mitäpä olette eukot mieltä että notkuisin täällä vielä jonkin aikaa...ihan siis vaan notkuisin, olisin olemassa ?
Kun tilanne on nyt sellainen että yksi ihan aikuisten oikeasti luotettava ja ystävällinen äiti, jonka tunnen ihan henkilökohtaisesti, kertoi että heidän poikansa on assiustutkimuksissa.
Ajattelin sitten että jos pojalla on asperger niin se äiti jos joku olisi tämän foorumin tarpeessa. Hän on niin kiltti ettei kestäisi sitä "yhtä palstaa" rikkoutumatta ja tukea tarvitsee varmasti vaikka saa sitä toki minultakin suoraan jos haluaa.
Niin että jos minun annetaan olla täällä notkumassa niin voisin sitten tulla tänne kyselemään uudestaan saako tuo äiti liittyä arvostetulle ja salaiselle foorumillemme, jos lähden pois niin enhän minä saa teihin sitten enää yhteyttä.
Käsittiköhän tätä nyt kukaan...voi että olen entistäkin tohelompi tätä nykyä.
Olen niin tyhjä, niin tavattoman tyhjä ettei tämä olotila ole mitenkään edes kuvattavissa toisille. En käsittänyt että ihmiseen voi sattua näin paljon kun oma lapsi kuolee, en todellakaan ymmärtänyt että silloin menee näin rikki...
Vieraskirjaan laitoin joulun alla tälläisen runonpätkän:

Runosuoneni ei ihan vielä kunnolla toimi mutta laitan silti "raaka-version" tänne. Tässä siis runoni tänään 23.12.2009: Mietin äsken että jos tämä onnettomuutesi olisikin ollut vain kamalan pahaa unta.... tulisit kohta koulusta ja hihkaiseisit "moi, onpas tullut paljon lunta". Sitten nuuhkisit ilmaa ja kysyisit virnistäen, "sä oot taas leiponut, saankos maistiaisen?" Menisimme yhdessä keittiöön ja samalla kun ahmisit kakkua ja toscatorttua kertoisit minulle kuinka kaverisi arvelivat viettävänsä perheensä kanssa tätä joulua. Kun toteaisin että "sain sitten loputkin koiristamme lyhyeen turkkiin leikattua" sinä kysyisit hymyillen "saihan Turre sitten varmasti kunnolla nukuttua?" kun muistaisit niin hyvin että Turre aina nukahtaa kun sen turkkia rauhassa hoidetaan. Sitten sanoisit "jaa-aa. se on taas mun ulos tästä mentävä" ja kun kysyisin että "onko se mopo muka taas pestävä?" niin lausuisit "lumen tuloa ei voi estää mutta aivan liian kauan kestää jos odottaa kevääseen saakka sen sulamista, harjoitettava on talvella lumen linkoamista." Muistuttaisin sinua varomaan vähän lingolla touhutessasi, hepat kun eivät välttämättä pidä lumen päälleen pöllyämisestä. Toisit lunta kengissäsi sisään niin kamalasti että sormin lattialta niitä kerätessäsi sanoisit "voi kun joku keksis lämpöistä lunta, tämä palelluttaa sormia loppuu kohta hermo multa". Kun olisin taas keittiössä leipomassa herkkuja lisää hihkuisit sinne: "Äiti, menitkö jo alas vai katositko minne ? Onko joulujuustot Juustolasta ihan varmasti tilattu, tuoko Kikka ne käydessään vai onko noutoaika sovittu ?" Nauraisin sinulle, "mokomakin herkkusuu, sinä ja sun juustos, tilattu on juu". Kysyisit pestäänkö Luru-katti tänään vai vasta huomenna, onhan silläkin oikeus olla puhtoinen jouluna. Hämärän tullen tekisimme monta lumilyhtyä ja laittaisimme kynttilöitä ulos palamaan, olisi isin kiva tulla töistä tänään kun valaistu pihatie sanoisi "tervetuloa kotiin vaan," Tänä jouluna ei talossa tuoksu leivonnaiset eikä muutkaan herkut, ei saaneet korttia ystävät eikä edes serkut. Voi kunpa onnettomuus olisi ollutkin ihan vaan pahaa unta ja heräisin kohta muistaen että isäsi onkin käytävä vielä kaupassa, huominen joulupöytä kaipaa vielä suolalohta.....
	23. joulukuuta 2009 13:40:38
:	Tuo runo muotoitui mielessäni tänään istuessani rappusissa leikkaamassa koiria lyhyeen turkkiin ja miettiessäni samalla kuinka mahdottoman ikävältä tuntuukaan kuulla radiosta joululauluja, jouluvinkkejä ja toisten ihmisten valitusta joulustressistä. Myönnän että minulla on aina ollut pieni joulustressi koska olen halunnut leipoa ennemmän kuin paljon erilaisia herkkuja, olen halunnut koristella talon, olen halunnut että kaikki on täydellistä. Olen oikeastaan jopa nauttinut joulustressistä ja siitä että kaikki suunnitelmat ovat toteutuneet. Nyt ei ole mitään suunnitelmien toteutumisen odotusta koska ei ole mitään joulumieltäkään... Tänä vuonna olisin ostanut perheen yhteiseksi joululahjaksi videokameran, sellaisen jolla Santeri olisi voinut kuvata kunnon pätkiä eikä vaan noita lyhyitä kännykkänauhotteita. Luultavasti Santerin tekemät nauhoitukset olisivat olleet mopojuttuja ; ). Olisimme Santerin kanssa yhdessä miettineet jo lokakuussa uuden tietokoneen mallia, sellainen olisi pitänyt ostaa Santerille viimeistään jouluksi kuitenkin kun tuo koneensa oli jo aika rämä. Olisi ollut niin ihanaa saada taas kerran nauttia yhdessäolosta, herkutella kunnolla ja vähän pelleilläkkin, ehkä tämäkin vuonna Santeri olisi mennyt isänsä kanssa ystäväperheen luokse "Joulupukki ja tonttu"-hahmoina jakamaan lahjat ystävien lapsenlapsille. Mutta ei, meillä ei ole joulua ollenkaan, on vain pidennetty viikonloppuvapaa jonka aikana teemme Santerin huoneeseen lattian vaihdon (kissa muutti jo pari viikkoa sitten toiseen huoneeseen, Santerin huonekalut siirtyivät sinne) ja yritämme ehkä saada tehtyä jotain muutakin järkevää itkemisen ohella. Toivotan vieraskirjassa kävijöille rauhallista joulua läheisten parissa Seija