Ihan ensin laitan tähän Teräsnaiset-foorumille kirjoittamiani juttuja:
12 Tam 2008 10:09 am
Meillä on täällä taas semmoinen sutina, vilinä ja vilske että ammatinvalinta mietityttää . Kyllähän noita pentusia, mammojaan ja muita koiruuksia hoitelee ihan helpostikkin mutta jostain syystä pentusiaan odottavat ihmiset ovat niin kiinnostuneita koiruuksiensa kehittymisestä ja kuulumisista että sähköposteihin ja puheluihin lipsahtaa tunti jos toinenkin päivän aikana.
Mutta koska kerran tuon maa-taisteluni tiimellyksessä huomasin että oikeasti rakastan työtäni ja elämäntapaani niin en valita, kunhan vain totean että aikaa menee ja runsaasti.
Santerin kanssa otimme yhteen oikein kunnolla pari päivää sitten, aiheena mikäs muu kuin tietokoneen käyttö.
Tämä tollo luottavainen kakarani oli antanut mesen käyttäjätietonsa koulukaverille "koska mä en itse sinne ennätä niin kirjoittakoon hän jotain puolestani". Just joo, ihan kuin en olisi koskaan kertonut ettei saa antaa toiselle mahdollisuutta esiintyä omana henkilönään....varmaan muutama kymmentä kertaa on asiasta keskusteltu...
Yritin selittää että entäs jos tämä kaveri jostain suutahtaa ja kirjoittelee sitten Santerin nimissä vaikka mitä toisia loukkaavaa tai tekee Santerina esiintyen jotain tosi ikävää hänen tuhokseen. Santerihan tästä veti palkokasvin juurineen nenäänsä, hän kun ei ollenkaan suostu käsittämään miksi joku toinen tekisi jotain ikävää koska hän itsekkään ei tekisi.
Oh hoijaa, selitä siinä sitten murkkuassille että kaikilla ihmisillä ei vaan ole tuo sisäänasennettu oikeudentaju samanlainen kuin hänellä.
Lopputuloksena oli sitten, jälleen kerran, tietokonekielto. Kävin uteliaana katsomassa ihan noita keskustelufoorumeita joilla tiedän Santerin käyneen ja täytyy sanoa että hirveitä ovat ihmiset !
Puhuin noista foorumeista eilen Santerin kanssa ja sanoin että kyllä minä en vaan viitsisi tiedonjyviäni heitellä porukalle joka käyttäytyy noin kummallisesti, johan siitä saa itselleen jatkuvasti pahaa mieltäkin kun niitä tekstejä lukee. Santeri oli ihan samaa mieltä mutta kun..."siellä on muutama ihan tosi kiva tyyppi ja sitten ei heidänkään viestejään saa luettua jos ei itse ole mukana".
Niinpä...tässä vaiheessa oli hyvä heittää tämä meidän oma foorumimme juttuun, kas kun jos äitikin kerran on saanut pahaa mieltä joidenkin kirjoituksista ja siksi jättänyt sellaisen ikävän palstan pois niin miksei hän tee samoin ja laita vaikka omaa, asiallisempaa palstaa pystyyn noista mopoasioista joista on kiinnostunut. Santeri jäi nyt miettimään asiaa, toivon totisesti että hän pistää oman, kilttien ihmisten mopokeskustelufoorumin pystyyn. Saapahan samalla opetella tietokoneen käyttöä...
Mitäs muuta....ei tässä vissiin tämän kummempaa. Johan tuosta kirja taas tulikin, pätö asiasta.
Erittäin ihanaa tätä vuotta meille kaikille, olkoot kaikki lastemme kanssa tekemisissä olevat herkillä tuntosarvilla varustettuja, kunnioittakoot lastemme erityisyyttä lastemme ihanat puolet huomaten ja niitä arvostaen. Olkoot koko maailma herttainen paikka meidän kaikkien elää !
_________________
Lähetetty: 12 Tam 2008 05:26 pm
Kyllä, kaikista tietokone-käyttäytymisis/mielenpahotus-jutuista ja kouluhäslingeistä johtuen meidän viime vuotemme oli niin karsea että taatusti ei voi enää pahemmaksi mennä. Nämä yhteenotot kotosalla ovat vain elämää ja tavallaanhan ne ovat merkki siitä että jotain hievahtaa itsekunkin pääkopassa aina ajoittain. En ehkä osaisikaan elää sellaista tasaista elämää jossa ei koskaan olisi mitään jonka voi ottaa haasteena....
Tottamooses joskus ajattelen että vähän vähemmälläkin voisi ihminen päästä, vallankin tämän murkku-assin tai hänen asioidensa kanssa nujutessa. Mutta sitten taas..ehkä nämä jutut jotenkin parantavat minua ihmisenä, sitä ainakin toivon.
*****************************
Lähetetty: 12 Tam 2008 05:01 pm
Ei Santerilla varmaan ole mitenkään poikkeuksellisen hankala murrosikä vaan kun äitinsä on nainen ja isä on mies niin arvata saattaa että yhteentörmäilyjä sattuu.
Tuolla isän miehisyydellä tarkoitan sitä että kyllähän me tiedämme ettei mies ole mitenkään helppo olento, ei yksinään eikä tälläisessä perheessä ainakaan.
No, on Pekka aika helppo mieheksi mutta silti tavallinen "sanonko mä mikä" putkiaivo.
Santerilla ei pienenäkään ollut mitään oikeita uhmaikä-kausia vaan oli ihan tasaisen tappavasti (kuten edelleenkin) junttura, jästipää, herkkä ja kaikkea mitä nyt vaan ihmisen luonneominaisuuksia onkaan olemassa. Etukäteen on aina ollut kovin vaikea tietää kuinka suhtautuu mihinkin asiaan; jokin kimurantti juttu on kovin kiva kun tarjoaa haastetta ja sitten taas jokin toinen kimurantti asia on ihan hirveän kamala ihmiskidutus.
Luovimista, luovimista, sitä se on tämä elämä.
**************************************
30.1. Ruotsin koe. Santeri ei, tietenkään, lukenut kunnolla koko kokeeseen. Minä en ymmärrä miksen saa häntä kiinnostumaan ruotsin kielestä, hänelle sen oppiminen olisi todella helppoa kun on luontaisesti jo kielipäätä mutta kun asenteensa on se, että ruotsin kieli on puhevika niin vaikea minun on saada häntä motivoitumaan sitä opiskelemaan.
Hän on ihan vakuuttunut että sitten kun on työelämässä niin missään ei enää tarvita ruotsinkieltä vaan englannin osaaminen riittää jos ei ihan suomella pärjää.
Voi olla että noin on mutta koska elämme kuitenkin kaksikielisessä maassa niin olisihan se hyvä osata edes välttävästi tätä toistakin kotimaista.
25.2. - 29.2. talvilomaviikko. Ei kaivanut enää suksia esille poikaseni vaan vietti talvilomansa aika tehokkaasti sisätiloissa. Kävi ulkosalla just tasan pakolliset määrät eli tallissa aamulla hoitamassa hevosia ja vei niille heiniäkin muutaman kerran mutta muuten oli kovin tietokoneeseensa jumiutunut. Olkoot, en jaksa olla koko aikaa mäkättämässä. Eihän täällä maalla ole juurikaan mitään mielenkiintoista tekemistä tuon ikäiselle joten pitäkööt yhteyttä ystäviinsä edes netin kautta.
5.3. Koululaiset menivät päiväksi Purnuun viettämään talviliikuntapäivää. Minun täytyy tunnustaa etten oikein ymmärrä näiden tälläisten joukkoliikuntapäivien tarkoitusta. Olisi ihan eri asia jos koululaiset näillä seuduilla olisivat jotain sohvaperunoita mutta kun suurimman osan heistä on liikuttava ihan jo kotiolojensakkin takia päivittäin jonkinverran niin tälläiset yhteisvöyhötykset tuntuvat ihan tarpeettomilta.
En usko että jossain kaupungin koulussa jossa lapset ovat oikeasti liikkumattomia neljän seinän sisällä oleilevia harrastetaan näitä joukkoliikuntajuttuja. Siellä olevillehan nämä olisivat tarpeen...paitsi että liikkumaan täysin tottumattomalle nuorelle voisi päivä umpihangessa tehdä kyllä niin voimakkaan inhon ulkoilua vastaan ettei hän sitten koskaan menisi enää ulos...
Onneksi olen kasvanut sen verran ihmisenä että osaan olla paljastamatta Santerille mitä mieltä minä olen tälläisestä Purnun tapahtumasta, en toki valehtele että mielestäni tälläinen on kivaa mutta annan ymmärtää että tämä on varmaankin ihan hyväksi koko koulun väelle.
10.4. Punainen poni Taku lähti uuteen kotiin. Vaikka se on vallan kiva poni niin onhan se meillä ihan tarpeeton kun Santeri on kasvanut siitä ulos. Poni lähti paikkaan jossa on kaksi hevosta olemassa, saas nähdä kuinka pärjäävät tämän omalaatuisen pippuripalleron kanssa.
Kun Santeri tuli koulusta kotiin hän kysyi ensin kuinka Taku meni traikkuun ja sitten hän tarkisti "ethän sitten myyny sitä halvemmalla ku mitä se ostettiin, se on kuitenki meillä oppinu hyville tavoille ja kuntokin on parempi ku sillo ku se meille tuli". Santeri oli vallan tyytyväinen kuullessaan paljonko otin ponista rahaa, tuumasi "sää alat oppia, tais olla eka kerta kun et myyny jotain tappiolla". Hmh, minäkö muka pehmo kauppias...no niin taidan olla, onneksi minulla on kuitenkin toiveita vielä kehittyä enemmän rahan perään olevaksi.
23.4. Santeri täyttää 14 vuotta ja vaikkei mitään varsinaisia juhlia järjestetäkkään, on lehdessä tietenkin se vuosittainen synttärionnittelu, kuva on kylläkin otettu syksyllä koulun aloituspäivänä sillä tämän vuotisen kuvan piti olla yllätys ja olisi ollut aika vaikea yllättää jos olisin istuttanut kuvaan vasiten. Isi tuo töistä tullessaan lehden meille jotta saamme sen talteen tuonne toisten lehtien joukkoon. Meillä on tallessa Santerin syntymäpäivän Keskisuomalainen-lehti jokaiselta hänen vuodeltaan, alkaen syntymävuodestaan. Sitten kun Santeri täyttää 18 vuotta lopetamme onnittelujen laittamisen mutta lehdet tullaan hommaamaan tänne siitäkin eteenpäin. Niitä voi olla kiva sitten joskus myöhemmin katsella, tutkia mitä on tapahtunut minäkin vuonna 23.4. päivämääränä.
5.5. Kasvattini Kaapo muutti meille takaisin. Sen perhe oli sitä mieltä että heille riittää yksi koira ja heillähän on jo entuudestaan yksi kasvattini siellä joten Kaapo sai tulla takaisin kotiin. Mikä ettei, hyvin kohdeltu ja hoidettu tervesukuinen uros. En laita sitä eteenpäin, jos se on näin kiva luonteeltaan sitten kun pääsee kotikaranteenista toisten urosten luo niin sehän voi vallan hyvin jäädä loppuiäkseen meille. Santerin mielestä Kaapo on hauskan värinen ja pelkästään jo värinsä takia se "kuuluu meille":
Lapsoseni sai jo toisen jälki-istuntolappusen. Ensimmäinen istuntokerta jäi pois kun rehtorikin tajusi että se oli aika aiheettomasti annettu istuntomääräys, opettaja oli tulkinnut että Santeri oli näyttänyt hänelle ikkunan takaa keskisormea ja todellisuudessa tässä oli ihan muista jutuista kyse.
Tämä toinenkin istuntomääräys on kyllä omituisesta syystä...Santeri ja toinen oppilas olivat olleet "koulun alueen ulkopuolella luvatta". Niin olivatkin, siinä 20 sentin päässä koulun nurkasta jossa menee tontin raja ja jossa koko kouluvuoden ajan on ollut oppilaita välituntien aikana. Aika hölmöä määrätä tässä vaiheessa vuotta kun koulua on lukuvuodesta jäljellä viisi päivää, jälki-istuntoa kahdelle. Kukaan muu ei ole aikaisemmin saanut asiasta jälki-istuntoa eikä tiettävästi ketään ole edes kunnolla tästä tontin rajan ulkopuolella olemisesta toruttu. Ei oikein mene siihen "katsokaa kuinka tuhmille käy"-luokitukseen tämä jälki-istunto, eihän kukaan muista asiaa enää ensi syksynä.
Ilmoitin rehtorille heti istuntoilmoituksen saatuani että pääsen noutamaan Santeria koululta 18.30 enkä yhtään aikaisemmin. Kysyin että järjestääkö hän niin että siellä on joku valvomassa Santeria istunnon jälkeen vai järjestääkö hän kyydin kotiin, tänne korpeen kun ei pääse millään keinolla jos on tulossa koulukuljetuksen jälkeen. Kirjoitin tämän saman tiedon myös istuntopaperiin jonka Santeri toimitti koululle. Rehtori sanoi "täytyy nyt kattoo niitä kyytejä jotenkin" ja minähän toki tulkitsin tuon niin että hän hoitaa asian kuten hänen se kuuluukin hoitaa.
Niinhän siinä sitten kävi että kun 28.5. oli tuo jälki-istuntopäivä ja olin antanut Santerille ohjeeksi tarkistaa valvovalta opettajalta ennen istuntoa kotikyydin. Tietenkin kävi niin että Santeri ei kysynyt mitään etukäteen. Sitten kun istuminen oli ohi, hän kysyi opettajalta mistä kotikyytinsä lähtee. Opettaja oli sanonut että asia ei kuulu hänelle vaan sen on rehtori ja äitisi sopineet keskenään. Santeri laittoi minulle tekstarin : "Kuulemma ei oo sen asia, soita reksille". No eihän rehtoria enää tuohon aikaan, vähän vaille neljä iltapäivällä, saa mistään kiinni...
Soitin paniikissa Santerille ja hän muisteli joskus kuulleensa että neljän maissa sieltä keskustasta lähtisi bussi joka menisi Leivonmäelle. Kehotin häntä yrittämään siihen bussiin ja Santeria huolestutti että jos se koululaislippu ei vaikka kelpaakkaan niin mitäs sitten. Sanoin hänelle että sanoo sitten kuskille että joku maksaa matkan Teboililla, tiesin että tarvittaessa voin pyytää jotakuta Teboilin työntekijää lunastamaan lapseni autosta ja sitten kun minä tai isänsä hakee Santeria kotiin, voisimme maksaa tuon pikalainan samantien.
Soitin heti myös Lääninhallituksen sivistystoimen tarkastajalle ja kuulin että todellakaan koulu ei saa jättää kyytioppilasta vaille kyytiä eikä saa velvottaa vanhempia omilla kustannuksillaan lasta jälki-istunnosta noutamaan.
Hieman yli neljä sain Santerilta tekstarin että "oon bussis" ja koska olin jo ilmoittanut isälleen että sinkoaa töistä keskenkaiken hakemaan lasta pois huoltoasemalta, soitin isälleen väliaikatietoja.
Olin aika tavattoman raivoissani opettajalle ja sille että jo edellispäivänä joku opettaja oli Santerin kavereiden kuullen sanonut Santerille että kyytioppilaiden vanhempien tehtävä on järjestää jälki-istunnon saaneelle lapselleen kotikyyti. No mistähän tämä tälläinen sääntö on tullut kun perusopetuslaki sanoo ihan toisinpäin...
29.5. Soitin heti aamusta rehtorille ja yli puoli tuntia kestävän puhelun aikana hän toi ilmi että aina ennenkin kyytioppilaiden vanhemmat ovat hakeneet lapsensa koululta jos lapset ovat jääneet jälki-istuntoon. Rehtori myös väitti että se samainen lääninhallituksen mies joka minulle sanoi ettei näin saa toimia, olisi tietoinen että Joutsassa toimitaan näin. Vasta kun rehtori ennätti työhuoneeseensa (olin tavoittanut hänet matkapuhelimesta työmatkallaan) ja sai eteensä tuon perusopetuslain hän joutui toteamaan että koulun olisi sittenkin pitänyt huolehtia Santerin kotimatkasta. Rehtori kysyi että mitäs nyt tehdään kun vahinko on jo sattunut ? Minä sanoin että koska oikeudenmukaisuus ja sääntöjen noudattaminen on meille niin kovin tärkeää, haluan että rehtori pyytää Santerilta julkisesti kavereidensa kuullen anteeksi tätä väärää toimintaa. Rehtori sanoi että koska tänään on kalastuspäivä niin ei voi tänään tuota anteeksipyyntöä suorittaa mutta tekee sen sitten perjantaina. Hyvä, se riittää meille.
Santeri tuli koulusta kotiin ja oli kovin tyytyväinen kun kuuli rehtorin olevan "sen verran mies että uskaltaa tunnustaa olleensa väärässä".
Kalastuspäivänä Merin ottama kuva. Kiitos Meri kuvan julkaisuluvasta !30.5. Oli sitten koulunpäättäjäiskirkko. On se vaan ihme ja kumma että tuollaista pakkouskontoa viitsitään edelleen koululaitoksessa harjoittaa. Toki on hyvä että nuoriso oppii näitä tapoja mutta eiköhän näitä kirkossa kaksi kertaa vuodessa järjestettäviä oppilaiden aivopesu-yrityksiä voisi jo vähentää...
Rehtori ei ollut edes lähestynyt Santeria puhumattakaan että olisi ollut mies ja pyytänyt anteeksi. No, huomenna on vielä todistusten haku koululta, ehkä rehtori löytää selkärankansa huomiseksi.
31.5. Liero mikä liero. Siis rehtori. Ei ollut pyytänyt anteeksi ja tämä loukkaa Santerin oikeudentajua vastaan kovin pahasti. Niin minunkin, kyllä minä tiedän että jokainen tekee joskus virheitä ja kuvittelee olevansa oikeassa vaikka onkin väärässä mutta minä tiedän myös että se joka tunnustaa olleensa väärässä ja pyytää toiselta anteeksi jos on aiheuttanut toiselle jotain ongelmia saa sen toisen arvostuksen itseään kohtaan. Tälläinen käytös opettajalta, vieläpä rehtorilta, on omiaan syömään hänen auktoriteettiaan.
Sitä saa mitä tilaa, teemme kantelun Lääninhallitukseen tästä kyytiasiasta.
Nappasin testimielessä kännykälläni kuvan Santerista joka muikisteli kuin muikku konsanaan, ihan minun kiusallani:
Uhkasin laittaa tuon kännykkääni hänen numeronsa soiton kohdalle ja hän
tuumasi että "ihan vapaasti vaan, ei mua haittaa". No hyvä ettei
haittaa, kuvasta tuli sitten hänen soittokuvansa.18.6. Mepä lähdimme tänään ! Kohti Lontoota kahdestaan, minä ja mun paras kaveri Santeri !
Koska menimme linja-autolla aamulla varhain lentokentälle Helsinkiin oli meillä heti siellä kentällä jo tavaton nälkä. Silti Santeri söi vain yhden kolmioleipäpakkauksen ja viinerin, ilmeisesti edessäoleva reissu vähän jännitti vaikkei hän sitä tietenkään tuonutkaan julki.
Heathrowin lentokenttä ei ole muuttunut miksikään tässä vuosien varrella...siitä on jo kauan aikaa kun olen viimeksi siellä käynyt mutta paikka on aivan kuin olisin eilen siellä ollut. Olin ostanut jo etukäteen travel-cardit ja nehän oli toimitettu kotiinkin. Niinpä saimme rauhassa etsiytyä juna-asemalle lentokentän alapuolelle ja pääsimme helposti junaan jolla pääsimme suoraan Lontooseen. Lontoossa sitten päätimme pelata varman päälle ja otimme asemalta taksin hotellille. Olisi nimittäin aika tyhmää raahata matkatavaroita pitkä matka mukanaan ja sitten tajuta että onkin kulkenut tasan vastakkaiseen suuntaan kuin mihin piti olla menossa.
Hotelli oli suorastaan "nolon lähellä" mutta parempi pari puntaa hukkaan kuin rakot jaloissa.
Hotellimme oli aika tavalla erilainen luonnossa kuin mitä se oli ollut kuvissa. Meille annettiin avain ja ohjattiin huonetta kohti. Huone oli hurjan pitkän ja kapean käytävän perällä, katutason alapuolella. Huoneen ovi ei ollut avautumishalukas mutta Santeri sai sen lopulta, pienoisen taistelun ja temppuilun jälkeen, auki.
Heti eteiseen päästyämme huomasimme eteisen katossa reiän. Ei mikään pieni reikä vaan sellainen reilut 40 senttiä kertaa 10 senttiä. Reiällä ei sinällään olisi ollut väliä mutta kun siitä reiästä näkyi sähköjohtoja joiden eristeet olivat rikki eli niitä kuparilankoja oli ihan suojaamattomana paljaana näkyvillä. Huonetta oli yritetty siivota ja sinne oli suihkutettu niin kamalasti ilmanraikastajaa että siellä oli lähes mahdoton hengittää.
Menin etsimään saniteettitiloja ja olihan aikamoinen järkytys löytää wc-pönttö pienestä kopista eteisen toiselta puolelta ja suihkutila sitten taas eteisen toisella puolella olevasta komerosta. Käsienpesu allas oli vain suihkutilassa, ei lainkaan wc-tilassa. Juu ei käy, jossain menee raja meidänkin seikkailuhalukkuudessa.
Marssimme takaisin respaan ja intialainen mies, ilmeisesti paikan johtaja, selitti että sillä summalla jonka olemme huoneesta maksaneet ei saa tuon parempaa huonetta tästä budget-hotellista. Kysyin sitten että paljonkos pitää maksaa lisää että saa sellaisen huoneen joka on hieman paremmassa kunnossa ja pääsimme lisämaksusta sopimukseen.
Mies lähti näyttämään meille sen kalliimman hinnan mukaisia huoneita sinne hotellin ylempään kerrokseen ja vaikkei se meille osoitettu huone ollutkaan mikään luksushuone niin olihan se sentäs vähän järjellisempi kuin se potero jossa oli selviä turvallisuusriskejäkin.
Santeria huvitti kovasti sen hotellin nuhruisuus ja huoneen lattialla oleva ikäloppu kokolattiamatto. Hän ihmetteli, kuten minäkin aina olen ihmetellyt, että eikö olisi helpompi pitää huone siistinäkin jos lattia olisi vaikka laminaattia tai edes muovia eikä tuollaista hirveää pöpöpesäke-kokolattiamattoa. Maassa maan tavalla, samahan se oikeastaan on millainen huone meillä on kun emme kuitenkaan ole huoneessa muuta kuin yöaikana nukkumassa.
Lontoossa ollessamme kävimme katsomassa aika montaa nähtävyyttä ja aloitimme kierroksemme Natural History Museumista koska se on yksi ehdoton suosikkini Lontoossa.
Tälläkerralla siellä oli kiertävänä näyttelynä dinosaurus-näyttely ja me menimme sitä katsomaan. Tuo päätös osoittautui virheelliseksi sillä näyttely oli suunniteltu siten että ihmiset kävelivät jonossa näyttelyn läpi. Oli siis pakko pysähdellä mitä ihmeellisimmissä kohdissa vaikkei yhtään olisi kiinnostanut se kohdalle osunut luurankomalli tai hampaan palanen tai fossiilista kertova teksti.
Ehdotin Santerille että kävelee jonon ohi jotta pääsemme pois tuolta osastolta ja niinpä Santeri sitten lähti luovimaan reittiä pois osastolta. Hän tönäisi vahingossa ja ihan vähän yhtä naista joka nosti julmetun metelin huutaen kuin hinaaja. Yritin nätisti pyytää Santerin puolesta anteeksi mutta se eukko vaan meuhkasi jolloin sanoin hänelle aika topakasti että "nice day to you too".
Päästyämme ulos dinosaurusosastolta olimme molemmat aika tuohtuneita ja minua suututti melkoisesti että annoin sen vieraan eukon vaikuttaa omaan fiilikseeni niin paljon että tänttäröin sitten Santerillekkin. Onneksi hän suhtautui suuttumukseeni rauhallisesti eikä saanut minua lisää kiukustumaan.
Menimme ulos ja suunnistimme kohti Science Museumia joka on siinä ihan nurkalla. Siellä olikin Santerin mieluisia juttuja ja väkeä oli sen verran vähän että saimme olla rennosti eikä tarvinnut mennä porukan määräämällä vauhdilla mihinkään vaan saimme perehtyä meitä kiinnostaviin juttuihin ihan omassa tahdissamme.
Minua ei vaan niin hirveästi nuo tekniset jutut kiinnosta mutta onneksi jokaisen osaston lähellä oli väljää tilaa sen verran että pystyin laittamaan itseni parkkiin siksi aikaa kun Santeri perehtyi osastoon. Hän kävi aina välillä hakemassa minut katsomaan jotain todella mielenkiintoista juttua ja näin toimien minä pääsin aika vähällä saaden nauttia vain parhaista paloista museon tarjonnassa.
Kävimme myös 3D elokuvaa katsomassa ja hieman harmitti että se filmi ei ollutkaan se joka siellä piti olla ja johon olimme ostaneet liput. Näimme kuitenkin egyptiläisen jutun pyramideista mutta se minua jäi harmittamaan että tuon elokuvan takia Santeri ei ennättänyt enää lentosimulaattoriin. Missään ei kerrottu että se simulaattori suljetaan tunti ennen museon sulkeutumista joten kun tarkoituksemme oli että leffan jälkeen vien Santerin siihen simulaattoriin niin sitten se ei onnistunutkaan. Santeri ei ollut asiasta pahoillaan mutta minua se jäi siinä määrin harmittamaan että päätin korjata asian seuraavalla kerralla kun menemme Lontooseen. Haluan että Santeri saa kokea mahdollisimman paljon asioita. Ilmeisesti minä kestän pettymyksiä paljon huonommin kuin Santeri sillä hän ei kertaakaan edes maininnut tuosta kokematta jääneestä lentosimulaatiosta ja minua se vaan harmittaa.
Yhtenä päivänä kävimme War Museumissa ja se oli Santerille todella kehittävä kokemus. Hän oli aivan järkyttynyt opiskellessaan keskitysleireistä ja niille joutuneiden ihmisten kohtaloista. Hän sanoikin että "aikasemmin mä en osannu aatella että oikeesti niillä ihmisillä olis ollut omat perheetki jossain, aina vaan on puhuttu kuinka monta ihmistä kuoli mutta nyt kun tietää muutaman elämästä enemmän niin se tuntuu tosi pahalta että niin vähän aikaa sitte ihmiset on tehneet toisilleen jotain noin kamalaa". Santeri lukee englantia niin hyvin että hän opiskeli museon opasteita ihan omatoimisesti ja sitten keskustelimme rauhassa oppimastamme.
London Eye osoittautui suureksi bluffiksi. Tai noin Santeri sitä kuvaili ja tunnustettava on että olen kanssaan samaa mieltä. Hirveä lipunhinta ihan tyhmästä umpikuplassa istumisajasta, meille vielä sattui vaunuun sellainen perhe joka ei herättänyt minussa suurtakaan luottamusta. Ei vaikka kaikki kyytiin pääsijät olikin turvatarkastettu ja kassit pengottu. Onneksi siinä lähellä oli sentäs London Aquarium jossa saimme seurailla kalojen puuhia ihan turvallisin mielin. Santeri ei ole koskaan ollut kovin kiinnostunut kaloista, johtuu varmaan siitä että meillä on niitä aina ollut, mutta tuo akvaario oli niin hienosti hoidettu paikka upeine altaineen että Santeri viihtyi siellä hyvin.
Kävelimme aika paljon tuona päivänä sillä meille tuli pieni ajatuskatkos etsiessämme yhtä nähtävyyttä. Nappasimme sitten taksin joka, ehkä onneksi, eksyi sekin ja jäimme pois pienellä syrjäkujalla jonka varralta löysimme ihan vahingossa London Bridge Experience-nimisen paikan. Meillä oli mahtava tuuri, pääsimme ihan kahdestaan sisälle ja se paikka oli aivan hurjan hyvin toteutettu juttu. Sehän on sellainen esitys jossa näyttelijät ottavat yleisön mukaan juttuihin ja koska Santeri puhuu ja ymmärtää englantia, hän oli täysillä mukana showssa. Ihana paikka vaikkakaan ei sovi herkkä hermoisille mahtavien tehosteidensa takia. Tästä on kuva siellä kotisivuillakin mutta laitanpa sen tähänkin vielä, kertauksen vuoksi tai jos vaikka olet eksynyt tänne käymättä kotisivuilla lainkaan:
Yhtenä päivänä kävimme Madame Tussaudin vahakabinetissa ja sieltä poislähtiessämme huomasin ihan vahingossa että siellä saatiin otettua laserkuva asiakkasta ja se kuva sitten poltettiin kristallipalan sisälle. Jes, hinta oli vaivaiset 45 puntaa joten pakkohan meidän oli istahtaa kuvattavaksi. Isille hieman erilainen synttärilahja, hänen rakkaimpiensa kuva samassa lasikuutiossa. Taatusti uniikki !
Santerin kanssa on todella helppoa liikkua myös vieraassa suurkaupungissa koska hän on aina valmis ruokailemaan ja tutkimaan asioita. Nyt kun hänen itsetuntonsa on mahtavissa lukemissa niin edes Lontoon subbarin ruuhkat eivät saaneet häntä hermostumaan tai huolestumaan. Hän tiesi että jos vaikka joutuisikin minusta jostain syystä eroon niin hän pärjäisi kyllä. Kännykkä toimii ja travel card taskussa, kielitaito erinomainen joten kaikki hyvin.
Emme tokikaan joutuneet eroon toisistamme mutta pelkkä tieto siitä että pärjäisimme kyllä ja löytäisimme toisemme myös suurkaupungista sai meidät molemmat suhtautumaan ruuhkiin ja muihinkin pieniin maanalaisen ongelmiin kovin rennosti.
22.6. ja kotiinpaluu-päivä tuli aivan liian äkkiä monellakin tavalla. Ihan totta, minä sekoilin päivissä ja olin kovasti sitä mieltä että Juhannusta vietetään 21.6. Olin suunnitellut että menisimme Suomalaiseen merimieskirkkoon viettämään suomalaista juhannusta mutta sehän oli tietenkin jo 20.6. se juhlintapäivä. Santeri kiusasi minua "sun pitäis varmaan alkaa ryyppäämään tai jotain että muistaisit koska pitää juhlia". Just, hyvä syy aloittaa viinan käyttö !
Lentokentällä ruokapaikkaan jonottaessamme tapasimme yllättäen oman seudun väkeä. Teboilin omistajaperhe oli juuri tulossa ulos valitsemastamme ruokapaikasta ! Ihan mahtava yhteensattuma, lentokenttähän on niin suuri että vaikka tietäisi jonkun tutun olevan siellä niin taatusti ei vahingossa häntä löytäisi.
Oltuamme kotona muutaman tunnin piipahdin Teboililla, ihan asiaakin oli mutta sain siellä naureskella että meidän ei tarvitse vaihtaa kantapaikkaamme, ei ollut Heathrowin kentän ranskalaiset perunat ollenkaan niin hyviä kuin mitä on Teboililla. Omistajarouva oli kovin tyytyväinen tästä tiedosta, hän olikin kuulemma jo ollut huolissaan että josko vaikka vaihdamme ruokapaikkaamme. Heheh.
30.6. Tilaamani metsuri kävi kaatamassa muutaman koivun ja sitten teimme niiden oksista hevosille talviherkkua. Riivimme lehdet ja laitoimme ne puhtaan valkoiselle paperille kuivamaan yhteen yläkerran huoneista. Santeri nuuhki sitä huonetta sitten parin tunnin kuluttua ja totesi koivunlehtien tuoksuvan hurjan voimakkaasti kun ne on irrotettu koivusta. Se on muuten ihan totta, mistähän sekin mahtaa johtua.
5.7. Kasvateillani oli joukkotarkastustapahtuma tuossa Selänpohjassa. Onneksi Santeri hallitsee tietokoneet; yhden koiran perhe oli unohtanut koiransa rekisteritodistuksen kotiinsa ja pakkohan minun oli jotenkin saada sen koiran tiedot tarkistettua että saatiin tehtyä sille tarkastuslomake. Soitin Santerille ja kerroin mistä kohtaa koneeltani hän löytää ne tiedot.
Heinäkuu karkasi jotenkin varkain käsistä...Santeri mopoili tuolla hevosten kentällä ja puuhasteli muutenkin mopoasioiden kimpussa. Minä annoin hänelle omaa aikaa sillä eihän siitä tule mitään jos koko ajan komentaa nuorta miestä töihin. Eri asia olisi jos olisin pois kotoa töissä itse, silloin edellyttäisin kyllä että lapseni tekisi kotona enemmän kotitöitä. Kyllä Santeri nytkin osallistuu, hän huolehtii asunnon imuroinnista kerran viikossa ja kuskaa imurin sinne sekä takaisinkin. Tekee muutakin kuin itselleen "määrätyt" tehtävät jos erikseen pyydetään mutta ei kyllä vahingossakaan mitään muuta ilman pyytämistä.
11.8. Kahdeksas luokka alkoi tänään !
Santeri kertoi että osa porukasta on kasvanut kamalasti kesän aikana mutta kaikki olivat edelleen täysin tunnettavissa. Nauroimmekin tätä että olisi se ollut aika kamalaa kun kaikki olisivat muuttuneet kesän aikana niin paljon että olisi pitänyt jokaisen sitten esitellä itsensä toisille ja laittaa vaikka nimilappu rintaan alkupäiviksi.
Se tyttö, joka kokee että häntä kiusataan koko ajan, on edelleen samalla luokalla kuin muukin porukka. On se kumma ettei mitään tapahdu..ehkä tytön vanhemmat haluavat tyttönsä pysyvän tuolla luokalla kun porukka siellä on kuitenkin tuttua vaikkei ystäviä taidakkaan olla. Santeri ainakin on sitä mieltä että sillä tytöllä ei olisi heidän luokallaan ystäviä mutta enhän voi tietää varmuudella onko asia noin vai onko tämä vain jotain Santerin päätelmää.
16.8. Lähdimme Santerin kanssa Särkänniemeen. Kävi nimittäin niin että ostin koiran ja koska sen kasvattaja asuu aika lähellä Tamperetta päätin että haluan ottaa matkaseurakseni parhaan ystäväni, oman poikaseni. Menimme siis lauantaipäiväksi Särkänniemeen huvittelemaan ja yövyimme meille entuudestaan tuntemattomassa hotellissa.
Tuokin reissu sisälsi pari jännitysjuttua...ensin en meinannut löytää koko hotellia ja lopulta huomasin että ainoa reitti jota pitkin pääsen sinne varmasti on osittain kielletty ajosuunta-merkillä varustettu paikallaolevan tietyön takia. Nooh....ei muuta kuin sekaan vaan, yhtään autoa ei näkynyt missään ja se kielletty pätkäkin oli kovin lyhyt. Sitten hotellilla selvisi että ruokaa ei saakkaan illalla. Vettä satoi kaatamalla mutta päätimme siitä huolimatta kävellä lähistöllä olevaan ostoskeskukseen jossa tiesimme olevan pizzerian. Pääsimme sinne juuri ajoissa ja saimme kuin saimmekin pizzan mukaamme. Kipitimme sitten vesisateessa pizza kainalossa hotelliin ja nautimme veltoksi muuttuneesta pizzasta.
Santeri vertasi tätä hotellia siihen Lontoon hotelliin ja häntä nauratti edelleen sen hotellin nuhruisuus; tämä Tampereen hotelli oli edullisempi mutta hirmuisen siisti "eikä ees lattia tuossa käytävällä oo kuhmuilla niinku Lontoossa oli".
17.8. Ajoimme hakemaan sitä pentua ja löysimme suhteellisen helposti perille. Paluumatkalla Hukkis, pentumme siis, kätisi jonkinverran mutta Santeri tuumasi sille vaan että "ei meillä auta kätinät, tää on kovaa tää elämä ja siihen on totuttava vaan". Ja niinpä sitten pentu olikin sen verran hiljaa että uskalsimme käydä kerran matkalla ruokailemassakin. Minulle on kovin tärkeää että ruokin Santerin riittävän usein sillä vaikka hän ei mitenkään näytäkkään kärsivän verensokerin laskusta en halua että hänelle tulee paha olo. Parempi on ruokkia usein kuin odotella että kerran tulee paha olo josta taatusti saisin sitten kuulla jatkossa ja monta kertaa. Hän puhuu aina nytkin satunnaisesti siitä kun oli masu pipinä tullessamme Tanskasta joten ei kannata aiheuttaa ikävää oloa tälle hepulle.
ADSL liittymä on temppuillut kiihtyvässä määrin joten jos kerran ensi vuoden alusta alueelta kuitenkin poistetaan nämä lankaliittymät niin otin meille NTM450 verkkoa käyttävän ns. langattoman liittymän. Senkin kanssa on tässä temppuiltu ja Santerilla meinaa "mennä hermo" kun ei pääse nettiin ihan niinkuin tahtoisi. Ei ole minun vikani ei mutta minähän se olen joka joudun tätä rutinaansa kuuntelemaan.
Vaihdoimme toimiston paikkaa, maalasin "Tanskan huoneen" seinät ja toimisto muutti sinne. Onneksi Santerilla on ruista ranteessa, näitä kirjoituspöytiä, hyllyköitä ja muita siirtäessä tarvittiin ihan oikeasti raavaan nuoren miehen voimia. Jos olisin joutunut siirtämään huonekalut yksinäni niin olisin joutunut turvautumaan kepulikonsteihin, nyt saimme kaikki siirrettyä ihan asiallisesti. Tänne uuteen toimistoon saimme laitettua Santerin koneen siten etten vahingossakaan ole koskaan selkänsä takana kun hän on koneellaan, hän ei pidä yhtään siitä että joku voisi edes teoriassa lukea näytöltään asioita. Olen kiusannut tästä aika tavalla; ensinnäkään minulla ei ole mitään mielenkiintoa urkkia asioitaan ja toiseksikin jos haluaisin urkkia niin voisin hyvinkin käydä koneellaan kun hän on koulussa. Jos ei muuta niin tutkimassa sivuhistoriaa koska sitä Santeri ei koskaan tyhjennä kuitenkaan. Olen sanonut että jos kirjoittelee sellaista mitä minun silmäni eivät kestä niin sitten on viisainta vaihtaa kirjoitustyyliä ja jos surffailee sivustoilla joiden tietää olevan ei-hyväksyttäviä niin siihen malliin sitten että minulla ei ole mitään halua joutua mihinkään poliisikuulusteluihin joidenkin pommisivustojen tai vastaavien katselun takia.
Santeri vannoo ettei taatusti tutki mitään sellaista eikä käy edes kielletyiksi arvelemillaan sivuilla, tuo näytön piilottelu on kuulemma sitä että haluaa ettei kenenkään kaverinsa mesettelyt tai muut ole minun tai toisten sivullisten luettavissa. No "kirjesalaisuuden" ymmärrän minäkin ja kunnioitan sitä myös, eihän meillä avata toisille tulleita oikeitakaan kirjeitä koskaan.
Entisestä toimistosta tuli sitten vierashuone. Maalasin sen seinät ja tarkoitus on jossain vaiheessa laittaa sinne laminaatti tuon ikälopun muovimaton päälle. En käsitä miksei siitä ole aikaisemmin tehty vierashuonetta, siinähän on oma wc ja sisäänkäyntikin joten sehän on mitä mainioin vierashuoneeksi. Onhan siellä keittomahdollisuuskin, sehän on oikeasti yksiö keittosyvennyksellä. Ennen seinien maalausta kysyin Santerin mielipidettä väreistä, ajattelin nimittäin että sitten kun hän on vähän vanhempi ja liikkuu enemmän omia aikojaan niin voi ottaa tuon huoneen käyttöönsä saaden omaa vapautta ja rauhaa. Santeri, joka rakastaa lämpimiä värejä, halusi huoneesta punaisen. En ihan siihen kuitenkaan suostunut ja sain sitten ehdotukseni oranssin väreistä menemään läpi.
Luokkakuvasta irrotin oman pentuseni kuvan ja tuttu virnehän se siinä näkyy vaikka kuva olikin otettu aika kaukaa:
Jo elokuun puolessa välissä Santeri kertoi minulle että sen yhden heidän luokallaan olevan tytön, sen joka kuvittelee että kaikki aina kiusaavat häntä, vanhemmat ovat tehneet poliisille ilmoituksen että Santeri on mukamas uhkaillut sitä tyttöä puukolla keväällä kalastuspäivän aikana. Santeri kertoi minulle jo silloin keväällä että oli näyttänyt puukkoa ystävälleen joka oli sen halunnut nähdä ja nyt sitten tämä tyttö on väittänyt että Santeri oli uhannut tappaa hänet. Santeri sanoi, ja uskon häntä, että hän ei taatusti ole uhannut sitä tyttöä tappaa, hän oli sanonut ystävälleen ihan eri tilanteessa että kaikki myyrät pitäis tappaa ja ilmeisesti tämä tyttö sitten kuvitteli että häntä on uhattu.
Soitin poliisille ja tarkistelin onko tälläistä ilmoitusta tehty ja sain kuulla että ei ole mitään tuollaista ollut esillä. Hyvä niin, en kyllä tiedä pitäisikö minun nyt reagoida jotenkin tuon tytön levittämään huhuun tästä poliisi-ilmoituksesta vai antaisinko asian olla sillään. Santeri on aika tuohtunut, se tyttöhän pilaa hänen mainettaan puhumalla omiaan pitkin koulua. Toisaalta tytöllä ei kuulemma ole kuin yksi ystävä koko koulussa joten tuskin toiset ottavat huhupuhetta ihan tosissaan.
Syyskuussa minuun otettiin yhteyttä sosiaaliviraston taholta. Sen kiusaamista kokevan tytön vanhemmat olivat vaatineet että Santerin vanhemmat osallistuvat palaveriin jossa käydään läpi tätä jatkuvaa kiusaamista. Sosiaaliviraston työntekijät halusivat että sekä se tyttö että Santeri olisivat paikalla mutta minä en hyväksy että lapseni pakotetaan tälläiseen nöyryytykseen; olen keskustellut toisten nuorten vanhempien kanssa ja myös nuorten kanssa eikä kukaan ole koskaan nähnyt tai kuullut että tuota tyttöä olisi Santeri tai joku toinen kiusannut.
25.9. Oli sitten se neuvottelutapahtuma. Tytön vanhemmat eivät edelleenkään osanneet nimetä yhtäkään todistajaa väitetyille kiusaamistapahtumille, väittivät vaan että koska Santeri on niin pidetty luokallaan niin kaikki muut lapset suojelevat häntä. Höpö höpö, ei Santeri ole mikään luokan johtaja eikä taatusti pystyisi manipuloimaan kaikki luokkansa oppilaita niin että kukaan ei sanoisi häntä vastaan jos hän jotakuta kiusaisi.
Vanhemmat selittivät että kaikkien toisten poikien vanhemmat ovat soittaneet ja pyytäneet anteeksi mutta meiltä ei ole tälläistä yhteydenottoa tullut. Sanoin että tapoihini ei kuulu pyydellä omasta tai toisenkaan puolesta anteeksi mitään sellaista mitä ei ole tapahtunut ja jos heillä on todistusaineistoa kiusauksesta niin tottakai asia käsitellään kunnolla. Ei vaan ole kivaa joutua tälläiseen ryöpytykseen kun ei löydy yhtäkään todistajaa eikä Santeri ole missään vaiheessa ollut koskaan kahdestaan sen tytön kanssa joten ei ole voinut kahdenkeskisestikkään tätä kiusata.
Sitten lopulta vanhemmat sanoivat pariinkin otteeseen että heillä on todistaja, Jeesus on nähnyt ja tietää mitä on tapahtunut. Minä en suostunut moista kuuntelmaan vaan poistuin paikalta, varotin kyllä ensin kerran että kerta vielä siitä Jeesuksesta ja minä lähden.
Jälkeenpäin minua harmitti lähtöni ja kun kerroin palaverista sitten Santerille kun hän tuli koulusta, kerroin mikä minua siinä lähdössäni harmitti...minua harmitti se etten ymmärtänyt kysyä voisinko mahdollisesti minäkin keskustella sen todistajaksi nimetyn Jeesuksen kanssa. Oikeasti, voisihan koulussa olla joku Jeesus niminen lapsi, mistäs minä voisin tietää onko siellä sen nimistä oppilasta...Santeria nauratti tämä ajatukseni ja hän totesikin että "olis ollu aiiiika paha jos olisit menny tollasta kysymään, ihan vaan pokkana olisit heittäny että voiskos sen Jeesuksen äidille vaikka samalla tässä nyt soittaa...olis niillä ollu varmaan aika hankala olo kun oisit ollu ihan tyhmänä luulevinas että joku Jeesus on meillä koulussa". Niin niin mutta...ajatuksena aika kutkuttava vaikkakin näin jälkikäteen. Mutta jälkiviisaus on parasta viisautta, senhän me jo tiedämme.
Toki ennen poistumistani tuosta tilanteesta totesin että "meidän poika saattaa olla vähän ajattelematon joskus mutta hän ei sentäs ole koskaan näpistänyt kaupasta kuten teidän tyttönne on tehnyt". Sosiaaliporukka oli ihan nolona, tilannehan on se että tuo tyttö narahti kaupasta varastamisesta koska Santeri kera parin ystävänsä näki tapahtuneen ja kertoi siitä eteenpäin.
Normaalisti näpistyksestä seuraa aina poliisiin yhteydenotto mutta tämän tytön kohdalla kyseessä olikin, vanhempiensa sanomana "ihan pelkkä vahinko". No sitä se tyttökin hokee koulussa kun toiset kysyvät "oletko pölliny mitään viime aikoina", tyttö sanoo "mitään en oo pölliny, en varmana oo pölliny, en ainakaan muista..." Tai tuo muistamattomuus-osa ei varmaan enää tule aina lauseeseen mukaan, silloin alussa se tuli ja tämähän huvitti Santeria kovasti. Santeri sanoi että sen tytön pitäisi varmaan mennä johonkin muistinvirkistysjuttuun kun ei muista edes varastaneensa kaupasta.
Tyttö-raasun vanhemmat kertoivat pyytäneensä koululta että tyttö saisi vaihtaa luokkaa. Olin yllättynyt tästä, olin ihan varma että haluaisivat Santerin vaihtavan luokkaa. Sanoivat että hyvin tyttö voi vaihtaa luokkaa koska hänellä ei ole yhtään ystävää sillä luokalla. Aika kamalaa...lapsella ei ole luokallaan yhtään ystävää...mutta olisikohan tässä syynä se että kaikki varovat olemasta tuon tytön kanssa missään tekemisissä koska tietävät että tyttö kokee hyvin monetkin asiat itseensä kohdistuvaksi kiusaamiseksi ?
Tiepiiri on antanut naapureille, siis tuon tiekunnan porukalle, tiedon että tämä meidän maittemme läpi kulkeva tie ei saa liittymälupaa. Se liittymä on aivan liian vaarallinen. Todennäköisesti naapurit nostavat tästä metelin, olisihan se aivan liian järkevää tehdä tuo toinen liittymä kunnolliseksi ja jättää tämä rauhaan. Olisihan se oikeaa naapurisopua, näiltä naapureilta ei tälläistä toimintaa tarvinne edes odottaa.
Arvasin oikein...sain tiedon että ovat valittaneet asiasta. Niinpä tietenkin, kiusa se on pienikin kiusa. Heillä olisi toinen tie käytössään ja sen kunnostukseen sekä liittymän parantamiseen saisivat valtiolta mahtavasti rahaa mutta eihän se nyt tietenkään sovi että antaisivat meidän pitää maamme vapaasti omassa käytössämme. Onhan se toki kivempaa saada hankaloittaa meidän elämäämme ja ammattini harjoittamista. Onneksi meillä on olemassa ystäviä ettei tarvitse edes yrittää olla näiden naapureiden kanssa sen kummemmin tekemisissä.
8.10. Koululla oli vanhempainilta mutta meiltä ei mennyt kumpikaan. Se viime syksyinen vanhempainilta oli ihan riittävän pitkästyttävä ja tarpeeton, ei ole mitään mieltä mennä tuhlaamaan hyvää aikaa jonninjoutavaan jaaritteluun.
Santeri on tehnyt koulutehtäviään tämän syksyn aikana tasan sen mitä on ollut pakko tehdä eikä vahingossakaan yhtään ylimääräistä. Olen pelotellut häntä että jos ei ala numerot nousemaan entiselle tasolle niin hän joutuu lukioon eikä pääse ammattikouluun. Santeri on kuitenkin tutkinut keskiarvovaatimuksia ammattikouluun ja tietää tasan minkälaiset numerot auttavat pääsemään haluamalleen linjalle. Raivostuttavaa tälläinen lusmuilu, eihän se olisi pahasta vaikka saisi paramman päästötodistuksen kuin mitä on tarpeen jatko-opiskelupaikkaa varten saada.
13. - 17.10. Syyslomaviikko. Olen onnistunut hyödyntämään Santerin kotonaoloa ja olemme mm. hoitaneet pentujen sirutuksen kahdestaan. Santerilla on näppärän pitkät sormet joten hän pystyy pitämään sirutettavaa pentua helposti paikoillaan siten ettei pentu edes käsitä olevansa liikuntakyvytön vaan lepää rentona Santerin kädellä. Muutenkin tuntuu että meidän pennut luottavat ihan automaattisesti Santeriin vaikkei hän niiden kanssa kovin paljoa olekkaan. Ehkä se pentujen luottavaisuus johtuu siitä että Santeri on niiden kanssa aidosti omana itsenään eikä jännitä niitä yhtään, eihän hänen tarvitse miettiä mitä minä ajattelen kuten pentuaan tapaamaan tuleva perhe varmasti aina ajattelee. Pennut vaistoavat tosi herkästi niitä käsittelevän ihmisen tuntemukset.
21.10. Santerilla oli silmälääkäri. Vaihdoimme lääkäriä koska vakilääkärimme ei ota koskaan iltaisin vastaan enkä halua että Santeri joutuu olemaan koulusta pois keskellä päivää. Nyt ei sitten tullut vahvistusta linsseihin ! Oho, taitaa vähitellen alkaa tilanne kääntymään siihen suuntaan jota silmälääkäri jo aikaisemmin ennusti eli näön heikkeneminen vähenee ja sitten alkaa näkökyky ehkä jopa korjaantumaan.
Nyt, ensimmäistä kertaa, Santeri oli silmälääkärireissun jälkeen sitä mieltä että ehkä sittenkin haluaa sen laser-leikkauksen silmiinsä sitten kun on 18 vuotias. Minähän olen jo usean vuoden ajan, aina näin silmälääkärissä käynnin aikoihin, ottanut puheeksi tämän laser-leikkauksen ja olen tietenkin luvannut maksaa sen hoidon jos Santeri vaan sen haluaa. Olen aika varma että Santeri keskusteli asiasta lääkärin kanssa koska hän alkoi puhumaan siitä heti maksuasiat hoidettuamme. Jee, enää muutama perinteinen silmälääkärikäynti ja sitten saan maksaa laser-leikkauksen !
Eiväthän nuo lasit hirveästi ole Santerin elämää rajoittaneet mutta tosiasia on että helpommalla pääsee töissäkin sitten aikuisena kun ei tarvitse laseista huolehtia lainkaan. Kun kerran noita hyviä leikkauksia on ja yksi kasvattini omistaja on kehunut itselleen suoritettua operaatiota niin tokihan tälläinen elämän helpotus on hyödynnettävä. Eikä se maksa edes hirveästi, tällähetkellä alta 3000 per silmä. Se on aika paljon, tietenkin, mutta jos lasketaan että heppu elää kuutisenkymmentä vuotta niin sinä aikana pitäisi ostaa aika monet silmälasit ja käydä silmälääkärillä. Niistä tulee äkkiä se kuutisentonnia mitä kahden silmän leikkaus maksaa. Joten oikeastaan se leikkaus on edullinen, riippuu aika paljon siitä kuinka asiaa miettii.
Marraskuussa rakennustarkastaja kävi tarkastamassa uuden jätevesisysteemimme ja teki hevosten tallillekkin lopputarkastuksen. Kaikki on kunnossa, tietenkin. Santeria nauratti kun kerroin kuinka hyvin Humu ja Disco suhtautuivat tarkastukseen; ne tunkivat talliin sisälle ja olivat koko ajan siinä tarkastajan lähellä. Santeri sanoi "no ne tietty halus olla kertomassa että pakkohan tän tallin on olla hyvä kun me kerran tykätään olla täällä". Niinpä, hevosemme todellakin viihtyvät tallissaan eikä meillä ole koskaan mitään vaikeuksia saada niitä talliin. Nehän tulevat vaikka keskellä päivää ja kesälläkin talliin jos vain hihkaisemme "hepulit, sisälle". Ei ole tarvista narrata tai jahdata, nämä viihtyvät omassa tallissaan ja silloin tallin on oikeastikkin oltava hyvä.
Koulu loppui syyslukukauden osalta taas joulukirkkoon. Nyt vasta oivalsin miksi tuolla Joutsassa on aina näitä kirkko-juttuja...no ei tarvitse kenenkään suunnitella mitään ohjelmaa eikä järjestää mitään kivaa, senkun vain pyydetään pappia pitämään jumalanpalvelus ja se on siinä. Alakoulussa oli toki kirkkojuttujakin mutta ei jokaisella kerralla vaan vuorotellen. Siten oppilaatkin pääsivät vaikuttamaan juhliin eivätkä olleet vain yleisönä jossain jumalanpalveluksessa.
Vietimme joulua ihan omalla perheellä.
Santeri sai kaikenlaista pikkukrääsää mopoaan varten ja tietenkin myös tarpeellista tarviketta, minähän olin ostanut Tuurista marraskuussa siellä käydessäni ajorukkaset sekä Santerille että isälleen. Molemmat rakkaat mieheni saivat uudet kellot, kurillani ostin Santerille kellon jonka merkki on Police. Isänsä sai Leijona-kellon koska hän on sellaisesta haaveillut jo aika kauan. Santeri sai uuden nahkaisen lompakon, sellaisen jossa on tulevaa mopokorttia varten hyvä paikka. Täytyyhän sitä varustautua tulevaa varten, olisi ikävää joutua kaivelemaan korttia jostain farkkujen taskusta.
Eniten Santeri taisi kuitenkin innostua tuosta avaimenperästä jonka hän sai...minähän maalautin taiteilijalla kuvan tuosta moposta joka odottaa kevättä ja kortillista kuljettajaa. Santeri sanoi "tää on liika hieno, ei tätä uskalla käyttää mutta tää on tosiaan ihan liika upee ja varmaan makso karseesti". No ei maksanut ja tottakai sitä voi käyttää, teetän uuden jos menee huonoksi. Se kuva on kuitenkin suojassa siellä avaimenperän sisällä joten ei sitä tarvitse varoa.
Meillä oli kaikenkaikkiaan kovin leppoisa joulu ja vuodenvaihde, Santeri ilmoitti kun kysyin josko haluaisi piipahtaa Joutsassa katsomassa uudenvuoden juhlintaa "no en todellakaan halua, miks haluaisin?" Voi toista, pysyisipä hän aina tälläisenä "kotikissana".
Olen niin onnellinen ettei Santeria oikeastikkaan kiinnosta pätkän vertaa lähteä kavereiden kanssa kaljaa kittaamaan tai muuten vain retkuamaan. Tuntuu hyvältä tietää ihan varmaksi että oma lapsi ei ainakaan ole ollut osallisena jos paikallislehdessä on kirjoitus jostain nuorisoporukan tolloilusta tai alaikäisten kännäilyistä.
Nyt kun olen kasvanut ihmisenä niin paljon etten enää viitsi "ottaa pultteja" pikkuasioista enkä usko suoraan mitä opettajat vinkuvat viesteissään niin koen että olemme tavallaan saaneet perheemme täyteen kukoistukseensa. Meitä ei ole enää kaksi aikuista ja lapsi vaan meitä on todellakin kolme ihmistä tässä perheessä. Me olemme oppineet luottamaan toisiimme ja tiedämme ettei kukaan meistä koskaan petä toisen luottamusta ja että jokainen on riittävän rohkea tunnustaakseen väärintekemänsä asiat ja väärässäolonsakkin.
Täytyy vielä yrittää keväällä saada Santeriin lisää intoa koulua kohtaa, enäähän on jäljellä kevätlukukausi ja sitten ysiluokka. Kyllä Santeri pystyy nostamaan numeroita niin paljon että tulevalla päästötodistuksella pääsee muuallekkin kuin vain sille yhdelle linjalle jolle hän ammattikouluun haluaa. Eihän sitä koskaan tiedä haluaako sitten myöhemmin vaihtaa alaa ja silloin on hyvällä päästötodistuksella merkitystä. Santeri itsekkin tietää pystyvänsä parempiin tuloksiin, naureskeli minulle että "heleposti nousee numerot jos vaan viittin, en tiiä viittinkö, paljonko maksat jos nostan numeroita jo keväällä ?"
Katsotaan nyt tehdäänkö sopimus numeroiden nostosta jo kevättä varten...periaatteessahan minä olen jo pitkään syyllistynyt lahjontaan sillä meillähän on sopimus paljonko maksan mistäkin koenumerosta. Ehkä näin ei saisi tehdä mutta Santeri tarvitsee kunnollisen porkkanan suorittaakseen kokeet kunnolla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti