2003

2003
7.1. Kevätlukukausi alkoi. Santeri on ihan tohkeissaan kun pääsee kouluun, enää hän ei koskaan sano että joutuu aamulla lähtemään kouluun vaan nyt se on todella pääsemistä.
Kiva että ne alkuvuosien ikävyydet ovat nyt pois, Santeri luottaa taas itseensä ja osaamiseensa.

11.1.Tuomas kävi tarkistamassa koirat ja tarkastuksen jälkeen oli tietenkin ruokailua ja seurustelua. Tuomas jutteli Santerin kanssa kouluasioista ja muista ja pelkäsin vähän että jossain vaiheessa Santeri moittisi entistä opettajaansa Tuomakselle mutta onneksi hän ei niin tehnyt vaan kehui nykyistä opettajaansa.
Tammikuun lopulla alkoi sitten näytelmäkerho. Se on keskiviikkoisin illalla. Toivon totisesti ettei Santeri koe sitä liian rankkana koulupäivän jälkeen sillä hänellä on selvästi luontaisia taitoja näyttelemiseen. Onhan näytteleminen muutenkin harrastuksena todella kehittävä, siinä oppii sekä itseilmaisua että toisten toiminnan seuraamista.

HELMIKUU
Ostimme Lentolle oman reen ja se tuli kotiin helmikuussa. Tämä reki on sellainen vankkurireki, siihen mahtuu kuskin lisäksi 6 aikuista hyvinkin istumaan. Tässä mallissa istutaan nenät vastakkain, jalat siihen keskelle rekeä ojennettuina tai koukistettuina, ihan kuinka kukin haluaa kinttunsa laittaa. Pääsimme kunnolliselle koeajolle heti reen tulon jälkeisenä lauantaina kun Tsunde tuli kylään. Onneksi meillä oli minun isoisältäni aikoinaan jäänyt pilkkihaalari jonka lainasimme Tsundelle. Hän olisi taatusti paleltunut tuolla reissulla muuten.

Santerista oli tosi vitsi kun Tsunde mietti ääneen että eihän tuo hevonen vaan tee mitään kun olen erivärinen kuin te. Santeri sanoikin hiljaa, niin hiljaa ettei Tsunde kuullut mutta minä kuulin "ei meillä ole edes hevonen rasisti". Minähän tuumasin Tsundelle vaan reippaasti että "eihän se hevonen väreistä välitä, se välittää ihmisten käytöksestä."

Jälkeenpäin sitten kun olimme omalla porukalla Santeri kyseli kamalan paljon miksi jotkut ihmiset ovat niin ilkeitä toisille jotka sattuvat olemaan erivärisiä kuin he itse ovat.

Jouduin sitten selostamaan kaiken tietämäni apartheidistä, rasismista ja tulipa siinä Ku Klux Klan:kin käsiteltyä. Santeri oli aivan järkyttynyt kuullessaan näistä asioista. Pelkään pahoin että kohta on sitten edessäni selostukset holokaustista kunhan asiasta jossain jotain mainitaan.

24.2. - 28.2. oli sitten talviloma tai hiihtoloma, ihan miten vaan niin loma oli. Santeri on niin ihastunut siihen näytelmäkerhoon että koko lomaviikon on puhunut mitä kaikkea he siellä ovat tehneet. Siellä  kun on tehty ääniharjoituksia ja kirjainharjoitteita ja asentoa ollaan opeteltu ja vaikka mitä. Hän oli kovin riemuissaan kun kerroin että noita tuollaisia harjoituksia ammattinäyttelijätkin tekevät, eivät hekään opettele koko aikaa vuorosanojaan vaan harjoittavat ääntään ja kroppaansa muutenkin.

MAALISKUU
8.3. Koulussa oli hiihtokisat. Niiden jälkeen kävimme yhdessä taas rekiajelulla ja hauskaahan meillä tietenkin oli. Mietin tässä yhtenä päivänä että on se vaan ihanaa kun maalla kasvava lapsonen voi ulkoilla niin paljon, radiosta kuulee koko ajan kuinka vähän lapset ovat ulkona tai liikkuvat yleensäkkään. Maalaislapset varmaan sitten tasottavat tilastoja, nämähän ovat koko ajan ulkoilemassa ja liikkuvat muutenkin jatkuvasti.

23.3. Kiiwi perheineen piipahti. Aika menee kyllä todella vauhdikkaasti kun toisten lapsia katselee...vastahan Piritta oli ihan vauva ja nyt hänellä on jo vaikka minkälaisia taitoja.
Miten ihmeessä oman lapsen kasvaminen jotenkin karkaa käsistä, en minä vaan edes huomaa että kas vaan kuinka poikaseni onkin taas kasvanut ja kehittynyt. Vaatteiden pienentymisestä tuon kasvun toki huomaa, tuntuu että joskus ihan yhden pesuvälin aikana jokin pusero on jäänyt pieneksi. Tätä muuta kehittymistä ja taitojen karttumista ei sitten huomaakkaan itse, toiset aina huomauttavat että "onpas Santeri taas kehittynyt paljon".

Kuun viimeisenä viikonloppuna oli taas Päijänteen ympäriajot ja niitä pärinävehkeitä meni talon ohi kahtena päivänä. Tietenkin Santeri ihasteli niitä pihatiellä seisten ja oli kovin tohkeissaan kun jotkut kuljettajat jopa nostivat kättään tervehdykseksi. Santeri kertoi minulle "ovat niin kohteliaita että moikkaavat kun tietävät että mä asun tässä ja että menevät meidän kodin ohi"
Santeri sai etukäteen tuliaisen Debbieltä ja Mattilta, postipaketti Englannista sisälsi ihanan t-paidan. Onhan se vielä iso mutta onneksi heppu kasvaa pian paidan kokoiseksi. Parempi liian iso kuin liian pieni paita.

HUHTIKUU
Huhtikuun ensimmäisen viikon vietin pesten koiria aina kun Santeri oli koulussa. Santeri tykkää edelleen näytelmäkerhosta eikä yhtään ole valittanut että siellä väsyisi liikaa tai että päivät olisivat liian rankkoja. Tosi kiva että hän nauttii harrastuksestaan, joskin arvelen että ohjaajansa on suurin syy siihen miksi Santeri siellä viihtyy, Sinikka kun on sellainen "tunne tuntosarvilla" varustettu nainen ja kahden pojan äitinä osaa lukea lasten vireystilaa ihan hurjan hyvin. Sellainen helpottaa huomattavasti lasten viihtymistä kun heidät otetaan huomioon jo ennenkuin he itsekkään huomaavat tarvitsevansa vaikkapa taukoa.

17. - 21.4. Meillä oli englannista vieraita opiskelemassa Cotoneiden hoitoa, jalostusta ja muuta sellaista. Debbie ja Matt haluaisivat kovasti saada jonain päivänä meiltä narttukoiran joten he tulivat esittäytymään. Heillä on moottoripyörätarvike firma ja vaikkei Santeri vielä puhukkaan englantia paljoakaan niin hän kyllä kuunteli sujuvasti kun Matt jutteli pyöräasioita. Matt toi Santerille muutaman englantilaisen lehden, tietty moottoripyöristä ja Santerihan oli kovin otettu moisesta huomioinnista.

Koska Santerilla on syntymäpäivä 23.4. vietimme niitä hieman etukäteen ja meille tuli myös Santerin ystävä Patrick perheensä kanssa juhlimaan. Matt ja Debbie tykkäsivät näistä tuttavistamme ja meillä oli kovin mukavaa yhdessä. Santeri sai vähän "lepoa" aikuisten kanssa seurustelussa koska ystävänsä Patrick oli täällä sitten hänen seuranaan ja pojat saivat puhella rauhassa kahdestaan omia asioitaan ilman että joku aikuisista olisi ollut koko ajan "säätämässä" siinä seassa.

Mieltäni varjosti kyllä koko tuon pääsiäisen ajan meidän Lentomme sillä se alkoi ontumaan toista etustaan pari päivää ennen Debbien ja Mattin meille tuloa eikä eläinlääkäri löytänyt siitä mitään vikaa. Toivottavasti se nyt paranee pelkällä levolla ja tuolla lääkkeellä jota eläinlääkäri sille varmuuden vuoksi määräsi.

TOUKOKUU
Vapun jälkeinen perjantai oli koulusta vapaata ja se olikin tosi kiva juttu sillä lauantaina meillä oli omien kasvattien joukkoterveystarkastus. Santeri pysytteli isänsä kanssa muualla sen aikaa mitä talossa oli vieraita ihmisiä koirineen mutta sitten kun tarkastus oli ohi hän seurusteli Tuomaksen kanssa. Olen niin ylpeä poikasemme tavoista; hän osaa käyttäytyä tavattoman hienosti ruokapöydässä ja niinpä nämä yhteiset ystävien kanssa harrastetut ruokailuhetket ovatkin nautinnollisia kaikille osallistujille.

22.5. Tikkakoskella oli ilmailupäivä ja sinnehän sitten meni tietenkin Santerikin koulun järjestämällä kyydityksellä. Minua hieman jännitti kuinka reissu onnistuisi, olin antanut Santerille vähän käyttörahaa mukaan ja mietin koko päivän että osaakohan hän valita ostoksensa ilman suurempaa päänvaivaa vai meneekö porukalla koko päivä siihen että odottavat Santerin tekevän päätöksensä ostostensa suhteen. Valintojen tekeminen kahden kiinnostavan asian välillä kun ei ole Santerin vahvimpia puolia.

Jännitti minua vähän sekin kuinka Santeri malttaa lähteä pois niiden näytillä olevien koneiden luota, hän kun on tottunut siihen että museoissa lorvitaan rauhassa ilman minkäänlaista kiirettä pois eikä hän välttämättä muista että kun on paljon väkeä niin aikataulujakin on noudatettava.

Ihan hienosti se reissu oli mennyt ja tuomisinaan Santerilla oli...kaasunaamari ! Oh-hoijaa...no onpahan sitten valmiiksi tuollainenkin talossa....Santeri oli kovin ihastunut ostokseensa joten eihän siinä auttanut muu kuin ihastella naamarin hyvää kuntoa, mitäpä iloa siitä olisi jos toiselle tärkeän hankinnan tarpeellisuutta alkaisin kyseenalaistamaan. Ostan minäkin paljon sellaista joka ei ihan välttämättä ole oikeasti tarpeellista.

31.5. Koulu loppui. Oli kevätkirkko ja vaikka normaalisti Santeri ei tälläiseen osallistuisikaan niin tätä tämän vuoden opettajaa halusimme mennä vielä sinnekkin kiittelemään.

Olimme jo pari päivää aikaisemmin antaneet hänelle ulos istutettavaksi kukkasen. Ostimme hänelle lemmikin, sen englanninkielinen nimihän on Forget me not ja koska Santeri taatusti tulee tämän opettajan muistamaan lopun ikäänsä niin olisimme kovin onnellisia jos hänkin muistaisi Santerin.

Kirkossa oli kovin kaunista ja minuun teki suuren vaikutuksen se, että emme olleet ainoita jotka katsoivat aiheelliseksi ihan halaamalla kiittää Sinikkaa tästä kouluvuodesta.
Hän jos joku ansaitsi tulla halatuksi ja kiitellyksi vaikka sitten meillä olikin toki kyyneleet silmissä odotettavissa olevan ikävöintimme johdosta.

Heti kirkon jälkeen otimme kotona sen perinteeksi muodostuneen kevät-kuvan ja sitten vaihdoimme vaatteet. Lähdimme kahdestaan Särkänniemeen nauttimaan viikonlopusta.

KESÄKUU
Tampereella oli tosi kivaa, hotellin parkkipaikka oli vaan sen verran ahdas että jätimme Doriksen suosiolla vähän kauemmas. Aamusella kun sitten menimme autolle niin minua pelotti ihan hurjasti että joku olisi vandalisoinut autoa mutta eihän sille oltu mitään tehty. Kiva ! Nautimme koko päivän kaikista Särkänniemen huvituksista ja ruokailuista ja muusta. Oli tosi kiva päivä.

Yö hotellissa oli vähän levoton sillä kuulin koko ajan kadulta humalaisten örinöitä. Santeri onneksi nukkui hyvin ja levollisesti joten hän oli sitten vallan hyvällä tuulella ja hyvässä vireessä kun sunnuntaina menimme jatkamaan Särkänniemi-hauskuuttelujamme.

Ajellessamme kohti Särkänniemeä juttelimme edellisillan ruokapaikasta, me nimittäin löysimme aika läheltä hotellia pienen kiinalaisravintolan jossa ruokailimme pitkän kaavan mukaan. Santerin mielestä suomalaisten omistamien ravintoloiden pitäisi laittaa henkilökuntansa opettelemaan kohteliasta asiakaspalvelua juuri tälläisiin pieniin perheravintoloihin, nimenomaan kiinalaisiin. Siellä kun asiakas saa olla tavallaan rauhassa mutta heti jos yhtään tarvitsee apua tai muuta niin henkilökunta ilmestyy kuin ilmasta paikalle ja on heti valmiina palvelemaan.

Olen ihan samaa mieltä vaikka onhan ravintoloiden asiakaspalvelu aika hyvällä mallilla maassamme, verrattuna moniin muihin maihin siis.

Iltapäivällä sitten palasimme kotiin ja kotipihassa Santeri huokasi "ihanaa olla kotona ja ihan rennosti koko kesä, ens syksynä sitten onkin isojen luokkaan siirtyminen joten nyt on kerättävä voimia kunnolla. Eihän mulla oo paljoo töitä tänä kesänä ? Joko huomenna alkaa se uimakoulu ?"

Niinpä, ensin toivoo rentoa lomaa ja sitten samantien kyselee joko kohta alkaa jokin toiminta...tälläinen on meidän poika, haluaa kaiken samaan aikaan ja heti.

3.6. Alkoi se uimakoulu ja siellä oli sitten tosi hurjan kivaa. Uimakoulu loppui 11.6. ja vaikka sitä olikin vain kuusi kertaa, se riitti innostamaan Santeria kyselemään joko kohta päästään iltaisin järveen uimaan. Tottahan toki, isänsä saa alkaa kuskaamaan vaikka joka ilta kun tulee töistä kotiin ja toki minäkin voin päivällä siellä käyttää jos on niin lämmintä että itse tarkenen mennä uimaan.

Minähän en taatusti mene kylmään veteen uimaan, sen tietää Santerikin ja siitä hän minua aina kiusaakin ja muistaa sitten sen kertomukseni siitä kun minun mummuni järjesti itselleen lämpimän lekottelumahdollisuuden järven rannalle.

Mummuni täytti soutuveneen vedellä ja kun aurinko sitten lämmitti sen veden niin mummu istui siellä vedessä samaan aikaan kun minä uin järvessä. Santeria aina naurattaa tämä tarina, hän jatkaa ajatusleikkiä että ihan kuin mummu olisi ollut jonkun ihmissyöjäheimon padassa tyytyväisenä köllimässä. Ehdottelee sitten että josko vaikka minäkin hommaisin jonkun paljun tuonne rannalle niin kyllä hän sitten vaikka laittaisi puita sinne alle että vesi varmasti olisi tarpeeksi lämmintä.

12.6.Ensimmäinen kerta jalkapallokerhoa tänä kesänä, kyllä tätä päivää onkin taas odotettu. Oikeasti tekevät siellä muutakin kuin vain potkiskelevat palloa mutta tuota nimitystä ainakin Santeri tästä kerhosta käyttää. Harmi vaan että tätä kerhoa on niin vähän kesän aikana. Toisaalta pitäähän sen vetäjän, oikeasti opettaja kun on, saada myös vähän lomaakin kesällä. Hän sentäs on kahden pojan isä ja varmasti omatkin lapsensa haluavat olla isänsä kanssa loma-aikana.

14.6. Selänpohjassa oli hurjasti moottoripyöriä. Santeri kävi siellä isänsä  kanssa ja otti mahdottoman paljon valokuvia. On se vaan hyvä kun on tämä digikamera, olisipa aika hirveää raahata filmejä kehitykseen, odotella onnistuivatko kuvat ja sitten harmistua jos kuvista ei olisikaan tullut odotetun mukaisia. Nyt saa lapsonen napsia kuvia niin paljon kuin haluaa ja vain parhaat tarvitsee säästää ja mahdollisesti tulostaa.

21. - 22.6. Pyörähdin pikavisiitilla Pariisissa. Hain meille uuden pennun. Ihan kiva pentunen vaikkakaan ei ihan niin hyvärakenteinen kuin olisin halunnut tällä hinnalla saada.
Santerin  mielestä tämä uusi pentu on "hieman hidasälyinen" ja se kyllä itseasiassa onkin aika tollo monessa jutussa. Ilmeisesti tuo tolloutensa johtuu pitkälti siitä ettei se ole tottunut asioihin kuten meillä kasvaneet ja tänne jääneet pennut tottuvat.

23.6. Lento on entistä huonompi liikkumaan ja sitä on nyt kesän aikana käynyt aika moni eläinlääkäri tutkimassa löytämättä siitä mitään vikaa. Santeri juttelee Lentolle hyvin paljon koska haluaa varmistaa että Lentolla on "ees mietittävää kun se ei pääse kattelemaan maisemia".

HEINÄKUU
8.7. Tanskalaisystävämme tulivat meille lomailemaan, ihan koko perhe tälläkertaa. Tänään olivat reissusta niin väsyneitä että vietimme rennon päivän täällä meillä.
 
9.7.Lähdimme katsomaan Hilarius Hiirtä ja muuta touhua siinä paikassa. Sehän on ihan Viherlandian vieressä mutta enpä ole aikaisemmin saanut syytä mennä sinne.
Nyt täytyy kyllä todeta että vaikka tanskalaisystäväperheen lapset siitä paikasta pitivätkin niin Santeri ja minä koimme sen vähän pettymyksenä, olimme odottaneet enemmän.

Nooh, kivaa oli silti. Kävimme ruokailemassa Viherlandian ravintolassa ja Santeri käyttäytyi taas kerran niin tavattoman kauniisti että minä varmaan hymyilin kuin lottovoittaja konsanaan kun olin niin ylpeä hänen käytöksestään.

10.7. Lähdimme aamulla Tampereelle. Koska meitä on sentäs kolme aikuista ja neljä lasta niin päätimme tehdä reissun junalla. Santerin isä jäi kotiin hoitamaan eläimiä.

Tampereella oli tosi kivaa ja Santeri oli iloinen voidessaan olla vähän kuin veli Idalle, Victorille ja Annalle. Hän oli kovin reipas kun sai näyttää paikkoja ja kuvailla asioita. Harmi etteivät kakarat vielä puhu kaikki kunnolla englantia, onneksi käsillä voi selittää aina ja tulla ymmärretyksi.

11.7. Kokeilimme Lenton liikuntakykyä uusien vankkurikiesien kanssa. Kyllä se kävelee ontumatta mutta on sen etusissa jotain outoa vikaa. Santeri ohjasti koko pienen lenkin ajan, tokihan Lento häntä totteli kuin ajatus. Santeri oli tavattoman ylpeä itsestään, tämä oli ensimmäinen kerta kun hän sai ihan itse olla vastuussa hevosen ohjastuksesta koko lenkin ajan.

12.7.Kävin Joutsan joutopäivillä ystäväperheemme kanssa, Santeri sanoi ettei halua lähteä mukaan kun on niin kuumakin ja olimme menossa tuolla isin autolla jossa ei ole kunnollista ilmastointia. Minun autoni taka-akseli nimittäin alkoi jurisemaan siihen malliin että sillä ei viitsi ajaa senttiäkään ettei rikkoudu koko auto. Poissaoloaikanamme Santeri oli isänsä kanssa sitten aloittanut autoni korjauksen ja olivat aika sottaisia. Sauna pelasti tilanteen.
Santeri Idan kanssa. Tänä kesänä nämä kaksi puuhastelivat jo kaikenlaista yhdessä, ihanaa ettei edes kielimuuri voi estää ystävystymistä !

Santerista on todella ihmeellistä nähdä kuinka ulkomailla asuvat ihmiset hämmästelevät saunaa ja saunomisen jälkeen tulevaa rentoa oloa. Kun tanskalaisystävämme olivat lepäämässä saunan jälkeen kerroin Santerille että oikeastikkaan saunaa ei kovin hyvin tunneta kotimaamme ulkopuolella ja Santerin  mielestä tämä tälläinen on suorastaan häpeällistä. Ehdottipa sitten että jos vaikka alkaisimme kauppaamaan saunoja ulkomaille...no ehkä nyt ei kuitenkaan, meillähän ei ole edes koulutusta saunojen rakentamisesta puhumattakaan niiden markkinointiin vaadittavasta osaamisesta.

Ties kuinka monennen kerran jouduin selostamaan kuinka englantilaiset vieraamme siihen saunaan suhtautuivat ja selittämään senkin että Debbie piti pyyhettä ympärillään kun oli löylyissä sillä heillä ei ole tapana esiintyä ilman vaatteita edes puolisonsa nähden. Santerin mielestä tuollainen on vähintäänkin omituista ja tunnustettava on että niin minunkin mielestäni. Silti yritin saada Santerin ymmärtämään ettei ole meidän tehtävämme moittia toisten tapoja vaan meidän on kunnioitettava toisten ihmisten tyyliä hoitaa asioita.

31.7. Sain Lentolle ajan Laukaan hevosklinikalle. Markku ja Johanna lähtivät käyttämään minua hevosen kanssa siellä, eihän meillä ole edes hevoskoppiakaan.
Diagnoosi oli julma; kaviokuume. Soitin heti kotiin tultuamme eläinlääkärille ja kaivinkonekuljettajalle ja huomenna on sitten Lenton viimeinen päivä...

ELOKUU
1.8. Olemme Santerin kanssa viettäneet koko päivän Lenton kanssa. Lento on ollut piha-alueella vapaana ja Santeri on syöttänyt sille mansikoita. Nyt ei ole enää väliä mitä hepukka syö kun se kuitenkin lopetetaan tänään eikä näinollen voi tulla mistään herkusta enää sairaaksi.

Hilkka tuli iltapäivällä seuraksemme, ihan hyvä niin sillä olemme Santerin kanssa aika surkeita ja joudumme pidättämään itkuamme koko ajan. Hyvä että joku tuli viemään ajatuksiamme edes vähäksi aikaa pois iltapäivällä tapahtuvasta ikävästä asiasta.

Kaivinkoneurakoitsija teki kuopan ja odottelimme sitten yhdessä eläinlääkärin tuloa. Eläinlääkäri kertoi ensin Santerille kuinka hevosen lopetus tapahtuu ja sitten yhdessä talutimme Lenton lähemmäs sitä sille kaivettua kuoppaa. Santeri silitti Lentoa pitkään, kiitti sitä kaikista kivoista retkistä, hellyydestä ja hyvyydestä. Santeri antoi Lentolle vielä muutaman mansikan ja siirtyi sitten minun taakseni seisomaan eläinlääkärin antaessa Lentolle ensimmäisen pistoksen. Tottakai Lento sinkosi takasilleen kun se tunsi aineen vaikutuksen alkavan mutta onneksi olimme varautuneet tähän eikä tilanteesta tullut mitään paniikkia kenellekkään. Sitten Lento asettui makuulleen, menin sen pääpuolelle polvilleni ja Santeri silitti Lenton poskea koko sen ajan kun eläinlääkäri laittoi sitä lopetusainetta Lenton verenkiertoon.

Kun Lento oli todettu kuolleeksi, kävelimme talolle ja sinne päästyämme kaivinkoneurakoitsija siirsi Lenton kuoppaan ja peitteli sen sinne.
Koko loppupäivän ja illan Santeri muisteli erilaisia tapahtumia joita Lenton kanssa olimme jakaneet, häntä huvitti kovin Lenton poikkeuksellinen uteliaisuus ja ihmisrakkaus ja hän kertoi haluavansa aikuisena oman hevosen, sellaisen joka ei ole yhtään Lenton näköinen mutta jolla on yhtä hyvä sydän.

5.8. Santeri kävi silmälääkärillä ja hämmästytti taas niitä hoitajia siellä käyttäytymällä ikävien tippojenkin laiton aikana niin hienosti. Minä en ihan oikeasti ymmärrä tätä ihmettelyä, eikö nyt hyvänen aika jokainen lapsi käyttäydy nätisti kun on hoitotilanteesta kyse ?

8.8. Koska me emme halua olla hevosettomia kävimme katsomassa yhtä myynnissä olevaa suomenpienhevosta. Ihan varmasti kiva koni mutta sen verran ilkeän näköinen poikittaisvaurio toisessa etusessaan sillä oli että en sitten edes koeratsastanut sitä. Matka oli kyllä kiva sinne ja takaisin, Santeri selosti koko reissun ajan mitä kaikkea pitää muistaa katsoa kun hevosta on ostamassa. Puheistaan olisi voinut päätellä että meillä tehdään näitä hevoskauppoja harvasepäivä.

11.8. Soitin yhdelle lähellä asuvalle suomenhevoskasvattajalle ja kerroin minkälaista hevosta me olemme etsimässä. Hän sanoi suoraan että hänellä ei ole toiveidemme mukaista hevosta myynnissä mutta olisi kiva jos kävisin juttelemassa kanssaan niin ehkä hän sitten keksisi kenellä voisi olla sellainen hevonen jonka me haluaisimme.

Menimme sinne Santerin kanssa kahdestaan ja keskustelimme ajon aikana tästä hevosasiasta. Hevonen kuitenkin sitoo enemmän kotiin kuin pelkät koirat tekevät ja onhan siitä paljon vastuutakin. Santeri oli kuitenkin sitä mieltä että hevonen antaa niin paljon siihen hoidosta aiheutuneeseen vaivaan nähden että jos vaan sopiva hevonen löytyy niin ostettavahan se on. Hän lohdutti minua "älä sitten masennu vaikkei sopivaa heti löytyiskään, se löytyy kyllä mutta ei ehkä ihan pian". Ihana lapsi, valmisteli äitiään pettymykselle jo hyvissä ajoin.

Vaan kuinkas kävikään...Aaron pihassa näimme SEN. Siis hevosen. Ihanan, mustaharjaisen tummaruunikko-orin. Ja siinä samassa minun sydämeni alkoi paukuttaa kovempaa, se hevonen oli juuri sen oloinen kuin minkä halusin meille. Ainoastaan sellaiset pikkuseikat kuin ikä (kolme vuotta) sukupuoli (ori) ja täydellinen koulutttamattomuus olivat erilaiset kuin hevostoiveeni.

Kotimatkalla puhuimme tästä hevosesta Santerin kanssa ja ottaessani nuo tämän hevosen puuteet esille, Santeri nokkelana poikana totesi että "ikää tulee aina lisää, orista saa eläinlääkäri tehtyä ruunan ja kun itte kouluttaa niin tietää mitä saa". Juupa, minulla ei vaan tuota koulutustaitoa ole. Siihenkin Santerilla oli ratkaisu: "jos itte ei osata niin pyydetään Johanna tai vaikka Tiina auttamaan, ei hevosen koulutus voi olla sen vaikeempaa ku koirankaan koulutus. Sitäpaitsi opetettiinhan me Lentollekkin asioita vaikka se oli jo aikuine kun se meille tuli".

Illalla sitten kun Pekka oli kotona Santeri kertoi siitä hevosesta ja sen kasvattajan toisista hevosista joita kävimme myös katsomassa. Lopulta ei isänsä auttanut muu kuin luvata että mennään katsomaan uudestaan sitä oria.

12.8. Koulu alkoi. Tuntui tavattoman kivalta päästää Santeri kolmannelle luokalle. Nythän hänellä on sitten se isojen ryhmä eli 3. - 6. luokkalaiset samassa luokkatilassa ja opettajana koulun johtajaopettaja.
Odotellessani Santeria kotiin sain kyllä melkoisen paniikki-kohtauksen kun 10 minuuttia koulun loppumisen jälkeen ei vaan taksia näkynyt.
Eikä näkynyt 20 minuutinkaan kuluttua...eikä edes puolen tunnin kuluttua. Siinä vaiheessa kärsivällisyyteni loppui kokonaan ja soitin koululle kuullakseni että taksi on lähtenyt ihan normaaliin aikaan ! Hirveää, mitä on sattunut !!

Lopulta taksi tuli ja sain kuulla että kakaroita kuskataankin nyt sitten siten että ensin pakataan auto täyteen ja ajetaan jonnekkin toiselle puolelle pitäjää ja sitten puretaan kakaroita sinne ja tullaan tänne. No siis juu ei käy, jokainen ylimääräinen ajokilometri on aina liikaa eikähän taksissa tule edes happi riittämään talvella kun lumiset lapset istuvat siellä kuin sillit suolassa.

Soitin kuntaan ja nostin metakan asiasta. Minulle selitettiin että lapin lapset ne vasta kauan joutuvat olemaan kyyditettävinä...so what, ei se heidän tilannettaan helpota jos täällä keskisessä suomessa lapsia rääkätään myös !

Sitten minulle ehdotettiin että josko vaikka jatkossa tehtäisiinkin niin että ensin tuotaisiin Santeri kotiin ja sitten menisivät sen lapsilauman kanssa sinne toiselle puolelle pitäjää. Ei todellakaan sovi sekään, eihän toisten lasten tarvitse tokikaan minun poikani takia joutua kärsimään. Kyytejä lisää, muu ei auta, oli ohjeeni ja yllättäen sitten sitä alettiinkin järjestelemään. Voi hyvänen aika, oliko tämä taas niitä testejä kuinka nöyriä lasten vanhemmat ovat...minä en ole nöyrä enkä suostu ihankaan kaikkeen järjettömään.

Santeri oli kovin tyytyväinen kun kuuli minun (taas kerran) järjestäneen asioita paremmiksi kuin mitä ne olisivat olleet jos olisimme suostuneet tälläiseen pelleilyyn.

16.8. Pääpä tuli meille ja lähdimme Laukaaseen katsomaan pariakin myynnissä olevaa hevosta. Eivät sytyttäneet, Santeri sanoi kotimatkalla että ne olivat aika tyhmän näköisiäkin ja värit olivat ihan omituisen likaiset. Menimme sitten katsomaan sitä hevosta jonka olimme jo Santerin kanssa nähneet, toki soitin sille kasvattajalle ensin ja kysyin saammeko tulla. Santeri sanoi isälleen jo menomatkalla että "älä säiky, se on vielä nuori mutta siinä on sitä sellasta reilua oloa että hyvä siitä tulis".
No niinhän siinä sitten kävi että me haluamme sen hevosen meille.

Sovimme kasvattajansa kanssa hinnasta ja päätimme tehdä paperit sitten kohtapuoliin valmiiksi.

18.8. Ajelimme illalla katsomaan hevosta, teimme paperit ja maksoimme sen myös. Se laitettiin Santerin nimiin, Lento oli aikoinaan minun nimissäni ja yritämme näin huijata kohtaloa. Sanonta kun kuuluu että jokaisella on oikeus yhteen hyvään hevoseen ja minun oikeuteni oli jo käytetty kun sen Lenton löysimme.

Santeria naurattaa kovasti tämä ajatus että hän on hevosen omistaja. Tarkisti minulta vielä illalla että onhan nyt kuitenkin varmasti niin että hevosen hyvinvointi on minun vastuullani, ettei hänen tarvitse osata itse kaikkea. Voi rakas, tietenkin eläimen kuin eläimen hoitovastuu on aina perheen aikuisella !

21.8. Santerin mummi ja pappa tulivat käymään ja tarkoitus oli sitten että ajamme katsomaan Humua, tätä hevostamme. Koska sinne talolle on vähän hankala tie, suunnitelma oli että pappa jättää autonsa siihen yhden kyläkaupan pihaan ja sitten hän ja mummi tulevat meidän autoomme ja menemme sillä yhdessä Humun kasvattajan luo.

Pappa sai jonkin ihme jästipäisyyskohtauksen ja ilmoitti että ei taatusti suostu tulemaan meidän autoomme ja lähti paikalta niin että renkaat vain vonkuivat. Koska Santeri ei todellakaan käsittänyt (enkä minäkään kyllä, ei sen puoleen) papan omituista käytöstä suoritin pienen valkoisen valheen helpottaakseni lapseni järkytystä ja sanoin että papan päätä särki liikaa, hän ei kyennyt enää odottamaan pidempään kotiinpääsyään ja siksi lähti niin äkkiä. Että minua sitten sieppaa oman isäni idioottimainen käytös, hän ei vieläkään käsitä että meillä on herkkä lapsi joka ei pysty aina arvaamaan aikuisten ihmisten mielenliikahduksia vaan tarvitsee siihen opastusta.

22.8. Santeri kävi kouluterveydenhoitajan tarkastuksessa Joutsassa. Minä kun en suostu siihen että tuossa koulussa käy terveydenhoitaja tarkistamassa lapsia ilman että vanhemmat tietävät koko tarkistuksesta mitään. Haluan että lapseni terveydenhuoltoon liittyvissä asioissa ollaan samoilla linjoilla ja että me vanhemmat tiedämme mitä on tutkittu ja mitä on löydetty.

Santeri oli todella hienosti terveydenhoitajan "käsittelyssä" ja antoi ottaa hemoglobiininkin ihan hienosti. Siitä ei ollut itseasiassa mitään ongelmaa vaan Santeri ihan reippaasti lupasi että saa ottaa eikä edes inahtanut kun verikoe otettiin. Olin kovin ylpeä, tietenkin, poikaseni reippaudesta.

23.8. Kävimme Killerjärvellä ja Santeri sai Humun ihan virallisesti omiin nimiinsä. Toki kävimme katsomassa myös Humua, onneksi sen kasvattaja asuu niin lähellä ja ymmärtää halumme tutustua Humuun kunnolla ennen sen muuttoa meille.

Ramppasimme melkein joka ilta katsomassa Humua koko elokuun lopun. Santeri alkoi valittamaan taas sunnuntai-iltaisin masuaan ja arvelin sen johtuvan siitä että hän jotenkin reagoi tähän hevosesta hössötykseeni masuvaivoilla. Päätin olla hössöttämättä näin paljoa.

SYYSKUU
4.9. Humu tuli kotiin ! Se tuli kasvattajansa tuomana, olivat ensin aamulla piipahtaneet hevosklinikalla jossa Humusta tehtiin entinen ori. Hyvä että kasvattajansa toi sen meille ennen Santerin tuloa koulusta sillä vuotaahan tuo ruunauskohta aikatavalla eikä Santeri herkkänä poikana ehkä kestäisi katsella sitä. Parempi että ennättää vähän siistiytymään tuo haava.

Koko syyskuun ajan taluttelin Humua pieniä lenkkejä monta kertaa päivässä ja pesin sen ruunauskohtaa. Santeri kysyi jokaisena päivänä koulusta tultuaan Humun vointia ja kävimme heti välipalan jälkeen sitten juttelemassa Humulle. Se ei saa ihan vielä ryntäillä vapaana koska tuon ruunauskohdan on parannuttava kunnolla. Niinpä kävelemme sitten kolmistaan iltapäivisin, minä talutan Humua ja Santeri kävelee vieressäni jutellen niitä näitä. Jotain outoa hänen käytöksessään on verrattuna aikaisempaan, hän ei enää puhu kouluasioista itse vaan häneltä on kyseltävä tapahtumista. Sittenkin saan vain ihan mitättömän pienen selostuksen päivän tapahtumista ja niistäkin suurin osa on jotain mitä koulun keittäjä on sanonut, kuten "onpa sulla nätti paita" tai jotain sellaista.

Opettaja kävi meillä mesuamassa siitä että Santeri ei malta olla kyselemättä asioista joita opetetaan ylemmällä luokalla oleville oppilaille. Toki tiedän että poikani tulisi olla hiljaa ja keskittyä oman luokkansa asioihin mutta toisaalta ymmärrän myös varsin hyvin että asiat jotka hän jo osaa eivät todellakaan voi kiinnostaa jos samassa tilassa jotkut toiset puhuvat paljon kiinnostavammista asioista. Lupasin opettajalle keskustella asiasta Santerin kanssa ja keskustelinkin. Santeri sanoi ymmärtävänsä kyllä mutta totesi että ei voi mitenkään luvata etteikö välillä kuitenkin osallistuisi ylempiluokkalaisten opiskeluun. No onhan se nyt pirskatti jos en saa tätä poikaa uskomaan että minähän se tästä liriin joudun jos hän ei tee kuten opettaja käskee...saas nähdä onnistunko ennen joulua opastamaan lapseni toimimaan toivotulla tavalla koulussa.

LOKAKUU
Lokakuun alussa Santeri kertoi minulle, toki vasta tarkasti kysyttäessä, että se yksi poika joka häntä kiusasi esikoulun ja ensimmäisen luokan ajan on taas alkanut olemaan ilkeä. Poika on pari kertaa kuristanut Santeria, kaatanut Santerin tuolin kanssa nurin kesken tunnin, teljennyt Santerin luokkahuoneen ulkopuolelle ja ollut muutenkin kovin uhkaava.

Soitin asiasta koululle ja kuulin että "pojat on poikia, ei tuota pidä ottaa vakavasti". Miten niin ei pidä ottaa vakavasti sitä että toinen lapsi suorastaan pahoinpitelee toista ?

Santeri pelkää ihan tosissaan tätä poikaa sillä hän tietää kuinka vähästä ihmisen henkitorvi voi musertua ja tuo poika kuristaa ihan käsivarrellaan jolloin voimaa on paljon.

Ehkä tulevan syysloman aikana se poika saa purettua pahaa oloaan niin paljon että pystyy olemaan asiallisesti koulussa.

Syyslomalla meillä sitten päästettiin Humu vapaasti aitaukseen ulkoilemaan. Niin siinä sitten kävi että uusi paimenpoikakin oli hommattava kun entisen tehot eivät ihan riittäneet vakuuttamaan Humulle missä on sallittu alue ja missä taas ei. Se otti ja meni aidasta läpi ja naapurin pihaan tietenkin. Nolotti melkoisesti käydä hakemassa kaakki kotiin, Santeria se vaan nauratti kun sitä hevosta oli yrittänyt jo muutama kyläläinen ottaa kiinni ja sitten minä menin paikalle, kyykistyin hevosen eteen ja se työnsi päänsä riimuun ja oli ihan heti kilttinä lähdössä mukaani.

MARRASKUU
Nyt siellä koulussa on sitten ihan mahdoton meininki ! Santeri itki minulle että pelkää ihan oikeasti että se yksi poika tappaa hänet. Poika oli tullut taksia odottavan Santerin luokse pesäpallomailan kanssa ja uhannut lyödä sillä.

Soitin taas kouluun ja kyselin voisiko mitenkään olla mahdollista että turvaisivat jotenkin lapseni olon kun hän odottaa taksia. Ei ole kuulemma mahdollisuuksia sellaiseen. Voi mahdotonta, mitäs minä nyt teen ? En yhtään pidä ajatuksesta että lapseni pelkää yhtä poikaa koulussa enkä taatusti hyväksy ajatusta että se poika todella satuttaisi lastani.

Eikös koulupiha ole koulualuetta ja eikös siellä kuulu nimenomaan turvata jokaisen fyysinen koskemattomuus ?
Yritin selvittää ongelmaa tuon kiusaajapojan äidin kanssa ja soitin hänelle. Olin suorastaan tyrmistynyt saamastani kohtelusta...äiti huusi kuin palosireeni että ei ole hänen ongelmansa mitä koulussa tapahtuu vaan kaikki mitä siellä tapahtuu on hoidettava siellä. Minä kun ajattelin että jos saataisiin pojat joskus ihan vaikka kahdestaan puolueettomalle alueelle tutustumaan toisiinsa jotta tuo kiusaamistarve vähenisi...Juu ei onnistu, palaverin voimme pitää. Hyvä että äiti suostui edes tähän.

Varmuuden vuoksi otimme Santerin kuitenkin kotiopetukseen. Katsotaan palaako hän kouluun, en päästä häntä sinne takaisin ennenkuin tuo kiusaaja on saatu kuriin jollain tavalla.

Opettajilla on hieman turhan vähäisesti tietoa kotiopetusasioista, samaten kunnan porukoilla. Minä tietenkin tein asiasta kirjallisen ilmoituksen kuntaan ja ensimmäisenä sain uhkauksen että poika haetaan kotoa kouluun vaikka poliisin avustamana jos muuten emme häntä sinne päästä. Ihan saavat vapaasti uhkailla, odottelen tässä asioiden etenemistä järkevään suuntaan.

Mummi ilmoitti kun kerroin hänelle tästä kotiopetusjutusta että hän ei kyllä kerro Santerin papalle asiasta mitään koska pappa ei hyväksy tälläistä lapsen "paapomista" ja erilaiseksi tekemistä. Jahas, no sittenpä emme turhaan edes mene luonaan käymään, me kun emme osaa valehdella ja tälläisestä asiasta täysin vaikeneminen on meidän mielestämme sama kuin valehteleminen. Olen kovin kummissani tästä käänteestä, toisaalta hyvä että tiedän nyt ettei Santerin papalle voi asiasta puhua mitään etten vahingossa tule maininneeksi asiaa ollenkaan jos satumme jossain tapaamaan.

Santeri on kovin tasapainoinen kun hänen ei tarvitse enää pelätä kouluun menoa. Onneksemme hän on hyvä oppilas ja kykenee ihan omatoimisesti opiskelemaan päivittäin asioita. Minä olen tehnyt kanssaan lukujärjestyksen ja sen aikatauluista pidetään kiinni, muuten saa oppia sillä tavalla jonka kokee parhaimmaksi.

Päätimme Santerin kanssa edetä aine kerrallaan eli suorittaa tentit aineittain ja sitten on se aine ohi. Tämähän on itseasiassa paras keino sisäistää aineita kun ei tarvitse jokaisella tunnilla vaihtaa asiaa vaan voi syventää sitä mitä opiskelee siinä jaksossa.

JOULUKUU
2.12. Koululla oli vanhempainilta ja menin siellä käymään. Kerroin toisten oppilaiden vanhemmille miksei poikamme ole koulussa ja yllätyin kovin kun vain yhden pojan isä tuli puhumaan asiasta kanssani kun olin opettajan kanssa samassa tilassa. Toisten lasten vanhemmat olivat kyllä puhelimessa puhuessamme olleet sitä mieltä että tämä Santeria kiusaava poika kiusaa toisiakin lapsia mutta opettajat eivät vaan halua puuttua asiaan. Yhdenkin tytön äiti sanoi minulle tyttönsä itkevän iltaisin kun se poika kiusaa koulussa. Ei sitten ollut äidillään kanttia tuoda asiaa julki. Tunnen suurta myötähäpeää niitä vanhempia kohtaan jotka sallivat lapsensa kärsivän koulussa. Tai muuallakaan, minä en pystyisi katsomaan Santeria silmiin jos jättäisin auttamatta häntä kun hän tarvitsee apuani.

7.12. Patrick vanhempineen kävi kyläilemässä. Kuulimme että se Santeria kiusaava poika on nyt jo useammankin kerran käyttänyt nyrkkejään toisiin oppilaisiin. Aika ikävää tälläinen, lapsihan tarvitsee selvästi apua eikä ilmeisesti sitä tule saamaan kun vanhempiensa mielestä ongelma on koulussa jos lapsi käyttäytyy väärin ja väkivaltaisesti.

Olemme niin tyytyväisiä siihen että uskalsimme nousta vastarintaan ja otimme Santerin kotiopetukseen. Nyt meidän ei tarvitse lähettää häntä aamulla kouluun ja pelätä koko päivän ajan että tuo kiusaaja todella aiheuttaa jotain fyysistä, pysyvää vammaa pojallemme. Henkiset haavat hänellä on jo, niitä voimme korjata olemalla tukenaan ja näyttämällä hänelle että arvostamme häntä.

8.12. Meille tuli shetlanninponi. Tai siis Santerille tuli, hänen nimiinsähän se laitettiin. Tämä on tälläinen pienelle ratsastajalle sopivan kokoinen otus, Humu on aivan liian suuri aloittelijalle. Taku on ori mutta onneksi se on sen verran pieni että saan sen varmasti tunnustamaan ihmisen ylemmyyden ilman väkivaltaa.

Koska alkuperäinen hakusuunnitelma meni piloille ja hätäsuunnitelmakin romuttui, haimme Takun minun autollani Killerjärveltä. Takatilaan heinäpaaleja, lattialle luistamaton matto ja eikun siirtämään poni kuljetusautosta meidän autoon. Nyrölän naapuri-Kirsti oli katsomassa tätä operaatiota ja hänellä oli naurussaan pitelemistä kun katsoi kuinka poni siirtyi kennelin autoon.

Santeri oli ihan täpinöissään ponin johdosta, sehän oli aivan kuin oikea hevonen mutta riittävän pieni hänelle käsiteltäväksi. Koko kotimatkan keskustelimme periaatteellisesti ponin käsittelystä ja missä vaiheessa arvelen Santerin saavan mitäkin tehdä ponin kanssa.

Kun poni hirnui auton hiljentäessä yhdessä risteyksessä niin Santeri nauroi täysillä, hän alkoi hassuilemaan että mitenkähän mahtavat tien vieressä kävelevät ihmiset suhtautua siihen että kuulevat kimakkaa hirnuntaa autosta jonka kyljessä on kennelin logo. Kerroimme hänelle kuinka meillä oli aikoinaan lystiä kun meille tuli kaksi lammasta ja nekin kuskattiin tällä samalla autolla. No tietyömaan kohdalla toinen niistä sitten määki tosi kovaa ja se mies joka oli siinä pysäyttämässä autoja oli sen näköinen että arveli kuulleensa harhoja.

Meillähän oli silloin melkoisesti pokassa pitämistä ja niin olisi nytkin jos sattuisimme sellaiseen kohtaan jossa joku kuulisi autosta ponin hirnuntaa. Santeria huvitti kovin paljon tämä autoni monikäyttöisyys, sehän on sekä henkilö- että eläinkuljetuksiin sopiva kun vähän sovelletaan.

Meillä oli kovin hauska joulukuu kaikenkaikkiaan. Santeri sai harjoitella ponin käsittelyä ja liikuntatunnit korvattiin ponilla ratsastamisella sekä hiihtelyllä. Santeri teki ihan itse ladun tuohon piha-alueelle ja kävi lähes päivittäin hiihtämässä. Me pidimme nimittäin pidennettyjä välitunteja eikä tokikaan pientä paussia jokaisen 45 minuutin jälkeen kuten koulussa tehdään.

Koska kotimme on entinen koulu, Santeri naureskeli että niinpä vaan pääsi talo alkuperäiseen työhönsäkkin kun sen sisällä on taas koulu vaikkakin kotikoulu.
Santeri ja ykköskaverinsa, "katiska nimeltä Luru". 
Olemme pelleilleet että on se vaan hyvä että kissoilla ei ole sarvia ! Luru puskee niin kovaa että sarvellisena se taatusti tekisi suurta vammaa. Aina kun Santeri on ollut poissa sen luota, se puskee mielihyväpuskuaan Santeriin ja pitää sellaista jännää ääntä, kehräyksen ja naukumisen väliltä olevaa "käninää".

Tänä vuonna jouluna meille ei sitten tullutkaan mummi, pappa ja Timo-eno koska mummi ilmoitti että ovat päättäneet olla kotona. Hyvä niin, minähän olinkin jo päättänyt että emme kutsu heitä koska emme me voi olla puhumatta Santerin kotiopetuksesta ja koska mummi kerran haluaa salata asian Santerin papalta niin olisi kovin ikävää jos olisivat täällä jouluna ja joutuisimme joko valehtelemaan tai kiertelemään puheenaiheita.

Vuoden vaihtumisen aiheuttamia raketteja Santeri kävi katsomassa isänsä kanssa, minä olin tietenkin kotona koira- ja hevosvahtina.