Tässä tarinaa ajalta yli 6 kk, kohti yhden vuoden ikää....ihan jokaista meillä tänä aikana käynyttä ihmistä en kirjoittanut tähän ylös. Tästä puuttuu toki myös muutamia mummin ja papan, mummon ja papan käyntejä ja heidän luonaan piipahtamisiamme. Yritin kuitenkin ottaa tänne ne päivät joista Santerin kehitys käy selvimmin esille.
25.10. Saimme taas koirille hoitajan, tuttu ja luotettava Kirsi tuli meille. Pääsimme siis rauhassa kauppoihin ja Santerin serkkujen luokse kylään.
Santerilla oli hurjasti hommaa kauppareissulla kun hänen oli seurattava katseellaan jokaista ohikulkevaa ihmistä. Selvä maalaispoika kun hämmentyy suuressa ihmisjoukossa.
Serkkujen pihatiellä Santeri meinasi nukahtaa mutta vaikka kuinka varovasti yritin siirtää hänet autosta taloon sisälle, hän virkistyi täysin. Huomatessaan missä olemme hän oli täysin valmis seurustelemaan serkkujen kanssa.
Illalla oli "Tissiliigan" kokoontuminen. Minähän ilmoitin itseni (ja Santerin) sinne kun minua niin vaivaa tämä ihan jatkuva kahden tunnin välein ruokailu. Siellä kokoontumisessa ei tullut mitään uutta ilmi, todettiin vain että rintaruokintavauvat ottavat rintaa useammin kuin pulloruokintavauvat pulloa.
Sain toki olla siellä "elävä esimerkki" kun olihan minun pakko imettää Santeria. Koska tätä maitoa tulee ihan reippaasti niin minä köllähdin patjalle selälleni ja aloin sitten imettää niin että Santeri oli rintakehäni päällä, ihan niinkuin teemme kotonakin. Sitten sitä meidän touhuamme katselivat toisetkin ja ohjaaja tuumasi että noinhan se onkin hyvä imettää ettei vauvalle tule liikaa maitoa kerralla suuhun.
Eli tämä ensimmäinen Tissiliigan tapaaminen oli sen verran turhaa ajankulua meille että enpä tuonne toiste mene. Näköjään minä osaan imettää ja vaikka olenkin jo välillä aika väsynyt tähän ympärivuorokautiseen imetykseen niin tämä on normaalia. Selvä, kiitos ja näkemiin.
30.10. Aamulla puoli viideltä Santeri herätti minut silittämällä minua selästä. Voi kuinka herttainen tapa saada äiti hereille ! Taas kerran mietin että mitä väliä vaikken olekkaan pariin edelliseen yöhön saanut nukuttua vajaata kahta tuntia pidempään kerralla, tämä rakkaus joka on selvästi molemminpuolista, korvaa kyllä menetetyt yöunet. Ennätänhän minä sitten joskus nukkumaan, tämä on nyt tällähetkellä tälläistä tämä elämäni ja tähän on sopeuduttava.
Hammaskeiju ja Nukku-Matti nahistelivat jonkin verran ja niinpä päivän aikana oli omituisen lyhyitä ja jotenkin pinnallisia päiväunia. Neuvolaan päästiin sentäs oikeaan aikaan. Neuvolantäti Pirjo ei pakottanut Santeria olemaan hoitotasolla makuulla vaan teki havaintonsa ja tutkimuksensa muuten. Opiskelija kehui Santeria kovin paljon ja Pirjolta saimme taas kehuja äärettömän siististä ja hyvin hoidetusta ihosta. Santeri suhtautui näihin kehuihin tyynesti, virnisteli vähän eikä edes kaksi saamaansa rokotetta saaneet häntä raivostumaan, jälkimmäinen itketti ihan vähän.
Sain luvan aloittaa kalan antamisen mutta minua jotenkin arveluttaa kalan ottaminen ruokavalioon. Katsotaan nyt koska rohkaistun. Mikähän siinä nyt onkin että pelkään kalan antamista, eihän meillä ole suvussa yhtäkään kala-allergikkoa.
MARRASKUU 1994
1.11. Ensimmäinen hammaslääkärikäynti, paitsi että emme me hammaslääkäriä nähneet kuin vilaukselta, tarkastuksen suorittaakin tässä vaiheessa hammashoitaja. Santeri itse nukkui koko tarkastuksen ajan mutta hammashoitaja sai kurkistettua suuhun. Minulla oli hieman itsessäni pitelemistä kun hammashoitaja antoi toimintaohjeita.
Rintamaitoahan siis ei saa ollenkaan antaa tai jos nyt meneekin sitä antamaan niin vain hyvin tarkasti suunniteltujen aikataulujen mukaan, ei siis jatkuvaa tisuttelua eikä lohtutisua ainakaan. Siinä on niin kamalasti sokeria siinä rintamaidossa että sehän tekee heti-oitis kaikkiin hampaisiin reikiä. Juomaksi saa antaa vain ja ainoastaan vettä.
Hampaiden pesustahan ei sitten tietenkään ole mitään hyötyä koska jos suuhun pääsee reikiä aiheuttava bakteeri niin reikiä tulee vaikka kuinka pesisi hampaita. Tunsin olevani ihan tollo, näinkö paljon maailma on muuttunut niistä ajoista kun minulle opetettiin että hampaat pestään aamuin illoin ja siinä välissä jos tuntuu siltä että hampaiden pinnalla on jotain. Sen sanottiin ehkäisevän happohyökkäystä...eikö se enää olekkaan niin ; )
2.11. Kävimme kahdestaan, Santeri ja minä, mummia tapaamassa, hänellä oli vapaapäivä. Reissu meni kivasti ja yhdet päiväunetkin Santeri sai otettua tuolla reissulla. Nukahti kotimatkalla toisille päiväunilleen eikä sitten tietenkään jatkanut unia kotiin päästyämme. Santerilla on jännät nuo unijutut...kotona häntä saa siirtää paikasta toiseen nukkuvana mutta uppajee jos nukkuessa ollaan vaihdettu maisemia kuten käy autolla liikuttaessa. Silloin ei taatusti unet jatku vaan Santerin on alettava heti tutkimaan ympäristöään.
Vastoin hammashoitajatädin ohjeita Santeri joi omasta nokkamukistaan tänään kylvyn jälkeen mehua. Onneksi en paljastanut hammashoitajatädille että Santerille annetaan aamuisin puuroa ja pitkin päivää muutenkin saa ruokaa vähän väliä. Kai se täti olisi syömisenkin kieltänyt kun kielsi rintamaidon ja kaiken muun juotavan, vain vettä saa antaa. Vedellä ei kyllä kasva tervettä lasta, se on ihan saletti. Olen hirveän tuohtunut siitä hammashoitajakäynnistämme, ihan oikeasti tuntuu tosi oudolta että rintamaito määrätään pannaan vaikka sen tiedetään olevan lapselle hyväksi muun kehityksen kannalta.
4.11. Santerilla oli todella vauhdikas yö. Jäin monta kertaa "tulilinjalle" kun hän huitoi käsillään ja selosti jotain. Päivä sujui normaalisti, pienen pieniä päiväunosia, seurustelua paljon. Fluoritabletitkin aloitettiin eilen jo, onneksi ne ovat niin pieniä että edes Santeri ei saa niitä ulos suustaan vaikka onkin aika näppärä käyttämään kieltään ja pystyy erottelemaan ruoastaan vähänkin tarkempaa tutkimusta aiheuttavat osaset kielensä päälle jotta voi poimia ne sormiinsa.
5.11. Koko viime yön Santeri vaelteli pitkin sänkyä selittäen jotain unissaan. Onkohan tämä jotain Hammaskeijun temppuilua vai mistä ihmeestä tässä on nyt kyse ? Aamulla Santeri oli kuitenkin ihan virkeä vaikka olikin koko yön ollut liikekannalla.
9.11. Päiväunissa tuli sitten uusi ennätys. Santeri nukkui kolme tuntia yhteen putkeen. Oli muuten hiukkasen verran rinnat kipeinä kun nehän tuottavat maitoa parin tunnin ruokailua silmällä pitäen.
10.11. Aamupäivällä kun köllöttelimme vuoteessa silitellen toistemme poskia ja jutellen höpöjä luulin koirien seonneen kokonaan. Ne haukkuivat aivan vimmattuina ulkona. Syy selvisi heti kun nousin ylös patjoilta; pappa oli tullut käymään. Santeri ei vierastanut yhtään mutta eipä ollut papallakaan niitä tuplateholasejaan.
Iltapäivällä Mira-vauva kera äitinsä Annen ja isänsä Pekan piipahti meille. Pidin Santerin kädet kurissa kun hän tutki pientä tyttöstä ja niinpä Santeri sitten vain painoi hellästi poskensa Miran poskea vasten. Santerilla oli hurja vimma näyttää kenen poika hän on, tai siis minulle tuli sellainen tunne että Santeri halusi näyttää olevansa minun lapseni. Hän otti minua poskista kinni, laittoi huulensa poskelleni ja puhalsi. Vaikka suunsa olikin hurjan aikaisemmin tehdyn päristelyn johdosta aika märkä niin olihan tuo tosi kultaisesti tehty. Tätä Santeri teki monta kertaa, itseasiassa aina kun puhuimme Annen kanssa sanomatta kummallekkaan vauvoista mitään.
11.11. Ulkona on pakkasta 15 astetta. Päivä hujahti tavalliseen tapaansa; välillä Santeri riekkui, välillä söi ja sitten otti pieniä unosia. Näitä nukkumisia Santeri ei kyllä paljoa ennätä harrastamaan kun hänellä on niin paljon tekemistä ja opeteltavaa. Ryömimisen nopeutta hän on selvästi pyrkinyt lisäämään ihan tässä lähiaikoina.
12.11. Vaunuissa ulkona unta riitti vain vajaan tunnin verran mutta olipas pojalla nälkä kun hän heräsi. Ei olisi kyllä voinut kuvitellakkaan että sen aamupuuron jälkeen tulisi niin äkkiä niin iso nälkä. Syötyään kunnon annoksen Santeri puuhaili puuha-norsun kanssa. Tänään oli ensimmäinen kerta kun norsu ei saanut Santeria suuttumaan vaan nyt häntä kiinnosti norsun osat ihan rauhassa. Aikaisempina leikkiyrityskertoina norsu on saanut hyvin nopeasti huomata ettei se ole kiva lelu. Kukahan senkin norsun on suunnitellut ja tykkäävätkö toiset vauvat siitä ? Onko sitä testattu kohderyhmällä ollenkaan ?
Näin aikuisena ihmisenä tuota norsua tutkiessani huomaan sen olevan kehittävä, siinä on erilaisia tuntopintoja, rapinaa, hiljaista helinää, pyöritettäviä osia jne. Kaikkea mitä voisi kuvitella että vauva haluaisi tutkia. Juu, no ehkä jokin tavallinen vauva haluaakin tutkia tuollaisia, meidän Santerilla on aina ollut erilaiset mielenkiinnon kohteet kuin toisilla. Häntä on pienestä saakka huvittanut paljon ohuet viivat valkoisella pohjalla, jouduin otattamaan pois jo aikoja sitten kaksi pienen pientä luomeani koska ne kiinnostivat Santeria. Pikkutarkka poika, ei mikään kirkkaille väreille innostuva normi-vauva.
13.11. Ensimmäinen isänpäivä ! Siitä huolimatta isi sai antaa aamupuuron poikaselleen, minä olin niin tavattoman väsyksissä etten jaksanut nousta edes kunnolla ylös. Muuten tänään olikin sellainen "vähän vähemmällä ruokailulla eteenpäin"-päivä.
Eiliseen kun vertaa niin ihan kuin olisi kaksi eri vauvaa talossa. Eilen tuntui ettemme edes osaa tarjota niin paljon ruokaa kerralla kuin mitä Santeri tarvitsee ja tänään sitten taas ruoka ei uppoa juuri lainkaan. Mutta masu toimii ja poika touhuaa joten kaikki on varmasti ihan kunnossa. Eihän meillä isommillakaan ihmisillä ole jokaisena päivänä yhtä suuri nälkä.
16.11. Koiravahtimme tuli ja vapautti meidät käymään mummin ja papan luona. Reissu oli ihan hirveä kun Santeri ei ollut ollenkaan riittävän hyvin levännyt eikä sitten tietenkään meinannut rentoutua niin että olisi alkanut nukkumaan mummin ja papan luona. Onneksi lopulta sain Santerin nukahtamaan ja hän nukkui omassa unipussissaan ihan kunnon unet. Herättyään sai syödä kunnolla ja oli sitten taas hyvällä tuulella.
Emme käyneetkään kotimatkalla kaupassa vaan ajelimme suoraan kotiin. Kotona Kirsi-koiravahti sai kunnon valloitushymyjä osakseen eikä kukaan ikinä olisi voinut kuvitellakkaan mikä känkkäränkkäily meillä oli juuri vähän aikaa sitten ollut.
18.11. Nyt kun Santeri on jo näinkin iso hän on ruvennut sen verran omatoimiseksi yöruokailujen suhteen että minä pääsen vähän vähemmällä. Hän on jo jonkin aikaa mönkinyt itse rintoja kohti mutta nyt hän osaa raottaa imetysliiviä sen verran että herään siihen, vapautan rinnan ja jatkan uniani. Tiedän siis imetyksen alut mutta en sitten muuta.
Koska meille iski laiskuus vähän aikaa sitten yöllä ei enää vaihdeta vaippaa ellei se ole selvästi tarpeen. Sideharsovaipat ja kestokäyttövaipat jäivät kokonaan käytöstä joskus syyskuussa, olemme nyt luonnon turmelijoita ja käytämme kertakäyttövaippoja. Ihan nolottaa tälläinen mutta tosiasia on että tässä on ajateltava vähän omiakin jaksamisiaan ja pyykkivuorenkin hoitamiseen menee aikaa ja voimia. Pyydämme aina ajoittain mielessämme Luonto Äidiltä anteeksi tätä itsekkyyttämme kun siirryimme kertakäyttövaippoihin. Yritämme kyllä säästää luontoa toisilla tavoilla.
19.11. Vaunu-uniltaan herättyään Santeri oli selvästi yllättynyt kun meille olikin tullut ihan häneltä salaa Markku ja Tiina. Onneksi ovat tuttuja eikä tälläinen yllättävästi alkanut vierailu hämmentänyt Santeria pahasti vaan hän puuhasteli ja jutteli ihan reippaasti.
Illalla tulivat sitten Tarppa ja Krisse ja vaikka ajankohta olikin "vauvaperheelle" myöhäinen, sehän ei meitä haitannut koska meillä on muutenkin aikataulu hiukkasen erilainen kuin tavallisissa lapsiperheissä.
Ongelmaksi muodostui ainoastaan se, että Santeri ei halua edes aloittaa yöunille menoa ellei hänellä ole rinta suussa tai ainakin ihan lähellä. Minun on siis pakko olla ihokosketuksessa ennen nukkumaanmenoa joka tapahtuu yleensä kymmenen aikaan illalla eli juuri silloin kun pitäisi olla hoitamassa koirien viimeistä ulkoilutusta. Onneksi meitä on kaksi aikuista ja minä sitten lintsaan töistäni olemalla "unileluna".
23.11. Nyt on sitten jo seitsemän kuukautta ikää. Päivä sujui vallan rennosti ja hauskasti, juttelua piisasi ja lattialla Santeri mönki hurjaa vauhtia eteenpäin.
7 kuukauden juhlakuva otettiin koirahuoneessa, siellä on hyvä valaistus ja kuvista tulee kivoja vaikkei käytetä salamavaloakaan.
26.11. Jätin imetysliivit yöksi pois ja niinpä tämä vapaamuotoinen ja omatoiminen tisuttelu antoi minulle hieman rauhallisemman yön. Mummi piipahti meillä ja Santeri oli kovin hyvällä tuulella, naureskeli ja jutteli paljon. Nuuski mummia ollessaan hänen sylissään, liekö saanut koirilta vaikutteita vai tarkistiko ihan muuten vaan että kukas se siinä nyt sitten olikaan.
27.11. Tarppa ja Krisse kävivät hakemassa meille viime kerralla jättämänsä koiruutensa kotiin. Eivät tokikaan olleet unohtaneet sitä meille, kyllä se jäi meille ihan tarkoituksella astutettavaksi. Santeri oli yllättävän väsynyt vaikka meillä olikin vieraita, ehkä leikit tyhjällä kananmunakennolla ja tuo mahdoton ryömimisintonsa väsyttävät.
JOULUKUU 1994
2.12. Taloon saadun koiravahdin ansiosta pääsimme shoppailemaan. Kaupassa Santeri taas seuraili ihmisiä katseellaan, häntä ei juurikaan kiinnostanut värikkäät tavarat hyllyillä vaan nimenomaan ihmiset. Luontaistuotekaupassa tutkiskelin hunaja-tuotteita ja kun kysyin sitten Santerilta "tehdäänkö mummi makeaksi jollain hunajalla ?" niin Santeri ratkesi nauramaan ihan ääneen, niinkuin isommatkin ihmiset tekisivät vastaavaa kysyttäessä.
4.12. Eilen ja tänään meillä kävi vesikoirapentujen varaajia. Hienosti Santeri suhtautuu noihin asiakkaisiin, ei känkkäränkkäile mutta ei myöskään liimaudu minuun. Isi haki koiravahdin taloon valmiiksi jotta huomenna pääsemme sitten käymään isoisäni avovaimon luona heti aamusta.
5.12. Piipahdimme siis Vienon luona ja Santeri käyttäytyi todella kauniisti. Olimme niin ylpeitä hänen hyvistä tavoistaan. Pyörähdin samalla reissulla viemässä kynttilät omien isovanhempieni haudoille, Santeri odotti isin kanssa autossa. Kävimme tulomatkalla myös Vainiolla, minun mummolassani joka on siis nykyään Santerin mummin ja papan kesäpaikkana. Koska Santeri oli nukahtanut matkalla sinne, hän ei millään malttanut tisutella kauaa vaan halusi päästä tutkimaan Vainiota oikein kunnolla. Kynnys tuvan ja kammarin välillä oli todella mielenkiintoinen, sehän on aivan erilainen kuin kotona olevat kynnykset. Sitä piti oikein sormella rassata ja sen yli oli tavattoman kiva yrittää mennä, siihen piti jäädä aina hytkymään.
Kotosalla sitten Kirsi koiravahti sai osakseen paljon hymyjä, Santeri tykkää Kirsistä kovin paljon eikä epäröi tykkäämistään näyttää.
6.12. Laitoin aitaan ulkovalot ja poltimme hetken aikaa yhdessä kynttilää Itsenäisyyspäivän ja minun isoisäni arvostuksen johdosta. Tämä onkin ensimmäinen Itsenäisyyspäivä kun en voi soittaa rakkaalle isoisälleni ja kiittää häntä "itsepäisyydestään". Olo on kovin haikea, minulle isoisäni oli yksi tärkeimmistä ihmisistä elämässäni ja minua harmittaa ettei hän ennättänyt koskaan tapaamaan Santeria vaan menehtyi kevättalvella kun Santeri oli vielä kohdussani. Juuri ennen sydänkohtaustaan hän olikin naureskellut avovaimolleen Vienolle tulevasta lapsenlapsenlapsestaan. Tiedän että isoisäni olisi ollut kovin ihastuksissaan Santeriin, heissä on jotain niin samanlaista olemuksessaan että heillä olisi varmasti ollut kivoja hetkiä yhdessä.
7.12. Heikki ja Sanna kävivät uusimassa Emmy-koiransa astutusta. Sanna tykkää Santerista tosi paljon eikä Heikkikään näyttänyt mitenkään inhoavan Santeria joka hymyili paljon ja oli jutuissa mukana.
8.12. Veljeni Timo sai tehtäväkseen kopioida Santerin joulutervehdystä muutamalle meille erityisen tärkeälle ihmiselle. Videokooste vauvamme elämästä siis.
Yllättävän paljon sitä videonauhaa olikin kulunut...40 minuuuttia ! Eikä edes ole kuvattu jokaisena päivänä...
14.12. Lääkärineuvola oli iltapäivällä ja Santeri piti meitä jännityksessä ehtimisen suhteen. Hän heräsi päiväuniltaan tasan kello 15.00 kun aikamme oli 15.30 ja meiltä ajaa neuvolaan kymmenessä minuutissa. Neuvolassa oli toinenkin vauva ja hän oli Santerin mielestä vähän pelottava sillä tuo toinen vauva piti kauhean kovaa meteliä leikkiessään autolla lattialla. Lääkäri ei pelottanut yhtään vaan Santeri antoi tutkia itsensä ihan hyvin. Lääkäri oli kovin tyytyväinen Santerin kehitykseen.
15.12. Pappa toi Santerille oman syöttötuolin ja sitä testattiin sitten heti päiväunien jälkeen. Tuoli havaittiin kelpo vehkeeksi ja onhan tätä vesseliä helpompi syöttää kun hän istuu tuossa tuolissa kuin pitämällä häntä sylissä ja yrittämällä sitten ohjata lusikkaa suuhun.
16.12. Santeri sai ensimmäistä kertaa tutustua pikkuautoihin jotka enonsa tässä taannoin antoi Santerille. Ne olivat aika mielenkiintoisia, täytyy vaan olla tarkkana ettei Santeri ota niistä pyöriä irti ja niele niitä sitten. Santerilla ei kyllä ole ollut minkäänlaista intoa laittaa suuhunsa mitään ylimääräisiä esineitä vaikka hän osaakin jo pinsettiotteen ja pystyisi siis hyvinkin laittamaan suuhunsa vierasesineitä tutkittuaan niitä ensin sormissaan.
17.12. En raaskinut laittaa Santeria ulos päiväunille kun ulkona on -22. Ihan hyvin hän nukkui pieniä pätkiä sisälläkin. Koiravahdit, siis sekä Kirsi että Ilja, tulivat illemmalla jotta pääsimme yhdessä kaupoille. Ostimme Santerille vauvajugurttia, ikäsuositus +5 kuukautta ja koska nälkä tietenkin ennätti tulemaan, syötin Santerille puoli purkkia jugurttia meidän vanhempien tyytyessä cheese burgereihin mäkkärillä.
Ajoimme Tiinan ja Markun luokse mutta koska Santeri nukkui tyytyväisenä, he tulivat ulos vaihtamaan muutaman sanan kanssamme. Seisoimme siis pakkasessa auton vieressä ja kun sanat alkoivat jäätymään ilmaan, lähdimme kotia kohti. Kotona Santeri sitten leikki Iljan kanssa ja otti koirat sisälle sylissäni roikkuen.
18.12. Taas oli todella kylmä päivä. Kersa synnytti 7 pentua ja Santeri oli seuraamassa synnytystä. Hän suhtautui asiaan tyynesti, onhan hän jo ollut seuraamassa niin montaa synnytystä että alkaa olemaan kovinkin "ammattilainen" asiassa.
Ja ihan yllättäen, ilman mitään sen kummempia juttuja, Santeri lähti konttaamaan ! Nyt häntä ei sitten pidättele enää mikään ja hän on mahdottoman tyytyväinen uuteen taitoonsa. Kukapa ei olisi innoissaan kun pääsee liikkumaan ilman toisten apua ja lujaa sittenkin !
23.12. 8 kuukautiskuvia otettiin koirahuoneessa ilman koiria ja sitten keittiössä. Siihen kuvaan kyllä tunki koiria ihan väkisinkin, ne eivät ollenkaan käsittäneet ettei tarkoitus ollut ottaa niistä kuvia. Santra-noutaja ja Pöpö-vesikoira olivat ihan koko ajan Santerissa kiinni, halusivat varmistaa mahtuvansa kuvaan varmasti.
Kuvissa noilla hurtilla on kuitenkin sellainen ilme kuin ne olisi komennettu olemaan kuvattavina.
24.12. Olimme jouluaaton ihan omalla perheellä. Saunoimme "pitkän kaavan mukaan", vedellä läträttiin niin että varmastikkaan ei toteutunut se perinteinen joulusaunan hiljaisuus. Mutta mitä väliä, meillä oli kivaa !
25.12. Isi haki Kirsin ja Iljan koiravahdiksi ja me lähdimme viettämään joulua mummin ja papan luokse. Santeri konttaili mummin ostama tonttulakki päässä pitkin lattioita ja löysi uusia tutkimuskohteitakin joita ei ollut päässyt ennen tätä omaa konttaustaitoaan edes katsomaan. Eihän minulle ollut tullut mieleenikään käydä näyttämässä pakastimen valoja tai sellaisia, nyt Santeri pääsi itse katsomaan niitäkin.
Joulukuusi oli aika kamala...kun Santeri otti oksan käteensä ja se tietenkin pisti hieman, hän ei meinannut uskaltaa päästää irti. Ajatteli varmaan että otetta irrotettaessa se kuusi pistää uudestaan. Onneksi tuostakin hämmennyksestä selvittiin aika vähällä.
Santeri sai lahjoiksi vaatteita ja pehmeän, ihanan pallon. Ja ihan varmasti videonauhalla hän sanoo "pallo" kun sitä palloa hamuaa käteensä...tai sitten meillä kaikilla nauhaa katsoneilla on harvinaisen vilkas mielikuvitus.
27.12. Isi kävi hoitelemassa asioita ja Santeri koki olevansa "hylätty" kun minä yritin hoitaa häntä samalla kun puhuin puheluita. Vasta kun tuumasin että en puhu enää kenellekkään puhelimessa mitään ja keskityin täysin Santeriin hän oli oma aurinkoinen itsensä. Keskipisteenä oleminen on hänelle selvästi ihan välttämättömyys, hän vaatii että kanssaan ollaan ihan täysin eikä vain osittain.
Santeri nousee seisomaan tukea vasten ja katselee ympärilleen sen näköisenä kuin miettisi mihin suuntaan lähteä. Voi että, oppisi nyt ensin seisomaan tukevasti ja vasta sitten lähtisi liikkeelle !
30.12. Santeri on nyt kahtena yönä herännyt yllättäen parahdellen emmekä keksi mikä tuollaista aiheuttaa. Hän ei ole kipeän tuntuinen eikä sitten herättyään edes itkuinen tai säikky. Onkohan tässä ollut hieman liikaa uusia juttuja lyhyessä ajassa ja ne sitten tulevat uniinsa pelottavina ?
31.12. Vuoden viimeinen päivä meni ihan kuin mikä muukin päivä. Yksi vesikoirapentu lähti omaan kotiinsa. Siellä heillä, keskellä korpea, ei kuulemma ole ollenkaan raketteja tai muita joten pentu sai lähteä näin omituisena päivänä omaan kotiinsa.
TAMMIKUU 1995
1.1. Uuden vuoden yö oli rauhallinen, meillä täällä Nyrölässä ei ole tapana että naapuritkaan ampuisivat hurjasti raketteja. Täällä on rauhallista koirallisen lapsiperheen elellä, myös Uudenvuoden yönä ! Vesikoiran pentu haettiin omaan kotiinsa Tampereelle.
2.1. Katja kävi ensimmäisenä perheen ulkopuolisena näkemässä Santerin uusimman tempun. Santeri seisoo paikallaan ja pärisyttää alahuultaan sormillaan.
Aika hassun näköistä mutta hauskaa !
6.1. Eihän se Tampereelle lähtenyt vesikoiran pentu sinne perheeseen sopinutkaan. Isi ja Markku lähtivät hakemaan sitä takaisin meille ja minä jäin Tiinan kanssa "vauva-vahdiksi". Santeri nukkui sen verran levottoman tuntuisesti että me emme sitten ryhtyneet tekemään mitään vaan juttelimme hiljaa Santerin unien aikana jotta olin sitten heti valmiina auttamaan häntä jos hän yllättäen heräisi. Illalla oli yhden vieraan koiran astutus, onneksi isi oli silloin taas kotona hoivaamassa Santeria.
8.1. Hilkka piipahti ja toi Santerille ihan oman ruokailualustan. No, Santeripa sitten tutki sitä niin tehokkaasti että sai sen rikki ! Selvä, sillä tehtaalla ei sitten ole testausporukkaan palkattu tälläisiä 8 kuukautta nuoria testaajia ollenkaan.
Kirsi T. kävi illalla ja jostain syystä Santeri hieman vieroksui häntä ensin.
12.1. Norma kävi tapaamassa kummituslastaan. Vierailu sujui hienosti ja Santeri esitteli Normalle kaikki taitonsa mutta sitten illalla Santeri kiukutteli. Siis ihan oikeasti kiukutteli, nyt ei ollut kyseessä mikään väsymys, nälkä tai muukaan. Hänellä vaan oli huono ilta. Isi ei ollut kotona näkemässä tätä kiukuttelua koska oli viemässä Normaa takaisin rautatieasemalle, Normahan siis tuli junalla.
14.1. Pennun lähdettyä aamupäivällä omaan kotiinsa meillä oli ihan normaali päivä. Mutta illalla sitten Santeri näytti isälleenkin mitä se on kun hän kiukuttelee. Isänsä oli sen näköinen että vaikkei toissapäivänä minulle suoraan niin sanonutkaan niin ei selvästikkään ollut täysin uskonut kertomustani Santerin kiukuttelusta.
15.1. Seija ja Peetsa tulivat tutustumaan vesikoiriin, rotu kiehtoo heitä kovin. Santeri ei juurikaan ujostellut heitä vaikka tapasikin nyt ensimmäistä kertaa.
Illalla sitten Vesku kävi meillä ja häneen Santeri suhtautui aika nopeasti kovin luottavaisesti. Olisikohan niin että jos me olemme vallan täysin luottavaisia jotakuta kohtaan niin sitten Santerikin on ? Emme me toki vieraita pelkää mutta onhan se totta että pitkäaikaisten ystävien seurassa sitä vaan on jotenkin enemmän rento kuin entuudestaan tuntemattomien seurasa.
16.1. Kävimme ensimmäisen kunnollisen tahtojen taistelun tänään. Santeri olisi kovin mielellään repinyt johtoja, telkkarin ja puhelimen ja....mutta minä kielsin. Tästä seurasi ihan oikea riita ja minulla oli naurussa ja ilmeissäni pidättelemistä kun Santeri otti kasvoilleen oikein tosi kiukkuisen ilmeen ja tuijotti minua uhmakkaasti suoraan silmiin samalla kun ojensi kättään kohti johtoja. Voitin kuitenkin lopulta tämän neuvottelun mutta nyt on selvää että näitä alkaa jatkossa tulemaan enenevissä määrin eikä vastassamme ole mikään "jees-jees-mies" vaan omapäinen ja oman mielipiteensä oikeellisuudesta vakuuttunut ihmistaimi.
19.1. Isin ensimmäinen työpäivä vanhempainloman jälkeen.Voi kauhistus, mitähän tästä taas sitten tulee kun on ihan yksin jaksettava pyörittää huushollia ja näin vähäisillä unillakin vielä. Aamu alkoi kyllä ihanasti, heräsin siihen kun Santeri nyki minua nenästä.
No päivä sujui onneksi kovin hienosti ja illalla kun isi tuli kotiin, Santeri oli ensin vähän "olevinaan" eikä hakeutunut isänsä luokse. Mutta sitten antoi tunteilleen vallan ja rutisti isäänsä ihan tosi lujaa eikä sen jälkeen meinannutkaan enää malttaa puuhastella omiaan vaan oli meidän lähellämme koko ajan. Takan reunustaa hyväksi käyttäen Santeri otti ensimmäisiä "puita pitkin kävely"-askeleitaan.
20.1. Perjantai ja saunailta. Päivä sujui yllättävän hienosti vaikka olimmekin kahdestaan vasta toista päivää.
21.1. Nurmelat piipahtivat hakemaan kaksi meillä kasvamassa ollutta koiraansa kotiinsa. Santeri ei ollut kovinkaan ihastunut Riku-poikaan, ilmeisesti Rikun aika kova ääni pelotti Santeria alussa ja sittemmin hän heittäytyi kovin välinpitämättömäksi vierastaan kohtaan.
22.1. Koiravahtien ansiosta pääsimme serkkuja tapaamaan. Santeria ei jostain syystä ihan kamalasti kiinnosta toiset lapset mutta aikuisten kanssa hän juttelee mielellään. Toki hän hymyili nytkin serkuilleen mutta ei ollut kiinnostunut näiden tekemisistä samoin kuin mitä on aikuisten puuhista.
23.1. 9 kuukautta ikää ! Otettiin kuvia koirahuoneessa se ihana punavoittoinen pehmeä puku päällä. Miksei aikuisille tehdä tuollaisa pukua oloasuksi, olisi ihanaa kun olisi kiinniolevat sukkaosat jossain pehmeässä potkupuvun mallisessa vaatteessa. Mikäpä siinä olisi oleskella.
Ulkona oli ihan kamala myräkkä koko päivän ajan, onneksi talo on tiivis eikä nurkista vedä !
24.1. Nyt kun Santeri osaa kontata vauhdikkaasti huoneesta toiseen niin hänen kanssaan on aika helppo tehdä päivän hommia. Samaten tuo tukevasti käyvä seisominen antaa minulle hieman helpotusta, nyt minun ei tarvitse ihan koko aikaa seistä Santerin vieressä vaan hän seisoo yksinään eikä kaatuile.
Puhelin on kyllä edelleen harmistusta aiheuttava vekotin, Santeri ei yksinkertaisesti halua että jaan aikaani puhelimen kanssa.Hänen mielestään äidin tärkein ja ainoa tehtävä on keskustella oman lapsen kanssa, ei minkään puhelimen kanssa.
Maidon eritykseni on selvästi vähenemään päin. Nyt Santeri juo ruoan kanssa äidinmaidon vastiketta (seassa tietenkin minun maitoani, makua antamassa) ja rinnat ovat nukahtamista, heräämistä ja hellittelyä varten.
Olen todella tyytyväinen että sain imettää näinkin pitkään, yli 8 kuukautta omaa maitoa rinnoista ja mukista on aika hyvä aika.Voihan olla että jatkan imetystä, voihan olla että maitorauhaseni vasta etsivät sopivaa eritysmäärää ja -nopeutta koska Santeri on alkanut nyt vasta vähän aikaa sitten olemaan syömättä yöllä. Olen yöllä ihan vaan "huvitutina".
26.1. Yyh, ensimmäinen nuha ! Soitin jo paniikissa neuvolaan kysyäkseni olisiko mitään pikaparannuskeinoa. Ei sellaista ole vieläkään keksitty, ikävää.
Täytyy sitten vain niistellä ja pyrkiä pitämään Santerin nenä auki. Ruoka hänelle ei maita juuri lainkaan eikä juominenkaan kiinnosta. Onneksi sentäs ottaa rintaa ihan kunnolla joten saa jotain ravinteita ja nestettä.
28.1. Seija kera Piian kävi hakemassa Kersa-koiran Piialle. Santerilla ei ollut ollenkaan nukkumispäivä, ei vaikka me kävelimme pitkin teitä retuuttaen häntä vaunuissa. Tämä on joskus niin tätä.
Illalla Santeri söi tekemääni vispipuuroa oikein kunnon annoksen, muu ruoka ei sitten kelvannutkaan ennen tuota puuroa puhumattakaan että sen jälkeen olisi syönyt jotain muuta.
HELMIKUU 1995
3.2. Päivi ja Jürgen kävivät. Toivat neljä isohkoa muovieläintä ja ne aiheuttivat Santerille suuren ongelman: kun on vain kaksi kättä ja yksi suu niin kuinka kummassa voi samanaikaisesti pitää neljää elikkoa hallinnassaan ? Ei sitten niin mitenkään...vaikeaa on tämä elämä.
4.2. Ensimmäinen päivä sen nuhan tulon jälkeen kun ruoka on maittanut totutulla tavalla. Tiina ja Markku olivat puutalkoissa, tietenkin me naisihmiset saimme keskittyä vauvavahtina ja koirien hoitajina oloon ja miehet tekivät sen varsinaisen puuhomman.
5.2. Piipahdimme pikaisesti ilman koiravahdin meille tuloa mummin ja papan luona. Santeri sai syödä ihan aikuisten ruokaa eli perunoita ja lihapullia. No totuuden nimissä on sanottava että lihapullaa oli kovin vähän, yritän hieman huolehtia siitä ettei Santeri saisi ihan hurjia määriä suolaa päivän aikana.
Pappa oli tänään taas kovin pelottava ja olen kyllä nyt sitä mieltä että osittain se, että Santeri pelkää ajoittain pappaa, on papan itsensä syytä. Santeri vaistoaa kun pappa on olevinaan jotain muuta kuin miltä hänestä oikeasti sillä hetkellä tuntuu ja sellainen taas voi tunteelliselle ihmiselle tehdä helpostikkin epävarman tunteen toista kohtaan. Santerihan on kovinkin tunne-ihminen ja minähän olen tunnettu siitä että vaistoni ovat hyvin herkät mitä tulee ihmisten aitouteen.
8.2. Santeri seisoi ihan ilman minkäänlaista tukea hetken ! Seisoskeli tyytyväisenä, sitten yllättäen ilmeensä oli kuin olisi huomannut ettei olekkaan tukea missään ja samantien pyllähti pepulleen. Tästä on hyvä jatkaa harjoituksia.
9.2. Santeri sai tänään harjoitella imurin käyttöä. Näin ihan aluksi sentäs vain käynnistämistä ja sammuttamista mutta eihän mitään muutakaan konetta voi ruveta suoraan käyttämään, aina ensin on tutustuttava tärkeimpiin hallintalaitteisiin. Imuri teki Santeriin suuren vaikutuksen lähtemällä hurisemaan yhden napin painalluksella. Hieman Santeria kyllä pelotti se imuri mutta toisaalta se oli niin mielenkiintoinen että veti puoleensa testaamaan uudestaan ja uudestaan, jännityksestä huolimatta.
13.2. Mummi otti ja ilmoitti että koska kerran minun mielestäni pappa, isäni siis, aiheuttaa osan Santerin pelosta itseään kohtaan niin ehkä on sitten parempi ettemme ole tekemisissä keskenämme. No sillätavalla sitten, näin rakentavasti meidän perheessä toimitaan. Eikö asiasta voitaisi keskustella, ei kai se ole Santerin papallekkaan kivaa että ainoa lapsenlapsensa pelkää häntä ajoittain ?
Niin tai näin, tänään oli neuvolakin. Hemoglobiini sormen päästä oli 129. Kaikki oli vallan hienosti kunnossa. Neuvolantäti tunnusti ettei ole koskaan aiemmin edes kuullut vauvasta joka kuuntelee tavaroita. Santeri siis todellakin kuuntelee tavaroita, hän laittaa melkein kaikki esineet jossain vaiheessa korvaansa vasten ja on hyvin keskittyneen näköinen.
15.2. Nyt jo äitini, Santerin mummi, sitten soitti ja pyysi että yritettäisiin kuitenkin pitää yhteyksiä kun eihän tämä ole näinkään kivaa. No ei ole ei, kokeillaan nyt sitten vielä sitä onko veri vettä sakeampaa.
18.2. Tiina ja Markku kävivät ja sitten illemmalla tuli perhe tutustumaan pentuihin. Jouduin laittamaan heidät pois vähän kiireisesti sillä olin ymmärtänyt yhden televisio-ohjelman mainoksesta että ystävämme Jouni olisi siinä haastateltavana. Ei vaan ollutkaan, soitin sitten Jounille asiasta ja Santeri keskusteli Jounin kanssa puhelimessa myöskin, nauroi niin ettei paremmasta väliä.
19.2. Sain sitten taas kerran syytä olla anopin kanssa asioista erimieltä....tulivat appiukon kanssa käymään ja koska Santeri oli ihan koko ajan puhelimen kimpussa niin anoppi sanoi että se puhelin on nostettava niin ylös ettei Santeri yltä siihen. Ei käy, meillä ei taatusti aleta siihen että kaikki mihin ei saa koskea nostetaan jonnekkin katon harjaan roikkumaan. Kyllä lapsen täytyy oppia tietämään että jos on kielletty johonkin koskemasta niin siihen ei sitten saa koskea. Eihän lapsi opi koskaan sallitun ja kielletyn eroa jos kielletyt pistetään piiloon.
23.2. Tänään otettiin 10 kuukautiskuvia keltaraitapuku päällä. Nyt onkin aika kiva ottaa noita kuvia kun Santeri voi jo jäädä seisomaan paikalleen vähäksi aikaa kuvaa otettaessa. Virallinen kuva otettiin kyllä edelleen isin sylissä, niin on tehty alusta saakka.
28.2. Kamala lumimyrsky ! Meillä kävi kiinteistönvälittäjä tekemässä maksunta arviointia talomme myyntihinnasta. Olemme nimittäin tulleet siihen tulokseen että parin vuoden sisällä meidän on joko löydettävä isompi talo tai teetettävä tähän kunnon laajennus.
J
älkimmäinen vaihtoehto kiinnostaa hieman enemmän kuin tuo ensimmäinen sillä täällä on todella kiva asua. Naapurit ovat sopivasti läsnä, eivät tunge elämäämme mutta eivät sitten myöskään jätä meitä ulkopuolelle. Tällä kylällä ei edes osata juoruta ! Kaikki ovat kyllä kiinnostuneita toistensa asioista mutta jokainen osaa kysyä asianomaiselta suoraan jos jokin asia tämän elämässä kiinnostaa. Tälläisiä kyliä on harvassa.
MAALISKUU 1995:
2.3. Jos ei muuta niin ainakin empatiaa meidän Santerilta löytyy ! Perhe kävi hakemassa pentunsa ja heidän puolitoista vuotias poikansa alkoi jostain syystä lähdön hetkellä itkemään autossa. Santeri yhtyi itkuun samantien ja rauhoittui vasta kun olimme taas talossa sisällä. Itseasiassa, itkunsa loppui kuin seinään kun pääsimme pois tuon pennun perheen kuuloetäisyydeltä.
4.3. Niitä hampaita on varmaan taas tulossa. Yöllä oli sellaista samanlaista ääntelyä ja äninää kuin mitä oli silloin kun noita jo olemassa olevia hampaita puhkesi. Miksi ihmeessä tälläisen perusasian kuin hampaiden puhkeamisen pitää aiheuttaa ihmislapselle näin paljon ikävää oloa ? Selvä virhe Luonto Äidin suunnitelmissa, eihän muillakaan eläimillä ole tälläisiä kipuja hampaiden tulon johdosta.
Santeri heräsi sellaiseen aikaan kun meillä oli pennun hakija paikalla. Niinpä hän sitten nyhjäsikin kainalossani aika tehokkaasti kun perhe oli täällä mutta heti kun jäimme omalle porukalle hän oli taas toimelias ja vauhdikas.
5.3. Taas oli pennun luovutusta. Harmi ettei meillä ole enempää tilaa talossa, olisi kivempaa jos voisi luovuttaa monta pentua samalla kerralla eikä olisi näin että jokaisena päivänä käy yksi perhe.
Anne tuli Mira-vauvan kanssa käymään. Mira mourusi omituisesti ja yllättäen Santeri alkoi auttamaan Miralta päältä tämän pukua. Lopulta Miran Anne-äiti sitten otti puvun pois ja sen allahan olikin vielä sukkahousut ja paita joten oikeassa Santeri oli; Miralla oli ollut kuuma. Tuon jälkeen Mira ei sitten enää Santeria kiinnostanutkaan vaan hän alkoi touhuilemaan ottenin boksilla ja koiratarvikesalkulla.
8.3. Luovutimme meille perheeltä palautuneen aikuisen uroksen uudelle perheelleen. Santeri esitteli Ransua hyvin tyylikkäästi, suorastaan ammattilaisen ottein. Ilta oli aika vauhdikasta, suorastaan riehakasta.
9.3. Ilja tuli auttamaan kun eläinlääkärimme tuli ottamaan koirista verikokeita. Santerista oli kovin hauskaa kun noutajamme Santra nostettiin trimmipöydälle; hänkin sentäs tietää ettei sen kokoisia koiria kuulu pöydällä hoitaa. Kahvittelu sujui rennosti ja hauskasti, Santeria hymyilytti koko ajan eikä hän yhtään ujostellut Iljaa tai Marjaakaan.
12.3. Santerin serkulla Tommilla oli rippijuhlat. Menimme sinne ja paikalla oli käymässä myös serkkujen äidin ystävä ja tämän kaksospojat, ikää 13 kuukautta. He olivat Santeriin verrattuna todella rauhallisia ja viihtyivät hyvin aloillaan. Santeri seisoskeli siellä täällä ja tuolla ja häntä vaivasi kun Eka-koira tuppasi seisomaan aina edessä. Kotimatkalla Santeri oli kovin väsynyt mutta ei tietenkään halunnut nukkua. Sitähän voisi vaikka menettää jonkin kokemuksen jos nukkuisi...niinpä niin....
18.3. Koko tämän viikon Santeri on harjoitellut vauhdikasta puita pitkin-kävelyä. Seisookin ilman tukea mutta parhaiten tuo onnistuu jos kädessä on jokin esine, vaikkapa dublo-lego palikka. Sehän antaa selvästi lisää tukevuutta seisomiseen, johan sen nyt kaikki tietävät.
19.3. Kirsi oli koiravahtina ja niinpä pääsimme viemään Viktor-koiran Tampereelle lentokentälle. Se lentää sieltä yksinään sitten Tukholmaan jossa sen uusi omistaja on sitä vastassa. Minua huolestuttaa aika tavalla laittaa koira yksinään lentämään mutta tätähän kasvattajat tekevät jatkuvasti joten ehkä näin lyhyellä ja vieläpä suoralla lennolla kaikki sujuu hienosti.
Paluumatkalla yritimme käydä huoltoasemalla syömässä mutta tarjoilija töppäsi sen verran tehokkaasti että minä jäin ilman ruokaa kokonaan. Santeri sai kaurakeksin kun siellä ei ollut mitään mitä olisi voinut tämänikäiselle antaa. Onneksi matka on kuitenkin sen verran lyhyt että pärjäämme.
Emme olleet vielä edes kotona kun sain puhelun kännykkääni: Viktor on Ruotsissa perillä ja kaikki hyvin. Kiva kuulla, jännää vaan että me emme ennättäneet edes takaisin kotiin kun koiruus oli jo perillä toisessa maassa. Mitenkä niin autot ovat hitaita....
23.3. 11 kuukautista Santeria kuvattiin "koala"-puku päällä. Santeri oli koko päivän erittäin aurinkoinen ja meillä oli ihana päivä.
26.3. Kävimme Säykissä tervehtimässä mummoa, siis anoppiani. Ensin menimme Viherlandiaan kun minun teki mieleni orkideaa. Auto jäi sitten siellä parkkipaikalla jumiin ja Santeria vähän pelotti se kamalan kova ääni jonka automme päästi rimpuillessaan irti mutavellistä. Vielä kun autoa tuuppi ihan vieras setäkin niin sehän jo riitti siihen että mummon luona Santeri oli jotenkin "puolitekoinen". Kotimatkalla Santeri taisteli turvaistuimessa oloa vastaan ja minä otin sitten ja kävelin kotiin sen viimeiset 10 kilometriä. Helpotti huomattavasti !
28.3. Kävin Tiinan ja Markun kanssa hakemassa kotiin takaisin sijoituksessa olleen koirani. Se oli niin törkeän huonossa kunnossa kun näin sen pari päivää aikaisemmin etten voinut jättää sitä siihen talouteen enää. Koira parka, se oli ihan nälkiintynytkin. Kyllä siitä kuitenkin hyvällä hoidolla vielä kunnon otus saadaan, onhan se vielä nuori ja perusterve vaikka ulkonäkönsä onkin nyt aika kamala. Santeri huomaa selvästi ettei tuo koira ole ollut meillä aikaisemmin. Hän lähestyy sitä ihan eritavalla kuin muita koiriamme. Ilmeisesti tuo koira viestittää jotenkin että se ei tunne Santeria vielä riittävän hyvin ja se tieto menee Santerille helposti.
HUHTIKUU 1995:
2.4. Meille tuli pitkä koira hoitoon. Erja, Pia ja Pekka toivat yhden skyenterrierin meille vähäksi aikaa. Santeri "kosiskeli" Erjaa silittämällä tämän jalkaa hellästi kun olimme kahvilla. Illemmalla yksi perhe haki kaksi koiraansa kotiinsa.
27.4. On ollut olevinaan niin paljon kiireitä etten ole ennättänyt kirjoittamaan mitään ylös. Ajatellut olen kyllä useinkin kirjoittaa, sillä kai Santeri haluaa aikuisena tietää omista tempauksistaan...
no nyt kuitenkin jo kuukauden ajan Santeri on mennyt yöunille ilman tisumaitoa. Aamulla kello 6:sta eteenpäin tunne yhdeksään, kymmeneen, hän sitten onkin ottanut rintaa aika lyhyillä väliajoilla.
Nyt Santeri osaa seistä kokonaan ilman tukea ja kävelee puita pitkin erittäin vauhdikkaasti. Hän osoittaa tarpeen tullen myös mieltään tosi selvästi. Jos Santeri haluaa esim. avata kaapin oven ja hänen ei anneta niin tehdä, hän mutristaa alahuulensa rullalle ja ritisee. Nyt jos hänet sitten siirtää pois hän yrittää polkea jalkaa !
Santeri erottaa hurjan monta sanaa ja tunnistaa esineitä, esim. sukka, porkkana, pallo, koira, isi, äiti, ei, ole hyvä. Kun hänelle sanoo "ole hyvä" hän vastaa sanomalla "khiii" ja samalla nyökkää selvästi päällään eli yritystä sanoa kiitos on olemassa.
Puheesta Santeri poimii asioita esim. kun kerroimme neuvolassa että Santeri moikkailee välillä "keijuja" niin samalla Santeri nosti kätensä moikkaukseen.
Heidi Kyrön mainos televisiossa alkaa "moi, mä oon Heidi Kyrö" ja tuohan saa Santerin moikkaamaan takaisin.
Pari viikkoa sitten mummi yritti tulla hoitamaan Santeria että olisin saanut jynssättyä koirahuoneen oikein kunnolla. Santerista oli ihan kiva että mummi tuli mutta ei hän suostunut olemaan mummin hoidettavana vaan huusi kuin palosireeni perääni. Siinä kävi sitten niin että mummi siivosi ja minä seurustelin Santerin kanssa.
Santerin synttäreihin, siis näihin joita vietettiin 22. ja 23.4 (kun kaikki vieraat eivät voi tulla samaan aikaan, ei meille mahdu !) valmistauduin oikein kunnolla.
Pesin tuvan seinät, takkahuoneen seinät, koirahuoneen seinät, leivoin suklaaneliöitä, maitokakkua, kääretorttua, kookostorttua ja synttärikakun. Sen varsinaisen täytekakun tein koiramuotilla, Sanna toi tässä taannoin sellaisen koiranmallisen kakkuvuoan ja sehän sopii paremmin kuin hyvin kennelin prinssin synttärikakun paistoastiaksi.
Tottakai siivosin myös lattiat ja järjestelin tavaroita, ei meillä sentäs oleteta että porukat tuijottaisivat vain seiniä vaikka toki puhtaita seiniä onkin kivempi tuijottaa kuin pesemättämiä.
Synttäreitä juhlittiin ja videokameraa käytettiin paljon. Santeri sai hurjan monta lahjaa mm. työnnettävän muovimopon jossa on palikkalaatikko istuimena. Monitoimimopo siis. Ihanat lenkkikengät Santeri sai koiravahti Kirsiltä ja tämän vanhemmilta. Tiina ja Markku toivat kottikärryt ja lapion, noilla on maalla varmasti käyttöä. Meiltä Santeri sai suuren pallon, lehdessä oli kaksikin synttärionnitteluilmoitusta. Toinen meiltä ja toinen mummilta ja papalta.
Santerille avattiin ihan oma tilikin nyt kun on tuota ikää jo tuon verran ; )
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti