17.1. Kikka tuli ja kuskasi meidät elokuviin Jyväskylään. Oli kiva reissu vaikka autolle tulikin pieni kolahdus menomatkalla kun tie oli paljon liukkaampi kuin kuskimme pystyi edes aavistamaan. Santeri suhtautui mahdollisuuteen ettemme ennättäisi elokuviin lainkaan vallan hienosti ja lohdutteli Kikkaa sanoen "ei haittaa mitään kun ei ihmisiin sattunut, me voidaan mennä elokuviin toisen kerran jos nyt ei ehditä".
Ehdimme kuitenkin leffaan ihan hyvin ja elokuva oli kiva.
Taapertaessamme sitten autolle takaisin huomasimme aivan upean lumikasan kävelykadun päässä ja Santerin teki mieli kiivetä sinne. Niin teki minunkin mieleni joten Kikan vastusteluista huolimatta kiipesimme yhdessä kasan päälle ja ohikulkijat katsoivat minua hämillään. Santeri ei ollenkaan käsittänyt mikä siinä on niin ihmeellistä että ihminen kiipeää lumikasan päälle ja kun selitin hänelle että aikuiset eivät tee tuollaista niin nokkelana hän kysyi "mikseivät tee ?". Siinäpä kysymys johon minullakaan ei ole vastausta, minä olen sitä mieltä että jos ihmisen tekee mieli kiivetä lumikasan päälle eikä sitä ole missään kielletty ja vaatteetkin on sopivat niin ihmisellähän on oikeus kiivetä sen lumikasan päälle vaikka olisi ikää kuinka paljon tahansa.
30.1. Ensimmäinen tentti kotikoulun aikana. Tänään oli vuorossa äidinkieli koska näin me halusimme. Opettajahan toki olisi halunnut että jokaisena tenttipäivänä olisi ollut yksi osa-alue jokaisesta kouluaineesta mutta eihän sellaista voi lapselta vaatia, eiväthän ylioppilaaksi pyrkijätkään kirjoita samana päivänä kuin yhden aineen ja he ovat sentäs jo aikuisia.
Onneksi Lääninhallituksen sivistystoimen setä sanoi minulle puhelimessa että voin vallan hyvin vaatia yhden aineen kerralla suoritusta ilman mitään pilkkomista.
Tentti meni läpi kiitettävällä tuloksella ja olimme Santerin kanssa molemmat kovin tyytyväisiä. Tenttiä valvomaan tullut koulun johtajaopettaja oli selvästi pettynyt, oli varmaan kuvitellut ettei tentti mene edes läpi.
Liikuntatunnit Santeri korvaa osallistumalla liikuntakerhoon viikottain. Onneksi ainakin toistaiseksi se liikuntaohjaaja on onnistunut pitämään huolen ettei se Santeria kiusannut ja pahoinpidellyt poika ole päässyt mitenkään pelottelemaan Santeria. Luotan siihen mieheen melkoisesti, hänellä tuntuu olevan kovin paljon kunnianhimoa omia suorituksiaan kohtaan ja sehän tarkoittaa automaattisesti sitä, että hän tekee työnsä kunnolla.
31.1. Lähdin piipahtamaan Brysselin lentokentälle. Tai no menin kyllä läheiseen hotelliin yöksi laskeuduttuani Brysseliin. Soitin illalla kotiin ja toivotin Santerille hyvää yötä.
HELMIKUU
1.2. Tulin kotiin, tuomisina yksi koiruus ja Santerille karkkia. Hyvin olivat pärjänneet täällä viikonlopun ilman äitiä, Santeri oli hiihtänyt aika paljon vaikka uutta lunta satoikin ihan hurjasti viikonlopun aikana.
7.2. Meille tuli Englannista yksi nainen, Yona, oppimaan lisää Cotoneista. Tämä näinen oli kovin ihmeissään Santerin äärettömän hienosta käytöksestä ja käydessämme pizza-paikassa Joutsassa Yona oikein ääneen ihmetteli kun Santeri niin automaattisesti avasi meille naisille ovet. Yona sanoi että hän ei ole koskaan tavannut noin iloista, kohteliasta ja huomaavaista lasta, kiitteli kovasti minua ja Santerin isää erinomaisesta kotikasvatuksesta.
8.2. Yona lähti takaisin Englantiin ja kun tulimme kotiin häntä saattamasta niin Santeri kuunteli kummissaan kun kerroin kuinka Yona kehui hänen käytöstään. Santeri ei millään käsitä että kaikki lapset eivät ole samanlaisia kuin hän eikä hän siis voi käsittää myöskään miksi aikuiset hämmästelevät hänen käytöstään. Hänhän on vain oma itsensä.
Keskustelimme Santerin kanssa myös Yonan uskonnosta, hänhän taisi olla juutalainen vaikkei sitä suoraan sanonutkaan. Kertoi vain etukäteen ruokavaliostaan ja hänet tavattuamme päättelin nenänsä profiilista että hän on todennäköisesti juutalainen. Santeri ihmetteli miksei Yona sanonut asiaa suoraan ja kun kerroin että eihän tuollaisia asioita edes kerrota ellei vartavasten aleta uskonnosta keskustelemaan niin Santeri totesi "ai joo, ei mekään sanottu että ollaan melkein buddhalaisia".
23.2.-27.2. Koska koulussa on nyt virallisesti talvilomaviikko niin Santeri on tämän viikon ajan hiihtänyt aika paljon. Hän onkin opiskellut sitten vain aamu- ja iltapäivisin, päivän valoisa aika on käytetty ulkoiluun. Eihän kukaan jaksa jatkuvasti päntätä vaan on saatava olla välillä vähän vapaammin.
Ratsastanutkin Santeri on vaikka "pakin" löytyminen tuosta punaisesta ponista onkin joskus vähän vaikea temppu...
MAALISKUU
5.3. Opettaja tuli vahtimaan kahden aineen tenttejä, uskonto ja ympäristöoppi. Vaikka etukäteen pelkäsinkin että uskonto ei menisi kunnialla läpi niin menihän se. Ympäristöopinkaan kanssa ei ollut suuria ongelmia vaikka ne huonot mustavalkoiset piirroskuvat kokeessa ovatkin todella vaikeasti hahmotettavia ja niiden kanssa Santerilla on aina ollut hankaluuksia.
6.3. Santerilla on jostain syystä ihan hirveä kammo merisiileihin. Hän saattaa kesken ruokailun nostaa jalkansa tuolin reunalle ja sanoa että pelkää pöydän alustaa kun jos siellä vaikka on merisiilejä. Mitä ihmettä, meillä ei taatusti ole keittiössä merisiilejä kun eihän meillä ole niitä missään muuallakaan. Tätä merisiili-kammoa on ollut nyt ihan vasta parin viikon ajan enkä käsitä mistä tämä on tullut. Santeri ei ole nähnyt edes televisiossa merisiileistä ohjelmaa joten tämä on täysin arvoitus koko kammo. Täytyy vaan yrittää rauhallisesti selvittää asiaa hänelle ettei tilanne pääse pahenemaan.
8.3. Lähdimme Santerin kanssa lomareissulle Ranskaan, Euro Disneyhin. Tämä oli tavallaan etukäteinen kouluvuoden lopetusreissu sillä Santerillahan on jäljellä enää simppeli englanti ja helppo matematiikka. Musiikkikin on tentittävä mutta sitä varten ei hirveästi voi opiskella eikä siitä ole odotettavissa mitään kovin suurta menestystä. Minä en käsitä näiden taideaineiden arvostelua ollenkaan. Eihän kukaan voi oppia paremmaksi sellaisessa aineessa johon vaaditaan lahjakkuutta.
Santeri oli kovin iloinen reissullamme ja söi hienosti ihan kaikkea ruokaa mitä keksimme ostaa. Onnistuimme ostamaan puolivahingossa sellaisia pop-cornejakin jotka oli maustettu hunajalla ja vaikka etsimme niitä kaikkialta Euro Disneyn alueelta sitten seuraavana huvittelupäivänämme niin emme löytäneet niitä mistään. Se harmitti vähän mutta minkäs teet kun ei löydy niin ei löydy.
Ostin Santerille Nalle Puh-lakin vaikka hän itsekkin arveli ettei tulisi sitä kotona pitämään. Mutta kun se oli niin ihana ja Santerin teki sitä mieli. Jouduimme ostamaan muutenkin vaatteita lisää sillä sää oli paljon kylmempi kuin mitä normaalisti tähän aikaan vuodesta Pariisin nurkalla on. Kalliitahan ne vaatteet toki olivat kun ne ostettiin turistipaikasta mutta ei olisi ollut kiva palellakkaan ja vaatteitahan voi käyttää kotonakin joten eivät ne hukkaan mene.
Ihan hassu hattu mutta lämmin ja lutunen.Tuolla reissulla hoksasin että Santerilla on selvästi hahmotusongelmia. Hän ei osaa mennä esim. vessaan vaikka näkee kyltin lähtiessään jos siihen hänen ja kyltin väliin tulee yllättäen ihmisiä. Samaten rappuset vieraassa paikassa tuottavat ongelmia. Tätä asiaa on tutkittava kotona tarkemmin, en ole aikaisemmin huomannutkaan mitään tälläistä mutta kotonahan kaikki onkin tavattoman tuttua.
12.3. Lentokoneemme laskeutui Tikkakosken kentälle aamuyön tunteina ja isi oli meitä vastassa. Santeri selitti innoissaan kaikkea näkemäänsä, maistamaansa ja kokemaansa ja hämmästeli kovin kun Pariisissa lentokentällä oli niin paljon kadonneiden lasten kuvia. Santerin mielestä on täysin mahdotonta että lapsi häviää vanhemmiltaan eikä hän millään voi käsittää että ihan oikeasti tässä maailmassa on niin ilkeitä aikuisia että kidnappaavat toisten lapsia. Santeri uhkasi että häntä ei ainakaan voisi kukaan kidnapata kun hän huutaisi niin kovaa että varmasti kaikki kuulisivat ja tulisivat auttamaan.
Kerroimme hänelle että suurin osa noista kidnapatuista lapsista onkin otettu niin että heidät on houkuteltu jollain karkilla tai koiranpennulla tai sellaisella pois toisten ihmisten luota ihan hiljaa. Santeri tuhisi raivoissaan ja sanoi "miksei ne lapset ole uskoneet kun niille on sanottu ettei vierailta saa ottaa mitään jos ei äiti anna lupaa?" Voi rakas pieneni, kuinka minä voisin selittää näin kauheaa asiaa sinulle ollenkaan niin että et alkaisi kammoamaan ystävällisiä ja rehellisiä aikuisia mutta tietäisit kuitenkin olla varuillasi...
Yritin parhaani ja toivon että Santeri ei koskaan joudu yhdenkään aikuisen ihmisen kiusaamaksi, ei millään tavalla.
Soitin päivällä Santerin mummille ja kerroin että Santerilla oli selvästi jotain hahmotusongelmaa tuolla matkallamme. Mummi vähätteli ja väitti että "sä olet aina etsiny siitä lapsesta vikoja, ihan tavallinen lapsi Santeri on mutta kun sää olet tollanen ettei sulle kelpaa mikään." Mitä ihmettä, miten niin ei kelpaa ?! Jos minun lapseni on erityislapsi niin häntähän on autettava pärjäämään maailmassa, ei se tarkoita etteikö hän kelpaisi jos hänen polkuaan yritetään silotella helpommaksi.
Olen niin vihainen äidilleni, niin tavattoman vihainen !
13.3. Pevikan Seija toi meille uuden koiranpennun. Sen nimi on Taika ja se on Seijan kasvattama vaikka molemmat vanhempansa ovatkin minun kasvattamiani. Taika on kiltti pentu ja Santeri tykkää leikkiä sen kanssa.
19.3. Soitin Joutsan koulun terveydenhoitajalle ja kyselin mihin minun pitäisi ottaa yhteyttä kun epäilen että Santerilla on aspergerin syndrooma. Olen tutkinut asiaa nyt niin paljon että monetkin jutut viittaavat tähän sinällään pieneen mutta elämään kokonaisvaltaisesti vaikuttavaan syndroomaan. Sain ohjeet ottaa yhteyttä terveyskeskuslääkäriin ja pyytää lähetteen lastenneurologiselle Keskussairaalaan.
21.3. Vaikka olikin sunnuntai oli Santerilla aika lääkärille. Eihän se lääkäri mitenkään edes tutkinut Santeria vaan kirjoitti lähetteen jatkotutkimuksia varten.
26.3. Santerilla oli englannin tentti ja vaikka minä en ihan käsittänytkään tentin arvostelua niin olimme molemmat kovin tyytyväisiä sen tulokseen. Nyt kun olen kiinnittänyt enemmän huomiota Santerin hahmottamisjuttuihin niin huomaan mikseivät kaikki kokeensa mene sen tietomäärän mukaisesti jonka tiedän hänellä olevan. Hän ei yksinkertaisesti pysty ymmärtämään mustavalkoisia piirroskuvia yhtä hyvin kuin toiset eikä hän käsitä epäselviä kysymysasetteluja vaan takertuu kysymykseen ihan kysymyksenä käsittämättä mitä siihen pitäisi vastata. Hän analysoi sitä kysymystä turhan paljon eikä voi jättää sitä "arvailun" varaan.
Meille tuli hevosauto, HetaHellevi. Se tullaan rekisteröimään Santerin nimiin sillä onhan hevonen ja ponikin Santerin nimissä ja niitä sekä niiden ruokia ja kuivikkeitahan tuolla autolla tullaan kuskaamaan. Santeri on aivan täpinöissään, hän ei ole vielä ihan 10 vuotta vanhakaan ja hänellä on jo auto nimissään.
27.3. Patrick kävi isänsä kanssa meillä ja Santerista oli kivaa kun sai puuhastella välillä ikäisensä pojan kanssa. Tämähän tässä kotiopetuksessa onkin ainoa ongelma; ei ole ikäseuraa edes taukojen ajaksi enkä minä osaa järjestää meille tänne ketään leikkimään koska Santeri ei itse sano kaipaavansa ketään.
HUHTIKUU
2.4. Laitoin USA:han tilauksen Humun lännensatulasta. Santeri on vallan innoissaan tästä tempauksesta, hän arvostaa kovasti sitä että meidän eläimillemme hommataan niille sopivat varusteet vaikka sitten kauempaakin. Hän sanoi "meidän hevosen ei tartte kärsiä kun eihän se ole edes sika".
6.4. Käytimme paria koiraa rabies-vasta-ainetestissä. Ne ovat menossa kesällä Tanskaan ja koska teemme reissun omalla autolla Ruotsin läpi ajaen, on niiden rabies-vasta-aineiden oltava oikealla tasolla että saamme mennä Ruotsiin. Kotimatkalla Santeri kehui koko ajan kuinka nätisti meidän koirat ovat vaikka niistä otetaan vertakin, sanoi moneen otteeseen että "ne luottaa meihin, ne tietää ettei me satuteta niitä muuta ku sillo ku on ihan pakko ja siksei ne välitä yhtään jos vähän nipistää kun verikoetta otetaan".
Nämä kaksi olivat kotiin jäämässä olevia pentuja. Pippa ja Ripa, sisarukset ja niin täysin erilaiset toisiinsa verrattuina.16.4. Ihan viimeiset tentit, matematiikka ja musiikki. Annoin Santerille ohjeeksi että tekee matematiikan tentin niin että laskee ensin yhden paperin valmiiksi, sitten siirtyy seuraavaan ja vasta kun on tehnyt kaikki, ottaa ne yksitellen tarkistusta varten käsittelyyn. Santeria kun pelotti että riittääkö aika kunnolliseen vastaamiseen ja ajattelin että näin toimien hän ei ainakaan jumitu yhteen paperiin. No kun tentti oli ohi Santeri sanoi minulle hätääntyneesti "en ehtiny kunnolla tarkistaa" ja minä lohdutin ettei haittaa mitään, pääasia on että jokaiseen paperiin ennätti vastaamaan.
Sitten selvisi että opettaja olikin napannut paperin sitä mukaa tarkistettavakseen kun Santeri oli sen tehnyt ! Tämä näkyi myös tuloksissa, ensimmäisestä tuli kiitettävä, sitten seuraavasta vain 8 1/2 koska Santeri hämmentyi huomatessaan opettajan tarkistavan sitä ensimmäistä paperia eikä Santeri pystynyt keskittymään käsissään olevaan paperiin riittävän hyvin. Kolmannesta tuli taas kiitettävä ja niin tuli muistakin. Täytyykin muistaa kertoa tästä sitten kun ollaan päästy jatkotutkimuksiin sen asperger- epäily-asian kanssa.
16.4. Soitin suoraan Haukkarantaan kun näyttää siltä että julkispuolelta emme pääse tutkimuksiin ennen syksyä ja olisi toki hyvä tietää jo kouluun mennessä onko Santerilla asperger vai jotain muuta tai ei mitään. Sain varattua ajan yksityisesti tuonne tutkimuksiin. Minua huvitti kun sanoivat että "se pitää sitten itse maksaa jos kunta ei tee maksusitoumusta" ja kun kysyin että onkohan se sitten kovinkin kallista niin kuulin summan joka minun mielestäni oli naurettavan pieni verrattuna siihen että odottaisimme useita kuukausia asian selvittämistä.
Kerroin Santerin mummille, omalle äidilleni siis, että todennäköisesti Santerilla on aspergerin syndrooma ja että olemme jo hankkimassa asialle vahvistusta. Hän ilmoitti että "isälles ei tästä voi sanoa mitään kun hän ei käsittäis tälläistä. Ainahan on ollut erilaisia lapsia eikä silloinkaan ole mitään diagnoosia tarvittu. Miksi sinun pitää olla aina haluta olla jotenkin erilainen".
Just näin.
Kirjoitin sitten mummille sähköpostiviestin jossa pahoittelin etten pystynytkään antamaan hänelle ja isälleni täydellistä lapsenlasta vaan minulla on erityislapsi. Kirjoitin etten halua olla missään tekemisissä sellaisten ihmisten kanssa jotka eivät pysty hyväksymään lapsen erilaisuutta vaan haluavat vaieta asiasta. Tämä asia ei vaikenemalla häviä vaan tämä on osattava ottaa huomioon.
Itkin koko ajan kun kirjoitin viestiä mutta koska oman poikani hyvinvointi on minulle tärkeämpää kuin vanhempieni miellyttäminen, olen ylpeä että sain tehtyä tämän vanhemmistani eroamisen. Lopultakin, kyllä olenkin kärsinyt siitä että olen ollut tavallaan tilivelvollinen kaikesta tekemästäni tai suunnitelmistani heille koko ikäni vaikken olekkaan taloudellisesti heistä riippuvainen.
Tuntuuhan se kovalta että jouduin valitsemaan lapseni tai vanhempani mutta noista kahdesta valittavana olleesta oma poikani on minulle itsestäänselvästi rakkaampi ja tärkeämpi kuin omat vanhempani.
23.4. Santeri täyttää 10 vuotta !
Onneksi häntä ei yhtään haittaa vaikka onkin syntymäpäivänsä vaan hän lähti kovin mielellään Haukkarantaan isänsä ja minun kanssa. Siellä olimme puolitoista tuntia ja tämän ensimmäisen tapaamisen perusteella henkilökunta päätteli että todennäköisesti Santerilla on aspergerin syndrooma mutta sitähän on toki tutkittava vielä muutamalla käyntikerralla ennenkuin voidaan esittää paperit lääkärille ja saada vahvistettu diagnoosi.
24.4. Timo-eno piipahti synttäreillä ja illalla tuli sitten Patrick vanhempineen myös. Herkkuja oli kaikenlaisia ja pojilla oli kivaa yhdessä. Jännä että tulevat niin hyvin toimeen keskenään vaikka Santeri onkin ollut tämän koko kevään pois koulusta.
25.4. Santerin lempitäti, Helmi, haettiin meille synttäreitä juhlimaan. Helmi toi ihan itse maalaamansa kauniin maljakon ja söpön elefantin Santerille. Santeri viihtyy Helmi-tädin kanssa aivan mahdottoman hienosti ja minua vähän huvittaa että niinkin pitkällä ikäerolla varustetut ihmiset voivat olla noin "paita ja peppu" ja ymmärtävät toinen toisiaan pienestäkin vinkistä. Heidän ei tarvitse edes puhua keskenään kun jo tietävät mitä toinen ajattelee.
28.4. Kävimme molemmat silmälääkärillä ja Santerin lasien vahvuuksia nostettiin vähän. Hyvä että teimme tämän reissun jo nyt jotta Santeri ennättää tottumaan uusiin voimakkuuksiin laseissaan ennen Tanskaan lähtöämme.
29.4. Santerilla oli Haukkarannassa käynti tänään. Nyt oli vuorossa Santerin haastattelu ilman meitä vanhempia. Santeri oli ollut sievästi ja kovin yhteistyöhaluinen.
Humun mittatilaus-satula tuli jenkkilästä. Hieno satula joskin tavattoman painava.
TOUKOKUU
1.5. Humu harjoitteli satulan pitämistä selässään ja suhtautui asiaan kovin tyynesti. Santeri ylpisteli hevosensa käytöstä "se on niin hienosti hoidettu siellä kasvattajan luona että se luottaa ihmiseen ihan täysin, se on reipas hevonen".
2.5. Santeri pääsi ystävänsä Patrickin syntymäpäiville. Me aikuiset olimme siellä myös mutta lapset puuhastelivat keskenään ja kaikilla oli tosi kivaa. Patrick sai syntymäpäivälahjakseen meiltä lupauksen kahden viikon kuluttua olevasta sirkus-retkestä.
9.5. Santeri ratsasti Taku-ponilla ensimmäistä kertaan oikein ilman taluttajaa ja heillä oli muuten ihan kivaa mutta Santeri ei ihan meinannut saada Takua pysymään käynnissä. Tuumasi sitten ratsastuksen lopuksi että "ponille on tullu liian hyvä kunto meillä, ei se talvella ollu näin reipas mutta nyt ton Humun kanssa kun se on juossu niin sen kunto on kohonnu". Totta muuten onkin, talvella Taku läähätti hyvinkin vähästä ja nyt se menee porskuttamalla eteenpäin eikä yhtään läähätä. Arvelen kyllä että ei se ollut talvellakaan kovin huonossa kunnossa mutta se oli oppinut esittämään väsynyttä päästäkseen vähemmällä.
11.5. Haukkarannassa oli nyt sitten psykologin testaus. Oli mennyt hyvin ja siinä oli käynyt selväksi että Santeri on huomattavasti ikätasoaan korkeammalla kielellisesti ja hänellä on huomattavan laaja sanavarasto. Testien tekotyyli oli paljastanut että Santeri todellakin, aivan kuten olen arvellutkin, takertuu johonkin pikkuseikkaan niin paljon että kokonaisuus jää hahmottamatta.
14.5. Soitin Keskussairaalaan neurologian poliklinikalle hoputtaen hieman. Kuulin että menee ainakin lokakuulle ennenkuin ottavat Santerin lääkärille diagnoosia varten. No johan on...täytyy sitten etsiä yksityispuolelta lääkäri antamaan tämä nyt jo selväksi käynyt diagnoosi.
16.5. Santerin isi toimi kuskina ja käytti Santeria ja Patrickia Sirkus Finlandian esityksessä Palokassa. Pojat olivat nauttineet kovasti tästä esityksestä joten synttärilahja oli sitten ihan mieluinen.
26.5. Santeri kävi kanssani Puistosairaalassa lastenneurologin luona. Olin laittanut faksaamalla Haukkarannasta saamamme lausunnot tuonne klinikalle etukäteen ja niihin tutustuttuaan neurologi pystyi tekemään lopullisen diagnoosin. Hän jutteli toki Santerin kanssa ja kysyikin Santerilta "miltäs sinusta tuntuu kun sinulla taitaa olla sellainen juttu jonka nimi on aspergerin syndrooma ?" Santeri totesi reippaasti "ihan hyvältä tuntuu, minä oonkin jo miettiny että jos mulla ei sitä ole niin mikäs mulla sitten on"
Hieno juttu, olen kovin tyytyväinen että olen osannut esittää tämän asian Santerille siten ettei hän koe olevansa jotenkin huono tai vääränlainen vaikka onkin erilainen lapsi.
Santerihan on itse lukenut tästä syndroomasta ja tuli itse jo aikaa sitten siihen tulokseen että "ihan ku musta kirjotettua, noin määkin asiaa ajattelen".
27.5. Kävimme Kurkiauran koululla kertomassa että syksyllä kun Santeri tulee kouluun niin tämä hänen tuore diagnoosinsa on otettava huomioon. Opettaja, se sama ihana nainen joka oli toisella luokalla Santerin opettajana siellä Koskikaran koululla, oli kovin tyytyväinen saadessaan näin hyvissä ajoin tietoa erityislapsen asiasta. Minusta tuntui todella mukavalta että opettaja ei hetkeäkään vaikuttanut mitenkään järkyttyneeltä vaan hän oli selvästi valmis ottamaan asiasta lisää selkoa ja auttamaan Santeria pärjäämään koulussa sitten syksyllä.
29.5. - 30.5. Olimme kahdestaan Särkänniemessä ja meillähän oli niin mahdottoman kivaa siellä. Santeri oli jotenkin paljon rennompi kuin mitä oli siellä Euro Disneyssä ja mietinkin että johtuikohan osa siitä hänen "hukassa olo"-ilmeestään siellä ulkomailla kielestä. Hänhän ei voinut ymmärtää ympäriltä kuuluvia puheita ja sitten vielä kun paikka oli entuudestaan tuntematon niin hän koki ehkä olevansa aivan liian monen tuntemattoman asian keskellä.
KESÄKUU
4.6. Naapuritalon isäntäväki piti illalla puutarhajuhlat ja meidätkin oli kutsuttu. Koska emme ole varsinaisesti uusia ystäviä vailla emme menneet juhliin mutta vein toki kahvipaketin ja toivotin hauskaa iltaa. Toiset naapurit katsoivat minua nenänviertään pitkin mutta ihan sama minulle, minä en viitsi alkaa kaveeraamaan enempää mitä koen haluavani kaveerata naapureiden kanssa. Lisäksi tällä kylällä on sellainen tyyli että edessäpäin ollaan kovinkin maireita ja ystävällisiä ja sitten takanapäin vatvotaan toisten asioita ihan kamalan ilkeästi. Minä en voi alistua osallistumaan moiseen käytökseen joten on parempi kun olen vain toisten moitteiden kohteena.
7.6. Terhi tuli meille muutamaksi päiväksi. Teimme Terhin kanssa uuden kukkapenkin tuohon talon nurkalle ja muutenkin tämä viikko oli sellaista kevyttä puuhastelua. On kiva tehdä hommia kun seurana on tiedonhaluinen ja reipas nuori nainen joka tykkää Santeristakin eikä vähättele Santeria vain siksi että on itse vanhempi kuin minun pentuseni.
15.6.Santerin ystävä, Patrick, oli meillä vähän aikaa. Askartelimme rautalanka-lasi- koristeita ja pojat osasivat tehdä todella hienoja taideteoksia.
19.6. Hartolassa oli Kuninkaanpidot ja menin sinne Santerin kanssa. Onhan se kiva että näin lähellä on jotain tälläistä historia-leikkiä, siis keskiaikaisia juttuja. Siellä oli sitten lapsille temppurata ja koska sitä rataa oli valvomassa minulle tuttu Tiina, päästin Santerin muiden lasten joukossa pitämään hauskaa. Ihan oli ollut kivaa vaikka Santeri olikin onnistunut lipsauttamaan jalkansa hevosen jalustimesta niin että putosi pyllylleen maahan kun piti nousta hevosen selkään. Tuo takapakki ei kyllä ollut vienyt Santerilta osallistumisenriemua yhtään.
HEINÄKUU
7.7. Lähdimme aamulla jo kahdeksan aikaan kohti Korpilahtea. Meidän piti mennä sinne kunnaneläinlääkärin luokse hakemaan Tanskaan meneville koirille vientipaperit. Järkevintä oli mennä tuonne Korpilahdelle ja jatkaa siitä sitten suoraan kohti Turkua, olisi ollut aika hölmöä ajaa ensin Toivakkaan ja sitten taas kuitenkin Korpilahden ohi.
Pääsimme Turkuun hyvissä ajoin ja ennätimme istuskelemaan autossa melkoisen pitkän ajan ennen laivaan pääsyä. Ennätimme myös närkästymään sillä ystävämme P.oli lupautunut tulemaan satamaan hyvissä ajoin ja tulemaan auttamaan meitä koirien kanssa. Olimme jo siinä autojonossa valmiina lastaukseen kun P. sitten soitti ja kertoi olevansa vasta junassa matkalla kohti satamaa. Just niin, tosi kiva. Meillä on mukana kolme koiraa ja pitäisi päästä niiden ja yöpymistavaroiden kanssa autokannelta hyttiinkin...
no minkäs teet, pakko selvitä Santerin kanssa kahdestaan.
Hyvin onnistuimmekin vaikka ne koirat olivatkin aika painavia kannettavia. Santeri pystyi kantamaan yhtä koiraa, minulla oli kaksi ja selässä repussa sitten tarvittavat tavarat ja vaihtovaatteet.
Kannella istuskellessamme Santeri soitti isälleen kotiin ja oli muutenkin kovasti isoa poikaa.
Ystävämme P. tuli sitten paikalle ja ilmoitti kylmänrauhallisesti tulevansa yöksi meidän hyttiimme, hän ei ollut ostanut itselleen kuin kansipaikan kun oli ajatellut että olemme kuitenkin tanssimassa koko yön. Hetkinen, mitenkä minä muka voisin olla yön tanssimassa kun minulla on huollettavana yksi ihmispoika ja kolme koiraa ? En minä voi jättää lastani ja koiria hyttiin keskenään enkä taatusti raahaa lasta mukanani johonkin yökerhoon laivalle ja jätä koiria vahtimatta hyttiin.
Päätimme sitten että tulkoot P. yöllä hyttiin yläpunkkaan, menen suoraan suosiolla alapunkkaan Santerin viereen nukkumaan. P. lupasi että käyttää aamulla hyvissä ajoin koirat kanssani kannella jotta pääsemme sitten rauhassa ruokailemaan ennen satamaan menoa.
Niinhän siinä sitten kuitenkin kävi että P. tuli hyttiin niin myöhään (tai aikaisin) ettei jaksanut nousta ylös koiria käyttämään. Vein ne yksin, kuiskasin Santerille lähtiessäni että tulen kohta takaisin ja pelkäsin kuitenkin koko ajan siellä koiria pissattaessani että Santeri heräisi ja säikähtäisi kun en olisikaan vieressään. Onneksi Santeri oli kuitenkin nukkunut sikeästi koko sen ajan kun olin kannella ja herätettyäni hänet kävimme aamupalalla.
Sitten haimme koirat vielä uudestaan ulkoilemaan ja siirryimme heti kun mahdollista autokannelle koirien ja tavaroiden kanssa. P. ei kyllä ollut yhtään avuksi tässäkään vaan hän oletti että koska kerran pärjäsimme autokannelta hyttiin menossa niin tokikaan emme kaipaisi apua myöskään takaisin autoon mennessämme...vaikka nyt olikin mukana laivalta ostettuja herkkuja...
8.7.Aamuaurinkoa ihastelemassa Tukholman satamaan pääsyä odotellen:
Tukholman satamassa ajoin vahingossa ja huomaamattani tullin ohi. Olipa hyvä että koirilla oli kaikki kalliit tutkimukset tehtynä ja vielä virkaeläinlääkärin tekemä vientilupakin kunnossa...niitähän ei sitten päästy kenellekkään edes esittelemään. Santerin mielestä tämä oli todella hassua; vaaditaan kaikkia juttuja tehtäväksi ja sitten kukaan ei kuitenkaan tarkista että asiat on kunnossa.
Ajellessamme kohti Tanskaa huomasimme että Ruotsissa on todella kivasti lähes jokaisen vähänkään suuremman kaupungin liittymän läheisyydessä McDonald´s . Kiva juttu sinällään että saimme pysähtyä syömään vähän väliä ja tiesimme etukäteen että esim. saniteettitilat ovat siistit. Aamulla aikaisin Ruotsissa ei vaan myydä lainkaan hampurilaisia noilla Mäkkäreillä vaan siellä on lettuja. Kiva, letut ovat sopivaa aamupalaa ja niitä pystyy syömään monta kertaa peräkkäisillä pysähdyksilläkin.
Löysimme vähän vahingossa yhden automuseon ja siellähän Santeri vietti aika pitkänkin aikaa ihastellen erilaisia autoja. Minä jäin suosiolla sinne matkamuistomyymälän puolelle sillä en halunnut vaikuttaa mitenkään tympääntyneeltä niiden autojen lähellä, nehän olivat Santerille tärkeä asia ja olisi ollut väärin häntä kohtaan mennä sinne museoon ollenkaan kun ne autot eivät kerran minua kiinnostaneet. Ostimme pari keräilykuvaa niistä autoista ja istuvan hevosen. Matkan jatkuessa sain kuulla mitä kaikkia autoja siellä olikaan ollut esillä ja olin tyytyväinen että osasin tarjota Santerille tämänkin kokemuksen.
Tanskaa lähestyessämme huomasimme sään muuttuvan koko ajan sateisemmaksi ja sateisemmaksi. Etelä-Ruotsissa oli ihan selviä tulva-alueitakin, monilla pelloilla oli pieniä järviä joten oli siellä sitä vettä satanut jo ennen meidän sinne tuloammekin.
Illalla myöhään olimme ystävimme kotitalon pihassa parkissa ja vaikka menimmekin omalla autolla emme eksyneet oikeastaan kuin kerran ja senkin virheen huomasin juuri sen risteyksen kohdalla. Meinasin ajaa ohi siitä viimeisestä risteyksestä ennen Sejer-Milland kennelin pihatietä.
Santeri ja minä saimme käyttöömme olohuoneen vieressä olevan vierashuoneen ja päästyämme vuoteeseen kuulimme oven takaa omituista tuhinaa. No Monni-koirahan se oli sitten tuumannut että ei taatusti jää toisten kanssa eteiseen vaan tulee meidän luoksemme. Vein sen takaisin ja palattuani vuoteeseen Santeri sanoi "ton oven takana on nyt sitten useampikin meidän koira, kato vaikka". Ja olikin, siellä oli nyt sekä Monni että Magnus, ainoastaan Avec oli pysynyt keittiön viereisessä isossa eteisessä. Tein hurjat viritelmät portilla ja ovella jotta sain varmistettua että otukset pysyvät siellä missä niiden pitikin pysyä.'
9.7. Aamulla lähdimme hieman shoppailemaan ja Santeri suuttui oikein kunnolla vaatekaupassa. Passitin hänet sitten autoon miettimään temppuiluaan, minä en todellakaan hyväksy että kaupassa ystävän kanssa ollessani lapseni alkaa kiukuttelemaan ja käyttäytyy epäasiallisesti. Santeri pyysi anteeksi käytöstään kun Anitan kanssa palasimme autolle ja hän perusteli kiukutteluaan sillä että kaupassa oli ollut huono ilmanvaihto ja ulkona oleva vesisade oli tehnyt ilman tosi hankalaksi hengittää. Mäkätin sitten vähän että olisikohan ollut asiallisempaa sanoa ikävästä tuntemuksestaan kuin alkaa temppuilemaan vaaterekkien seassa ja Santeri myönsi virheensä, sai sitten tietenkin myös anteeksi.
Anita ja Ida veivät meidät tutustumaan lähikylässä sijaitsevaan H.C.Andersenin museoon ja se olikin aika kiva paikka, se oli hänen kotitaloonsa tehty museo jossa oli esillä paljon sen ajan tavaroita. Santeri viihtyi paikassa hyvin vaikkei siellä ollutkaan mitään kovin teknistä esillä. Sen verran kuitenkin oli niitä vanhan ajan härveleitä että Santerin tekniikka-innostuskin tuli huomioitua.
Illalla kun ystäville oli tulossa pennun katsojaperhe lähdimme Santerin kanssa kahdestaan meren rannalle. Santeri kävi kahlaamassa meressä ja tutkimme yhdessä rannalta löydettyjä simpukan kuoria. Meillä oli oikein hauskaa ja saavuimme takaisin ystävien luokse juuri kun se heillä ollut perhe oli poistunut paikalta.
10.7. Maalaismarkkinoilla meni melkein koko päivä. Siellä oli mahtavan paljon näettävää ja koettavaa ja vaikka olinkin edellisyönä nähnyt unta onnettomuudesta niin uskaltauduin silti Santerin kanssa huvittelualueen yhteen härveliin. Sanoin kyllä unestani Santerille ja kerroin että minua pelottaa sen unen johdosta mutta Santeri vakuutti minulle ettei meille käy mitenkään ja päätin ottaa riskin. Eikä meille käynytkään mitenkään, ihan hauskaa oli eikä mitään onnettomuutta tapahtunut.
Markkinoilla oli sellainen leikkimielinen monsteriautojen kisa ja sitähän Santeri seurasi mielellään pitkän aikaa. Ne autot velloivat kurakossa ja kiipeilivät hurjan näköisten esteiden yli.
Ihastelimme tinker-hevosia ja Santerin mielestä oli tosi outoa että markkinoilla ihan oikeasti myytiin erilaisia eläimiä. Suomessahan niin ei saa tehdä ja tuntuu kyllä todellakin oudolta että vaikka olemme samassa EU:ssa niin joissain maissa on ihan sallittua pitää eläimiä myynnissä tuollaissa tapahtumissa ja joissain maissa taas ei niin saa tehdä.
Santeria huolestutti että saavatkohan kaikki markkinoilla myydyt eläimet varmasti kunnolliset kodit ja sitä mietimmekin sitten aika tavalla. Ystäväperhekkin osti pari marsua ja niille ison ja laadukkaan häkin. Heillä nyt eläintenhoidossa ei tule olemaan ongelmia mutta entäs ne muut perheet jotka sortuvat ostamaan eläimiä markkinoilta, ehkä kokonaan ilman ennakkovalmisteluja ja tiedon hankintaa ?
Santeri halusi ostaa kännykkäänsä uudet kuoret ja minä halusin omaani myös uutta ilmettä. Santeri ei millään meinannut osata päättää tahtooko kokonaan punaiset kuoret vaiko sellaiset joissa takapuolella on tiikerin kuva. En ymmärtänyt ostaa automaattisesti molempia ja sitten ystävien luona illalla ruokaillessamme Santeri alkoi yllättäen mankuamaan että olisi sittenkin halunnut ne toiset kuoret eikä niitä jotka ostettiin. Suutahdin hänelle ja passitin huoneeseemme miettimään asioita. Sain hetken kuluttua tekstiviestin "anna anteeksi, ollaan kavereita". Tottakai ollaan kavereita mutta en minäkään voi etukäteen aavistaa että tuollaisesta asiasta kuin itse tehty valinta voi tulla jälkeenpäin niin paha ongelma. Pahotin mieleni oman käytökseni johdosta ja minua harmitti ihan suunnattomasti etten osannut alunperin ostaa niitä molempia kännykän kuoria. Pitäisihän minun jo tietää että Santerin on kovin vaikea tehdä valintaa kahden asian välillä.
Santeri ja Ida pelasivat kahdestaan sulkapalloa ja onnistuivat saamaan sulkapallon montakin kertaa puutarhan puihin. Katselimme Anitan kanssa kuinka nokkelasti lapset osasivat kehitellä "kättä pidempiä" juttuja saadakseen pallon pois puusta. Nappasin sitten pari kuvaakin ikkunan läpi:
Sitten kun olivat tulossa sisälle yksi ystävien koirista nappasi Santeria pohkeesta. Ihan ilman mitään syytä, se vain otti ja juoksi kohti Santeria ja näykkäisi. Santeri puolusti koiraa vaikka se nirhauma jalassaan olikin varmasti aika kipeä, Santeri sanoi että se koira puri koska ei tuntenut häntä ja luuli hänen olevan uhka sille.
Voi hyvänen aika, eihän meidänkään koiristamme kukaan koskaan pure ketään ! Ystävät kertoivat että se samainen koira on purrut ennenkin lapsia ja minua vähän mietitytti että miksi ihmeessä sen sitten annetaan olla niin että se pääsee puremaan kun kerran tiedetään että sillä on sellaiseen taipumusta.
11.7. Kävimme iltapäivällä läheisssä kylässä jäätelökaupassa. Todellakin, siellä oli pieni kauppa joka möi mahdottoman montaa erilaista jäätelöä. Oli siellä karkkejakin ja ostimme montaa erilaista päästäksemme maistelemaan kaikkia niitä syömättä itseämme ihan ähkyiksi kuitenkaan.
Piipahdimme illalla läheisessä marketissa ja ostin meille molemmille sieltä korvalappu-cd- soittimet ja pari cd:tä. Voisi olla kiva matkalla kuunnella niitä koska radion kanavat eivät pysy koko matkaa kohdallaan enkä viitsi niitä säädellä ihan jatkuvasti.
12.7. Lähdimme aamulla ajamaan Tukholmaan sillä auto, Doris siis, alkoi temppuilemaan ja halusin olla varma että pääsemme ajoissa laivalle joka lähtee huomenna illalla Tukholmasta kohti Turkua. Ajomatka sujui ensin ihan hyvin ja nautimme toistemme seurasta.Pysähtelimme aika usein voidaksemme tutkia levähdyspaikkoja tarkemmin. Löysimme yhden levähdyspaikan jossa oli hurjan paljon kurttulehtiruusupensaita. Nuuskimme niitä kuin mehiläiset konsanaan ja tuumasimme että koskaan ei saa olla liian kiire, aina pitää olla aikaa pysähtyä haistelemaan ruusuja.
Autolautalla ollessamme keskustelimme kaikesta näkemästämme ja kokemastamme.
Aioin pysähtyä ruokailemaan satakunta kilometriä ennen Tukholmaa kun auto yllättäen alkoi pätkimään. Onneksi sen huoltoaseman yhteydessä oli vuokrattavia mökkejä ja otimmekin sitten yhden pienen mökin. Päätimme antaa autolle levähdysaikaa. Santeri kävi uimassa sen mökin rannassa ja olimme rennosti koko illan.
13.7. Saimme nukuttua todella hyvin ja aamulla sitten jatkoimme kohti Tukholmaa.
Auto kenkkuili ihan kunnolla mutta koska olimme päättäneet matkalla Tanskaan että paluumatkalla käymme Kolmårdenin eläintarhassa niin menimme sinne sitten. Auto savutti tummaa savua suoraan sivulta ja koska siellä eläintarhassa oli todella hankala muutenkin ajaa, se reissu oli vähän pettymys. Eikä niitä eläimiäkään nähnyt kunnolla kun autot matelivat koko ajan eteenpäin eikä voinut jäädä mihinkään katsomaan kunnolla, oli vain mentävä porukan mukana.
Poistuttuamme eläintarhasta meinasi iskeä epäusko matkan jatkuvuuteen; auto ei päässyt kunnolla kiipeämään pienen pientä mäkeä ja se savutti aivan mahdottomasti.
Ajoin ensimmäiselle löytämälleni huoltoasemalle kysymään onko lähellä mahdollisesti paikka jossa osattaisiin auttaa jenkkipakua ja sainkin ajo-ohjeet sellaiselle. Löysin paikan mutta sen väki ei osannut muuta kuin sanoa pitävänsä peukut pystyssä että pääsemme Suomen puolelle.
Tukholmassa satoi vettä ja tunnustan suoraan että oli hieman ikävää ajaa paikallisessa neljän ruuhkassa autolla, joka ryki ja nytki, savutti ja huusi. Yritin silti käydä näyttämässä Santerille muutamia nähtävyyksiä ja sainkin vilautettua muutamaa paikkaa vaikka jouduinkin keskittymään auton ajamiseen enemmän kuin normaalisti, en voinut katsella juurikaan ympärilleni.
Possu omena suussa löytyi onneksi ihan omasta autosta:
Satama-alue on aivan onneton tuolla Tukholmassa, eihän siellä ole edes minkäänlaista kahviota tai muuta jossa auton kanssa matkustavat voisivat piipahtaa odottaessaan laivan lastausta. Santeri tunsi olevansa kipeä ja niinpä hän sitten oksensikin istuessamme autossa. Olin ihan varma että auton pakokaasut olivat päässeet jotenkin salaa autoon sisälle ja Santerin paha olo johtui siitä. Mutta minulla ei ollut paha olo joten tarjosin Santerille Burana kaps. lääkettä oloa helpottamaan. Ei onnistunut lääkkeen otto, Santeri yökkäsi sen samantien pois.
Päästyämme laivalle Santeri olikin ihan kunnossa ja söi seisovasta pöydästä oikein suuret määrät erilaisia ruokia. Eikä ollut yhtään paha olo joten kävimme sitten saunassakin ja porealtaassa pulikoimassa. Olin helpottunut että Santeri oli taas kunnossa ja että olimme saaneet autonkin laivaan ihan hyvin, auton asiat on helpompi hoitaa kuntoon sitten omassa maassa.
14.7. Koska kerran olimme sopivasti Turussa tuumasimme odotella sataman lähellä Turun linnan aukeamista.Puistosta löysin Santerille "nokan" (enkä taaskaan muista minkä puun siemen tuo on...)
Ennen Turun Linnan aukeamista Santeri alkoi kuitenkin voimaan taas pahoin ja koska hän valitti vatsaansa sattuvan, päätin viedä hänet Turussa lääkärin tarkistettavaksi. Pelkäsin umpilisäkkeen tulehdusta, niin kalpealta Santeri näytti etten halunnut ottaa mitään turhia riskejä.
Löydettyäni sairaalan päivystyspoliklinikan sain taas kerran todeta että vaikka suomalaista terveydenhoitoa kuinka kehutaan niin on tämä vaan omituista. Minulle sanottiin että meillä pitäisi olla lähete terveyskeskusksesta. Ja mistähän terveyskeskusksesta ulkopaikkakuntalaisen pitäisi sellainen osata hakea....eikö ihan oikeasti voida ajatella että sairastunut turisti saa hoitoa suoraan päivystyspoliklinikalta ?
Lopulta sain puhuttua meidät lääkärin luokse mutta hänpäs olikin sellainen kaukoparantaja. Hän ei tullut kahta metriä lähemmäs Santeria, ei siis tutkinut vatsanpeitteitä ollenkaan. Totesi vaan että "kotiin ja jos tilanne jatkuu niin menkää siellä sitten lääkäriin".
Hyvähän se on vieraan ihmisen passittaa huolestunut äiti kera kalmankalpean lapsen suunnistamaan kohti kotia...
Onneksi autossa oli patja mukana joten sain laitettua Santerin makaamaan auton lattialle. Ajoin kotia kohti melkoisia mutkareittejä, ajelin nimittäin jokaisen kartalla näkyvän terveyskeskuksen pihaan, tarkistin siellä aina Santerin tilan ja jatkoin sitten seuraavan terveyskeskuksen pihaan tekemään uutta tarkistusta. Menihän tuossa mutkitellen ajossa enemmän aikaa kuin mitä olisi mennyt suoraa reittiä ajaen mutta pelko umpilisäkkeen tulehduksen puhkeamisen mahdollisesti aiheuttamasta vatsakalvon tulehduksesta oli niin suuri että mieluummin ajelin mutkitellen ja aina välillä Santerin vointia tarkkaillen kuin suoraan pysähtymättä kotiin.
Tultuamme illalla kotiin Santeri olikin jo paremmassa kunnossa ja vaikka menikin kissansa viereen makoilemaan, ei ollut enää edes kuumeisen tuntuinen. Helpotti oloani kovasti vaikka sitten tieto autoon tulossa olevasta remontista oli edelleen olemassa.
Heinäkuussa Santeri harjoitteli ihan kunnolla Taku-ponin hallintaa taluttelemalla sitä ja päättämällä mistä Taku saa syödä heinää ja kuinka kauan. Johtajuus on pidettävä pienellä punaisella ponillakin tiedossa, ei sen kanssa pärjää jos se luulee olevansa vallanpitäjä.
2.8. Olin jo alkukesällä aloittanut neuvottelut Valtion Metsämaat-firman kanssa lisämaan ostosta. Meillä kun on nyt nuo kaksi Santerin terapiaratsua niin tarvitsemme lisää maata jotta voin järjestää myös koirille kunnolliset jaloittelutarhat ja siten varmistaa mammakoirien kyvyn synnyttää talvellakin helposti. Tänään sitten soittelin taas kyselläkseni asian etenemisestä, hitaat ovat Valtion toimet kun vieläkään ei ole mitään tietoa hinnasta.
11.8. Santerilla oli ensimmäinen päivä Kurkiauran koululla. Tunnen olevani jotenkin etuoikeutettu saadessani Santerin siihen kouluun sillä siellä on kaksi meidän jo entuudestaan hyväksi tietämäämme opettajaa ja muukin henkilökunta on työstään vilpittömästi kiinnostunutta. Uskon että yhteistyö tämän koulun kanssa tulee sujumaan hyvin. Säälin vaan kovasti niitä lapsia jotka joutuvat edelleen olemaan Koskikaran koulussa. Harmi etten voi korjata kaikkien ongelmia vaan lasten vanhempien on tehtävä itse päätöksensä kuinka paljon sallivat lastensa kärsiä koulussa.
27.8. Käytin Santeria kouluterveydenhoitajalla Joutsassa, halusimme hoitaa tämän tarkastuksen heti näin syksyn alussa pois ettei sitten myöhemmin tule ongelmia kuljetuksen järjestämisessä. Minä kun en aja talvisin ellei ole ihan hurjan suuri pakko joten kaikki mitä voidaan hoitaa järjestykseen kesäkeleillä hoidetaan järjestykseen hyvän sään aikana.
SYYSKUU
1.9. Koululla oli vanhempainilta. Olin jo etukäteen sopinut koulun opettajien kanssa että menemme Santerin kanssa sinne kertomaan toisten oppilaiden vanhemmille Santerin aspergeriudesta. Haluamme että jos Santeri tekee jotain mitä toiset lapset eivät ymmärrä niin toisten lasten vanhemmat osaavat sitten kotonaan kertoa miksi Santeri teki asian niinkuin teki. Emme halua että Santerin, ehkä joskus omalaatuinenkin, tapa tehdä asioita hämmentää toisia lapsia tarpeettomasti aiheuttaen ehkä jonkinlaista hyljeksintää Santeria kohtaan.
Tarkoitus oli että Santeri itse kertoisi asioista mutta hänpä olikin nokkela ja totesi "Mä olen Santeri Kangas. Mä haluaisin tulla kaikkien kanssa toimeen ja olla toisten kaveri mutta mä en ihan aina käsitä mitä toiset tarkottaa kun mulla on asperger. Äiti kertoo siitä lisää". No hyvä noin, minä sitten kerroin kuinka Santerin tapauksessa tämä aspergerius tulee ilmi ja että toivoisimme vanhempien auttavan omia lapsiaan ymmärtämään Santerin erityisyyttä. Santerillahan on hyvin lievä asperger mutta se vaikuttaa kuitenkin hänen tapaansa käsitellä asioita ja on hyvä että toisten lasten vanhemmat ovat tietoisia asiasta.
3.9 - 5.9. Olin lännenratsastusleirillä. Santeri oli hyvin huvittunut kun kerroin sunnuntai-iltana mitä siellä leirillä se ohjaaja selitti ja kuinka minä koin olleeni ihan väärässä paikassa koko ajan. Santeria huvitti vallankin se kun kerroin että se ohjaaja väitti ettei hevoselle tarvitse puhua koska hevoset eivät itsekkään puhu. Santerihan tietää jo että hevoset ovat kielitaitoista väkeä ja että ne oppivat ymmärtämään ihmisten sanojen merkityksen jos se niille vaan neuvotaan.
6.9. Lopultakin sain kuulla paljonko meidän on maksettava että saamme maata ostettua...hinta on melkoinen mutta minkäs teet kun lisää maata on pakko saada jos haluan että yritykseni pysyy toimintakuntoisena Santerin terapiahevosten tarpeiden ohella.
10.9. kävin tekemässä kauppakirjat tuosta lisämaasta ja maksoin tietenkin samalla.
13.9. vesisateesta huolimatta laittelin vähän väliaikaisia aitoja tuolle uudelle alueelle jotta hevoset pääsevät käyttämään sitäkin ja saavat vähän enemmän vihreää syödäkseen, nykyisin käytössä olevat alueet on jo kaluttu aika tehokkasti.
17.9 - 19.9. Meillä oli Israelista pennun ostajaehdokas, Ronen. Santeri piti tästä miehestä vaikkei halunnutkaan paljoa puhua vaan käytti minua tulkkinaan. Veimme sunnuntai-iltana Ronenin Jyväskylään hotelliin sillä vaikka hän onkin kovin miellyttävä ihminen ja saa meiltä pennun, en pysty pitämään häntä täällä meillä arkipäivisin Santerin ollessa koulussa ja isänsä ollessa töissä. On kivempaa että Ronen on Jyväskylässä ja vien sitten tuon pennun hänelle kun hän on lähdössä linja-autolla kohti Helsinkiä.
Kun Ronen sitten 21.9. lähti Jyväskylästä ja kerroin Santerille oppimiani asioita juutalaisuudesta (Ronen on siis juutalainen, ihan itse kertoi sen kun kyselin varmuuden vuoksi ruokavaliostaan) Santeri oli kovin ihmeissään ettei noita tietoja ole koulussa koskaan mainittu. Eihän koulussa ole opetettu miksi Jeesus on juutalaisten epäsuosiossa vaikka hänet onkin mainittu raamatussa nimenomaan juutalaisten kuninkaaksi ja monta muutakin seikkaa juutalaisuudesta jää koulussa kertomatta.
LOKAKUU
4.10. Taku ei pysty syömään ! Kun kerroin asiasta Santerille hänen tultuaan koulusta, Santeri oli kovin huolissaan koska hän tietää ettei hevoseläin voi olla pitkään paastolla vaan se sairastuu herkästi jos sen mahassa ei ole ruokaa sulamassa. Sain varattua ajan hevosklinikalle huomiselle. Illalla nukkumaan mennessään Santeri tivasi että "eihän vaan tartte Takua lopettaa, saadaanhan se kuntoon ?" Harmikseni en voi luvata että varmasti saadaan poni kuntoon mutta sen voin luvata että kaikki mitä tehtävissä on, tullaan sen paranemisen eteen kyllä tekemään.
5.10. Pekka tuli kotiin keskellä päivää viedäkseen Takun klinikalle. Minä en mielelläni aja tuolla hevosautolla kovin pitkiä matkoja koska siinä ei ole edes ohjaustehostetta.
Klinikalla eivät löytäneet ponista mitään vikaa, ottivat verikokeitakin ja tähystivät tietenkin.
Kun poni tuli kotiin se pystyi syömään hyvin hienoa heinää ja ajattelin että se pitää sen hengissä siihen saakka kunnes saadaan tulokset verikokeista.
6.10. Soitin Tuomakselle ja mietin hänelle sitten että voisiko olla että Takulla on mennyt leuka hieman sijoiltaan koska sillä on aikaisemmin ollut lievä alapurenta ja maanantaina kun se heittäytyi syömättömäksi sillä oli ihan selvästi normaali hevosen purenta. Tuomaksen mielestä tämä on hyvinkin mahdollista ja jos tästä on kyse niin kohta niiden leukalihasten pitäisi palata ennalleen jos ovat venyneet jotenkin ikävästi leukojen loksahdettua. Melkein heti puhelun jälkeen Taku söikin normaalisti ja soitin Tuomakselle kiittäen ponimme parantamisesta puhelimitse.
Santerilla oli tosi hauskaa kun kerroin tapahtuneesta, hänhän luottaa siihen että sellaista vikaa ei eläimellä olekkaan jota Tuomas ei tuntisi ja osaisi parantaa. Mutta että puhelimessa puhuen korjaa ponin niin se on jo aikalainen temppu.
11.10. - 15.10. Koulusta on syyslomaviikko ja koska perjantaina Piia tuli meille osallistuakseen kanssani hevosen käsittely ja ajolleopetus-kurssille niin Santeri on ollut koko viikon aika vapaana. Halusin nimittäin että hän sitten jaksaa seurustella Piian kanssa lauantai-iltana ja sunnuntaina eikä sellaista voi vaatia jos on ensin pitänyt lasta koko viikon tallitöissä.
26. ja 27.10 ihan hassua että kaksi viikkoa sitten kun koulussa oli syysloma niin tiet olivat kunnossa ja nyt sitten kun taas on koulua niin tuo silta on otettu pois käytöstä ja Santerin on mentävä aika vaaralliseen kohtaan odottamaan poikkeuksellista reittiä kulkevaa koulukuljetusta. Miksi ihmeessä eivät voineet laittaa tuota siltaa kuntoon sillä aikaa kun lapset olivat lomalla ? Onneksi tätä on vain kahden päivän ajan mutta onhan tämä nyt typerää ettei tuon sillan korjausta oltu ajoitettu ajankohtaan jolloin sen sulkeminen olisi aiheuttanut vähiten ongelmia.
30.10. Patrick perheineen piipahti kylässä. Se yksi poika joka harrasti Santerin kiusaamista, jatkaa kuulemma edelleen samaa harrastustaan toisia lapsia kohtaan. On se vaan niin väärin että toiset joutuvat kärsimään tälläisen pojan takia. Olen aika ylpeä siitä että rohkenin ottaa Santerin pois siitä koulusta ja pitää häntä kotiopetuksessa viime vuoden.
Nyt kun Santeri on tuolla Kurkiauran koululla niin hänen itsetuntonsa on selvästi alkanut nousemaan. Hän jopa tunnistaa luokkakavereitaan nähdessään näitä koulun ulkopuolellakin eli hahmotusongelmansakkaan ei ole enää niin voimakkaana kuin aikaisemmin.
MARRASKUU
Muuten on koulu sujunut hienosti mutta Santeri on mennyt sitten tyhmäilemään tekstiviestien kanssa. Opettaja soitti minulle ja kertoi että Santeri on laitelllut yhdelle tytölle niin paljon tekstiviestejä että se tyttö on jo vähän järkyttynytkin ja että tytön äiti oli ottanut kouluun yhteyttä. Minä itkin opettajalle, minä en kestä tälläistä että lapseni tekee jotain näin ikävää ilman että olen lainkaan tietoinen tekemisistään. Opettaja lohdutteli minua sanoen etteivät vanhemmat voikkaan tietää ellei kukaan kerro ja hän oli ihan varma että saan Santerin ymmärtämään minkälainen viestittely on sallittua ja mikä taas menee liiallisuuksiin.
29.11. Teatterikerholla oli illalla esityksiä ja mehän menimme sinne katsomaan. Kävimme hakemassa Helmi-tädinkin mukaamme sillä tokihan nyt tälläinen tapahtuma on sen arvoinen että yleisön joukossa on oltava myös perheen ulkopuolisia katsojia. Todella hienosti teatterikerholaiset jaksoivat näytellä vaikka olivat olleet jo päivän koulussa.
Ohjaajansa on ilmiselvästi osannut opettaa lapsille asiat niin hyvin etteivät edes jännittäneet esiintymisiään vaan pystyivät viemään roolinsa helposti läpi.
JOULUKUU
Santeri oli meillä "lumen hävitys-vastaava" ja huolehti tehtävästään
ihan ilman riitelyä ja oma-aloitteisesti. Ilmeisesti lumenluontikin on
kivaa kun sen tekee koneella...6.12. Itsenäisyyspäivä. Illalla kun päivän työt oli tehty, Santeri sytitti kynttilän ja jälleen kerran, kuten aina aikaisempinakin vuosina, kerroin pappani Niilon elämästä ja samalla tietenkin myös mummoni Saiman jutuista. Santerista on ihana kuulla tarinoita näistä minulle niin tärkeistä ihmisistä että vaikka tiedän saavani toistaa ne samat asiat vuosi vuoden jälkeen teen sen mielelläni. Onhan se tavallaan todella hienoa että Santeria kiinnostaa äitinsä isovanhempien elämä vaikkei hän heitä koskaan tavannutkaan.
10. -12.12. Santeri oli isin kanssa kylpylässä, lähetin heidät sinne jo tässä vaiheessa talvea koska ovat molemmat selvästi kunnollisen tauon tarpeessa. Sain puhelimella väliaikatietoja melkoisen mukavasti vaikka ainahan näillä kahdella tuntuikin olevan kiire päästä jatkamaan rentoutumista. Hassua, kiire ennättää rentoutumaan...no tuntien Santerin ja hänen suunnattoman elämän kokemisensa tarpeen ymmärrän kyllä hyvinkin etteivät ennätä pahemmin minun kanssani puhelimessa höpistä kun ovat kahdestaan rentoutumassa.
20.12. Koululla oli pienimuotoinen joulujuhla ja huomenna, talvipäivän seisauspäivänä on sitten ihan lyhyt päivä ja todistusten saaminen. Sitten alkaa joululoma.
24.12. Vietimme jouluaattoa ihan omalla porukalla ja meillä oli kovin kivaa.
25.12. Santerin Timo-eno piipahti mussuttamassa kanssamme kunnollisen jouluaterian ja vietimme aikaa yhdessä naureskellen ja pelleillen. Santeri viihtyy Timon seurassa hyvin, ovat jotenkin niin toistensa oloisia että ei ole ihme jos keskinäiset välinsä ovat automaattisesti hyvät.
Vuosi on ollut kaikkine käänteineen päivineen vallan hyvä vaikka joskus olenkin tuntenut itseni voimattomaksi kun en ole osannut ennakoida eteen tulevia tilanteita riittävän hyvin voidakseni suhtautua asioihin järkevästi, olen ollut ajoittain liikaa tunteideni vietävissä. Santerin itsetunto on noussut aivan mahdottoman paljon kesän ja syksyn aikana eikä hänellä ole enää mitään omituisia pelkoja mistään merisiileistäkään. Santeri viihtyy tuolla Kurkiauran koululla hienosti ja olen erittäin tyytyväinen että sain järjestettyä hänet sinne Koskikaran koulun sijasta. On ihanaa voida päästää lapsi aamulla kouluun pelkäämättä mitä hänelle siellä sattuu.
Tässä taas yhdeltä foorumilta poimittua kirjoitustani. Tämä foorumi on ulkopuolisilta suljettu, muutaman aspergerlapsen äidin oma foorumi:
Kotiopetukseen jäänti hävitti änkytyksestä suurimman osan, mutta vasta tuonne "kunnon kouluun" pääsy neljännelle luokalle poisti sen ihan tykkänään.
Nyt ei änkytä ollenkaan, sanat eivät jumiudu kurkkuunsa ja kaikki muutkin "omituisuudet" ovat kuin olisivat olleetkin vain äidin kuvittelua.
Olen ajatellut niin, että koska veljeni änkytti suunnilleen samassa iässä (ei ole diagnostisoitu assiksi mutta selvästi assipiirteitä löytyy...kuten koko suvusta enemmän tai vähemmän ) niin näiden kahden muutenkin samanoloisen hemmon itsevarmuuskin olisi kehittynyt samaa tahtia.
Itsevarmuus kun löytyy takaisin niin aivot ennättävät hahmottamaan puheentuottoa paremmin kun eivät ole koko ajan valppaina antamaan paikalta pakenemis-kehotusta.
Siirsin aiemmasta blogi-sivustolta tänne "kommentit":
Kaupungissa on kyllä mahtavia lumikasoja nytkin, kun lunta on hurjasti.
Taidan kiivetä niistä yhden päälle tänään ihan vain Santerin muistoksi…2004: 2010-01-16 10:42:33 |
2010/01/16 | Hyväksy | Älä hyväksy | Roskaa | Poista |
|
Sehän meni se kolarointi-juttu kaikkiaan niin että autossa vielä
ollessamme sinä ehdotit että me menisimme leffaan ettei matka mene
hukkaan. Santeri oli suoraan sitä mieltä että eihän me voida sinua yksin
jättää ja tuumasi sitten että voidaanhan me toiste tulla uudestaan jos
nyt ei ehditä yhdessä. Noin sitä ihminen unohtaa omat hupsutuksensa; sinä olit ihan puolinolona sen lumikasan vieressä kun Santeri ja minä kipusimme kasan päälle, sanoit vielä jotain tyyliin “Santerin vielä ymmärrän mutta että sinäkin sinne menet…” Meillä oli Santerin kanssa siitä jutusta monesti puhetta koska hänestä se lumikasan päälle könyäminen oli tosi hyvä päätös leffassa käynnille. 2004: 2010-01-16 11:06:49 |
2010/01/16 | Hyväksy | Älä hyväksy | Roskaa | Poista |
kirsi-m.hytonen@jyu.fi | 88.112.135.182