Olin henkisesti asennoitunut jo vuosia sitten että viimeistään viime joulukuussa olisit ilmoittanut mihin autokouluun haluat mennä.
Olisimme yhdessä miettineet vaihtoehtoja kauan ennen ilmoittautumistasi mihinkään autokouluun, olisit kuunnellut isäsi ja minun mielipiteitä tyynen rauhallisesti mutta loppujen lopuksi olisit kuitenkin onnistunut saamaan oman tahtosi läpi, olisit mennyt juuri siihen autokouluun johon olisit alunperinkin halunnut mennä ja olisit nyt loppusuoralla ajokortin hankinnassa.
Koko autokouluajan olisin kuullut juttujasi tunneista, niin teoria kuin ajotunneistakin.
Olisimme vertailleet autokoulukokemuksiamme, olisit varmasti pyytänyt minua kertomaan uudestaan ja
uudestaan niistä hassuista jutuista joita minulle sattui autokouluaikanani.
Nehän kiinnostivat sinua aina ennenkin.
Nyt sitten muistuttaisin sinua siitä lupauksestasi jonka annoit minulle 13 vuotiaana ja sinä sanoisit hymyillen että "toki-toki pidän lupaukseni jos sä pidät omas"
Nämä lupaukset annettiin kun olimme kahdestaan Tampereella, koulun kesäloma oli juuri alkanut ja ainahan me menimme kesäloman alkuajuhlistamaan Tampereelle.
Harmittelin siinä hotellin parkkipaikalla autoa pakatessamme hotelliyön jäljiltä että kohta et enää viitsisikään lähteä äidin kanssa Särkänniemeen ja hotelliviikonloppua viettämään.
Sinä virnistit ja totesit että tottakai lähtisit aina kanssani kouluvuoden loppumista juhlistamaan.
Sanoin sinulle että olisihan se tosi kiva jos sitten vielä 18 vuotiaanakin kehtaisit äitisi kanssa reissata mutta varmastikkaan et kyllä kehtaisi enää lähteä kanssani mihinkään kun sinulla olisi ajokortti ja kavereita joiden kanssa ajella.
Katsoit minua suoraan silmiin ja sanoit "Tottakai mä kehtaan sun kanssas liikkua aina, sähän olet mun äiti.
Miksen muka kehtais liikkua sun kanssas ? Mä lupaan että vielä ainakin sinä keväänä kun oon saanu ajokortin ni lähden sun kanssas kahdestaan tänne. Varmaan senki jälkeen mutta ainaki vielä sillo.
Mutta annatkos mun ajaa Doriksella ilman että koko ajan neuvot, vaikka mulla onkin silloin
oma auto niin kai me silti tultais Doriksella kun on sillä aina ennenkin tänne tultu".
Lupasin sinulle että jos Doris vaan on vielä käyttökunnossa niin taatusti saat ajaa sillä enkä varmasti puutu ajamiseen, minähän luottaisin autoni sinulle jo vaikka nyt jos ei tarvitseisi laista välittää.
Sinä sanoit siihen hassutellen että "mitäs me laista kun ei lakikaan meistä".
Olin niin onnellinen ja halasin sinua, vettä satoi ihan hiljaa tihkuttamalla ja meidän molempien silmälasit olivat märät kun lopulta tajusimme mennä autoon sateelta suojaan.
Minun lasini olivat märät linssien sisäpuoleltakin sillä ilon kyyneleet karkasivat luomieni alta autossa istuessamme kun katsoin sinua ja tajusin kuinka rakas oletkaan minulle.
Sinä hymyilit minulle istuessasi siinä apukuskin paikalla ja aloit taas kerran miettimään minkälaiset automaattipyyhkijät silmälaseihin voisi asentaa. Sanoit, kun vilkaisit minua, että "sulle varmaan pitäis olla sisä- ja ulkopuolella ne pyyhkijät kun sä aina saat itkettyä lasis märiks, sun kyyneleet jotenkin sinkoaa päin linssejä".
Voi Santeri...itken täällä taas silmälasini märiksi eivätkä nämä kyyneleet ole mitään kivoja ilon kyyneleitä...nämä ovat näitä kamalia kaipuun aikaansaannoksia.
Näitä kyyneleitä tulee niin paljon ja niin helposti että jos todellakin voisi kyyneleitä pullottaa ja myydä ne Baden-Badeniin kuten Chisun laulussa niin minähän olisin jo upporikas.
Minulla on sinua aivan hirveä ikävä ihan jokaisena päivänä mutta näin vuosipäivinä ikäväni saa aivan järjettömän suuret mittasuhteet.
Tuntuu kuin se hirveä syyskuinen keskiviikko olisi tapahtunut vasta tänään, kaikki se kaipuu ja
suru tulee kerta toisensa jälkeen aivan yhtä voimakkaana kuin silloin kun kuulimme isäsi kanssa ettet enää tulisikaan kotiin.
Voi kunpa olisit saanut juhlia tänään 18 vuotispäivääsi...kunpa isäsi ja minä olisimme saaneet nähdä sinut virallisesti aikuisen ikäisenä.
Olisit varmasti ihana nuori aikuinen, sinulla olisi paljon suunnitelmia tulevaisuutta ajatellen ja me isäsi kanssa olisimme tukenasi valinnoissasi...nyt me vain mietimme kuinka ihanasti asiat voisivatkaan olla jos sitä typerää onnettomuutta ei olisi koskaan tapahtunut....
Hyvää syntymäpäivää rakas esikoispoikani,
Äiti
Sakari Kuosmasen biisissä on paljon "osui ja upposi" sanoitusta... kuuntele se ajatuksen kanssa, rakas lukija
Hei,
VastaaPoistaTuli pakottava tunne kirjoittaa blogiisi, vaikka kirjoittaminen ei olekkaan vahvin osa-alueeni. Kirjoituksesi sai minut kyyneliin ja voin vain kuvitella suuren tuskanne sekä kaipuunne.
Poikanne Santeri on saanut siivet, joilla lentää korkeuksiin, tarkkaillen teitä läheisimpiään, olemalla kuitenkin läsnä.
Kaikki on hyvin, on vain tyyni sinitaivas, jossa vallitsee suuri rauha, enää ei maalliset myrskyt paina, onhan hän muistoissanne nyt ja aina.
Oma tyttäreni saavutti 4.5.2012 täysi-ikäisyyden ja valmistelen 18-vuotiaalle esikoiselleni puhetta huomenna Sunnuntaina pidettäviin juhliin.
Eksyin siis blogiisi sattumalta etsiessäni täysi-ikäisyyteen liittyviä kirjoituksia ja runoja jne.
Oma tyttäreni on myös ajokortin saamisen kynnyksellä. Tulevassa puheessani olin miettinyt tuovani esille myös tuon hienon kokemuksen yhteisistä ajohetkistä (opetan opetusluvalla itse tytärtäni ajamaan). Kirjoituksesi innoittamana aion tuon tehdä nyt!
Nuo yhdessä vietetyt hetket autossa ovat olleet todella antoisia puolin ja toisin. Moni epäilee hermojen pettämistä ja opetuksen menevän pelkäksi riitelyksi kun isä opettaa omaa lastaan. Meillä ainakin vaikutus tuntui olevan täysin päinvastainen. Olemme toki olleet läheisiä aiemminkin, mutta tämä kokemus tuntui lähentävän meitä entistä enemmän ja kunnioitus sekä arvostus toisiamme kohtaan sai aivan uudet mittasuhteet!
Toivon antaneeni tyttärelleni kasvatuksessani sellaiset siivet, jotka kantavat läpi elämän vaikka myrskytuulet joskus niitä riepottelisivatkin.
Kaikkea hyvää Teille ja voimia pitkässä surutyössänne!