Santerin rakas kissa, Luru (virallisesti Piupaws Lord Chatham) on nyt maalliset kehräyksensä kehrännyt...sen vointi ja elämänlaatu heikkeni niin nopeasti että meidän oli pakko pyytää eläinlääkäri auttamaan se pois.
Ikävästi tämä lopetuspäivä sattui olemaan koulujen
loppumispäivä...minulle koulujen loppumisviikonloppu on jo muutenkin
kovin raskas...lähdinhän aina silloin Santerin kanssa kahdestaan
jonnekkin, yleensä Tampereelle, koko viikonlopuksi.
Kun Luru oli jo laitettu laatikossa hautakuoppaan tajusi Pekka, Santerin isä, että Luru ennätti elää 15 päivää pidemmän elämän kuin sen Oma Rakas Ihminen. Santerihan oli 15 vuotta ja 5 kuukautta vanha kun se onnettomuus vei hänet meiltä, Luru oli 15 vuotta, 5 kuukautta ja 15 päivää vanha kun se saateltiin pois.
Niklas ja Lotta laittoivat Lurun laatikkoon sille mukaan kissanruokaa, orvokkikimpun ja kolme lelua. Alustaksi Luru sai oman tyynynsä ja peitokseen teddykankaan.Hautapaikka on Santerin muistoruusujen vieressä, ainoassa paikassa joka meidän tontillamme oli tähän asiaan sopivan tuntuinen.
Luru toi Pekalle ja minulle paljon lohtua Santerin jätettyä meidät itseään kaipaamaan, Luru puski meitä kuten se aina tapasi puskea Santeria, se kehräsi meille ja "keskusteli" kanssamme. Kun Santerin pikkuveli, Niklas, syntyi, Luru alkoi seurustelemaan tämän Oman Rakkaan Ihmisensä pikkuveljen kanssa samalla tavalla jolla se seurusteli aikoinaan Santerin kanssa.
Ja kun Niklas kasvoi isommaksi niin Luru piti huolen että Niklas sai osakseen paljon puskemista ja kehräystä.
Kun Santerin pikkusisko, Lotta, syntyi, niin Luru toimi hänen kanssaan aivan kuin olisi ajatellut "jonkunhan näistä pienistä on pidettävä huolta, se on kai kissan tehtävä". Luru nimittäin päivysti Lotan vieressä, mielellään kiinni Lotan kyljessä,aina kun Lotta oli hetken aikaa muualla kuin sylissä.
Minun on aivan pakko "hieman" muunnella Hermione Gingold:in koirasta kirjoittamaa runoa voidakseni lyhyesti kertoa Lurusta:
"Kissaksi nimittäminen tuntuu epäoikeutetulta,
olkoonkin että myönnän sen olleen kissa ulkoisilta ominaisuuksiltaan koska sillä oli neljä jalkaa, häntä ja se maukui ja kehräsi.
Mutta meille, sen omalle perheelle, se oli paljon enemmän kuin kissa...
se oli täydellinen herrasmies joka rakasti meitä vilpittömästi ja pyyteettömästi ja joka oli rehellisyydessään jotain mihin ihmisistä parhaimmatkaan eivät koskaan tule yltämään."
Seija, Santerin äiti
