30.12.2013

Eilen se sitten tapahtui; Santerin isä sai kuin saikin aikaiseksi siirtää Santerin tietokoneen pois täältä toimistosta. Onnettomuudesta oli kulunut 4 vuotta, 3 kuukautta ja viisi päivää. Tietokoneen poistamista on suunniteltu kyllä jo pitkään mutta itse toteuttaminen on aina vaan jäänyt tekemättä.
Tuntui kovin oudolta nähdä tuo Santerin työpöytä tyhjänä kun tulin tänne. Pekka, Santerin isä,  kertoi että koneen pois kantaminen oli ollut hyvin raskas tehtävä hänelle. Ei se kone ollut raskas vaan ajatus sen poisviennistä teki urakasta ikävän.

Onneksi olimme reippaita silloin Onnettomuuden jälkeen ja otimme Santerin huoneen omaksi makuuhuoneeksemme; jos sitä ei olisi heti tehty niin nyt se olisi varmaan jo täysin mahdoton tehtävä.

Santeri itse aikoinaan totesi ettei hän käsitä lainkaan miksi jotkut jättävät menehtyneen omaisensa huoneen ja tavarat paikoilleen kun eihän se poismennyt takaisin tule vaikka kuinka olisi asiat ennallaan.
Silti tuo tietokonepöytä on nyt jotenkin järkyttävä näky tullessani toimistoon, aivan kuin olisimme poistaneet "mahdollisuuden" saada Santeri takaisin koneensa äärelle vaikka tokikin tiedämme ettei häntä siihen konettaan naputtamaan enää saada oli siinä sitten kone paikallaan tai ei.

Ehkä minun on vaihdettava toimisto toiseen huoneeseen saadakseni tavallaan etäisyyttä tyhjää tietokonepöytää kohtaan. Oikeastaan voisikin olla hyvä siirtää toimisto tuonne pihan puolelle sillä nyt Niklas tahtoisi useinkin jäädä ulos yksinään ja minähän en kolmevuotiasta sinne yksinään jätä. En vaikka pihamme onkin täysin turvallinen. 
Jos toimisto olisi pihan puolella niin Niklas saisi vapautta olla "isona poikana" yksin ulkona mutta samalla minä voisin seurata olemistaan ikkunan läpi ja Niklas voisi uskoa että olen koneella tai teen paperitöitä...

Meillä siis taidetaan vaihtaa vuotta vaihtamalla huonetta. Tai ainakin aloittamalla huoneen siirtoa, täytyyhän tuo trimmihuone ensin tyhjentää siellä olevista tavaroista ja laittaa sinne uusi laminaatti ja sitten on vielä roijattava toimiston tavarat sinne ja...voi hyvänen aika, tämähän onkin melkoinen urakka eikä valmistu aivan pikaisesti. No, onpahan jotain ns. järjellistä tekemistä vähäksi aikaa. Ja nyt kun suunnitelma on julkistettu niin se on myös toteutettava.

Erittäin hyvää Uutta Vuotta, tuokoon tuleva vuosi tullessaan vain hyviä elämänmuutoksia jokaiselle lukijalle !

Seija-äiti

JOULU 2013

Taas on sitten Joulu edessä. 

Tänä vuonna leivoin neljän leipomattoman vuoden jälkeen mutta en vieläkään jouluksi vaan Santerin pikkusiskon synttäreitä varten. Lotta kun on sopivasti syntynyt 19. päivä joulukuuta niin on tavallaan hyvä syy taas leipoa vaikkei joulua meillä vieläkään vietetä. Ei kai tarvitsekkaan alkaa viettää varsinaista joulua kun saadaan tavata ystäviä Lotan synttäreiden ”varjolla” juuri näin joulun alla.

Muistin joulukuun alussa aivan yllättäen pari hauskaa juttua...yhden kerran kun Santeri tuli koulusta kotiin niin hän puhisi leikisti mukamas harmistuneena ja sitten kysyin että mikä vaivaa. No Santeri, virne suupielessään totesi että ”aika kamalaa että se joulu-raasu joutui taas tulemaan tänne pohjolaan ja sitten se joutui vielä rintoihinkin”

Minä olin ensin hetken aivan hämilläni että mitä kummaa tuo poika selittää...sitten tajusin ! Ai pahus joo, Sylvian joululaulussahan sanotaan ”ja niin joulu JOUTUI jo taas Pohjolaan, joulu JOUTUI jo rintoihinkin”. Nokkela kersa !

Pari vuotta myöhemmin, kun Santeria harmitti yhden opettajansa huono äidinkielen anti, niin Santeri selitti minulle ”on se joulukin taas ihan ovela”. Siis jätti kurillaan yhden l-kirjaimen pois jolloin ovella sanasta tuli ovela. Santerihan oli itsekkin melkoisen ovela, usein myös ollessaan ovella.

Näitä sanoilla hassutteluja minulla on aina vaan enemmän ja enemmän ikävä. Santeri piti minut tavallaan henkisesti virkeänä kun hän saattoi koska vaan kehitellä jotain hassun hauskaa ihan tavallisistakin sanomisista.

Onhan meillä toki laitettu koristepuu paikoilleen ja koirat on pesty. Tietenkin pesin myös Santerin kissan, Luru:n, joka tyylilleen uskollisena märisi koko pesun ajan mutta ei edelleenkään tehnyt elettäkään lähteäkseen pois pesuammeesta. 

Olen laittanut esille myös muita jouluhärpäkkeitä koska ne kuuluu laittaa esille jouluksi. Mutta ei ole sitä samanlaista joulustelu-fiilistä mitä oli silloin aikana ennen onnettomuutta.

Mietin tässä yhtenä päivänä että tänä vuonna Santeri olisi ollut kaukana pois kotoa ennen joulua ja mietin että olisikohan hän päässytkään jouluksi kotiin...jos olisi mennyt armeijaan saattaisi olla joulun siellä (vai ollaanko enää jouluisin ”kiinni” intissä, en tiedä...)

Ja sinne intin harmaisiin olisin sitten väsännyt kunnollisen herkkupaketin meidän herkkusuulle.

Jos Santeri olisi hakenut lykkäystä armeijan aloitukselle koulutuksen jatkon takia niin sitten toki olisi tullut jouluksi kotiin mupeltamaan leivottuja herkkuja ja ostettuja namiksia.

Lahjat eivät koskaan, onneksi, olleet Santerille se tärkein juttu. Toki olisi varmaan tänä vuonna saanut (taas) uuden puhelimen ja varmaan (taas) uuden läppärin. Ne eivät vaan olisi olleet ne tärkeimmät asiat joulussa vaan hyvä ruoka (ja paljon sittenkin) sekä äidin tekemät herkkuleivonnaiset ja yhdessä hassuttelut.

Niin, Joulu on taas ovela vaikka joutuikin tänne Pohjolaan ja rintoihinkin...

HYVÄÄ JOULUA !

Santerin äiti