1997

TAMMIKUU 1997
Täällä uusivuosi oli hieman äänekkäämpi kuin mihin olemme Nyrölässä tottuneet mutta ei mitenkään kamalan pelottava kuitenkaan.
Koirat ovat ulkoillessaan kyllä hieman haukkuherkempiä täällä kuin Nyrölässä, ehkä ne eivät vielä ihan täysin luota siihen että me ihmiset osaamme suojella alueita ja siksi ne katsovat aiheelliseksi komentaa ulkona kun kuulevat vieraita ääniä.

Ja hyvä onkin että haukkuvat huomatessaan jotain outoa, täälläpäin ihmiset eivät oikein tunnu käsittävän että kennel ei tarkoita samaa kuin ympärivuorokautisesti auki oleva eläinnäyttely. Pihaan tunkee jos jonkinmoista kyläläistä ja sitten kun yritän nätisti kysyä että voinko auttaa (kun enhän minä tiedä onko heillä jotain oikeaakin asiaa) niin he vain naureskelevat että tulivat katsomaan. Just joo, eivät sitten voisi mitenkään soittaa etukäteen että tulenpa nyt katsomaan oletteko te edes ihmisiä kun en tunne teitä entuudestaan...ihme sakkia.

Onneksi emme ole muuttaneetkaan tänne toiveinamme saada ystäviä, me tulimme tänne koska tarvitsimme enemmän tilaa jotta Santerin hyvinvointi pystytään varmuudella turvaamaan eikä minun ammattini vaaranna hänen kehitystään tai terveyttään.

Tuntuu vaan kovin ikävältä sanoa näille tällälailla ilmoittamatta meille pyrkiville että valitettavasti ei ole nyt aikaa ottaa teitä taloon sisälle, soittakaa seuraavan kerran etukäteen niin katsotaan sopiva aika.
Nämä eivät selvästikkään käsitä että koirat tarvitsevat säännöllisen hoidon eikä niiden aikatauluista voi jonkun ventovieraan kyläläisen takia tinkiä.

Samapa tuo, jos suuttuvat siitä että emme voi keitellä kahveja juuri silloin kun se heille sopii niin sittenpä suuttuvat. Emme me voi jokaista ihmistä alkaa miellyttämään, pakko on pitää omat hommat totutuissa kaavoissa että saa työt tehtyä kunnolla.

6.1. Kolleegani Erja kera miehensä kävi meillä ja tuntuivat pitävän uudesta talostamme kovasti. Santeri oli elementissään kun sai näyttää ulkona missä vasta menee meidän tontin rajat. Oli kuin isäntä konsanaan, nippanappa pääsi tuolla hangessa kahlaamaan vaikkei lunta olekkaan kuin reilut 10 senttiä. Mutta isäntäpä onkin pieni joten hänelle tuokin lumimäärä on paljon.

7.1.-9.1. Ystävä-kolleegani Sanna oli meillä käymässä. Sanna tykkää Santerista ihan mahdottomasti ja Santeri tykkää Sannasta. Joskus minusta tuntuu että heidän kahden välillä on jokin salainen  yhteys, niin hyvin ymmärtävät toisiaan.

11.1. Anne S. joka "pelasti minut nälkäkuolemalta" silloin Santerin ollessa ihan vastasyntynyt kävi perheineen hakemassa heille uuden pennun. Olemmehan toki tavanneet tässä välissä siellä Nyrölän kodissammekin vaikken olekkaan  niitä tapaamisia mihinkään kirjannut. Täällä uudessa isossa kodissa on niin kiva ottaa ystäviä vastaan että mieluummin minä täällä tapahtuneista käynneistä kirjoittelen kuin siellä Nyrölän pienessä mökissä tapahtuneista.

11. - 12.1. Kaimani Seija, ystävämme ja kolleegani, oli meillä yökylässä. Vaikka me Seijan kanssa höpisimmekin koirista, kasvatuksesta ja muusta sellaisesta oli Santeri tehokkaasti touhuissamme mukana. Seija toi tullessaan "muutaman" akvaarion ja sehän oli tosi nätisti tehty. Meillä ei Nyrölässä ollutkaan akvaariota koska tilaa oli niin vähän ja olen aina tykännyt akvaarioista.
Manu kasvoi kohisten ja kun kasvattajansa Seija näki sen ja Santerin yhteyden hän varotteli meitä. Kaukkari ei taatusti tee Santerille koskaan mitään mutta varokoot itseään se joka vähänkään uhkaa tuota poikaa, saattaa kyseinen henkilö joutua vähintäänkin pitkälle sairauslomalle. Niin varmaan onkin, kaukkarit kun puolustavat sitä minkä kokevat tärkeäksi ja Manuhan kokee Santerin ihan arvokkaimmaksi aarteeksi mitä meiltä voi löytyä.
Onneksi olemme varautuneet tähän ja pidämme visusti huolen ettei mitään väärinkäsityksiä pääse koskaan syntymään. Ei meillä ole tarvetta testata kuinka Aarrevahtina oleva kaukkari toimii.

Nyt meillä on tuolla yläkerrassa valmiina jo parille huoneelle nimetkin, päätimme nimittäin että se kennelisti joka ensimmäisenä ennättää jossain huoneessa yöpymään, saa kennelnimensä sen huoneen oveen. Sitten noita huoneitakin on helpompi "puhutella" kun jokaisella huoneella on nimi eikä typerä numero.

18.1. kävimme pikaisesti Jyväskylässä, lähinnä ostamassa akvaarioihin kasveja. Täytyy laittaa ne ensin paikoilleen ja sitten antaa altaiden kypsyä rauhassa. Olen yllättänyt ettei Santeri yhtään ehdotellut vanhaan kotiin menemistä vaikka siitäkin talosta toki kaupunkireissullamme puhuimme koska onhan meidän suunniteltava sen myyntiinlaittamistakin kevään koittaessa.

20.1. Kamala sentäs, Santerilla on kämmenissään punoittavaa pienenpientä näppyä ! Käsiään ei kutita mutta ovat kyllä sen verran ärtyneen näköiset että huomenna on päästävä lääkäriin.

21.1. Tilasin meille taksin koska emmehän pääse täältä mitenkään muuten päiväsaikana lääkärille. Emme edes tuohon lähimmälle terveyskeskukselle. Kyllä nyt nolottaa...se punoitus ja iho-oireet johtuvat kivirappuihin laittamastani vahasta. Tajusin sentäs kertoa lääkärille että niitä pintoja Santeri ajoittain käsittelee joten lääkäri osasi yhdistää asiat toisiinsa. Hieno homma ettei kyseessä ole mitään sen vakavampaa, täytyy nyt vaan sitten neuvoa Santeria joko olemaan koskematta rappuihin tai laittaa ohuet hansikkaat käsiinsä jos menee nelinkontin rappusissa.

28.1. Minullapa onkin pieni ammattilainen perheessäni. Siis myynnin ammattilainen. Meillä kävi Finnveran rahoitusmies miettimässä kanssani josko vaikka hakisin naislainaa (pieni korko) jotta saisin laajennettua toimintaani nopeasti sellaiseen mittakaavaan mihin kiinteistön tilat sallivat sen laajentua.

Olin laittanut pentueen tuohon eteläpäädyn keittiöön ja kun Erkki H., tämä rahoitusmies, oli lähdössä pois ja laittoi kenkiä jalkaansa niin Santeri läväytti keittiön oven auki ja tuumasi "katos mitä täällä on". Erkki jäi kaksinkerroin mutkalle katsoen hämmästyneenä pentuja. Otin sieltä käteeni sen ainoan vapaana olevan, Hercules-nimisen pennun ja nauroin että eikös tälläinen olisi teille passeli. Erkki kertoi että itseasiassa he ovat harkinneet kyllä koiran ottamista mutta tämä tuli niin äkkiä. Pidin pentua käsissäni, se heilutti vimmatusti häntäänsä ja virnuilin Erkille että eikös tämän kutsumanimi olisi Ecu ja sehän on taas aikatavalla ammattiisi liittyvä sana.

Illalla sitten Erkin vaimo soitti ja sopi tapaamisesta. Tulivat käymään ja niinhän siinä kävi että Ecu muutti tuolle perheelle, ensimmäiseksi Cotoniksi. Jestas että poikani osaakin hommat hyvin, oli ilmeisesti tarkkaillut Erkkiä sen verran tehokkaasti että tuumasi hänen olevan luotettava ja siten sopiva kasvattini huoltajaksi.

HELMIKUU
1.2. "Juustolan" tyttö, Kikka kera ystävänsä Johannan tuli tänään käymään. Minusta ihan tuntuu että vaikka Johannan piti olla se enemmän koirista ja kenneltoiminnasta kiinnostunut niin Kikka on kuitenkin se joka on enemmän touhuistani kiinnostunut. Kikkahan tuli tänne oikeastaan ystävänsä tueksi.

6.2. Kikka ja Johanna tulivat ilalla testaamaan josko vaikka Uri olisi sopiva junior handler-koiraksi. Ei oikein lupaavalta vaikuta, Uri ei tunnu innokkaalta touhuamaan vieraiden kanssa. Santeri sen sijaan touhuaisi kovinkin mielellään vallankin Kikan kanssa.
Viikolla 9 oli täälläpäin maata hiihtoloma koululaisilla ja Nyrölästä Suvi tuli meille Santerin iloksi. Yhdessä me sitten rymisimme tuolla ulkona, teimme lumilyhtyjä, vedimme toisiamme pulkalla ja nautimme kauniista säästä ja toistemme seurasta.

Tuossa kuistilla, josta koirat kulkevat tarhoihinsa, on sellainen Santerin isin tekemä portti estämässä koirien hyppäämistä väärälle puolelle aitausta. Sen lukko on hieman jäykkä kun on kostea keli ja Santerilta meinasi loppua huumorintaju kun hän ei saanut sitä heti auki. Suvi oli niin ihana kun hän rauhallisella äänellä sanoi Santerille "hei älä ole noin  mies, tää on kuule tekniikkalaji eikä mikään voimien näytön paikka". Santeri ei edes suuttunut vaan häntä nauratti monta päivää tuon jälkeen Suvin neuvoa "tekkiiikka-laji" hän hihitteli yksinään muistellessaan Suvin ohjeita.

MAALISKUU
1.3. Isi ja Santeri kävivät lämmittämässä Nyrölän takkaa ja leivinuunia. Siellä ollessaan heille tuli vieraita, joku pariskunta oli kovin kiinnostunut ostamaan Haapapellon ! No hui kauhistus, eihän sitä oltu vielä edes laitettu myyntiin ! Naapurista olivat kuulleet että talo on myynnissä. Sehän on totta, niinhän se onkin mutta vasta keväällä kun koivujen lehdet ovat vihreitä ja kaunis tontti myy taloa puolestamme.
Ja juuri samalla hetkellä kun isi ja Santeri tulivat kotiin soi puhelin: Anne, Mira ja Pekka haluaisivat ostaa sen Haapapellon talomme. Entistäkin hassumpaa, samaan aikaan kaksi ostajaa eikä talo ole edes virallisesti vielä myytävänä.

4.3. Koska talokaupat on tehtävä kun ostaja löytyy niin ei sitten muuta kuin järjestämään terveystarkastajaa ja rakennustarkastajaa tekemään tarkastusta talolle ja ilmoittamaan ostajahalukkaille että se jolla on rahat ensin valmiina saa talon omakseen.

7.3. Kävimme Jyväskylässä tekemässä kauppakirjat Nyrölän kodistamme. Siitä tuli nyt sitten Annen, Miran ja Pekan uusi koti. Onneksi Santeri ei mitenkään tunnu haikailevan sitä paikkaa, ei tarvitse pelätä että hänelle iskee entisen kodin kaipuu kovin voimakkaasti juuri kun talo on siirtynyt toisten omistukseen. Ei kai se enää voi iskeä kun ei ole tähänkään mennessä iskenyt...eihän...

15.3. Lähdin Suvin, Santerin ja vesikoiramme Urin kanssa Messukeskuksen koiranäyttelyyn, menimme junalla sinne ja takaisinkin. Olimme näyttelyä edeltävän yön Santerin haltijakummien, Norman ja Kustun luona. Tosi kiva että Suvi viitsi lähteä mukaamme, on aina helpompaa kun on kaksi ns. aikuista vahtimassa koiraa ja lasta kuin mitä jos ilman apuvoimia reissaisin.

Näyttely meni kivasti, Santeri oli sievästi kummivanhempiensa luona ja näyttelyalueella Norma piti hänelle seuraa. Norma osti aivan hurjan hienon liivin Santerille, se on nyt Santerin uusin aarre ja hän haluaa pukea sen kaikkien vaatteidensa seuraksi.

24.3. Kamalasti tämä talo vie öljyä, vastahan sitä tilattiin ja taas piti tilata lisää. Santerista on kiva kun öljyauto tulee, sehän on suuri ja pitää jännää murinaa ja on kuitenkin ihan turvallinen. Tuolla me taas seisoimme katsomassa kun öljyauton setä täytti talomme öljysäiliötä.

27.3. Jännä päivä, meille tuli hoitoon rottweiler-uros joka ei pidä lapsista. Onneksi sen omistaja uskoi kun sanoin että Santeri ei taatusti tee sille koiralle mitään eikä mene edes luokseen joten varmastikkaan koiraa ei meillä kiusata.
Suvikin tulee meille tänään viettämään pääsiäsvapaitaan. Kiva, jos tuo koira vaikka vie paljonkin aikaani niin Santerilla on hyvää seuraa sitten Suvista.

29.3. Nyt se sitten tapahtui, lapseni luontaiset eläinten käsittelytaidot tuli todistettua ja vieläpä vähän vahingossa. Tämä rottweiler, joka ei pidä lapsista, näki Santerin ja Suvin tuossa ulkona kun olin tulossa sen kanssa kävelyltä. Koira meni suoraan kohti Santeria ja tuumasin että enpä puutu asiaan vaan ainoastaan tarkkailen. Koiruus haistoi Santeria ja heittäytyi selälleen Santerin eteen nauraen naama levällään. Santeri katsoi koiraa, katsoi minua ja kysyi "mitä tuolle tapahtu, mikke makkaa noin ?" Minähän en voinut sitten muuta kuin sanoa että se haluaa olla sun kaverisi. Santeri katsoi koiraa ja tuumasi "mää en taija kokkee ollenkaa, iha liia ito koijja".

30.3. Rottis-herra lähti omaan kotiinsa ja kerroin isännälleen mitä oli tapahtunut. Isäntä tuumasi että kun se koira kerran noin teki niin se ei sitten pidä Santeria lapsena vaan haluaa olla Santerin kaveri. Joistain lapsista Bruno kuulemma pitää, joitain se ei voi sietää ja jos se yhden kerran on päättänyt jostakusta pitää niin sen jälkeen sen kanssa ei ole varmasti ongelmia.

HUHTIKUU
4.4. Bruno tuli taas viikonlopuksi hoitoon ja nyt annoin Santerin olla seurassani melkein aina kun olin viemässä Brunoa lenkille. Bruno yritti mielistellä Santeria, halusi olla kaveria. Ilmeisesti tuo, että Santeri ei pahemmin siitä koirasta välitä tekee koiran mielestä Santerista tosi hyvän tyypin. Näinhän se koiramaailmassa menee, pomot eivät pahemmin hae yhteyttä ja siksi niitä pitää palvoa.

7.4. Eläintarha senkun kasvaa. Meille tuli sika. No jaa, minisika mutta sika kuitenkin. Tämä on asunut luovutuksesta lähtien tavallisessa omakotitalossa ja nyt se on alkanut käyttäytymään ikävästi, se puree ihmisiä ja kirkuu jokaisesta komentamisesta. Tänne vaan, kyllä meillä aina yksi sika saadaan kuriin ja nuhteeseen.

8.4. Opastin, Santerin avustuksella, Ruusa-sian ulos. Se oli aivan ihmeissään, eihän se ollut käynyt ulkona ollenkaan siellä entisessä paikassaan. Minä nyt en kuitenkaan halua että sika kakkaa suureen hiekkalaatikkoon sisälle, minä haluan että se oppii tekemään tarpeensa ulos. Eikä se opi ulos niitä tekemään jos sitä ei sinne vie.

Totta on että tuo eläin on ilkeä. Se yrittää purra ihan koko ajan vaikka kukaan ei tekisi sille mitään. Santeri pelkää sitä eikä suostu uskomaan että jos sitä sikaa läppäsee tyhjällä talouspaperirullalla kärsälle kun se tulee kärsä törössä puremaan niin se oppii kyllä ettei saa purra. Santerin mielestä tuollainen on "eläinlääkkkäyttä" , "ei tikaakaan taa hakata". Olen yrittänyt selittää että ei se ole hakkaamista jos läppäsee ja samalla sanoo napakasti EI. Santeri vääntää itkua jo pelkästään ajatuksesta että hänen olisi lyötävä sikaa.
Voi ei, taisin tehdä tyhmästi kun otin tuon sian meille.

11.4. Tulin siihen tulokseen että kaikkien kannalta on parasta jos sialla on oma huone alakerrassa. Se saa olla siellä rennosti eikä sen tarvitse olla koko aikaa ihmisten kanssa. Saattaahan se olla että tuo sen pureminenkin on vain stressistä johtuvaa. Ulkoilut menevät hyvin, sika juoksee rappusissa kovin kevyesti ja nyt se on oppinut tekemään tarpeensakkin ulos.
Nyt Santerikin uskaltaa koskea siihen eikä tuo sika enää yritäkkään purra. Stressi se sitten taisi olla joka pisti sian puremaan ihmistä.

19.-20.4. Meillä oli vähän pidemmän kaavan mukaiset synttärit ! Seija ja Sanna olivat meillä koko viikonlopun ajan vaikka oikeastihan synttärit osuvat vasta tulevan viikon keskiviikolle. Mutta mikä ettei näin tärkeän ihmisen synttäreitä voisi viettää useanakin päivänä. Itseasiassa me naisihmiset olimme kyllä osan molemmista päivistä kurssitettavina, yksi mies kävi selostamassa koira-asioita Jyväskylässä ja näin me saimme mahdutettua samaan viikonloppuun sekä työtä että huvia.
Santerihan nautti, tietenkin, kovasti siitä että iltaisin hänellä oli parikin perheen ulkopuolista naista halimassa ja hellimässä häntä.

Sunnuntaina Tiina ja Markkukin kävivät. Ja lauantaina lapsuuden ystäväni Taru sai poikavauvan, 51 cm ja 3780 gr oli pienen mitat. Voi kun saisin tavata Tarun, hän ei ole nähnyt Santeria ollenkaan ja uskoisin että nämä kaksi tulisivat hyvin toimeen keskenään. Molemmat aitoja ihmisiä, sellaiset tulevat yleensä hyvin toimeen toistensa kanssa.

22.4. Santerilla oli neuvolakäynti. Ihan näin meidän kesken ja kaikilta salaa...ei mitenkään kamalan vakuuttava käynti. Toisaalta, me olemmekin jo tottuneet Vuoden terveydenhoitaja:n palveluun ja ammattitaitoon joten ei meille ihan kuka vaan neuvolan täti riitä.

23.4. Tänään se sitten on, Santerin virallinen syntymäpäivä. Kolme vuotta...jännää kun ajattelee että "jo" tai "vasta" kolme vuotta. Santeri on jotenkin niin tavattoman kypsän tuntuinen, ei häntä osaa ajatella vasta kolmivuotiaana.

Isillä on tämä viikko vapaata töistä joten hän tekee Santerin kanssa tuolla pienessä metsikössämme siivoiluhommia. Sieltä on kaadettu puita pois ja siellä on hirveästi risuja. Onneksi maasto on senverran tasainen että Santeri pystyy olemaan siellä isänsä kanssa hommissa.

25.-26.4. Olimme "kahdestaan" viime yön. Isi oli risteilyllä. Meillä oli ihan kivaa eikä kumpaakaan yhtään itkettänyt vaikkei isi tullutkaan viereemme nukkumaan.

30.4. Entisen eläinlääkärimme koira tuli hoitoon. Santeri ei oikein pidä tästä koirasta ja minä tiedän syynkin. Tuo ajokin pentu on aivan tavattoman kohelo kun se yrittää olla kaveria ja Santeri ei pidä vöyhötyksestä. Harmi, koira on ihan kiva ja olisi kiva leikkiä sen kanssa yhdessä mutta en voi pakottaa Santeria kestämään vieraiden koirien kohelointia.

TOUKOKUU

4.5. Ajokki lähti omaan kotiinsa ja talossa on taas melkein rauha. No joo, kolleega-pariskunta kävi hakemassa heille pennun, Oona-mamman tyttären. Mutta muuten on rauhallista, ei mitään erikoista.

7.5. Kirsi tuli koirineen meille ja lähtee vasta lauantaina samalla kun minä menen ottamaan kiharat ja uuden värin. Kirsin tulo meille toi taas lisää sellaista turvallisuuden tuntua, on hyvä tietää että on olemassa ihmisiä jotka osaavat tarpeen vaatiessa tulla hoitamaan huusholliamme.

8.5. Isi kävi olemassa Nyrölässä. Oli siellä koko päivän. Purki koira-aitaukset sieltä pois kuten oli sovittu talon ostaneiden kanssa. Santeri kyseli muutaman kerran "millo iti tulee" mikä tuntui minusta oudolta. Ei hän yleensä kysele isänsä perään, ihan kuin olisi jotenkin tiennyt että tänään on helatorstai eikä siis ole mikään normaali arkipäivä.

13.5. Santerin haltijakummeista toinen, Kustu, tuli illalla tosi myöhään. Oli sitten keskiviikon täällä ja lähti pois vasta illalla myöhään. Santeri jutteli kumminsa kanssa kaikenlaista ja minä olin välillä hieman hämilläni juttujensa laadusta.

15.5. Jahtasimme jäätelöauton kiinni ja saimme kotiin monenlaista herkkua ! Onneksi menimme jäätelöauton tulopaikalle hyvissä ajoin ja saimme leikkiä siinä leikkipuistossa oikein kunnolla. Santeria pelottaa edelleenkin keinuminen, en käsitä mikä siitä tekee niin pelottavaa kun hän kuitenkin uskaltaa kiipeillä eikä siis pelkää sitä korkeuttakaan. En viitsi pakottaa häntä keinumaan, katselkoot vierestä kun minä keinun ja tehkööt itse niitä tasapainoharjoituksia sitten.
Isi lähti reissuun tänään ja me olemme kahdestaan.

16.5. Teimme kahdestaan pikavisiitin mummin luo, vähän niinkuin myöhästynyttä äitienpäivää menimme viettämään. Ilta sujui hienosti kahdestaan, ihme juttu muuten että minun ei tarvitse lukea iltasatua mutta kun isi on kotona niin isin on pakko lukea että pikkiriikki pantteri suostuu nukkumaan.

17.5. Isi tuli iltapäivällä kotiin ja minä annoin näille kahdelle, toisistaan vähän aikaa erossa olleille, mahdollisuuden viettää isä-poika aikaa. Koulutin yhtä koiraa ja tein omia hommiani pysytellen poissa näiden kahden jaloista. Haluan varmistaa että heilläkin on mahdollisuus tehdä omia juttujaan kahdestaan koska minullakin on mahdollisuus olla Santerin kanssa kahdestaan. Olisi aika tyhmää jos minä saisin nauttia poikamme nokkeluudesta kahden kesken ja sitten vielä olisin jakamassa häntä isänsä kanssa kun isänsä on kotosalla.

18.5. Päivi kera perheensä tuli käymään. Heillä on kyllä niin tavattoman sievästi käyttäytyvät tyttöset että kateeksi käy. Olen aina kuvitellut että siskokset ovat toistensa kimpussa aina ja koko ajan mutta nämä kaksi ainakin tulevat hyvin toimeen keskenään ja selvästi rakastavat toisiaan. Ihanaa, tälläistä perhettä on kiva seurata sivusta.

23.5. Olin koko päivän Kirsin kanssa Espoossa, kävin suorittamassa mikrosiruttajan kurssin ja samalla veimme Peppi-vesikoiran Santerin haltijakummeille. He tarvitsevat kukkakaupan puolelle lahjomattoman vahdin joten Peppi on sinne sopiva.

Santeri oli ollut isänsä kanssa ulkohommissa kuulemma koko päivän. Noinkohan sittenkään, ei ollut edes kaikki ulkovaatteet likaisia kun illalla tulin kotiin. Santeri osaa nimittäin saada vaatteensa tosi nopeasti likaisiksi eikä suostu pitämään likaisia vaatteita yllään vaan vaihtaa ne nopeasti puhtaisiin. Ja kun kerran kaikki vaatteensa eivät olleet likaisia niin eivät ole kyllä voineet olla koko päivää ulkohommissa. Nooh, samapa tuo minulle on, pääasia että ovat pitäneet hauskaa.

26.5. Kurkiauran koulun 1 ja 2 luokkalaiset piipahtivat pihassamme kuulemassa eläinten hoidosta ja käsittelystä ja vähän luonnonsuojelustakin. Tämä oli toki sovittu etukäteen Lahden Jounin, koulun johtajaopettajan kanssa. Jouninhan tiedän entuudestaan, hänen pikkuveljensä pyöri aikoinaan samoissa porukoissa kuin minäkin siellä Säynätsalossa. Ja Jouni on itseasiassa Santerin isin koulukaveri joten tuttu tyyppi vaikkei ollakkaan oltu paljoa tekemisissä keskenämme sitten ns. aikuisiän saavutettuamme.

Tuonne koulullehan on meiltä matkaa kymmenisen kilometriä mutta täällä on sellainen tapa että keväisin koko koulu, pari luokkaa kerrallaan, ajaa fillareilla tuonne Selänpohjaan viettämään päivää. Me olemme tässä matkan varrella joten tässä oli sellainen taukopaikka. Tarjosin tietenkin mehua ja keksejä näille reippaille oppilaille.

Ihme mies tuo johtaja-opettaja...kaikki lapset katsovat häntä koko ajan kuin jotenkin palvoen. Hän on selvästi onnistunut saamaan lasten luottamuksen itselleen, siitähän tuo tuollainen lähes käsinkosketeltava  kunnioitus tulee.

Santeri leikki omia leikkejään puuttumatta mitenkään koululaisten täälläoloon. Ei käynyt ottamassa edes mehua vaikka olin sanonut että saa käydä ottamassa jos janottaa. Sanoi sitten minulle,  kun koululaiset olivat lähteneet että "mä aattelin että niillä on janompi ku ne tuli kaukaa, mää voin ottaa kotoo vettä jos janottaa".
Kultapieneni, ei tarvitseisi aina ajatella toisia noin paljoa...

27.5. Tänään meillä oli sitten Kurkiauran koulun 3-4 luokkalaiset. Jouni joutui korottamaan ääntään kun yksi oppilaista meinasi mennä liian lähelle kiellettyä koira-aitausta. Lapsonen kipitti heti takaisin omalle paikalleen, kukaan ei ilveillyt hänelle vaikka hän olikin saanut ryhmänsä nähden palautetta. Lapsi katsoi Jounia niin että melkein näin sydämenkuvien lentelevän silmistään. Uskomaton yhteistyö opettajalla ja oppilaillaan !

28.5. Nyt oli sitten vuorossa 5-6 luokkalaiset. En ala mitään, miksi Jouni on opettajana tuolla Kurkiauran koululla eikä tuolla Rutalahdessa jonne joudun Santerin sitten joskus laittamaan. Tämän opettajan kyky seurata oppilaidensa vireystilaa ja muuta hyvinvointia on aivan uskomatonta. Tälläisen opettajan soisin opettavan omaa lastani. Vai olisiko niin että Rutalahdessakin on tälläisiä opettajia, olisiko niin että pienellä paikkakunnalla opettajat ovat enemmän täysillä hommassaan kuin mitä suurissa paikoissa töissä olevat opettajat ?

31.5. Jossu-Possu, entinen kennelorjani, sai painaa ylioppilaslakin kutreilleen. Onnea Jossu !

KESÄKUU

1.6. ensimmäiset Kennelapulaiskurssilaiset haettiin Jyväskylästä rautatieasemalta. Santeria vähän ujostutti kun taloon tuli yllättäen nuoria naisia mutta jo illalla hän jutusteli neitosten kanssa. Kun porukkaa alkoi kertymään enemmänkin  niin Santerikin rentoutui. Ihan kuin olisi ajatellut että suuri määrä nuoria naisia on turvallisempaa kuin vain muutama entuudestaan tuntematon nuori nainen.

Kennelapulaiskurssi kesti viikon ja Santeri osallistui vapaa-ajan viettoon. Hän hämmästytti porukkaa koira-aiheisella tietämyksellään ja minä olin niin tavattoman ylpeä pojastani. Ei meillä kyllä kamalasti puhuta koirajutuista kun ollaan omalla porukalla mutta Santeri jotenkin osaa ottaa tiedonmuruset haltuunsa ja paljastaa tietonsa sitten sopivissa tilanteissa.

8.6. Pappa ja mummi toivat Santerin isopapan vanhan veneen ja siihen kuuluvan pienen perämoottorin meille. Kiva kiva, veneily on hauska harrastus ! Kuinkakohan  monet liviit täytyy ostaa ennenkuin ollaan siinä lopullisessa aikuiskoossa. Eihän voi ostaa mitään kasvunvaraa vaan liivien on oltava juuri oikeankokoiset.

Santeri oli kovin ilahtunut siitä että se vene on sentäs Niilo-papan entinen. Jostain syystä kaikki johon liittyy joku edesmennyt sukulainen, on Santerin mielestä arvokkaampaa kuin mikään uusi ja hieno, kaupasta juuri tullut esine. Eihän tuota Niilo-papan vanhaa videonauhuriakaan saa kuulemma koskaan hävittää vaikkei se toimikkaan, sitä voi joskus sitten rassata, se on siis säästettävä sitä jotain tulevaisuuden tyhjää hetkeä varten että Santeri saa purkaa sen osiin ja opetella vhs-nauhurin toimintoja.

13.6. - 15.6. Santerin haltijakummi Norma oli meillä ja hänellä oli Santerin kanssa pitkät kahdenkeskiset juttutuokiot. Minulla ei ole mitään käsitystä mistä nämä kaksi keskenään puhelivat, mitäpä se minulle kuuluukaan jos heillä oli ihan kahdenkeskeisiä asioita keskusteltavanaan.
Juhannuksena, 21.6. Santerin Timo-eno piipahti puolestani Hollannissa hakemassa meille kaksi koiraa. Vei sinne yhden, toki, samalla reissulla. Santeri ja isi olivat Jounin ja Pertin luona sen aikaa mitä Timon lento Helsinki-Amsterdam-Helsinki kesti ja koko porukka tuli sitten yöllä kotiin. Olin tehnyt suklaakakun palkkioksi Timolle ja keskellä yötä sitä sitten mussutettiin. Santerikin oli ihan virkeä vaikka takana olikin rankka päivä ja kyläreissu ystävien luona ja rytmi ihan sekaisin.

HEINÄKUU

1.7. - 3.7. Jouni ja Pertti olivat meillä. Santeri keskusteli kovin paljon ystäviemme kanssa ja meillä oli aivan mahtavan leppoisaa yhdessäoleilua. Saimme taas kerran olla ylpeitä poikasemme erinomaisen hienoista käytöstavoista, hän ei kertaakaan kiukutellut, ei meuhkannut eikä keskeyttänyt toisten puhetta. Luotti siihen että saa kyllä puheenvuoron hänkin. Jouni ihan ääneen hämmästeli kuinka nokkelasti Santeri osaa luovia aikuisten kanssa keskustelutilanteissa ja minä vaan virnistelin että kaipa lapsesta tulee tälläinen kun on enemmän aikuisten kuin toisten lasten kanssa.

3.7. Kirsi tuli koirineen meille koiravahdiksi ja me kävimme ihan pienellä kesälomareissulla.
Menimme ensin Turkuun, siellä nousimme laivaan ja reissasimme Maarianhaminaan.
Maarianhaminassa oli hieman pilvinen sää ja vettäkin ripsautti aina välillä. Silti kävimme tutustumassa paikalliseen huvipuistoon ja pidimme muutenkin hauskaa. Santeri kävi isin kanssa tutkimassa sellaista vanhaa, nyt museona olevaa, purjelaivaa ja tämä teki Santeriin suuren vaikutuksen. Hän kertoili minulle laivalla näkemistään asioista ja niin lennokas oli selostuksensa että pystyin hyvinkin hahmottamaan mistä hän kulloinkin puheli.

Maarianhaminan ehdoton suosikki oli se Ahvenanmaan pannari. Onneksi minulla on sen teko-ohje kotona, kaksikin eri versiota siitä. Voimme herkutella sillä sitten kotosallakin ja muistella samalla Maarianhaminassa kokemaamme.

Santeria kyllä harmitti että osa ihmisistä ei puhunut ollenkaan suomea vaan minun oli puhuttava heidän kanssaan ruotsia. Sanoi kyllä isälleen että "hyvä kun äiti on mukana ja kääntää puheet että mäkin tajuan mistä puhutaan". Oli siis vähän ylpeä äidistään vaikkei sitä ihan suoraan sanonutkaan. Tuumasi myös että "sitte ku mä oon koulussa ni mäki alan puhuu ruotsia ja sitte ei tartte äidin kääntää".

15.7. vein Santerin kanssa Timo-enonsa Mikkeliin. Timolla alkoi armeija. Menomatka oli kovin leppoisa ja hauska mutta vasta siellä armeijan portilla meille tuli eteen tosi hurjan hauska tilanne. Siellä oli jonkin lehden toimittaja tekemässä juttua armeijaan menevistä nuorista miehistä. Kun hän näki meidän tulevan autosta ulos, hän sinkosi luoksemme ja alkoi kovasti kyselemään asioista. Timo vastaili rennosti ja minä pidin Santeria sylissäni.

Sitten kun toimittaja kysyi että "tuntuuko haikealta erota lapsesta näin pitkäksi aikaa "
niin Timo katsoi Santeria, katsoi minua ja virnisti toimittajalle "siis tämähän ei ole mun lapseni vaan mun siskon poika". Toimittaja ei ollenkaan käsittänyt mitä Timo sanoi vaan kysyi minulta "tuntuuko sinusta että armeija vaikuttaa perheeseenne paljonkin" ja sitten minun oli ihan pakko sanoa suoraan että tokihan se on harmi että veljeni on niin kauan poissa mutta pääseehän hän lomille. Vasta sitten toimittaja käsitti että me emme olleetkaan perhe, siis niin että minä olisin ollut Timon vaimo ja Santeri meidän lapsemme.

Toimittaja lähti paikalta vähän tuohtuneena, ihan kuin olisimme jotenkin retkuttaneet häntä kun olimme niin samaa porukkaa emmekä olleetkaan perhe.
Halimme Timon ja lähdimme kotimatkalle ja koko matkan Santeri kyseli miksi se setä luuli että hän olisi Timon poika. Kerroin sitten kuinka paljon heissä on samaa näköä ja matka sujui sukupiirteitä mietiskellen ja niistä keskustellen.

18.7. Suvi Nyrölästä tuli meille viikonlopuksi ja meilllä oli ihan hurjan kivaa. Paitsi että Suvi säikäytti minut ensimmäisenä yönä ilmaantumalla makuuhuoneen ovelle seisomaan. Kysyin häneltä, tietenkin, "mikä hätänä?" ja Suvi totesi hyvin yksitoikkoisella äänellä "joo, ei oo" ja käveli takaisin Santerin huoneeseen nukkumaan. Kävelin perässään ja totesin että eukkohan oli kävellyt unissaan ! Suvi nukkui kuitenkin vuoteessa sen verran rauhallisena että päätin antaa hänen nukkua.
Aamulla Suvi oli aivan ihmeissään kun nauroin yöllistä seikkailuaan, hän ei muistanut yhtään mitään tapahtuneesta.
Santeria nauratti kamalasti kun hän alkoi keksimään mitä kaikkea unissaan voisikaan tehdä ja koko porukallahan oli mielikuvitus kyllä kovin villinä kun kilpaa kehittelimme unissakävelijälle tekemistä.

ELOKUU
Koko kesä meni nopeasti koiria hoidellen, näyttelyissä välillä käyden ja asiakkaita vastaanotellen. Santerilla on, ehkä tästä kaikesta työntouhustani johtuen, alkanut nyt esiintymään mahdotonta läheisriippuvaisuus-oiretta. En saisi mennä edes vessaan ilman että hän näkee minut koko ajan. Olen yrittänyt harjoitella asiaa ovien avulla mutta Santeri haluaa koko ajan nähdä minut olipa tilanne sitten mikä tahansa. Vaikka nautinkin hänen seurastaan niin ihan oikeasti on joskus tilanteita että hänen olisi voitava olla pari minuuttia erossa minusta.

Aloimme miettimään että ehkä Santerille tekisi hyvää saada olla ikätovereidensa seurassa ja oppia samalla luottamaan vieraisiin ihmisiin ja siihen etten koskaan katoa kokonaan vaikkei minua ihan koko ajan näykkään. Niinpä kävin 13.8. tekemässä hoitosopimuksen Rutalahden ryhmäperhehoitopaikassa. Päätimme, että Santeri on kerran viikossa muutaman tunnin siellä hoidossa.

7.8. Kirsi tuli meille jo tänään, viikonloppuna on koiranäyttely. Santeri touhuili Kiiwin, kuten hän Kirsiä kutsuu, kanssa silläaikaa kun minä yritin laittaa näyttelyyn lähtijöitä kuntoon.

8.8. Kikka tuli meille jo illalla sillä hän oli lähdössä Kirsin ja minun kanssani koiranäyttelyyn Imatralle seuraavana aamuna. Santeri ei olisi millään malttanut päästää Kikkaa nukkumaan sillä hänellä ja Kikalla on niin paljon kaikenlaista yhteistä puhuttavaa. Kiiwi ja Kikka nukkuivat yönsä kahdestaan samassa huoneessa, Santeri olisi halunnut mennä heidän seuraansa mutta koska nukkumisesta ei silloin olisi tullut kenelläkään mitään niin jouduimme olemaan tiukkoina ja kielsimme tyttöjen seuraan menemisen.

20.8. oli sitten se ihan ensimmäinen hoitopäivä. Isi oli tämän viikon lomalla ja minä vein Santerin hoitopaikkaan. Kamala itkuhan siitä tuli kun lähdin pois, ei auttanut vaikka kuinka yritin selittää että tulen kohta takaisin. Sydäntäni riipaisi todella paljon jättää hänet sinne itkemään ja perääni huutamaan mutta enhän voi mitenkään tarjota hänelle ikätoveriseuraa kotona oleillen kun kylällä ei ole yhtäkään samanikäistä lasta.
En ollut poissa kuin tunnin, ei tuon ensimmäisen päivän ollut tarkoituskaan kestää kuin hetken aikaa ja tarkoitus oli näyttää Santerille etten tokikaan ole hylkäämässä häntä. Santeri oli kuulemma rauhottunut heti lähdettyäni. Se täti siellä, Anna-Liisa, vaikutti kyllä rehelliseltä ihmiseltä joten ehkä Santeri todellakin oli ollut kiltisti kun minä poistuin näkyviltään. Kotimatkalla Santeri jutteli niitä näitä eikä tuntunut yhtään hätääntyneeltä. Hyvä näin.

28.8. Vein Santerin hoitoon 14.00 ja hän jäi yllättävän reippasti sinne hoitopaikkaan. Minä en kyllä saanut kotona tehtyä juurikaan mitään kun koko ajan olin valmiina lähtemään hakemaan kultamuruani kotiin jos hoidosta soittaisivat. Mutta eivät soittaneet, isänsä toi hänet kotiin töistä tullessaan kello16.00

29.8. Santerin enolla oli tänään sotilasvalan vannominen. Emme olleet paikalla mutta olimme hengessä mukana. Santeri muisteli isälleen sitä hassua toimittajaa joka ei meinannut ollenkaan käsittää ettei Santeri ole enonsa poika vaan muuten vain samannäköinen.

30.8. Aliisa ja Jukka tulivat meille kun olivat seuraamassa Suurajoja. Harmi etteivät tuoneet lapsiaankin mutta onhan heiltä niin pitkä matka tänne jo muutenkin että sitten jos vielä kuskaisivat lapsensa pitkin metsiä autoja katsomaan niin se olisi kaikille liikaa. Kiva että edes kahdestaan kävivät, Santeri tykkäsi molemmista ja selitti Jukalle autoista kaikenlaista.

SYYSKUU
2.9. taas oli hoitopäivä. Tämä kahden tunnin hoitojakso kerran viikossa tuntuu olevan ihan liian lyhyt aika, minä en saa mitään tehtyä ja kuitenkin olen ilman poikani seuraa mielestäni hirveän pitkän ajan kerrallaan. Aika on kummallinen asia, se voi olla samaan aikaan sekä lyhyt että pitkä !

9.9. hoitopäivä ja illalla mietittiin sitten mitä tehdään nimipäivänä. Tiesimme että Nyrölän Suvi perheineen ja mummi tulevat meille, piti oikein tarkkaan suunnitella nimipäivien kattaukset ja kaikki. Eniten Santeria askarrutti tuleeko kakusta varmasti hyvä ja riittääkö se kaikille. Lahjoista tai sellaisista itseensä kohdistuvista asioista hän ei puhunut mitään, toisten ihmisten herkuttelusta vastaaminen oli hänelle tärkeämpää kuin oman itsensä ajattelu.

11.9. oli sitten ne viralliset nimipäivät ja hauskaahan meillä oli. Herkut tekivät kauppansa ja niitä riitti kaikille. Suotta Santeri oli siis ollut huolissaan.

13.9. Kikka piipahti meillä ja Santeri oli kovin iloinen saadessaan taas tavata Kikan ja vieläpä niin ettei ollut kiire yöunille tai muuta häsläystä.

14.9. Päivi perheineen kävi nimppareiden rääppijäisissä. Onneksi olin tiennyt varautua joten vieläkään eivät ystävämme jääneet ilman makusteluja.
Ruusa-sian entinen perhe kävi illalla nolostumassa. Eihän se sika heistä mitään välittänyt, tuli sievästi sivulleni istumaan ja tarjosi sorkkaansa kun pyysin. Se perhe oli varmaan ajatellut että Ruusa sinkoaa luokseen ja ilmoittaa haluavansa takaisin heille. Santeria nauratti kun kerroin sitten myöhemmin illalla kuinka Ruusa oli näyttänyt olevansa ihan onnellinen sika. Santeri tuumasi "sehän saa kääsiä (=kärsiä) meillä kunnolla ja siat tykkää sellasesta". Voi meidän pienen sanaleikkejä, nämä ovat sitten niin hauskoja nämä sanoilla pelleilyt !

29.9. Jämsän maatalous- ja puutarhaoppilaitoksen rehtori ja joku toinen ihminen kävivät meillä. Tarkoitus on aloittaa Koirankasvattaja-kurssi ja tokihan heidän piti nähdä ensin koulutustilat ja tutustua muutenkin minuun. Santeri rakenteli legojuttuja omassa huoneessaan koko sen ajan mitä nämä ihmiset olivat meillä ja olin kovin iloinen kun hän viihtyi hetken ilman minun seuraani. Samaan aikaan minulla kuitenkin oli ikävä häntä, olenhan jo niin tottunut siihen että olemme aina yhdessä. Vaan onhan lapsen joskus irtaannuttava, vähän edes, äidistäänkin.

Nyt kun Santeri on ollut kaksi tuntia viikossa ryhmäperhehoidossa niin tämä irtaantuminen on voimistunut ja tätähän me itseasiassa olimmekin vailla vaikka nyt se tuntuukin jotenkin omituiselta ja mietin että olikohan tätä sittenkään tarpeen alkaa harjoittelemaan näin nuorena.

LOKAKUU
4.-5.10. Ensimmäinen Koirankasvattajakurssiviikonloppu sujui Santerin kannalta ajatellen hienosti. Hän hoiti koirat isin kanssa, leikki omia leikkejään eikä hänen aikataulunsa mennyt mitenkään sekaisin vaikka talossa olikin paljon vieraita ihmisiä ja osa heistä yöpyi yläkerran huoneissa.
Tuumasimme että jatkossa Santerilla on hoitopäivä, siis molemmat tunnit, aina samana viikonpäivänä eli perjantaisin. Näin saadaan selkeä viikkorytmikin aikaiseksi eikä tarvitse miettiä joka viikolla erikseen että koskas se hoito onkaan.

17.10. oli ensimmäinen perjantai-hoitopäivä ja se sujui hienosti. Minä sain tehdä valmiiksi tulevan viikonlopun Koirankasvattaja-kurssin ohjelman. Toki se oli tehty jo aikoja sitten  mutta vaatihan se vielä vähän parannustakin.

20.10. kävimme Joutsan paloasemalla talossa olevien sammutinten kanssa. Ne on tarkistutettava ja tarvittaessa huollettava toimintakelpoisiksi aika usein ja olisi todella ikävää jos hätätilanteessa huomaisi sammuttimen olevan kelvoton. Santeri seurasi tarkasti sammutinhuoltajan toimia ja kyseli sitten minulta kaikki asiat uudestaan kun ajelimme kotia kohti.

Yritin vastata parhaani mukaan vaikken välttämättä ollutkaan jotain tiettyä mittaria tai härveliä edes siinä tarkastustilanteessa huomioinutkaan. Ihme tieto-imuri tämä poikaseni, kuinka kummassa hän ennättääkin huomaamaan jotain pikkujuttuja ja sitten esittämään niistä kysymyksiä kun tilanne on jo ohi...minä en kunnolla muista edes kotona olevia asioita saati sitten vieraassa paikassa pikaisesti näkemiäni laitteita.

MARRASKUU
30.10 - 2.11. Sen lisäksi että oli Koirankasvattajakurssi viikonloppu niin Santerin hoitopäiväkin vaihdettiin tällä viikolla poikkeuksellisesti torstaipäivälle . Kävi nimittäin niin meillä oli Santerin serkuista kaksi, Katariina ja Matti, torstaista sunnuntaihin ja olisi ollut aika tyhmää jos Santeri olisi mennyt sitten perjantaina hoitoon kun kerran kotonakin oli paljon tekemistä ja serkut käymässä.

Santeri tykkäsi kovin paljon serkkujensa seurasta ja nautti saadessaan opastaa näitä talon eri huoneiden olopaikoista ja muusta sellaisesta. Kiva että Santeri tykkää neuvoa toisia eikä vähättele toisia vaikkeivat automaattisesti tiedäkkään mitä tarkoitetaan jos sanotaan vaikka että "possuvessassa on paperia, hae sieltä".

21.11. Suvi Nyrölästä tuli isin kyydissä meille viikonlopuksi. Ihana plikka, viitsiikin tulla meille vaikka matkaa on näinkin paljon. Santeri oli tietenkin kovin onnellinen saadessaan nuttuuttaa Sutvulaa.

JOULUKUU
20.12. Kiiwi tuli auttamaan koirien joulupesussa, tosi hieno juttu. Santeri on ollut hurjan kiltti ja ymmärtäväinen vaikka olenkin tässä pitkin viikkoa leiponut ja järjestellyt kaikkea joulun varalle.

24.12. Mummi, pappa ja Timo-eno tulivat joulua viettämään. Nyt olikin minulle ihan omaa ja mielenkiintoista ohjelmaa aattoillalle kun hoitoon tuotu rottweiler synnytti.
Sen oli kyllä arveltukin olevan kantava mutta tuon kokoisesta koirasta ei tiineyttä ihan varmaksi pystytty tietämään ennenkuin perheensä oli jo varannut kylpyläreissun jouluksi. Onneksi meillä on täällä niin paljon tilaa että saatiin koiramammalle sellainen oma huone ettei joulun viettomme yläkerrassa häirinnyt sitä mitenkään ja se synnytti lähes ilman apua pentunsa. Harmittavasti yksi pennuista oli vain kovin heiveröinen ja sen elämänlanka ei kestänyt siihen saakka kunnes perhe tuli joulun jälkeen noutamaan mamma-koiran pentuineen kotiinsa.

Santeri ei tokikaan käynyt edes katsomassa tuota hoidossa ollutta ja synnyttänyttä rottweileria, hän pysyi jouluaattona mummin, papan, enon ja isin kanssa yläkerrassa kun minä olin kätilönä. Santeri on niin tottunut koirien synnytyksiin ja pieniin pentuihin että ei hän mene omatoimisesti edes katsomaan pentuja. Ainoastaan kun erikseen pyydän häntä pentuhuoneeseen hän tulee sinne.

Oikeastaan on tosi hyvä etteivät pennut kiinnosta tämän enempää, eipähän tarvitse minunkaan koskaan jännittää meneekö lapsoseni hoitamaan pentuja vaiko ei, tiedän ihan varmasti että ei mene pentujen luo yksinään.

30.12. Suvi tuli meille vastaanottamaan uuttavuotta. Eihän meillä täällä ole sen kummempia juhlia kuin mitä on Nyrölässäkään mutta kivahan se on yhdessä vaikka valaa tinat. Nakkeja syötiin ja olihan meillä toki lasten shampanjaakin. Miksiköhän se pullo on tehty niin kamalan räikeän väriseksi, eikö lapsi voisi olla otettu siitä että hänen shampanjapullonsa on melkein kuin aikuisten ?

Santeri ainakin tykkäisi jos oma juomansa olisi samantyylisessä pullossa kuin aikuisten vastaava juoma. Toisaalta meillä nyt ei kyllä aikuisillekkaan ollut oikeaa shampanjaa, ei eläinten kanssa touhuava perhe voi ottaa edes kuohuvaa jotta ei varmasti ole ongelmia eläinten hoitoon keskittymisessä.

31.12. Parin tuttavaperheen koirat tulivat meille uuttavuotta pakoon. Niiden perheet ovat huolissaan koiriensa hermojen kestävyydestä kotosalla, molempien kotiseudulla kun on kuulemma ihan mahdotonta tämä uudenvuoden juhlinta. Täällä on onneksi rauhallisempaa vaikka onhan täälläkin äänekkäämpää kuin mitä Nyrölässä. Kaikki on niin suhteellista.

Näin jälkeenpäin kun katselen muistiinpanojani niin meillähän on ollut aivan hurjan paljon vilinää tämän vuoden aikana. Lähes jokaiselle päivälle on ollut joku pennun katsoja, rodusta muuten vain kiinnostunut, joku tiedustelu, neuvottelu tms. Ja sitten noita Koirankasvattajakursseja on ollut suunnilleen joka kolmas viikonloppu.

Onneksi meillä on käynyt myös paljon ystäviä antamassa meille positiivista energiaa ja ihastelemassa Santerin hyviä käytöstapoja. Okei, hän on ehkä vähän pikkuvanha mutta miksi se olisi paha asia että lapsi osaa keskustella aikuistenkin kanssa...onko se pikkuvanhuus ollenkaan muuten edes moitteeksi tarkoitettu, en ole ihan varma.