ESIPUHE

Tämä blogi on perheen ulkopuolisille varmasti vähän sekavaa luettavaa mutta eipä paljon muuta voi vaatia kun kirjoittajana on rakkaan esikoispoikansa onnettomuudessa menettänyt äiti.

Olen yrittänyt korjata tätä esipuhe-sivua jo monta kertaa ja useita tunteja kerrallaan mutta aina vaan teksti on joissain kohdissa oudosti. Ei voi mitään, minä en pysty parempaan ainakaan toistaiseksi koska en käsitä mikä tätä sivua vaivaa...(toki tiedän että vika on minun taidoissani mutta syytän silti sivua ; ) )
Varsinkin sivun lopussa on järkyttävän pitkä tyhjä tila..Tämä sivu loppuu virallisesti halaus-kehotukseen ; )

****************************************
Jokaiselle vanhemmalle oma lapsi on maailman tärkein ihminen. Meidän Erikoisen Tärkeä Ihmisemme joutui jättämään meidät kaipaamaan itseään aivan liian äkillisesti ja liian nuorena. Santeri menehtyi liikenneonnettomuudessa ollessaan ajamassa mopollaan koulusta kotiin.

Tämä on Santerin itsensä ottama kuva, hän sai uuden kännykän nimipäivälahjaksi ja tokihan sen kuvausominaisuuksiakin piti testata (koulussa, tietenkin tunnilla).Kuva on ilmeisesti viimeinen joka Santerista on otettu. 
Päivä ennen onnettomuutta äiti-Seija leikkasi Santerin hiukset, koulussa piti olla seuraavalla viikolla valokuvaaja paikalla. Eipä sitten saatu sitä kuvaa koskaan ja kerrankin kun hiukset näyttivät oikeasti upeilta...

Äiti-Seija kuunteli tätä odottelumusiikkina kun soitti vakuutusyhtiöön...ihan kamalaa että siellä soitetaan tälläistä kun äiti yrittää ilmoittaa että poikaa ei enää ole ja että moponkaan vakuutusta ei sitten enää tarvita... Tässä esipuheessa kerron aivan "lyhyesti" (pintaa raapaisten kuten tavataan sanoa) minkälainen ihminen Santeri oli.  *****************************   
 Meillä oli tapana että isä-Pekka ja Santeri ottivat talvella lomaa ja menivät kahdestaan johonkin kylpylään. Äiti-Seija taas oli kesälomareissu-seurana.

Näin toimien meidän ei tarvinnut jättää eläimiä perheen ulkopuolisten hoidettavaksi ja vastuulle ja Santeri pääsi lomailemaan kummankin vanhempansa kanssa ihan kahdestaan, nauttimaan täysin siemauksin jakamattomasta huomiosta.

  

Santerille ostettiin talvella 2003 terapiaratsuksi shetlanninponi ja sen kanssa puuhastelu antoi kivoja
hetkiä ja onnistumisen tuntemuksia. Toki meillä oli jo tuolloin myös suomenhevonen mutta alussa 
se oli osaamattomuudestaan ja nuoresta iästään johtuen turhan kookas pienelle ratsastajalle

Kolmannen luokan syksyllä otimme Santerin kotiopetukseen ja koska tentit sujuivat erinomaisesti eikä kotiopetus ollut edes rankkaa, teimme reissun 
Ranskaan, EuroDisney-huvipuistoon.
Reissu tehtiin maaliskuussa ja jäljellä oli enää "simppeli englanti",  "tosi helppo matematiikka" ja "yhtä tyhjän kanssa musiikki".
Koska tiesimme että noista tenteistä Santeri selviää vaikka lukemattakin niin virallisesti reissumme oli kouluvuoden päätösjuhlareissu. 





Kaikki reissussa eteen tuotu ruoka "upposi" mutta yhteisestä päätöksestä  jätimme kuitenkin mustekalanrenkaat ja juustolautasen "herkut" rauhaan vaikka olimmekin  
ne itse lautasillemme ottaneet.(mustekalanrenkaat olivat kuin kumia ja juustot taas...no joo...sanotaanko nätisti vaikka että tuoksunsa ei oikein innostanut maistamaan...) 
Tästä ruoan haaskauksesta äiti sitten kuuli ajoittain myöhemmin, se jäi häiritsemään Santeria koska :"ruokaa ei saa haaskata niin kauan kuin maailmassa on oikeasti nälkäisiä ihmisiä".
   
Samana kesänä äiti-Seija käväisi Santerin kanssa myös Tanskassa. 
Tämä oli toinen Tanskan retkemme ja tämän teimme Doris-automme kanssa.  
Virallisesti se oli jalostuskoirien lainaanvienti-reissu mutta mepä yhdistimme huvin ja hyödyn ja nautimme yhteisestä seikkailustamme.

  

Kurtturuusun tuoksu oli yksi Santerin lempituoksuista.  

Paluumatkallamme Tanskasta löysimme ihanan levähdysalueen joka oli täynnä kurtturuusuja ! 

Keväällä 2010 Santerin ystävä, Ulla, auttoi meitä istuttamaan pihaamme 15 kurttulehtiruusua
Santerin muistoksi. 

   

Santerin äidinäidinisä, Niilo-pappa, menehtyi sairauskohtaukseen vain muutama kuukausi ennen Santerin syntymää. Itsenäisyyspäivän kynttilä oli meille monellakin tavalla hyvin tärkeä asia .

 
 





 
 
 
 



 

  Nuorempana Santeri tuunasi polkupyöriä ja niitä sekä 
niiden osia oli joskus melkoisen paljon. Ja kaikkialla...
Santeri ei itse edes tiennyt haluavansa mopoa ennenkuin  
Timo-enonsa toi itselleen tarpeettomaksi käyneen moponsa meille.
Tuo ilonpäivä oli 3.3.2006. 
(arvaas vaan oliko meillä tuon jälkeen sitten mopojen osia siellä ja täällä...)  

 Omalla maalla saa onneksi mopoilla jo ennen kortin hommaamistakin !







Siirryttyään Kurkiauran kouluun 4. - 6. luokille Santerin itsetunto kohosi huimasti,kiitos erinomaisten opettajien ja ihanien uusien luokkatovereiden ! 
 Päästyään opinahjoon jossa häntä arvostettiin Santeri osoitti olevansa äärettömän tehokas oppija.  
Edellyttäen, tietenkin ; ) , että opittava aihe oli kiinnostava ja että sitä opetti opettaja joka oli ansainnut 

Santerin luottamuksen ja arvostuksen. 
Santeri yllätti itsensäkkin saaden 6.luokalla stipendin luonnontieteistä. (yllä kuva 6.luokan päättäjäispäivästä)   
Yläkoulussa tuli sitten eteen jonkinverran ongelmia, lähinnä joidenkin opettajien kanssa.
Santeri ei voinut sietää eikä hyväksyä epäoikeudenmukaista kohtelua keneltäkään vaan asettui aina puolustamaan
ystäviään ja näiden oikeuksia.


Santeri oli aivan kuten kiinalainen horoskooppinsakkin sanoo: 
"Koira on oikeudenmukainen ja rehellinen, hän taistelee vääryyttä vastaan.
Hän ei kaipaa valokeilaan vaan asettaa muiden hyvinvoinnin etusijalle.
Koiran ystävä voi tuntea itsensä etuoikeutetuksi, sillä hänen vaikeasti saavutettava ystävyytensä on ikuista. 
Koira puolustaa omiaan, hän on luotettava lohduttaja ja hänelle voi huoletta purkaa sydäntään."

Me Santerin vanhemmat emme koskaan kuulleet Santerin kiroilevan. Hän ei edes suutuspäissään kironnut meidän kuultemme vaikkeivat 
voimasanat olekkaan meillä kiellettyjä.
Koulussa ja kavereiden kanssa niitä kirosanoja kyllä lenteli ; ) (kyllä äiti tietää...) 

Hassua oli että jos (tai siis...KUN !) Santeri oli ottanut koulussa jonkun opettajan kanssa yhteen, 
hän oli aina valmis kertomaan tapahtumista
kotona ennen opettajan yhteydenottoa.
Santeri tiesi että vaikka hän olisikin toiminut koulussa vastoin odotuksia 
häntä ei tuomittaisi kotona jos hän itse kertoisi tekemisistään.
Santeri kertoi aina myös suoraan jos oli vahingossa rikkonut jotain, koskaan hän ei yrittänyt peitellä tapahtuneita vahinkoja.
Nytkin hän sanoisi meille "Älä itke, se oli vahinko, anna anteeks" (ja sitten hän halaisi itkevää äitiä/isää...)

Tottakai meillä täällä kotosalla otettiin välillä yhteen ja kunnolla otettiinkin !(verbaalisesti, tietenkin !) Eihän edes ystävyyden edellytys ole samaa mieltä oleminen, miksipä sitten 
ei oman perheen parissa voisi olla erimielisyyksiä vaikka toisiamme rakastetaankin.
Tapanamme oli selvittää erimielisyydet ja keskustella asiat selviksi mahdollisimman pikaisesti; nukkumaanmeno riidan jälkeen ei tuntunut luontavalta, emme antaneet auringon laskea
erimielisyyksiemme ylle.

2007 kesällä vietimme pidennetyn viikonlopun Tukholmassa,ihan vaan huvittelureissulla, ystäväperheen äidin ja tyttären kanssa.
Tuolla reissulla äiti-Seija sai taas kerran olla ylpeä shoppailua inhoavan poikasensa herrasmiesmäisestä käytöksestä.
Ei yhtäkään valituksen sanaa koko shoppailu-päivänä vaikka kaupoissa kiertely olikin Santerin mielestä oikeasti tosi tylsää. 
Jälkeenpäin, kun huvipuistopäivän jälkeen kehuin kaunista käytöstään shoppailun aikana
Santeri tuumi: "mä aattelin että ainahan jokaisen on vähän joustettava eikä yhden armoilla voi koko reissua tehdä". 

Kesällä 2008 äiti-Seija "raahasi" poikasensa Lontooseen, omaan lempikaupunkiinsa ja siellä oli tosi kivaa !
Maistelimme makuja, juttelimme ihmisten kanssa ja nautimme toistemme seurasta.
Äiti  seurasi ylpeänä vieraiden ihmisten hämmentyneitä katseita kun Santeri  
avasi automaattisesti ovet äidilleen, kuten kunnon herrasmiehet tekevätkin.
Toki muutama "pakollinen" nähtävyyskin käytiin  katsomassa ja vahingossa 
löysimme sellaisenkin paikan jota ei ollut  missään opaskirjoissa mainittu. Suosittelut paikan puolesta, kukin  astukoon sisään omalla vastuullaan jos sattuu Lontoossa pyörähtämään.
Paikka ei ole heikkohermoisten paikka, ei todellakaan !
 



 Santeri taisi olla asuinseutumme parhaiten "tunnustettu" asperger-henkilö.
Hänen  assiuttaan ei koskaan salattu vaan päinvastoin siitä kerrottiin  kaikille jotka olivat hänen kanssaan tekemisissä. 
Asiasta  kerrottiin ihmisille avoimesti ihan vain siksi ettei toisten tarvinnut  hämmästellä Santerin tapaa lähestyä asioita ja ikätasoonsa 
nähden  poikkauksellisen suorasukaista asioihin tarttumista. 
Santerin  assius oli kovin lievää, ei hän ollut mikään tapojensa orja tai  pikkutarkka nyhrääjä kuten monet tuntuvat kuvittelevan kaikkien 
assien  olevan.

Nuoruusiässä Santerin erityisyys ilmeni oikeastaan vain äärettömän vahvana oikeudentajuna, rehellisyytenä ja hurjan hyvänä muistina. 

Lapsuusajan hahmotusongelmatkin katosivat itsetunnon kohottua eikä Santeri kokenut assiuttaan vikana vaan hän koki sen vahvuudekseen 
opittuaan hyödyntämään erityispiirteensä tarjoamia mahdollisuuksia. 
Taisipa hän olla hieman ylpeäkin tästä erityisyydestään, kuuluuhan samaan porukkaan useita arvostettuja suurmiehiäkin. 
 


 
 




 Keväällä 2009 Santeri oli TET-jaksolla isänsä työpaikalla ja sai piipahtaa syntymäpäivänään 23.4. aamulla katsastuskonttorilla 
tekemässä mopokortin kirjalliset.
Vajaassa viidessä minuutissa kirjalliset oli tehty, virheitä nolla ja korttihakemus lähti eteenpäin poliisin lupapalveluun. 

Derbi Senda ostettiin suoraan kaupasta jo edellisenä syksynä mutta tämä kuva on otettu virallisena "mopoikäpäivänä" 23.4.2009. 
 Mopokortin saatuaan Santeri nautti uudenlaisesta vapaudestaan ja huristeli usein ystäviensä luokse, 
joko rassaamaan mopoja tai muuten vaan notkumaan kavereiden seurassa. 
Muutama noista "mopohepuista" kävi meilläkin pikavisiiteillä  ja me "vanhukset" tunsimme olevamme etuoikeutettuja kun pojallamme 
oli niin kohteliaita ja hyväkäytöksisiä ystäviä.

Kesällä 2009 Santeri piipahti Pekka-isän kanssa parin päivän reissulla Mikkelissä, isukki ajoi omalla moottoripyörällään ja Santeri mopollaan.
Tuosta reissusta ei ole kuvia mutta hauskaa kuulemma oli !
Santerin kanssa oli aina kiva reissata, Santerilla oli kova elämänjano ja hän halusi kokea "kaiken tässä ja nyt".

Syksyllä 2009 Santeri laittoi moponsa myyntiin.
Tarkoituksenaan oli hommata tilalle vanhahko Toyota Corolla, rassailla sitä pari vuotta ja sitten ajokortin saatuaan ottaa se käyttöönsä.

Ikävä kyllä kukaan ei ennättänyt mopoa ostamaan vaan tuo oma rakas ajokkinsa oli Santerin alla hänen ajaessaan linja-auton etuosaan traagisilla seurauksilla.

Eipä äiti-Seija tiennyt Santerin hiuksia tiistaina leikatessaan että se olisi viimeinen kerta kun trimmikone touhuaisi niissä hiuksissa..
eipä tiennyt isä-Pekka tiistai-illan saunareissulla että se olisi viimeinen yhteinen saunareissunsa...
eikä äiti aavistanut keskiviikkoaamuna 23.9. että se"hei-hei, aja varovasti, älä kiusaa opettajia"-halaus 
jäisi ihan viimeiseksi halaukseksi....

Ikävämme on niin suuri, niin syvä että tuntuu kuin olisimme ihan onttoja sisältä.
Olemme kuitenkin tämän järjettömän suuren, mittaamattoman kokoisen
kaipuummekin keskellä onnellisia ja ylpeitäkin siitä että meillä oli ilo ja kunnia saada olla Santerin vanhempina ja elämänpolkunsa silottajina.

Muistelemme jatkuvasti hänen kanssaan kokemiamme ihania hetkiä.Niitä oli paljon, voi niin paljon !
Santerilla oli mahtava huumorintaju ja ihanan laaja sanavarasto.Me leikittelimme usein sanoilla, pelleilimme niiden merkityksilläja nautimme nokkeluudestamme.

Vaikka tämä sivu on jo nyt aika pitkä on minun, äidin, kerrottava vielä vähän jotta Santerin persoona tulee paremmin tunnetuksi.

Hän ei ollut koskaan, siis ei koskaan, tivaamassa tuliaisia kun jompikumpi meistä vanhemmistaan oli jossain käynyt ja hän oli ollut kotosalla toisen meistä kanssa.
Santeri oli aina vilpittömän ilahtunut kun sai jotain tuliaisia ja sehän tietenkin kasvatti meissä antamisen iloa ja -halua.
Oli riemastuttavaa nähdä kuinka ihan pienikin tuomisemme sai hänet hymyilemään ja kiittämään aidosti. 
Varsinkin minulla, äidillä, oli suorastaan ihan intohimona raahata ulkomailta(ja ihan lähikaupastakin)  uusia makuja kotiin jotta Santeri sai tutustua sellaisiin juttuihin 
joita ei ollut aiemmin maistanut. 

Me leikittelimme usein sanoilla, pelleilimme niiden merkityksillä
ja nautimme nokkeluudestamme.

"Katiska", siis tuo Cornish Rex-rotuinen Piupaws Lord Chatham
(Luru vaan näin tuttujen kesken) on nyt ihan hukassa ja hämillään
kun sen oma maailman tärkein ihminen ei ole enää läsnä.
Luru on meille tavallaan lohduttajana sillä se ansaitsee
hyvän elämän vaikkei Santeri enää olekkaan ottamassa
sitä kainaloonsa nukkumaan mennessään.
Tältä Santeri näytti pikkupoikana kun mörkökissansa Luru vahti hänen untaan. 


 
Tätä  nykyä Luru  toimii Santerin pikkuveljen Niklaksen ja pikkusisko Lotan, huvittajana. 
Hassu vanha katti kehrää jo siitä että Niklas hieman silittää sitä tai Lotta rapsuttaa sitä korvan takaa.
Santerin muistajaisissa (lauantaina 3.10.2009) oli paikalla 60 ihmistä, lisäksi edellispäivänä meillä piipahti päivämäärissä sekaisin mennyt ystävämme.

Sunnuntaina meillä kävi kaksi Santerin ystävää jotka  olivat olleet estyneitä saapumaan varsinaiseen muistelutapahtumaan.

Yksi ystäväpariskunta, joka oli tuntenut Santerin ihan vauvasta saakka, piipahti meillä "yksityisessä muisteluhetkessä" jo 27.9. 
Meille tuli mahdoton määrä kauniita adresseja, kortteja ja sähköpostiviestejä, pieniä muistoesineitä.
vastaanotetuilla kukkalähetyksillä olisimme voineet perustaa pienen kukkakaupan.

Santerin ystävät olivat "omin pikku kätösin" kasanneet suurelle kartongille Santerista juttuja ja kuvia ja saimme sen muistajaisissa.
Se on ihana, aito ja rehellinen ja olemme siitä kovin iloisia.

Viikko Santerin onnettomuuden jälkeen kävimme keräämässä onnettomuuspaikalle tuodut kynttilät, niitä oli tasan 50.
Toimme kotiin yhden lyhdyn ja poltimme siinä kynttilää reilun vuoden ajan, ihan jokaisena iltana. 
Tuossa pihatiemme päässä se kynttilälyhty loisti ihan kuin majakkana rakkaallemme.
 
Nykyään Santerin muistoruusujen luona on valo palamassa öiseen aikaan ja kesäisin ruusujen vieressä virtaa äidin tekemä pieni vesiputous. 
Santeri piti solisevan veden äänestä, nyt lempituoksunsa lähellä on myös yksi lempiäänistään...

Onnettomuuspaikalla oli myös Santerin ystävien jättämiä viestejä.
Kirjoitin ne tuonne vieraskirjaan vaikka ne menettävätkin osan aitoudestaan siihen siirrettyinä. 
Viestit olivat käsinkirjoitettuja ja siksi ne ovat erityisen arvokkaita. 

Olisi todella kiva jos vieraskirjaan ja tänne blogiin noihin kommentti-kohtiin saataisiin kasattua paljon muistoja Santerista, ihan kaikkien nähtäville.
Kirjoita ihmeessä jos sinulla on muisto jonka haluat jakaa kanssamme.
Muista että ei ole olemassakaan "mitätöntä" muistoa, ihan kaikki
muistot ovat tärkeitä ja arvokkaita.

IMO olis hienoo ; ) jos kirjoittaisit, kuten Santeri sanoisi....
 kirjoita
 lue
Käy katsomassa mitä "ohjeita"
annetaan kirjoita-puolella, ehkä kynnyksesi kirjoittaa
omia ajatuksiasi madaltuu ja saamme sinunkin viestisi
luettavaksemme.

Emme vastaa vieraskirjaan tehtyihin merkintöihin
kirjoittajalle suoraan mutta sehän ei
todellakaan tarkoita ettemmekö olisi
jokaisesta viestistä kiitollisia.
Pyrimme kirjoittamaan vieraskirjan
viesteihin vastaukset pikimmiten.
Käy siis sivulla uudestaan päivän, parin kuluttua.

Pidätämme oikeuden poistaa epäasialliset tai
Santerin mielipiteitä vahvasti loukkaavat kirjoitukset.
(esim. vahvasti uskonnolliset viestit ovat ei-toivottuja
koska Santeri oli agnostikko ja me hänen
vanhempansa olemme muuten vain "uskomattomia" ; ) )

Nuorisolle tiedoksi: siihen ei tarvitse laittaa omaa nimeä,
saapi käyttää lempinimeä tai mitä vaan
kunhan se on sellainen etteivät "sivulliset vanhukset"
hermostu ; ) You know...

Sähköpostiin ei kannata laittaa mitään viestejä,
niitä ei siirretä tänne eikä niihin edes vastata ja
siten ne jäävät unholaan.

Muista halata aina läheisesi kun eroatte,
koskaan ei voi tietää mikä halaus on se viimeinen.
Tosimies se vasta halaakin ja kunnolla sittenkin !