Edelleen tuntuu siltä että hetkenä minä hyvänsä huomaamme kaiken tämän olleen vain julmaa, pahaa unta ja että Santeri on sittenkin kunnossa, tulee kotiin ihan kohta...
Hän on aina läsnä vaikkei olekkaan luonamme. On niin hirveän väärin ettemme voi enää jakaa kokemuksiamme asioista Santerin kanssa, tuntuu että koko ajan tulee jotain mistä pitäisi voida kertoa hänelle.
Vaikka tämä kappale onkin loppuosaltaan hieman "väärin sanoitettu" niin kuullessamme tämän koemme sen olevan "meidän kappaleemme".
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti